Rovasti, kirjailija Heikki Linnavirran

kirjoja nettipainoksena.

Ei niin stilisisoituja ja toimitettjuja kuin paperiversiot, mutta ole hyvä!

Jeesus kanssasi, ystävä

- Vuoristoratakristitty, 2010

- Ihan vähän hyvämaineinen, 2007

- Piispojen Taivas, 2001

-Jeesus ja minä, 2003

-Jumalantervettä!,2004

**************************************************

VUORISTORATAKRISTITTY

rovasti Heikki Linnavirta

nettipainos kirjasta, vuodelta 2010

ISBN 978-952-99134-3-5
WS Bookwell Oy
Jyväskylä 2010


Sisällys..........................................................................................................
Alkusanat.......................................................................................................
Kiitokset.......................................................................................................
Kättely ja kausihalaus fiilispohjalla.........................................................................
Monta juonta samalla kertaa.....................................................................................
Kerrostaloelämää..............................................................................................
Loma förbi – time to get back to work?................................................................
Syyskirje 2007................................................................................................
Jumalan pyhyys ja rakkaus..................................................................................
Goljatilla oli veli.............................................................................................
Ilo Herrassa on väkevyyteni................................................................................
Jumala on ainoa, jota sinun tarvitsee miellyttää........................................................
Joulukirje 2007 ..............................................................................................
Kiitos, kun olen niin hurskas..........................................................................
Elämän tarkoitus?......................................................................................
Olin kokouksessa – eläköön kokous!.................................................................
Cronbergin silmälasit!.................................................................................
Kuusitoista kadotettua Karjalohjalla.....................................................................
Enkelin kosketus............................................................................................
Kevättalvea 08....................................................................................................
Iloa ilmassa ja Herrassa ...................................................................................
Jumalan virheitä...........................................................................................
Siwan kuolema.............................................................................................
Kiitos Espoon kapituli.......................................................................................
Pääsiäiskirje 2008....................................................................................................
Uskollisuus on hyvä! ........................................................................................
Mad World............................................................................................................
Jumalan vasen käsi.............................................................................................
Menestys, masennus ja iso ilo........................................................................
Nyt se alkaa…....................................................................................................
Mitä jos naamiot tippuisivat?.............................................................................
Miksi kaktuksessa on piikkejä?.............................................................................
Lukenut mies...................................................................................................
Politiikka ja Jeesus...........................................................................................
Edes toinen mukaan pieneen yhteisöön.............................................................
Filateliaa ja muuta lahkolaistoimintaa.................................................................
Mitä virkaa, niinku?..............................................................................................
Keuhkokuume...................................................................................................
Kesäkirje 2008 ....................................................................................................
Wallander från Ystad, Krister Henriksson, Ruotsi..................................................
Tuomas-messussa.....................................................................................................
Kirje ystävälle vuoristoradalta.................................................................................
Kirkossa...............................................................................................................
Tajuut sä!.............................................................................................................
6
Selviytymistarinoita.........................................................................................
Jäitä housuihin ...............................................................................................
Jeesus on kehitysvammainen.........................................................................
Joka minua vahvistaa .........................................................................................
Mikä se on, kun toiset ärsyttää?......................................................................
Mistä iloitsen niinku nyt?...............................................................................
Ystävän usko..................................................................................................
Päättömän kanan siunaaminen.............................................................................
Tabuja Suomessa.........................................................................................
He’s got the whole world in his hands.............................................................
Susan Ruusunen on rautaa................................................................................
Miestenpäivillä................................................................................................
Syyskirje 2008...............................................................................................
Tuli housuun asti!..................................................................................................
Alussa Jumala loi taivaan ja maan.................................................................
Unohtamisen lahja .........................................................................................
Nyt on hyvä hetki................................................................................................
Ihan pari sanaa kansankirkosta........................................................................................
Joulukirje 2008...............................................................................................
Suomalaisen ilo..............................................................................................
Uskonnolliset symbolit: Raus!...........................................................................
Eikö mitään kaunista?..........................................................................................
Lomalta ja nurkan takaa.................................................................................
Kaikki hyvin.....................................................................................................
Viikon rytmi...................................................................................................
Yllätys, yllätys................................................................................................
Satatuhatta eroa – myös maanantaisin, kiitos!..............................................
Kaksi sarjaa ihan jotakin muuta...........................................................................
Häpeästä nousee ilo ....................................................................................
Ei saa jäädä tuleen makaamaan........................................................................
Arvot ja Taivaspaikka.........................................................................................
Minkä firman pelastussuunnitelma?................................................................
Paineita.....................................................................................................
Ja meillä on vain tämä päivä.............................................................................
Kesää syystä..................................................................................................
Kaik yhes koos ja viel messus ........................................................................
Tyhjä.......................................................................................................
Helvetti on yksinäisyyttä....................................................................................
”Hyvää Joulua vaan…”......................................................................................
Koko elämä Jumalalle.........................................................................................
Te ette tiedä..........................................................................................................
Naakkaherra – Kajaherde.............................................................................
Romanttinen äijä..................................................................................................
Mitä sulle kuuluu?.................................................................................................
Kaksi kansankirkkoa .............................................................................................
Unkalla ja kirkossa................................................................................................
Mistä johtuu, että olen aina oikeassa? ...................................................................
Minne matka!.......................................................................................................

Alkukesän saarnaa Lohjanjärven rannalta .........................................................
Vapun alla stadissa.................................................................................
Pulinat pois!..................................................................................................
En hermostu....................................................................................................
Ongelmia Ystadissa............................................................................................
Sairaanhoitajapäivillä.......................................................................................
Guds välsignelse, kära ni! Siunausta rakkaat!.....................................................
Syntymäpäiväkäyntejä...................................................................................
Kompromissin henki ja miellyttämisen halu................................................
Joustavaa rukousta omaan tahtiin ...............................................................
Yksinäinen pikku hirmu..............................................................................
Lapset – aikuisten suojelusenkelit..................................................................
”Mä tiedän just milt sust tuntuu”.......................................................................
Ateisteja - onko heitä?................................................................................
Talvi-Kevät 09....................................................................................................
Flunssa ja Gesundheit!........................................................................................
Kysymyksiä hyvämaineisen viisaalle.................................................................
Kielletty hedelmä..........................................................................................
Jotain kaunista...........................................................................................
Pääsiäiskirje 09................................................................................................
Elämä on kaunista............................................................................................
Haluatko tulla kiltiksi?................................................................................
Kesäkirje 09..................................................................................................
”Anteeksi, olen itsekin maalta…”...................................................................
Afganistanista länteen ja itään.......................................................................
Isä meidän ja meidän isä ................................................................................
Hamas tulevaisuudes ja Israelis..........................................................................
Joku muistaa rukouksin – myös fb:ssä.................................................................
Koljatti, Koivuniemi ja syyskuu.................................................................................
”Ei saa jäädä tuleen makaamaan”..........................................................
Antti, mihin Jeesus tulee?.................................................................................
Lohjansaari......................................................................................
Mikä ihana aamujen paljous!.......................................................................
Hiljainen vaunu..................................................................................................
Hannu Sirnelän muistolle.............................................................................
Ihan tavallinen päivä....................................................................................
Hei reissumies ja heikompi astia .....................................................................
Ei mitään sanottavaa katkaravuista.............................................................
Porin Jatsit...................................................................................................
Joulukirje 09.................................................................................................
Joulu Unkan Baarissa ja Karjalohjan Kivikirkossa .......................................................
Valitan syvästi…..............................................................................................
Rakkaat seurakuntalaiset ja muut sananlukijat.........................................................
Lapset saavat tulla.............................................................................................
Kysymyksiä Karjalohjan Viisaalle.......................................................................
Iranin ja Suomen roistot......................................................................................
Kysymyksiä Karjalohjan Vanhimmalle.................................................................
Moi ja terveisiä......................................................................................................

Mä unta näin .............................................................................................................
Vappu – myöjatyöväen juhla..............................................................................
Enkeleitä ja demoneja..................................................................................
Kristitty eksegeetti.........................................................................................
Kutsumuksena elämä....................................................................................
Kiitos Herralle Nouwenista................................................................................
Se vain syntyi ja oli keskipiste...........................................................................
Kirjoittelen kuulumisia. Tsät..............................................................................
Viaton kansa ja puhtoiset pomot......................................................................
Ateisteja ei ole ehkä olemassa – ota iisisti........................................................
Sunnuntainumero ......................................................................................
Elämän tarkoitus on…........................................................................................
Entä Jeesus?..........................................................................................
Tammikuu......................................................................................................
Painajaisia ja hyviä heräämisiä......................................................................
Pääsiäiskirje 2010........................................................................................
Vapun jälkeen – Valborg förbi.......................................................................
Helsingin uusi piispa......................................................................................
Kesäkirje 2010 ..........................................................................................
Jumalan hullu..................................................................................................
Piispoista ja poliitikoista.................................................................................
Hänen on nyt hyvä olla.....................................................................................
Viharikoksia – hate crime......................................................................................
Rehellinen ihminen...........................................................................................
Karjalohjan hyvämaineisen kaukaa viisaalta papilta kysyttyä................................
Kaksi rukoilijaa.................................................................................................
Peloista ja rohkeudesta Nouwenin ajatuksin...........................................................
Salli toisten auttaa sinua kuolemaan.................................................................
Isä Jumala - täällä Heka................................................................................
Kuka mun taskuun soittaa? - Vartti puhelimessa...........................................
Syksyä sano mummo, kun sienessä oli...............................................................
Kirkko ja valtio..........................................................................................
Jumalan läsnäolon tunto........................................................................
Ihmisten orja............................................................................................
Rentun ruusut ja Pyhä Jumala..........................................................................
Jeesus ratsastelee Jerusalemiin ........................................................................
Mistä työ ootta poissa?.....................................................................................
Parannusta pukkaa.......................................................................................
Heikki Kotilan muistolle..............................................................................
Piispaboikotti....................................................................................................
Syyskirje 2010.............................................................................................
Ihmejuttu......................................................................................................
Kuusi kovaa kysymystä Heikki Linnavirralle Ruukku-lehteen..........................
Kuinka hyvä Jumala voi…?...........................................................................
Jumala kirjahyllyssä..........................................................................................
Seuraa minua......................................................................................................

Omistus
Vaarinpojat Kasper Linnavirta ja Otto Karhapää. Kiitos tuesta, rakkaudesta ja
turvasta. Olette ihania Jumalan lahjoja.

Alkusanat

Seitsemäs kirja: Vuoristoratakristitty. Ole hyvä. Aiemmin en uskonut, että laatu

vain paranee jokaikisen kirjan myötä. Riitan Herkun Karpalojuomatölkin kyljessä
lainataan pohjalaisia: ”Hyvään pyritään, mutta priimaa tuppaa tulemahan.”
Näin myös kirjojeni kohdalla. Lue ja nauti sopivissa kulauksissa.
Huomaan, että muutamat teemat toistuvat kirjoituksissani vuodesta toiseen.
Niitä ovat kuoleman ja sairauden pelko, räpiköivän heikko usko, jatkuva rakastuminen
Jeesukseen, ahdistus kirkon kerman pinnallisuudesta ja ilon yllätykset
puskan takaa. Toisin sanoen samoja sanoja arjesta, arjesta ja kirkastusvuorikokemuksista.
Nyt priimavaihteella.
Kirjassani kuljen kanssasi neljän vuoden matkan. Vuodet voisivat olla viime
vuosituhannelta tai ne voisivat kuulua tulevaisuuteen. Jokainen kirjoitus sanoo
isot asiat moneen kertaan: Jumala rakastaa sinua. Usko on Jumalan lahjaa. Saat
aloittaa joka päivä alusta. Jeesuksen seurassa olet voittaja. Hänen kanssaan jaksat
tänään ja saavutat Luvatun maan. Olet mukana mahtavassa suunnitelmassa. Sinun
käy elämässä hyvin.
Lähes joka kirjoituksessa on myös murinaa, ähellystä, marmatusta ja kiukkua.
Se on ihan meikäläistä ekstraa. Sitä voi kutsua arjen ahdistukseksi ja pyhittymisessä
keskeneräisen matkalauluksi. Joskus ääni pettää kuin tenorilla You Tubepätkässä.

Jeesus kanssasi, ystävä.

Kiitokset
Kiitokset kaikille tämän kirjan työstämisessä mukana olleille. Kymmenet lukijat
ja arvioijat kommentoivat kirjoituksiani, ehdottivat suosikkitekstejään ja uskalsivat
toivoa kiukkuisten ja masentavien tekstien jättämistä syrjään. Politiikasta
oppimani lause: ”Olen pyrkinyt noudattamaan näitä ehdotuksia parhaani mukaan”.
Suuret kiitokset teille kannustuksesta ja tuesta. Olette kaikki ihania. Myös
miehet.
Karjalohjan hyvämaineiselle seurakunnalle suuri kiitos siitä, että olen virassani
voinut kirjoittaa ja julistaa omalla, karhealla tavallani. Luottamushenkilöiden
suuri enemmistö ei ole pelännyt niitä kiukkuisia kommentteja, joita muutamat
tiukkapipoiset ihmiset ovat tuoneet julki lukiessaan tekstejäni netissä ja lehdissä.
Kiitos rohkeudesta ja tuesta kirkkovaltuustolle ja -neuvostolle. Erityisesti
puheenjohtajat Arja Vepsä, Tarmo Flink ja Kaisa Niskala. Tack myös talouspäällikkö
Maria Kokko.
Kiitokset Susanna Kalliolle lupauksesta myydä tätäkin kirjaa. Aiempi kirjani
on tuottanut seurakunnan toiminnan hyväksi n. 12.000 euroa. Kiitos Jukka Karhapäälle
ja Salla Linnavirta-Karhapäälle stilisoinnista ja tekstin muokkauksesta.
Eikö olekin kiva tehdä työtä, mistä ei makseta mitään?
Laura Yliluomalle kiitokset taas kerran kirjan kieliasun tarkastamisesta ja
toimituksellisesta avusta poistojen suhteen. Tapio Yliluomalle jatkuva kiitos
ystävyydestä ja Karjalohjan seurakunnan tukemisesta kriisivaiheissa. Samoin
Raija Heikkilälle. Seurakunnan talouden hoitaminen on stressaavan hauskaa
myös ammattilaisille. Pekka Hyytiäiselle kiitoksen sanoja seurakunnan huolien
jakamisesta ja papin sparrauksesta. Heikki Lehervolle kiitos pohjalalaisten sananlaskujen
osaamisesta.
Olen ikäni etsinyt sukulaissieluja ja terapeuttiystäviä. Kiitoksia nimeltä mainiten
muutamille: Kristiina Pulkkiselle kiitos tuesta ja ystävyydestä. En tiedä saako
työterveyslääkäriä kiittää näin julkisesti, mutta Merja Sarjanen on mahtava tuki
ja rohkaisija. Kun viimeksi meinasi usko hiipua, sain sillä kohden ison avun ja
uskon vahvistuksen ystävältäni Enni Pitkäseltä. Sä-oot-kiva. Soitat pianoa ja
saksofonia upeasti.
Kolme suurkiitosta jäljellä.
Malle. Kiitos, kun jaksat minua. Rakastan sinua ja rakastun aina uudelleen.
Sitä ne sairaanhoitajat teettää. Olet mielestäni Lohjan seudun paras hoitsu. Olet
vielä kaksikielinen. Suomenruotsalaiseen on tosi helppo rakastua. Ja wau: sulla
on rekkakortti.
Aikuiset lapseni Veera, Saana, Johannes, Salla, Matilda, Matti ja Maija-Sofia.
Olette rakkaita lapsia kaikki. Samoin puolisonne ja tulevat puolisot. Tiesittehän,
että minulla on oikeus vihkiä myös omia lapsia avioliittoon? Eikä maksa mitään.
Jeesus. Kiitos taas kerran ja kaiken aikaa. Kiitos, kun olet Ystäväni ja Rakkaani.
Tosi mahtavaa, kun löysit minut. Olin ihan eksyksissä. Etsi minut edelleenkin
aina turvaan, kun sinkoilen sinne tänne. Kiitos Jeesus, kun et väsy minuun. Jotenkin
olet minulle kaikki.


Kättely ja kausihalaus fiilispohjalla

Kesän joutoaikoina sitä on aika miettiä tervehtimiseen liittyviä kysymyksiä.
Kuinka kätellään kohdattaessa? Minulla on tapana kätellä kirkkovieraat, jotka
tulevat messuun. Keskimäärin 80 kirkkovierasta messua kohden ja 52 messua
vuodessa tekee 4160 kättelyä vuoden kuluessa. Kaksikymmentä vuotta kirkkoherrana
Karjalohjalla merkitsee 83200 kättelyä messuissa. Lisänä tulevat kättelyt
toimituksissa ja seurakunnan juhlatilaisuuksissa. Se tekee monta kättelyä. Voin
puhua tietyllä kokemuksen äänellä ’miten kätellään ja miltä se tuntuu?’ Halaamisesta
sitten yhden loppukappaleen verran…
Katsekontakti on tärkeä. Kun kättelet yhtä, älä vilkuile toista. Silmiin katsominen
on ujostuttavaa, mutta ihan palkitsevaa. Erilaisia käsiä olen kohdannut. Joku
työntää velton kätensä kuin kuolleen kalan kouraan. Se tuntuu kuolleelta kalalta
(lahna?) kourassa. Jotkut ovat kuulleet miehekkäästä kädenpuristuksesta ja yrittävät
tehdä sinusta raajarikon murtamalla kätesi kokonaan. Voi miettiä, miltä tuollainen
kädenpuristus tuntuisi reumaa sairastavalta. Sitten on niitä sormenpuristajia,
jotka eivät oikein osaa ottaa koko kättä haltuun, vaan tarttuvat sormista kiinni ja
puristavat, mitä puristavat: veltosti tai sillä sormet musertavalla tappotyylillä.
Kuinka sitten kätellä oikein? Peukalo on hyvä toppari. Siihen asti kun antaa
käden liukua, niin ei ole vaaraa sormeilukättelystä. Kun peukalon ja etusormen
taipeet kohtaavat, niin kädet ovat oikeassa kohden. Sitten se käden puristusvoima.
Ota puolentoista litran (täysi) virvoitusjuomapullo (Ananas Light) käteesi.
Pidä sitä kädessäsi 2-4 sekuntia. Siinä on mallikas puristusvoiman taso.
Sitten vielä Amerikan vinkki: Kun kättelet jotakuta, niin ota vielä toinen
kätesi avuksi ja peitä naapurisi käsi. Näin saat sellaisen isännällisen yliotteen,
jota mm. Yhdysvaltain presidentit ja muut poliitikot käyttävät. Vatkaa toisen
kättä vähän liian pitkään, niin olet osoittanut olevasi todellinen isäntämies isolla
egolla.

Halaaminen on vaikeaa. Minulla on siitä hieman herätysliikekokemusta,
koska esikoislestadiolaiset tervehtivät hyvin usein halaamalla ja selkään taputtamalla.
Tuo selkään taputtaminen on sellainen spontaani reaktio, kun ollaan
epävarmoja. Itse huomaan olevani kausihalaaja fiilispohjalta. Kun olen rauhassa
itseni, Jumalan ja lähimmäisteni kanssa, tervehdin usein halaamalla. Sitten kun
olen hermona, stressattu ja täynnä kiukkua, jätän halaamiset toiseen kertaan.
Tuo halaaminen tervehtimismuotona… minä halaan lähes aina vain naisia. Jostain
syystä. Libanonilainen ystäväni Jean Bitar on harvoja poikkeuksia. Meidän

pohjoismaisten miesten halaukset kun ovat useimmiten sellaista homofobista
rykimistä ja selkään taputtelua, että se on aika turhan oloista touhua.
Kesäinen kirjallinen halaus ystäväni! Valoa, iloa ynnä kättelyjen ja halausten
riemukasta opettelua. Jeesus kanssasi.

Monta juonta samalla kertaa

Katselin Wallander elokuvan ’Ennen routaa’. Ystadin poliisi selvitti lahkolaisten
tekosia: murhaa, kidnappausta ja joutsenten polttamista. Etelä - Ruotsin
tutuissa ja kauniissa maisemissa poliisit selvisivät hienosti tehtävästään. Ei
rikostutkimuksen, vaan ihan tuurin, sattumusten ansiosta. Aivan kuin oikeassa
elämässä. Kirkkoakin elokuva liippasi. Kauniissa Jumalan huoneessa vietettiin
homoparin häitä. Hymyilevä pari, kirkko täynnä onnellisia ihmisiä ja se tutuin
häämarssi soi komeasti.
Lahkolaisroistot, jotka vihasivat homoja, isättömiä lapsia ja kaikkea tämän
päivän vapautta, yrittivät tehdä konnantyönsä ja räjäyttää kirkon. Onneksi he
räjäyttivät vain itsensä. Paha sai palkkansa saman tien. Letkeä nykyaikainen elokuva
sai onnellisen lopun. Suvaitsevaisuus ja uusi aika voittivat vihan täyttämän
ja murhaavan pelottavan kiihkouskovaisuuden. Tuli vain mieleen, että olikohan
tuon elokuvan asenteellisuudessa ja rautalangalla väännetyssä osoittelussa jotakin
viisaan saatanallista taustakasvatusta tämän päivän pinnallisille katsojille?
Saman illan uutisissa kerrottiin suomalaisesta naiskirjailijasta, jonka teos on
Syyriassa saanut pahennusta aikaan eroottisella kerronnallaan. Tuo suomalainen
kirjailijaraasu höpötti haastattelussa säikähtäneen oloisena ihan sekavia. Pelkäsikö
hän hurskaita islamilaisia? Miksi? Vapaa eurooppalainen, nykyaikainen
nainen. Onneksi tässä hämmentävässä maailmassa, jossa oikea ja väärä sekoittuu
jatkuvasti; totuus ja valhe vaihtavat paikkaa…Jeesus jaksaa kulkea kanssasi ja
vakuuttaa olevansa täysin minun – heikon syntisen - puolella. Turvallista.

Kerrostaloelämää

Olemme muuttaneet Lohjan keskustaan. Vuokralle kerrostaloon. Kahdenkymmenen
vuoden tauon jälkeen minulla on ihan työmatka. Karjalohjalle.
On juhlaa ajella, kuunnella The Kelly Familyn musiikkia ja meditoida. Olen taas
löytänyt aikaa hiljentymiseen. Kiitos Herralle.
Mutta miltä tuntuu muuttaa isoakin isommasta Karjalohjan Pappilasta - jossa
hukkatilaa oli enemmän kuin Keskisen tavaratalossa - normaalin kokoiseen kerrostalohuoneistoon?
Uusi kotimme on hienoakin hienompi. Ikkunoissa on säleverhot, joihin olen
aina tykästynyt. Keittiön koneet, jääkaapit, sauna…kaikki on uutta ja toimivaa.
Miltä tuntuu? Vähän on kuin asuisi hotellin sviitissä. Meillä on talossa myös
autohalli ja oma autopaikka. Kun painaa sellaista vekotinta (tekninen erityistermi),
niin hallin ovi aukeaa kuin amerikkalaisissa elokuvissa. Kun katson muitten
talossa asuvien Volvoja, Jaguaareja ja Audeja, niin voin kehua: meillä on rikkaita
naapureita. No nyt heillä on yksi köyhä keskuudessaan. Ovessa lukee ’Linnavirta’.
Luulin meneväni papiksi Sipooseen. Luulin meneväni siirtolaispapiksi Ruotsiin.
Vaan Herra heitti Lohjalle. Vanha amerikkalainen sananlasku ei pidä
paikkaansa: ”Jumala loi maaseudun. Ihminen kaupungin. Piru pikkukaupungin.”
Taitaa olla maalaisten ja töölöläisten kateutta. Lohjalla on paljon hyvää ja parasta
on tie Karjalohjalle. Sammatin kautta, mutta silti.

Loma förbi – time to get back to work?

Olin lomilla heinäkuun. Karjalohjan hyvämaineinen seurakunta jaksoi oikein
hyvin ja vieläkin paremmin. Messuja ja väkeä kirkonmenoissa. Konsertteja
iltaisin ja kivikirkko pullollaan kuulijoita. Korvaamaton minä? Onko korvaamattomia
muualla kuin hautausmaalla? Eipä taida.
Olen sitten käynyt Krakovassa. Kaunis kaupunki. Ja katolinen, kristitty
maa. Hyvä vastapaino pohjoismaille ja läntisen Euroopan uuspakanoille.
Iltaisin kirkkoihin kokoontui paljon väkeä. Myös sunnuntain messuun. Nuoria ja
työikäisiä oli enemmistö kirkkokansasta. Polvistuminen ja ristinmerkin tekeminen
olivat luonteva osa kirkossakäyntiä.
Sivualttareilla ihmisiä pitkissä polvirukouksissa omaan tahtiin. Ja mikä oudointa
näin suomalaiselle ’uskonto on yksityisasia’ – kristitylle: uskon ilmaisu oli
mahdottoman luontevaa ja kaunista. Ei pälyilyä ympärille, ei varovaista vilkuilua,
katsooko joku. Ei merkkiäkään heikosta protestanttisesta itsetunnosta tai säälittävästä
kyynisyydestä. Tavallisen kaunista katolista uskonharjoittamista. Näin sen
näin ja tuntui hyvältä. Jumalan Valtakunta on laajempi kuin luterilaisuus. Paljon
laajempi joukko on Jumalalla hanskassa. Kiitos Herralle. Siinä jollakin ultraprotestantilla
taitaa rusetti vipattaa kerran Taivaassa, kun ’noikin on täällä…’

Krakovan keskusta on pieni, kodikas ja täynnä elämää, ravintoloita ja tapahtumia.
Kyllä Helsingin Strindbergin katuterassi on säälittävä esitys Krakovan
jälkeen. Kuljettiin ja oltiin vaimon kanssa vuorokausitolkulla yhdessä, eikä
pinna palanut kummaltakaan. Ihme juttu. No, minä tein aina aamuisin tunnin
kävelylenkin MP3-soittimen kera ennen kukon laulua. Ja Malle pistäytyi yhtenä
päivänä Zakopanessa. ’Ihme juttu silti’, sanoisi Hauhon mies.
Yksi päivä on vielä työstämättä. Minulla on valokuvia, muistoja ja tuntemuksia,
joita on käytävä läpi jollakin tapaa koko loppuelämä. Kävelimme päivän kahdestaan
ja omaan tahtiin Auschwitz – Birkenaun keskitysleirillä. Ei oikein jaksa
ymmärtää sitä pahuuden ja kauheuden laajuutta, mistä on nähnyt vain elokuvia
ja lukenut kirjoja. Puolitoista miljoonaa raa’asti murhattua siinä muutamien neliökilometrien
alueella. Laaja aukea täynnä parakkeja ja niiden perustoja, kaasukammion
rauniot kauempana ja paikka, johon ihmistuhkaa on kasattu. Jos joskus
epäilee Saatanan olemassaoloa ja pahuuden valtaa jumalattomissa ihmisissä, niin
Auschwitz - Birkenau kertoo paljon.
Kun palasin töihin loman jälkeen, huomasin kaiken sujuneen yhtä hyvin tai
paremmin ilman minua seurakunnassa. Vastaisuudessa, kun tunnen olevani jotenkin
merkittävä, korvaamaton ihminen, koitan muistaa sen, että muutamassa
17
vuodessa Auschwitz - Birkenaussa kuoli julmalla tavalla kesken elämän puolitoista
miljoonaa minua tärkeämpää ja arvokkaampaa ihmistä. Herran haltuun nämä
sisaret ja veljet.
Ja silti. Omat vuoret ovat edelleen tallella. Pelot ja pienet ilon aiheet. Sinä
olet tässä, Jeesus. Rakastat minua. Pidä kuitenkin kädestä kiinni. Kaikki tulee
olemaan hyvin. Tuleehan? Anteeksi tuo vika sana.
Jeesus kanssasi, ystävä. Voimia, iloa ja näkyjä syyskesän keskelle.

Tapulin juurelta Kivikirkon palon ja jälleenrakentamisen
vuosipäivänä 21.9.07

Syyskirje 2007

Ihan vähän hyvämaineiselta toiselle mokomalle, moi!
Kirjoitan sinulle tätä kirjettä Lasikirkon maisemakonttorista. Vähän laajaa ja
hulppeeta tää homma. Ajattelin kysyä, millä mielellä sinä suunnistelet syvemmälle
syksyyn ja Joulua kohti?
Minä taidan olla oma itseni kaiken aikaa ja jatkuvasti. Tällainen olo minulla
on ollut 1950-luvulta lähtien. Näin muistelen, vaikken mitään muistakaan. Olen
siis rauhaton ja levoton. Kevyt kenttäahdistus on ihan päällä. Ilon pilkahduksia,
toivon kipinöitä, paikallaan junnaamista ja ajoittaisia ekstaasin hetkiä. Kaikkea
löytyy. Fiilisiältäni koen olevani kaikkea viisivuotiaan kakaran ja keski-ikäisen
äijän väliltä. Muuten ihan seesteistä kuuluu. Olvi on alkanut tehdä ykkösolutta
puolen litran purkeissa! Ei ole ollut niin paljon eturauhasvaivoja. Vessassa käynnitkin
tulevat ihan tarpeeseen. Lihottaako kalja? Ja jos, niin montako kiloa?
Kuten tiedät , olen perfektionisti ja yltiöpedanttinen luonne. Rakas vaimoni
ja muutamat läheiset ystäväni tietävät, miten tärkeänä koen sen, että hallitsen
tilanteen kuin tilanteen. Minulla on aina oltava suunnitelma B varastossa
( ja C ja D jne.).

Nyt olen kuitenkin pitkin kuluvaa ja kuluttavaa vuotta
joutunut oppimaan kantapään ja keskisormen kautta, että ’kaikki virtaa’. Ja
minä ajelehdin aalloissa muitten lailla. Tulevaisuuteni on tabula rasa kuin
maajussin morsiamen pää. Minulla ei ole hajuakaan, mitä haluan tai kaipaan.
Mitä tulee rakkaaseen Karjalohjan kotiseurakuntaani, niin en tiedä, miten
meidän käy. Jos veroprosentti pidetään ennallaan, niin kolehteja ja lahjoituksia
seurakunnalle pitää tulla myös varakkaalta väeltä. Henkilöstökulujakin on
vähennettävä. Se tarkoittaa juuri sitä, mitä lehdet kirjoittavat. Nyt näyttää
siltä, että ehkä ensi vuosi jaksetaan. Se on plakkarissa. Ehkä. Tai sitten ei.
Sitten tämä Karjalohjan kunta itsenäisenä vihamielisten ja ylpeitten lohjalaispäättäjien
katseiden alla… Helppoa ei tule olemaan karjalohjalaisilla, ellei joku
iso poliittinen puolue asetu pienten ja heikkojen rinnalle. Sellaisia ei taida enää
olla olemassakaan. Vaan olisipa se hienoa, jos joku iso herra tai rouva valtakunnan
huipulta sanoisi, että elämässä täytyy löytää muitakin arvoja kuin ’köyhät
kyykkyyn ja rammat nurin’ – kapitalismi.
Mietin yhtä juttua. Sitä asioiden hallintaa ja varasuunnitelmia B,C ja D. Jospa
meillä kaikilla on uusi uskon ajan alku? Kun kaikki omat laskelmoinnit ja taidot
on kulutettu loppuun, niin jäljelle jää yksin Jumala. Ajattele tätä, rakas ystävä.
(Ja sano ’wau!’)

Ei ole muuta kuin Jumalan tuoma tuki ja turva kurjuudessa elämiselle tai kurjuuden
voittamiselle. Yksin Jumala on jäljellä. Tajuatko? Tässähän on Taivaan
portti ja Jumalan valtakunnan paras paikka. Olisiko istahtamisen, tsiigaamisen ja
talviomenan (Åkerö. Talviomena. Muodoltaan lieriömäinen. Väri tiilenpunainen.
Maultaan aromikas, makea, lievästi happoinen. Kauppakelpoinen lokakuun
alusta eteenpäin) syömisen aika?
Jeesus kanssasi, ystävä. Jumalalle riittää suunnitelma A. Hyvä suunnitelma
ikuisuuden isosta vinkkelistä. Hyvä suunnitelma heittäytyjille. Uskon varaan
singahtaville.

Terveisin Heikki Linnavirta
Itsenäisen Karjalohjan seurakunnan maalaispappi

Jumalan pyhyys ja rakkaus

Kansallinen suru on hiljentänyt koko Suomen. Ahdistava ja henkeä salpaava
suru koskettaa yhdeksää perhettä Tuusulan Jokelassa. Mitä ajattelin
ensimmäisenä, kun kuulin onnettomuudesta, joka tapahtui yhtä aikaa kaukana
ja sittenkin lähellä? Etsin tietysti syitä ja syyllisiä: pinnallinen kapitalistinen
yhteiskunta, arvojen katoaminen, natsit, linkolalaiset… muut hörhöt. Siellä
ovat syylliset. Varmasti nuokin ovat oikeita osoitteita, vaan mitä minä itse olen
tehnyt arvottomien, onnettomien tai heikoimpien hyväksi? Martin Luther King
sanoi jotenkin näin: ” Suuri onnettomuus ei ole pahojen ihmisten julmuus, vaan
hyvien ihmisten vaikeneminen”. Minä olen vaikenija. Pelkuruuden ja miellyttämisen
halun takia vaikenen ja olen samalla osasyyllinen siihen pahuuteen, joka
puhkeaa esiin milloin Amerikassa, Venäjällä, Ruandassa tai Suomessa.
Jokainen kristitty on syyllinen vaietessaan Jumalan tuomasta mahdollisuudesta
elämään, missä on aina toivoa. Jokainen Jumalan lapsi tekee syntiä puhuessaan
psykologiaa ja liirum laarum terapiaa, kun olisi aika sanoa: Sinä tarvitset Jumalan
armoa ja rakkautta. Sinä tarvitset Jumalan pyhyyden kosketusta. Vain Jumala voi
sinua auttaa. Ja selkeämmin: ilman Jeesusta olet tuhon oma ja kadotettu.
Jos irrotamme elävän Jumalan hartaushetkistä, kynttilöiden sytyttelystä ja
tunnepitoisista fiilishalauksista, jäämme ilman apua. Pian jatkamme taas elämää
muuttumattomina ja sydän kylmänä. Jospa uskaltaisin! Jospa uskaltaisin tästä
eteenpäin neuvoa ja rohkaista ihmisiä kertomalla Jumalasta, kertomalla Jeesuksesta,
joka on kuolemaakin väkevämpi. Jospa uskaltaisin kertoa joka suuntaan:
Jeesus on Herrani. Jospa uskaltaisin kertoa, mistä tulee toivo, apu ja voima elää.
Elää juuri nyt ja kerran ikuisesti Jumalan kämmenellä. Raamatun sanoin: ”Minulla
on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat
rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon”.
(Jeremia 29:11)

Goljatilla oli veli

Pastori Francis Frangipane kirjoitti minulle kolahtavasti otsikon aiheesta.
Referoin vähän tuota kirjoitusta evääksi sinulle ja minulle. Goljat oli pelottava
soturi, jonka pieni, heikko paimenpoika Daavid voitti. Myöhemmin
Daavid joutui taistelemaan monia vihollisia vastaan rintamalla ja kodissaan.
Myös jättiläisiä vastaan. Goljatilla oli veli, jopa useita veljiä. Daavid oli voittanut
Goljatin Jumalan avulla. Goljat ei noussut kuolleista. Tuo vihollinen
oli kuollut ja kuopattu! Uudet viholliset, uudet vaikeudet olivat todella uusia
vihollisia. Niistäkin – joskus suuria uhrauksia tehden - Daavid selvisi. Jokaikisestä.
Minun suurin vihollinen, se Goljat, oli nuoruuden vuorenkorkuinen vastustaja,
joka sanoi: ‘Sinä olet avuton, paha, jumalaton ja unohdettu ihminen,
sinun elämäsi on suurta turhuutta ja erehdystä.’ Sain kuitenkin Jumalan avulla
voiton, uskon lahjan. Pelastuin, koska Jeesuksen sanat ’Se on täytetty’ koskivat
minuakin. Minun syntini, epäuskoni, epäilykseni, pelkoni ja sairauteni. Kaikki
hoidettiin Jeesuksen ristillä. Minä uskoin itseni vapaaksi Jumalan lapseksi. Tuo
Goljat oli kuollut, eikä enää koskaan heräisi minua ahdistamaan, pelottelemaan
tai kiusaamaan!

Uusia vihollisia on tullut tielleni paljon. Sairautta, epäuskoa, haureuden syntiä,
kateutta ja ylpeyttä. Toiset vähintäänkin Goljatin kokoisina vastustajina!
Kaikista olen selvinnyt voittajana Jumalan avulla tähän päivään asti. Kaikista
tulen selviämään tulevaisuudessakin, koska Jumala on armollinen, koska Jumala
on rakkaus. Ja perusta on tässä Raamatun sanassa: Kaikki, mikä on syntyisin
Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut:
meidän uskomme. Kuka sitten voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus
on Jumalan Poika? (1.Johannes 5:4-5)
”Seiso lujana uskossa. Älä hyväksy sitä valhetta, että et koskaan päässyt vapaaksi.
Se voitto, joka voittaa maailman, on meidän uskomme. Elävä Jumala,
joka auttoi sinua voittamaan Goljatin, antaa sinulle voimaa voittaa hänen veljensä.”
(Francis Frangipane)
Jeesus kanssasi tänään, ystävä!
Sinä olet voittaja Jeesuksen seurassa nyt ja aina.

Ilo Herrassa on väkevyyteni

Edelleen se aina vaan yllättää: Ilo, jota en ole valmistellut tai hullun hurskaudella
ansainnut. Tänäänkin, kun keskellä messua yhdessä seurakunnan
kanssa posotin ääneen Apostolista uskontunnustusta, niin ihan tuttu
juttu: ’ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin…’ Siitä Jeesuksen kuolemasta
minun puolestani syntyi sellainen iso yhtäkkinen valaistuminen ja ilo.
Minä olen Jumalan lapsi. Täysin pelastettu ja ihan kertakaikkisesti kuivilla!
Vaikkei tässä papin hommassa ole kehumista ja vaikka kuinka vetelen hommia
rutiinilla, niin Jumala sydämessäni höökii täysillä ja isolla innolla. Kuin luomisen
aamuna. Siitä tuli ilo, joka nousi ihan pintaan.

Joulu tulee minullekin. Ja Jeesus on rautaa. Ja minä rakastan Jeesusta,
seurakuntaa, ihmisiä lähellä ja kauempana. Ja minä opettelen
joku päivä käyttämään vähemmän ”ja” sanaa. Ja enkä opettele.
Yhtä asiaa mietin keskellä ailahtelevan aikuista tunne-elämän vaihtelua: Olen
tullut aremmaksi pyyntörukouksissa. Tai laiskemmaksi. Tai kyynisemmäksi. Mutta
tänään kuulin ihan hyvän saarnan kirkossa ja siinä sanottiin, että Jumalan tehtävä
on huolehtia minun elämässäni karkeasti ottaen kaikesta. Ja tarkalleen ottaen ihan
kaikesta. Siis rukouselämäni ja arkinen taaperteluni ihan kaikki Herran haltuun.
Siinä sitä iloa ja toivoa tänä mustan joulun aikana. Ellei satu asumaan pohjoisnavalla.
Ai kuka pitää ymmärrettäviä, yksinkertaisia ja hyviä saarnoja, joita minäkin
jaksan kuunnella? No, totta puhuen: minä kuuntelen samalla myös itse, kun puhun
seurakunnalle. Kaksi asiaa yhdellä kertaa! Olen melkein yhtä lahjakas kuin
naiset konsanaan.

Jumala on ainoa, jota sinun tarvitsee miellyttää

Ajattele ystävä vaikka ääneen, kun seuraavan kerran kohtaat - niinku ihan
oikeesti kohtaat - jonkun Ihmisen. Ison ihmisen elämäsi arjessa tai juhlassa.
Kuinka moni perheesi tai ihastuttavan sukusi jäsenistä saa sinut näyttelemään,
mielistelemään ja kärsimään, koska heillä on ote sinusta? Kuinka moni työkaveri:
esimies, alainen, kollega saa sinut jo pelkällä vastaan tulemisella jännittymään,
ahdistumaan tai pelkäämään, koska heilläkin on ote sinusta?
Ja niitä isokenkäisiäkin maailmassa on: johtajia, herroja, hyvin, hyvin korkeasti
koulutettuja, yhteiskunnan kuohukermaa, julkkiksia. Heilläkin on ote sinusta,
koska sinä bongaat heidät helposti ja varmasti. Ja mietit, miten heidän kanssaan
tulisi olla, ettei munaisi itseään. Tulisiko sanoa ’moi’ vai ’päivää’? Pitäisikö olla
leikkisä vai vakava? Miten heihin tulisi suhtautua, että tekisi hyvän vaikutuksen?

Maailma on aika täynnä ihmisiä, jotka ovat orjuuttaneet sinut. Joka puolella on
väkeä, jotka hallitsevat ajatuksiasi, tunteitasi ja päiviesi kulkua. Kaiken takana
ei ole Matin ja Tepon nainen, vaan halu miellyttää, suuri tarve kelvata, saada
päähän taputuksia, olla hyväksytty, kuulua joukkoon. Ja niin elämäsi kulkee orjuudessa.
Stressiä, pelkoa, väsymystä, ilottomuutta ja tukahdutettua ( olipa vaikea
sana) vihaa. Kaikki on kurjuutta ja suurta turhuutta, kun et sittenkään osaa olla
mieliksi kaikille, toisille, no ainakaan muutamille.

Tässä sinulle valinnan mahdollisuus ihan nyt ja heti. Lakkaa miellyttämästä.
Älä mieti, minkä vaikutuksen teet sanoillasi tai teoillasi. Vaikka kuinka yrittäisit
tulla maailman miellyttävimmäksi ihmiseksi, niin aina joku yllättää sinut. Joku
inhoaa, väheksyy, kiusaa ja pilkkaa sinua. Aina on joku, joka ei missään tapauksessa
voi sietää sinua. Eli relaa vähän. Haistata pitkät paskat ihmisten mielipiteillä
sinusta tai sinun tekemisistäsi.
Vapaudu ihmisten orjuuden taakasta ja miellytä sitä, joka sen ansaitsee. Ihaile
ja rakasta sitä, joka tulee liki ja rakastaa sinua täysillä. Keskity yksin Häneen, joka
on sinun rakkautesi arvoinen. Puhun tietysti Jumalasta, joka Jeesuksessa tulee
ihan kohti ja hyväksyy sinut jo etukäteen. Ennenkuin ehdit edes miettiä, että
’Hui! Jumala!’

Ilta-auringonkeltaisen Karjalohjan kirkontornin
juurella jultiden 07
Joulukirje 2007

Hei ystävä
Paljon on virrannut vedenpuhdistamoista ihan vähän keltaista nestettä
Suomen järviin sen jälkeen, kun viimeksi kirjoitin. Ilmastonmuutos on hanskassa.
Eurooppa siirtää kaiken teollisuuden Kiinaan, Intiaan ja Etelä-Amerikkaan.
Siellä on korkea teknologia ja luonnonsuojelu perinteikästä: mikä purona, mikä
jokena: kaikki mereen! Eli nukutaan yömme hyvin ja käydään päästökauppaa
keskenämme. Lajitellaan kotitalousjätteemme kuuteen eri purnukkaan. Ja maailma
pelastuu.

Olen tullut enempi uskoon: Katoava maailma kulkee kohti tuhoaan eikä
kukaan enää hallitse tilannetta. Paitsi Jumala. Ja Bibliassa lukee, että ahne ja
itsekäs ihminen tuhoaa elinympäristönsä. Jumala luo uuden taivaan ja uuden
maan. Ihan uuden. Niin kuin ihmisellä on syntymänsä ja kuolemansa hetki, on
tämä planeettakin samalla tavalla aikaan sidottu. Masentuako ja heitellä roskia
Karstun kohdalla matkalla Lohjalta Karjalohjalle? Ei mitään syytä.
Vaikka maan ja maailman johtajat ovat omaa ’keisarilla ei ole vaatteita’ -luokkaansa,
niin me kristityt, pienet Jeesuksen veljet ja sisaret teemme päivän mittaisia
ristiretkiä totuuden ja rakkauden lipun alla. Saavutamme pieniä voittoja.
Vaikka muu maailma ulvoisi susien lailla, niin emme luovuta. Teemme pieniä
hyviä, arkisia asioita, sanomme hyviä sanoja. Autamme toisia ihmisiä livenä,
emme paperilla. Näin se kulkee. Vaikka tämä maailma ei tällaisenaan pelastu,
niin Jumalan lapset pelastuvat ja ovat kerran asukkaita paremmassa maailmassa.
Joulun iloinen uutinen ei ole:
- Hillary Clinton on vahvoilla USA:n presidentiksi
- Suomen hallitus eroaa
- Ranskalaiset opettelevat yhden vieraan kielen
- Karjalohja liitetään Petroskoihin

Hyvä uutinen ihmisille on usein kuultu, mutta aivan uusi:
Meidät on löydetty. Saamme antaa ohjat Aikuiselle - me ihmislapset. Emme
vastaa itsestämme, maastamme, maapallosta emmekä maailmankaikkeudesta.
Hyvä uutinen on se, että saamme antaa rikkoutuneen sydämemme, pelokkaan
mielemme, sortuneet unelmamme… Kaiken voimme ja saamme antaa Jumalalle
ja sanoa: ”Isä. Kaikki on ihan rikki ja hajalla. Tässä, ota!”

Jumalalla on valtaa, anteeksiantoa ja rakkautta. Hänellä on oikea suunnitelma.
Hänellä on oikeasti kaikki hanskassa. Siihen suunnitelmaan kuulut ennen muuta
juuri sinä. Siihen suunnitelmaan kuuluu syntymä, kuolema ja Syntymä. Kaikki
alkaa Joulusta. Jeesus-lapsi, seimi, paimenet, tietäjät…tämä on osa käsittämättömän
suurta Jumalan suunnitelmaa, jonka jatkona on se, kun enkelien ja ihmisten
mittaamattoman suuri joukko laulaa ylistystä Herralle, kailottaa täysillä Jumalan
kunniaa. ’Kerran, kerran Taivas laulaa…’ ja elämä voi todella alkaa.
Sitä odotellessa, ystävä. Eletään Jumalan lapsina. Ei luovuteta. Opetellaan
lajittelemaan roskia, vaikka kymmeneen purnukkaan. Käännetään lyöjälle toinenkin
poski. Ollaan Jumalan hulluja, koska emme ole koskaan yksin. Kuljemme
enkelivartiossa ja Jeesuksen seurassa, Jumalan kämmenellä ja turvassa. Ikuisesti
turvassa.

Iloista Joulunaikaa ja Siunausta Uudelle vuodelle ja jokaiselle päivälle, kunnes
Herra tulee!
Terveisin Heikki Linnavirta,
Karjalohjan kirkkoherra iloisesta Lohjan kaupungista

Kiitos, kun olen niin hurskas

Olin vieraan seurakunnan kirkossa messussa. Etsin kirkkoa, jossa käyn
harvoin ja saan olla tuntematon kuin Mustanaamio kaupungissa.
Koitin myös unohtaa itseni, höperöt itsekkäät ajatukseni ja kaiken muun paitsi
Jumalan kohtaamisen Sanassa ja Ehtoollisessa.
Nöyrästi ovesta sisään. Ensimmäiseksi kollaan porukan: kaksi
lapsiperhettä, muutama pariskunta, joitakin yksinäisiä ihmisiä. Kaikki
sijoittuneet kirkon takaosaan. Noin kilometrin päähän alttarista. Ja minä hurskas
lasken osanottajamäärän: pappi ja kanttori mukaan lukien 28 kirkkovierasta.
- Meillä käy enemmän väkeä kirkossa!
- Meillä on rennompi ja aidompi fiilis messussa.
- Meillä homma toimii paremmin ja elävämmin.
- Ja meillä on aina kirkkokahvit ja rusinatonta pullaa!
Näin sitä miettii hurskas kansankirkon Heka-pappi. Onneksi saarnatekstinä
oli ’kaksi rukoilijaa temppelissä’. Oli helppoa asettua fariseuksen rinnalle. Sen,
joka ei mennyt Jeesuksen mukaan kotiinsa Jumalalle kelpaavana, vanhurskaana.
Onkohan muut papit, kristityt, hyvätapaiset ihmiset tai kaljasiepot yhtä matalamielisiä
ajatuksissaan kuin minä? Vaan mitä minä sillä tiedolla teen. Herra, ole
minulle syntiselle armollinen ja anna minun löytää paikkani sen publikaanin
rinnalla. Herra, tee kaikki ja kaiken aikaa. Levottomissa ajatuksissani ja ylpeyden
poistamisessa ei pelkkä hienosäätö auta. Paranna ja uudista kokonaan. Jumala,
rakasta minut terveeksi.
Jeesus kanssasi, ystävä
Ps. Rehellisesti sanottuna olen aika tyytyväinen tähän kirjoitukseeni!

Elämän tarkoitus?

Mikä on elämän tarkoitus sen jälkeen, kun on löytänyt elämän tarkoituksen?
Tätä olen tuuminut vuosikymmeniä. Tiedän sen Jeesuksen lähetyskäskyn:
Menkää, opettakaa ja kastakaa… Kun sitä tuntuu, että vaikka kuinka menisi,
opettaisi ja kastaisi, niin maailman hulluus ja pakanuus sen kuin lisääntyvät.
Enkä puhu nyt vääräuskoisten maista ja mannuista, vaan ihan kotikonnuista ja
kristityiksi kutsutuista maista.
Kyllä näitä joululauluja lauletaan porukalla ja herkistellään eduskuntaa myöten.
Mutta sitten tulee taas arki. Puheet ilmastonmuutoksesta jatkuvat. Puheet nuorten
ja lasten pahoinvoinnista pyöräytetään käyntiin ja annetaan muutama miljoona
euroa psykiatreille, jotta nämä tekevät nuorista terveitä ja väkivallattomia.
Näin tämä tuntuu jatkuvan ja jatkuvan, vaan oikeaa muutosta ei tapahdu.
Mikä meidän kirkonmiesten opetuksessa ja elämässä on vialla, kun maailma ei
tunnu heräävän? Ja vaikka olisi minkälaiset Jokelat, tsunamit ja Estoniat, niin
ei mene kauan aikaa, kun sama pakanallinen ja pinnallinen turhuus vain jatkuu.
Jeesus-lapsi pakataan sujuvasti muiden joulukoristeiden kanssa komeroon odottamaan
ensi vuotta.

Ja ihmisiä kuolee joka päivä. Ilman uskoa nämä ihmiset ovat iäksi kadotettuja
sieluja. Heidän elämänsä päättyy katastrofiin, vaikka heille pidettäisiin millaisia
muistopuheita tai pystytettäisiin patsaita torien nurkille. Mikä on elämän tarkoitus?
Minun elämäni tarkoitus?
Jatkan paasaamista, jatkan rakastamista, jatkan sopottamista Jeesuksesta, koska
en soisi yhdenkään veljeni tai sisareni lipsahtavan helvettiin.
Myös tällaisen valantavikaisen kristityn elämän tarkoitus on viestin välittäminen.
Siispä välitän ja rohkaisen: Sinä olet Jumalan silmäterä, suuresti rakastettu.
Jeesuksen syntymä, elämä ja ristinkuolema: kaikki kävi toteen sinun takiasi. Jotta
sinä tarttuisit kiinni elämään ja saavuttaisit pelastuksen tässä ja nyt ja kerran olisit
Taivaassa, Jumalan valtakunnassa, Kotona.
Ja silloin elämä alkaa täysin uudella, ennenkokemattomalla tavalla. Tähän elämään
synnyimme parkumisen kautta. Taivas alkaa riemun ja kiitoksen huudoin
ja lauluin. Ja me olemme totta vie äänessä, emme enää mieti elämän tarkoitusta,
vaan elämme!

Rakas ystävä. Usko Jeesukseen. Ole rohkeasti Jumalan lapsi. Tänään on pelastuksen
päivä. Sinulle on annettu Jumalan valmistama joululahja, joka kestää,
kantaa ja vie perille.

Olin kokouksessa – eläköön kokous!

Olin kokouksessa. Puhuimme seurakuntien tulevaisuudesta. Kyynisesti katselin
veljiä ja sisaria Kristuksessa ja mietin: - Ovatko nuo huolissaan kirkon ja
seurakunnan tulevaisuudesta tässä maassa, vai miettivätkö he omaa paikkaansa ja
palkkaansa tulevaisuuden muutoksissa ja uusiutuvissa seurakuntakuvioissa?

Itse ainakin mietin vahvasti:- Entä minä? Jos minulta menee letkeä kirkkoherran
virka, niin huutelenko omenalaatikon päällä lain ja evankeliumin saarnaa
Lohjan ankealla torilla/ Karjalohjan Unkan Baarin eläväisellä terassilla? - Välitänkö
todella Jumalan hyvästä uutisesta, ilosanomasta ja Jeesuksesta – ainoasta
tiestä Taivaaseen? Vai olenko innokas pappi vain turvatuissa oloissa Lasikirkon
uudessa työpisteessä? Kyllähän minä ripustaudun Jeesukseen enkä päästä koskaan
irti. Tulen aina olemaan Jumalan raukka ja houkka. Jumala on minulle kaikki
kaikessa. Iloni, rauhani, suuttumuksen ja kiukuttelun kohteeni. Kaikkea tätä ja
paljon muuta. Mutta, kun minä väsyn niin helposti. En oikein jaksa prosessoida
raameja, kun minulla on hätäinen luonne. En malta paketoida, koristella enkä somistaa
mitään. Pappeus, kansankirkko, Jumalan valtakunta; kaiken olisin valmis
sanomaan ihmisille yhdellä kertaa ja heti: ’Usko evankeliumi ja tee parannus…Ja
pidä turpasi muuten kiinni!’.

Vaan näin se ei toimi, eikä Jumala tätä tahdo. Kuljen siis kokouksissa ja lausun
mielessäni siunauksen ja rukouksen sanoja veljien ja sisarten ylle ja teen parannusta
kärsimättömyydestä ja hengellisestä ylpeydestä. Mutta Jeesus. Sinä olet
minulle rakas. Tässä on hyvä takoa konetta, iloita laajakaistasta ja olla lähellä
Sinua. Nyt taidan mennä kahville. Maidon kera.

Cronbergin silmälasit!

Jotkut pienet asiat nyppivät. Laitoin uutta suojaohjelmaa tietokoneeseen. Siinä
meni koko ilta ja aina sama ongelma: ’Ohjelman varmistus ei onnistu, koska
minulla ei ole Internet yhteyttä’. Ja paskat. Onhan minulla. Koko ajan on netti
auki ja sillai, mutta onneton ohjelma sanoo, ettei ole! Ja siinä meinasi mennä yöunet,
kun mietti, että koneesta puuttuu suoja ja sata virusta hyökkää tietokoneen
kimppuun. No, pyydän jonkun nörtin apuun.
Pitkän aikaa mua on nyppinyt ministeri Cronberg. Varmasti fiksu akka, vaan
tuo turhamaisuus. Ja on vielä muka vihreä. Luomukansaa. Ne silmälasit nostettuna
päälaella. Muodikkaasti. Typerästi. Miksei se pidä laseja silmillä ja katsele
niillä maailmaa? Tai ostaisi silmälasikotelon. Tai edes sellaisen roikkunauhan,
kuten mun veljellä, Matilla. Korni tapa sekin, vaan ei ainakaan muodikas eikä
trendikäs.
Näin se vain on, ystävä. Pienet asiat nyppivät mieltä. Pienet kivet kengässä
tekevät kulkemisen epämiellyttäväksi.
Muutama sana keskustelutaidosta: olimme keittiön pöydän ääressä, Malle,
minä ja Saana-tyttäreni Jannensa kanssa. Puhuin tulevan vuoden seurakunnan
keskustelupiiristä.
Malle sanoi sipoolaiseen tapaansa:
- Mitä sinä sellaisia suunnittelet. Sähän olet ihan epäsosiaalinen tyyppi, etkä
osaa keskustella pätkääkään.
Tuli mieleen vanha kummelisketsi. Se, missä se mies kommentoi kritiikkiä:
- Hyvin sanottu siellä perällä!
Mutta tuo pitää paikkansa. En ole mikään keskustelija. Osaan saarnata lujaa,
hiljaa ja mediumilla, mutta keskustelu, vuorovaikutus, snacka och fika. Hui kauhistus.
Minähän olen suomalainen mies.
No, miettiessäni keskustelutaidottomuuttani unohdin hetkeksi ministerin
silmälasit.
Siunausta ja tsemppiä, ystävä. Jeesus kanssasi.

Kuusitoista kadotettua Karjalohjalla

Vuoden aikana Karjalohjan seurakunnasta ja samalla Kristuksen kirkosta
erosi 16 henkeä. Loppuiko usko? Tuliko kiusaaja ja vei oraalla olevan viljan?
Pienessä yhteisössä ei ole tuntemattomia jäseniä. Ei harmaata massaa. Kaikilla
ihmisillä on nimi ja tutut kasvot.
Kun joku sanoo hyvästit kirkolle ja Jumalalle, niin minulle tulee surullinen
olo. Ymmärtävätkö lähtijät valitsevansa helvetin tien? Ymmärtävätkö – kenties
uhmakkaat – etäisyyden ottajat, että he näyttävät keskisormea Jumalalle ja kertovat
olevansa mieluummin saatanan orjia kuin Jumalan lapsia. Kirkon ulkopuolella
ei ole pelastusta!

Kuluneen vuoden aikana pieni seurakuntamme on ollut käymistilassa. Maallinen
kirkko on puhunut seurakuntayhtymistä, yhdistymisistä, tehokkuudesta,
strategioista, kirkollisveroista, sekularisaatiosta ja ajan haasteista. Eli maallinen
kirkko on puhunut tapansa mukaan pelkkää paskaa. Meillä on kuitenkin läpi
Suomen oikeita kristillisiä seurakuntia. Jokaisella paikkakunnalla. Jeesuksesta
kerrotaan lujaa ja hiljaa. Ihmisiä rohkaistaan uskomaan yksin Jeesukseen.
Kahden eri äänen kirkossa on vaikea joskus tietää, mikä on se kirkon viesti.
Olemmeko kristillis-sosiaalinen kolmannen sektorin yksi ruskeakielisimmistä
toimijoista, vai maailman ainoa todellinen pelastuslaitos?

Sanoma on Raamatun – Jumalan Sanan- mukaan vanha tuttu ja aina uusi:
- Jeesus on ihmiskunnan ainoa toivo. Usko Jeesukseen tuo yltäkylläisen elämän
maan päällä ja paikan Taivaassa.
Islam ja Muhammed vievät kadotukseen. Hindulaisuus ja buddhalaisuus vievät
kadotukseen. Humanismi ja tarkkailijan ylpeä rooli vie kadotukseen. Kaikki hyvääkin
tarkoittavat tiet ovat polkuja ja moottoriteitä helvettiin, koska vain yksi
nimi on annettu. Vain Jeesuksen nimessä meillä on pelastus ja sovinto Luojamme
kanssa. Muut uskonnot kurkottavat kohti taivasta. Vain Jeesuksen ystävyys tuo
Jumalan meidän heikkojen tasolle, alas asti.

Mitä pitää tapahtua Karjalohjan seurakunnassa ja Suomen kirkossa ennen
kuin löytyy taas evankeliumin ääni ja pelastavan uskon yksinkertainen julistus?
Jeesuksen saarna oli lyhyt ja selkeä:
- Aika on täyttynyt. Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa
hyvä sanoma. (Markuksen evankeliumi 1:15)
Rakas ystävä. Kristuksen kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Kadotus on
niiden osa, jotka haluavat valita Jumalan valtakunnan sijasta helvetin. Vapaus
valita on mahtava lahja ja raskas vapaus. Mutta ei luovuteta. Jumala luo uutta
ja pelastaa ihmisiä helvetin syövereistä tänäkin vuonna. Tässä meille haastetta
maailman loppuun asti.

Jeesus kanssasi, ystävä. Rukoillaan ja tehdään töitä Jumalan antamin voimin.

Enkelin kosketus
Jumala näytti minulle jakson Jones vs. God. Se oli vastaus masennukseeni, joka yllätti
minut aamulla, kun luin Hesarin kuukausiliitteestä Tampereen ateisteista, jotka
iloitsevat tehdessään pahaa kristilliselle kirkolle (eroakirkosta.fi – teekkarit).
Kyse onkin uskosta osattoman hädästä, joka saa aikaan vihaa Jumalaa ja kristittyjä
kohtaan. En voita mitään masentumalla tai vihaamalla näitä onnettomia
älykköjä. Minun tehtäväni on kiittää siitä, kuinka Jumala vielä koskettaa uhittelevia
ateisteja rakkaudellaan ja tuo heidät Kotiin.

Ikävän aamulukemisen jälkeen tein pitkän kävelylenkin ja kysyin Jumalalta:
’Mikset vedä turpiin ateisteja ja muita eriuskoisia?’ Kävelin lumisateessa läpi Lohjan
hyvää kaupunkia Virkkalan suuntaan. Ja Jumala vastasi minulle antamalla
käteeni sellaisen kirjanmerkin, jossa on pienoisevankeliumi (Joh 3:16). Siitä
toistelin ääneen sanoja ’Jumala rakasti maailmaa…’
Jumala on rakastanut maailmaa henkensä edestä, kuolemaan asti, täysillä.
Jumala on rakastanut maailmaa, jotta rakkaus syttyisi pappien ja muiden vastuunkantajien
sydämiin, kirkon jäsenten sydämiin, Jumalasta osattomien sydämiin,
meidän kaikkien syntisten sydämiin. Jumala rakasti aikanaan minuakin kotiin
kutsuvalla rakkaudella, kun vielä elin ryypäten, räyhäten ja huoraten kuin teekkarit
konsanaan. Jumala ei vetänyt minua turpiin vaan rakasti minut turvaan.
Jumala rakasti maailmaa ja rakastaa yhä!

Enkelin kosketuksen jakso Jonesista, joka haastoi Jumalan oikeuteen, oli
minulle Jumalan lohdutus ja muistutus. Jumalan suurimmista vastustajista ja
vihaajista tulee rakkauden koskettamina Jumalan sanan julistajia. Apostoli Paavalista
kirjailija C.S. Lewisiin. Myös jokaisella Suomen ateistilla ja eriuskoisella
on toivoa. Kaikilla maailman ihmisillä –muslimeja myöten – on toivoa. Jumalan
ja kristittyjen rakkauden kosketus muuttaa kaiken.
Laitan sinulle, ystäväni, tämän tutun evankeliumin sanan. Maistele sitä. Anna
sen tehdä sinut eläväksi ja rakastavaksi ihmiseksi. Meidän tehtävä on rakastaa
ihmisiä Jumalan rakkaudella. Muuta tolkullista virkaa meillä ei ole.

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei
yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
(Joh 3:16)

Jumala rakastaa sinua. Jeesus kanssasi, ystävä.

Karjalohjan tupakoitsijan kahden sormen keltaisen Kivikirkon
Tapulin juurella Kevättalvea 08

Jumalantervettä ja sitä rataa
Unkan Baarissa puhutaan nykyään suomen lisäksi ruotsia ihan suvereenisti. Ei
uskoisi ensi näkemältä. Taidamme olla pikkusen bättre folk?. Kahvin lisäksi sitä
saa ihan kunnon kielikylvyn poiketessaan. Toivottavasti kuitenkin Jouluevankeliumi
kuuluu tulevaisuudessakin tällä suomen kielellä. Peruna sen tietää.
Kirkollisia tiedotuksia:
Kirkossakävijöiden määrä on laskenut vuoden aikana melkoisesti. Pohjat teimme
vuoden vaihteessa. Hikiset kymmenen kirkkovierasta. Halvemmaksi taitaa
tulla tilata Roineen pikkubussi ja kuskata väki Karjaalle tai Lohjalle kirkonmenoihin.
Oikeasti tosi kurja juttu.

Kuusitoista ihmistä erosi vuoden aikana kirkosta. Ennätysmäärä kahteenkymmeneen
vuoteen. Mihin lie joutuneet muualle kuin julkijumalattomien joukkoon
nuo kuusitoista? Toivottavasti löytävät jonkun paremman kristittyjen seurakunnan:
vapaakirkon tai helluntailaisjoukon. Tai jonkun herätysliikkeen.
Minä otan vähäisen kirkkoväen ja eronneet hyvin henkilökohtaisesti. Koen
suurta epäonnistumista papintyössäni. Tuntuu kuin näky olisi hukassa. En jaksa
uskoa siihen, että Jumala vastaa lafkasta myös tappion tullessa. Taidan olla
heikko uskovainen. Oikea tapa reagoida olisi tietysti rukoilla, tulla nöyremmäksi
ja pienemmäksi. Minä tulen vain vihaisemmaksi ja kiukkuisemmaksi.
Kyllä keskisormi on herkässä.
Uusinta kirjaa on ystäväni Susanna myynyt mahdottoman paljon. (Vielä on
kuitenkin kirjoja jäljellä). Vaan tulot kirjoista, kolehdeista, muutamien seurakuntaystävien
lahjoituksista…Mihin niitä tarvitaan, jos kotiseurakunta alkaa
olla nollan arvoinen?

Rakas ystävä, jos sinulla on uskoa, intoa ja näkyä, niin toimi. Jumalalla on varmasti
paljon annettavaa, kunhan löydämme taas oikean tien kulkea eteenpäin.
Alkanut vuosi on etsikkoaikaa. Löytyykö oikea herätys ja näky meidän kylällä?
Kaipaako joku Jumalan rauhaa, iloa ja turvaa? Osataanko meidän seurakunnassa
nähdä yli ja ohi heikon papin ja vähäisen työntekijäjoukon. Opitaanko meillä
näkemään ja tunnistamaan Jumalan läsnäolo ja Jeesuksen seura heikkojenkin
todistajien kautta?

Jumalan ihmettä odotellessa. Käy kirkossa tai väistele.
Silti Jeesus kanssasi. Olet minulle rakas ja helvetti on lopullinen oma valinta.
Heikki Linnavirta, kirkkoherra, ja jonkun sortin rovasti, he!

Iloa ilmassa ja Herrassa

Tänään jaksan taas rakastaa. Kävin läpi muistoihin kertyneitä loukkaavia, pahoja
ja pelottavia sanoja ja tekoja. Tein kirjallisia töitä. Laitoin ylös nimiä ja
päässä surraavia asioita. Sain kirjattua pitkän sarakkeen tuttuja ja tuntemattomia
nimiä, luettelin isoja ja pienempiä pelkoja, joiden vangiksi olen taas joutunut.
Löysin kymmenittäin ihmisiä, joille olen kateellinen, suutuksissani, isosti vihainen.
Listasin myös niitä, jotka ovat puhuneet minusta pahaa selän takaa, nurkalta
tai ihan kasvotusten. Iso joukko. Hui. Kauhean paljon turhaa taakkaa pienen
ihmisen kannettavaksi. Kerroin ja näytin paperin Herralle. Jeesus sai tolkkua
epäselvästä käsialastani. Yksi kerrallaan jätin asioita ja ihmisiä Jumalalle: ”Ota,
anna anteeksi, auta unohtamaan! Minäkin annan jokaiselle anteeksi, joka syystä
tai syyttä on minua vihannut, inhonnut tai halveksinut.”

Nyt on rohkeampi olo. Jeesus tuntuu läheisemmältä. Koetan löytää työnäyn.
Elän toivossa. Rakastan ja katson Jeesukseen. Immanuel – Jumala on kanssani. Ei
huono homma! Rauhan ja ilon lisäämiseksi Jeesus antoi minulle käskyn: ”Hävitä
tuo nimilista ja unohda se”. Tein paperista niin pientä silppua, että FBI:n miehilläkin
menisi viikko poikineen sen kokoamisessa.

Jumalan virheitä

Lapsi elää parasta kesää. Uusi onki on hieno ja matoja purkki täynnä. Kalastusretki
isän kanssa. Odotusta, jännitystä ja varovaista naurua (ettei kalat
säikähdä). Yhtäkkiä lapsi putoaa syvään veteen. Ratkaisevia minuutteja kuluu
ennen kuin lapsi saadaan rannalle. Elvytys onnistuu, mutta jotain on aivoissa
lopullisesti särkynyt. Seuraavat vuodet ja vuosikymmenet matelevat hiljaa, vaikeasti
aivovammaisena, hoitolaitoksessa.
Äiti odottaa lasta. Tutkimuksissa selviää, että sikiöllä on paha kehitysvaurio.
Lapsi ei tule syntymään elävänä.

Vireä kehitysvammainen nuorimies. Lukee ja kirjoittaa sujuvasti. Täynnä
elämän riemua ja estottomuutta. Nuorukainen huomaa ihastuksekseen seksuaalisuutensa
heräävän. Pakottava tarve purkautua ja hyväillä itseään. Rajat kuitenkin
tulevat vastaan. Missä ja milloin on lupa tyydyttää itseään? Hoitajien ja
huoltajien hämmennys ja ymmärrys vaihtelevat. Jotakin tulee aina tehtyä väärin.
Seksuaalisuus onkin pahasta, hävettävää. Mutta kukaan ei kerro ja selitä, miksi?

Tekeekö Jumala virheitä?
Kun seuraan varakkaitten ja lukeneitten keskustelua lesboista, homoista ja sukupuolta
vaihtavista omalla akateemisella ja kultturellisella tasolla, niin oksetus
on lähellä. Tosi sivistynyttä ja somaa on vaatia oikeuksia hyväosaisille vinoutuneille.
Fiksua ja valveutunutta on taistella rikkaitten ja menestyvien puolesta.
On hyvä keskustella erilaisuudesta, Jumalasta ja rakkaudesta, kun samaan aikaan
maailma itkee. Heikot, kurjat ja sairaat jäävät aina piirien ulkopuolelle. Tai sitten
heitä hoidetaan ja tuetaan ylhäältäpäin. Vähän kuin professorin rouva turkiksissa
jakamassa soppaa punaisille vuonna 1918. Nöyrät ja suloisen liikuttavat saavat
sopan lisäksi hymyn. Katkerat ja rumat pelkkää ylenkatsetta.

Jumala ei tee virheitä. Papit ja kulttuurikristityt tekevät virheitä ja ovat sokeita.
He ovat luopuneet Raamatusta. Lukevat naistenlehtiä ja Helsingin Sanomia.
Jumala loi maailman ja totesi kaiken olevan sangen hyvää. Paratiisi oli täydellinen
paikka ihmisille. Kunnes tuli syntiinlankeemus. Ihminen ja Saatana aloittivat
yhteisen taipaleensa ja virheitä, syntejä, pahuutta, kärsimystä, itsekkyyttä ja
isoa paskaa tuli maailma pullolleen.

Seuraavan kerran, kun joku kirjailija tai muu älypää miettii omasta norsunluutornistaan
erilaisia synnin seurauksia ja syyttää Jumalaa, niin jospa! Jospa hän
katsoisi peiliin ja näkisi kahdet kasvot: Saatanan ja omansa, vierekkäin. Siinä
syytä kärsimyksiin, seksuaalisiin vinoutumiin, pahuuteen ja heikkouteen. Siinä
syy virheisiin.
Oman heikkouden ja pahuuden näkemisestä alkaa matka kohti eheytymistä,
elämää ja kykyä parantaa. Jeesus on vastaus, ainoa tie pelastukseen. Kaikki muu
on viisrivisestä.

Siwan kuolema

Karjalohjan perinteinen lähikauppa kirkon vieressä lopetetaan. Kauppa on
palvellut kylän vanhuksia vuosikymmenet. Sinne on jaksanut kävellä tai
kulkea rollaattorilla. Sääli vanhuksia, jos muitakin kaupan asiakkaita.
Runsas kymmenen vuotta sitten Karjalohjalle valmistui vanhusten palvelukoti,
jonka ympärille rakennettiin useita rivitaloja. Vanhuksille tarkoitettuja. Kaikki
lähellä toisiaan, hyvät kulkuyhteydet, palvelut mukavasti saatavilla. Tuolloin kylillä
vieraili Helsingin kokoomuslainen apulaiskaupunginjohtaja, joka taivasteli,
kuinka slummimaisen tiheään kaikki oli rakennettu. Ei Helsingin herra vielä
tiennyt, kuinka askel lyhenee iän myötä.

Suuret ikäluokat eläköityvät. Nämä vallan kahvassa vielä sinnittelevät. Kun tuo
huonotapainen joukko tarvitsee palveluja: lähikauppaa, terveydenhoitoa ja virkistystä,
niin mihin heidät kipataan? Karjalohjalla hautausmaa on keskellä kylää.
Paikkoja riittää niin arkkuhautaukseen kuin uurnillekin. Edes joku lähipalvelu
toimii.

Kiitos Espoon kapituli

Olin viikon Tukholmassa. Ei ajatustakaan kotiseurakunnan työlle tai Suomen
hiostavan kirkon hallinnolle. Helle, kävelyt, tutustuminen maanalaiseen ja
maratonin seuraaminen. Siinä päällimmäisimmät. Ja tietysti ne lennot. Sitä on
aivan avuton ja pelokas olo lentokoneessa. Kun lentoemännät aerobickaavat sitä
pelastussuunnitelmaa, niin jopa meikäläinen tajuaa, että onnettomuuden sattuessa
sitä tippuu sen verran lujaa maahan, ettei paljon happinaamari ja uimaliivit
riitä. Milloin Suomen ja Ruotsin välille rakennetaan tukeva silta?
Maraton oli kiva seurata. Tuhansittain juoksijoita kaikkialta maailmasta.

Oikeita juoksijoita, kaikentasoisia kuntoilijoita ja pellehermanneja. Nämä viimeisimmät
olivat minun mieleeni: Yksi James Bond oli juoksemassa, useampi
hula-hula hameessa esiintynyt mies, eräs Borat-housuihin (erityinen string malli)
pukeutunut jolkottelija. Urhein oli kuitenkin hirvipukuinen mies. Sellainen
pukine, joita tapaa usein ala-asteen koulunäytelmissä. Siinä oli kaverilla hikiset
paikat. Kaikki juoksijat taikurin hatunnoston arvoisia.
Koulujen päättäjäiset osuivat samaan viikonloppuun. Kyllä Ruotsin pääkaupunkiseudun
nuoret osaavat olla yhtä humalahakuisia kuin meidänkin maan
toivot. Junissa ja maanalaisissa tuhansia ihan pierussa olevia lapsia ja nuoria. Perheet
ja kodit ovat menettäneet otteensa vähän laajasti. Ja tyttöjen pukeutuminen
muistuttaa sielläkin enemmän riisuutumista.

Mutta kaiken kaikkiaan oli hyvä olla viikko Malle - vaimon kanssa kaksin.
Lomalla sitä on aikaa 24 tuntia yksissä. Lähes riitelemättä meni. Ihmejuttu.
Ps. Kiitos Espoon kapituli rohkeasta ja kirkkoa rakentavasta seurakuntayhtymäpäätöksestä.
Täytyy pyytää poikia hakemaan pois ne dynamiittipötköt kapitulin
kivijalasta. Saavat viedä ne Katajanokan nurkille syksyn varalle. Varmuuden
vuoksi.

Karjalohjan kivikirkon tapulin juurella
kevättä 2008 jKr.  Pääsiäiskirje 2008

Hei Karjalohjan ystävät

Viel’ on Suomi ja Karjalohjan hyvämaineinen seurakunta voimissaan. Tehdään
kevättä ja hyvää elämää yhdessä. Kuunnellaan Jumalaa henkilökohtaisella
tavalla. Ja pyydetään apuja ylhäältä. Joku meistä kaipaa uskon askeleen ottamista
ja selvempää värin näyttämistä. Rohkeutta sanoa ihan ääneen:” Olen kristitty.”
Joku toinen kaipaa paranemista pelottavasta sairaudesta, pahasta olosta ja masennuksesta.
Jollekin meistä toiset ihmiset ovat kamalan vaikeita ja vieraita! Jumalan
apu on tarpeen. Ja hyvä uutinen on tässä: Jumala ei ole kaukana yhdestäkään
meistä. Tämä kevät on hyvän muutoksen ja uuden alun aikaa. Katsellaan odottaen
ja toivoen, kuinka Jumala vastaa ja ottaa asiamme kantaakseen. Ei suostuta
ottamaan askeleen puolikastakaan omin voimin. Heitetään Herralle kaikki.
Kotipuolen kuulumisia. Ostimme Mallen kanssa ensiasuntomme Lohjalta,
kirjaston vierestä ja kirkon kupeesta. Olenko siis vainlohjalainen vai karjalohjalainen?

Olen Karjalohjan seurakunnan pappi ja Karjalohja on aina
kotiseurakuntani. Linnavirtojen sukuhautakin on Karjalohjan kirkkomaalla.
Kunnalliset asiat on sitten toinen juttu. Perusturva on Lohjallakin hakusessa ja
hapuilevaa. Samoin kaupunkisuunnittelu unohtaa komeasti Virkkalan, Roution,
Aseman seudun. Ehkä pian myös Sammatin? Toivottavasti ei, jos minulta kysytään.
Odotankin, että joku puolue kysyisi minua kunnallisvaaliehdokkaaksi.
Soitin Lohjan pysäköintivalvonnasta vastaavaan virastoon ja pyysin entisenä
stadilaisena asukaspysäköintitunnusta autoa varten (eli pysäköintilupaa oman
kodin nurkille, parin korttelin säteelle). Arvaa kaks karvaa, onko Lohjalla käytössä
asukaspysäköinti! No ei! Lohjan kirkon kupeessa on onneksi yksi vapaa
parkkipaikka. Se on jees juttu. Mutta Jeesusta rakastan aina vaan. Ilo yllättää
usein aamuisin, kun herään kukonlaulun aikaan. Myöhäisen kukon. Tuo ilo
syntyy siitä, kun jaksan uskoa: Jeesus on puolellani. Hän on kärsivällinen ja aivan
varmasti huumorintajuinen. Ja Jumalakaan ei arvosta korkealle besserwisser
sivistystä. Sitä tämän maailman ja kulttuuriväen kuviokelluntaa ja taivastelua
ruotsalaisella å:lla.

Olisikohan Jeesus valittu kirkolliskokoukseen? Olisikohan Jeesus ollut kiinnostunut
tuosta hyvän hallinnon painajaispaikasta? Minulla on sellainen romanttinen
näky, että Jeesus viihtyy paremmin kuppiloissa ja kahviloissa, toreilla
ja autokorjaamoilla, tehdassaleissa ja työväentalon talkoissa. Eli paikoissa,
joissa ihmiset ovat ihmisen oloisia: epävarmoja, hapuilevia, etsiviä ja ihan
tavallisia. Jeesus taitaa myös viihtyä yksinäisten ja perheiden kodeissa, jois38
sa pitkästytään TV:n edessä, odotetaan vieraita ja syödään keittiön pöydässä.
Ai, kuinka kevät tuntuu hyvältä. Ja Jeesuksen seura. Joka paikassa.

Jaksele, ystävä. Jeesus kanssasi.
Heikki Linnavirta, kirkkoherra, Karjalohjan pappi

Ps. Uusi kotimme on Canonin talossa. Entinen Makron lääkäriasema. Puoli Karjalohjaa
on siis käynyt meillä ennen meitä. Ja neljännes vain lohjalaisista. Vaikka
olen minäkin vuosia sitten valitellut selkääni tohtori Sarparannalle meidän nykyisessä
olohuoneessa. Eli tuttu osoite. Nyt vain talossa kokonaisvaltaisempi hoito,
kun paimenen virka kattaa ihan kaiken. Minun kohdalla enemmänkin, koska
olen sattumoisin kaikkien alojen erikoisasiantuntija. (Tämän koulutuksen on
Suomessa saanut vain yksi henkilö Karstuntieltä.)

Uskollisuus on hyvä!

Olen vihkinyt tänä vuonna useita ihania pariskuntia. Olen miettinyt myös,
mitä virkaa on avioliitolla? Ennen mentiin kihloihin ja sitten, kun oli kypsytty
ja kasvettu, muutettiin yhteen. Siihen yhteen muuttamisen alkuun järjestettiin
vihkitilaisuus. ”Jumalan kasvojen edessä ja seurakunnan läsnä ollessa”. Näin
se jotenkin taisi mennä.
Nyt on toisin. On avoliittoja, on homoliittoja, on sinkkuelämää, johon kuuluu
seurustelukumppaneita kuin nakuttavia kaneja konsanaan. Tunnen itseni vanhanaikaiseksi,
kun puhun miehen ja naisen avioliitosta ja Jumalan tahdosta.

Haluaisin olla selkään taputettu poppipappi tai kaiken hyväksyvä Kuopion
piispa, mutta kun joku pistää vastaan. Olen itse elänyt jumalatonta ja pahaa
elämää viinan, naisten ja… ai niin, laulun kera. Tiedän ja muistan hyvin, kuinka
rikkinäisenä elin. Olin kuolemaantuomittu, helvettiin joutava ja turhin ihminen
maan päällä. Pelko, krapula ja itseinho olivat jokapäiväisiä vieraita.
Minut pitää vanhanaikaisena ja kristillisiä arvoja rakastavana se, että muistan.
Kun olin tuomittu, yksin ja kaikkien ihmisten hylkäämä, tutustuin Jumalaan.

Rakastuin Jeesukseen ja astuin tielle. Muistan, kuinka pelastuin ja löysin elämän.
Muistan, kun Jeesus sanoi kurjuuteni keskellä: Tule ja seuraa minua.
Rakkaudesta pelastavaan ja kadonneita löytävään Jumalaan olen päättänyt
olla uskollinen Hänelle. Kuulen tuon puheen Jumalan Sanassa joka päivä. Sen
takia kehotan ja rohkaisen ihmisiä rakastumaan Jeesukseen ja astumaan elämän
tielle. Tuon askeleen jälkeen avoparit tulevat vihille. Homoparit miettivät, kuin39
ka ylläpitää ystävyyttä, jonka Jumala siunaa. Ja sinkut. Amerikkalaiset sarjafilmit
ja elokuvat ovat perverssien idioottien käsialaa. Miksi elää heidän orjinaan?

Tahdotko? Se on mahtava kysymys Jumalan kasvojen edessä. Tahdotko rakastaa
Jumalaa, aviopuolisoasi, ystäviä ja läheisiäsi, isänmaata…Tahdotko elää Jumalan
rakkauden virrassa? Kun tahdot, voit alkaa elämään. Maailma on Jumalan
lahjoja täynnä. Sinua varten.

Mad World

Minusta on tullut konservatiivi, kreationisti ja pitsinnyplääjä. Ennen olin
boheemi ja humanisti. Rakastin Che Guevaraa, vanhoja kommunistipieruja
ja maailmanparantajia. Olin lähes vasemmistolainen dorka. Join keskiolutta,
hapanta punaviiniä ja omenaviiniä. Vuosien varrella olen seurannut itseni
kaltaisia urpoja. Toiset ovat menestyneet ja porvarillistuneet. He ovat nykyisin
pankinjohtajia, sijoittajia ja miljonäärejä Halikossa. Tai politiikan kermaa. Sitten
on meitä. Hapankaaliporukkaa. Osa meistä kuolee viinaan, osa tulee uskoon ja
osa istuu baareissa ja haukkuu kaikkea, mihin harittava silmä osuu.

Mihin kohtaan mahtuu Jumala? Tuntuu hämmentävältä, jos uskoo kaikkivaltiaaseen
Jumalaan ja maailmassa on kuitenkin sata miljoonaa pihalla olevaa hindua,
islamilaista ja mitä lie pakanaporukkaa. Miten on sielun pelastuksen laita?
Kun kuitenkin Jumala tahtoo jokaisen pelastumista!
Ja miksi Jumala pysäyttää kaltaiseni pelkurin? Tekee papiksi ja lähettää kailottamaan
ilosanomaa maailmaan syntyneestä Vapahtajasta. Osaan posottaa pienellä
paikallani.

Rakastan Jeesusta lujasti. Mutta miksi Herra?
– Miksi on niin paljon ystäviä, joille riittää talo, tavarat ja lomamatka etelään
kerran vuodessa?
– Miksi on niin paljon islamilaisia, jotka ovat vihan täyttämiä?
– Miksi on maailma pullollaan johtajia, joiden ainoa ilo on mahtua samaan
ryhmäkuvaan muun pelleporukan kanssa?
– Mikset Herra jo tule ja lopeta tätä hulluutta? Mad World. Ja ihan konkurssikypsä.
Jospa tulisit Jumala ja hoitaisit homman Kotiin.

Jumalan vasen käsi

Onnettomuudet tulevat aina kirkkaalta taivaalta tai kulman takaa. Uutiset
nostavat esiin muutaman onnettomuuden kerrallaan jostakin maailman
kolkasta. Tuho järkyttää ja pysähdyttää. Sitten tulevat uudet uutiset, uudet onnettomuudet
ja koettelemukset. Aiemmat unohtuvat, mutta maailma voi entistä
huonommin. Ja vauhti kiihtyy.

Lentokoneita putoaa, terroristit kylvävät tuhoa ja pelkoa. Maanjäristykset , lumimyrskyt
ja tsunamit yllättävät. Jumala käyttää kovaa kieltä puhuessaan onnettomuuksien
ja pahojen ihmisten tuhotöiden kautta. Mutta yhtä kaikki tämä on
Jumalan puhetta. Näin Raamattu opettaa. Näin Jeesus itse kertoo lopun ajoista.
(Lue Matteus 24 )

Kaikki elämän ja maailman tapahtumat, pahatkin - ne Jumalan vasemman
käden työt - julistavat yhtä asiaa: Vielä on aikaa kääntyä Jumalan puoleen. Vielä
on aikaa tehdä parannusta syntien ja epäuskon täyttämästä elämästä. Vielä on
aavistus aikaa huutaa hukkuvan Pietarin tavoin: ”Herra, pelasta minut!”
Jumala on puhutellut viime vuosina vahvasti Karjalohjan seutua hämmentävien
kuolemantapauksien ja onnettomuuksien kautta. Nuoret ovat erityisesti
olleet onnettomuusalttiita. Nyt viimeksi koululaisbussionnettomuus. Tämä on
herätyshuutoa Länsi-Uudenmaan nuorille, mutta ennen kaikkea vanhemmille ja
aikuisille.

Olemmeko muistaneet tai halunneet rakastaa lapsiamme Jumalan rakkaudella.
Olemmeko kertoneet Jumalasta, joka on arkeen, koulunkäyntiin, seurusteluun,
vapaa-ajan viettoon, koko elämään tarkoitettu tuki ja ystävä. Vai olemmeko
pitäneet Jumalaa satuolentona, jolla ei ole sijaa elävässä elämässä? Olemmeko
unohtaneet Jumalan käskyt?
Jumala ravistelee meitä hereille kaikin tavoin. Hyvällä ja pahalla. Jumala tahtoo,
että otamme uskon askeleen ja alamme näyttää väriä: kenen joukossa seisomme,
kenen lauluja laulamme…ja kenen viinat kaadamme tarvittaessa maahan.
Jumala on tosissaan, koska vain Rakkaus on kuolemaa väkevämpi. Ja rakastava
Jumala ei tahdo, että kuolemme jumalattomina ja yksin sen toisen kuoleman
kadottaen sielumme iäksi.

Menestys, masennus ja iso ilo

Kuuntelin Lohjan Niilo-papin saarnaa Raamatun Eliaasta ja Joonasta. Miehet
menestyivät ja saivat aikaan enemmän Jumalan leivissä kuin satayksi
Suomen hurskainta kristittyä. Väärät profeetat tuhoutuivat, jumalaton kaupunki
teki kollektiivisen parannuksen. Jumalan sankarit tahoillaan – Elia ja Joona –
pettyivät ja masentuivat. Olivatkohan nuo Jumalan miehet suomalaisten esi-isiä?
Samanlainen luonne heillä ainakin oli.

Onnistuminen ja voittaminen tuntuvat aina kiusalliselta ja ujostuttavalta.
Joskus sitä masentuu ja putoaa tosi syvälle myötäkäymisen ollessa liian isoa ja ihmeellistä.
Tyhjyys tulee onnistuneen työn jälkeen. Kerrotaan, että Mika Waltari
’Sinuhen’ työstön jälkeen oli täysin sekaisin ja hoidon tarpeessa. Terapiana hän
kirjoitti pienen kirjankin. ’Neljä päivänlaskua’ tai jotakin.
Olen miettinyt Saarnaajan iloisinta jaetta ja sen omimista arkikäyttöön: ”Jos
ihminen elää monia vuosia, hän iloitkoon niistä kaikista”. (Saarnaaja 11:8)
Samassa tuntemisissa jatkaa Presbyteerikirkon katekismus kysymyksellä: - Mikä
on ihmiselämän tarkoitus? Vastaus kuuluu: - Ihmiselämän tarkoitus on rakastaa
Jumalaa ja iloita hänestä ikuisesti.
Iloita onnistumisesta ja voitoista. Iloita ja nauraa tappioiden ja murheiden
keskellä. Täysin hullua. Ei tästä maailmasta. Herra…huomaatko mihin tähtään?
Miten olisi Jeesus? Tee ihme jokaiselle, joka näitäkin rivejä tavaa. Voimme laittaa
osakiitoksen kestävästä ilosta vaikka presbyteereille. Mitä porukkaa he lienevätkään.

Nyt se alkaa…

Jos hautakivet voisivat kertoa, niin hautausmailta kuuluisi jatkuvaa masentunutta
valitusta: ”En ehtinyt aloittaa. Aika loppui kesken!” Näin se toimii
ihmiselämä. Viiden, kuuden vanhana odotat, että pääset oikeaan kouluun. Sitten
alkaa elämä. Alaluokilla odotat, että pääsisit yläluokille ja siihen tosioikeaan
kouluelämään kiinni. Sitten odotat, että pääset amikseen, lukioon, ensimmäiseen
työpaikkaan. Jotta elämä voisi oikeasti alkaa.

Sitten odotatkin samanaikaisesti suurta rakkautta, opiskelupaikkaa, kunnon
duunia, asuntoa, valmistumista, parempaa työtä, omaa kotia ja perhettä, kesämökkiä,
mainetta, taloudellisesti vauraampaa aikaa, vähän lisävuosia ja kokemusta,
aikaa, jolloin voit ottaa rennommin ja matkustella, käydä kalassa, suunnitella
seniori-iän kulta-aikaa, tervettä vanhusikää. Ja hups toisenkin kerran! Sinne
meni odotellessa koko elämä. Just ku piti alottaa!

Syyskesä on kotimaisten tutkimusten* mukaan paras aika aloittaa todellinen,
oikea elämä. Monet kansainväliset tutkimukset* todistavat yhtäpitävästi, että
onnellinen elämä alkaa tänä syyskesänä. Luota ystävä näihin tuloksiin ja ala
nyt elämäsi onnellisin ajanjakso. Tarvitset tähän onnelliseen elämään seuraavia
perusasioita: Jumalan ystävyyden, turvallisia ihmisiä lähellesi, liikuntaa, terveellistä
kuitupitoista ruokaa – ryynimakkaraa unohtamatta. Ja riittävästi juotavaa.
Mieluiten Pepsi Maxia.
Kokeile tätä reseptiä aluksi muutama viikko. Aloita siitä ystävyyden vaalimisesta
Jumalan kanssa. Muissa kohden voit slarvailla, koska olet mitä olet. Olen
varma, että elämä hymyilee sinulle. Jumala joka tapauksessa diggaa sinua. Ja
tärkeä muistutus vielä lopuksi (pyydä vaikka Jumalaa muistuttamaan sinua joka
aamu): Muista elää nyt, N.Y.T… Nyt! Ihan siinä rähmät silmillä.

Jeesus kanssasi, ystävä.

* Kotimainen tutkimuslaitos toimii Lohjan Linnassa. Kansainvälinen tutkimuslaitos
ligger i Lojo Slottet.

Mitä jos naamiot tippuisivat?

Olin hyvässä kokouksessa. Paljon kirkon ja kapitulin herroja ja rouviakin
paikalla. Puhuimme strategioista ja skenaarioista. Oli suhteellisen rentouttavaa
olla. Suhteellisen. Tietysti kerroimme omista seurakunnistamme sankaritarinoita,
joiden tarkoitus oli viihteellinen ja lievästi terapioiva. Kyllä Jeesuskin
mainittiin sukunimeä (Jumalan Poika) myöten. Ei siinä mitään.

Mitä jos uskaltaisimme joskus tunnustaa virallisen uskomme ja pätevyytemme
lisäksi myös todellisen tilamme ynnä jaksamisemme? Tähän tyyliin:
- Terveisiä meidän seurakunnasta. Olen täysin loppu ja poikki.
Työnäkyni on kadonnut. Minulla ei ole aavistustakaan missä
mennään!
- Terveisiä meidän yhteisöstä. Tai oikeastaan…Ei mitään terveisiä.
Uskoni on ihan olematon. Olen eksyksissä.
Mitä virkaa minulla on meidän kirkossa?
- Minulta on hävinnyt vaimo ja lapset. Huomaan olevani yksin.
Elämän värityskirjaa on helppo piirtää harmaan ja mustan sävyin.
- Minulla on asiat ihan ok, mutta nyt haluaisin vain olla ja unohtaa
seurakuntani ja työni. Vain olla porukassa. Yrittämättä ja
kehumatta.

En tiedä olisiko se papeille sopivaa heittäytyä heikoksi ja aidoksi. Tuli vain
mieleen, että jos naamiot tippuisivat, niin voisiko kirkko uudistua ihan niinkin?
Alkaisi uudistus haavoilla olevista ja paranevista papeista.

Miksi kaktuksessa on piikkejä?

Tein ’Intohimoinen elämä’ kirjaan liittyvän testin, jossa selvitettiin

Raamattuunperustuen sitä,mikä on minun vahvuuteni kristittynä. Luulin etukäteen
olevani kenties evankelistatyyppiä, tai paimen eli johtaja, ehkä apostoli; edellä
kulkija ja suunnan näyttäjä. Profeetaksi koin itsekin olevani liian jalat maassa.
Selkeästi – sen typerän testin mukaan – olen kuitenkin opettaja!

Olen mahdottoman pettynyt tulokseen. Vähiten minua kiinnostaa saada opettajan
viitta harteilleni. Minähän olen julistaja, suunnannäyttäjä ja suuri taistelija.
Mutta opettaa Raamattua? Selittää Jumalan sanaa… opettaa ja selittää. Kerroin
pettymykseni Malle-vaimolle, joka tokaisi: Sinähän olet ilmetty opettaja: aina
selittelemässä etusormea heristellen ja silmät suurina toljottaen.
Miksi sitten olen läpi tähänastisen elämäni ollut keskellä kaiken maailman ja puolen
taivaan taisteluja? Miksi vaahtoan, provosoidun ja huutelen vieraisiin pöytiin?
Miksi jatkuvasti asetun tilanteisiin, joissa saan varmasti turpiini?

Ehkä kysymys on vaikeudestani ottaa vastaan Jumalan täydellinen anteeksianto?
Kaipaisin enemmän Jumalan lapsen vapautta, jotta voisin heittäytyä ja
luovuttaa. Haluaisin antaa täydemmin Jumalalle ohjat. Tahtoisin juoda ja juopua
elämän veden lähteestä. Haluaisin kostua ja kastua läpimäräksi, tulla ihan eläväksi.
Ja samanaikaisesti pelkään olevani pelkuri. Pelkään uskonpuutteen yllättäessä
- epäilysten tullessa - kuuluvani joukkoon, josta kerrotaan näin: ”Mutta pelkurit,
luopiot ja iljetysten kumartajat, murhamiehet ja irstailijat, noidat ja epäjumalien
palvelijat ja kaikki valheen orjat saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen
rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema” (Ilmestyskirja
21:8)
Miksi kaktuksessa on piikkejä? Panikoiva pappi näyttelee rohkeaa. Puolustaudun
hyökkäämällä. Mutta Jumala tuntee minut sydämen sopukoita myöten.
Armo on hyvä juttu. Ihmeellinen armo.

Herra, armahda minua ja tee jokapäiväinen
ihmeesi. Anna ripaus oikeaa rohkeutta. Pidä huolta. Opeta oikein hitaasti.
Piirrä vaikka rihvelitauluun. Aamen.

Jeesus kanssasi, ystävä

Lukenut mies

Olen kyltymätön hengellisen kirjallisuuden kuluttaja. Luen hartauskirjoja,
elämänkertoja, kirkon historiaa, Raamattua… ihan joka ikinen Herran ja
narrin päivä. Minulla on aina kolme tai neljä hurskasta kirjaa työn alla ja muutama
odottamassa. Luulisi, että sitä kasvaisi jotenkin hengellisesti ja kristillisesti.
Tai edes brassailumielessä! Vaan ei, kun ei. Samat mutkikkaat polut ja kuvottavat
vuoristoradat jatkuvat aina vaan. Juuri, kun luulen tajunneeni jotakin...juuri, kun
olen valaistumisen kynnyksellä, niin huomaan olevani ’deja vu’ -kokemuksen
keskellä: Samma skit men aavistuksen verran större paket.

Eräs ystäväni lukee ’Tekniikan Maailmaa’. Eikä muuta. Hän on hyvin tasapainoinen
ja fiksu kristitty. Luenkohan ihan väärää genreä? Toinen ystäväni omistaa
kenttäsahan ja ottaa kaljaa monessa välissä. Ihan tolkku Jumalan lapsi. Armon
varassa ainakin. Minä tuskailen ykkösoluen ja Asidofilus piimän kanssa. Rakas
veljeni pelaa tennistä ynnä golfia ja on tekevinään bisnestä – kristitty jätkä. Lakimiesuutiset
ja Kauppalehti ovat hänen suosikkilukemistaan. Elämä kuitenkin on
ihan säällistä ja erinomaisen tapahtumarikasta.

Kun Jumala teki minusta papin ja varttihullun. (Varttihullu? Eihän se tarkoita
mitään. Juuri tämä on pointtini. Lukenut mies, eikä ymmärrä mitään. Suoltaa
sanoja, kuulee ja ymmärtää neljänneksen lukemastaan ja senkin väärin). Kun
Jumala siis kutsui minut papiksi, niin Jumalalla oli rohkeuden puuska: ”Tuostakin
sekoilijasta teen jotakin hyvää ja kaunista”.
Kiitos luottamuksesta, Jeesus. Vaan olisiko minun aika ostaa Tekniikan Maailma
ja kenttäsaha? Olisiko meikäläisen syytä hankkia tennismaila ja ämpärillinen
golfpalloja. Että pyhä yksinkertaisuus saisi enemmän alaa. Tosi pyhä. Tosi simppeli
yksinkertaisuus. Lukenut mies voisi relata ja antaa Jumalan tehdä töitä.

Politiikka ja Jeesus
Aina on menossa joku vaali ja poliittinen debatti. Yhdysvaltoja on syytä
seurata. Ei ole yhdentekevää, kuka johtaa maailman ainoaa suurvaltaa.
Suomessa on edessä nämä piirikunnalliset vaalit. Niilläkin on merkitystä, luulen.
Mutta se puhe politiikassa. Itsensä kehuminen on vaikeaa. Ehkä ujouden takia tai
siksi, ettei ole mitään aihetta eikä syytä. Harmaata, tylsää tai huonoa on vaikea
kehua, ellei satu olemaan Rovaniemen markkinoiden helpoin Heikki.
Tämän takia on tapana haukkua vastustajia. Yhdysvalloissa presidenttiehdokkaat
haukkuvat toisiaan. Molemmissa leireissä on etsintäpartioita, jotka
kaivelevat toisen puolen menneisyyden pimeimmät kohdat päivänvaloon. Ja
pimeyttä löytyy varmasti. Joka ihmisessä. Suomessa on harvoja poliitikkoja, jotka
antavat tunnustusta yli puoluerajojen. Ihan asioiden perusteella. Tämä Demarien
pirtsakka puheenjohtaja on osannut antaa tunnustusta muillekin kuin omilleen.
Ainakin muutaman kerran.

Täysi vastakohta on Keskustan Korhonen. Siinäpä
viaton mies nuhteettomassa puolueessa. Vikaa löytyy joka kylästä, kunnasta, ja
kaupungista. Ja aina ovat asialla naapuripuolueet. Mies on heränneitä. Niitä,
jotka ovat heränneet harva se aamu väärällä jalalla vuoteesta.
Mitä puoluetta Jeesus äänestäisi? Kannattaako Jeesus USA:ssa demokraatteja
vai republikaaneja? Suomessa Jeesus taitaisi jättää vaalit väliin, koska teemat ovat
vääriä ja maailmanloppukin on lähellä. Minä kyllä vinkkaisin että ’äänestä Jeesus
Soinia’. Sehän on ihan tolkullinen. Katoliseksi. Amerikka on tietysti toista. Kyllä
kai Jeesus sielläkin toteaisi valheen ja vihanpidon yhtä pahaksi kuin Suomen poliitikoilla.
Ja Jeesus passaisi presidentinvaalit. Vaikka republikaaneilla on parempi
nimi. Melkein kuulostaa publikaaneilta? Ja niitähän Jeesus diggasi aikanaan.

Politiikka on yhteisten asioiden hoitoa. Hyvän etsimistä muillekin kuin itselleen.
Kannattaa siis ihmisten äänestää edustajiaan presidenteiksi ja valtuutetuiksi,
vaikka kaikki ovat raadollisia ja syntisiä. Yksi ehto kannattaa ehdokkaalle
asettaa: hänen on uskallettava tunnustaa kristillistä väriä. Jeesukseen uskovalla
poliitikolla – roistollakin – on ainakin näky oikeista arvoista ja Suuresta Päämäärästä.
Jeesus kanssasi, ystävä
Ps. Yhdysvaltain republikaanien varapresidenttiehdokas olisi minun makuuni. En
tiedä miksi. Tai kyllä tiedän.

Edes toinen mukaan pieneen yhteisöön

Olen miettinyt pidemmän aikaa, josko minulla on joku sellainen ystävä, läheinen
tai tuttu, jolle voisi tarvittaessa sanoa: ”Nyt olen lopussa. En jaksa
enää askeltakaan”. Onko ketään, jolle voisin ilman valmisteluja - tuosta noin
vain - soittaa, kirjoittaa tai olla yhteydessä kasvokkain? Huomaan hoitaneeni ihmissuhteeni
luvattoman löperösti. Minulla ei ole yhtä ainutta ihmistä miljardien
joukossa, jolle uskaltaisin avautua aidosti kuin ruotsalainen hapansilakkapurkki.
Eli vähän on vielä papilla kasvun aihetta ihmissuhteitten auvoisella saralla.
Mitenpä sinä, rakas ystävä? Kuinka hoidat itseäsi? Onko sinulla sydänystävää
(vai mitä ne oikein ovat)? Voitko tarpeen tullen kaataa koko elämäsi painolastin
jollekin, johon luotat ja jolla on sinulle aina aikaa?

Tiedätkö, mistä luotetun ystävän puute johtuu? Minä tiedän. Se johtuu pelosta.
Kun pelkää tulevansa torjutuksi, niin sitä varoo visusti tarjoamasta ystävyyttään
toiselle. Kun pelkää tulevansa väärinymmärretyksi, niin sitä mieluummin eristyy
ja alkaa puhua mielikuvitusolennoille tai käy niitä pään sisäisiä keskusteluja,
joissa sanan säilä lentää ja asiat toistuvat ja toistuvat samaa rasittavaa rataa kuukaudesta
ja vuodesta toiseen. Iankaikkisesti.

Onko minulla neuvoa itselleni ja sinulle? No, hyvä, kun kysyit. On varmasti.
Pyydä itsellesi ystävää. Kerro Taivaan Isälle, että olet tosi yksin ja pääsi sisällä on
miljoona volttia purettavia sanoja, lauseita, itkua, vihakamaa, roskaa ja…unelmia.
Ja odota Jumalan vastausta pikapostissa.
On minulla totta puhuen muutama ystävä, joihin voin olla yhteydessä milloin
vain, mutta joskus pelko vain kasvaa vuoren korkuiseksi, eikä se häviä ilman
kehityskeskustelua Jeesuksen kanssa. Minulla on paraikaa kehityskeskustelu vaiheessa.
On sen aika.

Filateliaa ja muuta lahkolaistoimintaa

Silmäilin ohjelmaa Yhdysvaltojen lapsisaarnaajista, jotka ovat aikuisten alistamisen
ja pelottelun uhreja. Ihan hullua toimintaa Jeesuksen nimessä. Etelä-
Amerikassa vietetään karnevaaleja (paaston alkamisen juhla) ja harrastetaan
pyhimysten ja neitsyt Marian palvontaa sellaisella taikauskoisella innolla, ettei
voi sanoa muuta kuin hulluutta kristinuskon vahingoksi. Suomen kirkoissa vietetään
kirkonmenoja, joissa kääntyillään, istutaan ja seisotaan, lauletaan vakavia
mollivirsiä ja kärsitään stoalaisesti tylsästä kuviokellunnasta. Hullua myös.

Jumala on antanut meille Pyhän Sanansa, Raamatun. Täyttä evankeliumia ja
Jumalan pelastussuunnitelmaa Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan
asti. Jumalan ilmoitusta ja raitista sanaa. Mutta sitten me ihmiset alamme hämmentää,
epäillä, tulkita ja irrotella. Tai pidätellä jalat ristissä. Ja siinä sitä ollaan
oudon uskon ilmaisun ja hulluuden maisemissa.
Tämän takia Jumala lähettää aika ajoin profeettoja ja uskonpuhdistajia perkaamaan
pahimpia rönsyjä pois. Luther oli yksi, Wesley toinen. Meidän ajalla
on myös Raamatun sanaan uskovia. Jopa pappeja ja piispoja. Hyvä näin, mutta
parasta on sittenkin Jumalan armo ja rakkaus.

Ilman armollista, kaiken meidän parhaaksi tulkitsevaa, Jumalaa, me astian
makua rakastavat hullut ja hölmöt olisimme helvetissä joka ainut. Siksi on hyvä
palata Raamattuun uudestaan ja uudestaan. Etsiä ja löytää Jumalan omia sanoja
syntisten armahtajasta, Vapahtajasta ja suuresta rakkaudesta Golgatan ristillä.
Kenenkään meidän elämäntapamme tai uskontulkintamme ei tuo pelastusta. Sen
verran kahjoja olemme kaikki tyynni. Kaikki on sittenkin armoa. Yksin armosta
olemme pelastetut. Jeesuksen ristinkuoleman ansiosta. Näin on paras.

Jeesus kanssasi, ystävä. Ota iisisti.

Mitä virkaa, niinku?

Elämän tarkoitus on saada pata täyteen”. Näin Asterixin mukaan. Mutta
mikä oikeasti on elämän tarkoitus?
Tehdä työtä, perustaa perhe, rakastaa läheisiä, vastustaa Lohjan, Helsingin,
Stora Enson, Nokian jne. valtapyrkimyksiä, syödä Benecolia, katsoa Jack Bauerin
maailmanpelastusoperaatiota, taivastella ilmastonmuutosta, leikkiä vihreää?
Monia elämän tarkoituksia. Ihan hyviä. Mutta mikä on sinun kutsumuksesi?

Miksi olet syntynyt ihmiseksi maan päälle? Olen sataprosenttisen varma siitä,
mikä on elämäsi tarkoitus ja tehtävä. Panen siitä vaikka pääni pantiksi. Tai Vanhasen
pään. Sinun tehtäväsi, kutsumuksesi, syysi elää on iloita elämästä ja todistaa:
Jumala on Rakkaus. Jumala rakastaa maailmaa ja kutsuu jokaista lapsekseen.

Elämän kevät tulee tänä vuonna aiemmin. Elä ja todista elämälläsi. Jumalan
valtakunta on meissä. Jumalan lapsina olemme valon näyttäjiä ja suuria opettajia.
Jokainen. Meillä on kaikki maailman valtuutus olla valona, totuutena,
esimerkkinä jokaiselle kohtaamallemme ihmiselle. Jumalan kanssa emme voi
hävitä, emme tuhoutua, emme epäonnistua. Rakas ystävä. Kotona, töissä, ilon
yllättämänä tai surun koskettamana olet keskellä sitä elämää, jossa Jumala haluaa
sinun nyt olevan? Uskotko tämän?

Toivon, että jaksat uskoa. Älä anna toisten ihmisten, elämäntilanteesi tai Saatanan
masentaa sinua. Älä sorru ajattelemaan, että kun se ja se asia muuttuu, niin
sitten elämä on oikeampaa, parempaa, kristitympää. Katso ihan nyt näillä fiiliksillä
kohti ystävääsi Jeesusta. Hän on vierelläsi ja muistuttaa: ”Älä ole sydämessäsi
levoton, usko Jumalaan, usko minuun”. (Johannes 14. luku)

Ajattele. Jumala on valinnut sinut tehtävään ja työhön juuri siinä paikassa,
missä olet…nyt! Onkohan Jumala sittenkin erehtynyt? Mieti sitä hetken aikaa,
mutta usko Jumalasta suurempaa ja parempaa. Pääset helpommalla, kun muistat,
kuka johtaa ja kuka peesaa. Ole, elä, luota, todista. Ilman punnerrusta ja yritystä.
Jumala on Rakkaus. Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä. Näin se menee.
Jeesus kanssasi, ystävä.

PS. Jos katsot TV 7:ää, niin älä katso ylpeänä, äläkä ylhäältä päin vähätellen.
Katso rukoillen ja odottaen. Sillä lailla nöyrästi, niinku!
Oma keksimä lyhyt kasku ylpeyteen liittyen: Ihmissyöjä oli niin nälissään, että
söi oman kätensä. Hän oli täynnä itseään.

Keuhkokuume
Vietin iltapäivää Helsingissä. Vakiokierrokset tutuilla nurkilla. Ei kuuta kummempaa.
Tavallinen päivä. Paitsi pistäytyminen Lastenklinikalla. Sain mahdollisuuden
tavata erästä alle kymmenvuotiasta kehitysvammaista, sairasta lasta.
Ihan vauvan tasolla olevaa. Tuli itkettävä olo. Kuinka yksinäisiä ja pieniä ihmiset
ovatkaan. Ei kaikilla ole ystävää, perheenjäsentä tai tuttavaa, joka olisi paikalla.
Matelevan pitkiä minuutteja, tunteja ja päiviä aivan yksin kalsean hämärässä
huoneessa. Ja mikään ei tunnu muuttuvan.

Koneet merkitsevät muistiin voinnin, piirtävät käyriä monitoreihin. Surinaa ja
kehittyneen tekniikan ääniä. Kaiken keskellä lapsen urhoollisen työläs hengitys
kertoo elämästä ja ajan kulumisesta. Silitän hiuksia ja luen mielessä rukouksia
Jumalan puoleen. Sopotan kyllä ääneenkin. Siunaan minkä osaan.
Saan kuulla sairastavan lapsen elämäntarinan. Tunne yksinäisyydestä ja elämän
pahuudesta saa vahvistuksen. Minua itkettää. Olen kiitollinen hyvästä
hoidosta ja yhteiskunnan tuesta, mutta niin kipujen ja pelkojen täyttämä elämä.
Kunpa…
Kunpa Jumala kutsuisi lapsiaan Kotiin. Ja vielä: miksei Jumala kääri maailmaa
jo kokoon? Tulisi maailmanloppu. Ja elämä alkaisi pienille onnettomille lapsille.
Kaikkialla.

Jeesus kanssasi, ystävä

Karjalohjan Tapulin juurella kesän korvalla 2008
Kesäkirje 2008

Iso moi vaan ei Arab moi!
Kun kirjoittelen kesäkirjettä kevään kevyen kenttämasennuksen keskellä, on
vähän osuuskaupan meetvurstimman hevosen olo. Mutta jotakin kuulumisia.
Kotona kaikki menee hyvin. Töissä kaikki menee hyvin. Unkan Baarissa kaikki
menee hyvin. Muissa paikoissa, tilanteissa, kohtaamisissa jne. Kaikki menee…
mikä se sana nyt oli? Hyvin.

Olen nimittäin lämmöllä muistellut sitä Köpingin helluntaiseurakunnan saarnamiestä,
joka ei hyväksynyt tällaisen luterilaisen papin masentunutta vastausta
’mitä kuuluu’ -kysymykseen. Ei. Ystäväni muistutti minua naama loistaen: -
Heikki! Kristitylle kuuluu aina hyvää!
Minulle kuuluu siis hyvää. Kuka sanoisi sen löperölle sydämelleni? Vaan kun
oikein nyt tuumin, niin kyllä minulle kuuluu siinä isossa kuviossa aina hyvää.

Pikkuasiat rassaa. Kuten kodinomistamisen taakka, seurakunnan tulevaisuuden
ja työn epävarmuus, Unkan poikien kielenkäyttö, kylän kerman kristillisyyden
keveys ja oma pyhityksen mikroskooppisen mitätön kasvu.
Vappuna 2008 olen ollut 20 vuotta Karjalohjan kirkkoherrana. Se on pieni
askel suurelle miehelle, mutta suuri askel peukaloiselle, kuten presidentti Bush
tokaisi astuessaan miinaan Irakin politiikassa. Ja Teksasin pellolla. Mutta kun
kysyt, niin vastaan, miltä tuntuu? Rakastan aina vaan enemmän seurakuntaani
ja tuon sen julki kuten suomalainen mies konsanaan: Ryin, leikin vaatimatonta
ja hikoilen.

Mitään vakavaa sanottavaa minulla ei oikein ole. Mutta yksi sitäkin tärkeämpi
pointti: Ei luovuteta, rakas ystävä ja matkakumppani! Kiitetään -
vaikka vähän nikotellen - Jumalaa, joka rakastaa meitä muuttumattomalla,
ikuisella ja ihmeellisellä rakkaudella. Jos tällä planeetalla kaikki menisi
täysin päin nousevan Suomen rantaa, niin se iso kuvio on dynamiittia.
Puhun nyt pelastuksesta, Taivaasta, kuoleman voittamisesta ja tulevaisuudesta,
jotka ovat plakkarissa yksin Jeesuksen ristinkuoleman tähden:
Sinun, minun, meidän läheisten ystävien, kevyitten kristittyjen, Unkan
sankareiden, kaikkien puolesta homma on hoidettu ja hoidossa.
’Meidän edestämme annettu ja vuodatettu’. Jumala uhrasi itsensä. Sinun ja minun
takia. Käsittämätön asia, mutta kaikenaikaa kiitos Herralle!

Tietysti voimme joka päivä ja hetki iloita ja kasvaa lujaa kristittyinä ja ylistää
sen helluntailaisystäväni tavoin: yhtä ison pasuunan soittoa. Se on varmasti
armoa. Mutta myös me luterilaiset räpeltäjät: onneton pappi ja pässilauma, me52
kin pääsemme perille. Jos ei muuta jakseta, niin soperretaan pahan paikan tullen
Pietarin tavoin: ’Herra auta, pelasta!’ Ja Jumala pitää meidät pinnalla.
Nyt huomaan... Minulle kuuluu hyvää aika oikeasti. Pikkuisen vain olen varuillani,
koska pelkään aina silloin tällöin, että taivas putoaa niskaan. Tai atomipommi.
Käytetty.

Kesäillään. Lomaillaan. Tehdään töitä. Annetaan Jumalan rakastaa ja ollaan
vaan.
Jeesus kanssasi, ystävä

Heikki Linnavirta, kirkkoherra, rovasti

Wallander från Ystad, Krister Henriksson, Ruotsi

Katsoin keskusteluohjelman (se Bettina jotakin). Krister Henriksson kertoi
näyttelijäntyöstä, lavakammosta, edesmenneestä Johanna Sällströmistä ja
elämästä. Ai, kun tuli Ruotsiin ikävä! Olinkohan minä edellisessä elämässäni
ruotsalainen? Ai niin, en usko jälleensyntymiseen.
Papin työhön ja livepuhumiseen sain hyvän vinkin Krister Henrikssonilta.
Näin kirkkosaliin muunneltuna ja saarnatilanteeseen se menee jotenkin näin.
Seurakunnan ei tarvitse nähdä minua. Siis minä en ole valokeilassa. Minun on
nähtävä seurakunta. Kaikki kuulijat. Jokainen on kohdattava ja nähtävä. Vaikka
salissa olisi satoja kuulijoita. (Sitä pelkoa ei sentään ole meidänkään kirkossa
kovin usein).

Ja Henriksson muisteli niin kauniisti Johanna Sällströmiä. Näyttelijää, joka oli
Kurt Wallanderin tyttären roolissa monissa elokuvissa. Tämä ihastuttava nuori
nainen masentui ja lopetti elämänsä noin vuosi sitten. Ystad fanina ja naisiin
ihastuvana tykästyin Johanna Sällströmiin. Ikävöin, surin ja lähetin rukouksia
Jumalan puoleen Johanna Sällströmin puolesta. ”Herran haltuun, Johanna. Ison
armon varaan myös ihanat steinerilaiset”.

Lavakammosta eli isosta jännittämisestä. Joskus on tehtävä mahalaskuja eli
fiaskoja. Niistä oppii. Jatkuva myötäkäyminen on vaarallista, koska ylpeys tarttuu
nopeammin kuin vatsatauti päiväkodissa. Henrikssonin suurin pysähdys oli
täydellinen ajan ja paikantajun menetys täyden teatteriyleisön edessä. Siitä alkoi
oikeastaan näyttelijän todellinen kasvu ammattilaiseksi. Ihme juttu, mutta oikotietä
ei ole oikeaan menestykseen. Idols- ja tositeevee jutut ovat erikseen.
Olisi hienoa joskus jutella Henrikssonin kanssa syntyjä syviä. Mutta se ei
oikein käy, kun tarvitsisin tulkin. Ruotsinkielinen Malle vaimoni väittää, että
puhun hyvää ruotsia. En kvinna med humor från Sibbo.

Tuomas-messussa
Olin Agricolan kirkossa. Pitkästä aikaa. Tuntuu aina hyvältä, kun näkee kaikenikäistä
– erityisesti nuorempaa - joukkoa kristillisessä jumalanpalveluksessa
pilvin pimein. Helsingin Tuomas-messuissa näin on ollut aina. Mietin sitä
reseptiä, miksi tuo messu on niin suosittu? Uskon, että Jumalalla on paljon kansaa
myös Helsingissä, kuten piispa Huovinen jaksaa muistuttaa.

Yksi syy suosioon on tietysti työn jakaminen messuissa. Liturgi, saarnaaja, bändi,
juontaja tai joku muu osa-alueen suorittaja on todellakin pieni osa messusta.
Kukaan ei varasta show’ta. Yhteisöllisyys on naispappien lällärisanoja, mutta
tässä kohden se on paikallaan. Tuomas-messu kokoaa Jumalan merkkaamia ja rakastamia
ihmisiä jakopaikalle. Ja siinä saa olla yhdessä koko seurakunnan kanssa.

Samalla voi olla aivan yksin Jeesuksen seurassa. Olen miettinyt pidemmän aikaa,
josko olen liian vanha käymään Tuomas-messuissa? Bongasin muutaman minuakin
vanhemman. Tai sitten he olivat vain ottaneet vuosien varrella enemmän
aurinkoa kuin minä.
Yksi jaettava sinulle kirkon sivualttarilta. Rakastamani tukholmalaisrunoilijan,
Ylva Eggehornin ajatus tiestä, eli Jeesuksesta.

”Kapea tie muuttuu yhä kapeammaksi
kunnes se häipyy kokonaan
ja kaikki on tietä
mihin ikinä lasket jalkasi
Tie on jo kulkenut sinuun”

Kirje ystävälle vuoristoradalta
Hei Jeesus!

Tässä sitä taas mennään. Ylös ja alas. Kuka keksi vuoristoradan? Ja miksi minulle
on siihen kausikortti? Ilmainen. Sitähän tämä elämäni aina vain on. Olen
odottanut vuosien kuluessa, parran harmaantuessa ja iän karttuessa, että kriisit
hellittävät ja aikuisuuteni voisi vihdoin alkaa. Odotan myös jatkuvasti kasvavani
kristittynä. Oliko se sana ”pyhitys”, jota ainakin Paavali jatkuvasti käytti? No,
joka tapauksessa pyhitys ei taida olla minun juttuni.

Mutta tämä ikuinen murrosikä ja vuoristorata-ajelu. Herra, en oikein tahdo
jaksaa. Ajattele vähän mainettanikin. Juuri kun kuulutan seurakunnalle suurella
äänellä ja sydämen varmuudella Sinun antamastasi ilosta, rauhasta ja Pyhän
Hengen hedelmien ihanuudesta, niin muutama hetki eteenpäin olen yllättäen
maassa ja masennuksen syövereissä. Olenko ollenkaan vakuuttava? Mistä saisin
niitä vakaan elämän ja seesteisen keski-iän aineksia? Olisiko sinulla jotakin ihan
minulle?

Ja arvaa mitä, Jeesus. Paraikaa, kun tässä valittelen ja vaikeroin lievän itsesäälin
orastaessa, niin taas se tapahtuu. Sinä yllätät miljoonannen kerran. Minussa
herää aivan tilaamatta ja pyytämättä ilo ja toivo. Koen ihmeellistä rakkautta ja
läsnäolosi tuomaa turvallisuutta. Pyhä Henki hoitaa ja rohkaisee minua.
Mutta silti, Jeesus. Kyselen kuitenkin. Ihanko tarkoitit minusta tällaisen kristityn,
vai pistelenkö mukaan omiani? Joka tapauksessa rakastan sinua, Herra.
Samalla aprikoin sitä, että näin ailahtelevaisestiko Sinut saa kokea ja tuntea,
vai käyttäydynkö jotenkin väärin (kun en tahdo sopia mihinkään kristittyjen
muottiin, kuten tiedät)? Mutta siitä iloitsen, että en oikein ehdi ajautua alas
asti - tai en ainakaan jumita pohjalla pitkää tovia – niin taas nousen. Ja kiidän
eteenpäin ynnä ylöspäin.

Oikeastaan ja sittenkin, Herra: olen mielelläni tällainen vuoristoratakristitty,
kunhan muistutat vahvasti ja kaiken aikaa, että me kiidämme ylös ja alas samassa
vaunussa. Kiitos Jeesus, kun saan kirjoitella sinulle. Nyt on kaikki hyvin. Ja taas
mennään. Pidä kiinni.

Terveisin Heka

Kirkossa

Olin messussa. Saarna hyvä. Kanttori mainio. Seurakunta ok. Kaikki kohdallaan.
Kun joku ummikko, tavallisen nykysuomalaisen pakanan kasvatuksen
saanut rippikoulun tulokas osallistuu messuun, niin mitä hän kokee?
”On koko homma vähän outoa. Lampsin sisään isoon kirkkoon, eikä kukaan
toivottanut tervetulleeksi. Eikö täällä ole isäntäväkeä paikalla ollenkaan? Kaikki
taitaa olla vieraita. Yhtäkkiä vaan kaikki alkaa. Virret kuulostavat oudolta
perinnekamalta. Tai hautajaismusiikilta. Pappi lukee, kääntyilee, laulaa pieniä
tervehdysjuttuja. Sille lauletaan takaisin. Ihmiset ovat ihan omissa oloissaan,
vaikka istuvat lähellä toisiaan. Onkohan tämä joku kulttuuripläjäys? Kristillistä
teatteria. Mikä tämän jutun juoni oikein on?”

Luin Luukkaan evankeliumia ja mieleen jäi ilmaus ’kadotuksen kuilu’. Minusta
tuo kuulostaa kaukaiselta ja pahalta paikalta, mutta myös välimatkalta, mikä
kirkon sisäpiiriläisillä, aikuisilla, messun ammattilaisilla on vieraantuneisiin,
nuorisoon, rippikoululaisiin ja sellaisiin, jotka saavat täyden annoksen kirkkoa
osallistumalla jouluaaton kirkkoon kerran vuodessa.

Milloinkohan Jeesus ilmestyy kirkkokansan – meidän hurskaitten – keskelle
ja sanoo: - Voi pojat ja tytöt. Ei kirkkoja näin pidetä! Te olette ihan metsässä.
Eihän täällä viihdy Einarikaan! Jopa herätysliikkeitten Seurat ovat elävämpiä
tilaisuuksia, vaikka niissä on ohjelmistossa pelkkä saarna. Ja sekin toistetaan tunnin
aikana ainakin kuusi kertaa.

Koskahan Jeesus ilmestyy ja antaa uuden näyn ilosanomasta ja kohtaamisista
kirkossa, jotka ovat kuin leipää, Coca-Colaa, olutta, makkaraa, tanssia, läheisyyden
isoa kokemista, rauhaa ilman jännityksen hiventäkään? Milloinkohan
kirkkohetki antaa yhtä paljon, kun saunareissu hyvässä seurassa? Tai jos sitä
uppo-outoa nuorta ajattelee: Milloinkohan kirkkohetki tuntuu kuin treffit suuren
ihastuksen kanssa?
- Nousemme kuulemaan päivän epistolaa!
- Ai mitä?

Tajuut sä!

Oli synkkä ja myrskyinen yö’. Näin runoili koira nimeltä Ressu. Tämän jälkeen
Ressu olikin taas kunnon kettu asianajaja, seikkailija, jalkapalloilija
tai ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankari. Synkkä ja myrskyinen yö ei jäänyt
päälle.

Masennus on pohjoismaalainen kansantauti. Poissaolot töistä, opinnoista, ennenaikaiset
eläkkeelle siirtymiset, nämä johtuvat tuhansien kohdalla siitä, ettei
enää jaksa. Ei ole virtaa eikä näkyä. On pimeän yön aika. Mistä tämä jaksamattomuus?
Työt ovat keventyneet. Vapaa-aika lisääntynyt. Tekniikka helpottaa olemista
ja elämistä. Elintaso Suomessa on taivaissa. Ainakin keskimäärin.
On helppo kertoa vastaus: Masennus johtuu väärästä katsomisesta. Siitä, kun
näkee itsensä huonona, epäonnistuneena, turhana, rumana, tarpeettomana. Sikapienenä
lastuna laineilla.

Tajuut sä kuka sä oot? Katsele itseäsi hetki Jumalan silmin. Olet Jumalan silmäterä.
Sinua ei voi kukaan korvata maan päällä eikä Taivaassa. Olet aarre, ihme,
jota Jumala ylpeänä esittelee innoissaan joka suuntaan.
Onko Jumalalla huono näkö? Eipä taida olla. Päinvastoin. Jumala näkee sinut
sellaisena, miksi sinut on luotu, tehty ja tarkoitettu. Jumala näkee sinut rakkaana,
kauniina, lahjakkaana ja onnistuvana lapsenaan. Aina. Made By God!

Meillä ihmisillä on sitten kaihia ja karsastusta sitäkin enemmän. Näemme
itsessämme vikoja ja heikkouksia, koska muut lajitoverimme ovat näin meille
tolkuttaneet lapsuudestamme ylihuomiseen asti:
- Ei sinusta ole mihinkään.
- Olet katujätkä ja hulttio.
- Pukeudut kuin ilotyttö! Meikkaat kuin maalarimestari Tjära.
- Surkea työntekijä, aina sairauslomalla. Selkäkipuja!
- Tutkija! Pelkkää nollatutkimusta koko ura.

Olisiko sinun aika heittäytyä enempi uskovaiseksi ja tajuta? Luotatko väärään
kuvaan itsestäsi, jota olet katsellut vuosikymmenet? Luotatko toisten ihmisten
arvosteluihin, joista paistaa kateus ja paha olo? Vai luotatko rakastavaan Jumalaan,
joka pää vähän kallellaan ihastuneena katsoo sinuun ja sanoo:
Tajuut sä miten ihmeellinen ja mahtava sä oot? Tajuut sä!


Selviytymistarinoita

Työuupumus voitti minut. Tie takaisin uuteen alkuun vei vuosia. Nyt kuitenkin
jaksan!

- Vakava sairaus yllätti minut. Olin lyöty - kuin maani myynyt. Pelkkää pimeyttä
ja toivottomuutta. Nyt olen vihdoin alkanut nähdä valoa. Vähäistä valoa. Usko
elämään on palaamassa.

- Perheeni hajosi. Ihan minun syytäni kaikki. Huomasin, ettei minulle jäänyt
ketään, joka olisi tukenut ja kannattanut minua. Miksi olisikaan? Mutta ei sittenkään!
Minuakin varten löytyi ihmisiä. Sain yllättävää tukea ja nyt uskallan.
Ehdottomasti.

- Minulla oli hyvä työpaikka. Säännöllinen palkka ja hyvät tulot. Laskuista selvittiin
ja talo tuli pikkuhiljaa omaksi. Sitten ilmoitus: Tehdas on myyty. Kaikilta
loppuvat työt ellei halua muuttaa toiselle puolelle maailmaa. Miten tämän kodin
saisi siirrettyä näiltä nurkilta Nevadaan? Alkushokin jälkeen tapahtui kai ihme.
Palaset loksahtelivat kohdalleen. Minullahan on eväitä huomiseen. Tästä selvitään.

Selviytymistarinoita elävästä elämästä. Toivoa monien kohdalla. Sittenkin löytyy
vastauksia. Löytyy uusia teitä, joita kulkea. Elämä voittaa.
Jokaisen tällaisen kertomuksen vastapainoksi löytyy satoja ja tuhansia elämänkohtaloita,
joissa käy huonosti. Elämä loppuu ja se on loppu. Synkkä, pimeä
metsä ja umpikuja ovat ainoita osoitteita. Ei ole ihmettä, ei pelastavaa enkeliä,
ei ihmistä. Kuka tekisi lauluja ja virsiä hävinneistä ja epäonnistuneista? Jumala,
hoida sinä unohdetut. Jeesus, älä jätä yksin. Hoida heikot ja hävinneet omaa
kauttasi vihreille niityille. Nämä nurkat ja maisemat ovat opettavaisia tarinoita
ja parempaa väkeä varten.

Jäitä housuihin

Iän myötä toiset tulevat diapamtyylisiksi. Elämä on seesteistä syksyä ja sienessä
käymistä. Elämänkokemus ja viisaus on karttunut ja tuottaa kypsää, makoisaa
hedelmää. Ei ole huono asia tulla itämaan gurun kaltaiseksi: istua shortseissa
lumipeitteisen vuoren huipuilla lootusasennossa silmät sirrillään kaukaisuuteen
katsoen. Olen pyrkinyt tähän kasvuun ja kehityksen tasoon läpi elämän. Vielä on
matkaa edessäpäin.

Pinna ei vaan veny. Se on kummallista, vaikka muut ihmiset ovat sataprosenttisesti
fiksua, sydämellistä ja rakastettavaa porukkaa. En koskaan ole vielä
tavannut epämiellyttävää, itsekästä, sivistymätöntä, hölmöä tai tautisen nuijaa
lähimmäistä. Vain hyvätapaista, hienoa porukkaa. Tällä viikolla olen kohdannut
erityisen paljon lähimmäisiä. Ihmiskunnan valioita. On se ihmeellistä olla ainoa
ihminen maailmassa, joka polttaa jatkuvasti päreensä.

Olen tyytyväinen erilaisuuteeni. Laitan tähän veljeni lähettämän sananlaskun.
Kannustukseksi juuri minulle: ”Itseäni olen aina kiittänyt ja kiitosta on
riittänyt”.

Jeesus on kehitysvammainen

Tapaan tutun miehen Helsingistä Karjalohjamessun jälkeen. Ystävääni kutsutaan
- ihan ystävyydellä - kehariksi. Näen ja tapaan monia avuttomia aikuisia
ja lapsia, joiden elämän eväät ovat heikkoakin heikommat. Kohtaan veljiä ja sisaria,
joiden mahdollisuudet selviytyä elämästä kunnialla tai omin voimin ovat nolla.
Sääliä nuo lähimmäiseni eivät tarvitse, eivät apua ylhäältäpäin.

Näissä ihmisissä kohtaan Jeesuksen. Voin palvella tai ainakin rakastaa. Voin
ihailla ja kunnioittaa. Jeesus on tullut pöyristyttävän lähelle. Tunnistan Hänet
kehitysvammaisen herkässä ja pelokkaassa katseessa. Kuulen Hänen valituksensa
ja rahisevan hengityksensä sairaalavuoteella. Rutistan Häntä, kun tunnen vahvaa
jälleennäkemisen riemua reilun kaupan kirkkokahveilla.
Jeesus syntyi pienten, heikkojen ja Saatanan turmelemien ihmisten maailmaan.

Heikkoakin heikommaksi Jumala syntyi voidakseen noutaa ihmislapset
kotiin ja turvaan. Jeesus on kehitysvammainen. Turvallinen Jumalan Poika ja
Vapahtaja. Ei pelota yhtään.

Joka minua vahvistaa

Tarvitsen jaksaakseni sankaritarinoita ja tunteeseen vetoavia kertomuksia.
Katsoin yhden GodTube-videon Trialthon-kisasta, jossa oli mukana kehitysvammainen
nuorempi mies, isän poika: täysin autettava, kannettava, uintiosuudella
kumiveneessä vedettävä. Toinen mies - se reilusti keski-ikäinen isä - teki sen
suuremman fyysisen rypistyksen. Pojan pitkät ja rasittavat kilometrit taittuivat
veneessä, isän uidessa ja vetäessä, polkupyörän kyydissä isän polkiessa, isän sylissä,
kun oli juoksemisen aika. Aikuisen pojan koko olemus: kirkas katse, naurava
suu, heiluvien käsien holtiton liike kuvastivat isoa iloa ja elämisen riemua. Kaikki
tämä välittyi videosta niin vahvasti, etten voinut muuta kuin kyynelet silmissä
katsella ja kiittää Jumalaa. Ihailtavan suurta ihmisten keskinäistä rakkautta ja
huolehtimista. Video päättyi raamatunlauseeseen: ”Voin tehdä kaiken Kristuksessa,
joka minua vahvistaa”. (Fil. 4:13)

Viime aikoina olen elänyt masennuksen synnin ja monenlaisten pelkojen täyttämää
elämää. Olen tullut ihmisaraksi. Julkinen esiintyminen jännittää tavallista
enemmän ja kuolemanpelko on nostanut päätään. Olen tavanomaista repaleisemmassa
myöhäissyksyn tunnelmassa. Haavanlehdet tervehtivät tutulla tavalla.
Havisevalta paikaltani olen etsinyt apua ja muutosta. Näkemäni trialthon-kertomus
on ollut minulle terveisiä Taivaasta. Suoraan Lohdutus- ja rohkaisuosastolta.
Katselen sitä useamman kerran päivässä.

Mikä kertomus rakkaudesta ihmisten kesken! Tarina vammaisesta, heikosta
– minun kaltaisestani - joka voi elää täysillä, kun joku vain kantaa, tukee ja rohkaisee.
Siinä on tämän päivän toivon sana. On ihmisiä minuakin varten. On Jumala,
joka on ottanut minut taakakseen ja lupaa: ”Kuljetaan tämä päivä yhdessä.
Kaikki on hyvin. Kaikki tulee olemaan hyvin”. ”Voin tehdä kaiken Kristuksessa,
joka minua vahvistaa”. Ole kiitetty Elämä. Ole kiitetty Jeesus Kristus. Ihme juttu:
armosta elän.

Mikä se on, kun toiset ärsyttää?

Sitä on jättänyt ja jättää ihmisiä Herran haltuun ja lukee rukouksen kaikkien
vaikeitten ja ahdistavien ihmisten puolesta. Hetkeksi sitä saa rauhan ja hyvän
mielen. Sitten taas pulpahtaa harmitus. Tiedän, että on turhaa ottaa pultteja
vieraista ihmisistä, mutta otan silti. Tiedän, etten voita mitään inhoamalla tai
katsomalla alaspäin poliitikkoja, piispoja, liberaalikristittyjä, nuotilla puhuvia
herätysliikefanaatikkoja, mutta katson silti.

Tiedän, että on äärettömän turhaa provosoitua kaikista ihmisten typeryyksistä,
mutta joka ikinen päivä: provosoidun. Rukoilen kaiken aikaa: Herra, auta minua
rakastamaan ja näkemään kaikki ihmiset sinun lapsinasi ja Taivaaseen tarkoitettuina
ihmisinä. Mutta silti: mikä se on, kun toiset ärsyttää?
Olen odottanut koko ikäni, että muuttuisin enemmän Gandhin kaltaiseksi
peace-mieheksi. Tai vaikkapa Billy Grahamin kaltaiseksi hurtiksi, reippaaksi uskovaiseksi,
mutta olen lähempänä sitä Kummelien kyylää tai niitä sanomalehtien
yleisöosastojen marmattajia, joiden elämän sisältö on koiran jätösten hämmästely
jalkakäytävillä.

Hengellisissä lehdissä on taas kerran ’Armo’ -buumi. Joka lehti toitottaa armoa,
armon kokemista ja armollisena olemisesta itselleen ja naapurin Reiskalle.
Siinä voisi olla itua minunkin kasvamiselle? Osaisin hyväksyä itseni tällaisena ja
välillä tuollaisena?
Mutta kun minua ärsyttää tuo armosta hokeminen. Se kuulostaa niin akkojen
jutulta.
Mikä se on, kun toiset ärsyttää?
Perintö- ja ympäristötekijät ovat tehneet minusta tällaisen. Paremman ja sisäsiistimmän
minusta tekee yksin Jumalan ihme, Jumalan teko.

Ps. Eikö sekin olisi Jumalan ihme, jos Erkki Tuomioja tulisi uskoon ja heivaantuisi
Taivaan kansalaisten joukkoon. Herra hyväksi nähköön.

Mistä iloitsen niinku nyt?

Tänään on hyvä päivä kuunnella levottoman vatsan kurinaa. On helppoa
maata selällään ja pitää silmiä kiinni. Tuntuu hyvältä, kun ei ole toimituksia
eikä pakkotapaamisia. Hienoa, kun voin olla ja odottaa. Ihan kohta masennus
helpottaa. Ei mene pitkäkään aika, kun kummasti jaksan taas hymyillä ja seurustella.
Raihnaisen ruumiini kivut kun helpottavat, niin on vielä auvoisampaa.
Tämä päivä on Jumalan tekoa. Joko elän parannuksen paikalla ja muutoksen
aikaa, tai sitten on sellainen karsimisen hetki ja Jumala tekee minusta entistä sadokkaampaa
ja hedelmällisempää papinkuvatusta. Jommin kummin sanoi vaari,
kun näki mummin.

Mutta yksinoleminen Jumalan kanssa. Vain Jeesus tässä lähellä. Tämä on parasta
ja turvallisinta, mitä tiedän. Silti jatkuvasti unohdan uskon lahjan ja läsnäolon
armon. Kumma juttu, vaikka Pyhä Henki on muistuttaja. Minussa on projektia
Taivaan Isälle. Ihan iankaikkisesti ja tällä hetkellä. Kiitos Isä. Sinun ei tarvitse
pelätä työttömyyttä: tässä on työmaa. Nyt on aihetta orastavaan iloon. Kaikki on
hyvin, kun muistan ja lasken sataan. Yksi, kaksi, kolme… sata!

Ystävän usko
Joskus omakohtainen uskoni Jeesukseen on kadoksissa. En jaksa nähdä askeltakaan
eteenpäin. Taivas tuntuu sadulta ja ateistisen maailman opetukset elämän
syntymisestä sattumalta ja apinoiden suvusta tuntuvat hyvin todellisilta. Olen
kuin viimeinen dinosaurus maan päällä.

Ja aina oikeaan aikaan Jumala jaksaa yllättää. Viime kuukausina olen ollut
toisen uskon varassa. Olen ihaillut ja iloinnut ystäväni uskosta, joka on koeteltu
äärioloissa. Tuo usko kantoi hänet perille asti. Nyt jaksan taas nähdä ja luottaa.
Jumala on lähellä. Olen armosta pelastettu Jumalan lapsi. Olen Taivaan kansalainen.
Olen kuninkaallista sukua, Jeesuksen veli ja ystävä.

Sanoja jää paljon sanomatta ystävien kesken. Ne ehtii joidenkin kohdalla
sanoa Taivaassa, mutta tarkoitus on ehtiä kertoa rakkaudesta jo maan päällä. Ja
rakastavat sanat ja teot eivät ole vaihtokauppaa. Ne ovat Jumalan antamia välineitä
kertoa: ”Olet minulle rakas ja tärkeä ihminen. Olet sydämessäni, ajatuksissani
ja rukouksissani.”

Sanat voidaan tietysti ymmärtää väärin. Voimme tulla torjutuksi. Ystävyytemme
ja rakkautemme eivät saa vastakaikua. Silloin on hyvä tarttua ihmeelliseen
uskoon ja Jeesuksen rakkauteen. Hän puhui vakavia ja vapauttavia sanoja Isän
Valtakunnasta, ystävyydestä ja rakkaudesta. Osa ihmisistä rakasti takaisin. Muutamat.
Suuri joukko hylkäsi Jumalan ystävyyden. Ja mitä Jeesus teki ristinkuoleman
ja Ylösnousemisen aamun jälkeen?

Hän sanoi: ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni…” Menkää
ja rakastakaa sanoin ja teoin. Välittäkää toisistanne. Kantakaa toistenne
taakkoja. Antakaa toisillenne anteeksi. Aivan jokaiselle! Uskaltakaa näyttää
tunteenne ja olla vapaita. Rakastakaa ja puhukaa hyviä sanoja ystävyydestä, rakkaudesta
ja Jumalasta, joka kulkee joka hetki vierellä. Jeesuksen seurassa olette
kuoleman voittajia.

Jeesus sanoo: ”Minä olen maailman valo!” Ikuisuuden aamuun on hyvä herätä.
Minulla on kauhean iso ikävä ystävääni. Olen aina kiitollinen hänelle ystävyydestä,
rohkaisusta, raittiista uskosta, tuesta ja rakkaudesta. Sanoin sen hänelle
joku aika sitten heikosti. Taivaassa rutistan kunnolla. Nähdään sydänystävä.

Jeesus kanssasi.

Päättömän kanan siunaaminen

Papeilla on kova tarve siunailla ja taivastella. Se on verissä, koska olemme
muuten niin tekemätöntä porukkaa. Eikä edes maksa mitään, kun emme tiedä,
mitä Jumalan siunaus merkitsee ja mikä hinta siitä on maksettu – Raamatun
mukaan. Me siis siunailemme ja luomme tunnelmaa. Aiemmin olen kieltäytynyt
siunaamasta avoliittoa, koska se kuulosti niin kornilta. Nyt alan vähän tuumia
toisin. Jumalan Sanan mukaan avoparit ovat tiukasti naimisissa, aviopuolisoita,
vaikkei papin aamenta halutakaan kuulla. Eikä tuomarin. (En muuten tiedä, mitä
siviilivihkijä laukoo? Sanooko hän: ”Naimakaari alkakoon. Perintö- ja ulosottokaari
kasvakoon. Daamen.”)

Olen siunannut vuosia sitten myös kanoja. Meillä oli yhdeksän kanan ja
yhden tylyn kukon kanala Karjalohjan Pappilassa. Yhtä kanaa röykytettiin pahasti.
Sitä nokkimisjärjestyksen viimeisintä. Otimme henkihieverissä olevan ja
kuolevan kanan turvaan. Malle piti kanasta kiinni ja minä löin kirveellä kanan
pään kerralla poikki. Lapset halusivat hautajaiset. Kaivoimme suuren kuusen alle
haudan. Asetimme kanan sinne kauniisti kankaaseen käärittynä. Siunasin kanan
ja lauloimme ’Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen’. Lapsille tilanne oli aito
ja kaunis. Minun ajatukset jakautuivat ja vaihtelivat päättömästä, kuolleesta
kanasta virren sanoihin. Mutta siunasimme yhden kanan ja jätimme kaikki maa63
ilman kanat, kukot, itsemme ja koko sairaan maailman Jumalan siunauksen ja
rakkauden varaan.

Tiesin ja tiedän. Jumalan siunaus on vetoamista Jeesuksen ristinkuoleman ja
Golgatan kärsimysten tuomaan voittoon. Emme tarvitse kuin yhden siunaustavan
ja kaavan. Se riittää homoille, piispoille, lesboille, kanoille, heteroille,
herätyskristityille, koirille, helsinkiläisille, kaneille, jenkeille, aaseille, venäläisille,
sioille, ateisteille, poliitikoille, marsuille ja papeille. Koko syntisen sairaalle
maailmalle: ”Herra, armahda meitä. Kristus, armahda meitä”. Kun kaipaamme
siunausta, tarvitsemme anteeksiantoa synnistä. Herramme Jeesus vastaa: ”En
tuomitse minäkään. Mene äläkä enää tee syntiä”. (Joh 8:11)

”Kirkolla pitäisi olla enemmän siunauskaavoja.” Herra varjelkoon lisäkaavoilta.
Nykyisistäkin voisimme luopua. Ei Jumala kaavoja rakasta. Syntisiä ihmisiä
ja syntistä maailmaa Jumala rakastaa. ”Herra, lähetä kirkon siunauskaavojen
rustaajat viemään naurettavat kaavansa vaateompelijalle. Ehkä juuri sille, joka
suunnittelee piispojen yhden koon hiipat, pappien Eastwood-malliset ponzot ja
naispappien hameet?”

Tabuja Suomessa

Haluatko käydä sivistyneestä? Pelkäätkö leimautuvasi patavanhoilliseksi idiootiksi?
Kaipaatko yleisen mielipiteen ja Suomen naurettavan ”keisarilla
ei ole vaatteita” -kerman hyväksyntää ja rapsutusta? Jos vastaat ”kyllä”, niin aja
seuraavia asioita.

Kun puhutaan homoista, niin ihastele, hyväksy, ymmärrä ja kannusta: homous
on parasta, mitä maailmalla on tarjota. Onhan hienoa elää viettien viemänä.
Heterot taas ovat niin sairaan tylsiä ja mediaimpotentteja.

Kun islamilaisista keskustellaan, niin kerro vahvasti: Vieraita uskontoja ja niiden
harjoittajia on kannustettava ilmaisemaan vakaumustaan. Hieno kulttuuri,
hieno uskonto. On matalamielistä puuttua naisten silpomiseen, tyttölasten pakkoavioliittoihin,
”kunnia”-murhiin ja eriuskoisten pommittamisiin ja pelotteluun.

Ja Amerikasta täytyy olla mielipide…Obama presidentiksi! Ehdottomasti. Sehän
on niin sivistynyt, afro ja demokraatti. Viis siitä, että Yhdysvaltojen molemmat
pääpuolueet ovat patavanhoillisia ja kapitalismin mädättämiä. Mutta Obama
ja Biden. Sehän on melkein kuin Osama bin Laden.
Ennen meillä oli yhteiskunnassa yksi palvonnan kohde: Neuvostoliitto. Minun
nuoruudessani iloittiin kahden joukkomurhaajan, Leninin ja Stalinin, rauhantyöstä.
Kouluissa puhuttiin YYA – kieltä. Kaikissa juhlapuheissa piti haukkua
USA ja nuoleskella neukkuja kieli ruvella.

Kuinka me suomalaiset voimme olla näin tyhmiä, sivistymättömiä ja itsetunnoltamme
turskan sukua? Ehkä se johtuu siitä, että suosimme yksilölajeja
urheilussa ja elämässä. Emme osaa keskustella, emme ole sosiaalisia. Kiroilemme
ja heitämme keihästä. Rakennamme kesämökin, jonka ainoa naapuri on kymmenen
kilometrin päässä asustava mykkä, keskikaljalla käyvä erakko.

Onneksi Jumala rakastaa meitä idiootteja, syntymähulluja kyläpoliitikkoja ja
humalahakuisia älymystön edustajia. Ihmeistä suurin on siinä, ettei Jumala ole
heittänyt kirvestä kaivoon maailmankylän eniten hemmoteltujen kakaroiden
kanssa. Suomalaisilla on toivoa, koska armoa ei tee turhaksi edes meidän sataprosenttinen
hölmöys. Ollaan siis suomalaisia. Peräpukamaporukkaa.

He’s got the whole world in his hands

Tämän hengellisen laulun sanat kulkevat suomeksi näin:
”Hän koko maailmaa pitää kädessään… Hän koko maailmaa hallitsee. Hän
sateen, tuulen pitää kädessään…Hän pienen lapsen pitää kädessään… Hän meidät
kaikki pitää kädessään…Hän koko maailmaa hallitsee”.

Olen huomannut hokevani Jeesukselle aika kärsimättömään sävyyn: - Anna,
kun minä hoidan tämän ongelman. Herra, tämän jutun vain minä osaan hoitaa.
Kannan taakan kirkkosi puolesta. Ainakin kotinurkilla. Tässä eivät hurskastelut
auta.

Näin lipsauttelen Jumalalle monissakin elämän kohdissa. Seurauksena on outo
rauhattomuus ja riittämättömyyden tunne. Aavistus tulevan pelkoa.
Onneksi Jumala tuntee minut ja pysäyttää tarvittaessa. Niin kuin taas ihan
tässä ja nyt. Miten Jumala tällä kertaa pysäytti? Sain terveisiä.
Ystäväni Brysselistä ehti kirjoittaa muutaman rivin, joissa ihmetteli minun
levottomuuttani ja tulevaisuuden kauhukuvien katselemista. Sydänystäväni Köpingistä
kehotti ajattelemaan niitä asioita, jotka elämässäni ovat hyvin. Monia
onnistumisia ja voittoja. Jospa keskittyisin niihin? Ja huomisen auringonpaisteeseen.
Halauksen kera.

Kiitos Jeesus ystävistä maailman turuilla. Heillä on usein se tarvittava laajempi
kuva asioista. Tässä pienessä lätkäkaukalossa jopa Saipa-fanin peli puuroutuu
nurkkiin. Syntyy ruuhkaa ja homma menee ihan ketuille.
Iloa, Pääsiäisen riemua ja kevättä on ilmassa. Auringonnousuja odotellessa.

Susan Ruusunen on rautaa

En malttanut olla katsomatta A-studiosta Susan Ruususen haastattelua. Minulla
ei aiemmin ollut kovin kummoinen käsitys tuosta pääministeri Matti
Vanhasen naisystävästä. Näin se käy, kun seuraa mediaa ja muodostaa kuvan
iltapäivälehtien ja Hesarin laatutoimittajien näkemysten pohjalta.
Yllätykseni oli kuitenkin suuri, kun kuuntelin naista, joka oli fiksu, syvällinen
ja arvoiltaan hyvin kristillinen. Susan Ruususen tapa puhua häntä loukanneesta
entisestä miesystävästä on opiksi monelle loukatulle miehelle ja naiselle, jotka
kantavat läpi elämänsä katkeruutta ja anteeksiantamattomuutta. Ja kadottavat
elämänsä vihaan.

Susan oli valmis antamaan osaltaan anteeksi ja jatkamaan elämää. Ja mitä
tekee Suomen ykkösmies? Edustaa puheillaan ja asenteillaan suomalaisia keskivertomiehiä:
hölmöjä kolmannessa polvessa. Taisi pääministeri hakata halkoja
onnensa ohi. Näin minusta tuntui kuultuani A-studiossa yksinhuoltajaäiti Susan
Ruususta. Ihmettelen vain sitä, miksi tapahtumien eri vaiheissa niin monet naiset
ilmaisivat vihansa ja inhonsa yksinäistä ja hylättyä Susania kohtaan.
Ehkä olemme sittenkin ensin ihmisiä, vasta sitten miehiä ja naisia? Ja me ihmiset
olemme julmaa ja tuomitsevaa sakkia. Me potkimme maassa makaavaa ihan
pahuuttamme.

Anteeksianto ja rakkaus ovat aina viestejä Jumalalta. Vaikka ne kuultaisiin
pääministerin entisen morsiamen suusta. Toivon sanat eivät tule aina sieltä, mistä
odottaa…

Miestenpäivillä
Olin Lahden Mukkulan kirkossa miestenpäivillä. Mieskuoron laulua, puheenvuoroja
arjen uskosta ja kodin arvoista, yhdessäoloa ja iltamessu päätteeksi.
Koin oloni kotoisaksi ja turvalliseksi, vaikka minulta oli pieni puheenvuorokin
toivottu. Porukka kantoi ja rohkaisi.
Pyhän kosketus, Hengen yhteys, ei aina merkitse suuria tunne-elämyksiä, jalat
ilmassa kulkemista eikä erikoistehosteista ohjelmaa. Riittää, kun kokoonnutaan
yhteen ja annetaan Jumalan hoitaa.

Tämä aika ei oikein suosi yksinkertaisuutta ja mutkattomuutta. Pyhä yksinkertaisuus
ei ole tavoiteltavaa. Kaikessa työssä, suunnittelussa ja projekteissa
pitää olla tekemisen ja vaivannäön tunto. Niin, että voidaan sanoa, kuuluttaa ja
kehua, kuinka paljon on käytetty aikaa, vaivaa, kyyneleitä, lihaksia, aivotyötä…
kaikkea kauhean paljon, että ’olkaa porukat kiitollisia, iloisia, kehuvia. On meinaan
tehty töitä!’

Jeesus sanoi oppilailleen: Tulkaa ja levähtäkää vähän! Missä maailmassa Jeesus
oikein luuli elävänsä? Missä meidän kannattaisi elää?

Olin miestenpäivillä. Jumala oli läsnä. Jeesus kanssasi, ystävä.

Syksyn bluegrass-tunnelmissa Lohjan kirkon kupeessa 08
Syyskirje 2008

Vähän posotusta sulle sisko ja sen veli
Miksi paljon itsenäisiä seurakuntia Suomen kirkossa? Miksi pieni, itsenäinen
seurakunta Karjalohjalla? Lähivuosina kirkon säilymisestä käydään taistelu, mikä
jakaa kansankirkkomme. Toiselle puolelle asettuvat ne, jotka kieltävät Jeesuksen
ja hylkäävät Raamatun. Toiselle puolelle jää sekava, pienempi joukko Jeesukseen
uskovia, jotka tunnistavat veljikseen ja sisarikseen epäilevän Tuomaan, ristinryövärin,
Magdalan Marian ja muut reppanat, jotka tarvitsevat syntisten Vapahtajaa
jokaikinen elämän päivä.

Sitä odotellessa muutama pointti sinulle kuin opetuksen sanana. Isompi joukko
seurakuntia merkitsee sitä, että kirkon johtopaikoille jumittuneet liberaalikristityt,
synninsiunaajat, ynnä maallisen vallan nuoleskelijat eivät pysty painostamaan
ja vainoamaan kovin helposti sekalaisten seurakuntien suurta joukkoa.
Vaivattomampaa olisi tukahduttaa elävä usko kirkosta, jos olisi vain kymmenen
mammuttiseurakuntaa, joiden kirkkoherranvirkoihin istutettaisiin eksegetiikan
hulluimmat haihattelijat ja telaketjufeministiteologit.

Tämän takia tarvitsemme pieniä, keskisuuria ja isompia seurakuntia, joista
kantautuu sekakuoromaisen komea, epäyhtenäinen ääni. Siinä rikkaudessa ja erilaisuuden
runsaudessa myös Jumalan evankeliumi pääsee ilmoille. Jos ei ihan suurempien
kaupunkien seurakunnissa, niin laajan kotosuomen monista pienemmissä
seurakunnista kajahtaa Lutherin ykkösbiisi vahvana: ”Jumala ompi linnamme”.
Kun sitten on kirkon hajoamisen aika, niin pienet seurakunnat tulevat säilymään.
Karjalohjan hyvämaineinen seurakunta tulee säilymään. Meillä on vahva
identiteetti. Eikä se ole nenänkaivelijoiden kotiseutuylpeyttä, vaan rakkautta
omaan kyläkirkkoon, jossa on satoja vuosia julistettu Jumalan sanaa yksinkertaisesti
ja mahdottoman koruttomasti. Näkynä uskon syntyminen, jonka avulla
kuljeskellaan läpi elämän ja saavutetaan kerran Taivas.

Rakas ystävä. Yksi tärkeä neuvo tätä päivää ja kuoleman rajaa varten. Kun et
tiedä miten toimia ja olet aivan avuton, niin muista tämä rukous, joka kantaa
sinua: ”Jeesus, auta, pelasta!” Tämä riittää. Selviät elämässä lähes hengissä ja joka
tapauksessa tuon rukouksen myötä pääset kerran Jumalan valtakuntaan, missä
ei jumalattomat juhli. Siis muista rukoushuuto elämäsi sodissa ja rauhan aikana:
”Jeesus, auta, pelasta!”

Jeesus kanssasi, ystävä.
Heikki Linnavirta, Karjalohjan kirkkoherra

Ps. Lohjalla on kiva asua. Täällä tapaa Prismassa enemmän meidän kylän väkeä
kuin Karjalohjalla. Olenko minä ainoa, jolla on piikki auki Karjalohjan S-Marketiin?
Malle viihtyy työpaikassaan Lohjan terveyskeskuksen vuodeosastolla. En
tiedä miksi. Ehkä se johtuu sairaanhoitajien huippupalkoista? Serranosta opin
unelma-ammatin määritelmän: ” Opettajan lomat, ministerin palkka ja papin
työ”. Jep.

Tuli housuun asti!

Olemme liikuttavia. Tarkoitan katumusta ja parannuksen tekoa. Ei sitä kovin
usein pahoja tehdessään ja kieroutta harrastaessaan havahdu sanomaan:
”Tein väärin. Erehdyin. On parannuksen tekemisen paikka”. Tavallisempaa on
se, että ymmärrämme virheemme, kun muut huutavat kuorossa: ”Mokasit! Kärähdit!”

Eduskunta on arvokkain Suomen Kansallisteatteri. Sieltä löytyy jokaisen suomalaisen
karikatyyri. On seksihurjastelijoita, kapakaloja, peilin edessä viihtyjiä,
rosmoja, hurskastelijoita, urheilijoita, runoilijoita, DDR:n vakoilijoita ja levylaulajia.
Meidät jokaisen löytää Eduskuntatalolta. Ja kaikille on yhteistä liikuttavan
väärä ajoitus ja heikko kristillisyyden taso. Olemme pahoillamme, kadumme,
tunnustamme, haluamme kääntää elämässämme uuden lehden. Kun olemme
kärähtäneet ja mokanneet.

Vaikka teemme parannusta edustajiemme kautta tai ihan henkilökohtaisesti,
niin toiset ihmiset eivät unohda. Leima lyödään otsaan. Synnit kaiverretaan hautakiveen
asti. Olemme lopun elämää ontuvia kuin Jakob konsanaan.
Jumala on hyvä unohtamaan ja antamaan anteeksi. Jumala on kansakoulun
järjestäjä. Kun hän pyyhkii taulun, se on puhdas ja uuden veroinen. Ei jälkeäkään
liidusta tai liasta. Mitä siitä, että teemme parannusta väärään aikaan. Mitä
siitä, että kadumme, tunnustamme synnit ja erehdykset, koska emme muuta voi.

Olemme ihmisiä ja meillä tulee usein löysät housuun. Näin se kulkee - meidän
ihmisten elämä. Herra varjelkoon meitä pyhimyksiltä, sankareilta ja hurskailta
ihmisiltä. Rehellisyys on reilumpaa. Tunnustetaan synnit ja tehdään parannusta.
Edes silloin, kun on myöhäistä rypistellä. Armoa kaikki tyynni.

Alussa Jumala loi taivaan ja maan

Olen lukenut Mooseksen kirjaa ja luomisjuttuja. Olen tutustunut myös kreationismin
viime vuosien tutkimuksiin ja keskusteluihin evolutionistien
kanssa. Eihän tämä ole mitään uutta, mutta kyllä evoluutioteoria ja ateistien tieteen
teko on melkoista pseudotiedettä ja satuilua. Ja sitä on tarjolla päiväkodeista
yliopistoihin. Myös ruskeasilmäiset ihmiset ovat luvattoman sinisilmäisiä! Olen
slarvaillut tässä kohden ja uskonut luomiseen välinpitämättömän mukasivistyneen
lailla. Eli ohkaisesti ja ajatellen, että hoitakoon Jumala tuon luomiskertomuksen,
minä keskityn Uuteen Testamenttiin ja Jeesukseen.

Mutta Saatana on nimensä mukainen juonikas, valehteleva perkele. Jos
huolimattomasti ja älyttömän ameban lailla uskon humalaisen lailla lallatellen
Jumalaan jonkinlaisena maailman ja ihmisen Luojana, niin silloinhan uskoni
Jeesukseen on vitsi. Golgata ja syntien sovitus pelkkää veristä, turhaa näytelmää.
Kyllä sovituksen tarve ja ristin sanoma alkaa luomiskertomuksesta ja syntiinlankeemuksesta.
Todellisesta Saatanan ja ihmisen kapinasta Jumalaa vastaan.

Elämme lopun aikoja. Tämä aika muistuttaa alkuseurakunnan aikaa. Kristittyjen
ympärillä on täyspakanallinen yhteiskunta, missä kaikki kierous ja perversiot
ovat luvallisia. Todellisen Jumalan pilkka nauttii kulttuuriväen ja median hyväksyntää.
Muihin uskontoihin ja uskomuksiin (kuten islamiin) suhtaudutaan
pelonsekaisella kunnioituksella. Kristittyjen vainoaminen ja syrjiminen on totta
myös luterilaisessa kansankirkossa.

Rakas ystävä. Parasta kaiken ahdistavan keskellä on herätyksen puhkeaminen
ja Jumalan väkevä kosketus totuutta etsivien ja kaipaavien joukossa. Jumala tulee
tähän aikaan täynnä rakkautta ja Hengen tuomaa iloa. Elämme valinnan aikaa.

Valitsemmeko Jeesuksen? Vastaammeko myöntävästi Hänen kutsuunsa? Vai nukummeko
läpi elämän helvettiin asti? Nyt on pelastuksen päivä. Voimme valita
uskon Luojaamme ja Lunastajaamme. ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen”.
(Johannes 1:12) Meillä on tämä päivä. Jumalan luoma ja lahjoittama. Hyvä mahdollisuus
aloittaa alusta Jumalan turvallisessa seurassa.

Unohtamisen lahja

Oletko lukenut Israelin kansasta, joka surrasi ympyrää Siinain erämaassa neljäkymmentä
vuotta? Ihan siinä luvatun maan kynnyksellä. Tällä porukalla
oli unohtamisen armoton lahja. Jumala vapautti heidät ihmeitten ja paarmojen
(ei sukua sille yhdelle) avulla Egyptin orjuudesta, Jumala halkaisi meren kahtia
israelilaisten kulkea. Nälkään saatiin mannaa ja lintunannaa. Vähän väliä neljänkymmenen
vuoden ajan; aina, kun Jumala oli poistanut yhden esteen tieltä,
niin uuden ilmaantuessa kansa huusi:
– Apua, ollaan nesteessä!
– Mooses, haista jo huilu!
– Aaron, tee meille taikakaluja ja horoskooppikamaa!

Sama vika on minulla. Unohdan kaiken aikaa. Jumala on johdattanut, kantanut
ja rohkaissut minua 53 vuoden ajan. Kun niitä vastoinkäymisiä tulee, huudan
heti täyttä kurkkua:
- Apua, maailma kaatuu!
- Jeesus, minne katosit!
- Vanhasen vika! Putin (ja Medvedev) hirteen!

Unohtaminen ei ole pikku juttu. Taustalla oleva epäusko on kadottava elämänasenne,
kuolemanvakava synti. Kun teen parannusta epäuskon synnistä ja
siitä johtuvasta masennuksesta, ilottomuudesta ja vihaisuudesta, niin olen suuri
syntinen pinnistämättä ja parannus on elämiseni ehto. En ole juoppoja, huorintekijöitä,
homoja tai varkaita parempi. Päinvastoin.
Haluan muistaa! Haluan muistaa Jumalan hyviä tekoja. Haluan muistaa pelastuksen
suuruutta ja Jeesusta, joka sovitti ristillä kaikki syntini. Tähän tarvitsen
kotiseurakuntaa ja toisia kristittyjä. Ystäviä, jotka kantavat ja rohkaisevat. Jotka
muistuttavat minua yhä uudestaan: Pappi, herätys! Olet pelastettu yksin armosta.
Jumala on kanssasi. Ole rohkea ja vapaa!

Mooses katsoi vuorelta luvattuun maahan. Hän ei koskaan saavuttanut tuota
päämäärää tässä elämässä. Paljon myöhemmin kirkastusvuorella Jeesuksen seurassa
olivat valkeisiin puettuina Vanhan Testamentin profeetat Elia ja Mooses. Perille
pääsi Mooseskin - yksin armosta - Jumalan valitsemaan oikeaan aikaan.
Onko unohtamisessa mitään hyvää? Olen aina katsellut naisia ihaillen ja
tarkkaan. Usein myös liian kanssa. Ja olen saanut tehdä parannusta levottomista
ajatuksista. Edelleenkin katselen naisia tarkkaan ja antaumuksella. En vain tahdo
aina muistaa, miksi? Ja se on hyvä.

Nyt on hyvä hetki

On vaikeaa olla samalla kertaa aito kristitty ja aito kristitty. Jos olen aito,
niin sanon ja ilmaisen, mitä koen. Ja eipä ole hurraamista jaksamisessa ja
olemisessa: Masennuksen ja luovuttamisen välimaastossa päivät kuluvat tuskaisan
hitaasti. Yöt yhtä valvomista ja horrosolemista, ilman Helena Konttisen
kokemuksia. Jos olen aito, niin näen ja uskon: Olen Jumalan silmäterä. Jeesuksen
ristinkuolemalla sovitettu elävä ihme. Kadehdittava uusi luomus Kristuksessa.
Miten nämä aitoudet saisi kohdalleen, yksi yhteen?

Nyt on kuitenkin hyvä hetki. Ei kipuja, ei synkkiä ajatuksia, ei ajatuksia ollenkaan.
Pelkkää olemista ja katselua. Tältäköhän laiskiaisesta (se sympaattinen
elukka) tuntuu, kun ei tunnu miltään?

Kävin muuten messussa Töölön kirkossa. Helsingissä on kristittyjä - jopa pappeja.
Kirkkokahveillekin eksyin ja kysyin ’onko tämä ohjelmaton kahvitilaisuus?’
Minulle sanottiin, että on. Se oli kuitenkin sellainen keskustelupiiri ja kommentointitilaisuus
päättyneestä jumalanpalveluksesta. Toistin mielessäni Heinrich
Böllin kirjan nimeä ”Ei sanonut sanaakaan”. Join kahvit, kuuntelin ja olin. En
sanonut sanaakaan. Laiskiaisen sukua. Nyt ja eilen…hyviä hetkiä mahtuu harmaisiin
päiviin ja pelottaviin öihin. Jumala näkyy pitävän huolta.

Ihan pari sanaa kansankirkosta

On vähän orpo olo toimia luterilaisen kirkon pappina. En ole mediaseksikäs.
Ahdistun avoliitoista. Ilmastonmuutos ei ole mielestäni se jumalattoman
maailman vakavin ja tärkein asia. Homokeskustelu tekee minut surulliseksi. Kun
kuulen julkisia TV-messujen muotirukouksia ”Herra, auta meitä hyväksymään ja
kunnioittamaan erilaisuutta”, niin oksennan. On orpo olo. Vähän kuin sillä amerikkalaisen
elokuvan maailmanlopun jälkeisellä sankarilla, joka kulkee tuhoutuneella
maaplaneetalla etsien ja kaivaten: jospa joku toinenkin olisi jäänyt eloon.

Tietysti tämä orpous on harhaa. Kristittyjä on kirkko pullollaan. Niin kirkkouskovaisia
kuin herätysliikkeiden porukkaa. Mutta ah’ niin hiljaa omissa
oloissa puuhastellen ja kehräten. Olisiko meidän aika kailottaa sekakuorossa?
Onko jo sen verran kansankirkon rappion aineksia näkyvissä piispanhoveissa,
että meidän tulisi huutaa varoituksen sanoja sopivissa ja sopimattomissa paikoissa?
Kun otamme Jumalan lapsen asemamme todesta, niin kyllä luterilainen
yleinen apeus voi muuttua yleiseksi pappeudeksi. Silloin jokainen on opettaja ja
ilosanoman julistaja.

Mitä meidän pitää julistaa? Kuinka toimia? Ensimmäinen askel on avata Raamattu
ja palauttaa mieleen tosiasioita. Raamattu on Jumalan Sanaa. Pelastushistoria
lähimmillään tarkoittaa sitä, että minä itse olen pelastettu. Yksin armosta,
Jumalan rakkauden tähden. Kaikki on lahjaa. Jumalan Pojalle se maksoi julman
ristinkuoleman. Mitä kaikkea sisältyikään huutoon ”Jumalani, Jumalani miksi
hylkäsit minut?” Sitä ei kukaan ihminen pysty ymmärtämään tai kuvittelemaan.
Mutta tuo kallis hinta merkitsi sitä, että olen Taivaaseen asti vapaa Jumalan
lapsi.
Evoluution valheet nielevän kirkon katveessa on hyvä muistaa: Jeesuksen Raamattu
oli Vanha Testamentti. Eikö Vapahtajamme tiennyt, miten arveluttavaa
legendaa sieltä löytyy? Hän tiesi kaiken tuhat kertaa paremmin kuin se viisain
eksegetiikan professori Helsingistä. Jeesus oli kuuliainen Raamatulle: “Älkää
luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut
kumoamaan, vaan toteuttamaan” (Matt. 5:17)

Minulla on näky ja rukous, että Raamattu löydetään uudestaan. Me orvot omassa
kirkossamme voimme vaihtaa poppipappien ja eksegetiikan revittelijöiden kirjaset
Raamattuun ja julistaa: näin sanoo Herra! Ja siitä aukeaa evankeliumi, joka
kattaa koko elämän ja vie perille, Taivaaseen asti. Mutta vielä matkalla, yhdessä
muitten orpojen kanssa, iloitsemme meille syntyneestä Vapahtajasta. Kuulemme
ilosanomaa, joka kertoo voimasta tehdä parannusta synneistä ja erilaisuuksista,
jotka ovat Jumalalle kauhistus. Iloitsemme ristin sanomasta ”meidän edestämme
annettu ja vuodatettu”. Jo tällä hetkellä voimme kuuluttaa iloa täynnä: ”Minä
tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä...saan katsella
häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun
sydämeni kaipaa.” (Job 19:25, 27)
Jeesus kanssasi, ystävä. Ei luovuteta. Emme ole yksin.

Karjalohjan Tapulin juurella aikuisuuden kynnyksellä keikkuen, HK:n sinisestä
lenkistä haaveillen, loppuvuotta - 08

Joulukirje 2008

Hyvää – sanoi harmaapartainen mies - joulunaikaa!
Joka vuosi se Joulu vain tulee. Ihmettä kerrakseen. Marraskuinen masennus
voi muuttua toivon ajaksi ja uuden, paremman huomisen odotukseksi. Vaan se
edellyttää paluuta ihmisen ja Jumalan kohtaamispaikalle. Joulun seimi, sairasvuode,
yksinäinen koti, tavaratalon hälinä, hiljenevän tehtaan ankeus. Nämä ovat
kohtaamispaikkoja, vaikkei aina usko tahdo riittää. Eikä hyvä tahto.

Jumala on se, minkä varaan on laskettava. Hetken aikaa sitä luulee, että pärjää
omilla eväillä, omien käsien töillä, rautaisella terveydellä, osakkeilla ja omaisuudella,
vaan eipä onnistu. Kaikki on katoavaa kuin suomalaishiihtäjien maine.
Mutta tyhjän on hyvä täyttyä. Heikkoon voi tulla Jumalan voima. Ja eksynyt voi
ehdottomasti löytää Jumalan valtatielle.

Olenko kertonut sinulle? Rakastan Jeesusta. Kun olen aivan pohjalla ja lyöty.
Kun itken puolisolle ja läheisilleni, ettei kukaan arvosta, ei rakasta, ei välitä. Kun
marmatan ihmisten pahuutta ja elämän pelottavuutta, niin Jeesus tulee! Jumala
tule sydämeen, vierelle ja ottaa turvalliseen syliinsä. Olen Herran kukkarossa.
Tietenkään tällainen elämä ei ole sankarillista, miehekästä tai isoa. Mutta täynnä
ilon ja rauhan aavistusta sanon omalla runollisella tavallani: Ei paskempaa!

Olen pääsemässä yli siitä, kun karjalohjalaiset haukkuvat minua sanoen:
”No, mitäs lohjalainen!” Jonkun aikaa se korpesi ja mielessä
oli muutama valittu sana pilkkaajille. Mutta nyt Lohjan kaupungin
asukkaana voin sanoa: Myös lohjalaiset ovat ihmisiä. Enimmäkseen.
Mutta ennen muuta minun hengellinen kotini, seurakuntayhteyteni on Karjalohjalla.
Tajuan sen nyt kirkkaana. Vaikka kuulun nimellisesti Lohjan kökköseurakuntaan,
esikoislestadiolaiseen huhhuh - herätysliikkeeseen, niin kotiseurakuntani,
uskovat ja syntiset ystäväni, kanssakulkijani Taivaan tiellä, ovat Karjalohjan
seurakunnan väkeä. Alkuasukkaita ja kesäasukkaita. Herran kukkaron lantteja
kaikki tyynni.

Siunattua ja valoisaa joulunaikaa ja leutoa uutta vuotta 2009.
Terveiset Mallelta ja lapsilta. Jos Lohjan Prismassa tai Citymarketissa on fiksuja
nuoria aikuisia töissä, niin kaikki eivät ole minun.

Suomalaisen ilo

Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas
ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen
kuninkaallinen ratsunsa..” (Sakarja 9: 9)

Oletko ollut koskaan luterilaisessa jumalanpalveluksessa ja iloinnut sydämesi
pohjasta kaikella uskolla, suurilla tunteilla, koko kehollasi? Minulla ei noita kokemuksia
paljon ole, vaikka olen huvittava pappi. Vaan lapset ovat usein vapaita
ja iloisia - jopa kirkossa. Kunnes heidät painetaan alas ja opetetaan käyttäytymään
surullisesti ja hiljaa.

Lapset iloitsevat Jumalasta, luonnosta, kertomuksista Jeesuksesta, sarjakuvista,
rosvoleikeistä, suklaasta, jalkapallosta. Lapset eivät osaa erottaa hengellistä maallisesta.
He ottavat kaiken kuin automaattisesti Jumalan kädestä. Kunnes heille
neuvotaan, että kirkossa ollaan hiljaa, papin aikana ei saa kiroilla, uskonto on
vakava juttu, Taivaan Isä on muumimaailman masentuneen mörön veli.

’Jospa’ on hyvä sana. Jospa Jeesus karauttaisi vähäpäästöisellä aasillaan tänä
keväänä Jerusalemin ohi ja yli kaikkiin Suomen kyliin ja kaupunkeihin. Jospa kävisi
oikea tuulispää ja Hengen humaus, niin että unohtaisimme aikuisten elkeet
ja säälittävän elämisen kökköliturgian. Jospa voisimme toivottaa Herran iloa ja
tuhatta riemua toisillemme. Heittäisimme hurskastelevan ja näennäiskristillisen
elämäntapamme Kankkulan kaivoon, sinne kirkollisten selontekojen, mietintöjen
ja strategioiden sekaan.

Entä Jeesuksen risti, kuolema ja kärsimys? Kaikki on takanapäin, ystävä hyvä!
Kaukana historiassa. Tänään Jeesus elää ja tarjoaa Sinulle ystävyyttä, rakkautta
ja iloa. Olisiko rentoutumisen ja iloisen heittäytymisen aika? Ihan lapsen lailla
jännittämättä.

Uskonnolliset symbolit: Raus!

Tanskassa kiistellään huiveista ja risteistä. Uskonnolliset symbolit halutaan
pois tuomareilta. Samaa - moraalisia arvoja kunnioittavan - uskonnon pelkoa
on Eurooppa pullollaan. Uskonto ei saa näkyä eikä kuulua. Ristejä saavat
kantaa vain musiikin metallimiehet. Kunhan ristit ovat alaspäin. Huivit taas
pelottavat, koska jokainen musliminainen on todennäköinen terroristi. Tai sitten
esikoislestadiolainen kristitty. Pelottavan hyvännäköisiä nekin.

Miten minun käy, kun olen esikoislestadiolainen äijä? En käytä kravattia, koska
minulla on terve itsetunto. Tuleeko Suomeen ja Eurooppaan kravattidirektiivi:
”Jokaisen sukukypsän miehen on kannettava nuolimaista kravattia osoittamassa,
missä on miehen pienet aivot”. Entä newage-ateistien flegmaattinen marihuanauskonto?
Pitääkö sen kannattajilta kieltää yleinen tuomiojamainen epäsiisteys ja
Marimekon psykedeeliset paidat?

Pienin hitlerimäisin askelin Saatana sipsuttelee Euroopassa ja lobbaa Brysselissä.
Helposti huijattavat intellektuellit ja nenää kaivelevat suomalaistollot ovat
hänen parhaimpia avustajiaan. Kyynisyys, siveettömyys ja ”uskonnottomuutta”
vaativa fasismi synnyttävät paraikaa Euroopan omaa jakomielistä lopunajan
uskontoa. Siitä voi lukea Ilmestyskirjasta. Siitä löytyy muistoja ja kaikuja Auschwitz-
Birkenaun keskitysleiriltä. ”Syötyään leivänpalan Juudas lähti heti ulos. Oli
yö”.

Eikö mitään kaunista?

Luin Åsa Larssonin uusimman dekkarin - ruotsiksi. Ymmärsin kirjan pääpiirteittäin.
Siinä oli yksi perhe. Kunnollisen itsekäs ja rikoksiin reippaasi suuntautunut,
murhaajien sukua. Paha sai lopulta palkkansa. Yksi onneton hukkui.
Vanha konnapariskunta katkeroitui. Yksi roistoista pelastui vankilaan ja tuli
uskoon. Vankilan kuorossa hän oli kova sana.

Perheenpään luonnehdinta osui minuun kuin nyrkki ahteriin. Tuo yrittäjämies
oli kova, ahne ja kiukkuinen läpi pitkän elämän. Hänen sisällään asui viha. Hän
oli oppositiossa koko maailmaa vastaan. Aina löytyi valitettavaa, puhistavaa ja
inhottavaa toisista ihmisistä ja aatteista. Poliisit, poliitikot, naapurit, kyläläiset,
kaupunkilaiset, vierasmaalaiset, mustalaiset… Kaikissa oli jatkuvasti vikaa ja syytettävää.
Onneton mies. Hui kauhistus. Ihan minunlaiseni luonne.

Nyt alan rakastamaan, halaamaan puita ja pussailemaan pensaita. Hymyilen
kaikille ihmisille ja teen parannusta sydämen pohjia myöten. On uuden elämäni
ensimmäinen päivä. Minua ei inhota edes Tallinnan Hullud Päevad. Kaikki on
niin kaunista ja elämä Jumalan lahjaa. Toivon ja rukoilen – sinun tukemana - Jumalan
suurta rauhan ja ilon kosketusta pitkällä kestolla (tollaset miljoona vuotta
ja ikuisuus päälle).

Olenko sanonut, että iloitsen jokaisesta näiden kirjoitusten
lukijasta? No, nyt sanon. Du! Olet Jumalan ihme ja silmäterä. Muista se. Myös
minulle tärkeä ja rakas. Ehdottomasti. Absolut.

Lomalta ja nurkan takaa

Yli kaksi viikkoa lomalla. Ajattelin raapia muutaman satasen ja lähteä Tukholmaan
ajelemaan metrolla ja katselemaan suurkaupunkia.
Ostettiin kuitenkin elämämme ensimmäinen omistusasunto Lohjalta. Tai
oikeasti vaimoni Malle osti. Minä vaan stressasin mukana. Nyt olemme jo muuttaneet
uuteen kerrostaloasuntoomme Lohjan kirkon kupeessa. Kirjaston viereen.
Voin lopettaa Hesarin tilaamisen, kun tuohon naapuriin tulee lehtiä ihan Maaseudun
tulevaisuutta ja Hufvudstadsbladetia myöten. Oletan.

Varainsiirtovero on 1.6 % kauppahinnasta. Sen saa ensiasunnonostaja kuin
anteeksi valtiolta. Paitsi tällaiset yli 50-vuotiaat. Ikärasismia Suomessa. No, ostakoot
kansanedustajat viinejä Etelä-Afrikasta tuollakin rahalla. Kyllä he ovat
viininsä ansainneet. Ainakin harhailevakatseiset miehet. Kummolan manttelinperijät.

Loma meni siis asuntoa ostaessa ja muuttoa tehdessä. Aiemmassa asunnossa
oltiin kolme kuukautta. Sitä ennen Karjalohjan Pappilassa 20 vuotta. Ei sitä tiedä
tulevaisuudesta yhtään mitään. Eikä osaa edes suunnitella. Herra on kuitenkin
pitänyt homman hanskassa. On sillä pitelemistä. Jumalalla. Mallessa ja minussa.
Yli viisikymppisissä kakaroissa.

Kaikki hyvin

Olen kulkenut viime aikoina reippaasti varatankilla. En ole ehtinyt valmistelemaan
sadatta kertaa töitä, harrastuksia enkä päivän menoja. Olen kulkeutunut
kohtaamisesta toiseen, työstä työn viereen. Ja muutaman kerran ihan
vaimon viereen. Tositarkoituksella. Näin sen kuuluisikin mennä, kun elää uskon
varassa. Tekee, minkä osaa ja ehtii. Sitten vain luottaa, laskettelee ja surffailee,
mielessään lopottaen:
- Herra, pidä kiinni.
- Ohjaa karikkojen ohi.
- Hoida ohjauspuoli.
- Kerro taas, mikä olikaan elämäni tarkoitus!

Tietysti elämisen taso ja uskon syvyys olisi toista, jos olisin samalla luonnollisen
cool kuin Dalai Lama tai Abraham Diapam. Mutta oikeastaan olen aika tyytyväinen
elämääni ja Jumalan armon kokemiseen. En ole aikoihin provosoitunut
vahvasti, vaikka olen saanut kiinnostuksen yhteiskunnallisiin asioihin jo äidin
maidossa.

Esimerkkejä: Kun Irlannin kansa äänesti ihan väärin EU:n perustuslaista, en
ottanut pultteja Brysselin herrojen idioottimaisesta käytöksestä. Kun Suomen
poliittinen johto sotkeutuu yhä syvemmälle petosten ja vaalirahasotkujen syövereihin,
en välitä Vanhasen vertaa herrojen metkuista. Kun vasenkätiset lohjalaiset
kieltäytyvät astumasta kehityksen kelkkaan ja kieltäytyvät pienlentokentästä,
jätteenpolttolaitoksesta, kauppakeskuksesta, niin mitäpä siitä: Impivaara on hyvä
paikka tollojen asua. Kaikki on hyvin.

Maalliset asiat ovat sittenkin B-luokan soijamakkaraa. Usko, Jumalan ystävyys,
Jeesuksen seura…nämä ovat todellisuutta. Jatka hälinääsi hullu maailma.
Kun taas elämä kolhii - rakas maailman lapsi - niin mietitään enemmän, mitä se
Jumala tahtoo. Kun havahdut ja alat ajatella.

Viikon rytmi

Körtit ovat kokoontuneet ja irrotelleet armon papanoita. Lestadiolaiset ovat
käyneet perinteisellä camping-retkellään ja kehränneet keskenään. Samoin
muutkin herätysliikkeet ovat juhlineet vakaasti ja perinteikkäästi pitkin kesää.

Samaan aikaan Suomen kirkkokansan enemmistö on kokoontunut tangomarkkinoille,
festareille, jazzirrotteluihin ja terasseille tietty. Olutta on ollut. Ja huumeita
muuallakin kuin teknobileissä. Näin se toimii Suomen Siionissa. Pirukaan
ei ota selvää, missä ovat Jumalan lapset ja missä kadotukseen matkaajat. Milloin
tulee raja vastaan ja joudumme näyttämään väriä? Kuoleman jälkeen emme enää
valitse mitään. Silloin olemme joko Taivaassa tai ikuisesti kadotettuja. Muutamia
ajatuksia kirkoista keskellä kylää, kaupunkia tai lähiötä.

Kuuletko sinä, rakas ystävä, sunnuntaisin messussa kutsun valita Jeesus?Kehottaako pappi tai
saarnamies sinua tekemään parannusta omista synneistäsi ja antamaan elämäsi
Jeesukselle? Joudutko miettimään henkilökohtaista uskoasi ja sydämesi tilaa? Vai
kuuletko jatkuvasti jotakin muuta: musiikkispektaakkeleita, Raamatun pohjalta
pidettyjä kuivia esitelmiä, kauniita sanansommitelmia, runollisen ihastuttavia
rukouksia, unettavaa ja sekavaa, sisäpiirijoikua? Jotain uutta on lupa odottaa jo
näinä syyskesän päivinä kansankirkossamme.

Mehän murehdutamme tai pitkästytämme
kaikkivaltiaan Jumalan kirkollisilla ja hengellisillä harrastuksillamme.
Jos Taivaan ilo on samanlaista kuin nykyiset kirkkojuhlat, messut tai seurat, niin
ei ole Taivaaseen tunkua. Ei siellä viihtyisi itse Jeesuskaan.

Sunnuntain messu ja viikon jumalallinen rytmi on aitoa kristillistä kamaa.
Käymme tankkaamassa itsemme kirkon täyden palvelun huoltoasemalla. Tulemme
hiljentymään, kiittämään ja kohtaamaan Jeesuksen Sanassa ja Ehtoollisessa.
Saamme voimaa, virtaa, terveyttä, rohkeutta ja iloa viikon matkaan, jossa Jeesus
kulkee mukana. Joka askeleella. Seuraavana sunnuntaina olemme taas porukalla
koolla ja muistutamme toisiamme: ”Jeesus elää. Jeesus on ollut kanssamme! Ollaan
jätkät (ja naiset myös) rohkeita ja vedetään täysillä kuluva viikko. Sunnuntaista
sunnuntaihin. Siihen suureen Sunnuntaiaamuun asti.”

Havahtuminen, herääminen ja värin näyttäminen; sen oikea aika, hetki on
tässä kohtaa. Jos olet pelastettu ja Jeesuksen oma, niin kiitä siitä ja kerro muillekin.
Jos kaipaat Jeesusta tyhjään elämääsi, niin pyydä ja kutsu Häntä nyt. Jeesus
odottaa ja on kuulolla. Tämä hetki, kun luet näitä rivejä, on Jeesuksen aika ja
kohtaamispaikka sinulle: ”Tule ja seuraa minua! Sitä, joka luokseni tulee, minä
en aja pois.”

Selkeä henkilökohtainen usko, varmuus pelastuksesta ja Jumalan läsnäolon
tunto…Tätä kristityn leimaa Jumala odottaa jokaiselta lapseltaan herätysjuhlilla,
festareilla ja Helsinginkadun huuruissa. Joko olet kristitty ja matkalla Taivaan
iloon tai olet vielä kadotuksen tiellä. Sinun tulee tietää, kenen joukossa seisot.
Puolueettomia ei ole muualla kuin helvetissä.
Iisisti ja ilolla ystävät. Jeesus kulkee mukana. Ihan tässä kohden.

Yllätys, yllätys

Aina on ihmispolon elämässä joku kehitysvaihe tai kriisi menossa. Kulman
takaa tulee tasaisen epätasaiseen tahtiin jotakin erinomaisen yllättävää.
Joko hyvää tai kauheaa. Juuri, kun yksi vaihe on kunnialla, räpiköiden tai suurella
huudolla selvitetty, niin uutta pukkaa elämän tiellä. Ymmärrän ihmisiä, jotka
geelillä pistävät tukan kestopystyyn. Ihan varmuuden vuoksi. Kun järkytys tulee,
niin tukka on ainakin hyvin. Kaljuilla on tietysti helpompaa.

Opiskelen ruotsia, koska parhaat dekkarit tulevat Ruotsista ja på svenska. Luen
myös Raamattua Gideonien hotellipainoksesta kahdella kielellä. Nyt havahduin
tuttuun kohtaan, kiitos vieraan kielen. ”Han steg i båten och hans lärjungar
följde med”. Tunnet paikan? Jeesus astui veneeseen ja opetuslapset seurasivat
mukana… Näin se on. Kuka meidät vie sekavien, yllättävien ja pelottavien asioitten
keskelle? Kyllä se on Jeesus, jota hämmästellen ja varoenkin seuraamme.

Ei edessä ole seesteistä ilon täyttämää kulkua, kunnes satavuotiaana siirrymme Taivaan
kotiin. Ei, seuraamme Vapahtajaa ja olemme saman tien keskellä myrskyä.
Aallot ovat suuria. Olemme kuolemankauhun koskettamia. Pelkäämme kaiken
loppuvan suureen onnettomuuteen. Mutta, olemme astuneet veneeseen Jeesusta
seuraten. Olemme kulkeneen Jumalan askelissa. Huudon, pelon ja ahdistuksen
ollessa huipussaan Jeesus ottaa käsittelyyn kaiken kauhean, vaikean ja ahdistavan.
Hän nuhtelee Jumalan vihalla Pahaa, mikä on yllättänyt meidät. Ja yhtäkkiä
tulee rauha, tyven. (och det blev alldeles lugnt).

Elämän tarkoitus on oppia elämään Jeesuksen seurassa, Jumalaa lähellä. Koska
Jumala ei harrasta tänä päivänä ilmestyksiä, niin me opiskelemme läpi maanpäällisen
elämän uskoa, luottamista, heittäytymistä Jumalan varaan. Ja missä tätä
elämän tarkoitusta voi oppia? Jeesus astuu veneeseen ja opetuslapset seuraavat
häntä. Jatkamme taas päivän matkan eteenpäin elämän tiellä ja kulman takana
odottaa yllätys. Hyvä tai paha. Mutta se rauha, tyven on muuttamassa uuteen
paikkaan. Se asettuu Jumalan lapsen sydämeen - Sinun ja minun. Tämä on
Jumalan armoa ja rakkautta, minkä perusta on Golgatan ristissä ja Ehtoollisen
sanoissa: ”Sinun edestäsi annettu ja vuodatettu”.

Henkilökohtainen tunnustus: Jeesus on minulle mahdottoman rakas. Ainoa,
jonka varaan uskallan heittäytyä elämän myrskyissä ja kuoleman rajalla. Olen
ehkä kristitty mystikko. Miksi ehkä? No, en tiedä mitä ”mystikko” tarkoittaa.
Satatuhatta eroa – myös maanantaisin, kiitos!

Kirkosta eroja on ollut kiitettävän paljon viime vuosina netin kautta. Satatuhatta
meni rikki joku aika sitten. Uskontunnustus se on kirkosta eroaminenkin.
Herran haltuun uuspakanat ja uhmakkaat. Mutta miksi maanantaisin
erotaan eniten?

Viikonloppuisin on liikaa vapaa-aikaa. Tulee seurattua turhanaikaisia tiedotusvälineitä.
Tulee katsottua henkisesti köyhdyttäviä elokuvia. On aikaa juoda ja
juopua. Ahdistus ja masennus kasvaa maatessa, kun on tunne elämän lipumisesta
ohi. Patoutuva kiukku, puhina ja vimma purkaantuu viikon ensimmäisenä työpäivänä.
Johonkin viha on purettava.

Suomesta ei ole varaa muuttaa ulkomaille, ellei ole formulakuski. Kunnasta
ei voi erota, vaikka mieli tekisi. Vain kirkosta pystyy eroamaan milloin tahansa.
Kirkkoa on hyvä potkia ja parjata. Se kun on etupäässä nöyrä ja hiljainen, kuten
Mestarinsa. Maanantain ensimmäinen asia työpaikalla firman laskuun on klikkailua:
”jep.eroanhetikirkosta.fi”

Ja elämä muuttuu: Kirkosta eronneena ei ole enää ahdistusta, ei kuolemanpelkoa,
ei sydänsuruja. Kirkosta eronneena viikonloput muuttuvat mukaviksi. Juopotella
voi ilman syyllisyyttä. Albert Camusta lukemalla käy sivistyneestä jopa
Vanhalla. Kirkosta eronneena sitä on viisaampi kuin kaikki maailman heikot
kristityt. Kirkosta eronneena sitä on viisaampi kuin muslimit, ynnä muut elävää
Jumalaa etsivät ja kaipaavat yksinkertaiset uskonnonharjoittajat. Mikä uuden
elämän onni ja autuus!

Jos kuitenkin tulee ihan oikea ahdistus. Jos elämä satuttaa tosissaan. Jos mieleen
tulee kaiken loppumisen ja pimeyden suuri kauhu, niin ovi, tie, portti on
avoinna. Ainakin tällä hetkellä. Jokaisella tuhlaajapojalla ja -tytöllä on Isä, joka
on valmis antamaan lapsilleen anteeksi retket maailmaan ja pahan valtakuntaan.

Tällä hetkellä Jumalan oikealla puolella Jeesus rukoilee jokaisen jumalattoman ja
kirkosta eronneen puolesta:
”Lapseni, ystäväni; uskalla avata nyrkkiin puristettu kätesi. Uskalla avata silmäsi
ja katsoa luottavaisesti ylöspäin. Tule rohkeasti takaisin Kotiin. Todellinen
rakkaus ja ilo on löydettävissä. Elämä on enemmän kuin ohikiitävä hetki.”
Anteeksianto, armahdus ja uusi alku on hätääntyneen ja eksyksiin joutuneen
lapsen – kenties sinun - sanoissa: ”Jeesus, auta, pelasta. Haluan palata Kotiin!”

Kaksi sarjaa ihan jotakin muuta

Orjuuden Idea Park
Sotiemme veteraanit ovat sitä joukkoa, jotka turvasivat Suomen itsenäisyyden.
Rakentajasukupolvi taisteli hyvinvointiyhteiskunnan puolesta, jotta
meillä olisi toimiva perusterveydenhuolto. Tehtaitten työläiset, kauppojen
myyjät, perushoitajat ja opettajat ovat rakentaneet tätä yhteiskuntaa niin, että
meillä on perusta turvalliselle elämälle. Koti, uskonto ja isänmaa ovat hyviä
arvoja kaikki.

Mutta enää emme ole suomalaisia, ihmisiä, työläisiä, toimihenkilöitä, isiä tai
äitejä. Emme ole kaupunkimme tai kuntamme asukkaita. Meillä on uusi yhteinen
nimi: Olemme kuluttajia. (Pian presidentti aloittaa perinteisen uudenvuodenpuheensa
alkutervehdyksillä: ”Hyvät Kuluttajat!...”) Meidän tehtävä on tuhlata
rahamme ja aikamme kulkemalla läpi elämän kauppakeskuksissa ja tavarataloissa.
Meidän tehtävä on ostaa turhia ja halpoja tavaroita, jotka ovat kiinalaisten, intialaisten
ja pakistanilaisten valmistamia. Noissa maissa on orjatyövoimaa ja riistoa.
Noissa maissa lapset tekevät pitkiä päiviä huonolla palkalla epäinhimillisissä
oloissa. Mutta mitä siitä. Meidän tehtävä on kulkea pää tyhjänä Idea Parkissa,
Prismassa ja Tokmannilla. Meidän tulee ostaa kuin viimeistä päivää, koska se aika
on totta vie käsillä.

Kemijärvelle ei tule kauppakeskuksia. Siellä ei ole pian oikeitakaan kauppoja.
Ei siellä ole kohta ihmisiäkään. Kymin ja Mikkelin seuduilla on kohta Kuhmoa
suurempia kaupunkeja. Asukkaita vain ei ole. He ovat liittyneet siihen irtolais81
ten ja keikkatyöläisten joukkoon, jotka vaeltavat ympäri Suomea ja Eurooppaa.
Heistä ei ole edes kuluttajiksi. He ovat osa vanhaa laulua:
”Missä, missä nyt on maa, vaikka kesä on? Minne maa on kadonnut, tiedätkö
syyn? Maa on aivan entinen, kukkaset vain peittää sen. Voi milloin muistat sen,
voi milloin muistat sen?”
Missä, missä kukat on? Missä nuoret miehet on? Missä kukat, tyttöset, missä sotilaat?
Missä, missä kaikki on? Kaikki ovat kadonneet, maan poveen joutuneet…
Tiedätkö syyn?

Ps. Poliitikot puhuvat ilmastonmuutoksesta. Siinä sivussa he shoppailevat, lentävät
Brysseliin, intoilevat suomalaisten menestyksestä formulakisoissa. Kuulostavat
vakuuttavilta! Eläköön uusliberalismi ja markkinavoimat.

Häpeästä nousee ilo

Sittenkin pohjalla ilo. Näin Pääsiäisen kulmilla ja muutenkin. Pidin julkista
puhetta ylpeydestä ja epäuskosta. Minun oikeista synneistäni. Ajattelin vähän
päristellä partaani tutuista aiheista ihan omin voimin. Jumalan jätin syrjemmälle.
Ja niinpä Hän jäikin. Puheeni jälkeen (tai oikeastaan jo puheen aikana)
oireilin häpeästä ja kiusallisesta olosta. Sana ei irronnut. Puhuin omiani ja yritin
saada 15 minuuttia puhetta aikaiseksi. Olin tuottavinani sanaa Jumalan Sanasta.
Jälkeenpäin koin häpeää, koska olin unohtanut sen tärkeimmän Jumalan lapsena
olosta. Opin myös nöyryyttä ihan livenä ja äärioloissa. Radionauhoituksessa.
Kuuntele Pääsiäisillan ’Sukellus Sanaan’ ohjelma. Sen tuottaminen oli minulle
varsinainen sukellus nöyryyden lähteille.

Mutta Jumala on oikeasti mukana myös poissaolon hetkellä. Muistutus on tarpeen
ammattipuhujalle ja ylpeälle papille. Tästä on kysymys minun kohdalla tänäkin
Herran päivänä ja keväänä. Tämä nuoruuden ja uskoontuloni aikojen fiilis.
Minulla on lupa ja oikeus… Minulla on lupa mokata ja epäonnistua. Minulla on
lupa karauttaa kiville ja möhliä. Minulla on lupa olla heikko ja kusiaisen kokoinen.

Minulla on lupa siirtää raukkamaisesti kaikki vastuu Jumalalle. Minulla on
lupa peesata Jeesusta sotkettuani omat ja muitten asiat. Minulla on lupa huutaa
hukkuvan lailla: Jeesus! Auta, pelasta! Kaikenaikaa!
Kävelin pitkin Lohjan katuja Johnny Cashia kuunnellen ja Jeesuksen kanssa
seurustellen (Kaksi asiaa samalla kertaa. Minussa ripaus naista.) Pappilankorven
teollisuusalueen liepeillä koin harvinaisen hetken. Tunsin Jeesuksen messissä olemisen,
ilon ja riemun kosketuksen niin vahvana, että enempää Jumalan läsnäoloa
ja iloa en olisi pystynyt vastaanottamaan.

Ei saa jäädä tuleen makaamaan

Tuntematon Sotilas-elokuvasta mieleeni on jäänyt kohtaus, jossa suomalaiset
etenevät, vaan eivät etene. Kuoleman pelko on pysäyttänyt ja lamaannuttanut
sotilasjoukon. Keskelle suota.
Turvallisen elämän varmistelu. Saavutettujen asemien pitäminen. Pysähtyminen.
Siinä keinoja epäonnistua ja menettää ote elämästä. Joskus tuntuu niin
helpolta luovuttaa ote ja antautua. Oman elämän märehtimisessä, itsesäälissä ja
kevyessä kenttämasennuksessa on houkutuksensa. Ja elämä on epäreilua. Sekin
on totta.

Joillakin nuorilla näkee T-paitoja, joissa lukee ”Tiedäksä, kuka mä oon?” Siitä
voi lähteä tänään liikkeelle. Tiedätkö, kuka sinä olet? Tai saat olla?
Jumalan lapsi on jotakin erikoista. Hän on kuninkaallista väkeä, Taivaan kansalainen,
kuolemasta pelastettu, kadotuksesta turvaan haettu. Jumalan lapsi on
maan suola, maailman valo, Jumalan silmäterä, elävä ihme, voittaja, tien näyttäjä,
rakastettu ja täydellisesti Jumalan hyväksymä.

Rakas ystävä. Sinä olet Taivaan kansalainen. Jumalan valitsema erikoistapaus.
Ainutlaatuinen. Muista tämä asemasi, kun masennus tahtoo viedä voiton. Muista
ihmeellisyytesi ja arvosi, kun toiset ihmiset vähättelevät ja haukkuvat sinua.
Muista, kuka olet Jumalan armosta. Sinusta on maksettu kallis hinta. Kun Jeesus
huusi kuollessaan ristillä ”Se on täytetty!”, sinä sait paikan Jumalan lähellä. Sait
vapauden ja voiman mennä eteenpäin. Iloiten ja täysillä. Jumala kulkee vierelläsi.
Luota siihen.

Arvot ja Taivaspaikka

Suomen kansan arvot löytyvät iltapäivälehtien lööpeistä ja paikallislehtien
tekstaripalstoilta. Eli mitään arvoja ei enää ole olemassa. Kymmenen käskyä
eivät ole voimassa. Puhumattakaan Jeesuksen Vuorisaarnasta, missä jo ajatukset
ja sydämen pimeä tila katsotaan vääräksi, synniksi.

Kun arvot ovat häilyväisiä, olemattomia tai Jumalan sanan vastaisia, niin miten
loppusijoitus onnistuu? Raamatun mukaan Taivaaseen eivät pääse ne, jotka
hylkäävät Jeesuksen ja hänen opetuksensa. Taivaassa eivät juhli pelkurit, luopiot,
ja iljetysten kumartajat, murhamiehet ja irstailijat, noidat, epäjumalien palvelijat
ja valheen orjat ( Ilm. 21:8). Luettelo tavoittaa suomalaisista hyvin suuren enemmistön.
Kadotus on heidän iankaikkinen päämääränsä. Tuo luettelo kattaa kaikki
maailman muslimit, hindut, buddhalaiset, ateistit. Kadotettuja kaikki tyynni.

Missä on meidän elävässä uskossa olevien vastuu? Olemmeko huolestuneita
lähimmäisistä, jotka kulkevat kohti helvettiä? Otammeko todesta Jeesuksen
sanat ainoasta tiestä, joka takaa Taivaspaikan? Vai olemmeko alkaneet avartaa
Raamattua? Olemmeko kokeneet Jeesuksen opetukset ja teot niin keskeneräisiksi
ja heikoiksi, että olemme parannelleet Jumalan Sanaa ja tulkinneet Jumalan
tahdon omalla löperöllä tavallamme? Opetamme ja elämme: Kaikki on luvallista
ja oikein, jos siltä vain tuntuu. Paha omatunto ja syyllisyys ovat parannettavissa
aromaterapialla ja mäyräkoiralla. Ei ole oikeaa tai väärää, on vain rakkautta, kauneutta
ja rumuutta, joka oikein mietittynä muuttuu dramaattisen ihanaksi. Siis
ihan kauniiksi ja hyväksi.

Elämme lopun aikoja. Kristilliset arvot ja Jumalan sana ovat vielä ulottuvillamme.
Voimme varmistaa Taivaspaikkamme ja välttää kadotuksen. Voimme todistaa
Jeesuksesta lähelle ja kauas. Vielä on aikaa tehdä parannus ja luopua synnistä.
Vielä on aikaa astua elämän tielle ja ottaa Raamattu oppaaksi. On aavistus aikaa,
mutta samalla apostoli Johannes näkee jo lopun alkaneen: ”Jumalaton eläköön
yhä jumalattomasti, saastainen rypeköön saastassaan, vanhurskas harjoittakoon
vanhurskautta ja pyhä edetköön pyhyyden tiellä (Ilm. 22:11)”. Olemme loppusuoralla
ja maaleja on kaksi: Taivas tai helvetti.

Jeesus kanssasi, ystävä. Taivas on tarkoitettu sinulle. Usko pois!

Minkä firman pelastussuunnitelma?

Seurakunnissa on viime vuosina laadittu niin pelastus- kuin valmiussuunnitelmat.
On mietitty uhkatekijöitä ja varauduttu pahimpaan. On nimetty vastuuhenkilöt,
yhteistyötahot ja tiedonkulku joka suuntaan. Näissä hallinnollisissa
suunnitelmissa on unohdettu tärkeä kohta: kenen firmaa varten kaikki on tehty?
Nykyisellään näyttää vahvasti, että konsernimme johto on jalkautunut helvetin
alas. Sanan varsinaisessa merkityksessä. Sivustatukea on haettu pakanoiden ja
maailman turuille eksyneiden tuhlaajapoikien ja –tyttöjen joukosta.

Mikä sitten on perusongelma meidän rapistuvassa kansankirkossa? Uskonpuute
ja saatanallinen ylpeys. Jumalaan ei jakseta uskoa. Jeesus-nimi kuulostaa naivilta
ja kiusalliselta. Raamattu on vessapaperia. Tämä alkaa olla kirkkokansan enemmistön
ja kirkon johdon vakaumus. Me papit olemme kuitenkin vastuussa seura84
kunnistamme Jumalan edessä. Mitä opetin? Mistä vaikenin? Miksi nostin palkkaa
kristilliseltä kirkolta, vaikka palvelin paholaista? Harrastinko kulttuuria ja viihdettä,
kun olisi pitänyt julistaa evankeliumia? Kehotinko parannukseen? Korotinko
Jeesuksen nimeä, vai edistinkö omaa uraani? Tässä kohden minun on turha
määkiä armosta ja Jumalan rakkaudesta, jos tietoisesti olen opastanut ja tuuppinut
helvettiin niitä pienimpiä, jotka ovat Jumalan silmissä äärettömän rakkaita.

Olenko saarnoissani ja kirjoituksissani sanonut tarpeeksi selvästi sen, että
Raamattu on Jumalan sanaa ja synti pysyy syntinä, vaikka lankean siihen itse? Tai
joku minulle rakas ja läheinen ihminen? Tässä toistoa varmuuden vuoksi. Ihan
rakkaudesta sinuun, rakas ystävä: Avo- ja homosuhteet eivät ole Jumalan tahdon
mukaista elämää. Anteeksiantamattomuus ja katkeruus elämänasenteena ovat
syntiä ja vievät meidät kauemmas Jumalasta. Se, kuinka yhteiskunta sallii syntymättömien
lasten murhat… siitä ovat vastuussa tämän maan päättäjät. Jumalan
edessä on turha vedota puolueen ryhmäkuriin.

Jumalan pelastussuunnitelma on selkeä. Jumalan Poika kuoli ristillä, ettei yksikään
Häneen uskova joutuisi kadotukseen. Rakas ystävä, usko Jeesukseen ja ole
kuuliainen Hänen sanalleen. Jumalan avulla saat voiman voittaa kaikki kiusauksesi
ja vinoutuneet elämänasenteesi. Anna Jumalan vapauttaa sinut Saatanan orjuudesta.
Tänään, tässä ja nyt olet päätöksentekijän paikalla. Jumalalla riittää armoa,
rakkautta ja anteeksiantoa jokaista katuvaa syntistä kohtaan.

Paineita
Olen harkinnut alkaa aikuiseksi. Tiedäthän millainen aikuinen on? Sellainen,
joka osaa käyttäytyä juhlassa ja arjessa. Aikuinen osaa seurustella sovinnaisen
mukavia ja sivistyneitä juttuja. Aikuinen on järkevä. Hän tietää, milloin on
päällä työrooli, milloin taas vapaa-ajan vaihde ja milloin ollaan siltä väliltä (ollaan
melkein työroolissa, mutta pikkutakki on otettu pois, kravattia on löysätty ja
puheissa on sellainen keväinen, viipyilevän sivistynyt ja helmeilevä ote).

Aikuinen on perusluonteeltaan arka ja pelkuri, koska tuntuu siltä, että aina
joku näkee, kuulee ja arvostelee. Aikuisella on usein myös peräpukamia ihan
stressin takia. Aikuinen kantaa koko maailman murheita harteillaan ja luulee
olevansa palkattu Jumalaksi. Viransijaiseksi, mutta kuitenkin täydellä vastuulla.

Ei ja sjutton också! En rupea, enkä ala. Tähän asti olen lasketellut lapsen
lailla ja ilman kravattia. Tähän asti olen aina vetäytynyt Jeesuksen selän taakse
piiloon, kun oikein on hirvittänyt. Ja minut tapaa yllättää pelon poikanen lähes
joka aamu, iltapäivä ja nukahtamisen hetki. Mutta tähän asti olen päässyt aina
kuiville yksin armosta.

Pitäkööt aikuiset oman maailmansa, jossa vaihtelevat juhlapuvut ja änkyräkännit.
Liikuttavat osanottopuheet surun kohdatessa ja Rita Tainolan kuvaaman
elämäntavan syvällisyys. Pitäkööt tunkkinsa aikuiset. Se maailma haisee valheelta.
Ja valheen isän tuntevat kaikki.

Jeesus kanssasi, ystävä. Lapset ovat vapaat.

Ja meillä on vain tämä päivä

Eduskunta mokaa jatkuvasti. Kansanedustajat ja ministerit kompastelevat
rahasäkkeihin ja vieraisiin naisiin. Suomalaiset liikemiehet ja yrittäjät ovat
epärehellisiä, siveettömiä ja suuruudenhulluja. Kansankirkko menettää jäseniään
ja elää paniikkitunnelmissa, koska löysä raha on loppumassa. Toimittajat ovat
suurimpia fariseuksia ja pervertikkoja uutisoidessaan kaikesta liasta ja roskasta,
minkä kepinpäästä ympäriltään löytävät.

Olemme luopiokansaa ja Jumalan pettäjiä. Olemme Pietarin tavoin kieltäneet
Jeesuksen. Olemme kavaltaneet Mestarimme, kuten Juudas Iskariot. Elämme
itsemme varassa ja vain itseämme varten. Kolmekymmentä hopearahaa on kasvanut
korkoa ja ympärillämme on sellainen sumu ja huuma, että tuhlaajapoika käy
harjoittelijasta meidän rinnallamme. Leikimme sivistynyttä ja sanomme ylpeyttä
äänessä: ”Jeesus ei kelpaa meille. Emme tunne sitä miestä. Mokoma juutalainen
köyhä kulkuri. ”

Kuinka näin on päässyt käymään? Olen sitä mieltä, että Suomen kirkko ja herätysliikkeet
ovat pettäneet Jumalan pahemman kerran. Olemme ihastuneet rahaan
ja valtaan. Olemme myyneet aatteemme ja vaatteemme. Emme ole mikään
vastavoima synnintekijöille. Emme asetu moraalittomia kansanedustajia, ministereitä
tai liikemiehiä vastaan. Kuolaamme, kun tunnemme Ideaparkin isän.

Olemme ikionnellisia, kun Ike tai Matti moikkaavat. Kehräämme tyytyväisyyttä,
kun löydämme jonkun TV-juontajan kirkollisen konsernin toimitusjohtajaksi.
Ja uskovaisten kesäjuhlat tulevat. Siellä rapsutamme toisiamme tyytyväisinä.
Taivastelemme Tokmannin ja Fortumin johtajien ahneutta. ”Ja hernekeiton
hurskaille tarjoaa Masku. Kiitos herralle!”

Minulla on näky. Kirkko ja valtio erotetaan toisistaan. Kirkkohistorian perinneliikkeet
uudistuvat oikeiksi herätysliikkeiksi. Liikemiehet, kansanedustajat ja
ministerit katuvat syntejään ja tekevät parannusta pappien ja piispojen rinnalla.
Jumalan Sana löydetään uudestaan ja kuulemme Jeesuksen äänen: ”Lopultakin
aika on tullut! Jumalan valtakunta on lähellä. Jättäkää syntinen elämänne ja
uskokaa tämä ilosanoma”. (Markus 1: 14-15) Jeesus ei tule pian. Hän on jo läsnä
Jeesus kutsuu sinua tänään, tässä ja nyt: ”Jumalan valtakunta on lähellä. Jätä syntinen
elämäsi ja usko tämä ilosanoma”.

Jumalan valtakunta on lähellä. Tänään on etsikkoaikani. Olen väsynyt miellyttämään
ihmisiä. Saan aloittaa alusta ja tunnustaa Jeesukselle oman ylpeyteni,
kateuteni, haureuteni, viinanhimoni, pelkuruuteni ja uskonpuutteeni. Toivottavasti
myös sinä olet keskellä etsikkoaikaasi. Ja tämä on sinulle parannuksen
teon ja pelastumisen ensimmäinen päivä. Jeesus on ainoa, joka vie perille asti. Ja
meillä on vain tämä päivä.

Kesää syystä

Oikeastaan kaikki on hyvin. Kun muistaa työnjaon. Jeesus vie ja ihminen
peesaa. Ongelmani oli taas muodostua vuoren korkuiseksi. Unohdin jumalallisen
järjestyksen. Aloin huolehtimaan ja huolestumaan.

Mietin ja voivottelin, onko minun vastuulla islamilaisten käännyttäminen,
politiikkojen aivopesu älykkäiksi kädellisiksi, kirkon uskonpuhdistus ja kapitalismin
kukistaminen. Sitten muistin, että Jumala loi minut peesaajaksi, perässähiihtäjäksi
ja onnelliseksi ihmiseksi. Olen pieni ihme suuressa maailmassa ja minun
tehtäväni on elää ilossa, rauhassa ja rakkaudessa. Tai jotakin sinne päin.

Syyskausi on tulossa. Jumala johdattaa ja johtaa. Hän opettaa minua rakastamaan
ja muuttamaan kriittisen luonteeni lähimmäisen rakastamiseksi. Opettelen
rakastamaan syksyn mittaan ateisteja, piispoja, nimiäisiä järjestäviä idioottivanhempia,
Prometheus-hörhöjä, helsinkiläisiä ja Länsi-Uusimaa lehden tekstarikirjoittajaälymystöä.
Jo nyt tuntuu rakastumisen haasteellinen kutina hilseilevässä päässäni. Elämä
on lahjaa, rakas ystävä. Elä lähellä Jeesusta ja oikein ymmärrettynä: paskat muusta!
Tai ymmärrä, miten haluat.

Kaik yhes koos ja viel messus
Viime sunnuntain Karjalohjamessussa havahduin siihen, että ihmisiä oli
paikalla. Muistin taas paremmin, että vain koolla oleva seurakunta on se,
joka on kuulolla. Vain koolla oleva seurakunta on Jumalan siunauksen suorassa
vaikutuksessa. Ne seurakuntalaiset, jotka eivät käy kirkossa tai muissa kristittyjen
ruuanjakotilaisuuksissa, ovat pahasti ulkona ja vaaravyöhykkeellä. Puhumattakaan
niistä, jotka eivät kuulu kirkkoon ja luulevat, että on ihan sama, kuuluako
vai eikö kuulua. Kun Jeesus perusti seurakuntansa Helluntaina, niin tosissaan
Hän oli suunnitelmansa kanssa. ”Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat”, sanoo
Raamattu. Ei hyvä kohtalo.

Mutta mukanaolevat, paikalle tulevat. He ovat Jumalan siunattuja. Joskus
sairaat paranevat. Joskus masennus kaikkoaa. Joskus ilo ja rakkaus ottavat suuria
askeleita. Mutta aina – aivan joka kerta – Jumala koskettaa ja armahtaa. Asettuu
vierelle ja on. Näistä kaik yhes koos ja viel messus ihmisistä iloitsen, koska he
ovat alttiita Jumalan hyvälle kosketukselle. He eivät halveksi kompuroivaa seurakuntaelämää,
monentasoista, hapuilevaa saarnaa. He hyväksyvät onnahtelevan
virrenveisuun ja liturgian, jonka koreografia on kuin harrastelijateatterin joulukuvaelmasta.
Heille kelpaa pyhä yksinkertaisuus. Jumala on mukana.

Mutta laiskat, välinpitämättömät, maallisten harrastusten uuvuttamat: heitä
tulee surku. Pahan ajan koittaessa juuri he huutavat isoon ääneen: Missä Jumala
on, kun koskee? Miksi Jumala sallii kaiken pahan? Miksi Jumala ei tee mitään?
Samoja kysymyksiä - astetta masentavammin - tekevät tosiulkopuoliset, ne kirkosta
eronneet, sivistyneitä näyttelevät. Ne paremmat ihmiset. Ulkopuolella
kuuluu jatkuva lenita-airistomaisen vihainen tai jaritervobesserwissermäinen
älämölö. Tämä siksi, koska ulkona ei voi tietää, ei ymmärtää, ei uskoa.

Ulkopuolella on yksinäisten ja ylpeitten onneton maa. Siksi iloitsen seurakunnasta,
joka kokoontuu messuun tai muuhun kristilliseen pippaloon. Jumalan
tähden. Ja oman pelastuksensa tähden. Toivon, että ulkoa uskallettaisiin astua sisään.
Ihan pakanamaan rajoilta asti. Jumalan siunattuna eläminen on sen verran
iso juttu. Ja vielä enemmän.

Tyhjä

Olin aamupäivällä klo 9.27 onnellinen. Kävelylenkillä havahduin ajatukseen:
tässä on hyvä olla ja kävellä. Se meni aika pian ohi tuo tunne. Enemmän
olen tyhjän oloinen. Koetan innostua ja saada jotakin näkyä ja suuntaa työlle ja
olemiselle. Mutta sitten taas on sellainen tyhjä olo. Saarnaajan maisemissa olen
kiinni: kaikki on turhuutta ja tuulen tavoittelua. Tai Sinuhea lainaten kanssaihmiset
ja heidän puheensa ovat kärpäsen surinaa korvissani.

Olin kirkkoherrojen ja talouspäälliköiden neuvottelutilaisuudessa Lohjalla.
Puhuimme itsenäisten seurakuntien yhteistyöstä eli yhtymän perustamisesta.
Vähän tuli omia ja muiden puheita kuunnellessa olo: Onko tässä koko kirkon
toiminnassa mitään järkeä? Rahat meidän palkkoihin ja seurakuntien pyörittämiseen

tulee suurimmalta osin ihmisiltä, joita ei kirkko tai usko kiinnosta pätkääkään.
Ovat vain liian laiskoja eroamaan kirkosta. Ja me puhumme yhtymästä tai
kirkon jäsenien tavoittamisesta jonkin ihme strategian avulla!

Jospa Suomessa kirkko ja valtio erotettaisiin toisistaan? Silloin voisi seurakuntiin
tulla elämää ja toimintaa. Ja yhteiskunta saisi elätettäväkseen ja kortistoihin
sadoittain pappeja, jotka ovat hyvinkin sivistyneitä, vaan eivät osaa mitään rehellistä
työtä. Nokia voisi palkata meidät Saksaan tykinruuaksi.

Siis aamulla klo 9.27 havahduin ohimenevään onnen tunteeseen. Ei huonoa.
Kuin pienen pieni toivon saareke harmauden ja tylsyyden keskellä.

Helvetti on yksinäisyyttä

Ajattelen ystävieni joukkoa: heitä on paljon. Jotkut näistä läheisistä ovat
tämän elämän ajaksi kadonneet muille maille ja muitten ihmisten lähelle.
Jotkut kulkevat vierellä tällä hetkellä. Ja orastava ystävyys on aina odottamisen
arvoista. Ystäviä huomisessa.

Silti, rakas ystävä, sitä herää joskus keskellä päivää tyhjyyteen. Ei ole ketään
huutoetäisyydellä, vaikka kännykällä karjuisi. Helvetti on yksinäisyyttä, joka on
tullut jäädäkseen. Lohdutonta ikuisuutta.

Jäähyväiset ovat pahoja. Ikävä tulee jo ennen hyvästejä. Monen rakkaan
kohdalla itken itkujani, vaikka he ovat vielä vahvasti läsnä. Näen tulevat lähtöhetket
kuvina. Kuka sinä päivänä lohduttaa, kun kaikki itkevät ja ovat pakahtua
suruun ja pimeän kosketukseen?

Jumala. Katso tänne alas. Tule vierelle. Nykäise hihasta tai ota syliin. Jää sinä,
kun muut lähtevät. Saata sinä kaikki lähtijät Kotiin asti. Herra, minulla on ikävä
ystäviä ja rakkaita. Ole tässä hetkessä ja valvo vahvemmin kuin Pietari, Jaakob
ja Johannes.
Herra, sinä olit helvetin yksinäisyydessä Jumalan hylkäämänä. Sinä palasit
voittajana. Minä olen se heikkoakin heikompi ystäväsi. Valvo kanssani. Ihmiset
ovat kaukana. Ystävät ovat matkalla jonnekin muualle.

”Hyvää Joulua vaan…”
On vähän pinnistämistä hyvän Joulun kanssa. Ainakin toisilla. Työpaikka
meni ja asuntolaina jää maksamatta. Hyvää Joulua. Taas kerran pitkät pyhät
ihan yksin ja unohdettuna. Hyvää Joulua. Kuolema kulki läheltä ja vei rakkaan
ihmisen. Hyvää Joulua. Sanat kuulostavat latteilta ja typeriltä, kun elämä kolhii.
Ja se kyllä kolhii jokaista omalla ajallaan. Kolhuitta ei selviä Einarikaan. Mitä
sitten tehdä tai sanoa joulunaikaan tai kaikenaikaa, kun aina on jollekin väärä
aika?

Hyvää Joulua vaan! Ilo on olemassa, vaikkei se kohdalle osukaan. Joulurauha
on saavutettavissa, vaikka oma sydän on ailahteleva kuin poliitikon ajatus.
Toivon varassa voi elää, vaikka ympärillä on pelkkää pimeää. Eräs ystävä sanoi
minulle, että elän ja toimin tällä hetkellä säästöliekillä tai varatankilla. Eli ilon ja
uskon eväät ovat vähissä. Kuulosti ihan kristilliseltä ja jouluiselta. Nyt tarvitsen
vinon pinon hyvän joulun toivotuksia, ajatuksen ja rukouksen kanssa. Tarvitsen
jouluisia siunauksen toivotuksia roppakaupalla.

Ehkä on Jumalan ihme sekin, jos opimme Joulunaikaan ja kaiken aikaa miettimään
sitä, mitä Jumala tahtoo minun sanovan? Mitä Jeesus haluaa minun
välittävän muille? Voin jättää vähemmälle sen miettimisen, onko nyt varmasti
oikea aika toivottaa hyvää Joulua tuolle onnettomalle? Jokaikinen elämän hetki
on oikea aika toivottaa Jumalan siunausta, iloa, tsemppiä ja toivorikasta näkyä.

Jos liikaa mietin ”mitä tuokin ajattelee ja miten tuokin kokee sanani”, niin voin
saman tien muuttaa sinne huitsin Nevadaan. Yksin.
Kiitos kuluneesta, kuluttaneesta ja siunatusta vuodesta, ystävä. Ja sydämestä
toivotellen:

Hyvää Joulua vaan!

Jeesus kanssasi, ystävä. Uusi vuosi on Herran vuosi. Ja niin edelleen, kunnes
Herra tulee.

Koko elämä Jumalalle

Jeesus kertoi vertauksen pidoista, jossa ihmiset varasivat ykköspaikkoja ja voi
sitä häpeää, kun juhlien isäntä sanoi, että ”siirrypä vähän syrjemmälle, kun
tämä on varattu…”

Monen ihmisen elämä on pelkkää näyttelemistä. Aina on olo, että muut
katsovat, tarkkailevat ja arvioivat. Jos saa kiitosta ja tunnustusta, niin mukavan
kehräävä olo leviää kehoon ja mieleen. Jos tulee kulmien kurtistusta, haukkumista
tai vähättelyä, niin sitä ollaan kuin maan nielemä. Näin se menee, kun ei
ole vapaa Jumalan lapsi. Kun ei ole uskoa, mikä kantaa, ei rakastavaa Isää, joka
välittää.

Rakas ystävä. Älä ota itseäsi liian vakavasti. Et ole maailman keskipiste. Sinun
varaasi maailmaa ei ole tehty. Olet ihastuttava itsesi kokoinen Jumalan ihme,
mutta ihmeitä on maailma pullollaan.

Jos haluat elää vapaana iänikuisesta filmaamisesta ja itsetarkkailusta tyyliin
”mitä muut minusta ajattelevat, kun olen tällainen ja tällainen”, niin muista:
Jumala välittää. Jumala pitää sinusta huolta. Vain Jumalaa sinun tulee miellyttää.
Kaikki muu vie elämääsi kohti enenevää ilottomuutta ja surkeutta.

Jos Jumala on elämän keskus ja ihmiset omilla paikoillaan Jeesuksen juhlapöydässä,
niin paholaismaiset teot kuuluisuuden ja hyväksynnän saavuttamiseksi
eivät saa Kauhajoen traagisia mittoja.

Te ette tiedä

Arvostamani kanssakulkija läntisellä Uudellamaalla tapaa toistaa sanoja ”te
ette tiedä” vähän usein puheissaan, joissa on syvää tunnetta ja asiaa. Vuosien
myötä olen ihastunut aina vain enemmän tuohon hokemaan. Niin totta se on
monessa kohden. Emme tiedä, emmekä tunne toista ihmistä. Edes vuosikymmeniä
aviossa olleet eivät lue toistensa ajatuksia. Kun olemme toisillemme vieraita
ja muukalaisia, niin me tulkitsemme ja luulemme. Luemme ilmeitä ja eleitä.

Kuuntelemme puheiden salaisia merkityksiä. Ja teksteissä tavaamme tarkasti rivien
välit. Ja kuinka usein olemme metsässä ja ihan pihalla. Kun seuraa uutisia ja
lukee murhenäytelmistä Oulussa, Kauhajoella tai missä tahansa Suomen kylässä
ja kaupungissa, niin emme todellakaan tiedä, mitä toiselle kuuluu. Meillä ei ole
aavistustakaan, kuinka toinen vierelläkulkija, kaukaisempi tuttava, ystävä, työtoveri
tai naapuri jaksaa.

Itse olen huomannut sen, että minulla ei ole tarjottavana ystävyyttäni tai hyvää
seuraani mihinkään suuntaan. Viihdyn yksin ja pidän etäisyyttä toisiin ihan
mielelläni. Mutta yksi asia minulla on aina tarjota vaikka kenelle ja ihan milloin
tahansa. Haluan kehua, retostella ja suositella. Minulla on kaveri, ystävä ja luotettu
maailmankaikkeuden huipulta. Ja Hän tietää. Hän tietää, miltä tuntuu.

Hän tietää, milloin ahdistus on ylivoimaisen suuri. Hän tietää, milloin enkeleitten
lisäksi on syytä lähettää ihmisiä avuksi johonkin kotiin, perheeseen, kylään
tai kaupunkiin. Suosittelen puolen vuosisadan kokemuksella ystävääni Jeesusta
joka suuntaan ja kaikille. Erityisesti heikoille, pienille, syntisille ja reppanoille.
Minun kaltaisilleni. On läsnäoleva Jumala, joka välittää eikä jätä yksin. Jeesus
elää ja kulkee vierellä koko matkan.

Vuonna 1968 vanhin veljeni ampui itsensä Sipoon metsässä. Löysin hänet
makaamassa loskaisella metsätiellä. Mahdottoman yksinäisen ja kuolleen näköisenä.
Kuva tuosta kohtaamisesta iskostui mieleeni iäksi. Vasta viime kesänä - 53
vuotiaana -pystyin käymään tuolla paikalla. Ensimmäisen kerran tapahtuman
jälkeen. Kuljin matkan kaksin Jeesuksen seurassa. Muiden ei tarvitse tietää, miltä
minusta tuntuu. Jumala tietää.

Kaunis marraskuu on alullaan. Ole kiitetty elämä. Ole kiitetty Jeesus Kristus.
Ilo on kulman takana. Ja totta puhuen se on jo tässä.

Naakkaherra – Kajaherde
Pappisnuoruuteni kaupunkirakkaus on Ruotsin Köping. Siellä on yksi kotikirkoistani.
Tuossa vuosisatoja vanhassa kalkitussa kirkossa on kellotorni, jossa
kellot olivat aikoinaan avoimien ikkunoiden takana. Ei luukkuja. Ei suojia. Tuo
kellotorni oli satojen naakkojen koti lukemattomien naakkapolvien ajan. Sitten
kuitenkin viisaat ihmiset laittoivat verkot ikkuna-aukkoihin. Näin naakat saivat
häädön maallisempiin rakennuksiin tai kauas vuorten taa.

Olin kerran syntymäpäiväkäynnillä köpinginsuomalaisen kodissa. Vaimo täytti
70 vuotta ja mies keikkui myös kohti kahdeksaakymmentä. Vierailuni onnistui
muutama päivä varsinaisen merkkipäivän jälkeen. Joimme hyvät kahvit ja minä
söin täytekakkua. Isäntäväki söi pullaa ja keksejä. Kakkua olisi riittänyt heillekin,
mutta syy taisi olla terveydellinen. Ihastuttava vaimo otti ison täytekakkupalan
jääkaapista saatesanoin: ”Olipa mukava, kun pastori tuli sittenkin käymään. Ei
tarvinnut heittää tätä pian pilaantuvaa kakkua pois”. Siinä sitten söin kellertävää
kermakakkua ja seurustelin.

Pariskunnalla oli huoli ja valituksen aihe seurakunnalle.
He olivat tosi ahdistuneita niistä naakkojen esteeksi asennetuista verkoista.
Naakat kun olivat edesmenneitä paikallisia kirkkoherroja.
Lohjan Maalikeskusta vastapäätä on tyhjä tontti, jonka laidalla ikääntyy lehtikuusi.
Kuusi on äänekäs koti iltaisin. Siinä asuu n. 527 naakkaa. Pitävät varmaan
saarnoja ja vigilioita toisilleen. Toivottavasti myös ruotsiksi. Voisin ilmoittaa
huolestuneille Ruotsiin: -Tallessa ovat. Ja juttua riittää. Också på svenska.

Romanttinen äijä

Viisikymmentäkolmevuotias mies on romanttisin. Näin väittää tutkimus,
josta kertoi Iltasanomat (IS 24.10.08). Kiva tietää, että olen romanttinen
just niinku nyt. Itse olen kuukausitolkulla surisuttanut pelkkää itsekästä ajatuskamaa
elämän ja kuoleman kysymyksistä. Mutta olenkin romantikkojen parasta
vuosikertaa. Eli huomioin oman vaimoni, enkä sulje silmiäni naiskauneudelta
laajemmallakaan silmien harituksella. Nyt vain elämään tutkimuksen ja tieteen
velvoittamana. Ehkä minusta tulee vanhempana Panu Rajala tai Tommy Tabermann.
Kuinka nainen sitten vaikuttaa ja häilyy romanttisen miehen mielessä? Puhun
nyt itsestäni. Tai itsekseni. Olen usein miettinyt kauneuden ja kulttuurin käsitteitä.

On ihmisiä, joille runous, kirjallisuus tai musiikki ovat suurimpia innoituksen
lähteitä. Joku ihastuu maalaukseen ja istuu viikkotolkulla taidemuseossa
mietiskellen ja ihaillen teoksen äärellä. Jollekin voi olla ooppera tai Jari Sillanpää
musiikkinautintoa, josta ei saa kyllikseen. Joku ihastuu Waltarin tai Böllin
tuotantoon ja kokee suuria elämyksiä. Minä rakastan naisia. Ihan vain yksinkertaisesti
ja analysoimatta. Tämä ei kyllä liity mitenkään ikääni. Jo kansakoulun
ensimmäisellä luokalla lauloin välitunnilla pelkästä ihailusta ”Oi Anna- Maija
kuinka kaipaankaan”. Meidän luokalla kun oli sen niminen tyttö.

Kiitos Herralle, kun maailmassa on rumien äijien lisäksi ihania naisia. Kaikki
kauniita. Toiset vielä kauniimpia.

Ps. Vaimoni Malle luki kirjoitukseni ja tuhahti: ”Eipä ollut mikään uusi asia!”
Taidan yllättää hänet romanttisella illallisella. Ostan IKEASTA hodarit. Mallelle
kaksi!

Mitä sulle kuuluu?

On ihan viatonta ja hyvän käytöksen mukaista kysellä yhdeltä, jos toiseltakin:
”Mitäpä sinulle kuuluu?” Tähän kuuluu vastata: ”Kiitos hyvää!” Mutta
mitä vastaisit, jos joku ihan totta tarkoittaen ja rehellistä vastausta odottaen
kysyisi kuulumisiasi: ”Miten jaksat ja miten näet tulevaisuutesi?” Jos olet elävästi
kristitty, niin saatat pelätä kertoa siitä, että jaksat niin toivottoman huonosti ja
heikosti. Elämäsi on yhtä piinaa ja pelkoa. Sinä Herran oma!

Ehkä tästä on apua sinulle. Minä olen Herran oma. Varsinainen Jeesus-fani ja
vielä enemmän. Ajoittain jaksan niin mahdottoman heikosti, että epäilen Jumalan
harkintakykyä, kun Hän katsoo, että näin vähäisellä uskonliekillä sitä voi
kituutella. Ja vielä pappina. Vai mikä hihhuli minä olenkaan.

Kuitenkin sydämeni pohjalla, perustana jaksamiselleni tänään, on tieto ja
näky: Jumala on. Jeesuksella on suunnitelma. Olen ehdottomasti mukana tuossa
suunnitelmassa, vaikka koen olevani kaikesta pihalla kuin romanialainen katusoittaja.
Kun olen täysin maassa ja lyöty, niin aivan pohjalla tapahtuu ihme.

Alaspäin en voi katsoa, vierelläkin on pimeyttä ja itseni kaltaisia kaatujia. Ainoa
suunta on ylöspäin. Ja näen profeetta Elisan palvelijan tavoin: Tuhansittain enkeleitä,
Jumalan sotaväkeä. Minua suojaamassa minun puolestani taistelemassa.
Jumala on asettunut pysyvästi minun puolelleni.

Näinkö vaihtelevan uskon varassa? Näinkö mitättömän pienenä sitä on kristityn
elettävä läpi elämän? Jumalan suunnitelma liittyy ikuisuuteen ja Taivaaseen.
Taistelukentällä – maan päällä – on taisteltava. Näin se menee. Ei helppoa, mutta
tiellä ollaan, sanoi savolainen.

Kaksi kansankirkkoa

Luterilaisella kirkolla on krooniseksi muodostunut uskottavuusongelma. Olemme
niin yhteiskuntakelpoinen ja hyvätapainen osa vallanpitäjien joukkoa, ettei
meitä ota todesta itse pirukaan. Emme ilkeä reagoida pahuutta ja mammonaa
vastaan. Emme uskalla astua syntisten ja huonotapaisten poliitikkojen varpaille.
Emme nuhtele jumalatonta ja haureellista Suomen kansaa. Vaikenemme isojen
vihollisten ja todellisen pahan edessä. Emme ole valinneet Martan emmekä Marian
osaa. Näyttelemme Lasarusta rutiinilla ja haisemme mädältä.

Parasta, mitä osaamme keksiä, on taistelu helppoja vihollisia vastaan. Löydämme
muutaman höyrypään ja akkakammoisen naispappeuden vastustajan ja
lyömme niitä erottamisilla ja kastekortilla. Käymme oikeutta kapitulien leikkioikeussaleissa
ja turvaudumme tarvittaessa maalliseen esivaltaan. Rohkeita
olemme. Hiirten sukua.

Karismaattinen liike on sen verran outo ja helluntailainen ilmiö, että sitäkin
voi rokottaa. Nehän ovat täysin arvaamattomia luottaessaan Pyhään Henkeen.
Ja hihhuleita hutkiessa sitä saa vielä puhdasoppisen luterilaisen maineen - kuin
bonuksena. Odotan ja toivon kunnon repeämää, linjojen jakautumista ja kirkastumista
Suomen kirkossa. Kunpa muodostuisi riittävän kokoinen särmikäs,
herätyskristillinen, luterilainen ja Raamattuun sitoutunut kansankirkko.

Pahoin pelkään, että maailman loppuun asti tulee olemaan myös valtaapitävien
kirkko, joka keskittyy seremoniallisiin jumalanpalveluksiin, julkkisten vihkimisiin,
hautajaisiin ja hyvätapaiseen hurskasteluun. Tämä lafka tulee surulliseen loppuun
asti hoitamaan arvokkuutta ja pönäkkyyttä edellyttävät muka-kristilliset juhlimiset
suruttomissa kodeissa, kaupunkien pikkupoliitikkojen vastaanotoilla ja valtiovallan
kerman kekkereissä.

PS. Kirkollamme on etsikkoaika. Ja silloin myös meillä kaikilla on valinnan paikka
edessään. Kenen kanssa pääsen perille? Miten vältän helvetin?

Unkalla ja kirkossa

Olin iltaa lomahiljentymässä Karjalohjan kivikirkossa. Tein mutkan Unkan
Baarin kautta. Terassi oli täynnä seurakuntalaisia. Kevyesti simassa, muutamat
Porvoon mitalla kuutamolla. Ihan tavallinen ilta.

Herra: Tämä on sinun seurakuntaasi.
Ei enkeleitä kukaan, mutta Sinun lapsiasi jokainen. Armahda meitä.
Varjele juoppoudelta, haureudelta ja harmaalta elämältä.

Kirkossa (paikalla Jeesus ja minä) lauloin virsiä acapella ja kitaralla säestäen.
Aluksi itselleni, lopuksi Jeesukselle. Rukouksen hengessä, masennusalusta kiitosvireeseen.
Mietin seurakuntaani ja kirkkoani.

Rukoilin:
”Herra, siunaa kristillistä kirkkoa kaikkialla Suomessa, Lohjan seudulla ja Karjalohjalla.
Siunaa piispoja: Opeta heitä lukemaan Raamattua ja astumaan uskonuudistajien
ja uskonpuhdistajien joukkoon. Ihan terävimpään kärkeen. Varjele
heitä ylpeyden ja näennäissivistyksen perkeleiltä.

Herra, siunaa kaikkia seksuaalisesti vinoutuneita ja metsässä olevia. Tarkoitan
avioliittoa pakoilevia, moniavioisia (uskottomia, syrjähyppyjä harrastavia höl95
möilijöitä), lesboja ja homoja ja sitä yhtä naisrovastia, joka johdattaa näitä viimeksi
mainittuja kadotukseen. Anna sille eksyneelle rovastille jostakin Raamattu
ja opeta hänet lukemaan, ymmärryksen kanssa.

Herra. Kiitos seurakunnastasi kaikkialla maailmassa ja Suomessa. Anna herätyksen
ja uskon syntyä ihmisten sydämissä. Tule tänä vuonna tuulen lailla
kirkkoosi ja uudista meidät elävään, vapaaseen ja ilon täyttämään uskoon. Tee
ihmeitä ja aseta meidät Taivaan tielle. Kiitos etukäteen. Aamen.”

Rakas ystävä. Alku on tässä: Jumalan rakkaus ja hyvyys ympäröi sinua joka
puolelta. Riittää, kun jaksat kuiskata, huutaa, pyytää tai parkaista: ”Auta Jeesus,
minä hukun!” Ja avatessasi suun olet jo turvassa, seksuaalisesta vinoutuneisuudesta,
juoppoudesta, pelon orjuudesta ja masennuksen synnistä huolimatta. Ole
rauhassa ja odota. Jumala vastaa parkaisijoille ja avunpyytäjille tänään, huomenna
tai pidemmän kotvan päästä.

Ole kuitenkin jo nyt ihan rauhassa. Kun olet
huutanut tai hihkaissut itsesi Jumalan vastuulle, niin Hän satavarmasti muuttaa,
uudistaa ja parantaa sinut. Hän on ammattilainen. Sinä amatööri voit istua alas
ja katsoa iloisesti ulos kohti tulevaa. Ja Jumalan avulla sinä muutut yhä enemmän
Jeesuksen kaltaiseksi. Päivä päivältä. Taivaassa olet valmis ja Wau!

Mistä johtuu, että olen aina oikeassa?

Olin oikeassa. Taas kerran”. Tätä ihmettelen enemmän kuin usein. Jumala
luo aina silloin tällöin näkijöitä ja viisaita miehiä, joilla on oikeat vastaukset
kaikkiin elämän pieniin ja isoihin kysymyksiin. Myös kompakysymyksiin.

Tämä on yksinäisen ihmisen tie, koska maailma on pullollaan onnettomia tunareita.
Näitä on erityisen paljon kirkon, valtion ja talouselämän huipulla. Suurin
kasauma on kuntakentässä. Luettelo näistä tumpeloista julkaistaan maan kattavana
viimeistään lokakuussa 2008 hakusanalla ”Valtuustoihin valitut”.
Missä sitten olen ollut oikeassa? Kaikessa tietysti, mutta muutama esimerkki.

”Jumala on luonut taivaan ja maan”. Tässä olen oikeassa, vaikka evoluution
kannattajat ja liberaalipapit kuinka ovat tolkuttaneet sattumasta ja simpanssin
sukulaisuudesta. Kuka ratkaisee oikeassa olemisen? No, Jumala. Kysykää Häneltä,
joka loi taivaan ja maan.

”Kristillinen seurakunta on Pyhän Hengen luomus”. Tässä olen oikeassa, vaikka
kirkolliskokous väittää, että seurakunta syntyy sattumalta ja kuolee paarman
puremasta. Jumalalta sopii kysyä, olenko oikeassa.

”Lama on tulossa ja kauppakeskuksia kaatuu enemmän kuin ideaparkkeja Vapaavuoren
päiväunelmissa”. Tästä minulla on sisäpiirin tietoa. Jumala tietää.
”

”Kuntaliitokset eivät tuo säästöjä yhteiskunnalle, eivätkä paranna ihmisten
palveluja”. Olen tässäkin oikeassa, vaikka talousvaikeuksissa kamppailevat kaupunkien
isät ja akat horisevat suuruuden autuutta ihan vain tyhmyyttään.

”Hesari on diktatuurin kannattaja”. Katso vaikka lehtikuvaa, jossa suomalainen
maratoonari juoksee talonkorkuisen Maon kuvan ohitse. Mao oli Stalinia
ja Hitleriä suurempi murhaaja. Ja Hesari kumartaa. Olen valitettavasti oikeassa
valtakunnan suurimmasta viemärilehdestä.

Olen siis näitä yksinäisiä, viisaita ihmisiä. Miksi olen aina oikeassa? Jumala
tietää. Kysykää Häneltä.

Minne matka!

Elämä on kumman rajallinen juttu. Kävely sunnuntaiaamuisin Karjalohjan
hautausmaalla tuo mieleeni muistoja ja kuvia rakkaista ystävistä vuosien varrelta.
Joitakin lapsia ja nuoria. Pääosin kuitenkin vanhempaa väkeä. Monia on
iso ikävä. Ei ole kauan aikaa, kun oltiin yhdessä, elossa ja elämässä kiinni. Nyt he
nukkuvat nurmen alla.

Juttelin vuosia sitten yhden seurakuntalaisen kanssa. Hän oli kuolemansairas.
Mies itki ääneen sitä, että kaikki jää niin kesken. Olisi vielä niin paljon nähtävää
ja elämätöntä elämää. Siinä puheen aikana selvisi myös miehen ikä: 90 vuotta ja
risat. Tuli mieleeni ajatus ja muutamat sanat, jotka nielaisin.
Vietimme hautajaisia Lasikirkossa. Muistotilaisuudessa eräs ihastuttava ystävä
sai sydänkohtauksen. Kesken tilaisuuden kulun jouduin ilmoittamaan saattoväelle
uudesta kuolemantapauksesta. Suru ja järkytys oli mahdottoman vahvasti
läsnä.

Olen saanut saattaa vuosien aikana monia läheisiä ystäviä, sukulaisia ja
seurakuntalaisia. Niin tuttuja kuin tuiki tuntemattomia ihmisiä. Jokaisen siunaustilaisuuden
aikana on luonnollisena ollut kysymys: ”Missä poisnukkunut on
nyt? Pääsikö hän Taivaaseen. Vai johtiko hänen tiensä pois Jumalasta?” Joskus
on rankkaa pitää hautajaisia, kun ei ole merkkiäkään vainajan uskosta. Ei liioin
saattajien toivosta, taivaskaipuusta tai rukouksesta armollisen Jumalan puoleen.

Siinä minä sitten taiteilen siunauspuheeni kanssa ”etten lupaisi asioita, joita
minulla ei ole oikeus luvata, enkä kieltäisi toivoa, jonka Jumalan rakkaus antaa
jokaiselle”. Siis tuolla tavalla, mitä lainausmerkkien sisällä juuri kirjoitin.

Ja tämä on raskasta, kun sitä haluaisi olla Jumalan lähes selväpäinen profeetta,
jotta syntiset ja uskottomat pakanat kääntyisivät ja uskossa kiinni roikkuvat
vapautuisivat reiluun iloon ja vapautuneeseen riemuun. Ja haluan ehdottomasti,
että kaikki ihmiset tulevat uskoon ja pelastuvat. Helvettiin en soisi edes pahimpien
muslimiterroristien tai lastenuskoa pilaavien liberaalipiispojen joutuvan.
Vaan aina tuntuu olevan väärä aika. Hautajaiset ja kuoleman maisemat pitää
hoitaa pieteetillä. Messussa voi olla joku masentunut ja sairauden murtama, joten
pitää pyöristellä kulmia ja kuorruttaa puheensa. Sairaalan hartaustilaisuudessa ei
voi puhua vahvasti, koska hoitoennuste on jollakin kiikun kaakun.

Saisinpa suuremman rohkeuden ja karumman kansanmiehen kielen! ”Mihin
helvettiin mies menee?” huusi vanha pappi kirkossa, kun isäntä lähti viemään
kesken saarnan hevoselle heiniä. Jospa oppisin ja uskaltaisin sanoa sopivissa ja
sopimattomissa paikoissa totuuden. Ja niin kulmikkaasti, että tyhmempikin ymmärtäisi.
Vaan sorrun usein lakimiesten ’mutta toisaalta’ –kieleen!

Vaikkei vanha koira uusia temppuja opi, niin haluan oppia vielä kerran sanomaan,
julistamaan ja kailottamaan pelastuksen perusasiat rohkeammin. Voisin
sitten rohkeammin muistella poisnukkuneita seurakuntalaisia ja ystäviä hautausmaita
kierrellessä: ”He ovat menneet edeltä. He ovat päässeet Taivaan kotiin”.

Rakas ystävä. Usko Jeesukseen, niin sinulle on tie auki Taivasta myöten. Saat
olla armosta pelastettu Jumalan lapsi. Sana Jeesukselle riittää: ”Tässä olen, Herra.
Tahdon kuulua sinulle.”

Rakas ystävä. Älä siirrä päätöstä Jeesuksen tarjoamasta pelastuksesta ja uskon
ratkaisusta huomiseen. Sinulla on tämä hetki Jumalan edessä. Ilman uskoa
tiesi päässä on kadotus, helvetti. Ymmärrä suuri ero. Taivas on valmistettu sinua
varten. Saatanalle tarkoitettu kadotus on pahoja henkiä ja niitä ihmisiä varten,
jotka kieltäytyvät Jeesuksen kutsusta.

Alkukesän saarnaa Lohjanjärven rannalta

Heti sen jälkeen Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä vastarannalle
edeltäkäsin, sillä aikaa, kun hän lähettäisi väen pois. Kun ihmiset
olivat lähteneet, hän nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Illan tultua
hän oli siellä yksin. Vene oli jo hyvän matkan päässä rannasta ja ponnisteli aallokossa
vastatuuleen. Neljännen yövartion aikaan Jeesus tuli opetuslapsia kohti
kävellen vettä pitkin. Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät
ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen.

Mutta samassa
Jeesus jo puhui heille: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.”
Silloin Pietari sanoi hänelle: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi
vettä pitkin. ”Tule!” sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin
Jeesuksen luo. Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota.
”Herra, pelasta minut!” hän huusi. Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen
ja sanoi: ”Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?” Kun he olivat nousseet
veneeseen, tuuli tyyntyi. Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen
eteensä ja sanoivat: ”Sinä olet todella Jumalan Poika.” (Matteus 14:22-33)

Opetuslapsista Tuomas on monen suosiossa, koska hän oli epäilijä. On helppo
samaistua ihmiseen, jonka uskossa ei ole paljon kehumista. Apostoli Johannekseen
samaistuminen on vaikeampaa, koska hän vaikuttaa Raamatun sanan mukaan
uskossaan vahvalta. Uskoessamme Jeesukseen, laittaessamme koko elämän
ja kuolemankin Jeesuksen varaan, uskomme samalla ihmeisiin. Ja siinä sitä onkin
tekemistä sellaisen epäilevän Tuomaan uskon kanssa. Neitseestäsyntyminen,
kuolleen Lasaruksen herättäminen ja tämä ihmejuttu veden päällä kävelemisestä.

Oletettavasti suuri osa kristityistä - ainakin täällä Suomessa - pitää näitä ihmekertomuksia
jonkinlaisina satuina tai hurskaina tarinoina, joita ei pidäkään ottaa
todesta. Ne kun ovat niin helppo selittää yksinomaan hengellisesti ja vertauskuvallisesti.
Tämän ajattelutavan mukaan neitseestäsyntyminen kertoo vain siitä
suuresta arvostuksesta, joka Jeesuksella oli. Lasaruksen herättäminen kuolleista
on samanlainen ihmekertomus kuin muutkin tuon ajan ihmekertomukset. Ja
veden päällä käveleminen lienee tapahtunut silloin, kun Gennesaretin järvi oli
paikoitellen jäässä!

Epäuskon tähden me selitämme kaiken järjen avulla ja turhennamme samalla
Jumalan sanan. Tämä tapa selittää ja ymmärtää Raamattua on pahempaa kuin
Tuomaksen epäilys. Järjellä uskominen ei ole mitään uskoa. Silloin Jeesuksen
syntymä, elämä, kärsimys ja kuolema, ylösnousemus Pääsiäisenä, kaikki tämä on
pelkkää turhuutta ja kauniin dramaattista kuultavaa. Vähän kuin teatteriesitys
tai kiinnostava mietekirja.

Tahdon uskoa ruumiin ylösnousemukseen, tahdon uskoa Taivaan Kotiin, missä
elämä ilman menetyksiä ja kärsimyksiä voi alkaa. Tahdon uskoa Jeesukseen, joka
on enemmän kuin me tavalliset kuolevaiset. Tahdon uskoa Jumalaan, joka on
maailmankaikkeuden Luoja ja kaiken elämän ylläpitäjä. Tässä valossa Lasaruksen
herättäminen kuolleista, neitseestäsyntyminen ja Jeesuksen voima yli luonnonlakien
on pieniä ihmeitä, jotka välähdysenomaisesti kertovat siitä, että Jumala on
kaikkivaltias Taivaan ja maan Luoja. Jumala on Jeesus Nasaretilainen, joka tuli
vapauttamaan ihmiset Saatanan ja synnin orjuudesta. Jumala on Henki, joka luo
elämää ja herättää kuolleet eloon: ensimmäisenä Jeesuksen, tämän jälkeen kaikki
muutkin vuorollaan.

Miksi sitten on niin vaikea uskoa? Miksi epäilys ja epäusko käyvät sitkeää ja joskus
voitollistakin taistelua uskon kanssa. Vastaus löytyy Jumalan sanasta. Ihmistä ei välttämättä
kadota pahat teot tai pahat ajatukset. Niistä voi saada voiton Jumalan avulla.
Murhamiehet ja varkaatkin pelastuvat, jos he tekevät parannuksen ja kääntyvät
Jeesuksen puoleen. Ainoa asia, mikä lopulta kadottaa ihmisen ja vie kohti ikuista
rangaistusta, on epäusko. Näin varoittaa Raamatun sana.

Ja tämän tietää parhaiten ihmisten syyttäjä ja kiusaaja nimeltä Saatana. Hän
pyrkii kaikin tavoin tekemään meistä niin ylpeitä ihmisjärjen ja kehityksen ylistäjiä,
että Jumalan pelastussuunnitelma, Jeesuksen tehtävä syntisten Vapahtajana,
tuntuu vähän lapselliselta, vaikkakin kauniilta opilta. Mutta tuo järkeen luottava
usko ei ole Jumalasta. Oikea usko on siinä, kun oppii luottamaan ihmeisiin, oppii
luottamaan Jumalan suuriin lupauksiin, ottaa todesta Raamatun sanan: Jumalalle
ei mikään ole mahdotonta. Tällaista luottavaista uskoa me tarvitsemme hyvinä
päivinä, mutta tämä luottavainen usko koetellaan ja se saa vahvuutensa silloin,
kun elämme myrskyjen ja vaikeuksien keskellä, kun huolet ja murheet tahtovat
hukuttaa meidät. Silloin uskomme on sanoissa: ”Herra, auta minua, minä olen hukkumassa.
Jeesus, ole kanssani tämä pimeä ja raskas aika. Valvo kanssani, Herra!”

Rakas ystävä. Luota Jeesukseen ja usko ihmeisiin ja Raamatun kertomuksiin.
Tällaisella uskolla saavutat rauhan tässä elämässä, löydät ilon ja syyn elää tätä
hetkeä ja tuo usko johdattaa sinut kerran Kotiin. ”Karitsa, joka on valtaistuimen
edessä, kaitsee heitä, ja vie heidät elämän veden lähteille ja Jumala pyyhkii
heidän silmistään kaikki kyyneleet”. (Ilmestyskirja 7:18) Usko rohkeasti kaikki
syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja Hänen kalliin sovintoverensä voimassa. Ole
hyvässä turvassa. Aamen.

Vapun alla stadissa

Olin iltalenkillä poikkeuksellisesti Helsingin keskustassa: Kiasman edusta,
aseman tienoo ja Kaisaniemen puisto…satoja reipashenkisiä lapsia ja nuoria
ihan perskännisinä kaikki tyynni. Aika kakkamainen näky. Öriseviä tyttöjä, haistatteluja
täydellä volyymillä, tappelunnujakoita ja uhoamista. Tuli vähän avuton
ja surullinen olo. Tällaisia olemme. Viinaan ja huumeisiin pakenevaa reppanajoukkoa.

Ilon löydämme heti sen jälkeen, kun kaikki kontrolli on kadonnut.
Kurja sanoa, mutta hapuilevan kansankirkon turhana pappina olen avuton ja
neuvoton. Ei minulla ole aavistustakaan, mitä pitäisi tehdä ja missä. Vaan jospa.
Jospa Espanjan auto-onnettomuus, Jokelan murhateot ja taakse jäänyt tsunami
ovat Jumalan tapa kertoa, mihin arvoton ja jumalaton elämä johtaa. Jospa Jumala
soittaa varoitussoittoa isolla pasuunalla?

Minä en uskalla sanoa ympärillä oleville lähimmäisilleni tarpeeksi selvästi:
”Kännääminen, huoraaminen ja väkivaltainen elämäntapa vievät kadotukseen.
Ihmisenhauskassa jatkuvassa vapunvietossa ja eläimellisessä juhlinnassa on kalman
haju”. En oikein uskalla. Mutta mitä pitäisi löytää ja saada tilalle, ettei olut
maistuisi niin hyvältä, ettei sekoilu ja örveltäminen kaupunkien puistoissa olisi
maailman fiksuin tapa viettää aikaansa?

”Hei tulkaa laulamaan virsiä ja nuoren seurakunnan veisuja! Nuoret, meillä
on Sanaa ja pullaa!” Jotenkin vain tuo kuulostaisi ihan ufolta. Ketä kiinnostaisi
moinen, kun elämä on niin jännittävää ja hektisen hyvää puistoissa, rannoilla ja
kaupungin kaduilla?

Kun olin nuori iloisella ja jumalattomalla 70-luvulla, niin meidän nuorten
örveltäjien keskuudessa liikkui sellaisia herätyskristillisiä uskovia, jotka istuivat
humalaisen joukon mukana, kuuntelivat ja juttelivat, kertoivat Jeesuksesta,
joka muuttaa humalahakuisen ja itsekeskeisen elämän rennoksi ja pelottomaksi
elämäksi. Sellaiseksi elämäksi, jossa on varaa sauhuta ja kailottaa, olla hiljaa ja
ihmetellä, tehdä kaikkea ja olla oma itsensä ihan ilman viinaa, vihaa ja itsekästä
elvistelyä. Minuun ainakin tuollaiset ujot ja intomieliset pikkuevankelistat tehosivat.
Heistä välittyi rakkaus ja huoli nuoren juopon tulevaisuudesta.

Onkohan tuollaisia Jumalan pelastavia enkeleitä, uskovia nuoria, nuoria aikuisia,
ihan vanhoja (jopa minun ikäisiä) jossakin Suomen kaupungissa, puistossa ja
aseman rappusilla tänä vappuna ja keväänä? Olisi kiva, jos olisi.
Jos vain menisi mukaan, istuisi sekaan kahvia paperimukissa ja olisi. Voisi pyytää:
”Jumala, kuulostellaan mitä tapahtuu. Tässä kaupungissa ja kylässä on paljon
sinun kansaasi!”

Pulinat pois!

Luin Länskärin ja tympäännyin urheilujohtajan käyttämästä fraasista. Johannes
Virolaisen suurin perintö on kaksi sanaa tappion tullessa: ”Pulinat pois!” Tämän
varjoon on jäämässä se, että Virolainen oli aikansa merkittävä vaikuttaja ja
evakkojen auttaja. Urho Kekkosta etevämpi. Lähes Veikko Vennamon veroinen.
Suomalaisille poliitikoille ja muille vaikuttajille on tullut tavaksi siteerata
Virolaista. Onko olemassa sellaista presidenttiä, ministeriä, kansanedustajaa tai
kunnallispoliitikkoa, joka ei ainakin kerran elämässään olisi lausunut nuo idioottimaiset
sanat: ”Pulinat pois”.

Tietokoneen kovalevyn voi tyhjentää. Niin ainakin olen kuullut. Vanhanajan
liitutaulun saattaa pyyhkiä puhtaaksi. Sen olen testannut monesti. Mutta ’pulinat
pois’ ja kaikki on poispyyhitty, nollattu, unohdettu, hyväksytty? Jos johonkin voi
tokaista, niin tähän: Ja paskat!

”Pulinat pois” lausahdus tarkoittaa: Minua suututtaa, liputtaa ja ahdistaa. Haluaisin
huutaa, itkeä, murhata tai ainakin käyttää pesäpallomailaa ja suksisauvoja
luovasti, mutta en uskalla. Tuo lausahdus takaa myös sen kaikkein kurjimman
jutun. Kun ihminen lyötynä ja heikkona sanoo urheita sanoja, niin hän patoaa
sisälleen monia vahingoittavia tunteita. Siinä on ainesta lukuisille henkisille ja
fyysisille vaivoille. Sisällä kiehuu ja kuohuu, mutta kun hävettää karjua ja huutaa
pettymystään ulos. Pelottaa olla rehellinen.
”

Pulinat pois” tarkoittaa sitä, että jupina alkaa. Ei ole sellaista hyvä veli tai
rakas sisko seuraa, kaveriporukkaa eikä luottamuksellista tapaamista, missä asiaan
ei palattaisi. Jälkipyykkiä pestään. Jossittelua harrastetaan ja asia kaihertaa
vuosikausia. Tietysti toisille sattuu sellaisia spontaaneja purkauksia, kun on tullut
kumottua kuppi liikaa. Mutta jupina jatkuu ja jatkuu.

Johannes Virolainen oli oikea suurmies ja vaikuttaja. Lohjallekin tärkeä henkilö.
Hänen patsaansa tuossa meidän kodin nurkalla on paikallaan. Mutta yhden
sikamaisen, ajattelemattoman lauseen hän suustaan päästi tappionsa hetkellä:
”Pulinat pois!”. Voi sie Jussi. Oisit kysynt Kyllikilt!

Pulistaan, huudetaan, valitetaan, päästetään höyryä, voivotellaan, ihmetellään
ja pidetään ääntä. Ollaan aitoja ihmisiä. Vältetään samalla stressiä, peräpukamia
ja iankaikkisen ilotonta jupinaa.

En hermostu

Olin esikoislestadiolaisten seuroissa Helsingissä. Yhtä lailla, kun meissä papeissa
on uskovia ja metsäläisiä, niin sama laaja skaala pöllähtäneitä sitä on
herätysporukoissakin. Sain kuunnella ihan tolkutonta saarnaa, jossa Raamatun
arvovalta heitettiin tunkiolle melkoisessa kaaressa. Uuden Testamentin kirjeet
survaistiin samalle matalalle tasolle joittenkin Ruotsinlapin huru-ukkojen lähettämien
jorinakirjeiden joukkoon. Mihin niitä liberaaliteologeja enää tarvitaan,
kun tämmöisiä onnettomia paahtaa kristittyjen joukossa? Sama mies oli kuulemma
estoitta posottanut useampana päivänä. Voi minulle rakkaan herätysliikkeen
alennustilaa.

Karjalohjan kesän väkirikkaiden messujen ja menestyksekkäitten kirkkokonserttien
jälkeen arki mataa Karjalohjan seurakunnassa. On messua, konserttia,
perhekerhoa, vanhusväen tapaamista ja hartautta monin paikoin, mutta tämä
maalaismaiseman uneliaisuus. Näin on varmasti paras. Sitä tuttua runoa muistelen:
”vielä kalastetaan…” Nyt on aika pysähtynyt. ”Kattellaan, sano mummo,
kun neuleesta silmä katos” (Karjalohjan Martojen käyttämä sanonta).

Lohjan yöhön tutustuin viikonlopun aikana. Nuoria tyttöjä puolipukeisina ja
päissään seisoskelemassa Sokoksen nurkilla ja toreilla. Nuoret urhot lippalakit
vinossa kuseskelemassa ja oksentelemassa talojen seinustoille. Autoja ja mopoja
pörrää sinne tänne. Kun Jumala loi perheen ja kodin ennen seurakuntaa, niin
siihen oli syynsä. Koti on Jumalalle mahdottoman rakas. Siihenpä se Saatana on
helvetillisen vihansa kohdistanut. Kodeissa voidaan paskamaisesti. On rukouksen
ja ihmeen odotuksen aika.

Muuten elämä hymyilee. Tapasin erään ystävän ja puhuimme sovinnosta, anteeksiantamisesta
ja uudesta alusta. Jumala ei ole menettänyt toivoaan Karjalohjan
hyvämaineisen seurakunnan, ei Suomen nuorten tai kotien, ei edes herätysliikkeiden
suhteen. Vielä kalastetaan. Ehdottomasti. Kun Jumala jakoi ihmisille
kärsivällisyyttä ja malttia, niin minä olin juuri silloin tarpeillani.

Ongelmia Ystadissa

Viikon verran webkamerakuva Ystadin torilla oli jumittunut. Sama mies seisoi
myyntikojun kulmalla vuorokaudet ympäri. Tunnelma oli hyvin pysähtynyt
ja ankea. Neuvostoliittomainen. Tai uutta huijaussanontaa käyttäen: Kaupunki
oli ajautunut ”taantumaan”. Siis kunnon lamaan ja herrojen kusetuksen paljastumiseen.
(Taantuma-sana vaikuttaa vain kultivoidummalta. Ja huijaukselta).
Mutta nyt on elämä alkanut voittaa Ystadissa. Joulukuusi on tuotu suurtorille.
Ihmisiä tulee ja menee. Ostetaan ja myydään kukkia, kalaa ja todennäköisesti –
kun Ruotsissa ollaan – niitä haisevia kaloja kaikkein eniten. Mutta elämässä on
valoa ja toivoa.

Ihminen kaipaa turvallisia rutiineja. Tuttuja näkyjä ja kokemuksia. Kuinka
voisin vahvistaa positiivisia asioita? Kuinka voisin välittää tänä laman ja työttömyyden
aikana jotakin toivoa? Jotakin kaunista? Joulukuusi kaupungin keskustassa
tai kirkossa on yksi toivon merkki. Juhlan syntyminen ei tarvitse suuria
valmisteluja tai suuria seteleitä. Kuppi kuumaa glögiä ja hyväksyvän, rakastavan
ystävän katse. Siinä on jo aineksia. Kävely näyteikkunaostoksilla ja ihmettely:
Kuinka kauppiaat jaksavatkaan keksiä turhia tavaroita ja tarpeita, joita ilman
tulen toimeen! Säästänpä satasen poikineen. Onneksi niitä ei edes ole.

Näin taas vanhan tutun unen eksyksissä olemisesta: Vieraassa maassa ja kaupungissa
kuljen. Laivani on lähdössä ja pelkkiä vieraita kasvoja ja kiireisiä ihmisiä
kaikkialla. Olen peloissani ja eksynyt. Sitten uskallan ääni vavisten pysäyttää
yhden tuntemattoman ihmisen. Kysyn tietä lähtösatamaan. Tuo vieras pysähtyy ja
katsoo minuun. Ihan silmiin. Sitten hän alkaa neuvoa oikeaa reittiä. Hän vilkaisee
uudestaan minuun. Näkee paniikin katseessani ja sanoo: ”Minä voin saattaa sinut.
Mennään yhdessä, niin löydetään oikeaan aikaan perille”.

Olen vuosien varrella sovittanut tuon henkilön paikalle vaimoni, monia hyviä,
rakkaita ystäviäni, sukulaissieluja ja muita sydäntäni koskettaneita. Mutta
kukaan heistä ei ole tuo saattajani ja tukeni, ei rauhani lähde. Jumala siinä on
ollut ja on tänäänkin. Me kuljemme kohti joulunaikaa ja Taivasta. Olen hyvässä
seurassa. Tässä olen. Vieraassa maassa ja kaupungissa. Orastava rauha sydämessäni.

Kotia kohti mennään. Jeesus ja minä.

Sairaanhoitajapäivillä

Olin Helsingissä sairaanhoitajapäivillä. Tiedän mahdottoman paljon rekrytoinnista
eri puolelle Suomea, Oulun seudun omahoito-internetpalvelusta,
Folkhälsanin toiminnasta, Ice Powerista, kahvin vaikutuksesta terveyteen,
Duqem-tuotteista ja MBT-kengistä. Jännät kävellä muuten.

Ennen muuta näin mahdottoman paljon sairaanhoitajia. Eniten, mitä koskaan
olen nähnyt. Monella tavoin antoisa kokemus. Tuli taas mieleen, Tehyn
osastoa katsellessa, kuinka Suomella menee paremmin kuin koskaan ja hoitajat
saavat arvostusta ja palkkaa vähemmän kuin voisi kuvitellakaan. Oletan, että
ministereillä ja kansanedustajilla ei ole hajuakaan, mitä hoitajille maksetaan.
Puhumattakaan siitä, että tietäisivät, miten sitoutuneita ja vahvan työmoraalin
omaavaa porukkaa Suomen sairaaloissa on töissä. Jättivätköhän sairaanhoitajat
työtaistelunsa vähän kesken?

Mutta sairaanhoitajapäivillä oli antoisaa. Minulla on nyt kuulakärkikyniä
seurakuntamme tarpeisiin koko vuodeksi. Muistiinpanolehtiöitä samoin. Reilun
kaupan kahvia pikkupusseissa on ihan omiksi tarpeiksi vain. Karkkia ja kasseja
minulla on myös riittävästi. Minussa asuu pieni hamsteri. Kyllä minä ihan ostinkin
jotakin. Rouhittuja pellavansiemeniä puoleen hintaan. Tekee hyvää suolen
toiminnalle ja stressivatsalle.

Katselin eteisaulan seinillä olevia kollaaseja: monenlaisia hoitoalaan kuuluvia
kuvallisia ja tekstillisiä esityksiä. Suomen kieli noissa esityksissä kuulosti vähän
samalta kuin mitä juristit käyttävät omissa puuhakirjoituksissaan. Olisiko poisoppimisen
paikka kirjallisessa ilmaisussa aiheellista?
Kirkkoherran kolminkertainen eläköön-huuto sairaanhoitajille: ”Pellax! Pellax!
Pellax!”

Guds välsignelse, kära ni! Siunausta rakkaat!

Olen lukemassa jo toista Jonas Gardellin (se ruotsalainen homojulkkis) kirjaa.
Ensin luin ” Viattomuus ja muita kertomuksia”. Nyt kahlaan Espoon hiippakunnan
kirkkoherroille läksyksi annettua teosta ”Jumalasta”. Mielenkiintoisia
lukukokemuksia. Tuo ”Viattomuus” on ihan hyvä.

Siinä kirjailija kertoo elämän
rankoista kokemuksistaan, homorakkaudestaan, raiskauksista ja Jumalan etsimisestä.
Rohkea ja rehellinen tarina. Yksi asia, joka kuitenkin kulkee pohjavirtana
kaikessa, on seksuaalisuuden vaikea kokeminen ja korostaminen. Homouden
kautta kaikki peilautuu. Mutta Herran haltuun Jonas!

Gardellin kirja ”Jumalasta” on siis kapitulin määräämä opiskelukirja meille
kirkkoherroille. Olen vasta sivulla sata, mutta vähän tuntuu kornilta lukea ”jumalakuvan
muutos” keskustelun pohjaksi näin simppeliä kamaa. Tulee mieleen
rippikoulu tai teologisen tiedekunnan opintojen ensimmäinen vuosi, missä kaadettiin
toisia höyhenellä kertomalla ihmeellisiä ”Raamattu on huijausta” legendoja.
Elämme mielenkiintoista aikaa. Kukahan minulle tulevina vuosina maksaa
palkan, kun olen tällainen Raamattuun uskova herätyskristitty? Jumala kyllä,
mutta minkä lafkan kautta?

Rakas ystävä. Suuri kiitos kuluneesta vuodesta. Kiitos myös esirukouksista.
Tarvitsen niitä jatkuvasti. Uskoni on heikko ja epäilykset vahvoja. Pelot ovat
vuoren korkuisia ja Jumalan läsnäolon tunto usein kateissa. Rukoile siis puolestani.
Ihan nimeltä. On ollut raskas ja antoisa vuosi. Aina uudestaan olen saanut
huomata, että ilman oikean Jumalan rakkautta olisin jo ajat sitten ollut lopussa.
”Finito”, niin kuin sudettisavolaiset sanovat.

Toivon, että tuleva vuosi olisi meille kaikille uusiutumisen, uskon kasvamisen ja
Jumalan Hengen voitelun täyttämää aikaa. Sellaista herätyksen tykitystä! Olisi se
vain hienoa, kun me papitkin tulisimme isosti ja reilusti uskoon. Kasapäin kaikki
pingviinipukuiset tärkeilijät. Samoin kanttorit, diakonit, suntiot, talouspäälliköt
ja nuorisotyöntekijät. Enemmän uskoa ja iloa tarvitsemme jokainen. Vähemmän
idioottimaista hallintoa, vähemmän ruotsalaista kioskikirjallisuusteologiaa, vähemmän
kaikillekivaafilosofiaa ja hehtaarikaupalla vähemmän new-age-syleilyä.

Mutta vuosi 2009 jälkeen Kristuksen syntymän on täynnä mahdollisuuksia ja
Jumalan lahjoja. Herra, siunaa meitä uskon, pelastuksen ja läsnäolosi lahjoin.
Puhu Sanasi kautta ja seurakuntasi keskellä. Auta meitä näkemään pienuutemme
ja Sinun suuruutesi. Herra kiitos, kun rakastat kirkkoasi. Ihan piispoja myöten. Ja
niitä muitten kirkkokuntien kellokkaita myös, paaveja, isä mitroja, kardinaaleja,
saarnaajia ja mitä kaikkea suloisia säheltäjiä meitä onkaan.

Syntymäpäiväkäyntejä

Vapaa viikonloppu meni vapaalla. Kävin kaksilla synttäreillä. Kaloreita tuli
ihan mukavasti. Sipoossa juhli 70-vuotias esikoislestadiolainen saarnamies
– herätysliikkeen parhaimmasta päästä.
Nummella oli juhlinnan kohteena Tapio Rautavaaran näköinen, vasta 50-vuotias
nuorimies. Papiksi yllättävän fiksu. Olen aina vierastanut pappeja, jos muitakin
ihmisiä. Olenhan syntymäsäikky erakko. Mutta aina sitä löytyy joku pappi,
josta voi sanoa: sukulaissielu. Sivistynyt, mutta kuitenkin.

On oikeastaan hienoa olla vain. Juhlapöydässä ja hyväntuulisten ihmisten
joukossa. Ei velvoitteita eikä puheiden taakkaa. Riittää, kun pyrkii lastaamaan
jatkuvasti ruokaa tai kakkua suuhun, ettei tarvitse sanoa sanakaan… und sagte
kein einziges Wort, sanoisi Heinrich Böll.

Molemmissa tilaisuuksissa saatoin kokea todeksi, ettei usko Jeesukseen ole mihinkään
katoamassa Suomen kirkossa, eikä kansan keskuudessa. Meillä on lahjaksi
saatua uskoa jaossa joka kylään, kirkkoon, kaupunkiin ja sukuun. Uskaltaisivat vain
ideaparkkien ja kulmapubien masentuneet ja stressaantuneet kansalaiset tavallisten
kristittyjen sekaan. Tällaisten ihan syntisten. Sunnuntai on hyvä päivä aloittaa
viikon kestävä kristityn rykäisy messun tai seurojen kautta.

Tapasin Nummen juhlissa myös papin, jota olen aina fanittanut: Matti Vuolanteen
Siperiasta. Vai mistä hän nykyään onkaan kotoisin? Kun olen tällainen ujo
uskoni ilmaisija, niin ihaillen katselin ja kuuntelin miestä, joka antoi mennä oikeasti
täysillä ja Hengen johdatuksessa. Tiedän kyllä, että isosti Hengen johdatuksessa olevat
vetelevät hekin aina muutamia virstoja omin voimin, mutta silti!

Ystävät! Käykää syntymäpäivillä ja muissa juhlissa voimienne mukaan. Tai vaikka
yli voimien. Tässä elämässä on ihan tarpeeksi vaikeita, harmaita ja surullisia kausia.
Juhlat ovat Jumalan tarkoittamia tilaisuuksia ilon, vapauden ja riemun kokemiselle.
Voi vain kuvitella, miten isosti Taivaassa kerran juhlitaan, kun ei tarvitse pidätellä,
ujostella, pelätä eikä miettiä ’onks tukka hyvin ja näkyyks kello?’
Jeesus kanssasi, ystävä!

Ps. Kesäaikaan siirtymisen kunniaksi mietin lausetta, mikä päättyy sanaan ’kello’.
Ja tuossa se tuli. Yllä. Sana kello. Sinikello! Se on taas botaniikkaa. Siitäkään en
ymmärrä mitään.

Kompromissin henki ja miellyttämisen halu

Ennen kuin kissa aivastaa, olen sortunut hyvätapaiseen mielistelyyn. Jo vähäisessä
kiistakysymyksessä olen valmis ehdottamaan kompromisseja. Kuinka
voin olla näin mahdottoman suomalainen geeneiltäni? Ei pisaraakaan mustalaisverta.
Ei desiäkään Espanjan tai Italian pojan itsetuntoa kohottavaa vikkelää verta.
Suomalaisena peruspellavapäänä olen lähes yhtä onneton kuin joku patonkia
pureskeleva ranskalainen. Vähäisillä eväillä sitä maailmassa joutuu kulkemaan.
Mitä tapahtuisi, jos olisin ehdoton puheissani? Rehellinen, aito ja selkeä. Mitä
tapahtuisi, jos en hyväksyisi kompromisseja niin vikkelästi? En ainakaan pitkästyisi.
En eläisi harmaita, enkä tylsiä päiviä. Ystäviä olisi harvemmassa. Työpaikkakin
olisi vaarassa. Kuulostaa houkuttelevalta. Poisoppiminen on vain vaikeaa.
Kun on ikänsä nöyristellyt ja miellyttänyt ihmisiä, on iso urakka muuttua vapaaksi,
rehelliseksi ja selkeäsanaiseksi.

Poliitikko ei voi olla rehellinen ja aito, koska politiikka perustuu rehevöittävälle
paskanjauhamiselle ja median pelolle. Piispa ei voi olla rehellinen ja aito,
koska kirkkoon kuuluu kaiken maailman hölmöjä: ateisteja, uskottomia pappeja,
messiaskompleksisia maallikkosaarnaajia, seitsemän sortin liturgiikkoja, kulttuuritietoisia
kaunosieluja Levengoodin malliin … ja muutama tavallinen kristitty.

Prisman ja Alepan kassa joutuu nöyristelemään ja sietämään moukkamaisia yläluokan
idiootteja: ”Salaatit ovat nihkeitä. Vehnäjauhon päivämäärä on vanhentunut,
Miksi teillä ei ole samaa valikoimaa kuin Stockmannilla? Varför? ”Näyttelijä
on ehkä rehellisin. Hän voi aina sanoa: - Minä vedän roolia, näyttelen.

Näyttelemisessä taitaa olla ratkaisun avaimet rehelliseen elämään. Alan näyttelemään
aitoa, vapaata, ehdotonta, rehellistä ja rohkeaa. Vanha sananlaskukin
sanoo: ”Ihminen on sitä, miksi hän tekeytyy. Täytyy olla tarkkana, miksi tekeytyy.”
Mutta eikö ihan oikea rehellisyys ja aitous riitä? Kyllä se riittää. Maailmassa on
yksi esimerkki olemassa. ”Silloin Pilatus heidän vaatimuksestaan luovutti Jeesuksen
ristiinnaulittavaksi”. (Joh 19:16)

Joustavaa rukousta omaan tahtiin

Ehkä on hyvä, kun homoparien siunauskaava vihdoin hyväksyttiin Espoon
piispan toimesta. Piispa Heikka ilmaisi sen näin: ”Rukoushetket ovat joustavia”.
Sen sisälle mahtuu tästedes kaikki kirkon käsikirjat ja sovitut kaavat.
Vapauden aika on alkanut.

Samaa vapautta voi käyttää myös messujen toimittamisessa, kastetilaisuuksissa,
hautajaisissa ja avioliittoon vihkimisissä. Kunhan pyrkii muistamaan, mikä
tilaisuus on menossa. Ja aina voi kysyä kokoontuneelta seurakunnalta papillisella
ja liturgisella äänellä: ”Oi veljet ja siskot! Miksi olemme koolla? Vastatkaatten
yhteen ääneen!” Ja sen jälkeen eikun rukoillaan ja saadaan palkkaa. Leipäpappeus
on viisautta.

Samaa joustavuutta olisi sopinut odottaa apostoli Paavalilta, joka perimätiedon
mukaan mestattiin. Ainakin hän istui vankilassa ja tuli hakatuksi vähän väliä,
kun oli niin ehdoton ja laati kaiken maailman syntiluetteloita. Onneton Pietarikin
oli jäykkä jätkä. Sitäkin ruoskittiin ja vihdoin ripustettiin kuolemaan ristille
pää alaspäin. Vapahtajamme Jeesus ymmärsi Jumalan Pojan hommat ihan dorkan
lailla. Hänet pahoinpideltiin ja naulittiin sille Golgatan ristille totuuden ja jonkun
Jumalan pyhyyden ja maailman syntien tähden. Ei kaksituhatta vuotta sitten
oikein tajuttu ihmismieltä. Jeesukselle ei ollut hajuakaan, miltä tuntuu, kun tekee
mieli ja sillai. Mutta nyt alkaa uusi aika. Rukoillaan, juodaan lattea ja järjestetään
sateenkaarimessuja. Naidaan korkealta ja kovaa, niin maailma pelastuu.

Miksi sadannen kerran provosoidun? Uskon ja ihan totta rukoilen homojen,
lesbojen, avoparien, juoppojen, liikemiesten, poliitikkojen, presidentin
ja hallituksen puolesta. Rukoilen sitä nimilistaa läpi, jossa ovat minulle rakas
kotiseurakunta, perhe ja muutama ystävä (niitäkin minulla on). Ja kaikkien
kohdalle toivon hyvää elämää ja paikkaa Taivaan kodissa. Rukoilen piispojen,
saarnamiesten ja koko paskaan juuttuneen maailman puolesta ja pyydän Jeesusta:
”Armahda, auta meitä, pelasta meidät.” Mutta minut on asetettu papin virkaan.
Olen vastuussa työstäni yksin Jeesukselle. Ja kuuliaisuus pilkatulle, hakatulle,
ristiinnaulitulle ja ylösnousseelle Jeesukselle velvoittaa.

Kun Jeesus varottaa synnistä, itsekkyydestä, murhista, haureudesta, varkauksista,
niin pyrin kuuliaisuuteen. Ihan vain sen takia, koska olen vastuussa. Jos en
varoita, jos en neuvo, niin helvetti on minun päämääräni. Ja Taivaaseen kaipaan
minäkin. Jo tämä elämä on usein helvetillinen paikka. Haluan parempaa. Ihan
itsekkäästi.

Yksinäinen pikku hirmu

Käyn jatkuvaa uskon ja epäilyn taistelua Jeesuksen lohduttavan lupauksen
kanssa: “Sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois” (Joh. 6: 37). Tahdon
uskoa Vapahtajani sanoihin. Tahdon niin, että päässä surisee, mutta sitten tulee
epäilys. Jos en kelpaakaan Jumalalle? Jos olen toivoton tapaus? Olen jollakin
tapaa valantavikainen, sekundaa, Arabian kippo kirppiksellä, jossa lukee “Made
in China”.

Olisi mahtavaa, jos olisi vahva usko ja syvä Jumalan rauha sydämessä. Olisi
hienoa kulkea päivät läpi ilo kasvoilla ja riemu sydämessä. Mutta koen itseni
lastuksi laineilla. Ajelehdin ja heittelehdin. Pelko saa helposti otteen ja mietin,
olenko tullut jotenkin väärin Jeesuksen luo? Kaipaan enemmän rauhaa, enemmän
iloa, enemmän Jumalaa. Tiedän, ettei Jumala tahdo antaa leivän muruja,
vaan pullaa pitkoittain, mutta…

Olen miettinyt sanaa synti. Tekoa, asennetta, elämäntapaani, joka erottaa,
rakentaa esteitä Jumalan ja minun välille. Mikä on se minun syntini, joka estää
minua näkemästä kirkkaammin, uskomasta vahvemmin, elämästä sata lasissa? Ei
se tällä hetkellä ole viinanhimo eikä levottomat silmät naisten suuntaan. Ahneus
ja ylensyöntikin ovat kutakuinkin hallinnassa. Kyllä ylpeys ja halu selvitä ihan
itse ja yksin ovat minun iloni, uskoni ja vapauteni esteitä. Minun syntini on
ylpeys. En osaa, enkä uskalla päästää ihmisiä lähelle. Minulla on oma reviirini,
jonka sisäpuolelle eivät muut pääse. Ja jotenkin tiedän aivan kirkkaasti ja selkeästi:
Jumalan rauha, turva, ilo ja vapaus ovat minun. Jeesuksen lupaus “sitä, joka
luokseni tulee, minä en aja pois” on totta elämässäni, kun luovutan ja rentoudun.
Kun tunnustan Jumalalalle ja ihmisten kuullen: “Herra, ole minulle syntiselle
armollinen. Herra, armahda minua heikkoa.”

Muutamat läheiset tuttavani ovat sanoneet, että “olen niin pelottavan oloinen.
Monet jopa pelkäävät minua!” Kun meidän lapset olivat pieniä, luin heille
usein pienestä dinosauruksesta kertovaa kuvitettua satukirjaa. Kirjan nimi oli
“Yksinäinen pikku hirmu”. Tuo dinosauruslapsi oli muitten metsäneläjien rinnalla
kuitenkin tosi ison ja pelottavan näköinen. Se oli kiltti ja vähän yksinäinen.
Se vain näytti pelottavalta.

Lapset – aikuisten suojelusenkelit

Asuin pelokkainta varhaisnuoruuttani Östersundomissa. Tuo aika ja paikka
muistuttavat väkivaltaisesta kuolemasta, pelon asettumisesta taloksi. Vuosi
sitten, keski-iän illassa, uskalsin ensi kerran kulkea nuo seudut läpi. Metsäpolkuja,
risukoita ja kivikoita. Tavallisen näköistä metsikköä. Ei enää ikuista lokakuuta, ei
pimeyttä, ei yksinäisyyttä, ei itsemurhan tehneen isoveljen ruumista. Ei käytettyä
parabellum-pistoolia.

Aikanaan oli pelottava kulkea päätieltä kotiin kilometrin matka. Toisella
puolella kauhea kuoleman metsä. Asumatonta myös tien toinen kylki. Iso hylätty
sorakuoppa, jonka pohjalle kertyneessä mutaisessa vedessä käytiin kesäisin uimassa.
Oli vaikea olla juoksematta. Tuota kilometriä odotti pelolla jo etukäteen:
Huomenna menee koulussa myöhään. On tultava pimeässä kotiin.
Isoveljeni – 17-vuotiaan lapsen – vierellä kulki enkeli. Kyllä siinä Jeesuskin oli
läsnä. Vaikka itsemurha on kuolemansynti, niin lapset ovat vapaat. Näin vakuutan
itselleni. Hämmentynyt lapsi lähti aikaisin kotiin.

Elämässä jaksetaan taistella kuolemaa ja perkelettä vastaan myös elämällä. Minulle
pienet lapset ovat aina olleet enkeleitä ja turvan tuojia. Joskus Karjalohjan Pappilaan
vievä kilometrin pimeä kuja pelotti, vaikka olin kuinka aikuinen ja kirkkoherra,
jota muutamat kylän juorukellot pelkäsivät. Silti iltapimeällä aika ajoin pelko iski
perseeseen. Kataja tien poskessa näytti hullulta murhaajalta, rasahdus kertoi karhun
kohta hyökkäävän, pöllön tai rivarien juopon huuto sai sydämen lyömään tyhjää…
Kävelen samaista kujatietä pieni, avuton lapsi sylissäni. Säkkipimeässä, pöllöjen
huutaessa, haamujen liikkuessa. En pelkää mitään enkä ketään. Vaikka tulisi
vastaan sata peikkoa ja murhamiestä, niin turpiin saavat ja kaaressa lentävät yli
Lohjanjärven Kirkniemen paperitehtaalle asti. Onhan pieni, avuton lapsi sydäntäni
vasten: hänestä voima, rohkeus ja väkevyys.

Sama siunaus jatkuu edelleen. Huolet ja vastoinkäymiset olisivat saattaneet
jokin aika sitten murtaa kuluneen selkäni ja repaleisen sieluni, mutta minulla on
kännykän näytöllä valokuva tyttärenpojastani. Tuo pieni ihme saa tietämättään
vaarin jaksamaan, päivän kerrallaan.

Jeesus siunasi lapsia ja antoi heidät meille aikuisille esikuvaksi ja turvaksi
matkalle. Kun suojelemme, rakastamme ja palvelemme lapsia, niin enkeli tulee
syliin. Elämme ilman pelkoa. Näin toimii agape-rakkaus. Se on Jumalasta.
Siunausta ja iloa Mikkelinpäivän maisemiin.

”Mä tiedän just milt sust tuntuu”

Oletko saanut lohdutusta ja rohkaisua jotenkin sanoilla ”Mä tiedän just milt
sust tuntuu…” Miten reagoit tällaiseen, ehkä hyvääkin tarkoittavaan sanaan?
Itse huomaan olevani heikkonakin ylpeä. Kuka minun tuntemiseni tietää
tai tulkitsee! Kuka ymmärtää mieleni liukkaat liikkeet, kaikki ilon ja surun, rauhan
ja pelon vaihtelut? Jos minulla olisi identtinen kaksonen tai kolmonen, niin
voisin olettaa yhden, kahden tietävän, miltä tuntuu elää tällaista elämää. Mutta
kun koen, että aika puskasta lentää empatiat ja sympatiat, niin kyllä se ajoittain
ahdistusta lisää. Toisaalta huomaan itse sortuvani muitten rohkaisuun juuri
edellä mainituin latteuksin ja kömpelöin sanoin. Vaikka haluan tarkoittaa hyvää
niin, että silmissä kirvelee.

Eikö olekin ihmeellistä tämä ihmiskieli ja mieli? Niin vajavainen, heikko ja
sinnepäin, vaan ei kohdalleen. Mitä sitten pitäisi tehdä, kun rakastaa, välittää
ja tuntee? Pitäisikö vaieta kaikilla kielillä? Pitäisikö sulkea suu maalarinteipillä?
Pitäisikö olla kylmä ja välinpitämätön kuin se laiska hollantilainen - sori, belgialainen
- työhevonen?

Minulla on sellainen perstuntuma ja ymmärrys, että kannattaa lasettaa täysillä!
Kannattaa sanoa joskus uhallakin, että ”tiedän tarkalleen milt sust tuntuu”.
Kannattaa välittää ja rakastaa vaikka väärin sanoin, jos oikeampia ei löydy. Kannattaa
ottaa riskejä ihmisyyden puolesta. On se niin mahtavaa tuntea suuria ja
pienempiä tunteita ja tuoda ne julki. On hyvä heittäytyä virran vietäväksi. Kunhan
katsoo, että se on Jumalan mahtava virta, joka vie. Mistä sen Jumalan virran
sitten tunnistaa? Se on Jumalan tehtävä ilmoittaa itsensä ja sanoa: ”Tässä on tie,
tässä on totuus ja rakkaus. Tässä on uuden elämän virta”.

Hyvää ja siunattua rohkeamman heittäytymisen vuotta! Jos menee metsään,
niin sielläkin: Jeesus kanssasi, ystävä. ”Mä tiedän just milt sust tuntuu”.

Ateisteja - onko heitä?

Jumalankieltäjät, evolutionistit ja muut könsikkäät ovat aktivoituneet viime
aikoina. Kirkosta on erottu joukolla ja viisasteluun ovat osallistuneet Suomen
kulttuuritoimittajat, muutamat julkkikset sekä jotkut poliitikot (entisiä
kommunisteja ja porvarien pentuja, nykyisin ilmastonmuutosvihreitä). Mutta
missä kulkevat todelliset taistelulinjat? Missä ovat massat ja miljoonat? Kyllä he
kuuluvat eri uskontokuntiin: kristityt, muslimit, buddhalaiset, hindut, handut
jne. Tässä ovat maailman porukat. Taistelu käydään uskontojen välillä - on aina
käyty. Kristityillä on se ihmisen kokoiseksi alentunut Jumala – Jeesus. Muilla on
kaukainen ja utuinen jumala, joka jää huitsin ylös ja ulottumattomiin, vaikka
kuinka korkealle hyppäisi.

Kun luet Raamattua tai seuraat päivän uutisia mediasta, niin huomaat saman
asian. Uskosta on kysymys. Jumalasta, joka Jeesuksessa on turvallisen lähellä. Tai
siitä maailmanuskonnosta, jonka suojaan mahtuvat tulevaisuudessa idän uskonnot,
muslimit ja liberaalit kristityt. Siitä maailmankirkosta ja vallankeskittymästä
saatanakin iloitsee jo etukäteen. Onhan se hänen lafkansa ja joutsenlaulunsa.
Entä reppanat ateistit Suomessa ja muualla? Marginaaliporukkaa, joista ei ole
muuta haittaa, kuin kutina takana ja keskialueen paitsiossa. Hädensa on tuttu
lääke siihen vaivaan. Älä säiky jumalankieltäjiä. Taivaallesylkijät ovat säälittävää
porukkaa.

Karjalohjan lokinkakinvalkoisen tapulin juurella 2009
Talvi-Kevät 09

Tsaukkis! (aika aataminaikainen tervehdys)

Uutta vuotta on pukannut jo jonkin aikaa. Maailma kulkee kohti loppuaan.
Ja siinä se ihme onkin. Loppu huonosti ja kaikki menetetty. Loppu hyvin ja kaikki
hyvin. Tässä sinulle tuttua suunnan tarkastuksen paikkaa. Kenen seurassa kuljet,
kenen lauluja laulat ja kenen viinoja juot? Jos elämäsi on kurjuutta, tuskaa,
pelkoa, väkivaltaa, perheongelmia ja mustaakin mustempaa ahdistusta tulevan
edessä, niin silloin olet mennyt halpaan. Olet putoamassa Saatanan, ilonpilaajan
ja valheen isän, ansaan. Tiedän, mistä puhun, koska minä olen helppo huijattava.

Kuinka monesti olenkaan rämpinyt ilottomuuden ja toivottomuuden soissa,
vaikka vierellä on ihan säälliset Jumalan pitkospuut. Mutta kun sitä sortuu luulemaan,
että ”elämän kuuluukin olla kurjaa ja ilotonta. Kristityn tuleekin olla
ankean näköinen varoittava esimerkki”. Sori vaan tästä kaiken aikaa.

Mutta nyt havahdutaan taas. Kaik yhes koos! Etsitään ilo ja löydetään myös.
Huudetaan Rauhaa ja Toivo vastaa. Muistetaan Jumalan lapsen elämän helppous.
Otetaan esimerkkiä vaikka Karjalohjan Perhekerhon lapsista. Nehän ovat kuin
Ellun kanat. Palvelu pelaa ja vanhemmat huolehtivat ynnä rakastavat. Samanlaista
pyhää huolettomuutta ja kenties oman heikkouden tunnistamista voimme
oppia. Kodeista vielä… Lapsuudessa saadaan perusturvallisuus koko elämää
varten. Tässä vanhemmilla ja seurakunnalla on yhteinen vastuu. Opetetaan
uskon aakkosia, luetaan yhteinen iltarukous lapsen kanssa. Kerrotaan lapselle
rakastavasta Taivaan Isästä. Kerrotaan Jeesuksesta, joka on lasten Ystävä. Tästä
usko kasvaa ja se on elintärkeä perusta nuoruutta ja aikuisikää varten. Kun opetatte
lapselle uskon perusteita, niin aikuisena tuo lapsi vielä kiittää teitä. Jumala
kiittää jo nyt.

Karjalohjan kunta valmistautuu lohjalaisuuteen. Lost on jo osa meidän palvelutarjontaa.
Siinä on hyvä nähdä myös uusia mahdollisuuksia palvelujen jatkuvuudelle
ja perusturvan säilymiselle. Tietysti iso organisaatio tuo jäykkyyttä, mutta
karjalohjalaisten omasta asenteesta ja aktiivisuudesta palvelujen toimiminen
on paljolti kiinni. Puhalletaan yhteen tuhkakasaan naamat iloisesti mustina.
Karjalohjan seurakunta jatkaa tulevaisuudessakin itsenäisenä seurakuntana.
Tämä on iso Jumalan antama mahdollisuus. Itsenäisyys on meille etsikkoaika.

Tarvitsemme paljon Jumalan siunausta, raitista Raamattuopetusta, yksinkertaista
lapsenuskoa ja näkyä Jumalasta, joka Jeesuksessa tulee kohdalle. Tarvitsemme reilumpaa
uskon tunnustamista ja todeksi elämistä. Jumala voi ja haluaa auttaa meitä
voittamaan perheongelmat. Jumala pystyy raitistamaan meidät. Jumala haluaa
siunata perheitä ja rohkaista vanhempia astumaan avioliiton vapauteen avoliiton
epävarmuudesta ja keskeneräisyydestä. Jumala tietää, miltä nuoresta tuntuu ja
Hän välittää! Jumalalla riittää edelleen rakkautta sinua ja minua kohtaan. Tehdään
tästä vuodesta armorikas vuosi toisillemme. Eletään tolkusti ja lapsen lailla.

Annetaan Jumalan hoitaa ja muuttaa. Tule seurakunnan tilaisuuksiin: Messuihin,
kerhoihin, konsertteihin, kuorotoimintaan. Tule kotiseurakuntaasi kuin kotiisi.
Jos et kuulu kirkkoon, niin tule silti kuulolle ja anna Jumalalle mahdollisuus rakastaa
sinut lähemmäs.

Rakas ystävä. Ei luovuteta. Taistellaan ja iloitaan. Jumala hoitaa ihmeet ja voiman
elämäämme. Annetaan Hänelle ohjat. Ai milloin? Miten olisi nyt!

Jeesus kanssasi, ystävä

Heikki Linnavirta, Karjalohjan kirkkoherra, rovasti

Flunssa ja Gesundheit!

Olin vähän vajaakuntoisena vihkimässä ihastuttavaa nuortaparia Karjalohjan
kirkossa. Sellainen holotna olo päällä. Jouduin skarppaamaan, että jaksoin.
Hääjuhlat jäivät väliin, samoin morsiamen halaaminen. Sen verran oli flunssaisen
sumeaa. Vai halasinko? Illalla olikin sitten korkea kuume ja oli kunnon influenssan
alku. Soitin suntiolle seuraavana päivänä ja kysyin, muistinko kysyä hääparilta ”tahtovatko
he?” Olin kysynyt ja olivat tahtoneet - molemmat.

Kun itse ei osaa järjestellä työtä ja vapaa-aikaa, niin Jumala ottaa hommat
hoitoonsa. Nyt pidän viikon vapaata ja saan huomata, että seurakunta kukoistaa
paremmin kuin koskaan. Ja minä saan luvan kanssa olla ja köhiä yksinäisessä
makuuhuoneessa. Malle - vaimo siirtyi olohuoneeseen evakkoon.
Olen katsellut yhtä amerikkalaista naisevankelistaa TV 7:stä. Sellaista, jota
kuunnellessa ja seuratessa minulla on aina noussut karvat pystyyn. Sen verran
amerikkalaisen yksinkertainen ja kaupallisen oloinen. Olen katsellut tuota (varmaan
kuuluisaa – Mayer jotakin) vähän alaspäin, kuten vain luterilainen, tyhjille
kirkoille saarnaava miespappi osaa.

Nyt raihnaisen oloisena kuuntelin häntä ja unohdin omat ennakkoluuloni.
Puheessa oli tärkeä minuun osunut Jumalan terveinen. Huomaan, että koen
jatkuvaa syyllisyyttä. Kun olen pitänyt hyvän tilaisuuden, kun joku kiittelee
hartauspuhetta tai kirjoitusta, niin on heti krapulainen olo. Samoin en osaa ottaa
vapaata ja lomaa satasella. Tulee syyllinen fiilis, jos en pikana vastaa sähköpostiin
tai puhelimeen. Tunnen itseni petturiksi, jos en voi ottaa jotakin toimitusta loman
tai vapaapäivän aikana.

Jumala ei tahdo näännyttää tai masentaa minua työllä. Ei Hän halua minun
kokevan syyllisyyttä, kun onnistun. Jumala rakastaa minua. Se vastapuolen
honkkeli, saatana nimeltään, on sen verran taitava marmattaja, että minä olen
mennyt halpaan. Aina lapsuudesta asti huomaan kokeneeni syyllisyyttä. Mutta
enää en koe syyllisyyttä, kun Jumala siunaa niin, että tuntuu. Räkäinen olo ja
naisevankelista kaupallisinta amerikkalaislaatua. Kiitos Herralle tästä minulle
tärkeästä kombinaatiosta. ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi,
jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut
omikseen”. (Room. 8:28)

Minulla on flunssa. Juon kuin kameli ja hikoilen kuin sika: käyn vaihtamassa
paidan.

Kysymyksiä hyvämaineisen viisaalle

Kysymys: Voiko Audin ostaa?
Vastaus: Viivi ja Wagner on sarjakuva. Hyvä sellainen; tunnustettu ja palkittu.
Siinä seikkailee nainen ja mies. Nainen piirretään naiseksi ja mies siaksi.
En ole koskaan loukkaantunut enkä kokenut miehisyyttäni uhatuksi tuon Juban
tuotoksen takia. Päinvastoin samaistun sikaan hyvin usein ja mielihyvin. Sitten
joku autokauppias heittää herjaa naisesta ja koko maa kavahtaa takajaloilleen.
Jopa onneton ministeri (se vääränkielinen) katsoo aiheelliseksi paheksua tapausta.
Samaan aikaan Suomessa on yli 700 000 köyhää, työttömiä pilvin pimein
ja kaikkien aikojen korruptoitunein eduskunta ja hallitus. Ostakaa hyvät ihmiset
Audeja, naurakaa itsellenne ja toisillenne. Polttakaa rintsikat ja kravatit: suhteuttakaa
asioita.
K

ysymys: Kanadanhanhet. Tietävätkö ne olevansa Kanadasta?
Vastaus: Kyllä tietävät. Kanadanhanhista on tehty kenttätutkimus. Muutamat
eläintieteilijät Helsingin yliopistosta opettelivat hanhien kieltä Malminkartanon
ja Kannelmäen maisemissa. Puolessa vuodessa he oppivat jopa muutamia Kanadanhanhien
murteita (kvaak- murteen ja kwaak- murteesta alkeita). Tuhannen
hanhen kyselytutkimuksen mukaan lähes kaikki hanhet sanoivat olevansa tietoisia
siitä, että he ovat Kanadanhanhia, Quebecin ranskalaisia. Muutamat hanhet
uskoivat jälleensyntymiseen ja olettivat olevansa entisiä suomalaisia ministereitä.
Siis pullasorsia Kauppatorilta ja puluja Vanhan kulmilta.

Kysymys: Miksi toiset kristityt ovat niin tosikkoja, happamia kuin pihlajanmarjat?
Vastaus: He eivät jaksa uskoa aina iloon ja vapauteen saakka. He ovat vielä
suorittajia ja unohtavat elävänsä kristittyinä yksin Jumalan armon varassa. Paa116
vali käski hoivata, ei heivata näitä heikkouskoisia. Hapannaamojen muutos on
mahdollinen, mutta myös välttämätön.

Kysymys: Voivatko papit käyttää Björn Borg-alushousuja?
Vastaus: Vain miesrovastit. Mielellään mustia, mutta joulun aikaan punaisetkin
käyvät. Ne on kuitenkin ostettava aina merkkiliikkeistä. Lohjalla esim.
”HOLA!”

Kysymys: Monta yötä on Jouluun?
Vastaus: Tämä on aina yhtä ajankohtainen kysymys. Vastaus vaihtelee aina
sen mukaan, kuinka kaukana takanapäin on Loppiainen ja Vappu. Helpoin tapa
saada tietää tarkka aika on katsoa lompakosta. Jos se on tyhjä, niin Joulu on sekä
tulossa, että menossa.

Kysymys: ”Jumala. Ei ainoastaan hyvä, vaan myös paha? Mm. Tohtori Lindqvist
väitti näin. Jobin kirjan mukaan jotkut tulkitsevat: Jumala on sekä hyvä
että paha…?”
Vastaus: Tosi iso kysymys. Mutta helppo vastata: Paskapuhetta tämä hyvä –
paha viisastelu. Jumala on hyvä ja se riittää. Jumala on Rakkaus ja se on totta.
Jeesuksen ristinuhri on suurin todistus Jumalan puhtaasta rakkaudesta. Paha on
Saatanasta. Ei sovi sotkea porukoita, vaikka olisi tohtori, piispa tai tollo. Jumala
on hyvä ja se riittää.

Kielletty hedelmä

Kävin vaimoni Mallen ja muutaman hyvän ystävän kanssa elokuvissa. (Olemme
esikoislestadiolaisia kristittyjä kaikki tyynni). Filmi oli kehitystarina
nimeltä ”Kielletty hedelmä”. Elokuva kertoo vanhoillislestadiolaisista. Hyvää
kertomuksessa oli mielestäni yhteisöllisyyden tärkeyden korostaminen. Lestadiolaisuudessa
– jopa vanhoillisissa – on paljon kaunista ja esimerkillistä. Elokuvan
nuoret naiset Helsingin yössä ja houkutuksissa olivat mahtavia. Jotakin herkkää
oli heidän illan kommenteissa toisilleen, kun synnit todistettiin anteeksi ”Jeesuksen
nimessä ja sovintoveren voimassa”. Kaksi nuorta naista kokivat erilaisen
kohtalon. Toinen palasi kotiseudulleen Pohjanmaalle ja löysi turvallisen lestadiolaisen
yhteisön, ”Jumalan valtakunnan”. Toisella tytöllä oli vahvempi usko. Hän
lähti takaisin Helsinkiin Jumalan kantamana. Bussilla, mutta kuitenkin. Paljon
ajatuksia herättänyt elokuvakokemus.

Yksi kohta satutti. Se, kun rakastava äiti hyvästelee tyttärensä, antaa rahaa
ja halauksen jumalattomien sanojen saattelemana: ”On se vaan kauheaa, kun
oma tytär palaa helvetissä”. Mikä tässä on julmaa, kun kristittyinä uskomme
niin Jumalan valtakuntaan kuin kadotukseen? No se, kun monien vanhoillisten
mukaan Jeesus ei ole tie, totuus ja elämä. Pelastus edellyttää kuulumista marginaalisen
pieneen suomalaiseen herätysliikkeeseen. Voi muita kristittyjä Suomessa,
Kiinassa, Australiassa, Etelä-Amerikassa, Afrikassa, Euroopan keskuksissa.
Sieltä kun ei ole kuljetusta Suviseuroihin. No, siunataan parannuksen tekemisen
armoa kapeakatseisille lestadiolaisille kuin myös muille lahkolaishengen vaivaamille
kristityille.

On hyvä, ettei ohjaaja Dome Karukoski tee elokuvaa esikoislestadiolaisista.
Käsikirjoitus olisi vaikea laatia. Sen verran tajunnanvirtaa ja poukkoilua on ainakin
muutaman rakkaan helsinkiläissaarnaajan puheissa. Onneksi heille, meille ja
muille Jumalan armo on ihmeellinen.

Jeesus kanssasi, ystävä.

Ps. Olin Espoon hiippakunnan kirkkoherrojen kolmipäiväisessä kokouksessa. En
provosoitunut kertaakaan. Tällä luonteella ja kiukulla käyttäydyin lähes normaalisti.
Wau! Jumala tekee edelleen ihmeitä.

Jotain kaunista

Olen usein valittamassa, kuin se Vanhan Testamentin mahtava Job. Hänellä
oli syytäkin - minä taidan valitella ihan valittamisen ilosta. Kaikki on
minulla hyvin. Työpaikka Karjalohjan hyvämaineisessa seurakunnassa, Länsi-
Uudenmaan Säästöpankin omistama koti, lapsia seitsemän ja ihana, viriili vaimo,
joka ei vieläkään viitsi lukea ajatuksiani. Tietysti minulla on vihamiehiä, kadehtijoita
eikä Saatanakaan ihan jouten ole. Mutta kaikki on hyvin. Ajelen kohti
Lohjan kotia Helsingin kautta ja meillä on Jeesuksen kanssa lystiä autossa. Minä
kiitän ja ylistän ja Jumala hymyilee. Näin se aina käy, kun ilo yllättää.
Joskus kyllä haluaisin sanoa lähimmäisilleni, jotka luulevat, että olen syntynyt
hopealusikka suussa ja rakkautta taskut täynnä: ”Te ette tiedä!” Jos sanoisin, niin
sanoisin näin…

Masennus ei ole helppo kantaa. Lööppien julkkisten masennuskertomukset
ovat hanurista. Tavallisten ihmisten kivut ovat todellisia. Kun elät kipujen ja
pelkojen kanssa lähes joka päivä, niin se ei ole mistään romaanista tai elokuvasta.
Se on tuskaa, jonka kanssa on elettävä, kunnes elämä on ohi. Sitä rataa minunkaltaisteni
sunnuntailasten elämä kulkee. Näin puhuisin, mutta jotakin kaunista
haluan sanoa. Ylösnousemuksen sunnuntaita odotellessa.

Elämä on lahja. Jumala löytää minut joka päivä uudelleen. Hän tarttuu käteeni
ja sanoo: ”Mennään yhdessä. Minä kannan, rakastan ja huolehdin.” Vastaan Jee118
sukselle: ”Herra, uskoni on niin heikko. En kasva kristittynä, en ihmisenä enkä
papinrenttuna.” Jeesus vastaa takaisin: ”En minäkään. Mennään silti!”
Näin on hyvä. Tänään rakastan Jumalaa ja jokaista lähimmäistäni. Minulla ei
ole vihamiehiä. Tässä on mahdottoman hyvä. Huikaisevan kaunis elämä. Muistuta
minua, kun pahat päivät tulevat.

Lohjan kivikirkon kainalossa, Karstuntien kodissa, Karjalohjan
hyvämaineinen kotiseurakunta ”sydämessäin” kevättä 09
Pääsiäiskirje 09

Heippa ”narsissit” ja ”satakieli” seurakuntalaiset

”Mitä sinulle ’todella’ kuuluu?” Näin aloitti yksi ihana mikkeliläissaarnaaja puheensa.
Tuo ”todella” kuulosti aina yhtä riemastuttavalta. Vähän sama kuin ”aikuisten
oikeesti” ja ”ihantottahei”. Pyrin kirjoituksissani välttämään tietoisesti lainausmerkkejä.
Tiedät, mitä ”oikeesti” tarkoitan? Nyt pääsiäisen ilosta ja kevään odotuksesta
”hurmioituneena” laitan tähän kirjeeni alkuun ”sikapaljon” lainausmerkkejä.
Jos joskus sinulla tulee puutetta lainausmerkeistä, niin revi tästä ”yläpuolelta”.

Kevättalvi on mennyt rytinällä. Kovasti on sairautta ihmisillä: syöpää ja muuta
pelottavaa. Kaikki kuitenkin Jumalan hallinnassa. Kuolema on koskettanut: seurakuntalaisia,
tuttuja, arvostamani työtoveri Hannu…monia hyvästejä on jäänyt
sanomatta tai Waltaria vapaasti lainaten:
– Saapua tervehtimättä, lähteä hyvästejä sanomatta, se on ajattelevan ihmisen
kohtalo tässä maailmassa.

Näin se on mennyt. Kuitenkin Jumalan hallinnassa kaikki. Tällaisen kauhean
yltäkylläisen elämän keskellä en jaksaisi hetkeäkään ilman uskoa siihen, että Jumala
on paikalla. En jaksaisi ilman uskoa siihen, että Jumala on kuoleman, synnin ja perkeleen
voittaja. Jumalan kiitos elämä voittaa muuallakin kuin pääsiäiskuvaelmissa. Elämä
voittaa minussa ynnä sinussa. Sen varassa jaksan ja sinä jaksat. Näin on näreet.
Aina vain rakastan, koska Jumala ottaa yhteyttä. Joka päivä Hän tekee aloitteen.
Jeesus tsättäilee: ”Oletko Heka paikalla?” Tämä sopii minulle mainiosti,
muistamattomalle Moosekselle. Olen liittynyt Facebook-porukkaan. Minulla on
paljon kavereita. Ehkä suurin osa tuiki tuntemattomia. Ihan samoin kuin liveelämässä.

Emmehän me täälläkään tunne toisiamme. Malle (mun vaimo) on
tutuin. Silti ajatustenluku ei onnistu edes tässä parisuhteessa. Mutta on hyvä, kun
emme tunne liian syvästi toisiamme. Pettymys voi olla suuri, kun muut osoittautuvat
yhtä surkeiksi ja reppanoiksi kuin mitä itse olemme.

Herran haltuun ystävät. Iloa ja Jumalan tositositositositosisuurta Siunausta.
Jeesus ottaa varmasti yhteyttä, vaikka tuntee meidät sydämen pimeitä sopukoita
myöten. Hän kysyy: - Miten jaksat rakas ystävä? Anna, kun minä autan ja neuvon.
Kaikki tulee olemaan hyvin. Ta det lugnt*.

Jeesus kanssasi, ystävä

Heikki Linnavirta, Karjalohjan kirkkoherra, rovasti, asuntovelallinen h.c.
Ps. Tiesitkö, että Jumala osaa jopa ruotsia?

Elämä on kaunista

Olen taas jaksanut elää ja rakastaa. Mikä on muuttunut? Sama vanha maailma
samalla radallaan. Samat ystävät ja viholliset ympärillä. Kaikki on
kuitenkin toisenlaista. Näen kirkkaammin ja tunnen syvemmin. Jumala ei ole
väsynyt eikä pettynyt. Hän rakastaa ja rohkaisee läheltä. Kun en tavoita aina
niitä lähimpiä ystäviä, niin Jeesus on tässä. Vastoinkäymiset tuntuvat pieniltä ja
turhilta. Joskus vain innostun liikaa. Ehkä innostuminen on sen merkki, etten ole
tullut kyyniseksi?

Uskallan taas tauon jälkeen halailla ja suudella ystäviä. Olisipa ystäväni Jean
Bitar tässä! Pitää odottaa päivälliskutsua. Jumala on yllättäjä. Juuri, kun luulen
olevani masennuksen syövereissä ynnä itsesäälin ihanassa ja mustaakin mustemmassa
maisemassa, niin kirkkaus tulee kohti. Olut ei maistu kissan kuselta. Kaikki
naiset ovat kauniita. Näin pitkälle pääsin ajattelematta naisia! Hyvä minä.
Joskus minusta tulee vielä hurskas kuin Patrik Sjöberg.

Rakas ystävä. Nautitaan sinapin kera alkaneesta kesästä, kärpäsistä, grillimakkarasta
ja toisistamme. Elämä on Jumalan lahja käyttöä varten. Olemme osa
hyvän Jumalan suurenmoista suunnitelmaa. Rohkaistaan ystäviä ja siunataan
vihollisia. Kaikki tulee olemaan hyvin, koska Jumala on Rakkaus.
Laitan sinulle tutun runon Ylvalta. Jos osaisin ruotsia oikeasti, niin ottaisin häneen
yhteyttä ja tunnustaisin suuren rakkauteni. Olen kasvanut hänen kirjojensa
myötä entistä pienemmäksi ja yksinkertaisemmaksi Jumalan lapseksi. Aloitin
vuoren korkuisena.

Tässä sinulle, ystäväni:
Pannaanko tasan (Ylva Eggehorn)

Oli tavallinen päivä me istuimme keittiössä meillä oli pullo coca-colaa
Jeesus ja minä
oli kuuma ja pöly leijui auringossa: pannaanko tasan hän sanoi
meillä oli pikkuranskis myös me söimme ja katsoimme toisiamme pitkään
auringonsavun läpi

ei pelottanut edes kun hän lähti pöydälle jäi tyhjä pullo ja muruja:
tavataan hän sanoi
ja minä näin sen selvän värinän hänen askelissaan joka merkitsi: nyt
mutta sitten tajusin mitä se kaikki merkitsi sinä päivänä
* * * * * * *
Ei ollut rumpuja eikä jyrinää ei kellojen pompotusta
eikä kova tuuli levitellyt lippuja
eikä silmät selällään kuunneltu suuria sanoja:

oli vain jotain mitä pantiin puoliksi tai sillä lailla ja oltiin
samassa paikassa mutta omatkin vuoret oli tallella,
oli oma elämä vaikka se jotenkin katosi ja läheisyyden koki selvänä
(olen hämmentynyt) Joh 14:18-19

Jeesus kanssasi, ystävä

Haluatko tulla kiltiksi?

Hyvä käytös ja sisäsiisteys ovat tavoiteltavia ominaisuuksia - muilla ihmisillä.
Papin työssä saan jatkuvasti ohjeita ja neuvoja siitä, kuinka minun tulisi
elää, käyttäytyä, puhua ja kirjoittaa. Minun tulisi julistaa sopuisasti ja tasaisella
äänellä parannussaarnaa: ”Jollette käänny ja usko evankeliumia, niin te joudutte
helvettiin.” Minun tulisi myös kertoa ihmisille, ettei helvettiä ole olemassakaan
ja kaikki pääsevät Taivaaseen. Minun tulisi käyttää samaa kieltä kuin se sinipukuinen
vanha nainen. Se yksi tapakonsultti. Minun tulisi kuunnella kaikkien
ihmisten neuvoja ja toimia niiden mukaan: ”Ole tiukka, ole löysä, ole kymmenen
minuutin muna. Ole rakastava, puhu jämäkästi. Keskustele, vaikene, laula meidän
lauluja, ole opetettu apina.”

Saatko sinä elämässäsi ja työssäsi ohjeita ja neuvoja, jotka ovat täysin yhteen
sopimattomia ja outoja? Koetko joskus, että muut ihmiset katsovat oikeudekseen
kommentoida tekemiäsi aivan ilman itsekritiikkiä? Tuntuuko sinusta siltä, että
muut ihmiset ovat kohtuuttomia ja epärehellisiä sinua kohtaan?

Jos koet ja tunnet näin, niin tervetuloa joukkoon. Voit ruveta kiltiksi kuin elokuvan
lumottu Ella, joka tottelee kaikkia ja saa elämänsä solmuun, kunnes oppii
kuuntelemaan sydäntään ja omaatuntoaan. Silloin hän oppii sanomaan ”EI!” ja
olemaan rehellinen itselleen ja näylleen. Hän saa edelleen kohtuuttoman tuntuisia
vaatimuksia, haukkumisia ja pälätystä kaiken maailman tomppeleilta, mutta
hän kestää kiusauksen tulla kiltiksi. Hän valitsee vapauden.

Rakas ystävä. Älä ala kiltiksi. Älä ole pelkuri. Kuuntele sydämesi ääntä. Jos
se on vain oma äänesi tai saatanan ääni, niin olet vielä kadotuksen tiellä. Voit
kuitenkin muuttua ja pelastua, koska olet elossa ja osaat ajatella. Jos kuulet sydämessäsi
Jeesuksen äänen, Raamatun sanaan sidotun Vapahtajan äänen, niin
olet pelastuksen turvallisella tiellä. Vastaasi saa tulla koko maailma ja selviydyt
voittajana.

Kesäkirje 09
Kesää, kärpäsiä, haaparouskuja ja homekorvia (suomenruotsalainen makkara)
ystävät!

Vähän perhesuhteista sinulle veljeni ja sisareni ilossa ja vaivassa. Olin ystävieni
luona Ruotsissa. Meikäläisen ikäinen suomalainen siirtolaispariskunta on
tullut tutuksi vuosikymmenten aikana. Molemmista pidän mahdottomasti, mutta
vaimosta enemmän ihan jo ulkonäkösyistä. Puheet elämästä, tehdastyöstä, siirtolaisuudesta,
Lapin kesäpaikasta, uskosta ynnä Raamatusta pulppuilevat ja rönsyilevät
tuolta vaimoihmiseltä kuin Tenojoki vuolaimmillaan. Mooseksen kirjan
kittiläiset ja Kittilän miehet mahtuvat samaan lauseeseen. Vastustusta herättää
jatkuvasti luomiskertomuksen kohta naisesta, joka luotiin miehen kylkiluusta.
Siinä on naisilla nöyrtymisen paikkaa kaikkina aikoina ja kaikkialla maailmassa.
Myös meidän kyläkulmilla.

Tässäpä kesäkirjeen saarnaosuuteni: ”Mies on perheen pää. Näin sanoo Jumalan
Sana. Kysymys on Jumalan tahdon mukaisesta järjestyksestä, vaikka kuinka nykyaika
ja yleinen akkamaisuus ovat vallanneet alaa. Ei vähiten kirkossa. Raamatun mukaan
naiselta odotetaan kuuliaisuutta ja nöyryyttä. Mieheltä odotetaan naista kohtaan
palvelevaa rakkautta Kristuksen lailla. Siis miten? Vaikka hengen uhraamista vaimon
puolesta. Perheen sisäiset suhteet eivät ole tasa-arvokysymys. Perheen on tarkoitus
olla toimiva, iloa ja turvallisuutta tuottava perussolu, mistä rakentuvat niin kirkko kuin
yhteiskunta. Kun katsoo ympärilleen, niin näkee, kuinka metsään on menty näennäistasa-
arvon ja minkälienaistenlehtifeminismin ansiosta.

Mieheltä on viety asema kodissa ja se ajaa ukot pubeihin ja Unkan Baariin. Mies on
peloteltu kaksinaismoralistiksi ja niinpä hän puhuu julkisesti ”anna kaikkien kukkien
kukkia” - puheita ja miesten kesken kertoo sovinistivitsejä. Naiset – nuo Eevan ihanat
tyttäret ja ruhtinattaret - kulkevat ympäri maata, mediaa ja kyläpolkuja saarnaten ja
paasaten aivan joutavia juoruja ja kaakatuksia. Vieraita miehiä julkisesti vihaten ja
salaa himoiten.

Kaikki tämä levoton juoruaminen ja liiallinen oluen kanssa läträäminen johtuvat
arvojen katoamisesta. Raamattu kehottaa perhe-elämään, jossa perustana miehen ja
naisen erilaisille tehtäville on rakkaus: ”Rakastakaa toisianne, palvelkaa toisianne ja
toimikaa sitten Jumalan käskyjen mukaan”. Raamattu ei ole aikansa elänyt. Me olemme
jämähtäneet suffragettien vuosituhannelle. Sana miehille, joilla on vaimot: Pitäkää
vaimoistanne huolta. Olkaa vaihteeksi Miehiä, niin vaimotkin rauhoittuvat. Rakentakaa
koteja toisianne rakastamalla, niin kirkko ja yhteiskuntakin voivat paremmin.
Aamen”.

Lipsahti vähän pitkäksi tuo saarna, mutta sunnuntaisin messussa kaikki menee
yleensä joutuisammin. Meillä on ”Karjalohjamessu” saanut mainetta ja syystä.
Se on suosituin sunnuntain päiväjumalanpalvelus koko Etelä- Suomessa. Ja
vähän laajemminkin. Mikä siinä on niin erikoista ja hyvää? Se on tekijöittensä
näköinen. Ketkä sen tekevät? Seurakunnan työntekijät kirkkoherran johdolla,
jokaikinen kirkossa oleva. Myös Tupalan ja Kotolan palvelutaloissa kuulolla olevat.
Emme ole kukaan ”yleisöä”. Emme ole ulkopuolisia tarkkailijoita. Olemme
armahdettuja syntisiä ja Jumalan lapsia, jotka saavat viikkoonsa voimaa sunnuntain
messusta. Tule ihmeessä Karjalohjamessuun ja messuun Karjalohjalle. Älä
häpeä Jeesusta, älä häpeä maalaisuutta, älä häpeä kaupunkilaisuutta, älä häpeä
itseäsi. Älä häpeä sanaa ”Karjalohja”. Ole vapaa. Jeesus rakastaa Sinua. Täysillä
ja juuri nyt.

Heikki Linnavirta, Karjalohjan hyvämaineisen seurakunnan kirkkoherra, rovasti

Ps. Jos et kuulu kirkkoon, niin liity ihmeessä Karjalohjan hyvämaineiseen seurakuntaan.
Meillä ei aika tule pitkäksi. Odotamme ihmeitä Jumalalta ja koemme
myös niitä. Vaikka yksimielisyytemme on samaa tasoa kuin kunnallispoliitikoilla
Nummi-Pusulassa.

”Anteeksi, olen itsekin maalta…”

Leo Jokela oli yksi Suomen suurimpia näyttelijöitä. Hän oli sivuroolien mies,
mutta hän kruunasi kohtauksen kuin kohtauksen olemuksellaan ja lahjoillaan.
Otsikko on elokuvasta ”Tähdet kertovat, komisario Palmu”.

”Anteeksi, olen itsekin maalta, katselisin hieman ympärilleni”. Sivumennen sanoen
teologityttäreni on isänsä tyttö ajatusmaailmaltaan. Hänelle paljastui aivan
äskettäin tuo lause, vaikka olen viljellyt sitä perhepiirissä toistakymmentä vuotta.
Salla oli kuullut, luullut ja mielessään naureskellut isälleen, joka hokee lausetta:
”Anteeksi, olen itsekin maalta. Kastelisin hieman ympärilleni”. Mitä tuon
ihanan tyttäreni päässä liikkuu?

Mutta sana, johon koitan päästä, on tuo ensimmäinen: ”Anteeksi”. Niin kuin
Leo Jokelan repliikkiin ei kuulunut mitään anteeksipyytävää mieltä, tunnetta tai
ajatusta, niin ei meidänkään käytössä anteeksiannon ja armahduksen syvyyteen
yleensä sukellella. Pikemmin anteeksipyytäminen ja antaminen ( tulee kristillisestä
rippikäytännöstä) ovat osa ”kaunis ilma tänään” -keskustelua.

Lapsille on pyritty opettamaan käytöstapoja. Niihin kuulu myös tuo anteeksipyytämisen
opiskelu. Monesti leikkikentän laidalla tai lasten pippaloiden kohdalla
kuulee äidin toruvan äänen:
- Nyt kyllä Pekka pyydät anteeksi Leenalta.
- Marja hyi, kun olit tuhma. Pyydä Paavolta heti anteeksi ja anna se ämpäri
takaisin.

Viisas lapsi pyytää anteeksi ajattelematta ja alta aikayksikön.
Kristillisessä herätysliikkeessä on rippikäytäntö kurssissa. Anteeksi annetaan
ja saadaan ’nimessä ja veressä’. Puolisoilla on avioliitto hajoamassa. Äiti on jäämässä
lasten kanssa tosi yksin. Sitten tuttu saarnamies tulee hätiin ja saa myös
perheen isän paikalle. Siinä käydään kahvikupin ääressä hyvä hengellinen hytinä
ja mies pyytää anteeksi kyynelien kera. Tulee huominen ja ylihuominen. Eikä
mikään ole muuttunut. Vaimo on entistä enemmän yksin. Perheen pää osasi vain
saman kuin viisas lapsi leikkikentän laidalla.

Pahinta anteeksipyytämisen ja –saamisen väärinkäytössä on asenne, johon
liittyy kaupankäynti, kiristys ja uhkailu:
- En pyydä siltä anteeksi ennen kuin se pyytää minulta.
- En ikinä voi antaa anteeksi sille ihmiselle. En ikinä!

Jeesuksen ristillä tapahtui paljon. Ruotsinkielisen kristityn hupparin selkämyksessä
lukee piirroksen kera: ”Pappa har betalat – Johannes 3:16”. Olisiko siinä
avaimia anteeksiantamisen sanomalle ja voimalle?

Afganistanista länteen ja itään

Suomen sotilaita on Afganistanissa. Tulossa ensimmäisiä sankarivainajia.
Meillä ei ole mitään syytä olla Kaukoidän aroilla kiusaamassa vieraita ihmisiä.
Yhtä vähän siellä on tekemistä muilla eurooppalaisilla tai amerikkalaisilla.

Mikseivät afgaanit saa hoitaa itse omia asioitaan? Kuka sanoo, että länsimainen
imperialismi on jotakin taivaanmannaa? Pelkkää suurvaltapolitiikkaa. Isot maat
edellä ja tyhmät stubbilaiset räkänokat perässä. Kekkosen aikaan olisimme pysyneet
siivosti sivussa ja syöneet tolkkuna talkkunaa mämmillä.

Iran kehittelee ydinasetta. Eurooppa ja Amerikka ovat tuohtuneita. Miksi? Jos
ranskalaisille sallitaan ydinaseet, niin miksei Iranille? Samanlaisia selittelijöitä ja
mongertajia siellä sun täällä. Venäjällä on ydinaseita myytäväksi asti. Yhdysvallat
on kaikkein sotahulluin ydinasevalta. Antaa siis Iranin rakennella. Pienet parrakkaat
miehet tarvitsevat isoja aseita. Se on itsetuntokysymys. Vahva itsetunto voi
estää paniikkireaktioita. Siinä rauhanmallia.

Kotirintamalla kaikki hyvin. Olemme edelleen maailman korruptoitunein
demokratia. Ystäväni Sami sanoo, että Suomi on jo Stasimaa. Ehkä olemme sinnepäin
menossa, mutta kyllä demokratia vielä pikkuisen toimii. Ainakin meidän
parempiosaisten kesken. Laitapuolen kulkijat ovat erikseen. He odottavatkin
innolla Jeesuksen paluuta. Ainakin Sami. Näin hänet Hakaniemen torin kulmilla
kymmenen vuoden tauon jälkeen. En voinut olla hämmästelemättä: ”Sä oot vielä
elossa!” Viisas Jumalan pienimmistä vastasi: ”Mä oon ikuisuusolento!”

Tätä taustaa vasten meillä ja muualla: Jatka hälinääsi hullu maailma. Jeesus tulee
takaisin ja hoitaa aikanaan homman kotiin. Sitä odotellessa ollaan hissukseen
ja tehdään pieniä rakkauden tekoja. Hyviä sanoja, rohkaisevia hymyjä, lantteja
köyhille, posken kääntämistä hulluille ja vihan riivaamille. Kaikkea Jumalan
armosta ja Pyhän Hengen voimalla. Omin eväin ei tehdä yhtään mitään, koska
niillä ei tule muuta kuin krooninen ripuli.

Isä meidän ja meidän isä

Papin töissä olen näköalapaikalla. Kastetilaisuuksissa tapaan lapsiperheitä juhlan
keskellä. Isovanhemmat hyörivät taustalla tohkeissaan. Yksi on leiponut
kakut, toinen loihtinut ne ässän malliset, kaloripitoiset pikkuleivät. Äidin olemuksesta
heijastuu yhtä aikaa onnellisuus ja väsymys. Isä on jotenkin…mies: myhäilevä,
hämmentynyt ja ylpeä. Käsille ei tahdo löytyä paikkaa. Niitä ei voi pitää
oikein taskussa. Ei ole vasaraa, nauloja, porakonetta eikä muutakaan vempainta
käsiä rauhoittamaan. Kun noihin käsiin lykkää sen pienen vastasyntyneen, niin
tilanne asettuu hetkeksi.

Olen oppinut ihailemaan nuoria isiä. Mielestäni he ovat – kaikesta kömpelyydestä
huolimatta – paljon luontevampia ja taitavampia isiä kuin aikaisempi
sukupolvi. Heistä loistaa komeasti läpi isän rooli, isyys. Raamatussa puhutaan
miehestä perheen päänä, joka varjelee, suojelee ja vastaa perheestä, niin lapsista
kuin puolisosta. Tuollaista kristillistä isän mallia saan ihailla lukemattomissa kodeissa
näilläkin seuduilla.

Äidit toivat Jeesuksen luo lapsia, jotta hän siunaisi heitä, ottaisi heidät lähelleen.
Estelijöitä löytyi heti: ”Antakaa Jeesuksen olla rauhassa!” Jeesuksen suuttumus
lasten puolesta opastaa perheiden miehiä. Lapsi tarvitsee isää, joka ottaa
syliin. Lapsi tarvitsee isää, joka ei koskaan jätä eikä hylkää. Lapsi tarvitsee isän,
joka asettuu aina lapsen puolelle, vaikka koko maailmaa vastaan.

Vertaus tuhlaajapojasta kertoo nuoresta miehestä, joka lähtee maailmalle
kokeilemaan siipiään ajautuen huonoille teille. Lapset kasvavat ja aikuistuvat.

Pienestä vauvasta tulee koululainen, nuori, aikuinen. Isälle he ovat kuitenkin
läpi elämän lapsia. He onnistuvat monissa asioissa, menestyvät. Tulee myös vastoinkäymisiä,
kovia kolhuja ja murheita. Isän tehtävä pysyy samana: rakastaa,
tukea ja olla tavoitettavissa. Vaikka lapset kuinka ottaisivat etäisyyttä ja valitsisivat
toisenlaisia teitä, niin isän kutsumus on olla isä. Kodin ovi saa olla kutsuvasti
apposen auki. Kädet ojossa saa odottaa portilla kaiken varalta ja kaiken aikaa.

Valmiina tukemaan, rakastamaan ja antamaan anteeksi. Kun on sen aika.
Jumala antaa sinulle isän kutsumustehtävän. Mistä saat voiman olla oikea isä?
Arvasit oikein. Voima, taito ja kestävyys isän ihmeellisessä hommassa tulee Jumalalta.
Prosentteina Jumalan osuus on sata. Huolehdi sinä rohkeasti lopusta. Näin
se menee isät. Kiitollisina ja armon varassa.

Hamas tulevaisuudes ja Israelis

Taas kuolee ihmisiä Lähi-idässä. Palestiinalaiset ja israelilaiset sotivat vuosikymmenestä
toiseen. Mikään ei muutu. Mitä pitäisi tehdä? Me farisealaiset
suomalaiset ja eurooppalaiset emme tiedä taustoja, emmekä vihan syitä. Mutta
helposti tuomitsemme. Juutalaisten tuomitseminen ja syyttäminen on meillä
verissä, muillakin kuin saksalaisilla. Vähän tietysti paheksumme Hamas-terroristeja.
Ylimitoitettu reaktio oli juutalaisten vastaus vuodesta toiseen jatkuneille
Hamas järjestön ja muiden palestiinalaisten raketti-iskuille Israeliin. Tämä on
varmasti totta. Israelin kaltaista ylimitoitusta toteutti Venäjä Georgian kohdalla.

Me tuomitsimme Euroopan kanssa Venäjän toimet ja nyt Venäjä on taas nöyrä ja
anteeksipyytelevä valtio. Joku vuosi Venäjä vielä katuu niin paljon, että palauttaa
Karjalan Suomelle, poistuu Tšetšeniasta ja niin edelleen. Ja niin edelleen.
Mutta mitä pitäisi eurooppalaisen Suomen tehdä Lähi-idässä? Miten olisi, jos
Suomen presidentit, ministerit ja eduskunnan johtavat demarit muodostaisivat
ihmiskilven Hamasin ja Israelin sotilaiden väliin? Kävisi miten tahansa tuolle
valkokaulusihmiskilvelle, niin sen jälkeen olisi vähän enemmän varaa puhella ja
neuvoa. Lopullinen rauha Lähi-idässä odottaa Jeesuksen paluuta. Tulitaukojen ja
välirauhojen puolesta voimme rukoilla tänään, tässä ja nyt.

Joku muistaa rukouksin – myös fb:ssä

Viime aikoina olen jaksanut. Kipuja on vanhaan malliin. Säikähtelen ja panikoin
kuten ennenkin, mutta olen ollut lähes onnellinen. Tämä on ihmeen
turvallista. Minulla on muuten yksi hyvä tapa. Pyydän usein ihmisiä muistamaan
minua rukouksin. Ja monet muistavat. Niin sen täytyy olla. Jos sinä olet yksi
näistä minulle tärkeistä rukoustukijoista, niin: ”Anna mennä! Muista iltarukouksissasi
ja muulloinkin, että jaksan, vaikken kasvakaan koskaan aikuiseksi”.
Eläkeikä nousee kuulemma. Näen itseni jo sielun silmin 80 – vuotiaana, hauraana,
huonomuistisena papinrehjakkeena laulamassa rippikoulun iltanuotiolla
yksikielisen kitaran säestyksellä: ”Kumbaya! Kumbaya!” Siinä on nuorilla naurussa
pitelemistä.

Kirkkoherrojen kokouksessa puhuttiin verkottumisesta, netistä ja ihan Jumalastakin.
Viimeksi mainitusta kyllä aika outoja. Mutta nettijuttujen yhteydessä
yllätyin, kun monet kollegat ovat kaiken maailman keskustelu- yms. palstoilla.
He seuraavat aikaansa. No, minähän liityin Facebook-jengiin. Minulla on nyt
kavereita (useita Linnavirtoja), jotka pyörivät kyllä tässä nurkillakin ja muutama
muu ystävä. Olen siis Facebookissa, mutta minulla ei ole aavistustakaan, mitä
siellä tehdään ja miksi? Oikeastaan se sopii minulle oikein hyvin. En tiedä tässä
oikeassa elämässäkään, mitä minun tulisi tehdä ja miksi. ”Olen, en ajattele. Olen
ajattelematon. Ole! ” sanoi jo Descartes saunareissun jälkeen.

Mutta vielä rukoukseen ja toisten kantamiseen. On hienoa, kun minulla on
rukousystäviä. Enkeleitä minulle. Jatketaan rukousta ja tartutaan onnen pieniin
hetkiin ja pidetään kiinni toisistamme. Ihan loputonta autuutta ei kannata kaivata
tässä elämässä. Mutta se on edessäpäin. Jeesus on luvannut. Ja Sana pitää,
vaikkei eksegeetti sitä hiffaakkaan.
Jeesus kanssasi, ystävä.

Ps. Mulla on Facebookissa kahden päivän jälkeen jo 23 kaveria. Otan ihan oikeasti
rukouslistalleni tämänkin porukan: ”Jeesus, Siunaa mun Facebook kavereita,
vaikka niitä olisi kuinka paljon. Ja vaikka ne olisi kuinka outoja. Kiitos ja
Aamen”.

Koljatti, Koivuniemi ja syyskuu

Sain Jari Tervon kirjan luetuksi. Muutaman kerran oli pakko nauraa, vaikka
Tervo on mielestäni huono, ylipainoinen kirjailija, isolla Lapin äijän egolla.
Laestadiuskin oli vaatimattomampi, vaikka pitikin ranskalaisten kunniamerkkiä
papin pingviinipuvussa. Pääministeri Vanhanen ei olisi parempaa vaalikirjaa
osannut ajatellakaan. Tuli mieleeni, että joku pääministerin tosiystävä (Nurmijärven
kellarissa) maksoi ja lahjoi Tervon kirjoittamaan näin sympaattisen kirjan
maan ykkösjohtajasta. Kahden metrin hukkakaurasta.

Lisämauste kirjalle on median ja muutamien henkilöiden suhtautuminen kirjaan.
Vanhanen otti homman hienosti, niin kuin kirjan tilaajalle kuuluu. Muutamat pölhöt
kepulaiset suuttuivat kirjasta. Näin he tekevät aina, kun eivät ymmärrä. He ovat
aina perussuuttuneita. Sopii sille älykkyysosamäärälle. Katri-Helenan ex-mies, se
itserakkauden ruumiillistuma, Panu Rajala, ilmaisi inhonsa kirjaa kohtaan. Kateus
on aina pukenut tätä kiharapäätä, jonka Waltari-tuntemus on säälittävän ohutta.

Katsoin MOT:n ohjelman kristillisestä lahkosta, joka on merkittävä liikeyritys
Espoossa ja Kirkkonummella. Heidän uskossaan jopa ihmisen painoindeksi on
kova sana. Karjalohjalla tuo lahko ei menesty. Sen verran olemme muodollisesti
päteviä ja reheviä. Sata kiloa on anorektikon alaraja. Ihmeellisintä tuossa uskonnollis-
taloudellisessa hölynpölylahkossa on teekkareiden ja diplomi-insinöörien
osuus. Ehkä kostea ja jumalaton opiskeluaika saattaa hakemaan vahvoja vastamausteita.
Maallikkojohtoinen uskonlahko sopii siihen hyvin. Ei filosofiaa, ei
runoutta, ei estetiikkaa, ei kaipuuta Jumalan puoleen. Pitkä matikka riittää. Ja
kaskut neliöjuurista ja piistä.

Illan ratoksi katsoin elokuvan terrori-iskuista 11.syyskuuta ja Bostonin koneesta
”United 93”. Keitä nuo arabiaa puhuvat murhaajat olivat? He eivät olleet
kristittyjä, eivät teekkarilahkolaisia. He olivat muhamettilaisia. Tässä yksi syy,
miksi Suomen ja Euroopan johtajat ymmärtävät ja nuoleskelevat islamilaisia.
Neuvostoliiton sijaan on tullut uusi pelon aihe. Perkeleellä on uudet kasvot ja
lentoliikenne onnenkauppaa.

Herra varjelkoon meitä vääräuskoisilta ja lahkolta. Kuinka hyvää onkaan kristittyjen
teologinen koulutus Suomessa, siis meidän kansankirkon pappien. Varjellumme
vääriltä uskonnoilta (paitsi muutamat liberaalit dialogihölmöt). Tietysti olemme
kuivia protestantteja, vaan sen varassa me sinnittelemme niin elämässä, kuin
kuolemassa. Ja armon varassa Taivaaseen asti. ”Aika velikultia”, sanoisi Väinö.

”Ei saa jäädä tuleen makaamaan”

Tuntemattoman sotilaan alkurepliikkejä. Sitä vaan joskus jää tuleen makailemaan,
kun iskee paniikki. Sitä tietää, että homma menee ketuille ja vielä
pahempaa, vaan minkäs teet? Viime aikoina on ollut sellainen ihmeellisen kaksijakoinen
olo. Sitä on saanut hommia tehdyksi ihan hyvin. Asiat ovat sujuneet
ja elämä mennyt eteenpäin. Kuitenkin pohjalla on kiusaus heittäytyä mättäälle
nyyhkyttämään kuin Riitaoja.

Jumala lähettää postia muillekin kuin pappi Jakobille. Minä olen lukenut mättäällä
kirjaa armosta. Jumalan lahjasta, joka unohtuu omalla kohdalla hävyttömän
usein. Kyllä sitä muille tulee rakkaudesta, armosta ja Jumalan hyvyydestä
puhuttua. Ihan Raamatun mukaankin, mutta ”armo kuuluu minulle”. Siinä on
ollut lukko ja salpa päällä pitkän tovin.

Nyt kuitenkin Philip Yanceyn armokirjan välityksellä olen vähän rohkaistunut
ja rauhoittunut. En paljon, enkä varmaan tarpeeksi, mutta vähän. Uskallan vilkuilla
ympärilleni, uskallan kuulostella ylöspäin. Hyvä tästä tulee. En ole yksin.
Jumala nostaa ja kantaa. Muutama käytännön kokemus.

Olen pyydellyt anteeksi kovia sanoja ja puheita niiltä, joita olen loukannut eniten.
Osalta olen saanut anteeksi, osa vielä miettii anteeksiantamista. Vapaus on kuitenkin
saanut isosti alaa. Olen myös muistanut: tämä on elämän kokoista elämää.
Siis yhden pienen ihmisen kokoista koikkelehtimista maailmassa. Tärkeää Jumalalle.
Aamen. Tärkeä muutamille rakkaille ihmisille. Aamen sillekin. Mutta siinä
kaikki. Ilmastonmuutos jatkuu, rauhanpyrkimykset jatkuvat, Australiassa ihmiset
jaksavat hienosti, vaikkeivät tiedä minusta mitään. Ihme juttu. Näin se menee.

Toinen juttu. Olin nauhoittamassa Radiokirkon (Patmos) saarnaa. Olen studiossa
ja lasiseinän takana on toimittaja nauhoittamassa. Olen valmistautunut todella hyvin.
Minulla on useita otsikoita valmiina sunnuntain tekstistä. Aloitan posoitukseni
ja puheeni. Muutamia minuutteja paahdan täysillä, kunnes toimittaja keskeyttää:
- Sinulla on Heka väärän sunnuntain teksti…

Saan häneltä ihan uuden tekstin. Luen ja huomaan, että sanat löytyvät itsestään.
Saan puheen nauhalle. Sitä sanotaan ex tempore-puheeksi. Jumala näytti
minulle palan armosta. Ei sitä aina tarvitse niin viimeisen päälle asiat olla kontrollissa,
ei tarvitse ihan kaikkea varmistella, pelätä ja ennakoida. Hyvin usein on
lupa luovia ja antaa tuulen puhaltaa. Jumalan tuulen. Ei sitä välttämättä historiaa
tehdä, mutta ilo alkaa löytyä. Jumalan armo kuuluu ehdottomasti minulle. Täydellinen,
ihmeellinen armo. Mitään en ole ansainnut, enkä tule ansaitsemaan:
kaikki on armoa.

Antti, mihin Jeesus tulee?

- Olen Heikki. Olen juoppo. Olen Pekka. Olen narkkari.
- Olen Lissu. Tissuttelen kotona.
- Olen Jaakko. Teen kuititonta keikkaa. Olen Marja. Olen lesbo.
- Olen Leena. Olen pilleristi. Olen Harri. Olen homo. Olen Matti. Hullu mies.
- Olen Sisko. Pubifilosofi ja huoraksi kutsuttu.
- Olen Uljas. Käyn kirkossa. Säännöllisesti.
- Olen Lumikki. Seurakunnan aktiivi ja kirkkokuorolainen.Nimet ovat keksittyjä.

Luterilaisessa kirkossa tapaa käydä Uljaan ja Lumikin hengenheimolaisia. Samaa
joukkoa näkyy kirkon kerman parissa pääkaupunkiseudulla ja herätyspiireissä.
Hurskasta, jumalista väkeä. Kunnon kansalaisia kiireestä kantapäähän. Miksi
Jeesuksen ympärillä pyöri - suorastaan takertuen - huoria, juoppoja, varkaita,
kerjäläisiä, mielenvikaisia ja riivattuja? Niin paljon, että Jeesustakin sanottiin
paholaiseksi. Parantajaa, auttajaa ja riivaajien karkottajaa haukuttiin pahuuden
ruumiillistumaksi. Oli Jeesuksen ympärillä hurskaitakin. He olivat fariseuksia ja
kirjanoppineita. Heidän toimestaan Jeesus naulittiin ristille.

Minun on helppo istua baariin ja olla olutseurakunnan keskellä. On mutkatonta
käydä sairaalassa tai psykiatrisessa hoitolaitoksessa ja tavata Herramme sairaita
ja vinksahtaneita muurahaisia. Aika vaivatonta on jutella homo- tai lesbotuttavan
kanssa, vaikka olen lehtitietojen mukaan fundamentalisti ja lahkolainen.
Vaikeaa minulle on hurskaitten tapaaminen. Tulee aina syyllinen olo, kun näen
jonkun oikein uskovaisen tai kirkollisen tyypin. En täytä moralistien mittaa. En
osaa käyttäytyä. Olen maalainen tai laitakaupungin kasvatti. Koen olevani entisen
uskonnonopettajani sanoin: Jätkä. Katujätkä.

Antti, nimi ei ole keksitty, oli rippikoulussa ja teki kollaasia. Äänekkäänä kailottajana
hän huuteli ympäri Lasikirkkoa: ”Mihin Jeesus tulee? Mihin Jeesus tulee?”
Minäpä kerron. Jeesus opetti ja paransi temppelialueella. Yhtäkkiä fariseukset
raahasivat naisen paikalle ja kysyivät Jeesukselta: ”Tämä tavattiin rysän päältä.
Huorintekijä! Hänet pitää lain mukaan kivittää. Mitä sanot, opettaja?” Vaiettuaan
hetken verran Jeesus vastasi hurskastelijoille: ”Se, joka on synnitön, heittäköön
ensimmäisen kiven”. Häpeissään kaikki syyttäjät poistuivat paikalta. Jeesus
ja nainen jäivät kahden.

Jeesus tulee syntisten luo. Armorikasta ja aromikasta Jumalan siunaamaa Joulunaikaa
syntiset veljeni ja sisareni Kristuksessa. Jeesus tulee edelleen syntisten
luo. Vallatkaa kirkot. Aamen ja Halleluja.

Lohjansaari

Olin Kauneimmissa Nuolimoiden kotona. Perinteinen joululauluilta ja tupa
täynnä väkeä. Lohjansaari, Karjalohjan takapuoli, on aina ollut mukava
paikka vierailla. Mutkatonta ja rohkaisevaa seurakuntaa. Joulun hyvät fiilikset
ovat taas löytymäisillään. Vaikka lunta tulee tupaan mustalta taivaalta. Viholliset
ovat tallella, eikä hermolepo ole minun heiniäni.

Ihmiset yllättävät positiivisesti. Olen miettinyt aina silloin tällöin, kuka on
oikea kristitty? Aina tulen samaan tulokseen. Ei sinne päinkään, mitä hurskaat
luulevat. Kristitty on armahdettu. Kristitty on sellainen, joka ei ole jumaliseen
joukkoon tervetullut. Kristitty on syntinen reppana, joka kuulee ihan oudosta
suunnasta evankeliumin sanan: Jumala rakastaa sinua.
Minua on taas rohkaistu uskomaan ja olemaan pappi. Vaikka en olekaan
suosituin Siionin pingviini. Tuntuu hyvältä antaa Jumalan hoitaa. Olen myös
rukoillut Hengen voitelua. Oikein humausta, niin kuin karismaatikot kokevat.
Olen aika perusluterilainen syntinen. Herra hyväst’ Hekaa hoitakoon! Mutta en
luovuta.

Mikä ihana aamujen paljous!

Joitakin vuosia sitten - vai oliko se vuosi sitten - Suomella meni paremmin kuin
koskaan. Rahaa tuli rikkaiden laareihin niin, että ranteita pakotti. Keskituloisetkin
olivat onnessaan talojen ja tavaroiden kanssa. Kupla puhkesi ja tässä sitä
nyt ollaan puhtaan kaulan kanssa. Kun vielä oli, millä mällätä, muodostettiin
suuria hallinto-organisaatioita, firmoja yhdistettiin ja sanottiin: Tämä turvaa
yhteiskuntamme kehityksen ja menestyksen.

Nyt sitten Nokiaa myöten ollaan siellä, missä ahneiden kuuluu ollakin. Ja siinä
sivussa talouselämän ja politiikan roistot tuhosivat maamme demokratian perusrakenteet.
Hyvinvointivaltio ja palveluyhteiskunta ovat historiaa.
Lamassa on tietysti paljon hyvää ja vielä parempaa. Pakko on jokaisen huomata,
että tämän maailman viisaat ovat idiootteja. Tämän ajan mahtimiehet ja – naiset
ovat tolloja ja rosmoja. Ja ne tiilitalot, tekniset vempaimet ynnä sijoitukset eivät
olleetkaan turvan tuojia.

Tällaisina kriisin aikoina on useita mahdollisuuksia toimia. Voi leikkiä urheaa
vuotavan kumiveneen kapteenia ja hukkua koomisen näköisesti leikkilaivansa
myötä. Voi myös alkaa syytellä muita, katkeroitua ja puida nyrkkiä sivulle ja
ylöspäin. Ja siinä se sappi kiehuu ja mahahaava puhkeaa. Mutta on kolmaskin
tie. Se ensimmäinen: voi nähdä Jumalan sormen tässä lamassa ja itsekkään mammonavallan
äkkipysähdyksessä. Voi alkaa miettiä, mikä elämässä on kestävää ja
arvokasta? Se on löydettävissä ja lähellä.

Tärkeää eivät ole talot tai tavarat. Työtäkin voi tehdä monenlaista. Ja joskus
työttömyyskin on mahdollisuuksien aikaa. Ihmiset ovat tärkeitä: Ihmissuhteet;
Toiset ihmiset vierellä ja lähellä. Olisiko nyt aika tutustua omaan perheeseen ja
sukulaisiin? Olisiko aika lämmitellä ja uudistaa muutama ystävyyssuhde? Olisiko
nyt aika pitää hyvä kehityskeskustelu Jumalan kanssa? Aika on kypsä uudelle
alulle ja paremmalle elämälle. Jumala on järjestänyt aikaa ja puhdistanut meidän
kalenterimme turhasta roinasta.

Hiljainen vaunu

Matkustin Tukholmasta Kööpenhaminaan junalla - mennen tullen. Ruotsin
rautateillä on monia kivoja juttuja. Ensiksikin lipun hinta vaihtelee ostohetken
ja junan tyhjien paikkojen mukaan. Sain puoleen hintaan molemmat
matkat, kun olin valmis lähtemään ex tempore.

Toinen erikoisuus on ns. hiljainen vaunu. Keskustelu ei ole sallittua. Matkapuhelut
ovat kiellettyjä. Kannettavat ja MP3-soittimet ovat ok. Vaunu hiljaisuutta
ja omaa rauhaa tulvillaan. Vähän kuin hiljaisuuden retriitti Heponiemessä ilman
ohjaajia. Vaikka kyllä siinä vaunussa yksi opas oli. Ennen kuin juna lähti Tukholman
asemalta ikkunapaikan venäläistyttö puhui muutaman sanan kännykkäänsä.

Saman tien hurjistunut keski-ikäinen nainen näytti soosoo-sormea tytölle ja
sanoi silmät leimuten käärmeenkielisen sanan: ”hyss!”. Viisi minuuttia myöhemmin
tuli konduktööri ja silloin tämä akanhyväkäs alkoi ääneen valittaa tytön
käytöksestä. Konnari sanoi käskettynä, että kännykän käyttö on ehdottomasti
kielletty vaunussa. Nolattu tyttö punasteli täysillä. Venäläistyttö oli ymmärtänyt
sulkea puhelimen jo ennen matkan alkua, mutta ripitys tuli jälkijunassa.

Muutaman tunnin matkaamisen jälkeen minua vastapäätä tuli istumaan nuori,
komea ruotsalainen liikemies. Hän hymyili ympärilleen ystävällisesti tervehtien
ja alkoi työskennellä kannettavan kanssa. Jonkun ajan kuluttua tuo onneton otti
kännykkänsä ja soitti jollekin. Hän ehti sanoa muutaman sanan. Pelottava, hyssyttelevä
nainen nousi paikaltaan ylös ja kurotti osuakseen. Rouvankuvatus löi
miestä kirjalla päähän huutaen: ”hyss!” Mies lähti hämmentyneenä toiseen vau
nuun. Herra varjelkoon meitä häiriintyvästi käyttäytyvien keski-ikäisten naisten
vihalta. Niitä tuntuu olevan kaikissa Pohjoismaissa. ”Miehen puutetta” arvelisi
sovinisti Karjalohjan laulumailta. Miksei nämä naiset eivät ole enemmän Mallevaimoni
kaltaisia? ”Tiedät kyllä, miksi, jatkaisi se sama sovinisti.

Mutta loma oli hyvä breikki. Maanalainen toimi niin Köpiksessä kuin Tukholmassa.
Söin bretseleitä ja join sitä ruotsalaista leikkiolutta. Naisista seuraava
huomio: Ruotsissa naiset pukeutuvat edelleen muotitietoisesti, esteettisesti ja
miehen silmää lepuuttavasti. Tanskassa yleisilme on sitä samaa vanhaa Kristianian
muotia: Rintaliivit on poltettu, kirppikset kierretty. Ja kaikki rievut on laitettu
kerralla päälle. Olen enempi Ruotsi-fani.

Mutta kotona on paras. Rakastan Lohjan kaupunkia ja kotiamme kirjaston
vieressä, Karjalohjan hyvämaineista seurakuntaa, Länsi-Uusimaa-lehteä, tekstaripalstaa,
valituksia tuomiokapituliin, juoruämmien tulevaa parannuksentekoa.
Odotan innolla uusia haasteita. Olen syntynyt kultainen kypärä päässä. Olen
voittaja ties kuinka monennessa polvessa. Ja kaikissa on vettä.

Hannu Sirnelän muistolle

Muutama päivä sitten tuli pysähdys: Pidemmän aikaa seurakunnassa on ollut
kaikki mahdottoman hyvin. Toimintaa kiitellään yli seurakuntarajojen.
Maallikot ovat tulleet rohkeasti mukaan toiminnan tukemiseen. Talous ja hallinto
luistavat paremmin kuin vuosikausiin, kiitos uuden talouspäällikkömme.
Karjalohjan seurakunta on ollut kevään kynnyksellä lumisateista huolimatta. Tuli
tavanomainen kesiviikkoaamu kahveineen ja kommentteineen. Yhtäkkiä kaikki
muuttui. Hannu, talouspäällikkömme, menehtyi työpöytänsä ääreen, sairauskohtaukseen.
Muutamat minuutit elämän ja kuoleman rajalla, sitten loppu.

On tyhjä olo. Varmasti kaikilla työtovereilla ja Hannun ystävillä. Meitä on
Karjalohjalla, Hangossa, Isojoella, Lappeenrannassa, Lahdessa…ympäri Suomea.
Hannusta jää hyvä muisto niin työkaverina kuin ystävänä. On mahdotonta ymmärtää
elämän tarkoitusta.

Järjestämme hautajaiset muutaman viikon päästä Karjalohjan kivikirkossa.
Surusta ja shokista huolimatta tuntuu hyvältä, kun saa toimittaa – jos Jumala suo
– siunaamisen. On helppo ( ja vaikea) puhua ystävästä ja työtoverista, jota arvosti
ja kunnioitti. On etuoikeus kertoa ystävästä, jonka innostus seurakuntatyöhön
oli suorastaan hämmentävän suurta. Hannu nautti työstä ja sen haasteista. Aikaisemman
metsäteollisuuden parissa tekemänsä työuran jälkeen Hannu luki
Lappeenrannassa taloustieteen maisteriksi. Ensimmäisenä vakituisena kirkon
virkana löytyi työ Karjalohjan seurakunnassa. Yli vuoden saimme ottaa oppia
Hannusta ja kutsumustyön suorittamisesta.

Mietin sanoja Hannun kuolinilmoitukseen. Kuin itsestään kolme sanaa, lausetta:
”Surun yllättäminä. Hannu, meillä on sinua ikävä. Jeesus kanssasi.”

Rakas matkakumppani. Jumalan haltuun kaikki päivät. Meidän ei tarvitse
ymmärtää. Rakastetaan, tuetaan ja rohkaistaan toisiamme. Jeesus kulkee vierellä.
Hän kutsui Hannun kotiin, oikealla ajalla.

Ihan tavallinen päivä

Entisöin vanhan kirjoituspöydän. Lyhensin pöytälevyä makuuhuoneeseen
sopivaksi. Naurettavan näköinen ja kokoinen pöytä. Kannettava mahtuu siihen
juuri ja juuri. Yläkerrassa tehdään remonttia, pihaa kunnostetaan täryjyrällä.
Ajattelin loikoilla ja lukea näin vapaapäivän kunniaksi. Tässä melussa en kuitenkaan
voi ajatella, siksi kirjoitan. Melkein tuli Descartesin tasoinen viisaus. Kuka
se Descartes olikaan, siinä pulma. Hups, olenko Shakespeare? Vai J. Karjalainen?

Me ollaan sankareita kaikki - ihan joka toinen. Olen pehmentynyt ja muuttunut
kiltiksi. Minulla on vain sinisiä ajatuksia. Rakastan lähimmäisiä ja kestän hankalia
ihmisiä, jopa itseäni. Mitä siihen vaaditaan? Jumalan rakkautta ja viisautta.
Asioiden suhteuttamista ja heräämistä.
Tämän typerän kirjoituspöydän edessä, seinällä, on iso valokuva. Tietokoneeni
taustakuva kertoo saman. Olen tallentanut koneelleni n. 30 valokuvaa. Kaikissa
sama aihe: Vaarin poika! Minä olen se vaari. Ja se pikkuinen on Tukholmassa.
Mutta kuvia minulla on muistuttamassa. Tavallinen päivä on ihmeellinen, kun
Jumala siunaa.

Jos olen todella muuttunut parempaan suuntaan, niin kiitos Herralle pienestä
lapsenlapsesta, hänen vanhemmistaan, seurakunnastani Karjalohjalla, suvustani,
ystävistäni, Taivaaseen juuri siirtyneestä kummitädistäni Raunista ja ihan kaikesta.
Kiitos tästä typerän pienestä kirjoituspöydästä, remontista yläkerrassa ja
pihalla möyryävästä traktorista. Vaarinpoika…Herra siunaa sitä pikkuista, Veeraa
ja Ristoa. Ja Herra, en tiennytkään, kuinka rasittavia me isovanhemmat olemme.
Höperöitä. Lähden Nina Marian kahvilaan juomaan latten, pankin kautta. Tilillä
pitäisi olla ainakin sata euroa. Ellei Malle ole ostanut vauvanvaatteita.

Jeesus kanssasi, ystävä

Lohjan kirkon kupeessa, Karjalohjan kotiseurakunta
sydämessä syksyä 2009
Hei reissumies ja heikompi astia

Taas ollaan syksyssä ja matkalla Jouluun. Aika rientää kuin kellovaras pikajunassa,
näin se menee. Mitä uutta? Kaikki ihan uutta ja ihmeellistä. Jumalan
armoa riittää eläville ja etsiville. Seurakunta palvelee jäseniään, sillä hilkulla olevia
ja metsäläisiä. Kaikki on seurakunnassa mallillaan ankean kevään ja voimia
tuoneen kesän jälkeen.

Rakas ystävä. Katsele ulospäin ja ylöspäin. Unohda hetkeksi itsesi, huolesi ja
sinun ikiomaikiomaikiomaelämäsi. Katso ensin kohti Taivasta ja Jeesusta. Kuule
ja ihmettele. Sinua rakastetaan korkeimmalta taholta. Sinä olet Jumalan lapsi, jos
niin tahdot. Mitä se edellyttää? Uskoa ja nöyrää huokausta: ”Jeesus, tässä olen.”
Siinä on uskosi alku, pelastusvarmuus ja Taivaspaikka. Kaikki heti plakkarissa.

Kun annat elämäsi ohjat Jumalalle, niin saat oppia rentoutumaan. Saat tulla
lapsen kaltaiseksi uskossa. Riittää, kun luotat, heittäydyt tai huudat sen onnettoman
isän lailla: ”Minä uskon, auta minua epäuskossani”. Oikea suunta jo riittää:
Katso Jeesukseen ja unohda hetkeksi sinun ikiomaikiomaikiomaelämäsi.
Sitten voit katsastella naapuriisi, outoon muukalaiseen ja vihamieheesi ihmetellen:
”Miksihän Jumala rakastaa tuollaisia outoja, vaikeita ja erilaisia ihmisiä?”
Ja rakasta sitten vaikka Jumalan siivellä: ” Jos sinä Herra rakastat ja välität, niin
anna minunkin välittää. Kunhan annat voiman tuohon välittämiseen”. Ja Jumala
antaa.

Mikä on Karjalohjan kylän ihmisten ja seurakuntalaisten helmasynti? Sama
koskee kyllä jokaista tämän kirjeen lukijaa yli lääninrajojen. Osalle se on viinan
perkele, joillekin kunnian perkele ja suurelle joukolle juoruamisen perkele. Miksi
näin monta perkelettä samassa lauseessa? Jotta ymmärtäisit, kuka perkele sinua
heittelee.

Jokainen viinan himon riepottelema tietää syntinsä ja heikkoutensa. Hän
häpeää ja juo, häpeää ja juo. Kunnes Jumalan armosta ja rakkaitten rukousten
voimasta pääsee vapaaksi.

Kunnian perkele on pahempi vihollinen. Sen orja ei tiedä olevansa syntinen,
lähes pakanan veroinen. Tällainen hyvätapainen reppana katsoo muita alaspäin,
halveksii toisia ja rukoilee fariseuksen tavoin: ”Minä annan tillit, mintut, perunat
ja verot, kelle ne kuuluvat. Minä olen esimerkillinen kuntalainen ja hyvämaineisen
seurakunnan jäsen. Kiitos Herra, etten ole samanlainen kuin Unkan Baarin
ja rivarien juoppoporukka. Kiitos Herra, kun olen näin hyvä ja kunniallinen”. Ja
Jumalan armosta tuollainen ihminen saa kenties langeta näkyvään syntiin, josta
ei selviä ilman nöyrtymistä ja totista parannuksen tekoa.

Juoruaminen on pahan puhumista toisesta ihmisestä. Siihen syyllistyt myös
sinä, aivan varmasti. Vaikka en tiedä, kuka tätä lukee, niin silti olen varma. Sinä
juoruat ja puhut pahaa toisista ihmisistä. Mistä tiedän tämän? Tunnen itseni ja
tunnen syntiin langenneen ihmissuvun. Aina silloin tällöin juoruamisen synti,
juoruamisen perkele saa oikean niskaotteen jostakin yhteisöstä. Meidän kylässä
näin tapahtui alkuvuonna. Miksi? Koska meidän seurakunta on Jumalan isosti
siunaama ja toimiva seurakunta. Meillä on julistettu pelastusta yksin armosta,
yksin uskosta Jeesukseen. Meillä on kerrottu selkeästi puhuttuna ja kirjoitettuna
sanana: Jeesus on tie, totuus ja elämä, ei ole muuta tietä Taivaaseen ja pelastukseen.

Meillä kuuluu selkeä julistus: Jeesus on Herra. Ilman Jeesusta, ilman uskoa
syntisten Vapahtajaan ihmisen tie vie ikuiseen kadotukseen, helvettiin.
Jeesus on ainoa mahdollisuus selvitä elämästä hengissä. Tämän viestin takia
seurakuntaa vastaan on hyökätty ja hyökätään. Ja juoruaminen hajottaa seurakuntaa.

Jumalan armosta teemme tänä syksynä joukolla parannusta juoruamisen
synnistä. Aloitamme itsestämme: ”Herra, anna minulle anteeksi pahat puheeni
toisista ihmisistä”. Ja se riittää. Ymmärrätkö? Se riittää koko meidän hyvämaineiselle
yhteisölle. Vielä kerran rautalangalla väännettynä: ”Herra, anna minulle anteeksi
pahat puheeni toisista ihmisistä”. Se riittää. Älä sorru odottamaan muita.
Tee sinä parannus ja potkaise juoruamisen perkele huitsin Nevadaan.

Jeesus kanssasi, ystävä. Kaikki tulee olemaan hyvin. Sinä olet Jumalalle rakas.

Heikki Linnavirta, Karjalohjan kirkkoherra, rovasti

Kiitos Herralle, niinku

Olen taas fanittanut Jeesusta. Usko on järjettömän yksinkertaista ja selkeää.
Sen kun heittäytyy ja on kuin Ellun kana. Se riittää. Ajattele ensimmäisiä
opetuslapsia. Näet heitä Kymmenen Uutisissa. He ovat niitä, jotka uutisraporteissa
ovat taustalla töllistelemässä ja nenää kaivamassa. Niitä, jotka eivät kelpaa
haastateltaviksi tai kommentoitaviksi. He ovat jossakin takana ja ihmettelevät.
Sitä joukkoa ovat Jumalan lapset ja pelastetut.

Samaa sakkia ovat Idols- ja Talent-kisojen ensimmäisellä kierroksella putoavat.
Ei heistä ole tämän maailman sankareiksi. Silti Jumalan silmissä he ovat
enkeleitä suurempia, taivasta varten kasvavia, jo tässä elämässä Marian osaan
tyytyviä. Katto pään päällä, ruokaa tälle päivälle, joku vierellä lämpöä tuomassa.
Jos aina ei ihmistä löydy liki, niin Jeesus satavarmasti.

Näin se menee rakas ystävä. Elämä on yksinkertaista ja kaunista, joskus pakahduttavan
suurta draamaa. Mutta sankaritarinassa olla möllötämme mukana. Jeesuksen
askelissa, Jumalan seurassa. Aina oikeassa kohden elämää, aina kartalla.
Kiitos Herralle.

Ja anna anteeksi rakas Jeesus, kun joskus - ja useamminkin – luulen, että sateenkaaren
toisessa päässä on kultaa. Ei siellä ole kuin epävireisiä hanurinsoittajia.

Ei mitään sanottavaa katkaravuista

Tulee hetki, jolloin kokee opettaneensa kaiken, mitä osaa: Ei tuoretta ajatusta
tiestä, ei matkasta. Huomaa tekevänsä toistoja, pyörittävänsä uusintoja. Ei ole
uutta haukuttavaa tai tuomittavaa, ei kehuttavaa, eikä kannustettavaa. ”Turhuuksien
turhuus” sanoi Saarnaaja. Olikohan kuningas Salomonilla syysmasennusta?
Ainakin hänellä oli palatsissaan naisia – vaimoja ja sivuvaimoja - pilvin pimein.
Vähemmästäkin aramealaisakkojen papatuksesta masentuu.

Kuulostaako pinnalliselta ”hankkia uusi harrastus”? Maailmassa kun on niin
paljon kurjuutta, rikollisuutta, köyhyyttä ynnä muuta pahuutta. Jospa syntymäsäikky,
uskova pappi hankkisi harrastuksen. Alkaisinko heitellä kananmunilla
keittiön ikkunasta autoja ja jalankulkijoita? Aivan liian kallis ja elitistinen harrastus.
Voisinko harrastaa jotakin sellaista, joka toisi iloa lähimmäisille? Ehkä yhden
miehen riverdance-esitykset kauppakeskuksissa voisivat tuoda ilon kyyneleet
monen lähimmäisen silmiin: ”Kato iskä, toi vaaleanpunainen porsas tanssii eri
tahtiin itsensä kanssa.”

Voisinko kulkea kaduilla ja tehdä pieniä hyviä tekoja?
Olin joku aika sitten Helsingin keskustassa. Istuin Stockmannin kirjakaupan
portaiden vieressä jalat ristissä, kuten me vanhat hipit istumme. Join pahvimukista
lattea ja pureskelin brezeliä. Ihmisiä soljui ohi. Kolme metriä minusta
vasempaan, ihan katutasolla, oli nuori ja mahdottoman kaunis romaninainen
polvillaan kerjäämässä. Ihmiset menivät vaivautuneina ja vihaisina hänen
ohitseen. Heille kun on opetettu, että kerjäläisiä tulee auttaa heidän omassa
kotimaassaan. Varmaan nuo ihmiset olivat matkalla Bulgariaan tai Romaniaan
auttamaan mustalaisia.

Minä työstin mielessäni: ”Uskallanko antaa kerjäläiselle lantin täällä Suomessa?”
Rohkaistuin, menin hänen luokseen. Oletin, että hän osaa englantia.
Ajattelin sanoa hänelle ”hyvää päivänjatkoa sinulle.” Hoin siis ajatuksissani
”have a nice day, have a nice day, have…” Laittaessani rahat kerjuukippoon, tuo
lähimmäinen katsoi minua ihanilla ruskeilla silmillään. Änkytin: ”Have a nice
place!” Katosin häpeissäni ihmisvilinään niin kuin me wannabe-hipit tapaamme
kadota.

Aloitan rohkeuskurssit, englanniksi. Mutta nyt tuntuu, kuten Forrest Gump
elokuvan sotilaalla: ”Tässä on kaikki, mitä tiedän katkaravuista”. Ja sitten hiljaisuus.

Porin Jatsit

Olin lauantain Porin musiikkijutuissa veljeni ja serkkuni kanssa. Kaikille eka
kerta jatsimusiikin parissa ja Porissakin vain joskus kauan sitten. Kaunis hellepäivä
ja kansaa kuin herättäjäjuhlilla tai Keskisen kyläkaupan parkkipaikalla.
Mutta musiikki, tuo jatsi.

Ensimmäinen kuulemamme pumppu oli iso, perinteinen jatsin taitaja. Eri
instrumenttien taiturimaista soitantaa ja juoksutusta minuuttitolkulla. Sitä suu
auki ihmetellessään tuli mieleen, että onko nämä pitkät, polveilevat piisit ihan
sävellettyä kamaa? Onko näihin jopa nuotteja olemassa? Vai soittelevatko huilistit
ja trumpetistit, mitä sylki suuhun tuo? Vähän vaikutti ajoittain sellaiselta
omasta päästä käsin keksityltä. Monet kuuntelijat kyllä jammailivat asiantuntevan
näköisesti. Soolo-osuuksia oli runsaasti. Melkein koko orkesteri kävi vuoron
perään vetämässä jonkun oman diiba daaba duunsa. Aina kun osio oli ohi, niin
kansa taputti. Mekin opimme helposti: kun joku lopettaa soittamisen, kannattaa
kiitollisena aplodeerata.

Toisena porukkana oli kolme maailman ykkösluokan basistia. Se oli helpommin
seurattava ja tosi vaikuttavaa jumputusta. Oli niin kerkeitä sormia ja peukalot
eivät olleet keskellä kämmentä. Harvinaisen hyvä kokonaisuus.
Illan pääesiintyjänä oli joku 50 ja risat-ikäinen rockabilly-laulaja. Se oli jo ihan
ymmärrettävää musiikkia ja koko monituhatpäinen yleisö oli hetkessä mukana.
Siinä oli mahtavaa kitaransoittoa, laulua ja lavakarismaa. Ei huono. Lähdimme
kyllä ennen esityksen loppua kävelemään kaupunkiin, koska nälkä on hyvä syy
ehtiä ennen muita ravintolaan syömään. Kanapastaa ja valkosipulia. Tilkka viiniä
ja olutta kyytipojaksi. Ihan hyvä ilta. Vähän kuljeskelua Porin leudossa yössä
ja kebabin jälkeen unten maille.

Meillä oli kahden hengen huone ylimääräisellä vuoteella. Siinä on aamulla
sellainen isänmaallinen tunnelma, kun herää pienestä hotellihuoneesta, kolme
vanhenevaa miestä. Valkosipulin ja minkä lie löyhkä: ihan tuli varusmiesajat
mieleen. Mutta teki hyvää olla päivä ihan muualla ja unohtaa työ, stressi ja tulevaisuudensuunnitelmat.
Ihmettelimme useaan kertaan lauantaipäivän ja illan
aikana, kun emme tavanneet ketään tuttua, vaikka väkeä oli paikalla puolen
Suomen verran. Ehkä puskaradio oli toiminut: Porissa harmaapartojen kokoontumisajot.
S

unnuntaiaamuna ehdimme heti kymmenen pintaan aamupalalle.
Siellä tapasin ensimmäisen tutun: Karjalohjan kesäseurakuntalaisen punaisesta
mökistä. Oli kuulema jo konkari Porin jatseissa. Ennen kotimatkaa kävimme
Yyterissä uimassa. Pitkä matala ranta - sai kahlata melkein Ruotsiin asti ennen
kuin pystyi uimaan. Vesi virkisti ihan mukavasti. Kotimatka meni asuntoautojen
takana jonottaessa. On se kiva mennä joskus ihan miesporukalla. Vaikka naiset
on kyllä mukavampia. Ainakin mukavat naiset.

Jeesus kanssasi, ystävä

Heikki Linnavirta, Karjalohjan kirkkoherra, rovasti ja edelleen kantrin ja bluegrassin
ystävä

Lohjanlinnassa hyvämaineisen seurakunnan jäseniä ja kesäasukasjäseniä
rakkaudella rukouksissa kantaen joulunaikaan 2009
Joulukirje 09

Aikansa kutakin ja ikuisuus ikkunan takana, rakas ystävä
Lohjan kaupungintalon pihalta kaatoivat lahon koivun. Yksi taitoniekka
oli moottorisahan kanssa nosturiauton liikuteltavassa kopassa, latvojen tasalla.
Maassa oleva mies ohjaili nosturia. Pari kolme miestä seisoskeli ja hätisteli ihmettelijöitä
pois putoavien oksien alta. Siinä oli meikäläisellä tuntitolkulla katseluvirikettä
keittiön ikkunan edessä. Samalla tuli mieleen Karjalohjan Pappilankujan
lahot koivut. Nekin kaadettiin. Nyt ovat kaupungintalon piha ja Pappilankuja
turvallisempia kulkea. Mutta puut!

Rakastan puita. Enemmän kuin Obelixin Idefix. Tulee haikea mieli, kun puita
kaadetaan. Onneksi en ole metsuri, enkä paperitehtaan johtaja. Tammi on suosikkipuuni.
Se voi elää kevyesti 400-500 vuotta. Jotkut yksilöt saavuttavat jopa
900 vuoden iän. Tammi voi hoitaa osaa sairasta oksistoaan kuntoon näyttelemällä
kuollutta. Kaupunkilaistollo saattaa vahingossa karsia elävää oksistoa, jos ei
tunne tammen tapoja. Katajasta tehtyjä kenkälusikoita ja avaimenperiä myytiin
aikoinaan kivikirkon kunnostuksen hyväksi. Muistaakseni katajat olivat Viron
Saarenmaalta. Katajat ovat usein pimeällä kujalla pelottavan roiston näköisiä,
mutta vaarattomia ne ovat. Jotkut katajat kasvavat ihan isoiksi puiksi. Hitaasti
kasvava kataja voi saavuttaa jopa tuhannen vuoden iän.

Pappilanniemi on ollut kymmenisen vuotta Karjalohjan hyvämaineisen seurakunnan
omalla päätöksellä luonnonsuojelualue. Siellä on Karjalohjan kenties
komeimmat kuuset. Hieno satumetsä karjalohjalaisten kuljeskella. Kuusillekin
tulee ikää parhaimmillaan yli 300 vuotta. Koivut ovat kansallisromanttisia puita,
joita on usein istutettu kujiksi herraskaisten kartanoitten ja pappiloitten iloksi ja
kaunistukseksi. Koivut ovat puiksi aika nuorena nukkuvaa sorttia. Sata vuotta on
jo hyvä ikä koivulle.

Puissa on jotakin ihailtavaa, ikuisuuteen kurkottavaa. Silti ne tulevat aikanaan
tiensä päähän ja kuolevat pois. Ihmisen elämä on vuosissa nopea pyrähdys. Vaan
sitten ei olekaan edessä loppu, vaan alku. Siinä on ihmisen ja muiden elävien ero.
Olemme ikuisuusolentoja lyhyellä valmistelujaksolla maaplaneetalla. Emme tulleet
tähdistä, emmekä tähtisumuista. Emme ole pelkkää tomua ja tuhkaa, kuten
muu luomakunta. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Siinä on ihmettelemistä ja
opettelua näinä nopeina vuosina maan päällä.
Joulun seutu on mainio aika oppia, jos ei rasita itseään liiallisella siivoamisella,
ruuan laitolla tai glögin juonnilla. Joululahjat kertovat elämän lahjan antajasta.

Suurimpana lahjana on erityisasema – VIP - maailmankaikkeudessa. Olemme
Jumalan ystäviksi tarkoitettuja, Taivasta varten luotuja. Jumalan rakkaita lapsia.
Kaikki on lahjaa.

Jeesus-lapsi syntyy Betlehemissä. Jumala syntyy ihmiseksi. Käsittämätöntä.
Äärettömästä tulee mitättömän pieni. Rikkaasta tulee köyhääkin köyhempi. Väkevästä
Jumalasta tulee hauras, autettava, pienenpieni vauva. Joulun tapahtuma
on salaisuus. Paras tapa aavistaa jotakin on lapsen lailla ihmettely ja ihastelu:
”Kuinka kaunista, iloista, ja ihmeellistä. Kaikki minua varten”.

Näin se on rakas ikuisuusolentosisareni ja –veljeni. Sinua ja minua varten on
kaikki tehty ja valmistettu. Meillä on tämä lyhyt elämä aikaa vastaanottaa Joulun
ja elämän lahja ja saada luja pelastusvarmuus: Olen ikuisesti Jumalan lapsi. Olen
matkalla Taivaaseen jo tänään. Paras aikani on edessäpäin. Kiitos siitä Jumalalle,
joka teki minusta kuvansa ja suurimman ilon aiheensa. Joulun Lahjan vastaanottajan.

Rakas ystävä. Anna Jumalan itse tehdä sinulle elämäsi tähänastisista Jouluista
parhain. Sano Luojallesi ja Vapahtajallesi Jeesukselle: ”Tässä olen Herra, tyhjin
käsin ja tyhjin sydämin. Anna minulle lahjojasi. Valmista tahtomasi Joulu. Lähetä
tielleni enkeleitä Taivaasta. Lähetä tielleni enkeleitä ihmishahmossa. Lähetä
rohkaisijoita ja ilon tuojia. Lähetä uskon vahvistajia ja lohduttajia. Lähetä parasta.
Jokaisen kohtaamani ihmisen, enkelin ja siunauksen kanssa, tule Herra itse ja
asetu taloksi minun elämääni”.

Tänään Hän tulee. Jeesus kanssasi, ystävä.

Heikki Linnavirta, Karjalohjan kirkkoherra, rovasti

Joulu Unkan Baarissa ja Karjalohjan Kivikirkossa

Meillä on perinteitä Karjalohjalla. Jo viime vuosituhannelta lähtien. Niihin
kuuluvat aaton Joulurauhan julistus Unkan baarissa klo 12 ja kirkkohetki
klo 16 Kivikirkossa. Noissa tilaisuuksissa (ja muutamassa vanhusten tapaamisissa)
kohtaan yli 500 ihmistä. Osa on jumalista ja osa tavallista porukkaa. Itseni koen
joskus hurskaaksi, joskus ihan paskaksi.

Sopii hyvin Karjalohjalle ja sen kiukkuisen aralle paimenelle tänäkin vuonna.
Minulla, pahaisella papilla, on kuitenkin mahdollisuus todistaa. Mahdollisuus
kertoa elämäni ainoasta toivosta, johon ripustauduin jo kahdeksantoistakesäisenä
hulttiona: Jeesus on Herrani. Muu heittäköön edelleen häränpyllyä.

”Kuva Jumalasta” on Joulun ilosanoma. Monet ovat luoneet tuon kuvan toisten
ihmisten puheista. Vanhemmat, kirkkohurskaat, herätyskristityt ja naapurit ynnä
opettajat ovat luoneet kuvaa Jumalasta, joka on tällainen: Kiukkuinen isä tai äiti.
Pelottava koulun rehtori. Ilonpilaaja ja hurskastelija kuin vanheneva, katkera nainen.

Mies, joka on aina oikeassa ja kertoo sen kaikille. Jumala on pelottava, kauhea,
tylsä ja luotaan työntävä iljetys. Tällainen Jumala on mielikuvituksen tuotetta
ja epäjumala. Sen ovat keksineet ja luoneet ylpeät ja heikot ihmiset. Ehkä sinä?
Ehkä minä? Raamattu antaa toisen kuvan, hyvän uutisen Jumalalta: Meille on syntynyt
Vapahtaja. Hän huolehtii kaikesta. Yksi Jeesuksen lupaus riittää: ” Pyytäkää,
niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä
pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. (Luukas 11:9-10).

Miten on rakas ystävä? Oletko heikko? Oletko väsynyt tai masentunut? Onko
sinulla kädessäsi saatanan käyntikortti, jossa lukee ”pelko”? Onko elämäsi harmaata?
Oletko muiden ihmisten armoilla ja johdateltavissa? Onko vapautesi jäänyt
Nuuksion korpeen? Vai oletko vain kyllästynyt mukavaan elämään, joka ei sittenkään
tuo tyydytystä ja rauhaa sisimpään? Jos on näin, niin oikea ilosanoma on ulottuvillasi.
Voit unohtaa vanhempien, rehtorin, esimiehen, pelottelevan papin tai
hurskaan naapurin puheet Jumalasta. Voit tulla Vapahtajan, Jeesuksen luo, joka on
Herrasi ja paras ystäväsi. Pelottava kuin pieni vastasyntynyt lapsi… Tule rohkeasti
ja kerralla!

Älä enää pyydä, jos olet pyytänyt. Älä enää etsi, jos olet etsinyt. Älä enää kolkuta,
jos olet kolkuttanut. Ota käyttöön uskon, heittäytymisen, lahja. Ota käyttöön
Jumalan varassa köllöttelemisen lahja, koska pyytäville annetaan, siis annetaan.
Se on Jumalan vakuutus. Etsijät löytävät kaipaamansa, siis löytävät. Se on Jumalan
vakuutus. Jokaiselle kolkuttaneelle ovi on apposen auki. Jokaiselle, jokaiselle,
jokaiselle! Se on Jumalan vakuutus sinulle, ihan nyt. Tämä hetki on hyvä - paras.
Oletko mukana? Jeesus kulkee kanssasi, rakas ystävä. Anna Jumalalle jo suunvuoro
ja lahjojen jakamisen etuoikeus. Ota vastaan ja lepää Isän sylissä.

Siunausta ja lepoa Joulunaikaan.

Valitan syvästi…

Siitä se elämän surkeus alkaa ja kasvaa: ”Valitan, valitan syvästi”. Viime aikoina
Jumala on antanut käsiini valoisien ja lapsellisten kristittyjen kertomuksia.
Nyt viimeisenä olen tavaillut Ermo-päällikkö Martti Falckin tarinaa. Aiemmin
kertasin amerikkalaisen Merlin Carothersin kirjaa ”Ylistystiellä Suuriin Siunauksiin”.

Olen myös silmäillyt Martti Lutherin kirjasta ”Ajatuksia miehestä, naisesta
ja avioliitosta”. Näissä kaikissa kirjoissa ja niiden takana olevissa kristityissä on
elämisen ja ilon makua. Niissä näkyy heikkojen ja erehtyvien ihmisten suuret
mahdollisuudet, kun Jumala on ensimmäisellä sijalla. Elämässä mennään metsään
ja koetaan suuria menetyksiä. Elämässä iloitaan ja pidetään hauskaa. Kaikkea
turvallisessa ja hyvässä seurassa. Jeesus – Jumala itse - kulkee mukana.

Olen taas pitkästä aikaa alkanut muistaa. Minullekin kuuluu isosanoma Jeesuksesta.
Pelastuksen lahjan omistaminen saa näkyä muustakin kuin vihaisesta,
tuskaisesta ja masentuneesta ilmeestä. Tai ahavoituneesta keskivartalon takaosasta.
(En iljennyt käyttää sanaa ”Pedersen”). Ilo ja kiitollisuus saa näkyä levollisuutena,
nauruna, huumorintajuna ja olemisen keveytenä: ”Jumala on hyvä ja
se riittää”.

Tänään on kiitoksen päivä ja aika. Kiitos Herra! En erittele, mitä on toisin
eilisestä, kun olin maissa ja murheen murtama. En analysoi enkä märehdi lehmän
lailla. Olen ja kiitän Jumalaa, joka toimii myös kirjanvälittäjänä. Ja onhan eläviä,
ihania ihmisiä ympärilläni. Ei niin pyhiä, ei niin pahoja, mutta kaikki armon ja
Jeesuksen sovitustyön varassa Jumalalle kelpaavia.

Kiitos Herra elämän lahjasta, perheestä, ystävistä. Kiitos seurakunnista Karjalohjalla,
Lohjalla, Sammatissa. Kiitos piispoista ja paimenista, kiitos Patmosväestä,
Radio Deistä ja TV 7:stä. Kiitos lessuista ja muista herätysliikkeistä. Kiitos
kansankirkoista (ortodoksit on se toinen pulju), vapaista suunnista ja kiitos
Suomen kansasta, joka kaipaa herätystä ja uudistumista, joka on tulossa laman
keskellä. Ole kiitetty Elämä. Ole kiitetty Jeesus Kristus!

Jeesus kanssasi, ystävä

Ps. Luther oli uskonpuhdistaja ja aikansa lapsi. Tässä muutama ajatus:
”Naisilla on kapea rintakehä ja leveät lanteet ja takapuoli. Niinpä heidän tulee
pysyä kotona istumassa, hoitaa taloutta, synnyttää ja kasvattaa lapsia”.
”Miehellä on leveä rintakehä ja kapea lantio, siksi heillä onkin enemmän ymmärrystä
kuin naisilla”.

Rakkaat seurakuntalaiset ja muut sananlukijat

Tänään on ollut hyvä päivä. Kiitos Herralle. Mikään ei oikeastaan ole toisin.
Samat vuoret ylitettävänä ja samat tutut ihmiset potkimassa nilkkoihin ja
persuksiin, mutta yllättäen vain ilon vaihde löytyy päälle. Tämä on yksi hyvä syy
olla uskossa ja Jeesuksen liepeissä kiinni. Ilo yllättää, kun on sen aika.

Olen oikein tutkailemalla tutkaillut, pitäisikö minun provosoitua Ykkös-
Sanomien lehtijutusta? Mutta mikäpä sen unohtuvampaa kuin eilinen lehti. Ja
toisaalta päätoimittaja on tolkku nainen.

Olin Ruotsissa lataamassa akkuja. Yövyin Bromman hotellissa, kävelymatka
tyttäreni Veeran, Riston ja vaarinpoika Kasperin kotoa. Ai niin, olihan Maija-
Sofiassa (kuopus, 18 v.) hyvää matkaseuraa. Aamukävelyjä Tukholman esikaupunkialueella
Leonard Cohenin kanssa, laskeutuvia ja nousevia lentokoneita,
ajelua maanalaisella, kahvia ja lattea monissa kuppiloissa ja ennen muuta rautatieaseman
ihmisvilinässä (T-Centralen). Jos olisin työterveyslääkäri Mehiläisessä,
niin määräisin maalaispapeille viikonlopun kaupunkilomia kohtuulliseen tahtiin.
Joka tapauksessa virkistyin.

Lennikalle on meidän iäkäs rouvakissa, joka on asunut vuosikausia Karjalohjan
Pappilassa ja syönyt vähän monta karjalohjalaista lintua, hiirtä ja oravaa.
Lennikalle asui vuoden päivät myös Vantaan Nikinmäessä Salla – tyttäremme
(joka odottaa vauvaa) ja Jukka vävypojan luona. Nyt kissa on muuttanut meille
Lohjan keskustan kerrostaloon, sisäkissaksi. Käytimme häntä tutulla eläinlääkärillä
Lohjalla. Diagnoosi olisi sopinut kissan isännällekin: stressi. No, minä kävin
sattumoisin aamulla ihmisten hammaslääkärillä Karjalohjalla ja Teemu sanoi
hampaiden vihlonnan syyksi ihan saman: stressi. Onkohan kerrostalo kissalle
ja minulle väärä asumismuoto? Minä kyllä viihdyn Lohjan Linnassa. Ikkunasta
näkyy vähän vieraampi kirkko, mutta kristillinen kirkko kumminkin.

Rakas ystävä. Nyt kuuluu hyvää Karjalohjan papille. Kiitos esirukouksista ja
tuesta kaikenaikaa. Kiitos Herralle suorasta tuesta. Mikäpä tässä on elellä Herran
kukkarossa. Muitten lanttien seassa.

Lapset saavat tulla

Ruotsin TV:n nettisivuilla (22.2.09) ja Hesarissa (23.2.09) oli artikkeli aborteista
Ruotsissa. Norjasta ja Tanskasta tullaan tekemään abortteja sukupuolen
perusteella. Koska perheissä on jo tyttöjä, niin vain pojat enää kelpaavat. Nämä
abortinhakijat ovat ulkomaalaistaustaisia ja toisen uskonnon piiristä.

Seitsemäntoistavuotias tyttö Turkissa rakastuu perheen kannalta väärään
poikaan. Tämän seurauksena tyttö kivitetään torilla sukulaisten ja muiden kyläläisten
toimesta. Tästä on ahdistavaa kuvaa You Tubessa. Murhaajat kuvasivat
demonisen tekonsa kännykkäkameroillaan ja laittoivat maailmalle.

Kahdeksanvuotias tyttö Helsingin seudulla on pahoin sairas ja vammautunut.
Hän joutuu elämään koko ikänsä hoitolaitoksissa. Paljon aikaa menee myös
sairaaloissa, joissa joudutaan antamaan erityishoitoja, tekemään erilaisia leik145
kauksia elämän jatkumiseksi. Kysyin yhdeltä hoitajalta: - Eikö olisi parempi, jos
tuollainen kärsivä lapsi pääsisi Jumalan luo, pois pahasta maailmasta? Sain vastauksen:
- Hänellä on kärsimyksiä ja kipua, hän ei osaa puhua eikä tule koskaan
kävelemään. Hän on täysin hoidettava läpi elämänsä. Mutta miten ihanasti hän
nauraa, iloitsee, on onnellinen. Hänellä on hyvä, vaihteleva elämä, niin kuin
meillä muillakin.

Sana ”kotouttaminen” on uusiosana. Ällöttävän teennäinen suomen kielen
kannalta, mutta sitä on kai nykyään käytettävä. Kotouttaminen kristittyihin
maihin on hukassa. Me kutsumme ja otamme vastaan siirtolaisia, pakolaisia,
eriuskoisia ihan niin kuin pitääkin. Mutta me emme kotouta heitä. Sanomme peloissamme:
- Pitäkää vinoutuneet ja sairaat arvonne, joiden takia olette joutuneet
pakolaisiksi. Eläkää samalla tavalla kuin mihin totuitte aiemmassa kotimaassanne
( jossa sodittiin, kidutettiin, kivitettiin, halveksittiin ja hakattiin naisia). Sanomme
näin, koska pelkäämme. Emme uskalla olla ylpeitä ja aitoja omasta kulttuuristamme,
kristillisestä uskostamme ja tasa-arvosta.

Mikä saa meidät häpeämään demokratiaa, uskonnonvapautta ja elämän kunnioittamista?
Mikä saa meidät häpeämään juuriamme? Miksi häpeämme kaikkivaltiasta
Jumalaa, Vapahtajaamme Jeesusta? Eikö tasa-arvossa ja vapaudessa, eikö
suomalaisen yhteiskunnan tavassa hoitaa heikkoja ja sairaita ole jotakin sellaista,
mitä tulee opettaa vieraillekin. Eikö kotouttamisen eväitä kannattaisi käyttää?

Kysymyksiä Karjalohjan Viisaalle

Kysymys: Miten nuoren miehen tulee hoitaa itseään ollakseen riittävästi
mies?
Vastaus: Tämä on tärkeä kysymys aikuisuuden kynnyksellä, kun finnit näyttävät
kurpitsan kokoisilta ja jatkuvasti haisee oudolta, on sitten yksin tai porukassa.
Muutama harvinaisen oikea vastaus sinulle nuori kysyjä. Harjaa hampaasi päivittäin
ja vaihda kalsarit vähintään kerran päivässä - ja sukat. Shampoita on monia
merkkejä hyvin vaihtelevin hinnoin. Tosimies käyttää niin vartalon kuin tukan
pesuun tervashampoota. Muut shampoot kuuluvat naisille. Ihon rasvaaminen,
kasvojen aurinkosuojaus ja ahavoituneen keskivartalon hoito onnistuu Vitalisvoiteella
(keltainen peltirasia). Hätätapauksessa voit käyttää Klöver-vaseliinia.
Muut rasvat on tarkoitettu vauvoille ja naisille. Näillä neuvoilla, rakas kysyjä,
sinä kasvat mieheksi isolla egolla.

Kysymys: Mitä Karjalohjan hyvämaineiselle seurakunnalle todella kuuluu?
Vastaus:Meillä eletään vanhojen naisten kesää, kuten Saksassa sanotaan lämpimän
syksyn vallitessa. On kuin pahan valta olisi taas murtumassa. Parannusta
on tehty ja Jumala on siunannut. Mitään pyhimyksiä emme edelleenkään ole,
mutta aika hyviä ihmisiksi. Jumala on yllättänyt meidät ilolla. Meillä on uusia
hyviä työntekijöitä ja me vanhatkin olemme nuortumaan päin.

Kysymys: Ovatko kansanedustajat ja ministerit roistoja?
Vastaus:Ajankohtainen kysymys. Pakostakin joutuu seuraamaan uutisia mediassa.
Joka tuutista tulee sitä samaa. Herrat yli puoluerajojen, keskustan johdolla,
ovat korruptuneita ja moraaliltaan surullisen luokatonta joukkoa. Usein
käytetään sanontaa ” millainen johtaja, sellainen kansa” (qualis rex, talis grex).
Tämä sananlasku ei tietenkään pidä paikkaansa. Sen keksivät muinaiset roomalaiset
keisarit ja senaattorit hätäpäissään, kun etsivät muualta syyllisiä omaa
pahuuttaan peitelläkseen. Hyvä ja kärsivällinen kansa saa joskus koettelemuksia
huonojen ja roistomaisten johtajien välityksellä. Näin meillä Suomessa viime
vuosikymmeninä. Kertauksen vuoksi: Kansanedustajat ja ministerit ovat roistoja,
valitettavasti. Lisäksi he ovat tyhmiä, paitsi ruotsinkieliset. Heidän luokseen raha
palaa harharetkiltään hyvinhoidettujen säätiöiden kautta. Heja Nalle!

Kysymys: Miksi kirkosta erotaan niin helposti?
Vastaus: Jos tarkoitat luterilaista kansankirkkoa, niin ei meillä niin runsaasti
erota. Elämme vain aikaa, jolloin kirkkomme on saamassa sen oikean kokonsa ja
jäsenmääränsä. Kristillinen kirkko aletaan mieltää Kristuksen kirkkona, uskovien
yhteisönä, etsijöiden kaipaamana turvapaikkana. Ne, jotka ovat pitäneet luterilaista
kirkkoa jonkinlaisena kulttuurisäätiönä, kunnallispoliitikkojen valmennuspaikkana
tai ”Seremoniamestarit” puljun isompana vaihtoehtona, ovat toivottavasti
harkitsemassa, mihin kuulua ja miksi? Pelastus yksin armosta, Jeesuksen
sovitustyön kautta: se löytyy luterilaisesta kirkosta. Keisarin uusien vaatteiden
suunnittelijat ja niissä pelehtijät löytyvät toisaalta.

Kysymys: Mitä on naisen logiikka?
Vastaus: Tätä kysytään minulta usein pitkien ongelmakuvausten ja piirrosten
avulla. Kysymys on vaikea, koska kaksi peräkkäistä sanaa muodostavat absurdin
yhtälön: ”Nainen – logiikka”. Apina ja banaani sopivat yhteen. Audi ja keskiikäinen
mies ovat kuin paita ja henkselit. Mutta …nainen ja logiikka, tuli ja vesi,
kaura ja puuro, keittiö ja Fairy. Tässä voi olla alkua pohdinnalle? Mutta, kuten
muinaiset sudettisavolaiset sanoivat: ”Kysymys on lavea kuin naisen mieli ja polveilevan
kerkeä kuin Pohjan akan kieli.”

Kysymys: Onko Jumalalla huumorintajua?
Vastaus: Jumala loi haisunäädän, nenäkarhun ja miehen. Mieti tykönäsi onko
Jumalalla huumorintajua? Taitaapa olla.

Rakkaat ystävät ja maalaiset. Kiitos taas kysymyksistänne ja kommenteistanne.
Kysykää edelleenkin, mitä tahansa. Vastaan vastakin, mitä tahansa.

Iranin ja Suomen roistot

Luen paraikaa kirjaa ”Gud vill att du ska dö”. Se kertoo Mitrasta ja muista
toisinajattelijoista Ajatollah Khomeinin aikaan. Tuhansia ja tuhansia tapettuja
ja kidutettuja tuolloin. Ja maailma vaikeni. Nyt ollaan Iranissa samassa
tilanteessa. Demokratiaa kaivataan, mutta EU ja USA varovat puuttumasta liikaa
asioihin. Juhlapuheissa vaaditaan vapauksia ja erilaisuuden kunnioittamista,
mutta käytännön toimet kertovat länsimaiden päättäjien todelliset ajatukset:
”Tappakoot muslimit toisiaan. Meitä kiinnostaa öljy ja raha”. Pian terrorikoneisto
voittaa toisinajattelijat ja Iran rauhoittuu. Kymmeniä tuhansia kuolee.

Suomessa valehdellaan porukalla. Puolueet saavat pimeää vaalirahaa. Tai ainakin
hävettävää vaalirahaa itsekkäiltä liikemiehiltä, ammattiyhdistysroistoilta
ja Etelärannan öykkäreiltä. Kuinka poliitikot voisivat tuomita korruption? Jokainen
on mukana kaulaansa myöten. Vanhanen pitkänä miehenä vasta kainaloita
myöten. Mutta eikö tässäkin kohden päde se vanha kansantyhmyys: ”Suomi saa
juuri sellaiset johtajat, jotka se ansaitsee”. Jos Bush olisi vallassa, niin meidät kai
määriteltäisiin jo roistovaltioiden joukkoon - heti Pohjois-Korean jälkeen.

Luen myös eksegetiikan mestareita näin loman kunniaksi. Kyllä täytyy sanoa,
että Suomen ns. raamatuntutkijat ja muutamat vasemmistopiispat ovat ihan
väärässä firmassa töissä. Heidän paikkansa olisi Linnanmäellä tai Aku Ankan
toimituksessa.

Tein Facebookissa ’Mikä on henkinen ikäsi?’ – testin. Olen sen mukaan
40-vuotias ja keskellä kriisiä. Iästä voi olla eri mieltä, mutta ei päivää ilman kriisiä,
sano mummo, kun sukkapuikko kissansilmään osui.

Kysymyksiä Karjalohjan Vanhimmalle

Miksi Suomen kirkossa on niin monia herätysliikkeitä?
No kuule. Nukkuvia on vielä enemmän, joten herätysliikkeitäkin tarvitaan.
Onhan niitä vähän liikaa, mutta minkäs teet, kun ihmiset ovat niin raadollisia.
Otan esimerkin lähiliikkeistä. Lestadiolaisia on montaa eri sorttia. Kaikki
ovat ainoita oikeita liikkeitä - omasta mielestään. Kun kerran parannussaarna
on sama ja Raamattu on sama, niin kyse onkin isoegoisista saarnaajista. Kun
yksinkertainen saarnamies tarpeeksi kuulee kehuja ja kannustusta, niin äkkiäkös
sitä oman ryhmänsä perustaa - pelkkää ylpeyttään. Näin se menee. Mutta Jumala
on armollinen myös saarnaajille. Sama, mikä koskee lestadiolaisia, koskee myös
muita herätysliikkeitä.

Miksi piispat ovat niin viisaita?
Papit ovat kaikki hieman omituisia ja vähälahjaisia - Jumalan hulluja suorastaan.
Jotkut heistä ovat kuitenkin lähes täysjärkisen kirjoissa. Heistä on hyvä
tehdä piispoja. Muu papisto voi kehua: ”On meillä lukenuttakin porukkaa. Lähes
kymmenen ja Riekkinen.”

Miten metsään pitäisi suhtautua näin ilmastonmuutoksen kynnyksellä?
Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Ei ole helppoa nähdä metsää puilta.
Metsään on tullut syys. Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt. Summa
summarum. Metsään tulee suhtautua kaikella vakavuudella - ei kuitenkaan
havumetsään.

Mikä on turvallinen Raamatun sana - aina?
Jeesuksen lupaus: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun
asti”.

Sopiiko huulenheitto ja Raamatun sana liki toisiaan?
Sopii!

Kuinka niin sopii?
Juuri niin.

Moi ja terveisiä

Vielä viikko lomaa. Ruotsissa oli kivaa. Ja Pohjois-Karjalassa. Rääkkylän
kautta Tukholmaan on n. 2400 kilometriä. Kiva tavata oikeita ihmisiä Itä-
Suomessa. Sotkamokin tuli katsastettua. Lukio oli saanut uudisrakennuksen:
pramea. Tapasin söpön biologian opettajan matkalla palaveriin. Ehti kertoa, että
seurasi isänsä jälkiä opettajan toimessa. Ja minähän muistan tuon isän. Ujo biologian
opettajamies, joka ajoi sinisellä kuplalla. Rekisterinumero OXE - 4. Luulen
muistavani, koska hän oli ainoa opettaja, joka otti silloin tällöin liftarihulttion
kyytiin. Siis minut.

Ruotsin rannikkokaupungit ja maisemat ovat hulppeita. Piteå on vireä kaupunki,
jossa on hieno, venäläisarkkitehdin suunnittelema kirkko 1600-luvulta. Venäläiset
polttivat kaupungin tuhkaläjäksi vuonna 1721. Vain kirkko säästettiin. Hyödyllisiä
nuo venäläisarkkitehdit. Koska kirkkoja ei pahemmin lämmitetty vanhaan hyvään
aikaan, niin urkureilla oli kuumennettua hiekkaa siinä soittopöydän vieressä, jossa he
pitivät käsiään pystyäkseen soittamaan. Toivottavasti kirkossa ei ollut kissoja. Örn149
sköldvikissä yövyimme hienossa pikkuhotellissa aivan keskustassa. Söimme kevyen
iltapalan kristillisessä ravintolassa, jossa kävi asiakkaita! Paikka oli arki-iltana lähes
täysi. Taisi olla jonkun vapaan suunnan rafla.

Gävle on erityisen viihtyisä kaupunki. Yövyimme Rautatieaseman hotellissa,
joka oli itsepalvelupaikka. Aamupala piti tehdä itse ja tiskit laittaa koneeseen.
Ei huono. Kävimme syömässä ja istumassa iltaa Lännen tyylisessä ravintolassa.
Koristelu oli huippua: Joulukuusi ja tingel-tangel kamaa joka paikassa. Tarjoilijoilla
stetsonit päässä ja asekoteloissa kynät ja ateriantilausvihkoset. Lattia oli
täynnä maapähkinänkuoria. Pähkinöitä naposteltiin ruokaa odotellessa ja kuoret
heitettiin lattialle. Tilasin sellaisen makkararuoan. Viisi makkaraa tuli kuumassa
säilykepurkissa. Lautasella oli jotakin rehuja ja dippikastikkeita. Malle passasi
ruuan. Mutta…Johnny Cash oli soittolistalla!

Bromma Tukholmassa oli tietysti ykköspaikka. Veera ja Risto asuvat siellä sen
vaarin pojan kanssa. Sanattoman kiitollinen olo. Kyllä lapset ovat iso Jumalan
lahja ja siunaus. Nyt vielä lomaa jäljellä ja olen kuin Herran kukkarossa Lohjalla.
Seurakunta Karjalohjalla jaksaa hyvin. Espoon kapituli kasvaa ja kehittyy. Piispa
paranee vanhetessaan hyvän viinin lailla. Hyvä on hiihtäjän hiihdellä. Rullasuksilla
aivan. Kiitos ilmastonmuutoksen.

Mä unta näin

Nukun huonosti yöni. Rasitusta ja jännitystä. Aamulenkillä jaksan kuitenkin
juosta ja kävellä yli kolme tuntia. Aika hyvin tällä vatsalla. Iltapäivällä
puoli kaksi on sovittu treffit piispan luo. Joitakin kuvottavia valheita, valituksia
ja juoruja oli kuulunut Espooseen asti hyvämaineisesta seurakunnasta: ”Messu on
raiskattu, kirkkoherra käy vieraissa, kirkon käytävillä myydään pimeitä enkeleitä,
suntion hameenhelma on yli polven ja hänen lanteensa liikkuu…” Käsittämättömän
idioottimaisia pahuuden puheita hyvämaineisesta. Onneksi piispa on
kutsunut luokseen.

Tulen hyvissä ajoin Kirkon herrojen ja herraskaisten rouvien taloon. Kroonisena
eturauhasvaivaisena tyhjennän rakkoni WC:ssä, pesen käteni nestesaippualla
ja kuivaan ne hyvin. Ajoissa olen odotushuoneessa. Ilmoitan vahtimestarille asiani
ja jään odottamaan. Kello on puoli kaksi. Torkahdin siinä mukavassa sohvassa
piispaa odotellessa.

Piispa tuleekin juoksujalkaa vastaan, tervehtii ja saattaa huoneeseensa. Syömme
leivoksia ja juomme kaakaota. Juttelemme seurakuntani tilasta ja ihmisten
puheista. Piispa kysyy, miten olen jaksanut vastata seurakunnasta, kun talouspäällikkö
on menehtynyt kolme kuukautta sitten ja hänenkin työt on jotenkin
hoidettava? Vielä hän kysyy, miten olen jaksanut – ynnä perheeni – kun minua
on valheellisesti syytetty aviorikoksesta ja monesta muusta pahasta teosta. Vastaan,
että olen jaksanut Jumalan avulla, koska tiedän syyttäjieni sydänten perkeleellisen
mustat ajatukset. Juomme vielä kahvia ja syömme paakelseja. Mukavasti
kohtaamisemme sujuu. Tässä on hyvä.

Yhtäkkiä havahdun. Olenkin uneksinut yli viisitoista minuuttia. Pian varmaan
piispa tulee aikuisten oikeasti. Odotan viisi, kymmenen, viisitoista minuuttia.
Kyselen vahtimestarilta ja piispan sihteeriltä, josko piispa on talossa? Vihdoin
hän saapuu runsas puoli tuntia myöhässä. Hän unohtaa pyytää myöhästymistään
anteeksi, mutta talossa talon tavalla. Jostakin syystä mieleeni tulee psykologian
alalta kirjoitus ” Vallankäytön alkeet”. En tiedä miksi.

Mutta keskustelu menee hyvin. Minulle kerrotaan, että saan odottaa jonkin
aikaa valituksia, joita minusta on tehty. Sitten kirjoitan vastineeni. Sitten – kenties
syksyllä – asia ratkeaa. Minulle ei vieläkään kirkastu, mistä minua syytetään.

Mutta sitten piispa mainitsee blogini. Niistä on valitettu. Pyydän esimiestäni kertomaan
vähän tarkemmin ja hän näyttää minulle yhden blogin ja muistuttaa, että
on sopimatonta käyttää sanoja paska ja kusi. Lupaan pyrkiä parantamaan tapani
ja siistimään suuni. Jos joskus lipsahtaa, niin etukäteen anteeksi. Ovathan nämä
syytökset aiheellisia sananvapauden mallimaassa. Pidän siis varani.

Piispan luota lähden ystäväni Eevan kanssa kahveille hyvän Helsingin kaupungin
Malmin kauppakeskukseen. ”Latte, kahvi ja kaksi toskapalaa, kiitos!”

Vappu – myöjatyöväen juhla

Vuosikymmeniä sitten olin keskellä vappumarssia Ruotsin Lindesbergissä.
Tulin suomalaisten messusta ja eksyin autoineni (tosikäytetty Ford Taunus)
keskelle marssivia ihmisiä. Oli punaisia lippuja, Ruotsin lippuja, vappumeininkiä
ja iloisia vilkuttajia ja laulajia. Kevään juhlaa parhaimmillaan. Suomalaispappi
autollaan kulkueen keskellä papinpannoissaan ei harmittanut ketään. Iloisia hymyjä
minunkin suuntaan.

Aiemmin olin seurannut vappumarsseja useaan otteeseen Helsingissä. Punaisia
lippuja, tuimia julisteita: Työtä kaikille! Eläköön YYA ja Neuvostoliiton rauhantyö!
USA pois Vietnamista! Pylly pois tyynyltä! Tuota viimeistä ei kyllä lukenut
julisteissa. Mutta marssijoiden ilmeet ja olemus: vihaisia kasvoja, jäykkää kulkua.

Tuimuutta, ylpeyttä ja kiukkua kuin maalaispapin saarnoissa. Tai Tennilän palopuheissa.
Rakas ystävä. Menetpä työväen kulkueisiin, Jeesus-marssille tai ylioppilaiden
ja muiden maan toivojen (Spes Patrie) oudoimpiin hulabaloo-juhliin, niin muis151
ta ilo. Oikea ilo tulee elämän lahjan nauttimisesta, hyvästä seurasta, jopa Kunnon
seurasta, rakkauden kokemisesta, ruuasta ja juomasta. Räntäsadekin voi nostaa
hymynkareen huulille. Vaaroja vapussa on kaksi: otat vihaisen, tuomitsevan ilmeen
ja hurskastelet miettien: ”Odottakaahan vaan, kun tulee maailmanloppu.
Katsotaan, kuka sitten nauraa!” Tai sitten avaat hanat ja juhlit kuten Alivaltiosihteerit.

Sen jälkeen ei silliaamiainen auta parannuksentekoon, kun mietit ja
häpeät, koska sinulla on många dagar efter!

No se oikea tapa…. Iloitse ja ole kohtuullinen kaiken syötävän ja juotavan
suhteen. Iloitse vaikka ihan ilman viinaa, jos pystyt. Miten teetkin, niin muista
rakastaa. Itseäsi ensin, koska olet Jumalan silmäterä. Arvosta itseäsi ja pidä huolta
jaksamisestasi. Tämän jälkeen ole vapaa ja mene Herran haltuun. Ilo Herrassa on
oikeaa iloa, riemua ja juhlintaa. Se saa näkyä ja kuulua niin marsseilla kuin illan
riennoissa. Synkkämielisyys ja farisealaisuus eivät ole Jumalan lahjoja. Ystäväni,
pastori Launikarin sanoin: ”Tsiigaa ja ota iisisti!”. En vieläkään ole oppinut
slangia, mutta oletan, että tsiigaaminen on iloinen asia. Ja iisisti ottaminen on
jotenkin skål-kohtuullista?

Enkeleitä ja demoneja

Kristitty kirjallisuuden professori, entinen tunnustava ateisti, C.S. Lewis
kirjoitti näkemisestä. Tavallinen vierellä elävä naapuri, ystävä, hankala
lähimmäinen, ventovieras ohikulkija näyttää itsensä näköiseltä. Jos voisimme
nähdä tuon ihmisen valmiina ja perille ehtineenä, kokisimme toisin. Vierellä
oleva ihminen – Jumalan armosta pelastunut – näyttäisi enkeliä kauniimmalta,
puhtaammalta ja ihanammalta. ”Niin mykistävän täydelliseltä, että olisi vaikea
olla palvomatta tuota ihmistä”. Toisaalta yhtä lailla tavallinen, ehkä ihastuttava
ja hyvätapainen ihminen – erossa Jumalasta ja pelastuksesta – näyttäisi demonisen
kammottavalta ja pahuuden turmelemalta. Häntä olisi vaikea edes katsoa.
Ensimmäinen perillä Taivaan kodissa, enkeleitä korkeampana. Jälkimmäinen perillä
kadotuksessa, pimeän, vihan ja pelon valtakunnassa. Molemmat lopullisesti
ja ikuisesti perillä.

Ihmisellä ja ihmisellä on eroa. ”Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille
elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo”. Meillä on mahdollisuus ja
pakko samalla kertaa. Tänään sinulla on mahdollisuus sanoa Jeesukselle: ”Herra,
pelasta minut kadotukseen vievältä tieltä, anna jo nyt ikuinen elämä”. Jumala tahtoo,
että olet tällä hetkellä varma pelastuksestasi. Hän tahtoo sinun uskovan, että
ikuinen ilo ja juhla Taivaassa on sinun tulevaisuuttasi. Jo nyt pelastettu, kuolemasta
elämään siirtynyt, tuomio takanapäin. Tämän Jumala antaa sinulle lahjaksi.

Mutta pakko seuraa tässä: Jumala odottaa, että jo maan päällä vastaamme
Hänelle: ”Tahdon Jeesus, että tulet elämäni Herraksi ja Vapahtajaksi”. Jumala
kaipaa meidän vastausta ja suostumusta. Jos käännämme selän Jumalalle, niin
valitsemme ihan itse kadotuksen. Silloin julistamme sitä, että Jumalan rakkaus,
Jeesuksen ristinkuolema on meille liian pientä, liian lapsellista, liian helppoa,
liian rahvaanomaista.

Jeesus oli kuuliainen Isälleen. Jumalan Poika kärsi julman rangaistuksen ristillä.
Hän otti vastuulleen ja syykseen kaikki maailman synnit. Hän teki kaiken mahdollisen
ja mahdottoman - sinun takiasi, minun takiani. Taivaasta tullut Jumalan
Poika tietää, kuinka ihanaa, suurta, vapauttavaa ja todellista Taivas on. Jeesus, kadotuksen
kauhut ja Jumalan hylkäämisen kokenut, tietää, mitä on olla kadotettu,
ikuisesti erotettu Jumalasta, rakkaudesta ja kirkkaudesta.

Rakas ystävä. Jos olet tällä hetkellä epävarma uskostasi ja päämäärästäsi; Jos
kaipaat varmuutta pelastuksesta, niin tässä on Taivaan portti, avoin tie Elämään.
Ota vastaan Jumalan sana: ”Usko rohkeasti kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä
ja kalliin sovintoveren voimassa. Ole hyvässä turvassa. Saat olla armosta
pelastettu Jumalan lapsi. Aamen.” Jeesus vahvistaa tämän Sanassaan: ”Sitä, joka
luokseni tulee, minä en aja pois”.

Kristitty eksegeetti

Omaksi ilokseni ja hyödykseni olen lueskellut piispa Nikolaisen ”Tämän päivän
evankeliumia”. Ääneen ihmettelin, kuinka hyviä Sanan juuria tuossa
kirjassa on joka sivulla. Melkein valmiita saarnoja. Malle tokaisi: ”Kristitty eksegeetti”.
Näinhän se on. Voi olla lukenut Raamatun asiantuntija ja tutkija, jopa
piispa - ja kristitty. Sen tahtoo vain unohtaa, kuinka kova paine jumaluusoppineilla
tohtoreilla ja piispoilla on nykyaikana.

He ovat jatkuvassa kiusauksessa miellyttää. Heidän tulisi miellyttää valtiovaltaa.
Heidän tulisi miellyttää sivistyneistöä. Heidän tulisi miellyttää jumalatonta
mediaa. Heidän tulisi miellyttää enemmistön mielipidettä. Sunnuntain jumalanpalveluksissa
rukoillaan mm. kristillisen kirkon, sen paimenten ja hiippakuntien
piispojen puolesta. He tarvitsevat rutosti uskovien tukea ja rohkaisua, koska he
ovat paljosta vastuussa niin tänään kuin tuomiopäivänä.

Onneksi nyt on rukouksen aika, lähimmäisten rakastamisen sininen hetki.
Tämän päivän evankeliumi koskettaa pieniä ja suuria. Meille on syntynyt Vapahtaja.
Armo kuuluu kaikille. Ehdottomasti myös eksegeeteille ja piispoille. Kristittyjä
löytyy ihan kaikista ihmisryhmistä. Se on Jumalan armoa.

Kutsumuksena elämä

Sairaanhoitaja, lääkäri, opettaja ja veturinkuljettaja mielletään ensimmäisinä

kutsumusammateiksi. Jokainen ammatti on kuitenkin yhtälailla kutsumustyötä.
Nokian tehtaan kokoonpanohallissa, paperikoneen valvomossa, kaupan
kassalla, varastohommissa, kunnan ja kaupungin leivissä, joka paikassa työ on
kutsumus ja tärkeä tehtävä. Tänä aikana kuitenkin tökkii. Laman keskellä kutsumustyö
on katkolla tai katkennut. Työttömyys ja lomautukset ovat kymmenille
tuhansille arkipäivää.

Kutsumus liitetään työhön ja ammattiin, mutta kutsumus on paljon, paljon
isompi juttu. Kutsumus kuuluu meidän työssä räpeltävien lisäksi aivan jokaiselle
ihmiselle. Lapset, vanhukset, työelämästä syrjään laitetut ja vammaiset toteuttavat
kutsumustaan. Meidät on kutsuttu elämään omalla paikallamme ja täyttämään se
tehtävä, jonka Jumala on meille antanut. Pieni lapsi elää elämänsä tärkeintä vaihetta.
Hän iloitsee, jokeltaa, röyhtäilee ja itkee, eläen lapsen lailla. Hänen paikkaansa
ei kukaan maailmassa korvaa. Vanhus miettii, mitä virkaa on elää sairaana ja muiden
vaivana? Hänellä on Jumalan antama – kenties salattu – tehtävä saatettavana loppuun.

Työssä tai työttömänä, terveenä tai sairaana, lapsuuden, työiän tai vanhuuden
aikana toteutamme kutsumusta ja kerran selviää, miten tuli leiviskä hoidettua.
Jumala kysyy aikanaan sinulta ja minulta: Miten välitit rakkautta, iloa, totuutta
ja lämpöä ympärillesi? Miten välitit Jumalan terveisiä maailmaan? Miten
jaksoit rakastaa itseäsi? Jaksoitko nähdä itsesi ainutlaatuisena Jumalan kuvana ja
Jeesuksen rakkauden kohteena? Meidät on kutsuttu elämään Jumalan yhteydessä
yltäkylläistä elämää. Vaikeina aikoina tulee kiusaus luovuttaa. On kiusaus syyttää
Jumalaa ja toisia ihmisiä. On kiusaus vähätellä itseään.

Kun Jeesus elämänsä murrosvaiheessa oli yksin erämaassa, niin häntä kiusasi
Saatana, valheen isä ja ihmisten vihollinen. Jeesus voitti Saatanan. Ensin erämaassa,
lopullisesti Golgatan ristillä. Tuo Jeesuksen voitto on meidän väkevä
toivo tänään. Meidän kutsumus on elää Jumalan yhteydessä. Jeesuksen voimalla
voitamme kiusauksen luovuttaa ja antaa periksi. Meidän kutsumustietoisten käy
elämässä hyvin. Vastuun haluaa kantaa rakastava Jumala - ihan yksin.

Kiitos Herralle Nouwenista

Aamumasennus ja kuolemanpelon perkele meinaa taas ottaa syleilyynsä. En
kestä kipuja enkä vaivoja. Niitä on minun kohdalla ihan mukavasti, vaikka
olen maan perusteellisen (ja Taivaan) pelastettu. Luen sadatta kertaa kirjaa ”Läpi
pimeän yön”. Ja muistan, mistä on kysymys. Muistan elämän tarkoituksen. Muistan,
kuka rakastaa minua täysillä ja kaikenaikaa.

Unohdan vain niin helposti. Kiire vie mukanaan. Minulla on matkaa mystikoksi,
joka tyytyväisenä istuu pylvään nokassa nenää kaivellen ja silmiä siristellen.
Mutta nyt olen ja annan Jumalan hoitaa. Hänessä on elämäni, kaipaukseni
täyttymys, voitto kaikista peloista. Unohdin katsoa sydämeeni ja vierelleni. Nyt
muistan, kun luen Nouwenia. Jumalan askelissa kuljen, joskus jopa juoksen. Nyt
sylissä, aikuinen mies. Tässä on hyvä.

”Älä arkaile. Syvene siinä vakaumuksessa, että Jumalan rakkaus on sinulle
kylliksi, että olet turvallisissa käsissä ja että sinua ohjataan tiesi jokaisella askeleella.
Älä salli demonisten hyökkäysten yllättää itseäsi. Ne lisääntyvät, mutta
jos kohtaat ne pelkäämättä, huomaat, ettei niillä ole voimaa…Vihollinenkin on
paikalla, odottaen saavansa tuhota sinut, mutta sinä voit kohdata vihollisen pelkäämättä,
kun tiedät, että Jeesuksen rakkaus pitää sinut täydessä turvassa”.(Henri
Nouwen). Täysi turva. Se on paljon ja vielä enemmän. Pidä Herra kiinni - lujaa.

Se vain syntyi ja oli keskipiste

Olen saanut viettää hyviä päiviä niin töissä kuin vapaalla. Ystävät ovat hyvä
keksintö. Siinä Jumala oivalsi hienosti. Jos nyt maan matonen voi näin sanailla
Kaikkivaltiaalle. Vaan kyllä sitä voi. Olen miettinyt miellyttämisen tarvetta.

Samaa tarkoittaa suunnaton halu olla hyväksytty, kuulua joukkoon. ”Ja nyt
se vetää vaarivivusta…” No, jos nyt tämän kerran. Pieni lapsi - sanotaan vaikka
Kasper - vain olla möllöttää vastaanottaen täyttä palvelua: ruokaa (maitoa, mutta
kuitenkin), vanhempien, höperöiden kummien ja isovanhempien rakkautta,
kodin lämpöä ja vieläpä ruotsalaista ”nu ska vi fika!” kulttuurikylpyä. Ei Kasper
tee töitä ollakseen hyväksytty tai kuuluakseen johonkin. Se vain syntyi ja oli heti
keskipiste.

Mieti tätä rakas ystävä. Se vain syntyi ja oli keskipiste. Tämä on totta myös aikuisten
kohdalla. Olemme keskellä suurinta seikkailua, minkä voimme kuvitella.
Siinä on vaikeusastetta, ystäviä, vihollisia, ruokaa, dieettiä, rahaa, velkaa, odotusta,
täyttymystä, jännitystä, lepoa, hapankaalia. Kaikkea yltäkylläisen täydesti.
Olemme hela tiden oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Nuorten kielellä sanottuna
’niinku nyt’.

Olen miettinyt muutamia Fb-ystäviäni. Minulle rakkaita, oikeita ystäviä ja ihania
ihmisiä. Heidän kohdalleen ajattelen helposti, että he elävät täysillä ja heille
ei tuota ongelmia olla keskellä täyttä elämää. Aikuisia kaspereita siis. Mutta, kun
vaihdamme muutaman sanan, niin eikös tuo sivullisuuden ja yksinäisyyden tunne
ja kokemus viillä heitäkin. Syntyä keskelle elämää ja pysyä siinä. Tiedät, miten
se onnistuu. Jumalan kanssa olet rakkauden täyttämä ja kyllästämä.

Synnyit ja miellytit Jumalaa ensi parkaisustasi asti. Eikä Hän ole väsynyt sinuun. Jumalassa
on jopa hölmön vaarin piirteitä. Sinä kuulut joukkoon, piireihin, perheeseen,
juhlaporukkaan, biletysjengiin (kuten vanhukset sanovat). Olet enemmän kuin
hyväksytty. Elä sen mukaan. Käyttäydy kaspermaisesti. Ole kuin ellun kana tai
rinta rottingilla tepasteleva kukko.

Kirjoittelen kuulumisia. Tsät.

Kirjoittelen kuulumisia ja tuntemuksia kuten ennenkin, mutta aavistuksen
verran nöyrempänä. Syyn tietävät ainakin porilaiset. Nyt saa keskioluesta
puhuminen riittää. Olen jaksanut hyvin hengellisesti. Jumala on ollut lähellä ja
rakastanut. Olen siunattu perheellä, ystävillä ja hyvällä Karjalohjan seurakunnalla.

Minulla on oikeastaan kaikkea, jopa ylen määrin asuntovelkaa.
Syyskesä on aluillaan. Työstän duunarikavereiden kanssa syksyn ohjelmaa
tammikuun 2010 loppuun asti. Tuntuu hyvältä saada lukujärjestys kuntoon. Seurakunnassamme
on muutamia ennakoivia muutoksia yhtymän varalle. Saamme
hallintosihteerin hommiin. Lohjalta ostamme talouden ja viraston palveluita.
Vielä, kun saamme kiinteistövastuun muualle, niin voimme keskittyä olennaiseen
eli ilosanoman julistamiseen täysillä. Mutta tuntuu hyvältä päästä tekemään
yhteistyötä Lohjan seudulla naapuriseurakuntien kanssa. Tällaisella erakolla ja
kiukkuisella miehellä on oppimisen paikka. Niin kuin muutamalla muullakin
Lohjan suunnassa. Ei nimiä veikkoset.

Joskus herää outoja hellyyden ja rakkauden puuskia toisia ihmisiä kohtaan. Haluaisi
sanoa jotakin hyvää, rohkaisevaa ja kaunista. Usean päivän ajan olen miettinyt
hiippakuntamme piispaa. Ehdottomasti mies paikallaan - lämmöllä ajattelen.
On meissä kestämistä - papeissa. Ainakin yhdessä karjalohjalaisessa. Ei nimiä.

Olen saanut taas paljon kysymyksiä lukijoilta. Vastailen aina fiilispohjalta
muutamiin.
Miksi Jumala salli Eevan langeta?
Vapaa tahto oli ihmisen lahja ennen lankeemusta. Eeva saattoi valita rakkauden
tai itsekkyyden ja ylpeyden. Ja metsään meni. Jotta Adam ei ihan olisi syytön, niin on
hyvä muistaa: Eevaa huijasi Saatana, valheen isä ja pahan alkujuuri. Adamin sai lankeamaan
Eeva, ihminen. Vapaa tahto on miettimisen arvoinen kysymys myös meille.
Onko nykyihmisellä voimaa valita vapaasti? Mieti sitä ja luota Jumalan armoon.

Mistä erottaa oikean nöyryyden?
Nöyrä ei tiedä olevansa nöyrä, vaatimaton, esimerkillinen. Ylpeät puhuvat
paljon nöyryydestä. Siitä puhe, mistä puute.

Miksi padan pesä pitää sytyttää ennen kiukaan pesää?
Puhut oletettavasti saunan lämmittämisestä. Pata tulee täyttää vedellä ja sytytellä
ensin, koska niin on aina tehty. Se on perinnäistapa. Niistähän pidetään
kiinni. Asialle on myös ihan järkiperäinen - insinöörinkin tajuttava - selitys. Se
on tässä Marsin kielellä: ”Tsät däp dälä fluit sauna adsis. Argom fluit dip pid daga
sauna. Fuit, fuit löyly! Tsät Velkovich.” Toivottavasti vastauksestani oli apua.
Marsissa asia on aina ymmärretty. Siellä se on ”maan tapa”. Niin kuin leikillisesti
sanotaan. Voi niitä antennipäitä.

Viaton kansa ja puhtoiset pomot

Mitään en ottanu!” sanoi Vintiöitten erivärisiä mömmöjä syövä maailman
vahvin mies. Ihan viaton ja puhtoinen urheilija. Silloin, kun olin nuori,
oli otsikoissa lause ”Vainio on viaton”. Hän oli eräs Suomen juoksijasuuruuksista,
joka kärähti muka dopingin käytöstä. Suomen Hiihtoliitto on kroonisesti viaton.
Sen tietävät kaikki. Paitsi Salla-tyttäreni, joka seurasi uutisointia hiihtoskandaalista.
Hän luuli pitkän aikaa, että KRP tarkoittaa Kari-Pekka Kyröä. Mutta
jospa urheilijat ovat sittenkin syyttömiä ja kyse on urheilua vihaavien oopperan
harrastajien salaliitosta? Näin epäilen.

Viattomuus on yleistä tässä maailman vähiten korruptoituneessa maassa.
Suomen poliitikot ovat viattomuuden huippuja. Näitä rehellisiä varkaita, siveitä
huoria ja raittiita viinaporvareita on jo useamman vuoden ajan syytelty ja
syyllistetty. Ei toki kirkon toimesta. Mitäpä me löysähousut, kuukausipalkkaiset
virkanaiset ja – miehet – itsekin enkeleiden sukua.
Mutta onneton media on ruvennut hurskastelemaan ja syyttämään suotta
maan isiä ja äitejä. Jopa pääministeri Vanhanen on joutunut ajojahdin kohteeksi.
Sen rehellisempää ministeriä ei ole koskaan ollut itsenäisen Suomen historiassa.

Eduskunta, isänmaan kerma, on myös joutunut mustamaalatuksi. Käykää katsomassa
Itsenäisyyden juhlavuoden kuusta Kaivopuistossa. Se on yhä uljas, maskuliininen,
kaino ja naisellinen kuin Kanki-Kaikkonen. Miksi herrojen ei anneta
olla rauhassa?

Olisiko jo aika nousta barrikadeille puolustamaan sankareita, jotka puolestamme
syövät ja juovat liikaa, matkustelevat ympäri maailmaa, ostavat itselleen viinejä
Etelä-Afrikasta asti, jottei meidän tarvitsisi keskittyä muuhun kuin verojen
maksuun ja oluen juontiin? Taistellaan maamme johtajien puolesta mediaa vastaan.
Boikotoidaan tarvittaessa Hesaria, Parnassoa ja Martta-lehteä. Yleisradion
juorutoimittajat on saatava kuriin. MOT ja Silminnäkijä; puusilmätoimittajia,
lätkätuomareiden sukua.

Mutta hyvää ja henkilökohtaista. Karjalohjan seurakunnan kirkkoherran
ominaisuudessa ja virassa saan edelleenkin kirjoittaa blogeja, toimittaa Karjalohjamessua,
saarnata synnit synniksi ja luottaa Jumalan armoon, joka kohdistuu
täysillä jokaiseen syntiseen, joka tahtoo tehdä parannuksen. Näin ymmärsin
rakentavan keskustelun piispani luona. Ja ymmärrys minulla on sivumennen
sanoen tuhat kertaa parempi kuin esimerkiksi…no just nyt loppu muste. Ja vielä
tietokoneesta - ihmejuttu.

Ateisteja ei ole ehkä olemassa – ota iisisti

Jotkut kristityt saavat aina herneitä nenäänsä, kun ateistit aktivoituvat. Ateistit
ovat samanlaisia satuolentoja kuin suomalaiset älyköt. Ei sellaisia oikeasti ole
olemassa. Muutamat fiksuiksi tekeytyvät ikuiset murkut puhuvat jumalattomia
juttuja, uskaltavat näyttää keskisormea taivaan suuntaan ja potkivat Jeesusbusseja.
Siinä ne reppanat ovatkin.

Yhden huomion tein yleisöosastokirjoitteluista. Joku ahdistui siitä, kun muslimikuljettajat
joutuvat ajamaan busseja, joissa lukee se Jumalan vastainen brändi.
Ateistimurkkujen juliste ei ole kuitenkaan Allahia vastaan, vaan kristittyjen
elävää Jumala vastaan. Tässä on vissi ero. Allahit, Buddhat, Muhammedit, Donnerwetterit
ja Väinämöiset eivät liiku oikean Jumalan tasolla. Mutta mitäpä suomalaiset
enää uskosta tietävät. Kunhan uskoo tai ei usko. Kaikki käy, jos vain on
suvaitsevainen. Mistä suvaitsevaisuus versoo?

No siitä, kun ei ole vastuussa mistään ja on apinoiden sukua. Olen tankannut
Marvin L. Lubenowin kirjaa ”Myytti apinaihmisestä”. Mulle vähän vaikean
tieteellinen, mutta jotakin ymmärrän. Joka tapauksessa tieteen historia on usein
huijausten ja ylpeitten ihmisten historiaa. Totuus ei ole ollut koskaan muodissa.
Joskus nauroimme Neuvostoliiton ja muiden kommunistien historian sorvaami158
selle. Samaa paskaa sitä on työnnetty iät ajat yhteiskuntajärjestelmistä riippumatta.
Suvaitsevaisuus saa meidät hyväksymään toisten pahuudet ja valheet, jotta
meidänkin synnit tulevat samalla pyyhityksi pois. Mihin apinoiden jälkeläiset
Jumalaa tarvitsevat, kun voivat nyppiä kirppuja toisistaan?

Mutta on ihmisiäkin olemassa. Kristittyjä pilvin pimein. Mistä heidät erottaa?
He uskaltavat katsoa peiliin ja tunnistaa suurimman syyllisen ja vastuullisen
omasta itsestään. He uskaltavat olla epäonnistuneita ja kuolemaan tuomittuja
surkimuksia, jotka voivat pelastua yksin armosta, Jumalan, sen oikean ja elävän
Jumalan, rakkauden tähden. Jumalan luomille kuuluu pelastus. Jumalan kuviksi
tehdyt elävät toivossa, kun usko syntyy ja Jeesus asettuu sydämeen asumaan - jatkuvasti
puhdistaen ja uudistaen. Miksi siis pelätä olemattomia ateisteja ja apinatiedemiehiä.
Jumala on ja rakastaa täysillä.

Sunnuntainumero

Saudi-Arabiassa on avattu You-Tuben vastine, jossa ei ole lainkaan musiikkia
eikä naisten kuvia. Sen sijaan runsaasti islamin opettajien puhetta ja saarnaa.
Voi olla, että You Tube on pian historiaa. Sellaiset kilpailevat latingit tuolla arabimaissa.
Norjassa on puunjalostus kehittynyt sata kertaa enemmän kuin Suomessa.

Puusta ja selluloosasta jalostetaan vaikka mitä tuotteita - jopa vaniljaa. Vai mitä
se oli? Ennen puhuttiin, että Suomi on puunjalostuksen mallimaa. Ennen puhuttiin
myös siitä, että suomalaiset kirvesmiehet ovat maailman parhaita. Enää on
turha puhua mitään. Olemme taantuneet jo viisikymmentä vuotta. Brasiliassa
pesemme rahaa ja kiusaamme köyhiä Stora-Enson johdolla. Virolainen rakentaja
on aatelia suomalaisen peukaloniskijän rinnalla.

Rippikoulua ollaan lyhentämässä, vaikka se on kansankirkon paras työmuoto.
Miksi? Kirkko äijiintyy ja väsyy. ”Jos minä en jaksa pyörittää leirejä, niin muut
eivät osaa.” Näin viisaat suurissa seurakunnissa. Paniikkinappi on hirttänyt kiinni
kirkon herroilla.

Jurtta on tulevaisuuden asumismuoto. Pyöreä teltta ja keskellä kamina. Minun
lyhyen varusmiesaikani vuosina jurttia sanottiin sissiteltoiksi. Joka helmasta saattoi
suoraan syöksyä lähitaisteluasemaan. Kerran nolotti, kun pimeässä kävin tarpeillani
ja minulta sotkeentui naapurin potero ja kenttäkäymälän virkaa tehnyt
kuoppa. Yöhälytys tuli. Sota on paska juttu - jopa harjoitukset.
Ted Kennedyn hautajaisissa oli monta presidenttiä mukana. Mukana varmasti
niitäkin, jotka surivat poisnukkunutta - niitä, joille tuli ikävä. Mutta näyttäytyä
voi myös hautajaisissa: niin inhimillistä.

Sananvapaus puhuttaa. Aftonbladetin roskakirjoitus Israelista. Helsingin kaupunginvaltuutetun
blogi ja vihreitten nostamat oikeustoimet. Olemme menossa
kohti Orwellin aikaa. Vain yksi totuus sallitaan. Vahvojen, rikkaitten ja jumalattomien
totuus. Toisaalta maailma on moraalittomampi ja julmempi kuin koskaan.
Vain Hesarin Virkkunen uskaltaa puolustaa sananvapautta - ja Bild. On aikoihin
eletty.

Loma alkaa olla ohi. Hienoa päästä töihin. Hesarikin tulee luettua huonommin.
Kuulostaa hyvältä.

Jeesus kanssasi, ystävä

Ps. Jumala rakastaa sinua.

Elämän tarkoitus on…

Muistetaanko minut kuolemani jälkeen? Mitä olen saanut aikaiseksi elämässä?
Täytinkö sen tehtävän, mikä minulle asetettiin? Mikä on arvosana? Kun
pieni lapsi kastetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, niin hänestä tulee
Taivaan kansalainen, Jumalan lapsi, Ikuisen elämän perillinen. Tuo ihminen on
pelastettu täydellisesti ja hänen elämänsä on pulkassa.

Tämän jälkeen tulee, mitä on tullakseen. Lapsuuden iloja ja suruja. Koulunkäyntiä,
ystäviä, vihamiehiä. Löytyy ammatti, jossa viihtyy tai jota vieroksuu.
Omaisuutta, köyhyyttä, hyviä päiviä ja surkeita vuosia. Arvostettu paikka yhteisössä
tai luuserin leimalla varustettu hylkiö. Nuoruus haihtuu, aikuisuus etenee
vanhuuden vuosiin. Muisti takkuilee ja alkaa riisumisen aika. Siinä sitä ollaan
kurttuisen kaulan kanssa. Mikä on elämän tarkoitus? Elää Jumalan lapsena ja
iloita jokaisesta päivästä. Kun mittari tulee täyteen, niin siirrytään pois pirssistä
Taivaan kotiin. Kaikki on maksettu. Näin se kulkee, jos on lapsen usko - se Jumalan
antama lahja. ”Jos” on hyvä, sanoi Leijonakuninkaan kaveri. Kunpa löytäisin
lapsen uskon.

Rakas ystävä. Olet kuullut monia kristillisiä puheita lapsen uskosta ja aikuisen
uskosta. Ja sinulle on kerrottu uskon kasvamisesta samaan malliin kuin lapsen
kasvusta aikuisuuteen. Nämä jutut ovat höpöhöpö-juttuja. Niin kuin usko ja pelastus
on täysi paketti, usein lapsena saatu, niin tämän jälkeen kaikki on pelkkää
paluuta lapsen uskoon. Ei sataprosenttista lapsen luottamusta ja uskoa parempaa
olekaan, vaikka kuinka uskottelisi. Mikä on elämän tarkoitus? Sanoa tänään,
kuten eilen ja huomenna: ”Isä, sinun käsiisi! Tässä olen, auta minua olemaan.
Varjele minut tekemisen synniltä”.

Jeesus kanssasi, ystävä

Ole rauhassa, Jumalan lapsi. Olet löytänyt elämän tarkoituksen.

Entä Jeesus?

Joskus on hyvä kasvaa isoksi ja melkein aikuiseksi. Voi tuntea olevansa tärkeä
henkilö vastuullisessa työssä. Kun tarpeeksi sokeutuu suuruuttaan, niin tulee
korvaamaton olo. Minä vastaan paljosta. Ilman minua kaikki kaatuu. Tämmöinen
Napoleon-kompleksi voi tulla pidemmällekin miehelle. Viime aikoina erityisesti.
Olen kiivaillut kuin Siimon, kiivailija. Olen kantanut maailmaa harteillani
kuin jättiläinen. Olen suunnitellut, tehnyt töitä ja ollut… Mikä se sivistyssana
nyt olikaan? Hölmö.

Olen unohtanut työnantajani. Mikään kristillinen seurakunta ei ole ihmisten
yhdistys, liikeyritys, puolueen alajaosto. Seurakunta on Jeesuksen perustama
yhteisö, joka palvelee ihmisiä niin, että Taivas tulisi todeksi jo maan päällä.
Anteeksi Jeesus vauhtisokeuteni. Nyt taas näen. Kaikki on hyvin. Pääasia on
kunnossa ja pysyy kunnossa siihen asti kunnes Jeesus tulee takaisin maan päälle.

Joulun aika on alkamassa. Tässä on tie rakas ystävä, jota kuljemme yhdessä. Kuka
johtaa ja vastaa kaikesta? Jeesus on Tie, jota kulkiessa hölmötkään eivät lankea.
Elämä on ihanaa - nyt.

Jeesus kanssasi, ystävä

PS. Kasper osaa jo kääntyä.

Tammikuu
Olen aina pitänyt tammikuusta. Siinä on uuden alun ja rykäisyn meininkiä.
Mennyt on jätetty taakse. Mitä nyt hyvät muistot pulpahtelevat mieleen.
Paitsi, että tällä muistamisen tasolla omat ja muiden muistot sekoittuvat tosi
usein. Uutta kuitenkin pukkaa, sanoi mummo, kun villasukkia kutoi kangaspuilla.

No, vitsit ei ole kovin uusia - eikä kangaspuut. Toi oli jo hyvä?
Ilmastonmuutosta olen pohtinut kovasti. Juuri, kun aloin uskoa tiedemiehiä
menetetyistä talvista ja lumista, niin kinokset yltävät kulkusiin asti - jopa hevosilla.
Pakkastakin on aivan liikaa meidän ranskalaiselle autolle. Ilotulitteita
lenteli ympäri maailmaa taivaalle vuodenvaihteessa sillä volyymilla, jotta kyllä
päästökauppa käy kohta kuumana.

Hengellisesti elän kädestä suuhun. Huomaan tarvitsevani Jumalaa aikuisten
oikeasti joka päivä ja hetki. Olen pyytänyt ystäviltä ja tutuilta esirukousta ja
monet ovat sanoneet kantaneensa minua rukouksissa vuosia ja aina vaan. Siitä
iso, jatkuva kiitos. Jatkakaa samaa rataa. Täsmärukousta tarvitsen jaksamiseen ja
loman ottamiseen, etten leikkisi liian urheaa. Jumala on kuitenkin hyvä kuiskatessaan:
”Minä tässä olen. Mennään yhdessä. Ole turvallisella mielellä.” Tässä siis
haparoin pälyillen pitkin tammikuuta.

Täytän 25. päivä 55 vuotta, jos Jumala suo
ja viskaalit sallii. Viis viskaaleista sanoi mummo, kun nimismiehen tuvan ikkunasta
heitti. Voi. Vitsit pysyvät samalla karjalohjalaisen maalaispapin tasolla. Ei
hyvältä näytä, sanoi mummo, kun vaarin näki. Näennäiskepeydestä huolimatta
kotiseurakuntaa ja ystäviä rakastan. Nyt juuri haluan jakaa tämän hetken kanssasi
ja vakuuttaa: Jumala rakastaa sinua. Jumala rakastaa minua. Jeesus elää ja
kantaa meitä. Mikä ihana tammikuu. Herralle kiitos!

Jeesus kanssasi, ystävä

PS. Facebook ystävät: erityiskiitos ukonkannosta!

Painajaisia ja hyviä heräämisiä

Näen aika ajoin hyvin samaa unta. Repris. Se on vähän kuin painajainen,
vähän kuin selviämiskertomus. Siinä yhdistyy kaksi teemaa. Olen suuressa
talossa, melkein kartanossa. Rakennuksessa on useita tuttuja, kauniita huoneita,
rakkaita ihmisiä löytyy ympäriltä. Yhtäkkiä astun huoneeseen, joka on tavattoman
suuri ja vieras. Olen vinttikerroksessa ypöyksin, aistin jotakin uhkaavaa
ja tuntematonta lähelläni. En käänny pois, enkä pakene. Astelen eteenpäin
peloissani.

Eteenpäin, vaikka sydän vapisee pelosta. Toinen uni. Olen kirkossa
aloittamassa puhetta. Minulla on tarve ja näky julistaa ja posottaa. Ennen kuin
aloitan, minun on käytävä sakastissa hakemassa jotakin, nopeasti. Jotenkin vain
viivyttelen ja hidastelen. Kun palaan kirkon puolelle aloittaakseni saarnan, niin
sali on tyhjentynyt ihmisistä. Olen lyöty ja masentunut.

Ainakin kahdesti elämässäni olen nähnyt myös pöyristyttävän kauniin unen. En
muista unen tapahtumia, en ihmisiä, joita kohtasin. Herätessäni olen vain ollut
onnellinen kyyneliin asti. Tuo hyvä olo on kestänyt päiviä. Melkein kuin olisin
nähnyt Jumalan lähettämän näyn.

Terapioin uneni itse, niin sinun ei tarvitse: Minulla on matkaa edessä. Tulen
kohtaamaan vaikeita asioita ja tapahtumia, tulen rukoilemaan rystyset verillä,
mutta en käänny takaisin. Tiedän olevani elämän tiellä. Tunnen Jumalan kosketuksen,
joskus hyvän enkelin hipaisun. Vavisten menen eteenpäin. Tyhjä kirkko
ei ole tavallinen sunnuntainen tarina Suomen luterilaisissa kirkoissa. Minun tyhjä
kirkkoni on pelkoa siitä, että minulta loppuu sanottava. Olen riisuttu, tyhjä.
Uskonpuute saa yliotteen.

Kauniit unet, joista herään onnesta itkien, kertovat toivosta ja uudistumisesta.
Elämässäni tulee olemaan hetkiä, jolloin nousen kirkastusvuorelle, näen Luvatun
maan. Saan vahvistuksen: Tie on oikea, olen matkalla kotiin. En ole koskaan
yksin. Jumala lähettää enkelit. Kirkastuvaa.

Rakas ystävä. Nähdään kauniita unia tahoillamme ja muistetaan elää livenä
se valveillaoloaika. Yö painajaisineen saa olla lopullisesti takana Jumalan lapselle.
Sitä vain unohtaa niin helposti, ainakin tällainen muistamaton Mooses.

Pääsiäiskirje 2010
Hei veljeni Kristuksessa ja rakas Priscilla!

Tänä vuonna Pääsiäinen tuntuu ihan erilaiselta. Niin paljon on tapahtunut
maailmalla, Suomen kirkossa ja Karjalohjan kirkonmäellä. Vähän sellainen
jakomielinen olo kaiken suhteen. Maailma kulkee kohta loppuaan ja uskontojen
välisiä sotia. Tietysti muutamat ateistitkin yrittävät jotakin, mutta marginaaliporukkaa
nuo Jumalaa kohti sylkijät.

Islam on tuonut pelon kaikkialle. Viimeksi Moskovassa metroon kohdistuneissa
räjähdyksissä. Eurooppa opettaa, että on erotettava ääri-islam maltillisesta islamista.
Kun se ääriliike tappaa, niin ei erottelu paljon auta. Maaperä, mistä ääriliike syntyy,
on aiheellista tunnistaa. Se on islamin uskonto ja Koraani, mikä opettaa pyhää
sotaa jakaen maat islamilaisiin’rauhan’ maihin (dar al islam) ja maihin, jossa islam
ei hallitse (sodan huone - dar al harb). Me olemme sitä osaa maailmaa, missä islam
käy jihadiaan - valitettavasti. Jäljet pelottavat ja poliitikot ovat hämmennyksissään.

Paitsi USA:n ja Venäjän kaltaisissa maissa. Olisiko löydettävissä suomalainen
ja pohjoismaalainen tie? Rakkautta ja rajoja myös maahanmuuttajille.
Suomen kirkko meinasi saada Raamatun Sanaan luottavan arkkipiispan. No,
saimme toisenlaisen. Laskujeni mukaan Helsingin piispanvaalit eivät tuo mitään
uutta, vaikka nainen valittaisiin piispaksi. Hän olisi jo neljäs naispiispa nykykirkossamme.

Mutta Earth Hour meni hyvin ja kirkko oli mukana näyttävästi. On
helppoa olla mukana lässynlässyn juhlissa. Ja se Helsingin ristisaaton naiskristus…
Herra varjelkoon. Yhtä sukupuolineutraalia kirkkoa olemme kohta kaikki.
Jumala loi miehen ja naisen. Käärme oli luotu jo aiemmin.

Meidän kirkonmäellä on kaikki hyvin. Ihmisiä käy kirkossa kuten ennenkin.
Toiminta kulkee vanhaa turvallista latua. Sanaa julistetaan Raamatun mukaan ja
sakramentit toimitetaan niin kuin kuuluu. Tuntuu vain entistä orvommalta toimia
uskovaisena, kristittynä, pappina pakanauskontojen maailmassa ja arvovapaassa
valtionkirkossa.

Useammin ja useammin ajattelen sitä lestadiolaissaarnaajan lohduttelua kuulijoilleen:
”Kyllä kaikki järjestyy, vaikka myrsky tahtoo upottaa veneemme. Kohta
herätetään Jeesus!” Olisiko jo aika? Joko pitäisi huutaa: ”Herää Jeesus, auta meitä.
Me hukumme!

Herran haltuun, ystävä
Heikki Linnavirta, Karjalohjan kirkkoherra, rovasti

Vapun jälkeen – Valborg förbi

Taas olen vapun verran viisaampi - tai ainakin kokeneempi. Ihan hyvä viikonvaihde.
Hartaushetkiä perjantaina niin kehareiden kuin senioreiden luona.
Keväisiä virsiä ja lauluja, joista tuli itsellekin hyvä mieli. Ja Jumala oli varmasti
mukana, vaikka professori Enqvist kuinka ahdistuu Jumalan läsnäolosta.

Aattoilta meni Vespan korkkaamisessa. Ajoimme Mallen kanssa Puujärven
ympäri. Mikä sen kauniimpaa kuin hiljainen maaseutu ja harvakäyntisen nakutus
(siis vespan, ei Mallen). Illalla Lohjalla kahden: HK:n nakkeja, perunasalaattia ja
laimeaa kaljaa. Siis kahden Mallen kanssa, ei vespan.

Vapunpäivä Helsingissä. Ihan kohtuukuntoisia juhlijoita kaupunki pullollaan,
vaikka ilma oli harmaa ja sade roikkui odottamassa. Ihmettelimme, kun marssijoita
ei näkynyt missään. Sitten yhtäkkiä Senaatintorilla näimme banderolleja
ja porukkaa. Se oli se Jeesusjengi valmistautumassa. Jotakin vapaakirkollista
touhua? Menimme mukaan luterilaisella ilolla. Asetuimme kulkueeseen ja ei aikaakaan,
kun joku toi meille ison, ison kahdenkannettavan julisteen, missä luki
”Jeesus”. Eihän kunniasta voinut kieltäytyä. Niinpä siis Mallen kanssa kuljettiin
julisteen alla Espan ympäri. Oli vähän leveetä. Elämän ekalla vappumarssilla ja
paras mahdollinen syy.

Seuraava etappi oli Hakaniemen tori. Siellä oli puheet pidetty, mutta musiikkia
oli tarjolla. Ei perinteistä työväenkamaa, vaan jotakin englanninkielistä
kotkotusta. Ei hyvä. Kyllä niitä on hyviäkin työväenlauluja. Ainakin yksi: ”Maa
on niin kaunis, kirkas Luojan Taivas”. Laulettiin mm. Olof Palmen hautajaisissa
silloin, kun asuimme Ruotsissa. Vaikka niiden demarit vastaavat Suomen kokoomusta,
kuten eräs demariystäväni Köpingissä minua valisti.

Ilta kotona saarnaa miettien ja päivän kokemuksia kelaten. Sunnuntain messussa
oli hyvä teksti. Jeesuksen puhe synnistä, vanhurskaudesta ja tuomiosta. Ja
siitä, että maailma on väärässä. Sille sanon aamenen, vaikka usein tuntuu, että
maailma tahtoo viedä mennessään tällaisen heikon kulkijan. Sitten taas muistan:
Uskon alkaja ja lahjoittaja on Jeesus. Uskon ylläpitäjä on Jeesus. Koko Hekapapin
räpellyksestä on vastuussa…Jeesus. Ja lasten lailla hoen Jeesukselle: ”Lukko
kiinni!”

Olen päivittämässä Facebook sivujani. Olen ahminut liikaa hyviä kavereita,
enkä jaksa pitää yhteyttä. Siksi rajaan porukkaa perheen kokoiseksi. Anteeksi ja
kiitos. ”Ei mitään henkilökohtaista sano mummo, kun vaarin varpaille astui”.

Helsingin uusi piispa

Ei ole miesten töitä eikä naisten töitä, vaan työtä ja sitä on paljon”. (Steinbeck:
Vihan hedelmät)
Onnea ja Siunausta stadin uudelle piispalle Irja Askolalle. Lappeenrannasta
voi tulla hyvääkin Suomen Siionille. Ehkä tämän piispanvaalin jälkeen voidaan
nähdä kirkon asiat taas suurempina kuin sukupuoli- tai mediaseksikkyyskysymykset.
Saattaa tulla kirkon hengellinen kukoistuskausi. Kunhan vain näytämme
- niin seurakuntalaiset kuin papit - rohkeasti väriä ja kerromme, mihin aivan
oikeasti uskomme ja miksi?

Jotka pitävät Raamattua Jumalan Sanana ja ilmoituksena ihmiskunnan Vapahtajasta,
Jeesuksesta, eläkööt sen mukaan. Ne, jotka heittävät Raamatun
roskiin ja julistavat olevansa apinoiden ja ameboiden jälkeläisiä, käyttäytyköön
myös entiseen malliin. Kirkon sisältä löytyvät niin lampaat kuin vuohet. Ilmestyskirjan
sanoin: ”Jumalaton eläköön yhä jumalattomasti, saastainen rypeköön
saastassaan, vanhurskas harjoittakoon vanhurskautta ja pyhä edetköön pyhyyden
tiellä”. (Ilm. 22: 11)

Kirkko on uuden kynnyksellä kaikin tavoin. Tärkeää on pyrkiä olemaan aito
ja rehellinen uskossaan ja elämässään. Näyttelijät kuuluvat kesäteattereihin. Pystynkö
minä arvokonservatiivina ja Jeesus-fanina tulemaan toimeen liberaalien
ja naispiispojen kanssa? Aivan varmasti. Jumalan kuvaksi luotuja ovat kaikki
ihmiset, vaikka he itse pitäisivät itseään sattuman avaruuteen heittäminä heinähattuina.

Elämä on kaunis laulu. Sen sanoistakin saan selvän. Jumala on rakastunut minuun.
Kun tuota rakkautta tulee taas yli äyräiden, niin jaksan rakastaa jokaista ja
joka toista. Tahdon todistaa kaikkiin suuntiin: Jeesus elää ja haluaa pelastaa synnin
orjuudessa elävät. Jeesus elää ja tuo ilon sydämiin, jotka kaipaavat rehellisyyttä
ja Jumalan ihmettä. Olemme kynnyksellä. Vid tröskeln, sanoisi ruotsalainen.

Karjalohjan kirkonmäellä, Tapulin juurella kesää odotellessa. ”Mikäs on odotellessa,
sano mummo, kun vaaria kaffelle ja korvapuustille odotteli.”
Kesäkirje 2010

Rakkaat sanankuulijat.

Minulla on sellainen pikkuinen soutuvene. Sillä minä ja pienet lapseni soutelemme
kesäisellä järvellä. Mutta sitten sinne tulee sellaisia suuria, sellaisia mahtavia, sellaisia
isoja moottoriveneitä. Ne ajavat meidän ympärillä. Ympäri, ympäri meitä he ajavat.
Ja pienet lapseni kysyvät surullisina: ”Isä, miksei meillä ole tuollaista suurta, tuollaista
mahtavaa moottorivenettä?” Minä vastaan heille ja sanon: ”Lapseni, suotakoon heille
se ilo, että he ympäri, ympäri meitä ajavat. Suotakoon heille se ilo.” (Vapaasti muisteltu
runoa teoksesta ”Uutta runoutta lausujille”)

Pieni ja vaatimaton on kaunista. Ihmiset, elämä itse, Vapahtajan askeleet
rantahiekalla. Samaa kauneutta on hyvämaineisessa seurakunnassa ja sen juhlavuotta
viettävässä kirkkorakennuksessa. Kun kirkkoa aikanaan rakennettiin,
jotkut isommat, kateuttaan, naureskelivat: ”Taisitte saada vahingossa Turun
kirkon piirustukset Karjalohjalle”. Mutta kirkko rakennettiin. Jossain kohtaan
säästettiinkin. Seurakunta päätti, että työn valvojaa ei tarvita, vaan ”jokainen
karjalohjalainen seurakuntalainen valvokoon ohi kulkiessaan kirkon rakentamista”.
Miksi järvenpuoleinen kiviseinä on suorempi? Se on sammattilaisten
rakentama. Kiitos siitä pikkuveljet.

Kun kirkko paloi aikanaan salaman sytyttämänä ja kaivattiin kirkon kunnostamista,
niin kirkkoisäntä Markku Leppänen toi vuonna 1988 ensimmäisen
avustuksen – kolmekymmentä markkaa - saatesanoin: ”Tahdon, että kivikirkko
kunnostetaan”. Hyvin pieniä ja tavallisia ihmisiä on ollut kirkonmäellä mukana
150 vuoden ajan rakentamassa ja rakentumassa. Iloksi ihmisille ja Jumalan kunniaksi
on tehty paljon. Taisteluja on taisteltu, vaan kaikki on voitettu ja voitetaan.
Jeesuksen kanssa ei voi hävitä. Tänä vuonna juhlitaan messuin, konsertein,
pippaloin ja taidenäyttelyin.

Seurakunnan työssä on punainen lanka. Uskon yhteyden syntyminen ja säilyminen
Jeesuksen kanssa. Tuo elintärkeä yhteys on kunnossa, kun suostut pieneksi,
vaikka isot ympäri, ympäri ajavat ja tuntuvat häiritseviltä ja mahtavilta.
Seurakunta Karjalohjalla säilyy, kun muistamme sen, että tarvitsemme päivittäin
Jumalan apua ja varjelusta, siunausta ja rakkautta. Kirkonmäki on edelleen levähdyspaikka,
jossa Jumala on tavattavissa sunnuntain Karjalohja-messuissa, konserteissa,
lastenkerhoissa, vanhusten tapaamisissa, häissä ja hautajaisissa

Pietari sanoi kerran kuoleman kukistaneelle Jeesukselle: ” Herra, sinä tiedät
kaiken”. Ajattele ystävä omalle kohdallesi: Jeesus tuntee sinut sydänjuuria myöten.
Kaikki vaikuttimesi, ajatuksesi ja tekosi. Myös ne, joista Iivarikaan ei ole
ylpeä. Jumala tietää ja tuntee sinut. Silti tai juuri siksi Hän rakastaa sinua ikuisella,
muuttumattomalla rakkaudellaan. Hän kutsuu sinua sanoen: ”Seuraa minua.”
Vastaa kutsuun myöntävästi, niin tämä elämä on sinun - ja Taivas myös.

Jeesus kanssasi, ystävä

Heikki Linnavirta, Karjalohjan seurakunnan kirkkoherra, rovasti

Ps. Meidän Lenni - Kalle tyttökissamme sai uuden kodin Tehtaankadulta. On
taas rauha maassa, kun kissa ei säikyttele eikä tarvitse nukkua koiranunta öisin.

Jumalan hullu

Meitä on monenlaisia pimpelipom ihmisiä. Toiset ovat ministereitä, poliitikkoja
ja yrittäjiä. Toiset taas hengenmiehiä: runoilijoita, joikkaajia ja
pappeja. Jumalan hullun pesti on aika aatelinen juttu. Saa olla kuin tennispelaaja
ja aina on vastaanottajan etu. Viime aikoina on laariin satanut kaatamalla kesän
uudistavaa vettä. Ihmiset eivät ole pelottavia, eivät vaikeita, eivätkä pahoja.
Jonakin päivänä oikaisen selkäni ja päästän ilon ilmoille. Kunhan käyn ensin terapeutin
luona, joka vakuuttaa, että ”sitä saakin olla hullu, jos ei ole ihan pullosta
tullu. Ja mitä siitä vaikka olisikin”.

Kuinka monta kertaa tulen unohtamaan, että Herra pitää huolta lapsestaan,
myös tällaisesta horjuvasta ja heikosta? Jokaisen myrskyn, onnettomuuden ja
koettelemuksen jälkeen olen huomannut olevani elossa, pinnalla ja ilon ihanasti
yllättämä. Silti epäilen Jumalan hyvyyttä ja taitoa hahmottaa kokonaisuutta.
Siis minun parastani, johon kuuluu yltäkylläinen elämä maan päällä ja iloinen
ikuisuus Taivaassa.

”Autiotalo” on mahtavan kirjan nimi. Luen teosta toista kertaa. Siinä olisi evästä
vaikka maailman fiksuimmalle ateistille, älykölle, kyynisyyden pilaamalle teologille
tai filosofille. Minulle se on havahduttava kertomus Jumalasta isänä. Olen
aina ollut vähän isätön mies, enkä ole digannut miehiä muutenkaan. Outoa porukkaa:
Sellaisia rykijöitä, uhoajia ja selkään takojia; Tai sellaisia jalat ilmassa kulkevia
homekorvaisia tutkijoita. Olen kuvitellut lapsellisesti Jumalan myös samanlaiseksi
oudoksi tyypiksi. Nyt olen kasvamassa ja löytämässä uutta. Jumala on Isä, jolla on
rakkauden haavat käsissään, syli jossa levätä, turvallinen olkapää, johon nojata
satasella. En vielä ymmärrä kaikkea. Kerran tulen ymmärtämään - tai sitten en.

Jeesus kanssasi, ystävä.

PS. William Paul Young: “Autiotalo”, Päivä 2010

Piispoista ja poliitikoista

Nyt ovat valinneet sellaisen säätiöpiispan Suomeen. Väisäsen, vai kuka se on?
Sama juttu kuin aikoinaan Inkeriin valittu piispa Leino Hassinen. Pelkkä
pappi Suomen kirkossa, muitten joukossa ihan oikea piispa.

Olisi viisasta, jos herätysliikkeet ottaisivat onkeensa. Oma piispa evankelisille,
körteille, viidesläisille. Lestadiolaisille vaikka kaksi. Kirkkolaki ainakin sallisi
nämä piispat. Siitä vaan pojat ja tytöt. Piispoja ei koskaan ole liikaa. Olisihan se
kiva, jos herätyskristityilläkin olisi piispoja. Niillä on niin kivat myssytkin.

Demarien varapuheenjohtaja arvosteli sitä kokoomuksen kansaedustaja Tiuraa.
Sanoi että ”politiikan uskottavuus menee”. Kuinka sellainen voi mennä, joka on
jo mennyt? Niin demaria ja tyhmää. Miksi me lähes tolkulliset suomalaiset valitsemme
vuodesta toiseen tyhmiä poliitikkoja eduskuntaan? Ehkä samasta syystä,
kun katselemme tositeeveeohjelmia: On kiva nähdä hölmöjen mokaavan. Totta
kyllä. Mutta aika raadolliseksi se tekee meidätkin, jotka iloitsemme tyhmien
toilailuista.

Oli hyvä Pääsiäisaika. Paljon messuja ja hengellisiä tilaisuuksia. Oikein virkistyy,
kun saa tehdä työtä, minkä kokee kutsumukseksi. Seurakuntakin on ihan
taas aisoissa. Jumala on hoitanut hommia. Muutama risti ja kanto aina kaskessa,
mutta sitä elämä on. Aina ponnahtaa yksi pelle pystyyn taikalaatikosta. Vaan
urut soivat komeasti. Parissakymmenessä vuodessa sitä unohti, mitä on urkujen
sointi kirkossa.

Kohti kevättä ja päivä kerrallaan. Nyt taas mietin, mikä minusta tulee isona.
Papin ammatti on hyvä, vaan missä? Siinä kysymys.

Jeesus kanssasi ystävä

PS. Minä en kaipaa herätysliikkeen piispaksi. Esikoislestadiolaiset ovat maallikkoliike,
jossa pappeja arvostetaan yhtä paljon, kuin keskiolutta isoissa seuroissa.

Hänen on nyt hyvä olla

Olen kuullut tuon lauseen elämässäni satoja kertoja hautajaisten yhteydessä.
Jos ihminen maatuu, mihin hän kaatuu ja finito, niin mikä ettei? Jos taas
ihminen on ikuisuusolento, niin ollaan isosti vedenjakajalla. Taivaaseen tai
helvettiin käy ihmisen tie. Ainakin maailmanuskontojen mukaan. Ehdottomasti
Raamatun mukaan. Eniten helvetistä puhuu Jeesus, Jumalan Poika. Puhe kuin
puhe, vertaus kuin vertaus tahtoo päättyä lupaukseen Taivasten valtakunnasta ja
varoituksen sanaan ikuisesta kadotuksesta, jossa itketään ja kiristellään hampaita.

Miksi Jeesus puhui niin paljon kadotuksesta? Syy on varmasti siinä, että Jeesus,
Isän luota tullut, tiesi enemmän Saatanasta ja pahuuden henkivalloista. Hän
myös tiesi etukäteen julman kärsimystiensä kohti kadotusta ja Isän hylkäämäksi
tulemisensa kaikki maailman synnit harteillaan. Risti ei ollut julmaa leikkiä, ei
pääsiäisen kuvaelmaa, vaan suurin taistelu ihmiskunnan puolesta syntiä, saatanaa
ja kuolemaa vastaan.

Olen lukenut useaan kertaan Maurice Rawlingsin kirjan ”Kuoleman tuolla
puolen”. Siinä on tapauskertomuksia ihmisistä, jotka ovat kuolleet ja herätetty
henkiin. Useat ovat kertoneet samaa tarinaa tunnelista, jonka päässä on valoa ja
kirkkauden olentoja. Elvytetyt henkilöt ovat osanneet myös kuvata erkaantumisen
ja paluunsa takaisin ruumiiseen. He ovat tarkasti kuvanneet, keitä huoneessa
oli, kuka kenties kävi ohimennen, mitä ihmisillä oli päällä, samoin elvyttäjien
kommentteja. Mielenkiintoisinta ja puhuttelevinta on se, että heti ihmisten
paluun jälkeen sydänlääkärit, sairaanhoitajat ja ambulanssihenkilökunta ovat
kuulleet kokemuksia sekä taivaasta että helvetistä. Myöhemmissä haastatteluissa
psykiatrit ovat kuulleet vain kauniita kertomuksia valosta ja rauhasta. Torjunta
on tullut kuvaan mukaan.

Maailma on täynnä todisteita ja kertomuksia Jumalasta ja elämän tarkoituksesta.
Tie on tehty kaikille helpoksi. Usko Jeesukseen, niin sinä pelastut. Usko
Jumalan valmistamaan pelastussuunnitelmaan, niin ikuisuus Taivaassa on sinun.
Jos tällä hetkellä uskot, että Jeesus on kuollut puolestasi ristillä ja sovittanut
syntisi (kaatanut kaikki esteet tieltäsi), niin olet Taivaan kansalainen. Elät jo nyt
parempaa kohti menevää ikuisuuselämää. Kuoleman hetkellä saat tarttua Jeesuksen
käteen ja aloittaa sen elämän, mihin sinut on tarkoitettu.

Jos et usko Jeesuksen olevan ainoa tie pelastukseen, Isän luo, Taivaaseen, niin
olet kadotuksen lapsi, matkalla kohti ikuisen vaivan paikkaa, josta Jeesus jatkuvasti
varoittaa.

Rakas ystävä. Tässä on vaihtoehdot, vaikka ateistit, puunhalaajakeijut, liberaalit
luopiopapit ja piispat sanovat mitä hyvänsä. Muista, että ruumiin kuoleman jälkeen
tuomari ja Vapahtaja on yksi ja sama henkilö. Jeesus kysyy sinulta: Olenko
minä sinulle rakas? On vaikea vastata myöntävästi, jos ei tunne koko miestä.

”Hänen on nyt hyvä olla.” Olisi ihanaa, jos tuo olisi jokaisen poisnukkuneen
kohdalla totta. Rakas ystävä ja kulkija: Sinulla on nyt pelastuksen hetki ja aika.
Tätä lukiessasi olet valinnan ja uudistumisen paikalla. Riittää, kun sanot: ”Jeesus,
auta, pelasta minut. Armahda minua syntistä. Sinä olet Herrani ja Vapahtajani.”

Jeesus kanssasi, ystävä

Viharikoksia – hate crime

Vähemmistöjä sorsitaan ja kiusataan jumalattomassa maailmassa siihen asti,
kunnes Herra tulee. On aina ihan perkeleestä kaikki paha, mitä toisillemme
teemme. Ilman muutosta sydämessä meillä ei ole toivoa. Sen verran olemme perisynnin
turmelemia. Jos ihmisvoimin alamme puolustamaan jonkun vähemmistön
oikeuksia, käännämme samalla selkämme toiselle jos kolmannellekin alas painetulle
vähemmistölle. Syyllistymme viharikokseen. Muutama esimerkki: Enemmistö
meistä – jopa poliitikot – tuomitsevat iskut homoja vastaan. Sama enemmistö
meistä haluaa kriminalisoida – ainakin poliitikot – romaanien harjoittaman kerjäämisen.

Enemmistö meistä on täysiä rasisteja oman maan mustalaisia kohtaan
Pirkka-Pekka Peteliusta myöten. Itsekin olen monesti nauranut mannevitseille.
Juutalaisia on perinteisesti vihattu ja tapettu kaikkialla maailmassa. Israelin tapahtumat
heijastuvat aina vainoina ja vihanpitona kaikkia juutalaisia kohtaan ympäri
maailmaa. Arvokonservatiiveja uskovaisia on aina haukuttu sivistymättömiksi hölmöiksi
erityisesti helsinkiläisen ja espoolaisen luterilaisen papiston keskuudessa.

Amerikoissa viharikokset on yhdistetty syystä mustien vainoamiseen ja alas painamiseen.
’Viharikos’ on uusi sana Suomessa, jolla media ja päättäjät valitettavasti
brassailevat. He käyttävät sanaa tarkoitushakuisen toispuolisesti ja pinnallisesti.

Uusiosanan käyttö ei vähennä vihaa ja pahuutta vähemmistöjä kohtaan. On
yksi keino vähentää viharikoksia ja kaikkea ihmisen ja saatanan pahuutta. Se on
uusi syntymä, parannuksen teko, kääntyminen Jeesuksen puoleen, joka muuttaa
ihmisen täydellisesti. Elävässä uskon yhteydessä, päivittäisessä ja jokahetkisessä
yhteydessä Jeesukseen on mahdotonta elää vihan, katkeruuden tai pelon vallassa.

Meillä kristityillä on etuoikeus kertoa Jumalan rakkaudesta, joka on vastaus
pahuuden ongelmaan. Vaikeutena on se, että meillä kirkon jäsenillä on kristityn
nimi, vaan usko on kuollutta tai kituvaa.

Rakas ystävä: Rukoillaan uskon uudistusta ja elämää Kristuksessa, joka tekee
meistä kristittyjä, joista välittyy, vuotaa yli, pulppuaa … rakkaus Jumalaan ja jokaiseen
lähimmäiseen maailmassa ja ihan naapurissa.

Rehellinen ihminen

Oletko koskaan tavannut rehellistä miestä tai naista? Minä olen tavannut
useasti melko rehellisiä ihmisiä. Rehellisiä poliitikkoja ei ole olemassa; Ei
rehellisiä kauppiaita, ei duunareita, ei opettajia, ei hierojia, ei insinöörejä, ei
maanviljelijöitä, ei matemaatikkoja eikä tuomareita. Eikä ihan varmasti rehellisiä
pappeja.

On vaikeaa olla rehellinen, koska se tietää yksinjäämistä, toisten vihaa tai peräti
kuolemantuomiota. Jeesukselle kävi niin. Monille hänen seuraajilleen on käynyt
samoin entisissä kommunistivaltioissa ja nykyisissä islamin kurjistamissa maissa.
Kuinka rehellinen itse olen? Joskus saan rehellisyyden ja aitouden puuskia,
mutta yleisimmin olen liikkuvine käsineni kuin se Ihmisten puolueen muitten
miellyttämiseen lankeava puheenjohtaja. Jos olisin rehellinen, kertoisin useammin,
missä olen karahtanut karille ja tehnyt syntiä. Kertoisin Jumalalle ja joillekin
luotetuille, rakkaille ystäville. Vaan en aina ilkeä kertoa. Jos olisin rehellinen,
kertoisin rohkeammin lähelle ja kauas, mitä mieltä Jumala on ainoasta tiestä
Taivaaseen.

Kertoisin rykimättä, mitä Jumala ajattelee juopoista, pedofiileistä,
homoista ja varkaista. Jos olisin rehellinen, en olisi näin suosittu ja pidetty pappi.
(Minusta ihan totta pidetään, vaikka minulla on tietysti ne kymmenen vihollista
kello kuudessa. Ja se yksi vihtahousu helvetissä).

Mutta rehellisyys kiehtoo minua aina vain enemmän. Minulla on hyvä himo ja
kutina alkaa entistä rehellisemmäksi totuuden torveksi. Miksi? Olen rakastunut
taas enemmän. Jumala on hyvä minua kohtaan. Hän tuppaa jatkuvasti siunaamaan
minua ja jaksan taas elää. Seuraavaan umpikujaan asti? Silti olen siunattu
niinku nyt ja se riittää.

Sanoin tavanneeni rehellisiä ihmisiä. Kyllä vain. Monet kehitysvammaiset
ystäväni ovat suhteellisen rehellisiä, verrattuna meihin ns. normaaleihin. Kuoleman
kynnyksellä olen tavannut muutamia rehellisiä ihmisiä - samoin ripin yhteydessä:
ainakin kahdesti. Rehellisyys on tavoiteltavaa ja puhdistavaa. Sitä kohti
olisi suotavaa kävellä, kontata tai raahautua, mutta rehellisyys ei kuitenkaan
pelasta ketään. Jeesus pelastaa. Hän opastaa ja korjaa uskovan ihmisen suuntaa.
Taivaassa vihdoin tajuamme: ” Ai tätä on rehellisyys. Sehän on samaa kuin rakkaus,
ilo, rauha ja hyvät Herran bileet ilman krapulaa”. Sitä odotellessa.

Karjalohjan hyvämaineisen kaukaa viisaalta papilta
kysyttyä

Miten tulisi suhtautua herätysliikkeisiin?
Kesä on herätysliikkeiden juhla-aikaa. Keräännytään porukalla lentokentille,
pelloille tai kirkon kupeeseen. Puhutaan Jumalasta omassa porukassa ja
kehrätään tyytyväisenä. Herätysliikkeisiin kannattaa suhtautua vänrikki Koskelan
ohjetta soveltaen: ” Se on kuitenkin pienemmän riesan tie”. Isompi riesa on
tietysti seurata jumalatonta yhteiskuntaa ja vallan saleja hännysteleviä ”anna
kaikkien kukkien kukkia” – leipäpappeja.

Mistä ilmastonmuutos johtuu?
Huonoista ja moraalittomista tiedemiehistä ja ylen määrin tyhmistä poliitikoista.
Kun maailman meriin on upotettu myrkkykaasuja, vanhentuneita pommeja, radioaktiivista
jätettä ja muuta roinaa, niin sieltä se muutos alkoi. On kuitenkin hyvä,
kun kodeissa on siirrytty energialamppuihin. Tämä saattaa pelastaa maailman.

Miksi suomalaiset kristityt ja sinnepäin kallellaan olevat eivät osaa kirjoittaa
hyviä kristillisiä kirjoja?
Se johtuu kansanluonteesta. Ajattele vaikka suomalaisia juhlia. Niihin kuuluu
kuivia puheita, vaikeaa musiikkia ja pukukoodi: hiostava kangas, musta väri ja
kaulaa kuristava ylänappi. Suomalaiset kristityt kirjoittavat tekstejään juhlien
jälkeen. Tuskaisena, vihaisena ja synkkänä syntyy mollikirjallisuutta. Onneksi on
hyviä ulkolaisia kirjoja käännetty suomeksi. Lukekaa niitä. Ja minun kirjojani -
en käy juhlissa.

Miten kirkko selviää kriisistään?
Tarkoitat varmasti luterilaista kansankirkkoamme? Skenaario on se, että kirkko
hajoaa kahtia, kun liberaalit ja konservatiivit lähtevät omille teilleen. Se osa
kirkosta selviää voittajana, jonka mukaan Jeesus lähtee. Kumpaa porukkaa Jeesus
sitten seuraa? Ei kumpaakaan. Jeesus haluaa olla sinun kanssasi.
Kuinka voittaa kaikki pelot ja elää onnellisena Jeesuksen seuraajana loppuelämä?
Heittäydy, rakas ystävä. Anna mennä ja unohda itsesi. Mokaa kunnolla ja
kaikkialla, jos on tarvis. Päätä olla vapaa kuin citykani Kalliossa. Katso Jeesukseen
ja elä tätä päivää. Jeesus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Vaan sinä elät
nyt, tänään. Ajan ja ikuisuuden kohtaamispaikalla. Mikä näköala!

Onko näitä kysymyksiä vielä paljon?
Ei. Tämä sinun kysymyksesi oli viimeinen.

Kaksi rukoilijaa

Tuttu Jeesuksen vertaus kertoo fariseuksesta (muut ihmiset) ja publikaanista
(me). Näinhän kertomuksen ymmärrämme. Me olemme nöyriä, oikein uskovia,
vaatimattomia ja Jumalan lemmikkejä. Naapurit, ilkeät tuttavat ja ahdistavat
vihamiehet ovat fariseuksia: ylpeitä, omahyväisiä, silmänpalvelijoita ja ihan
feikkiä porukkaa.

Ylpeys ja nöyryys ovat osa jokaista ihmistä. Tiedämme, että nöyryys ja vaatimattomuus
ovat tavoiteltavia arvoja. Ylpeys taas kertoo typeryydestä ja alastomasta,
tyhmästä keisarista. Joskus, kun emme ehdi laskelmoida tai olemme
rakastettavan ihmisen seurassa, osaamme olla nöyriä ja huomaavaisia. Sitten, kun
valmistaudumme ihmisten kohtaamisiin, kun mietimme omaa asemaamme tai
roolia jossakin tilanteessa, niin olemme luonnostaan ylpeitä, koska tiedostamme
itsemme kuin murrosikäiset tytöt tai nenänpään finnistä kärsivät pojat.

Mikä on kahden rukoilijan opetus? Ylpeä fariseus on hanurista. Publikaanin
syntinen elämä on samasta paikasta. Paras apu on jumittaa itsensä lähelle Jeesusta
ja pyytää opetuslasten tavoin: ”Herra, opeta meitä rukoilemaan.”
Isä meidän rukous on täydellinen rukous jokaiselle kristitylle ja pelastusta kaipaavalle.
Jumala tulee rakastavaksi Isäksi. Meistä ihmisistä tulee veljiä ja sisaria,
jotka emme vertaile itseämme toisiin, vaan pyydämme: ”Isä, pidä minusta kiinni.
Isä ota syliin ja pidä minut turvassa”.

Peloista ja rohkeudesta Nouwenin ajatuksin

Katolinen pappi ja yliopiston opettaja Henri Nouwen (1932-1966) on yksi
luetuimpia kristillisiä kirjailijoita. Hänen arkinen ja yksinkertainen opetus
on koskettanut ihmisiä yli kirkkokuntarajojen. Suomeksi Nouwenin kirjoja on
käännetty kaiketi parikymmentä teosta. Tunnetuimpia ‘Pelon talosta rakkauden
taloon’, ‘Tuhlaajapojan paluu’ ja ‘Läpi pimeän yön’.

Pelon voittamiseen liittyy luottamuksen oppiminen. Siitä seuraava kuva sirkusmaailmasta:
Sirkuksessa on monenlaisia ammattilaisia. Arvostetuimpia ovat trapetsitaiteilijat,
jotka suorittavat ohjelmansa kymmenien metrien korkeudessa. Yksi vai174
keimmista tempuista on se, kun toinen trapetsitaiteilijoista ottaa kovan vauhdin
keinussa ja irrottaa otteensa, tekee useita voltteja ilmassa siellä korkeuksissa. Hieman
alempana toinen taiteilija keinuu ja odottaa ja sitten tarttuu tuon voltteja
tehneen käteen ja vetää turvaan.

Kerran Henri Nouwen meni esityksen jälkeen kiittelemään trapetsitaiteilijoita
ja kysyi tältä mahtavia voltteja tehneeltä taiteilijalta ‘kuinka tuo kohtaaminen -
käsien löytyminen kovassa vauhdissa ja korkeuksissa oikein onnistuu, mitä sinä
teet? Kysymyshän on sekunnin sadasosista! Taiteilija vastasi: Minä kyllä teen
nuo komeat voltit ja liikkeet, mutta sen jälkeen en tee yhtään mitään. Se, että
pääsen turvaan, on kokonaan tämän kumppanini työ. Hän ottaa kiinni kädestäni
ja vetää minut takaisin trapetsille. Jos minä yrittäisin etsiä toisen kättä, me putoisimme
varmasti molemmat ja kuolisimme! Minun on vain luotettava!

Mutta kuinka löytää luottamus siihen, että toiset ihmiset auttavat ja kantavat,
että Jumala kantaa? Kuinka löytää keinot pelottomaan elämään?

Meidän elämämme on täynnä erilaisia pelkoja. Nämä pelot ovat ihmisten yhteistä
omaisuutta tai taakkaa. Ja jos pahaan, saatanan olemassaoloon on vaikea
uskoa, niin pelkoja miettiessään ja pelätessään sitä uskoo: Pelko on saatanan
käyntikortti (Watchman Nee) ja meillä jokaisella on näitä käyntikortteja taskussa
useampiakin. Pelkäämme yksinäisyyttä, pelkäämme ihmisten ilmoilla, pelkäämme
esiintymistä, sairauksia, kipuja, kuolemaa. Pelkäämme tulevaisuutta ja
onnettomuuksia, mitä tulemme vielä kenties kohtaamaan. Pelko on saatanallista
alkuperää ja se saa aikaan surkeaa elämää. Käperrymme kasaan ja kadotamme
elämänilon. Huomista pelätessämme emme muista elää tänään. Pelätessämme
tässä ja nyt ihmisiä, esiintymistä, olemista, elämme säästöliekillä pihisten: elämä
menee kiville.

Mikä neuvoksi ja opiksi? Jakaminen on yksi keino. Se, että nyt puhumme
peloista ja rohkeuden kaipuusta on yksi askel parempaan suuntaan. Toinen vaikeampi
keino on se, että tarttuu härkää sarvista vaikka pelottaakin. Tarkoitan
luottamuksen hyppyä eli uskoa. Mikä on minun pahin pelkoni tällä hetkellä?
Kun tiedän sen, niin käyn sitä kohti nöyränä, mutta luottaen, että Jumalan avulla
pääsen voitolle.

Minun suurin pelkoni liittyy edelleen jollakin tavalla eroon, lähtemiseen ja
kuolemaan. Aiemmin suuri pelkoni oli mokaamisen, ‘kasvojen menettämisen’
eli möhlimisen pelko. Se on erityisesti nuoruusiän pelkoja. Vei aikaa ja Jumalan
kärsivällisyyttä, ennen kuin opin jotakin siitä, että on lupa epäonnistua, on lupa
mokata. Kasvojen menettämisen jälkeenkin sitä on huomannut elävänsä ja on
löytänyt monia onnen ja ilon aikoja.
Iskelmät kertovat, että ‘ei elämästä selviä hengissä’. Kyllä tästä elämästä selviää
hengissä, kun kerran on ikuisuusolento. Vaan ikuinen elämä, mikä on totta jo
nyt - siinä tavoite.

Seuraavassa luku Nouwenin kirjasta ‘Läpi pimeän yön’:

"Salli toisten auttaa sinua kuolemaan

Sinua pelottaa niin kovasti kuolla yksin. Syvällä piilevät muistosi pelottavasta
syntymästä saavat sinut aavistamaan, että kuolemasikin on oleva yhtä
kauhea. Haluat olla varma siitä, ettet silloin takerru senhetkiseen olemassaoloosi,
vaan saat sisäisen vapauden päästää irti ja luottaa, että jokin uusi on sinua
odottamassa. Tiedät, että vain Joku, joka todella rakastaa sinua, voi auttaa sinua
luomaan sillan tästä elämästä toiseen.

Mutta ehkä siinä kuolemassa, jota pelkäät, ei olekaan kysymys vain tämän
elämäsi lopussa tapahtuvasta kuolemasta. Ehkäpä se kuolema, joka tapahtuu tämän
elämäsi loppuessa, ei tule olemaan niin pelottava, jos opit kuolemaan jo nyt.
Niin, todellisen kuoleman pitää saada tapahtua jo nyt - läpikulkutaipaleen ajasta
iankaikkisuuteen, tämän maailman ohikiitävästä kauneudesta tulevan elämän
kestävään kauneuteen, pimeydestä valoon. Ja sitä taivalta sinun ei todellakaan
tarvitse tehdä yksin.

Jumala on lähettänyt ihmisiä, jotka ovat sinua aivan lähellä, kun sinä vähä
vähältä päästät irti maailmasta, joka pitää sinua vielä otteessaan.
Sinun pitää täydestä sydämestäsi luottaa näiden ihmisten rakkauteen. Silloin
et milloinkaan tunne olevasi täysin yksin. Vaikka yksikään ihminen ei voi tehdä
sitä sinun puolestasi, sinä voit tehdä tuon yksinäisen läpikulkumatkan tietäen,
että sinua kantaa turvallinen rakkaus ja että ne, jotka päästävät sinut siirtymään
luotaan, ovat jo toivottamassa sinut tervetulleeksi toisella puolella. Mitä syvemmin
luotat niiden ihmisten rakkauteen, jotka Jumala on lähettänyt sinulle
saattajiksi, sitä paremmin kykenet kadottamaan elämäsi ja niin voittamaan sen
takaisin.

Ei menestys, kuuluisuus, kiintymys, eivät tulevaisuuden suunnitelmat, huvitukset,
tyydyttävä työ, terveys, älyllinen virkistys, tunne-elämän saama tuki - niin, ei
edes hengellinen kasvu -, ei mikään näistä auta, kun on kysymys ratkaisevasta, lopullisesta
selviytymisestä. Vain jos päästät nuo kaikki menemään, voit löytää sen
todellisen vapauden, jota sydämesi nyt ikävöi. Sitä on kuoleminen, siirtymistä
elämän tuolla puolen odottavaan elämään. Sinun on tehtävä läpikulkumatkasi
jo nyt, ei vasta ajallisen elämäsi lopussa. Etkä voi tehdä sitä yksin. Mutta niiden
ihmisten rakkauden varassa, joita sinulle lähetetään saattajiksi, voit luovuttaa
pois pelkosi ja antautua ohjattavaksi uuteen maahan.”

Pelkoon liittyy vielä se perusjuttu, mikä liittyy itsetuntoomme. Elämme helposti
anteeksi pyydellen olemassaoloamme. Emme osaa arvostaa tarpeeksi itseämme
ja ainutlaatuisuuttamme. Nouwenin yksi perusajatus kuuluukin: ‘Tiedä olevasi
tervetullut!’ Tiedä olevasi tervetullut elämään ja ihmisten lähelle. Tiedä olevasi
tervetullut Jumalan lähelle tässä ja tulevassa elämässä.

Isä Jumala - täällä Heka

Olen miettinyt Isä Jumalaa ja rukousta Jeesuksen nimessä. Vapahtajamme
rukoili omaa Isäänsä ja meidän Isäämme, joka on Taivaassa. Kelle minä kohdistan
rukoukseni? ”Hoitakoon tuon jakelu puolen Kolmiyhteinen Jumala ihan
itse. Minä se vaan rukoilen, ketä milloinkin ja haulikon tarkkuudella sinnepäin”.
Näinkö Jeesus opetti?

Isää rukoillessa täytyy päästä johonkin asemaan. Se on tietysti Jumalan lapsen
ja Jeesuksen veljen tai sisaren hyvä asema. Isän kanssa puhuminen ja seurustelu
luonnistuu meiltä eri tavoin. Toisilla on hyvä maallinen isä kuin mallina ja
rohkaisuna. Isän syli on avoin. Isä osaa rakastaa ja huolehtia. Vaan entä me isävammaiset?
Isä Jumalan rakastaminen tuottaa vaikeuksia, kun isä on puuttunut
elämästä tai isä on ollut pelottava ihminen.

Palaan nyt toisen kerran kirjaan ”Autiotalo”. Siinä Jumala tuleekin isän etsijää
vastaan rehevänä, mustana naisena, joka osaa kokata ja olla rakastettava. Vaatii
aikansa ja paljon uutta ymmärrystä, ennen kuin mustan naisen tunnistaa Jumalana
ja Isänä. Minulla on rakastavan Isä Jumalan tunnistaminen ollut kesken yli 50
vuotta. Mutta nyt olen kynnyksellä ja tiedän olevani tervetullut.

Isän rukoileminen, puhuminen Isä Jumalalle, oleminen lähellä, syliin heittäytyminen…
Tätä Jeesus minulle opettaa: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan
pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani”. (Johannes 14:6). Rukoilen siis
Jeesuksen nimessä ihan tarkalla sihdillä. Rukoilen Isää, minun Isääni Taivaassa.
Näin Jeesus opettaa.

”Autiotalon” Mack kysyy Kolmiyhteiseltä Jumalalta kesken ruokapöytäkeskustelun:
”Kuka teistä on niin kuin pomo?” Kysymys hämmästyttää ja naurattaa
niin Isää, Jeesusta kuin Pyhää Henkeä. Lisäkysymys ”komentoketjusta” herättää
vielä enemmän hilpeyttä. Kysymys johtamisesta ja pomona olemisesta on ihmisen
ongelma, ei Jumalan. Näin se taitaa olla. Turvallisen Isän rakkaus löytyy
Jeesuksen kautta myös minulle, auktoriteeteista ahdistuvalle.

Kuka mun taskuun soittaa? - Vartti puhelimessa

Voiko olla rakastamatta Herramme muurahaisia? Vartti, Insinööri, Le’Harvo,
Hanski, Fiskarsin mies, Kippari, bussikuski ja monet muut kuluttavat aikaansa
Unkan Baarissa. Nuo miehet selviäisivät vaivoin puhalluskokeesta, vaikka
olisivat selvin päin. Sen verran maksan läpi tihkuu alkoholia hengitykseen.
Mutta jos Jumalalle rakkaita ja ensimmäiseksi tupsahtavia viimeisiä kaipaa, niin
tuosta porukasta he löytyvät. Se on sitä armoa, rakkautta ja uskon ihmettä:
Jumalan lahjoittamaa. Mietin usein, miten tuohon ystäväjoukkoon tulisi suhtautua?

Pitäisikö jatkuvasti taivastella ja voivotella heidän janoaan ja ruokotonta
kieltään? Pitäisikö välttää koko paikkaa, kuten muutamat fariseukset tekevät?
Jotenkin vain tunnen oloni mukavaksi Unkalla. En sisustuksen enkä hyvän kahvin
tähden, vaan ihan ihmisten takia. Tahtoo päästä nauru, kun Vartti on jutuissa
hauskimmillaan - vaikka hän on selvästi päissään.
Mannerheim voisi käydä historian velvoittavana esimerkkinä kylän miehille.

Ainakin yhden dokumenttielokuvan mukaan. Marsalkka piti hevosista ja naisista
- tässä järjestyksessä. Marski osasi juoda viinaa humaltumatta. Siinä mallia isänmaan
toivoille terassilla. Tietysti olisi parempi olla raitis, reipas, siivosuinen. Jos
vaihtoehtona on pihan rapsuttaja, kotitalon puunaaja, työnarkomaani, narisija,
kaikesta valittava poliitikko tai aina lisäomaisuutta hamuava kapitalisti - viljelijä,
niin maksaako vaivan? Jotenkin vajavaisten maailma on parempi. Mieluummin
vähän säälittävä Bischofshofen kuin täysi nuija naisen talloma.

Kotikirkkomme juhlii 150-vuotistaivaltaan pitkin vuotta. Usean vuosikymmenen
ajan Unkan porukka on osaltaan tukenut omaa seurakuntaansa ja kirkkoaan.
Kun on tarvittu pianonsiirtäjää, arkunkantajaa, penkkien nostelijaa tai
kuorma-autoa ja nosturia, niin Unkalta tuo porukka on löytynyt. Rahaa kerätessä
on lipas täyttynyt niin Yhteisvastuun kuin kirkon kunnostuksen hyväksi. Kotiin
pääsyä ei ratkaise kuitenkaan hyvät työt, vaan usko Jeesukseen.

Taivas on uskovien ihmisten uuden alun ja jatkuvan juhlan paikka. Siksi haluan
muistuttaa kaikille ystävilleni Karjalohjan seurakunnan sivutoimipisteessä: Luottakaa
kaiken hämmentävän keskellä Jumalaan. Uskokaa siihen, että kelpaatte Jeesukselle
juuri tuolla promillemäärällä. Heittäytykää Jeesuksen rakkauden varaan.
Hän rakastaa, kantaa ja tarvittaessa muuttaa teitä. Antakaa Jeesukselle ohjat. Tämä
koskee muitakin kuin hevosmiehiä. Voiko olla uskovainen juoppo? Yhtä lailla, kuin
uskossa oleva, ylpeänsorttinen pappi: Jumalalle on kaikki mahdollista.

Jeesus kanssanne, ystävät.

Mistä tiedän, että unkkalaiset lukevat tämän?
Tunnen kakkospöydän mediataidot. Eikä ykköspöydässäkään mykkiä istu. Juttu
kulkee, sano mummo, kun riuku katkes.

Syksyä sano mummo, kun sienessä oli

Syksy on paras vuodenaika. Ilma raikastuu kummasti. Lehdet tulevat huikaisevan
keltaisiksi ja punaisiksi. Työintokin nousee puolella. Eli nyt se on 50
prosentin luokkaa. Mutta eihän tuossa ole mitään logiikkaa? Mutta syksy on
kuitenkin täynnä mahdollisuuksia. Uusi alku on tuhannen kerran kokemuksella
elettyä, mutta silti: Uusi alku ilman katkeruuden tai itsesäälin häivääkään, se on
uutta ja kuulostaa lupaavalta.

Iloitsen ystävistä. Kaikista, mutta tosiuskovista erityisesti. He tietävät, miten
voi olla onnellinen ja onneton samaan aikaan, mutta silti onnellinen. Kuinka
se toimii? No, se on vain ihme, Jumalan ihme ja hyvä sellainen. Olen miettinyt
niitä isoja lintuja, jotka muuttavat syksyllä etelään tai jonnekin pois. Kurjet? Kun
näkee kurkiauran lentävän taivaanrantaa kohti, niin siinä tulee samanaikaisesti
mahdoton ikävä ja haikea olo. Samalla sydän on pakahtumaisillaan onnesta.

Maailma voi olla kaunis. Sitten joku latistaa olon ja tokaisee:
Ei noi mitään kurkia oo! Ne on kanadanhanhia!

Silti rakas ystävä. Jeesus kanssasi. Aloitan nyt kokoamaan uusinta kirjaani.
Sata sivua elämän kauneutta ja syöksylentoa ilman käsiä. Kirjan nimeksi tulee
yllätys, yllätys: Jeesus kanssasi, ystävä!

Kirkko ja valtio

Valtiovalta ja pakanallistuneet suomalaiset ovat kovasti kiinnostuneita Suomen
kansankirkon tulevaisuudesta. Tavoitteena on tehdä kirkosta sosiaalisyhteiskunnallinen
tukisäätiö höystettynä kulttuuripläjäyksillä, missä on näyttävä
koreografia. Jumalan teatteria kaipaillaan Sanan kirkon paikalle.

Suuremmissa seurakunnissa diakoniatyöntekijät ovat raha- ja ruoka-avustusten
jakajia. He tekevät sosiaalityötä, mikä kuuluu valtiolle ja kunnille. Kirkon kerma
on mielissään, kun tästä työstä tulee maallisen yhteiskunnan selkään taputuksia.
Tätä voi sanoa yksinkertaisen kirkon johdon jymäyttämiseksi. Hautausmaat ovat
kallis harrastus seurakunnille. Sitä ei mikään yhteisövero-osuus kirkolle korvaa.
Miksi yrittäjyyden aikakautena hautausmaita ei kunnallisteta ja hoitoa kilpailuteta?
Sen jälkeen jäisi kirkolle aikaa ja varoja omaankin työhön.

Vihkimisoikeus on myös täysin tarpeeton kirkolle. Onhan nykyisin jo tiedossa,
kuinka vihkiparit ja perheet miettivät ainoastaan hääjuhlia ja pelkäävät sitä, jos
pappi pilaa kirkko-osuuden Jumalan sanan julistamisella tai liian persoonallisella
ulkonäöllään. ”Kuva vihkipapist ois kiva! Et se sopis niinku ’ rokokoo’ teemahäihin”.

Sukupuolineutraali avioliitto on maallistuneen yhteiskunnan oikeus demokraattisessa
maassa. Arkkipiispan on turha sanoa, että kirkko päättää lainmuutoksen
jälkeen ”itse kenet se vihkii”. Keitähän luopiopiispat ovat valmiit vihkimään
ennen kuin kissa aivastaa? Paras tapa miehen ja naisen vihkimiselle on siviilivihkiminen.

Tämän jälkeen kristillinen kirkko voi siunata vihkiparin. Tietysti asian
voisi tehdä joustavamminkin. Kirkko siunaa pyydettäessä miehen ja naisen välisen
avoliiton. Raamatun mukaanhan avoliitto on jo käytännössä avioliitto.
Valtion ja kirkon ero alkaa olla ajankohtainen. Kirkko on viime vuosikymmeninä
liberaaliteologien ja kulttuuripiispojen johdolla vajonnut pohjamutiin.

Yksi sanomalehden harrastuskirjoittajan kommentti kertoo söpösti nykykirkon
tehtävistä. Karjalohjan 150- vuotta täyttävä kirkko piti yhden vuoden aikana
suunnitelluista juhlistaan. Harvinainen kirkkovieras kirjoitti: ”Mutta juhlista
puuttui jotakin –kirkkokuoro! Ja oishan se ollut komeeta, jos piispakin olisi ollut
paikalla”. Voi pinnallisia ihmisiä, joille usko Jeesukseen ei merkitse mitään. Mistä
niitä komistuspiispoja muuten voi tilata? Käykö myös Luther- säätiön piispa?
Tai se Spong? Miten olisi pahvinen kuva piispasta - oikeassa koossa?

Elämme lopun aikoja. rakas ystävä.

Jeesus kanssasi

PS. Nuoret broilerikokoomusministerit aukovat päätään Venäjän suuntaan. Uusia
sankarivainajia taitavat kaivata. Lukisivat pojat historiaa ja maantietoa.

Jumalan läsnäolon tunto

Miten sinä koet – jos olet kristitty – Jumalan läheisyyden ja mukanaolon
päivittäin? Olen tavannut kahta sorttia kulkijoita. Toiset sanovat Jumalan
läsnäolosta hyvin vähän. He ovat pikkuisen epävarmoja koko jutusta. Rukouksen
kohdalla he kokevat puhuvansa Itkumuurille eli päin seiniä. He elävät toivon varassa.

Jospa Jumala sittenkin on läsnä - tässä vierellä ja sydämessä. Jos pinnistäisin
tai kasvaisin uskossa, niin läsnäolokin vahvistuisi - tai sitten ei.
Toiset elävät Jeesuksen seurassa kuin parhaat ystävykset matkalla torikahvilaan
- jutellen, naureskellen ja tasatahtia kulkien. Näistä kokemuksista kuulevat muutkin:
”Jeesus sanoi minulle…” ”Kerroin Herralle tästä asiasta ja Hän vastasi…”.

Jos on kolmas tie, niin minä kuljen sitä. Menee aikoja, jolloin Jeesusta ei
näy mailla halmeilla. Pelkään eläväni mielikuvitusmaailmassa. Olen yksin kuin
veneestä pudonnut eno. Siinäpä räpiköin ja panikoin. Toisinaan - harvemmin –
olen niin lähellä Jumalaa, että kuljen tarvittaessa vetten päällä ja puoli metriä
ilmassa. Olen käsityksin Jeesuksen kanssa toivoen: nyt saisi aika pysähtyä.

Että tällaista mietin, kun tulevaisuus on tyhjä taulu ja päivä kerrallaan eläminen
on pikkuisen levotonta. Kai niitä on neljäs ja viideskin tie olemassa, mutta
risteyksessä tulee taas pyörittyä jonkin aikaa. Mikäpä tässä, kun kaikki tiet vievät
Roomaan.

Ihmisten orja

Luen Charles Swindollin kirjaa armoherätyksestä. Oli vaikeaa päästä alkuun,
koska sana ”armo” on edelleen ahdistava. Se tuo mieleeni feministipapit, jotka
armahtavat kaikkia muita, mutta eivät meitä arvokonservatiiveja kristittyjä.
Alkurykäisyn jälkeen tuo kirja vaikuttaa ihan hyvältä muistutukselta kristityn
vapaudesta ja armon tappajista Galatalaiskirjeen hengessä.

Huomaan helposti lankeavani ilottomaan kristillisyyteen, koska tiukemmat,
vahvemmat, toisenlaiset kristityt ovat niin hyviä neuvomaan, miten minun
tulisi elää, käyttäytyä, puhua tai pukeutua. Meidänkin seurakunnassa on armon
tappajia. Heidän oma hurskautensa on vahvanoloista, mutta iloa ja vapautta he
eivät välitä muille ihmisille. Minut he ovat ainakin lyöneet maan rakoon. Yritän
nousta, vaan vaikeaa se on vieläkin. Haavat on syvällä.

Siitä on aikaa, kun uskalsin sanoa täynnä ylistystä Herralle: ”Sinä Jeesus olet
kaikki, mitä tarvitsen ja paskat muusta!” Siitä on aikaa, kun uskalsin hyvällä
omallatunnolla ostaa mahdottoman mustaa tšekkiläistä olutta lähikaupasta. Siitä
on aikaa, kun uskalsin ojentaa hurskastelijaa ja orjuuden kauppaajaa Paavalin
sanoin: ”Voi teitä rakkaat galatalaiset, karjalohjalaiset, lohjalaiset, helsinkiläiset
idiootit… mikä teihin on mennyt?” ( Gal 3: 1-5, J.R Phillipsin käännös vapaasti
suomennettuna).

Huomaan helposti lankeavani silmänpalvojaksi laitapiireissä. Kun on mahdottoman
liberaalia porukkaa, niin en välitä kertoa omaa mielipidettäni jostakin
tärkeästä asiasta. Usein nämä asiat liittyvät Jumalan Sanaan ja sen vähättelyyn.

Vaikenen, koska pelkään dinosauruksen mainetta ja sukupuuttoon kuoleminen ei
ole kivaa. Yhtälailla olen pelkkää nyökkäilyä jossakin herätyskristillisessä porukassa,
jossa suun kautta hengittäminenkin lasketaan synniksi. Siinäpä tuhisen ja
taivastelen maailman pahuutta ja piispojen sukupuolineutraalia hymyä.
Herra: Tässä olen ja kuuntelen Melissa Hornin ihania rakkauslauluja. Kaipaan
isompaa vapautta. Auta minua näkemään, ketä minun tulee kunnioittaa,
rakastaa ja palvoa. Ja keitä saan rakkaudella potkia irti lahkeistani.

Jeesus! Mennääneteenpäin. Muistuta minua: Vapauteen Sinä minut vapautit.

Orjuuden kahleet on kaheleita varten - eikä niitäkään. Vapauta meidät kaikki. Aamen.

Rentun ruusut ja Pyhä Jumala

Kuulun rentuimpien ruusujen joukkoon, ehdottomasti. Miten voisin tulla
vähemmän rentuksi ja enemmän sisäsiistiksi uskovaksi? Jospa Pyhä Jumala
auttaa? Voin päästä eteenpäin, kun hiffaan, mitä tarkoittaa sana ’pyhä’ Jumalan
kohdalla. Hän vihaa syntiä myös minun kohdallani. Olenpa ylpeä, kateellinen,
lihallinen; Olenpa juoru-ukko tai juoppo, niin Jumala vihaa noita asioita. Luen
helposti Raamatusta lempeitä ja kivoja jakeita. Yritän heikkouttani uskotella,
että Jumala on kiva eikä paljoakaan pyhä. Uskottelen, että Jumala on vanhuuden
höperö lallattaja, joka hymyilee toistellen: ”Pojat on poikia”.

Pietari kohtasi Jeesuksen ja näki Hänessä Jumalan puhtauden, kirkkauden ja
pyhyyden. Samalla Pietari näki myös oman sydämensä ja sanoi: ”Herra, mene pois
luotani. Olen syntinen ihminen”. Tuosta alkoi paraneminen ja uudistuminen.
Jumala on pyhä. Hänen valossaan sydämen pimeys paljastui ja Pietari havahtui
elämään. Jaakob, se Vanhan testamentin huijari ja suurmies, kohtasi Jumalan ja
jäi paikoilleen, vaikka henki oli mennä. Jaakob takertui Jumalaan sanoen: ”En
päästä sinua, ennen kuin siunaat minut”.

Tässä on paikkani tänään. Tehköön Jumala mitä tahtoo, niin pysyn paikallani
ja katson kohti Kaikkivaltiasta. Oleminen on parasta. Vain olemalla ja jäämällä
Jumalan eteen löydän vapauden ja pyhyyden. Olen Jeesuksen ristin juurella. Sinne
jää syntini ja heikkouteni, pelkoni ja keskenkasvuisuuteni kristittynä. Olen
hyvällä paikalla. Olen elämäni parhaimmassa kohdassa. Tässä on hyvä. Kaikki on
armoa. Pyhä Jumala, pyhä Väkevä, pyhä Kuolematon, armahda minua.

PS. Jeesus on minulle rakas!

Jeesus ratsastelee Jerusalemiin

Palmusunnuntai on kevään, valon ja luonnon heräämisen juhlaa. Tuo elämän
uudistumisen päivä kokoaa lähes kaikki suomalaiset pyhän salaisuuden äärelle.
Olemme kristitty kansa. Meillä on uskossa vahva kirkon johto. Meillä on
maalliset johtajat, jotka erottavat oikean ja väärän. Kuinka iloitsenkaan siitä yhteisestä
huolesta, mikä meillä on maailman saastumisen takia. Olemme valmiita
luopumaan korkeasta elintasosta, omasta autosta, heräteostoksista, Nokiasta ja
lomamatkoista, jotta elämä maapallolla voi jatkua.

Olen usein Raamatun äärellä hämmästellyt ihmekertomuksia luomisesta alkaen.
Kaikkien rakastama pastori Pursiainen, lähes profeetta, lohduttaa minua
heikkouskoista: ”Neitseestä syntymiseen ei tarvitse uskoa”. Nyt voin elää ja uskoa
avarammin.

Helsinki on pääkaupunki, jonne ohjautuu uskovien aateli. Kirkolliset juhlat
ovat siellä aidompia ja syvällisempiä kuin muualla Suomessa. Lohjalla ja monessa
muussa pikkukaupungissa on erilaisia pääsiäisnäytelmiä Raamatun tekstein. Lapset
ja perheet pitävät niistä mahdottomasti. Helsingissä – onnelliset te pääkaupungit
kulttuuriuskovat! – pääsiäisnäytelmään on saatu japanilainen naisnäyttelijä
Jeesukseksi. Kuinka syvällistä, totta ja kaunista. Nainen nostaa naisen ristille.
Kuin Äitijumalan itsensä luoma ajatus. Mikä koreografian helmi.
Jeesus, Jumalan Poika, ratsasti Jerusalemiin. Ensi vuonna kenties Suomeen.

Mistä työ ootta poissa?

Kerran Lapissa, Raja-Joosepin kohdalla, roikasimme kohti tuntureita. Nuoret
miehet Helsingistä. Viikon retki meikäläisten suunnistus- ja erätaidoilla
edellytti ilmoittautumista etukäteen rajavartiostossa. Siinäpä kerroin rajavartijalle
suunnitelmistamme. Tuo muikean rauhallinen erämies katseli meitä silmät sirrillään
ja kysyi: ” Mistä työ ootta poissa?” Epäilimme hetken miehen näkökykyä.

Siinähän me olimme kasvotusten ja paikalla. Sitten hoksasimme, että kotipaikkaahan
se tiedustelee. Olimme poissa Helsingistä. Tuo viehättävä sanonta löytyy myös
Raamatusta: ”Olemme siis aina turvallisella mielellä, vaikka tiedämmekin, että niin
kauan kuin tämä ruumis on kotimme, olemme poissa Herran luota” (2 Kor. 5:6).

Näin on näreet, rakas ystävä. Olemme poissa kotoa niin kauan, kun tässä maailmassa
elämme. Olemme pyhiinvaeltajia ja matkalaisia. Jokaisen elämässä osuu
kohdalle iloa, riemua ja onnen hetkiä. Yhtä lailla tiellemme tulee kärsimyksen,
onnettomuuden, sairauden ja kuolemanpelon aikoja. Jokainen saa osansa, niin
pakana kuin kristitty. Mistä johtuu, että me matkalaiset ja elämän retkeilijät
alamme rakentaa maan päälle asumuksia uskossa, että täällä ollaan ikuisesti? Miksi
asetumme niin helposti taloksi tähän maailmaan, että unohdamme arvomme ja
asemamme Jumalan luomina, jopa Jumalan lapsina?

Meidän lasit ovat pahasti huurussa. Emme näe kättä pidemmälle. Ja viisaus:
sekin on kadoksissa. Muutama esimerkki sokeudesta ja tyhmyydestä. Olin Stockmannin
hulluilla päivillä. Satoja, satoja naisia keltaiset kassit käsissään kulkevat
puolijuoksua osastolta toiselle tavaroita himoiten. Siinä mammonan palvojia
monessa kerroksessa. Jumalan lapsen ilosta ja arvokkuudesta ei mitään näkyvissä.

Miehillä – auton renkaan potkijoilla – on omat epäjumalansa ja syynsä kotiutua
maailmaan: taulutelevisio, formula ja porno.
Mitä pitää tapahtua, että heräämme muistamaan: olemme matkalla kohti ikuisuutta?
Kohti Taivasta, Jumalan armosta. Tai kohti kadotusta, ihan omasta tahdosta.

Rakas ystävä. Jos kuulet tänään Jumalan kutsun, jos ymmärrät oman elämäsi
lyhyyden ja haurauden, niin tee parannus. Käänny Jumalan puoleen. Kysy kuin se
maanjäristyksen keskellä herännyt vanginvartija: ”Vartija pyysi valoa, ryntäsi sisään
ja heittäytyi vavisten Paavalin ja Silaksen eteen. Hän vei heidät ulos ja kysyi:
“Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?” He vastasivat: “Usko Herraan
Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi.” (Apt. 16: 29-31)

Rakas ystävä. Kaikille katuville reppanoille – minun kaltaisille heikoille: Usko
rohkeasti kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja Hänen kalliin sovintoverensä
voimassa. Ole hyvässä turvassa. Saat olla armosta pelastettu Jumalan lapsi.
Usko rohkeasti, että olet poissa Taivaan kodista ja matkalla Jumalan luo. Muista
arvosi ja asemasi kristittynä ja elä sen mukaan. Käytä lahjoja ja siunauksia, mutta
älä takerru turhuuksiin. Elämä on matka. Jatka silmät avoinna eteenpäin. Jeesus
kanssasi, ystävä.

Parannusta pukkaa

Kun omatunto alkaa kolkuttaa, niin on parannuksen paikka. Joskus homma
onnistuu ihan kahden Jumalan kanssa, mutta usein uskon heikkouden takia
tarvitsee kuunteluapua. Näitä korvia ei sanota kokoomuslaisiksi, vaan papeiksi.
Tuo keskustelu voi johtaa rippiin. Ahdistunut ja katuva ihminen pyytää anteeksi
syntejään ja pahoja tekojaan - tai ajatuksiaan. Ja saa papilta synninpäästön.

Ripissä katumus, synnintunto, halu tehdä parannus, on tärkeää ja parantavaa.
Ilman sitä ei ole todellista rippiäkään. Ainoastaan huijausta ja huulenheittoa.
Kun on kysymys isoista ja muita vahingoittaneista synneistä: väkivallanteoista,
aviorikoksista, lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, varkauksista jne. on selvää,
että katunut ja Jumalan armahduksen saanut jatkaa suuntaa, minkä on valinnut.
Hän selvittää asiat riitakumppanin kanssa. Jos kysymyksessä on rikos, niin poliisiasema
on oikea osoite. Näihin jatkopisteisiin voi pyytää sen papin henkiseksi
tueksi.

Näin homma toimii Kristuksen kirkossa ja Jumalan Sanan mukaan. Lehdissä
kerrottu muutamien kirkon edustajien rippibrassailu on aivan hanurista. On
kaiketi katsottu liikaa amerikkalaisia film noir-elokuvia. Lestadiolaisuus on ainoa
suomalainen kirkollinen yhteisö, missä rippi on todella käytössä. Siellä on varmasti
itsetutkistelun paikka.

Rakas ystävä. Käytä rippiä vaikka sunnuntain messussa. Tunnusta yhdessä
muitten kanssa syntisi mahdollisimman usein. Ota vastaan synninpäästö papilta
kuin Jumalalta itseltään. Jos koet, että asia edellyttää jatkotoimenpiteitä, niin etsi
pappi tai joku luotettu ystävä ja kulje eteenpäin tiellä vapauteen, jonka Jumala
on valmistanut. Myös Jeesus kulkee kanssasi.

Iloa ja Siunausta, ystävä

Heikki Kotilan muistolle

Luin Hesarista muistokirjoituksen oppineesta ja sivistyneestä kaimasta, jonka
tapasin muutaman kerran Karjalohjan Heponiemessä. Vaikka emme olleet
tuttuja tai ystäviä, niin tuo poismeno kosketti minua. Jotenkin elämä tuntui
jäävän hänellä ihan kesken. Vuosien varrella lukiessani tai kuullessani kutsumustietoisesta

Heikki Kotilasta ilostuin monesti ja ihailin aina. Tuollainen mies voisi
olla hyvä kirkon johtaja - piispa-ainesta, uudistaja kristilliseltä pohjalta.
Pidimme vuosia sitten yhdessä Ehtoollisjumalanpalvelusta Heponiemen kappelissa.
Hänen kanssaan oli helppo palvella Jumalaa ja ehtoollisvieraita. Siinä oli
hyvä ja turvallista olla. Toisista välittyy pyhän tunto - Rakkaudeksikin sanottu.

Herran haltuun, veljeni Kristuksessa

Piispaboikotti

Kotimaassa kerrottiin päätoimittaja Leif Nummelan ehdottamasta piispaboikotista.
Viisi piispaa - näin aluksi - eivät ylittäneet rimaa. Vaan miten
oikeasti voisi suhtautua kirkon opista vieraantuneisiin piispoihin, pappeihin ja
seurakuntalaisiin? Olisi pian tyhjä kirkko, jos kaikki harhaoppiset julistettaisiin
pannaan.

Opista on syytä keskustella ja miettiä, missä kirkon rajat kulkevat. Jos on Nokian
mies, niin ei voi kovin paljon Ericssonia työajalla mainostaa: siitä saa kenkää.
Kirkossa jokainen meistä tulkitsee Raamattua ja Lutherin opetuksia omalla
tavallaan. Vähimmäisvaatimukset voisivat löytyä virsikirjan takakannesta. Siellä
on uskontunnustus ja Isä meidän-rukous. Sen mukaan voisi rajoja piirrellä ja kehottaa
piispoja ja muitakin tekemään parannusta tai rohkeasti eroamaan kirkosta
ja lähtemään liike-elämän konsulteiksi.

Boikotoiminen on väärä tie. Juridiikka toimii paremmin. Jos kokee ja näkee
piispan tai pikkupapin toimivan kirkon vahingoksi, niin valitus- tai kantelumenettely
on käytettävissä. Tuomiokapituli on ensimmäinen aste kirkon sisällä.
Seuraava aste onkin ihan oikea oikeus.
Y

ksi mahdollisuus olisi vähän rukata hiippakuntia. Niitä voisi olla vaikka
kolme koko maassa. Piispojakin olisi vain kolme. Yksi koko maan kattava hiippakunta
olisi konservatiiveille, herätyskristityille ja Raamatun ilmoitukseen uskoville.
Toinen hiippakunta olisi liberaaliteologeja, idealisteja ja luomukristittyjä
varten. Tässä hiippakunnassa voisi olla myös kulttuuriväkeä mukana. Kolmas
hiippakunta olisi Borgå stift.

Lohjan-linnassa katse kohti hyvämaineista ja kaunista syksyä 2010
Syyskirje 2010
Hei undulaatit ja muut kollegat

Paljon puhetta on mahtunut kuluvaan vuoteen. Itse olen puhunut paljon.
Muut ovat puhuneet vielä enemmän. Syyskausi on hiljaisuuden ja kuuntelemisen
hedelmällistä aikaa hyvämaineisessa seurakunnassa. Saarnaaja kirjoittaa, että
”kaikki sanat uupuvat kesken, kukaan ei saa sanotuksi kaikkea”. Tämä on suurta
armoa, kun paastoamme sanoista. Kirkonmäki saa tulla enemmän olemisen kuin
suorittamisen paikaksi. Ystäväni Saarnaaja jatkaa: ”Paljosta työstä saa levottomia
unia, paljosta puheesta kuuluu tyhmän ääni”. Levätään ystävät ja kylänmiehet.

Annetaan Jumalan hoitaa ja puhua. Ehkä kuulemme Jumalan äänen ja muutumme.
Näemme sen, että olemme vielä matkalla. Olemme oikeasti pyhiinvaeltajia,
emmekä turpeeseen sidottuja maaorjia.

Kivikirkkomme on 150-vuotias tänä vuonna. Mieti, kuinka monia toiveita,
rukouksia, ahdistuksen kyyneleitä tai ilon ja riemun hetkiä nuo rosoiset kiviseinät
pitävät sisällään. Ystävät ja perheenjäsenet menneiltä vuosilta ja vuosikymmeniltä
lepäävät kirkkomaalla. Hekin olivat kerran täynnä elämää. Lyhyt, lyhyt on
ihmisen aika. Turhilta tuntuvat työ, uurastus ja kipuilu. Vielä turhemmalta riidat,
torat, vihanpidot ja ylpeät elkeet.

Julkaisen –jos Luoja suo –seitsemännen kirjani ensimmäisenä Adventtina.
Kirja sisältää ennen julkaisemattomia kirjoituksia, blogeja ja hartauskirjoituksia
viime vuosilta. Olen saanut paljon kannustusta kirjoittamisestani. Tietysti muutamat
ahdistuvat kirjoituksistani. Olemme erilaisia niin kirjoittajina kuin lukijoina.

Kirjoitettu sana on siitä ihmeellistä, että sitä saa lukea halutessaan, mutta saa
olla myös lukematta. Toivoisin, että jokainen tulevan kirjan lukija voisi kokea
olevansa rakastettu, Jumalan rakkauden kohde, lapsen lailla ollen ja vastaanottaen.
Jokaisessa kristityssä saa näkyä jotakin Jeesuksesta. Niin sinussa kuin minussa.
Jatketaan matkaa kohti Luvattua maata.

Jeesus kanssasi, ystävä
Heikki Linnavirta, Karjalohjan kirkkoherra, rovasti

Ihmejuttu

Kukin sukupolvi tulkitsee Raamattua omalla tavalla. Helpointa tulkitseminen,
on jos ei lue Raamattua ollenkaan. Sen kuin tulkitsee. Silloin Jumalan
Sanaan voi liittää mitä soopaa tahansa. Tämä käy erittäin hyvin esimerkiksi
muutamilta piispoilta ja papeilta. Yhtä hyvin myös valistuneilta ja nykyaikaisilta
ihmisiltä, jotka ymmärtävät, hyväksyvät ja joogaavat.

Marianpäivän kertomus on ihmejuttu. Enkeli Gabriel – Jumalan lähettämä
- ilmestyy Marialle. Nuori tyttö tulee raskaaksi ilman miestä. Syntyvä lapsi on
Jumalan Poika. Ihminen ja Jumala samalla kertaa. Nimikin on valittu: Jeesus,
”Herra pelastaa”. Maria, Herran piikanen, vastaa enkelille: ”Tapahtukoon minulle
niin kuin sanoit”.

Tuossa on nykypolven ylpeille sanantulkitsijoille selitettävää. Sovinisti selittää,
että enkelinäyt on naistenjuttuja, kuka niitä tosissaan ottaa. Feminismiin
taipuvainen näkee kertomuksessa kauniin runon ja legendan, joka kertoo jotakin
vertauskuvallista. Nuori tyttö saa lapsen ihan nykyajan mallin mukaan avioliiton
ulkopuolella, mutta tuo syntyvä lapsi kasvaa aikanaan suureksi opettajaksi ja
maagikoksi. Hänen puheissaan on myös jotakin ajatonta. Ja äidissä on urheutta
tyyliin ”Matkaan naiset!”

Tietysti Raamattuun voi myös uskoa. Sen voi ottaa Jumalan ilmoituksena.
Maria kohtaa enkelin. Neitsyt synnyttää pojan, joka saa nimeksi Jeesus. Jumala
puuttuu historiaan ja valmistaa ihmiskunnalle pelastuksen. Jumala valitsee ajan
ja paikan. Jumala valitsee oikeat ihmiset oikeaan aikaan. Marian 2000 vuotta
sitten. Tänään Hän on valinnut sinut.

Jumala on – Raamatun mukaan - valinnut sinut pelastukseen. Jumala on valmistanut
sinulle tien vapauteen synnin, sairauden ja kuoleman kahleista. Jumala
on tehnyt valinnan rakkaudesta sinuun. Sinun vastauksesi voi saada aikaan suuret
bileet enkelien keskuudessa, jos valitset uskon. Jos vastaat Jumalan kutsuun
myöntävästi, niin Taivaassa iloitaan täysillä, koska olet Taivaan kansalainen
juuri tällä hetkellä. Enkelin viesti sinulle on tämä: Jeesus tahtoo olla pelastajasi,
henkilökohtainen Vapahtajasi. Marian sanoin voit tänään ottaa vastaan kaikki
Taivaan siunaukset: ”Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit”.

Kuusi kovaa kysymystä Heikki Linnavirralle
Ruukku-lehteen

1. Keneen Raamatun henkilöön haluisit tutustua ja miksi? Mitä kysyisit
tavatessanne? Jos Jeesusta ei lasketa, niin Magdalan Mariaan. Hän eli lähellä
Jeesusta, eikä ollut laumasielu, kuten ne kaksitoista. Kysyisin: ”Maria, uskallatko
olla mun ystävä, kun mä oon näköjään säikyttänyt kaikki entiset?”

2. Mikä on lempivirtesi? Miksi? ”On Jeesus nimi ihanin” (42). Nykyinen
saarnavirteni. Kaunis sävel ja ollaan uskon ytimessä.

3.Mitä voisit kertoa uskoontulostasi tai uudestisyntymästäsi? Uudestisynnyin
kasteessa ihan armosta, vieläpä vauvana. Uskoon pamahdin tuhlaajapojan
tieltäni n. 19 – vuotiaana, kiitos sotkamolaisten seurakuntanuorten. Henkikaste
ja kielilläpuhuminen on tullut myöhemmin. Tärkeintä on kuitenkin se, että
uskon Jeesukseen tänään, tässä ja nyt

4. Minkä hengellisen kirjan luit viimeksi? Mitä hengellistä teosta Raamatun
lisäksi suosittelisit muillekin, Miksi? Young: ”Autiotalo”. Suosittelen kolminaisuuden
oivaltamisen takia. Joku on pelännyt, että kirja on new-age kamaa. Ei
ole, vaan vahva kristillinen perusteos. Erityisesti suosittelen Heikki Linnavirran
kirjaa ”Jeesus kanssasi, ystävä”. Harvoja suomalaisia hartauskirjoja, joita jaksaa
lukea yhdeltä istumalta seisten.

5. Kuka henkilö on vaikuttanut eniten hengelliseen elämääsi? Voitko kertoa,
miten? Näitä ihmisiä on iso joukko. Kutsun heitä liberaalilessuiksi. Heidän kauttaan
välittyy raitis raamatullinen usko Jeesukseen. Samoin ilo, nöyryys ja rakkaus
musiikkiin. Jos nimiä etsii, niin ensimmäisinä tulevat mieleen ystäväni Eeva Seppänen,
viulu ja Enni Pitkänen, saksofoni. Ei sovi unohtaa kitaristi-laulaja Tuomas
Väisästä eikä Saku Vuorta. Puhumattakaan Jukka Ihalaisen luotsaaman kuoro
”Isän ääni”. Saarnamiehistä esikoislestadiolainen Eero Halme oli aarre, samoin
Einari Koponen, Lappeenrannan lahja herätysliikkeelle.

6. Miten uskosi näkyy käytännön elämässä? Aamuisin en pääse liikkeelle ilman
palaveria (Raamattu- ja rukoushetki) Jeesuksen kanssa. Kerron myös muille
Vapahtajastani Jeesuksesta, jota ilman olisin mennyttä miestä. Mulla on myös
rooliasu, jota sanotaan papinpuvuksi. Se ei jätä ketään kylmäksi.

7. Mikä kysymys puuttuu ja mitä vastaisit siihen?
Mitä mieltä olet monien eri herätysliikkeiden saarnamiesten seurakuntaopista?

Olen suruissani ja pahoillani hengellisen ylpeyden aiheuttamista raja-aidoista
Jeesukseen uskovien kesken. Suomen kirkko on muutenkin kriisissä muutamien
Raamatun hylänneiden piispojen ja pappien takia.

Kuinka hyvä Jumala voi…?

Pahassa maailmassa ja rankassa arjessa jokainen tulee ajallaan kysyneeksi ja ajatelleeksi,
kuinka hyvä Jumala voi sallia niin pahoja asioita? Eräs vanhuusikää
elävä mies sairastui eturauhassyöpään. Hän oli hyväkuntoinen, harrasti urheilua,
ei ollut ylipainoinen, elämäntavat olivat kunnolliset jne. ”Miksi juuri minun piti
sairastua, vaikka olen huolehtinut itsestäni mahdollisimman hyvin?”

Elämä ei ole reilua, koska vain Jumalasta on hyvyys. Pahuus on perkeleestä
ja ihmisestä. Aikalailla ihmisiä ja pikkuperkeleitä olemme jokainen. Jopa hurskaimmaksi
tekeytyvä kristitty. Toivo on kuitenkin todellista. Tarvitsemme näkyä
ja tartuntaa. Näkyä siitä, että Jumala on rakkaus pahassa maailmassa. Jumala
on omin sanoin:

”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä
alttiiksi lampaiden puolesta. Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja
ne tuntevat minut.” (Joh 10:11, 14) Meillä on paimen, joka parantaa jokaisen
seuraajansa kaikista maailman taudeista, peloista, synneistä ja pahuudesta. Meillä
on hyvä paimen, joka tuntee meidät nimeltä. Siinä on jotakin huikaisevaa. Kaikkivaltias
Jumala tuntee minut ja sinut nimeltä. Paranemme, pelastumme, vapaudumme
tarpeellisen vahvasti tässä elämässä. Taivaassa olemme täydellisiä.

Tartunta, jota tarvitsemme, on hyvän kosketus. Jumalan valtaan antautuminen
on havahtumista: Olen osa Jumalaa. ”Minä olen viinipuu, te olette oksat”,
muistuttaa Jeesus. Yhteydestä ja tartunnasta kertoo tämäkin: ”Hengen hedelmää
taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus,
lempeys ja itsehillintä. (Gal 5: 22-23). Jumalan seurassa välitämme hyvyyttä - tällaiset
kompuroijat. Jumalan hyvyys on myös turvallisuuden kokemista. Myrskyn
silmässä on tyyntä:

”Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni
päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.” (Ps 23:6)
Joka puolelta Jumalan hyvyyden ympäröimänä. Turvassa Isän sylissä.

Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan, yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.
J

os ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa.
Annamme Isän käsiin elämämme. Hän itse meille rauhan valmistaa.

Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa, tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa. Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!

Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman,
niin että uuden virren sävelillä kuulemme kansasi jo laulavan.

Hyvyyden voiman uskollinen suoja piirittää meitä, kuinka käyneekin.
Illasta aamuun kanssamme on Luoja. Häneltä saamme huomispäivänkin. (Virsi 600)

En kyllästy Dietrich Bonhoefferin 9. huhtikuuta 1945 Flossenbürgin keskitysleirillä
ennen kuolemaansa kirjoittamaan virteen. Mahtavien sanojen lisäksi
tuo tilanne, missä virsi kirjoitettiin kertoo suuresta, hyvästä Jumalasta, joka jää
vierelle ja johdattaa voittoon. Pimeimmässä yössä on valon kajastus. Jumala on
hyvä ja se riittää.

Jumala kirjahyllyssä

Minulla on kotona useita tuhansia kirjoja. Sadoittain hengellistä hyvää. Sanaa
päivälle, viikolle vuodelle. Raamattujakin montaa eri käännöstä. Toiset
onnelliset kohtaavat Jeesuksen näyssä, unessa, rukousvastauksessa tai ystävän
kosketuksessa. Minulle Jumala ilmestyy lähes aina kirjahyllystä.
Muutaman päivän olen etsinyt työnäkyä ja pappeuden hurmaa. Olen ollut vaiheessa.

Masennus - tuo helmasyntini - on ollut tuppaamassa syliin ja sydämeen.
Jumala on uskollisesti ilmestynyt ja herätellyt eri kirjojen kautta. Nyt se taas
tapahtui: Vanha kunnon veli Max Lucado kirjoitti opetuslapsista, joilla oli himpun
verran enemmän uskoa kuin pelkoa. He tekivät vallankumouksen. Samaa
himpun verran uskoa löysin yllättäen itsestäni. Se on Taivaan lahjaa, pelkkää
armoa, Jumalan puhetta alahyllyltä. Kiitos Jeesus. Olet rakas. Rakastan sinua.
Max, rakastan myös sinua.

Olen makustellut sanaa ”sukupuolineutraali avioliitto”. Neutraali ja avioliitto?
Herra varjelkoon neutraaleilta avioliitoilta. Kyllä sitä virtaa pitää olla - ja
särmää. Kukahan rutikuiva juristi noita sanoja oikein keksii? Kiitos Jeesus, kun
sinun ja minun suhteessa ei ole mitään neutraalia. Pelkkää tulta ja rakkautta
sinun puolelta. Minun puolelta sitä, mitä armosta annat: Tulta ja rakkautta.

Seuraa minua

Vuosikymmeniä sitten kuulin ensimmäisen kerran Herran sanat: ”Tule ja
seuraa minua”. Kun sain tuon kutsun, lähdin saman tien Jeesuksen matkaan.

Ystävystyimme, kuljimme yhdessä. Koimme monenlaista elämän myötä- ja
vastamäkeä. Kuljeskelin ihan turvaisasti Vapahtajani askelissa. Jossain vaiheessa
jotakin muuttui. Kasvoin tosi aikuiseksi ja uskon ammattilaiseksi. Opastin ja
neuvoin toisia Taivaan tielle. Minulla oli sana hallussa. Homma toimi, niin kuin
me ylpeät tapaamme sanoa.

Muutos Taivaan tiellä on alkanut kirkastua. Ennen seurasin Jeesusta ja teimme
yhdessä päivän mittaisia taipaleita. Nyt päivät ovat muuttuneet viikoiksi, jopa
kuukausiksi. Pitkiä vaelluksia. Paljolti yksinäisen tuntuisia, ahdistavia aikoja.

Edelleen olen kuullut korvissani sanat ”seuraa minua”. Minä olen huudellut
noita sanoja Jeesuksen suuntaan. Olen tehnyt elämäni suunnitelmat ja ohjelmat
itse. Jeesuksen olen tilannut seuralaiseksi. Eli homma on mennyt kiville. Ylpeys
yllätti. Samoin katkeruus, viha ja kateus. Nuo synnit, joita luulin muutamien
naapurien taakaksi, olivatkin minun.

Kuulostelen Jeesuksen ääntä ja opettelen taas seuraamaan. Olen saanut nöyrtyä
monessa kohden lapselliseen uskoon. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä
odotan tulevaisuudelta. Haluan vain seurata Jeesusta. Haluan kuulla Hänen äänensä:”
Tule ja seuraa minua”.

Jeesus kanssasi, ystävä. Kiitos esirukouksista. Saahan ne kestona?

***********************************************

Ihan vähän hyvämaineinen

- rovasti Heikki Linnavirta

- nettipainos kirjasta vuodelta 2007

Karjalohjan Möllerin Tuplan (två kapslar dagligen)

keltaisessa Pappilassa kesää 04

 

Rakas veljeni ja sisareni Kristuksessa

 

Ole rohkeasti  Jumalan lapsi. Luota siihen, että pelkkä usko, heittäytyminen, avunhuuto, kaipaus Jumalan puoleen riittää. Sinun ei tarvitse tietää millilleen, kuinka kristillinen kirkko opettaa, kuinka juuri  meidän luterilainen vähemmistökirkkomme.

Riittää, kun tunnustat elämän suuren  tosiasian: sinä et pärjää yksin. Et pärjää edes hyvän puolueesi, kotiseutu- tai harrastusyhdistyksesi, perheesi, sukusi tai heimosi avulla. Karjalaisuus ei ole avain onneen. Karjalohjalaisuus ei tuo autuutta. Syntyperäinen stadilainen tai turkulainen…Ei mitään taetta hyvään elämään!  Et pärjää, et selviä, ellei Jumala tule lähelle ja pidä huolta!

 

Ja Jumalan lähelle sinua nyt rohkaisen. Älä odota, että tulet paremmaksi ja saat siistittyä ja korjattua elämäsi edustuskelpoiseksi. Älä odota, että tulet vanhemmaksi ja väsyneemmäksi (’Sitten on aikaa Jumalalle’ –asenteella). Älä odota huomista, koska jo tänään saat elää parempaa elämää, kun niin tahdot. Älä odota huomista, jos haluat tästä hetkestä eteenpäin elää oikeaa elämää, jossa on kiistatta kaikkea enemmän: Enemmän rauhaa, enemmän iloa, enemmän turvallisuutta. Enemmän. Aina vaan enemmän.

 

Tule lähemmäs Jeesusta. Kaikki on maksettu Golgatan ristillä. Kaikki on sovitettu ja anteeksiannettu 2000 vuotta sitten. Tule ihan itsesi kokoisena Jumalan luo!

Nouseeko mieleesi ajatuksia:

- Mihin sitä nyt tuo pappi taas kutsuu?

- Mihin tässä pitäisi niin erinomaisesti tulla?

- Enkö jo ole tarpeeksi kristitty?

 

Tule vaikka kirkkoon silloin tällöin! Messu tarkoittaa Ehtoolliskirkkoa. Ehtoollinen on syntisten ja heikkojen ateria. Sen myötä usko kasvaa. Seurakunnan keskellä ihmisiä paranee niin mielen kuin ruumiin sairauksista. Jos haluat enemmän, niin tule meidän heikkojen ja pienten ihmisten joukkoon: seurakuntaan, joka jakaa yhteisen uskon Jeesukseen, tukee ja kantaa, kun on suruja, on hymyssä suin ilon ja juhlan aikana.

 

Jo toista vuotta olen uskaltanut saarnata lestadiolaisittain tai Lennart Pinomaan ohjeen mukaan: ’Älä valmista  saarnaa liikaa, älä kirjoita paperille, vaan julista, mitä Jumala antaa’. Olen julistanut ja huomannut: kun en enää kirjoita saarnoja ylös, niin sitä ei passaa olla sopimattomia riitoja vaimon eikä muidenkaan kanssa, koska silloin jää saarna pitämättä. On mahdotonta puhua Jeesuksen rakkaudesta ja rauhasta, jos sydän on täynnä kiukkua ja katkeruutta toisia kohtaan.

Ja on sekin iloa joskus, kun saarnat ovat niin lyhyitä:

Ei puudu selkä eikä  kankku,

vaik’ kirkon penkki on puuta – kova lankku.

Hups. Tuli vahingossa runo.

No enempää en niitä puno. Hups taas!

Hepstars… Sehän on bändi.

 

Siunausta, ystäväni! Jumalan läsnäoloa ja  Pyhän Hengen lahjoittamaa mutkatonta

eloa ja iloa. Pinnistämättä ja turhia

esittämättä. Lepo vaan.

Kaiken aikaa tai ainakin hela tiden.

Heikki Linnavirta, kirkkoherra

Mallelta ja rakkailta lapsilta terveisiä

Karjalohjan - Kemin alkkomahooliliikkeen

muovikassin keltaisessa – Pappilassa kevättä 05

 

Tertsetti piccolon soittaja!

 

-”Ich bin ein Berliner“ Tuo tuttu lause, jota joikasimme aikanaan Interrail-matkoilla, kääntyy nykysuomeksi: ”Olen armosta pelastettu Jumalan lapsi”. Näin sanon täynnä riemua, kun katselen elämääni taaksepäin ja ihmettelen, kuinka ihmeen tavalla tuo Jumala kutsui, varjeli ja pelasti minutkin, uhmakkaan, kakaramaisen, vasemmistolaisesti - Che Guevara tyyliin -ajattelevan, naisiin menevän viinijuopon naurettavalta 70-luvulta, jolloin leveät lahkeet ja lantiohousut olivat muotia. Onneksi nykyajan nuoret eivät ole yhtä koomisen näköisiä ja dorkia. Eihän?

 

Jumala on melkoinen sieppari ruispellossa, kun hän pelasti turviinsa minut, ja myös tietty sinut, hyvä ystävä ja kanssakulkija! Kuinka uskallan kutsua sinua Jumalan lapseksi, vaikken tunne sinua? Minusta viis, kunhan Jumala sinut tuntee ja tekee saman ihmeen sinulle kuin minullekin. Toivon sydämestäni, että olet todella pelastettu, turvaan siepattu, koska se vaikuttaa kotiuttamiseen. Taivaaseen ei ole takaovea. Sinne mennään paraatiovesta. Selkä suorana ja pystypäin. Saanhan kutsua sinua Jumalan lapseksi? Jumala antaa sinulle riittävän uskon ja pelastuksen, kun vain pyydät ja otat vastaan tämän maailman arvokkaimman lahjan.

 

Joskus sairasvuoteen äärellä tai julkijumalatonta  tavatessa on sellainen ahdistava olo. Miten tuon ihmisen käy? Jos hän jatkaa uhmassaan, jos hän on ylpeä ja epäuskoinen, niin Taivas ei ole hänen päämääränsä.  Minua ahdistaa, koska uskon Taivaaseen ja meidän jokaisen vapauteen sanoa Jumalalle ’Kyllä’ tai ’Ei kiinnosta!’. Tuo ” ei kiinnosta” merkitsee helvettiä, kadotusta, ikuista pimeyttä ja päättymätöntä tuskaa. Ja ahdistus laumani puolesta vie kyllä iloa ja rentoutta aika rankan paljon.

 

Eräs Unkan-Baarin ystäväni vuosia sitten uskalsi sanoa ihan Turun Sanomien Merja-toimittajan läsnä ollessa: ”Kai se Jumala minut aikanaan kotiin hoitaa, kun on tänne maan päälle laittanutkin”. Kuuntelen näitä tällä tavalla uskoaan tunnustavia veljiä ja sisaria kuin amerikkalainen juristi todistajien lipsahduksia:

”Herra! kuulitko? Olihan tuo uskontunnustus? Olihan tuo riittävästi todistettu, kun sinä sanassasi odotat sydämenuskoa ja suun tunnustusta, jokaiselta lapseltasi! Riittäähän tuo!” Koen usein  olevani kauppaa käyvä Aabraham. Aiheena Sodoman asukkaiden pelastuminen täystuholta.

 

Rakas ystäväni, entinen vihamieheni ja tuleva kaverini. Tee maalaispapin elämä vähemmän stressaavaksi. Tunnusta rohkeammin uskoasi. Puhu uskon asioista häpeilemättä ja ujostelematta. Kerro myös vaikeutesi uskoa, niin ihmetellään yhdessä ja hoidetaan Jumalan avulla asiat kuntoon. Tiedät, etten toivo yhdenkään ihmisen joutuvan kadotukseen tältäkään kyläkulmalta tai kesäihmisten joukosta. Mutta tiedä myös, että ilman uskon ja ystävyyden suhdetta Jeesukseen ei yhdellekään meistä aukea tie Taivaaseen.

 

Muista Jeesusta. Ajattele Jumalan Poikaa, joka kärsi Getsemanessa, ylipappien palatsissa, Pilatuksen edessä, ja Golgatan ristillä. Jeesus kärsi, koska Hän rakasti ja rakastaa tänäänkin sinua. Älä halveksi tuota Jumalan uhrautuvaa rakkautta. Älä anna Saatanan huijata sinua helvettiin, vaan elä tästä hetkestä eteenpäin Jumalaan luottaen, pelastuksesta kiittäen.

Kevättä ystävä. Usko Jeesukseen, niin Taivas on sinun varmistettu ja maksettu Kotipaikkasi jo tänään. Usko Jeesukseen, niin löydät niitä ilon ja kiitoksen aiheita tässäkin elämässä. Siirry marisijoitten ja Saatanan orjuuttamien joukosta Jumalan lasten iloisempaan jengiin.

 

terveisin Heikki Linnavirta, kirkkoherra, ei niin vähävirtainen sähköpaimen

Karjalohjan, amiraali Nikolai G. Kuznetsovin 

kaulahuivin keltaisessa, Pappilassa kesää 05

 

Hei ystävät

 

Odotan levollista kesää ja Jumalan hoitavaa läsnäoloa kevään kiireiden ja hitsaavan talven jälkeen. Masennus on pukannut mieleen aika vahvana ja en oikein ole saanut kävellyksi pahaa oloa huitsin Nevadaan. Mutta toivoa on ilmassa.

 

Kävin kevään korvalla Köpingin suomalaisen seurakuntapiirin (entinen duunipaikka vuosien takaa)

45 - vuotis juhlassa. Sain pitää messun saarnan, vähän puhuin ja lauloin myös juhlatilaisuudessa… Ennen muuta tapasin monia rakkaita seurakuntalaisia vuosikymmenten takaa. Edelleen seurakunnassa oli intoa, työn iloa ja tarvetta kokoontua yhteen suomalaisten kesken. Me suomalaiset olemme muukalaisia ja vieraita Ruotsissa, vaikka työtä on tehty tuon yhteiskunnan hyvinvoinnin eteen monia, monia vuosikymmeniä!

 

Vähän tuli eläkkeelle siirtyneitä ja siirtyviä ystäviä sääli, kun jotenkin näin sen tulevan. Kohtuullinenkin kielitaito rapistuu ja unohtuu, kun vanhuus tulee. Kaksikieliset lapset ja ruotsinkieliset lastenlapset elävät omaa elämäänsä muissa kaupungeissa. Yksinäisyys on rankka kokemus vieraalla maalla toisen luokan kansalaisena. Tämän takia kristillisellä kirkolla Ruotsissa on välttämätön tehtävä tukea suomalaisia ja olla läsnä suomeksi, på finska!

Ja kyllä ne työikäiset ja nuoretkin suomalaiset tarvitsevat suomenkieltä ihan rikkautena ja juuriensa takia vielä satoja vuosia tästä eteenpäin. Koitin rohkaista  ystäviäni Ruotsissa vanhalla viisaudella siitä, että Taivaassa puhutaan suomea! Siinä on ruotsalaisilla vielä ihmettelemistä.

 

Karjalohjan Historia ” Karjalohja. Itsenäisen väen pitäjä” on valmis vuosien puurtamisen jälkeen. Veikko Kallion tiimi teki hyvän työn karjalohjalaisille. Historiayhdistyksen kummit Tarja Halosta ja Eeva Ahtisaarta myöten olivat aidosti mukana meidän hankkeessamme. Puhumattakaan Pekka Karhuvaarasta, joka oli aina valmis tukemaan ja pitämään juhlapuheita, kun oli tarvis. Ihme mies! Ja  poisnukkunutta kummia ja arvostamaani ystävää Jaakko Lassilaa on ikävä.

 

Karjalohjan kunta ja seurakunta voivat olla tyytyväisiä Karjalohjan suureen kulttuuritekoon.

” Karjalohja. Itsenäisen väen pitäjä” on mahtava saavutus. Itse sain Historiayhdistyksen puheenjohtajana stressata ihan kiitettävästi. Pinna paloi monesti ja muutamat kylän jarrumiehet olivat ajatuksissani ajoittain tosi kusiaisen kokoisia. Sitten muistin, että sitähän me olemme kaikki ihmiset. Kusmuurahaisia ja itserakkaita hölmöjä. On Jumalalla kestämistä ja rakastamista meissä jokaisessa! Minussa totta kai, mutta kyllä muutamissa muissakin toljakkeissa!

 

Kesän aika on loman ja uusiutumisen aikaa. Nautitaan elämän lahjasta, etsitään Jumalan lupaamaa iloa ja rauhaa. Sovitaan riitoja, luovutetaan katkeruuden ja vihan ajatukset sinne, minne ne kuuluvat: Jeesuksen ristin juurelle muiden syntien, pahojen ajatusten, tekojen ja laiminlyöntien joukkoon. Kaikki on maksettu. Kallis hinta on tuo Jumalan Pojan kuolema ristillä. Sitä ei ihmisjärki ymmärrä eikä käsitä, mutta ei tarvitsekaan. Otetaan vapautus ja pelastuksen lahja todesta ja uudistutaan Jumalan avulla. Jumalalla riittää ikuista virtaa ja intoa meidän paremman elämämme puolesta. Meitä rakastetaan korkeimmalta taholta. Ja lujaa. Ihme juttu.

 

Rakas ystävä. Muista rukouksissasi minua ja papintyötäni Karjalohjan pänkkien parissa. Muista meidän yhteistä kotiseurakuntaamme Karjalohjalla, muista Suomen kirkkoa, muista suomalaisia Ruotsissa!

Ja globalisaatio on hyvä asia kristillisesti: Ei rukoilla koskaan vain itsemme ja ihan läheisten puolesta, rukoillaan aina koko maailman ja kaikkien ihmisten puolesta, että Taivas kerran täyttyisi ja helvetti jäisi tyhjäksi ihmisistä!

 

Jeesus kanssasi, ystävä

terveisin Heikki Linnavirta, kirkkoherra

 

PS. Valitin yhdelle ystävälleni huonoa muistiani. Hän sanoi, että on hyvä, kun sinulla on

hoitoalan ammattilainen, Malle – vaimo, kotona. Minä siihen: ”Vai kotona! Töissä se tuntuu olevan aamusta iltaan ja kaiken aikaan. Ainakin ajatuksissaan.”

Lapsilta terveisiä. Missä vaiheessa ja iässä lapset alkavat tienaamaan ihan itse elantonsa?

Kyselee sitikkaa (C 5) osamaksulla vielä useita vuosia makseleva köyhä pappi.

Karjalohjan  sitruunakakun (puolikuiva, hieman viipyilevä maku) keltaisessa Pappilassa *syyskvartaalia 05.

 

Moi luterilainen!

 

Eikö olekin mahtavaa olla luterilainen kristitty. Armosta pelastettu pökkelöuskovainen. Kunhan on,  se riittää. Jumala hoiti uskosi alun, kasteesi,  koko paketin. Hän hoitaa nykyhetkesi taistelut ja ilon paikat. Tulevaisuudestasi Jumala sanoo: ”Homma hoidossa. Ota iisisti! ”

 

Näin kun on, niin missä tökkii? Kannat edelleen kaikkia maailman murheita harteillasi. Huolehdit hullun lailla tulevaisuudesta, elät ajatuksissasi huomista päivää, mikä ei ole sinun. Et jaksa iloita pelastuksen lahjasta, et uskostasi, joka siirtää vuoria, et ystävyydestäsi maailmankaikkeuden Luojan  kanssa. Pyhä Henki… Oletko rakas, pöllähtäneen oloinen luterilainen, kuullut Pyhästä Hengestä?  Oletko kuullut rakkauden ja armon Hengestä?  Oletko kuullut helluntain Hengestä?

 

No nyt kuulet. Pyhä Henki on Jumalan Henki kristityn sydämessä. Myös meidän luterilaisten,  urheilua sateessa seuraavien, yllytyshullujen ja vähän yksinkertaisen maineessa olevien sydämessä!  Ajattele. Sama Jumalan voima, jolla maailmankaikkeus luotiin. Sama Jumalan voima, joka herätti Jeesuksen kuolleista. Sama Jumalan voima, joka  saa miljoonat ihmiset aloittamaan uuden aamun rukouksella: ”Tänään kanssasi Jeesus. Tänään vielä jaksan ja taistelen”.  Tämä samainen Pyhä Henki on sinun voimasi ja Ystäväsi. Tässä ja nyt.

 

Muista taas, kun Jumala sinua Henkensä kautta muistuttaa: Jumala kantaa maailmaa harteillaan.  Jeesuksen ristillä on syntien, murheiden, pelkojen ja epäilysten paikka. Sinä olet vapaa! Jumala on suunnitellut lastensa tulevaisuuden. Hän ei anna sinulle ylivoimaista taakkaa kannettavaksesi.  Jumala kulkee vierelläsi ja Hän on vastassa, kun huominen tulee. Sinä olet turvassa! Ja pelastus: olet voittanut kuoleman ja helvetin vallat. Olet jo siirtynyt ikuiseen elämään. Se tapahtui silloin, kun uskoit (Jumalan antamalla uskolla). Jumalan rakkaus sinua kohtaan on pelastuksesi tae.  Sinä olet Jumalan lapsi.

 

Ja tämä vapaus, turva, Jumalan lapsen asema on kaikki, mitä tarvitset elämää varten. Mitä jos ryhdistyisit? Ala elämään kutsumuksesi ja arvosi mukaista elämää. Tunnetun kanttorin ja kuoronjohtajan sanoin:  ”Ruoto suoraksi!”

Ota jokainen päivä vastaan lahjana Jumalalta. Tänään on Herran päivä. Päivä ilolle ja ystäville. Sinun päiväsi. Nauti sitruunakakun kera tai ilman. ”Relax, no sugar!”

 

Jeesus kanssasi!

Heikki Linnavirta, kirkkoherra

 

Ps. Muistathan kirjasuunnitelmani ”Mansikkapaikka – aavistus pihlajaa”. Kysy minulta lisää, jos haluat kertoa oikein kirjan kansien välissä tarinasi arjen sankareista ja elämää suuremmista karjalohjalaisista ystävistäsi ja sukusi jäsenistä!

Pss. *Kvartaalitalous haisee! Mihin tuollainen idioottimainen kvartaalikiire liikemiehillä ja maailmanporvareilla? Sama tehokkuusajattelu kuntasektorilla ja terveyspalveluissa tulee tappamaan köyhät ja sairaat Suomesta.

Karjalohjan B-vitamiinin (Mega-B) keltaisessa Pappilassa vuodenvaihdetta 05

 

Rakas ystävä. Älskade Du!

 

Haluaisin, että meidät kaikki saisi jollakin ihmeellä heivattua Taivaan iloon! Se on  tämän homman nimi ja perimmäinen tarkoitus. Entistä enemmän haluan kailottaa, sopottaa ja kertoa sen seitsemään suuntaan: Jumala on olemassa. Jeesus on totta myös arjessa eikä vain joulukuvaelmissa tai  tunnelmallisessa musiikissa. Taivas on mahdollista omistaa tässä ja nyt, kun Jeesus saa syntyä ja löytää paikan meidän

sydämissä.

 

Maailma on tosi täynnä kurjuutta ja pahuutta. Ihmiselämä on täynnä sairautta, vaikeita ihmissuhteita ja kuolemaa. Mustat pilvet ovat tuttuja meidän jokaisen taivaalla. Jos alkaisimme kehua omilla  vaikeuksillamme, niin silloin olisimme kaikki voittajia. Olemme suvereenisti oman elämämme suurimpia kärsijöitä. Sairaudet ja onnettomuudet ovat perhetuttuja.

 

Mutta juuri tämän takia haluan sinun katsovan ylöspäin ja taistelevan rohkein sydämin. Toivon, että heittäydyt elämän virtaan ja havahdut hereille. Elämä on enemmän kuin kulku kohti kuolemaa ja unohdusta. Elämä on enemmän kuin epäonnistumisemme parisuhteessa, lastenhoidossa tai naapurisovussa. Elämä on enemmän kuin tyytymistä television idioottimaisiin ulkolaisiin formaatteihin tositeeveeviihteestä, jotka perustuvat tirkistelyhaluun ja oman elämän tuhlaamiseen.

 

Elämä on enemmän. Sinulla on mahdollisuus aloittaa aina alusta, kun olet karauttanut karille. Sinulla on lupa elää täysillä rakastaen ja rakkautta vastaanottaen. Saat uskoa itseesi ja mahdollisuuksiisi siirtää vuoria. Saat unelmoida ja nähdä näkyjä ystävyydestä, rakkaudesta, riemusta ja ekstaasista. Ja unelmat  toteutuvat.

 

Kaikki alkaa siitä, kun päästät irti otteesi valheellisesta turvasta: toiset ihmiset, varallisuus, oppiarvo, asema yhteiskunnassa jne. Irti päästäminen tarkoittaa uskon hyppyä, heittäytymistä, jossa menee kenties mainen maine ja kunnia.

 

Jos ajattelet elämääsi ihan tosissasi. Jos katsot saavutuksiasi, varallisuuttasi, kaikkea maallista hyvää…ja sitten katsot mielikuvituksesi avulla elämääsi n. sata vuotta eteenpäin. Missä haluat olla?

Entistä enemmän elossa ja Taivaan ilossa?

Vai mullan alla ja jossakin surullisen kaukana?

 

Rakas ystävä. Älskade Du! Sinun kannattaa ottaa Taivas lukuun tässä elämässä ja juuri tässä elämäntilanteessasi. Jumala on totta. Jeesuksella on hyviä uutisia koko elämääsi  varten. Ilo, rauha, riemu, vapaus, rakkaus ovat enemmän kuin sanoja. Ne kertovat ikuisesta elämästä, jonka Jumala on suunnitellut Sinua varten. Ja tuota elämää eletään jo maan päällä. Tässä ja nyt.

 

Olisiko aika rohkaistua ja uudistua? Olisiko aikaa hypätä uskon varassa ja huutaa: ”Ota Jeesus vastaan!” Ja vastassa on turvallinen Jumalan syli.

 

 

Heikki Linnavirta, Karjalohjan kirkkoherra

 

Ps. Terveiset Mallelta ja kaikilta lapsilta. Meidän lapset on jo aika isoja. Ihanaa, kun tälläkin kylällä on nuoria perheitä, joille syntyy sellaisia pieniä lapsia. Taivaan lahjoja ja aarteita kaikki tyynni.

Karjalohjan CTU:n LA: toimiston kahvihuoneen

keltaisessa Pappilassa

 

Jack Baueria ystävät!

 

Elämä olisi mutkatonta, jos olisi FBI:n agentti ja 24:ssä tunnissa pitäisi pelastaa maailma. Ei tarvitsisi muuta kuin taistella ystäviä ja vihollisia vastaan laillisin ja laittomin keinoin ja viime minuuteilla pelastaa USA.

 

Oikeastaan maalaispapin työ Karjalohjalla on samanlaista. Mutkatonta ja yksinkertaista. Pelastushommia suurella innolla ja vähällä ymmärryksellä. Tämä on ihan mukavaa, mutta…Puhun Jeesuksen tuomasta pelastuksesta ja rakkaussuhteesta, mikä on maailman parhain asia. Jeesuksen kanssa täysi elämä maan päällä ja Taivas päälle. Ihanaa!

Mutta miten olen sisäistänyt itse uskoni ja rakkauteni Jeesukseen?

 

Kituliasta ja pelokasta on ajoittain tämä uskovan elämä. Ja kuolema, minkä tulisi olla elämäni suurin voitto, niin en sitä niin mahdottomasti sittenkään kaipaa. Takerrun tähän elämään kaksin käsin, vaikka olen jo nähnyt, mitä tämä on ja kuinka saavutetut tavoitteet tuovat vain lyhyitä ilon ja tyydytyksen hetkiä.

 

No, joka tapauksessa toivon ja odotan keväältä ja loppuelämältäni sitä, että rakastun Jeesukseen paljon enemmän ja täydemmin. Toivon löytäväni uskossa vaihteen, joka parantaa näkökykyni niin, että näen Taivaan ilman kuoleman rajaa. Silloin tiedän eläväni oikealla tavalla nykyhetkessä, uskossa, sinun vierelläsi ja Taivaan ilossa.

Kaikkea samalla kertaa!

Kaiken kaipaukseni annan Jumalan huoleksi. Hän hoitakoon homman.

 

Ja sinulle ystäväni toivon sellaista Jumalan puuttumista elämääsi, että ottaisit Jeesuksen vastaan omakohtaisena Vapahtajanasi…ja uskoisit ilman jossitteluja: Sinä olet pelastettu

Taivaan kansalainen. Ja tämä kansalaisoikeus on pysyvää!

-          Mutta enkö sitten ole jo kristitty? saatat kysyä.

    Ja minä vastaan:

-          Mistä minä sen tietäisin? Sinun se pitää tietää!

Pientä apua voi olla tästä: Jos olet vihitty avioliittoon ja tukevasti naimisissa,

niin et kai kysele jatkuvasti muilta: ’Olenkohan minä varmasti naimisissa?’

 

Ai niin, vielä yksi juttu kuuliaisuudesta (rakkaudesta Jumalaa kohtaan),

mikä on positiivinen asenne:

-          Kuuliaisuus Jumalalle lisää ruumiin ja sielun terveyttä ja mielen rauhaa.

-          Kuuliaisuus merkitsee Raamatun ottamista todesta.

-          Kuuliaisuus merkitsee tärkeän pelastusasian lisäksi myös pienempiä arjen asioita. Esimerkiksi tolkullista parisuhdetta. Tolkullinen parisuhde on miehen ja naisen välinen avioliitto, mikä on kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti.

 

Jeesus kanssasi ystävä.

 

Heikki Linnavirta, kirkkoherra

 

Ps. Me olemme Mallen kanssa jo niin iäkkäitä, että käytämme usein flanelliyöpukuja. Minulla on uusi harrastus. Kun petaan joka aamu sängyn (obs!), niin viikkaan oman yöpukuni oman tyynyni alle ja Mallen yöpuvun hänen tyynynsä alle. Arvaa kuinka monta umpisolmua teen Mallen yöpuvun hihoihin ja lahkeisiin?

 

Johnny Cashin maineikkaan keikkapaikan - Folsom Prisonin - juomaveden keltaisessa Pappilassa syksyä 06

 

Moi!

 

Kun katson pahaa maailmaa ja monia ihmispolojen tollontöitä, lankeemuksia ja rikoksia, niin

usein voin kiittää Jumalaa sen kuuluisan  fariseuksen hengessä:

’Kiitos Jumala kun olet varjellut…’

 

Kesään kuuluvat vähäpukeiset naiset, joita katsellessa silmät ovat eksyneet sinne sun tänne.

Kiitos Herra, kun en ole langennut kuin ajatuksissani. Ja kiitos, kun puhdistat levottomia ajatuksiani. Kiitos tästä korkeasta iästä. Senkin puoleen varjellun paljosta. Kiitos kaikista Lidlin ja muiden kauppojen keskiolutpulloista ja -koreista, jotka ovat saaneet jäädä kauppoihin. Kiitos, kun olet varjellut viinan perkeleen houkutuksista. Vaikka mieli on tehnyt vetää muutamia kertoja kunnon perskännit. Kiitos nyrkkiin puristetuista käsistä taskuissa. Vihan ja katkeruuden tunteet ovat olleet ajoittain aika pinnalla. Kiitos, kun olen avullasi osannut olla käyttämättä pesäpallomailaa vääriin tarkoituksiin.

 

Herra. Tässä sitten Köpingin viikinkihautakummun kokoiset kiitokset:

Kiitos, kun olet olemassa. Kiitos, kun pelastit minut kadotuksen ja kuoleman vallasta 2000 vuotta sitten. Olen pelastettu! (”Wau!” sanoisi USA:n kristitty.) Kiitos, kun olet antanut minulle vaimon ja seitsemän ihanaa lasta. Niin rakkaita jokainen. Kiitos Karjalohjan seurakunnasta ja kaikista täällä asuvista ihmisistä: hyvätapaisista ja ulkokullatuista, rehellisistä juopoista ja salaa tissuttelevista raitin tallaajista. Kiitos elävästä kylästä ja seurakunnasta, joka elää, kuolee ja elää ikuisesti sinun armosi varassa.

Herra. Olen lukenut historian kirjoista kristillisen herätyksen ajoista. Silloin ihmiset erityisesti janoavat Jumalan läheisyyttä, rakkautta ja iloa. Sinä olet antanut meille herätyksen ja armon ajan. Se on totta tässä ja nyt. Tiedän sen siitä, kun vastapuoli (pahuuden henkivallat) on innostunut tästä yhteisöstä erityisen paljon. Kiitos Raamatun sanasta ja lupauksesta: ’Se joka on meissä on suurempi, kuin se, joka on maailmassa.’ Kiitos Jeesus, kun olet kanssamme ja rakastat meitä jokaista. Opeta meitä myös rakastamaan itseämme ja näkemään itsemme luomakunnan kruunuina (Jopa hirviä korkeimpina olentoina). Aamen.

 

Tässä rukoustani sinullekin tiedoksi, rakas ystävä. Muista minua ja meidän perhettä iltarukouksissasi. Kaunis, kuiva ja tapahtumarikas kesä on takana. Haikeansuolainen syksy muuttuu ajallaan talven ja joulun kauneudeksi.

Tulevat vuodet ja päivät ovat kaikki Jumalan turvallisissa käsissä.

 

Jeesus kanssasi, ystävä!

Terveisin Heikki Linnavirta,

kirkkoherra ja maalaispappi Jumalan armosta

 

 

Ps. Ulkonäköni on muuttunut paljon vuosien kuluessa. Usealta olen kuullut viime aikoina kommentin, että olen ulkoministeri Erkki Tuomiojan näköinen. Jotkut sanovat minun olevan Pirkka-Pekka Peteliuksen näköinen. Monesti minua ja Uuno Turhapuroa pidetään samana henkilönä. Kaikki kommentit ovat varmasti kehumista, koska kukaan ei ole koskaan haukkunut tai pilkannut minua. Ei koskaan.

Toinen Ps. terveisiä lapsilta ja nuorekkaalta ruustinnalta.

 

Kolmas Ps. Kävelin Mallen kanssa Södertäljen kanavanvartta kesäaikaan. Keskellä monikansallista Ruotsia puiston ryyppyjengi oli kotoisen suomalainen rappariporukka. Ohi mennessä tervehdin maanmiehiäni sanomalla ’Moi pojat!’ Sen verran vieraita ja muukalaisia olimme kaikki tyynni, että takaa kuulin monta ihmettelevää kommenttia:

- Kuulitteks te kaverit! Se sano ”Moi!”

Karjalohjan todella tontun lakin                            keltaisessa  Pappilassa joulunaikaa 06

 

Rakvere vän!

(vapaa suomennos hepreasta: Rakas ystävä!)

 

Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas, ihana on sielujen toiviotie.

Maailman kautta kuljemme laulain, taivasta kohti matka vie.

 

Kiitävi aika, vierähtävät vuodet, miespolvet vaipuvat unholaan.

Kirkasna aina sielujen laulun taivainen sointu säilyy vaan.

 

Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi:

Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi.

 

Tämä pyhiinvaeltajien virsi kertoo sinusta ja minusta, rakas ystävä.

Olemme läpikulkumatkalla kotiin. Vaikka kuinka koemme kiintyvämme ja viihtyvämme tässä elämässä rakkaitten ihmisten seurassa ja mielenkiintoisissa työtehtävissä, niin silti… jokin meissä kaipaa aina enemmän, jotakin vielä parempaa ja täydempää.

 

Usein eksymme luulemaan, että kaipaamme kuuluisuutta, varallisuutta, isomman talon, paremman työpaikan, enemmän tunnustusta toisilta ihmisiltä. Kun tämä on plakkarissa niin olemme tyytyväisiä ja elämä on vihdoin täyttä, rikasta elämää. Jos ihmeen tavalla sitten saavutamme paremman aseman, varallisuuden. Jos löydämme isomman talon ja jollakin kepulikonstilla saamme sen maksetuksikin, niin silti! Kaipaamme jotakin enemmän. Jokin rauhattomuus on syvällä sydämessä.

 

Tämä kaipaus ja ikävä kertoo muukalaisuudesta, vieraudesta maan päällä. Ihmeellinen armo on siinä, kun Jumalan avulla oivaltaa:  Olen matkalla. Olen Jumalan leivissä köyhänä tai rikkaana, tunnustusta saaneena tai syrjässä ihmisten ihailulta. Olen ehdottomasti Jumalan kanssa koko ajan ja joka paikassa. Jeesuksen seurassa kaikki on hyvin. Kaikki on sittenkin hyvin. Olen matkalla Kotiin. Minulla on kaikki tarvittava.

 

Rakas ystäväni ja matkatoveri! Tuetaan toisiamme. Rohkaistaan toisiamme uskoon ja

matkantekoon. Muistutetaan toisiamme: Tällaisia heikkoja, lankeavia, turhamaisia ja

alas painettuja Jumala rakastaa. Meidän uskomme ja kristillisyytemme on yksin

Jeesuksen rakkauden, ristinkuoleman ja sovitustyön varassa.

Me joudumme sanomaan Jumalalle:

- Olen täysin avuton. Minulla ei ole pienintäkään lyhdettä tuotavana Sinulle.

  Ei lahjaa, ei ansioluettelon tynkää, ei yhtään mitään!

Ja rakastava Jumala vastaa meille: ’Lapseni. Tuollaisena ja vain tuollaisena kelpaat minulle.

Sinun on opetettava myös niille, jotka tarjoavat minulle elämänsä saavutuksia, menestystarinoita ja tunnustuspalkintoja toisilta ihmisiltä. Minun luokseni pääsevät vain ne, joilla on tyhjät kädet.

 

Jumala kanssasi, ystävä! Sinun kanssasi on hyvä vanheta. Ja senhän me osaamme!

Jouluiloa ja turvallista kotimatkaa edelleen!

 

Heikki Linnavirta, kirkkoherra

 

Ps. Mallen ja minun mielestä SaiPa on paras lajissaan. Ja Sotkamon Jymy myös.

(No nyt saa huippu-urheilusta puhuminen riittää).

                                                                                                                    Karjalohjan ’Näpit irti Sipoosta’ -tarran

                                                                                                                    keltaisessa Pappilassa kevättä 07

 

 

Heiheimattijamaijavirtanenjamuutkarjalohjanystävätkarjalohjallajalohjanseudulla!

 

No, nyt löysin tämän väliviivapainikkeen. Soitin yksi päivä Paimion talouspäällikölle, kun minun tietokoneen kirjoitusohjelma söi kirjaimia jotenkin oudosti. Näkemättä konettani Tapio-ystävä sanoi:

- Paina sitä ’Insert’ nappia siinä ’Delete’ napin yläpuolella.

Painoin kerran ja siihen loppui kakkamaisen tietokoneeni kirjaintensyöntivika!

 

Olin käymässä kauppakeskus Sellossa. Jätin auton kattoparkkipaikalle ja kuljeskelin pitkin poikin kauppakeskittymää. Sitten erehdyin menemään ulos rakennuksesta. Kuljin vähän kauan ympäri korttelia enkä millään löytänyt sisään sellaisesta kohden, että olisin saanut itseni kartalle ja auton luo. Jotakin kauppapaikan takapihaa kolutessani yksi ystävällinen rouva tuli kysymään: - Voinko olla avuksi? Etsitkö jotakin?

Vastasin: - Ei kiitos. Kaikki on niin kuin pitääkin!

Meni vielä muutama kymmenen minuuttia, ennen kuin löysin oikean oven sisälle ja Parkkipaikalle, jossa autoni oli.

 

Ylpeys, kun saa vallan, niin sitä sortuu tekemään paljon yksin: sitä puurtaa, käy synkkää yksinpuhelua ja tuskailee. Kun joku tulee lähelle, niin sitä helposti tiuskaisee: - Ei tartte auttaa!

 

Verkosto on muotisana. Aiemmin puhuttiin ystävistä, läheisistä ja kanssakulkijoista. Samaa porukkaa. Minulla on aika laaja ystävien, läheisten, kavereitten ja rohkaisijoitten joukko tällä kylällä ja ympäri ämpäri Suomen maata. Jopa Kainuussa. Ja, kun meitä ihmisiä ajattelee laajemmin, niin sitä saa huomata, että meillähän on halu auttaa ja tukea avun tarvitsijoita. Meissä ihmisissä on Jumalan kuva, malli ja mahdollisuus, joka saa meidät välittämään ja rakastamaan tuttuja ja vieraampia.

 

Tämän takia on hyvä aina muistuttaa itseään: En ole yksinäisyyteen tuomittu sankarihahmo. En ole

säälittävä ihmispolo, joka ei löydä todellisia ystäviä tai auttajia. Kysymys ei ole meidän sosiaalisten taitojen puutteesta eikä luotaantyöntävästä persoonallisuudesta. Kysymys on siitä, että olemme huijauksen uhreja.

Luulemme paljon typerää itsestämme, kun meihin on iskostunut ajatus:

-          Minun pitää selvitä yksin.

-          Minun on oltava vahva.

-          En saa menettää kasvojani. Häpeä on kuolettava tunne.

 

Tällainen ylpeyden, pelokkuuden ja heikon itsetunnon sekoitus on saatanasta. Valheen isä vihaa ihmissukua, koska olemme Jumalan silmissä arvokkaita, rakkaita, ihmeellisiä ja kauniita. Kun opimme katsomaan itseämme Jumalan silmin, niin silloin tunnustamme ihmisyyden suuren mahdollisuuden:

-          Yhdessä me jaksamme ja osaamme.

-          Tarvitsemme aina toisiamme.

-          Meitä ei ole luotu elämään yksin.

-          Saamme olla heikkoja, epäonnistuvia ja syntiin lankeavia.

Saamme olla ihmisiä, Jumalan kuvia,  koska osaamme antaa apua ja pyytää toisten apua tarvittaessa. Ja Jumalan armo ei lopu katuvalta syntiseltä koskaan!

 

 

-          Voitko auttaa minua?

-          Oletko vierellä, kun minua pelottaa.

-          Älä jätä minua yksin.

-          Neuvo, mistä tämä typerä tietokone sammutetaan!

Nämä pyynnöt, rukoukset ja toiveet kertovat vahvoista ihmislapsista, jotka ovat oivaltaneet nöyryyden salaisuudesta jotakin.

 

Jeesus kanssasi, ystävä!

 

                                                                                                                    terveisin Heikki Linnavirta, kirkkoherra

Kirjoituksia kirkon vierestä
Toivosta

 

Näinä viikkoina Euroopassa ja Suomessa olemme kokeneet yhdessä voimattomuutta

kuoleman koskettaessa läheltä. Olemme rukoilleet Madridin väkivallan ja Konginkankaan bussionnettomuuden uhrien omaisten puolesta. Olemme jättäneet kuolleet Jumalan rakkauden ja armon varaan. Samalla olemme toistaneet toisillemme kuinka avuttomia ja sanattomia olemme auttamaan ja tukemaan surevia.

 

Sanoja tai ei, mutta emme ole sittenkään avuttomia vierellä kulkijoita tai auttajia. Voimme paljon, koska emme kulje yksin välittämässä osanottoamme. Voimme olla todellisena tukena, koska emme rukoile tyhjälle taivaalle. Voimme luottaa mahdollisuuksiimme, koska emme toimi vain oman voimamme varassa.

 

Olen miettinyt usein, mikä on lohduttominta silloin, kun rakas ja läheinen ihminen kuolee. Kun olen puhunut lapsensa menettäneiden vanhempien tai isovanhempien kanssa, niin useamman kerran olen kuullut huokauksen:

-          Olisinpa minä saanut kuolla hänen puolestaan.

-          Olisinpa minä ollut hänen kanssaan paremmin tukena, kun hän lähti.

 

Itse koin suuren järkytyksen nuoruudessani, kun löysin itsemurhan tehneen isoveljeni syksyisestä metsästä. Se, mikä tuntui pitkään pahalta, oli synkkä, yksinäinen, märkä metsä, jossa veljeni oli ollut useamman vuorokauden aivan yksin kuolleena. Kukaan ei ollut lähellä!

 

Löytäessäni uskon tai - kun Jeesus löysi minut - olen ymmärtänyt veljeni kohdalla ja joka ikisen kuolevan kohdalla: Kukaan ei elä omassa varassaan. Eikä kukaan kuole yksin. Jumala on vierellä. Rakastavan, kaikkivaltiaan ja armollisen Jumalan läheisyys ei katkea elämässä eikä kuoleman rajalla. Jumala on läsnä. Tästä toivosta on hyvä kertoa silloin, kun elämä on kaunista ja levollista, mutta erityisesti silloin, kun elämä satuttaa ja kaikki on liian, liian suurta.

 

Jeesus lupaa tässä ja nyt:

”Minä olen sinun kanssasi. Lapseni, ole turvallisella mielellä.”

 

Olen karjalohjalainen

 

Kun aloitin Karjalohjan kirkkoherrana 1988, en tiennyt, minkä tien alussa olin. Jotakin tulevasta aavistin ja kuvittelin, kun näin keskellä kylää ankean kirkkoraunion ja lasisen, modernin rakennuksen Puujärven rannalla. Lasikirkon oven vieressä oli pienenpieni tarra - hiirenhännän kokoinen - jossa luki: ’Tervetuloa Herran huoneeseen.’ Kaikki oli kirkonkylässä hyvin pientä, harmaata ja ahdistavaa.

 

Pappila Lohjanjärven rannalla oli surullisen näköinen: ’Hilseilevän keltainen Pappila’. Rakennuksen päädyn rappaus irtoillut, vanhoja kokolattiamaton paloja, laudanpätkiä, maalaustelineitä, rikkoontunut koirankoppi… Remonttijätettä pienissä kasoissa aina sillä kohden talon seinustaa - lähellä ikkunaa - missä jotakin oli pikaisesti korjailtu ja parsittu.

 

Kun juttelin kyläläisten kanssa, kuulin monesta suusta:

- Meillä ei kukaan viihdy. Täällä on asiat huonosti. Et sinäkään kauan täällä jaksa.  Parin viime vuoden aikana täällä on käynyt toistakymmentä pappia kääntymässä.

 

Muutama asia tuntui alusta asti hyvältä. Ei ollut kenenkään suuria saappaita, jotka pitäisi täyttää. Ei kyläläisten muisteluja  ja marmatusta siitä, kuinka ennen vanhaan kaikki oli hyvin ja paremmin. Ei ollut paineita täyttää jotakin mittaa, ei minkään sortin rimaa ylitettäväksi. Puhtaalta pöydältä sain aloittaa elämäni karjalohjalaisena ja  työni tämän seudun pappina.

 

Arvostamani kunnan terveydenhoitaja Raija Tukkinen toivotti minut tervetulleeksi pitäjään ja sanoi jotenkin, että ’täällä saa olla monta, monta vuotta, ennen kuin kyläläiset ottavat omakseen’. Minua nuo sanat rohkaisivat, koska olen erakko, enkä osaa kaivata kyläilyä ja sosiaalista kanssakäymistä ihmisten kodeissa ja iltamissa. Minulle on aina riittänyt rentoutukseksi päivä Helsingissä ja istuskelu Stockmannin huonekaluosaston mukavissa ja kalliissa nojatuoleissa.

 

Kun ei ole kiirettä eikä odotuksia, sitä saa paljon tehdyksi. Huomasin pian viihtyväni ihmisten parissa. Ja muutaman alkurykäisyn ja työjärjestyskysymyksen selvittyä olin sitoutunut johtamaan seurakuntaa. Aloitimme itsetunnon vahvistumiseen tähtäävillä yhteisillä töillä. Pidin yksinkertaisia saarnoja Jumalan lapsen asemasta: Ei ole korkeampaa arvonimeä, oppiarvoa, ei ammattinimikettä eikä yhteiskunnallista asemaa, kuin mitä on Jumalan lapsen nimi ja arvo. Siinä oli maailman korkein asema jokaiselle karjalohjalaiselle tarjolla ihan nenän edessä. Ja hyvin moni  kyläläinen ja kesäihminen alkoi muistaakin, kenen lapsia, kenen perillisiä, kenen täysivaltaisia lähettiläitä he olivat.

 

Itsetunnon kasvaminen sai aikaan myös näkyviä merkkejä. Kirkkoraunion muuttuminen vähän kerrallaan talkootyönä karjalohjalaisten ja kesäasukkaitten uhrauksin toimivaksi ja ehjäksi kirkoksi torneineen on ihme ja osoitus Jumalan läsnäolon vaikutuksesta. Museoviraston suojelema Pappilakin kohentui muutamassa vuodessa seurakunnan päätettyä korjata ja säilyttää arvokasta rakennusperintöä jälkipolville.

 

Ja ihmiset ovat tulleet rakkaiksi ilman kylässä käyntejäkin. Olen saanut satoja ystäviä lapsista vanhuksiin. Minut on otettu kylän omaksi papiksi. Perheeni on kotiutunut niin Pappilaan kuin Karjalohjan maisemiin. Kun tänään kerron maailmalla, mistä olen kotoisin, minkä seurakunnan pappi olen, niin äänessäni on ylpeyttä ja rakkautta kotiseutuani kohtaan: ’Olen karjalohjalainen. Olen maailman parhaassa paikassa Taivaan tällä puolen. Täällä olen rakkaitteni parissa’.

 

Se vuosien takainen tärkeä tavoite ja onnistumisen perusta - kasvattaa karjalohjalaisten itsetuntoa - on tainnut onnistua myös papin kohdalla. Ihmejuttu! Sopii kirkonmiehelle ja kristitylle.

Tänään on hyvä päivä elää

 

’Tänään’ on hyvä sana. Tänään on hyvä päivä. Olen havahtunut muutamina

päivinä kivuttomaan oloon. Ei huimausta, ei hammassärkyjä, ei niskakipuja, ei

eturauhasvaivoihini kuuluvaa pätkäkuseskelua. Tänään on lievää niskasärkyä ja hampaiden epämääräistä kipua, mutta silti: Jaksan uskoa vähän enemmän

Jumalani läsnäoloon ja hyvään suunnitelmaan elämässäni.

 

Töissä ja harrastuksissa olen saanut kohtuullisesti turpiini. Minua on haukuttu

ylpeäksi, kunniankipeäksi, moraalittomaksi ja vaikka miksi. Olen myös saanut lukemattomasti rohkaisua ja kannustusta. Arvostelu ei ole masentanut minua täysin. Katkeruus ja kostonhimo ei ole voittanut minua. Olen myös kiitollisena ottanut vastaan kaiken rohkaisun lähimmäisiltäni. Ja Jeesus on hyvä! Mahtava Jumala. Ja jos tämä ei kuulosta liian keskenkasvuiselta (tai vaikka kuulostaisikin) niin Jeesus on ’Wau!’ Parasta mitä minulle on tapahtunut.

 

Ajattelin kirjoittaa tämän ylistyksen otsikoksi: ’Tänään on hyvä päivä kuolla’.

Mutta, koska olen armosta pelastettu Jumalan lapsi, Jeesuksen ystävä ja

tavallinen kristitty kulkija, niin parempi otsikko on: ’Tänään on hyvä päivä elää.’

 

Rakas ystävä. Tänään on hyvä päivä elää. Sinun lähelläsi on veli, ystävä, Vapahtaja, kaikkivaltias Jumala, Jeesus Kristus. Hän kaipaa sinun rakkauttasi

ja läheisyyttäsi. Hän haluaa olla ystäväsi. Hän kutsuu sinua toiveikkaasti

pyytäen: ’Tule ja seuraa minua’.

 

Älä pelkää elämää. Älä pelkää kuolemaa. Sairaus tai ystävyyden katkeaminen ei sinua voita eikä lannista. Älä ole huolissasi rahojen riittämisestä, maailman tulevaisuudesta, omasta turvallisuudestasi tai rakkaittesi pärjäämisestä.

Tänään on hyvä päivä. Aika ja ikuisuus kohtaavat. Olet Jeesuksen seurassa.

Tämä yhteys on ikuista tässä ja nyt. Sinun käy elämässä hyvin. Luota siihen!

 

Jeesus kanssasi, ystävä

 

Fraaseja Herralta?

 

Minun yksi tätini tulkitsi aikoinaan ihan fiksua miestään meille sukulaislapsille sanoen, että ’pappa tarkoittaa…’ Ja sitten seurasi pidempi ja sekavampi tulkinta ihan selkeästä sedän puheesta. Jumala puhuu meille Raamatun sanassa: ’Juudas meni ja hirttäytyi’. (Pappa tarkoittaa, että Juudas oli pettynyt Jeesuksen Messiaan kutsumuksen toteuttamiseen ja epätoivoissaan teki monta väärää valintaa ja nuo valinnat johtivat ennenaikaiseen kuolemaan…)

 

Usein huomaan saarnoissani ja puheissani pehmentäväni Jumalan sanaa. Haluan selittää parhain päin Jumalan puhetta, koska se on mielestäni liian suoraa, kohti käyvää ja syyllistävää! Haluan kääriä kovan puheen pehmeään pakettiin, ettei kukaan saisi frustraatioita, ettei kukaan pahoittaisi mieltään, ettei kukaan suuttuisi Jumalalle (ja kirkolle). Selittelen, kuin rakas tätini aikoinaan:

’Pappa tarkoittaa…’

 

Kuka minut on laittanut Jumalan sanojen tulkiksi?  Miksi ujostelen Jumalan sanoja synnistä, jonka palkka on kuolema.  Miksi en muistuta ihmisiä kahdesta tiestä: kaita tie vie Taivaaseen, lavea tie kadotukseen? Miksi haluan ymmärtää kaikkia ja kaikkea?  Miksi vaikenen usein molemmilla kotimaisilla?

En latelekaan fraaseja Herralta, vaan ikiomia fraaseja, pidennyksiä ja ympäripyöreitä sanoja, jotta maassa olisi rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Jos ei ihan oikea rauha, eikä niin hyvä tahtokaan, niin leikisti kuitenkin!

Pelkoa se vaikenemiseni on. Heikkoutta ja syntiä. Anteeksi Jeesus!

 

Usko Jeesukseen tuo pelastuksen kadotuksesta. Usko Jeesukseen takaa sen, että elämä on rikasta ja täysipainoista. Usko Jeesukseen vapauttaa masennuksen, pelon ja kuoleman hengen otteesta. Usko Jeesukseen tuo ilon ja rauhan tähän päivään. Usko Jeesukseen antaa toivon tulevaisuuteen. Usko Jeesukseen on Jumalan lahja sinulle. Hyvin yksinkertaista ja selkeää. Sitä on Jumalan sana ja puhe meille yksinkertaisille ihmisille. Lahjaksi tarjottu usko Jeesukseen ratkaisee kaiken. Epäusko merkitsee kadotusta ja kuolemaa.

 

Ilman tulkintaa Jumalan terveiset Sinulle, ole hyvä:

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” ( Johannes 3:16)

 

Jeesus kanssasi, ystävä!

 

Armomurhia ja abortteja

 

Luin Hesarista (13.1.05) muutamia ajankuvia. Amerikkalainen kirjailija kehui Eurooppaa ja arvosteli kotimaataan Yhdysvaltoja. Eurooppa on yhteisöllinen ja USA liian yksilökeskeinen. Lisäksi hän luki Jumalan ajatuksia ja päätteli, että Kristus tulisi mieluummin Eurooppaan kuin Amerikkaan. No, kirjailija ei tainnut olla Raamatun tuntija.

 

Samassa lehdessä puhuttiin aborteista Suomessa. Yli 10.000 kuolemantapausta vuodessa. Monet sosiaalisin perustein. Kauheaa julmuutta ihmisyyttä kohtaan.

Samaan aikaan etsitään ja kaivataan adoption kautta lapsia moniin suomalaisiinkin perheisiin. Voi meitä yhteisöllisiä ihmisiä! Missä olisi se vastuullinen yhteisö, jolla olisi varaa antaa lasten tulla maailmaan? Tai, kuka sanoisi ’Ei’

puolustuskyvyttömien lasten tappamiselle.

 

Armomurhista kirjoitettiin myös. Tapauksesta Etelä-Euroopasta. Erään espanjalaiskirjailijan ystävätär tunnusti antaneensa tappavaa myrkkyä ystävälleen, jolla oli mielestään oikeus lopettaa elämänsä. Kuka sen oikeuden hänelle antoi?

Armomurhiin liittyi toinenkin kirjoitus. Helsingin Terhokodin johtaja kertoi, että

nuoret ja keski-ikäiset terveet ihmiset ovat se innokkain armomurhien kannattajajoukko. Vanhat ja sairaat eivät ole niin innostuneita armomurhista ja

oman elämän väkivaltaisesta päättämisestä.

 

Mitä on se yhteisöllisyys Euroopassa tai Suomessa? Tänne ei Kristuksen tarvitse tulla. Eikä Yhdysvaltoihin. Jumala on jo täällä. Hän on niissä sairaissa ja kärsivissä vanhuksissa ja muissa, jotka kaipaavat läheistä ihmistä, kättä ja syliä, lievitystä kipuunsa, rakkautta. Näissä ihmisissä Jeesus itkee ja kaipaa auttajaa.

 

Ja jokainen äidistään irtirepäisty lapsi…Onneksi on Taivas ja Jumalan Koti, jonne

syntymättömät ovat tervetulleita. Mutta voi meitä kovia ja julmia aikuisia.

Yhteisöllisyys? Itsekkyyttä ja rakkaudettomuutta; sitä on Eurooppa, Amerikka ja maailma ilman parannusta, ilman uskoa Jeesukseen, ilman rakkauden löytymistä.

Herra, armahda meitä. Jeesus, ilman sinua ei ole mitään toivoa. Uudista ja vapauta meidät pahan vallasta.

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

 

Heka 50 v.

 

Täytin tammikuussa 50 vuotta. Sanoin joskus nuorena ukkomiehenä  Malle -vaimolleni, että syön hatullisen, jos elän kolmekymppiseksi. Nyt olen saanut elää puoli vuosisataa täyttä elämää. Syntymisen ihme ja kasteen lahja ovat suuria asioita, mutta selkeä pamahtaminen aikuiseen uskoon parikymppisenä oli iso juttu, joka kirkasti kummasti elämää.

 

Papin hommissa tällainen valantavikainen…Se on myös etuoikeus.

Edelleen iloitsen siitä, että saan selkeästi tehdä kutsumustyötä: kertoa

ihmisille Jeesuksesta, Ystävästäni ja Jumalastani. Ja tästä saa vielä palkkaa!

Jumala on ollut minulle hyvä. Tiedän, mitä on olla pelastettu ja otettu turvaan

kadotuksen ja kuoleman tieltä. Ja edelleen koen ajoittain iloa ja suurta rauhaa, kun Jumala opettaa jotakin uutta ja kannustaa elämään uskon varassa.

 

Paraikaa koen uudella tavalla sitä, mitä tarkoittaa ”olla Kristuksessa”.

Olen kuollut Kristuksen kanssa Golgatalla, olen noussut kuolleista Kristuksen kanssa…Olen uusi luomus Kristuksessa. Vanha Heka on kuollut ajat sitten.

Olen täysin uusi ihminen. En pyri lähemmäs Jeesusta, en etsi lähempää yhteyttä Jeesukseen, koska olen jo nyt Kristuksessa. ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä”, sanoo Jumalan Sana. Kun pysyn, olen Kristuksessa. Kannan paljon hedelmää pappina, ihmisenä, outona tyyppinä…tällaisena. En tuota, enkä pyri saavuttamaan isoja tai pienempiä asioita, vaan yksinkertaisesti kannan hedelmää, olen tuottava kristitty ja julistaja, kun vain olen ja elän.

 

Tätä suosittelen sinullekin ystävä. Ole Kristuksessa, anna Jeesuksen asua sydämessäsi ja aloita loppuelämäsi suuri oleminen vapaudessa ja rauhassa. Sinä saat olla Kristuksessa. Usko tämä Jumalan sana ja lupaus nyt. Saat olla pelastettu ja uudestisyntynyt. Saat olla uusi luomus. Jumala tekee ihmeitä ja luo uutta. Ole hyvä ja ota lahja vastaan.

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

Voihan kirkko!

 

Ihan outoa taas kirkossa kuuluu. Vai kuuluuko? Arkkipiispa puhuu naispappeudesta ja vääntelee sanoja Raamatusta ja sen tulkinnasta niin, ettei siitä ota selvää savolainen juristikaan. Sama selitys kuuluu kirkon johdolta kaikkeen muuhunkin: ”Meillä on armon kirkko ja julistamme anteeksiantamuksen sanaa.”

Jeesus on ihan keskeinen henkilö Raamatussa. Hän sanoo aviorikokseen syyllistyneelle naiselle: - En minäkään sinua tuomitse. Mene, äläkä enää syntiä tee!

 

Me livautamme armon ja anteeksiantamuksen sanat ymmärtämättä hintaa, minkä Jumala ristillä maksoi. Puhumme halvasta armosta, koska

emme ole tajunneet alkuakaan Jumalan uhrista Golgatalla. Jaamme armoa, ymmärrystä ja sääliä synnissä elävälle piispalle, väkivaltaiselle kirkkoherralle, avoliitossa elävälle kirkon työntekijälle, homopareille ja mietimme: Miksi kirkko ei tavoita ihmisiä? Miksi meitä ei oteta tosissamme?

Miksi luterilaisessa kirkossamme ei ole särmää? Olisiko syy siinä, että meillä ei ole oikeutta puhua armosta, koska olemme kadottamassa uskomme?

 

Kun TV-uutisissa kerrotaan onnettomasta Turun piispan pitkäkestoisesta lankeemuksesta ja kuva näyttää samalla mustapukuisia piispoja ja asessoreja veisaamassa kokouksensa alussa, niin kyllä siinä on tragikoomisuus huipussaan.

Vähän aiemmin ”Kirkko ja Kaupunki” -lehti on päätoimittajansa

kirjoittamana vaatinut, että ”piispojen on aloitettava johtamaan kirkkoa ja lyötävä nyrkki pöytään”. Tosi uskottavaa ja pelottavaa!

 

Nyt on parannuksen teon paikka, parannuksen tekemisen aika.

- Mene, äläkä enää syntiä tee!

Olemme kirkossa riittävän syvällä kieroudessamme ja pettävissä

poliitikkojen puheissamme. On syytä taas muistaa ja muistuttaa:

Olemme Isä Jumalan, emme valheen isän, saatanan, lapsia.

 

Kun Jumala neuvoo elämän suunnan lapsilleen, Hän antaa myös voiman elää tahtonsa mukaan: rakastaen, ei lyöden, rakastaen, ei avioliittoja rikkoen, rakastaen, ei itsekkäitä haluja tyydyttäen, rakastaen, ei rakkaudesta höpisten.

 

Rukoile kanssani piispojen, pappien ja paimenien puolesta. Rukoile herätystä tälle kansalle ja kirkolle. Rukoile itsellesi voimaa tehdä parannusta ja elää Jumalan sanan mukaisesti. On uuden alkamisen päivä. Jumala voi ja tekee ihmeitä.

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

 

Lapinhulluus

 

Kemin pappi on käynyt Alkossa. Valokuvakin on otettu. Viinakauppareissusta on  Kemin seurakunnan talouspäällikkö valittanut Oulun tuomiokapituliin kirkkovaltuutettujen rohkaisemana! Tällaisia tapauksia kun lukee valtakunnanlehdistä (IS 10.3.05), niin voi vain surkutella. Kuinka joku ihan vakavissaan valittaa moisesta asiasta.

Onkohan näillä valittelijoilla terveen paperit ?

 

Jeesus opetuslapsineen joi viiniä ja muuttipa häissä veden viiniksi. Siitä tuli kymmeniä litroja alkoholipitoista, makeaa viiniä juhlatarkoituksiin. Jospa pohjoisen puupäät valittaisivat myös Jeesuksesta tuomiokapituliin?

 

Tuntuu kuin Turun piispan ja Vihdin kirkkoherran synnit ovat saamassa aikaan

noitavainoja Suomen Siioniin. Kaiken maailman heinähatut kirkon jäsenet syynäävät ja kyyläävät ympäriinsä ja valittavat kaikesta, mikä menee yli ymmärryksen ja tuollaisilla ilottomilla ihmisillä kaikki menee yli ymmärryksen.

 

Herra, varjele meidät pahalta: uskottomuuden, väkivallan, juoppouden ja vihan synneiltä. Varjele meitä myös typeryksiltä, jotka haluavat tehdä Sinun kirkostasi hapannaamojen ja totisten torvensoittajien kirkon. Aamen.

 

Jeesus kanssasi, ystävä. Pidä jalat maassa ja  pää Taivaassa.

Ole vapaa Jumalan lapsi. Naura rohkeasti  typeryksille, jotka elävät todeksi satua keisarin uusista vaatteista rakkaan kristillisen kansankirkkomme liepeillä ja sisällä.

Ystäväni muistolle

 

Vietimme hautajaisia Karjalohjan Lasikirkossa pienellä joukolla. Tunsin poisnukkuneen viidentoista vuoden ajalta. Hän oli kylämme yksi tunnettu persoona (Me kaikki tunnemme toisemme tällä kylällä. Tai ainakin väitämme tuntevamme). Minulle tuo ystävä tuli tutuksi sellaisena maailmaa nähneenä kulkijana ja monen ammatin taitajana, joka jostain syystä oli sitten jämähtänyt tänne pieneen kylään.

 

Yllätys minulle oli hänen nuoruus- ja aikuisvuosien laaja-alainen työ teatterimaailmassa: Puuseppänä, avustajana ja näyttelijänä useissa teattereissa ja niin kuin nykyään sanotaan: produktioissa. Sain nähdä muistotilaisuudessa monia vanhoja valokuvia ystäväni esittämistä roolihahmoista eri esityksissä. Paljon enemmän tuo ystävä oli ollut näyttelijä ja taiteilija kuin mitä hän minulle aiemmin kertoi: ’Yksi avustaja tuhannesta tohtori Zivago -elokuvan joukkokohtauksissa olin ja Erakkoravussa myös’.

 

Mutta se, mikä minua kosketti ja suretti, oli ystävien ja tuttavien katoaminen vuosien varrella. Muutamaa kyläläistä lukuun ottamatta tuo paljon nähnyt ja kokenut kulkija eli viime vuodet hyvin yksin. Kun sairaus paheni ja muutti luonnetta kiukkuisempaan suuntaan, niin moni otti etäisyyttä. Me soittelimme silloin tällöin ja tapasimmekin. Ystäväni kertoi yksinäisyydestä ja siitä, kuinka sairaus oli vaikea kestää, kun hoitoalalla yksi sanoo yhtä ja toinen toista ja joka suunnassa on vastassa asenne: ’Noin huonotuulista ja köyhää ihmistä ei kannata hoitaa. Noin ylpeää ei viitsi kukaan auttaa. Köyhien kuuluisi olla nöyriä ja hattu kourassa. Niin sitä armopalojakin saisi paljon mukavammin!’

 

Minua tämä ystävä usein  muistutteli: ”Kerro sinä tuonne ylöspäin näitä minun asioitani, jos tulisin paremmin kuulluksi ja saisin apua.” Vastasin: ”Jumalan kanssa toimii suora yhteys ja sinun rukouksesi on kuultu ja kuullaan. Minä voin olla sivustatukena, mutta sinua rakastetaan. Jumala ei toimi, kuten kovat ja kylmät ihmiset.” Omissa esirukouksessani tämä poisnukkunut ystävä oli vuosia ’Pelasta Jeesus ja ota aikanaan Taivaan kotiin ’ –listalla.

 

Vietimme 70-vuotispäiviä aivan äskettäin tämän ystävän luona. Minua lämmitti hänen henkilökohtainen kutsunsa kahveille. Paikalla oli kauempana asuva tytär lapsineen. Meillä oli kakkukahvit ja hyvähenkinen juttutuokio. Ja ystäväni oli pitkästä aikaa toiveikas. Olo oli parempi ja kuntoutuspaikka myönnetty pariksi viikoksi. Hyviä asioita nykyhetkessä ja edessäpäin. Muutaman viikon päästä keskellä hyvää hoitojaksoa ystäväni nukkui pois. Ihmisten huolenpidon keskeltä Jumalan armon  ja rakkauden turviin.

 

Muistotilaisuus meillä oli Unkan Baarissa (paikallinen huoltoasema ja kahvila).

Toisella puolella yhdessäolotilaa on kassa ja myymälä, toisella puolen baarin iso savuinen sali ja kaljoittelijajoukko. Siinä lähes savuttomassa välikössä ihmisten kulkiessa ohi me pidimme muistohetken. Lauloimme Maa on niin kaunis ja suvivirren. Luimme adressit ja minä sanoin vielä muutaman sanan. Yksi tapahtuma keskellä muistohetkeä oli täynnä hyvää tilannekomiikkaa ja elämisen aitoutta, josta poisnukkunut ystäväni olisi pitänyt.

Se meni jotenkin näin:

 

Yksi saattoväestä ja kantajistamme istuu ihan siinä kulkuväylän vieressä. Joku ulkopaikkakuntalainen oluen liikuttama mies seisahtaa tämän mustiin pukeutuneen saattajan eteen ja alkaa katsoa tätä noin kymmenen sentin päästä silmiin. Katsoo pitkään ja hartaasti.

-          Hei sinä! Sinähän olet se tunnettu näyttelijä! On muuten liikuttava tilaisuus teillä täällä Baarissa!

-          No, me olemme saattamassa tässä ystävää…

-          Vaimo! Tuu kattoo kuka tässä on. Sano sille päivää! Et sä tunne? Tää on Raid!

 

Kiusaantuneen oloinen vaimo ja mustiin pukeutunut kantaja, näyttelijä Kai Lehtinen kättelevät ja me jatkamme muistotilaisuutta.

 

Elämä on ihmeellistä surun ja ilon vaihtelua. Täynnä traagisuutta ja komiikkaa.

Elämä on lahja ja parasta on, kun löytää ja oivaltaa: Jumala on tuo lahjan antaja.

Hän kulkee lähellä ja jää vierelle silloinkin, kun muut jatkavat toisaalle.

Uskonto ja politiikka

 

Lapselliset suomalaiset asiantuntijat (toimittajat, politiikan ammattilaiset, liberaaliteologit ja muut hörhöt) varoittavat uskonnon ja politiikan sekoittamista toisiinsa. Varoittavina esimerkkeinä mainitaan Yhdysvallat ja erityisesti sen uudelleenvalittu presidentti, sekä Puolan ja Italian katoliset. Esimerkkeinä ei mainita pohjoismaiden ateisteja, agnostikkoja, keijukaisuskovaisia ja noitarummun kumisuttajia (vihreät) eikä islamin kannattajia. Samoin jätetään mainitsematta Ranskan kansallinen jumalattomuusliike, jossa valtiovalta toimittaa ’kasteen ilman vettä’. (Outo tapa sai alkunsa yli 200 vuotta sitten. Kirkollisen kasteen sijasta lapsille annetaan ns. tasavallan kaste - baptême de la République). Uskoa Ranskan tasavaltaan ja Marseljeesiin!

 

Marraskuussa juhlitaan Halloweenia myös Suomen päiväkodeissa. Tämä saatananpalvonnan esikoulutus ei ole joidenkin mielestä uskonnonharjoittamista. Karjalohjallakin tuli kunnallisesta päiväkodista lapsiperheiden koteihin tiedote Pyhäinpäivän aaton ohjelmasta: ’Vietämme päiväkodissa Pimeyden juhlaa’. Kyllä siinä alle kouluikäiset saavat mieleensä pelon täyttämiä kuvia ja näkyjä loppuiäksi. Lapset säikyttelevät toisiaan Draculan asussa, luurankopuvuissa ja pirunsarvinaamareissa.  Mistä meidän aikuisten pelot, ahdistukset ja mielen sairaudet saavatkaan hyvän kasvupohjan?

 

’Politiikkaa ja uskontoa ei saa sotkea toisiinsa.’  Tätä on sotkettu jo syntiinlankeemuksesta lähtien! Kunpa Suomen ’viisaatkin’ tajuaisivat: Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista joltakin arvopohjalta: kristilliseltä, islamilaiselta, ateistiselta, steinerilaiselta, demoniselta… Ei ole olemassakaan arvomaailmaa, yhteiskuntaa, arjen elämää, joka olisi vapaa kaikista uskonnoista. Usko on osa ihmistä. Meidät on luotu, tehty uskomaan johonkin.

Jos emme tahdo uskoa rakastavaan Jumalaan ja Jeesukseen, uskomme vastapoolin epäjumaliin: Allahiin, Saatanaan, Buddhaan, Elvikseen, linkoloihin, naminameihin, sarasvuolaiseen idiotismiin, kommunismiin, fasismiin, arjalaisuuteen, rahaan jne.

 

Eurooppa ja Yhdysvallat ovat nykyään moraalittomia länsimaita, mutta silti: jäljellä on vielä jotakin kristillistä lainsäädännössä, oikeudenmukaisuuden tavoittelussa ja lähimmäisten huolehtimisessa. Tämän takia länsimaat kaikessa kurjuudessaan ovat edelleen parasta, mitä yhteiskunta voi tarjota kansalaisilleen.

 

Mitäpä jos uskoa Jumalaan ja Jeesukseen sotkettaisiin oikein kunnolla kaikkeen elämään arjessa: töissä, kouluissa, opiskelussa, tutkimuksessa ja politiikan teossa. Silloin naiset vapautuisivat  islamilaisissa maissa, sananvapautta kunnioitettaisiin, rehellisyys kasvaisi kansainvälisessä kaupassa, ei tarvittaisi marginaalisia ’reilun kaupan’ –yhdistyksiä tai muita pienpiirejä. Myös luonnonvarat varjeltuisivat kauemmin, kun oppisimme ajattelemaan: juuri meidät kristityt on Jumala asettanut varjelemaan luomakuntaa.

 

Poliitikot, toimittajat, liian viisaat stadipapit ja savoa haastavat piispat voisivat rentoutua ja hakeutua kristillisiin lastenkerhoihin. Heillekin saattaisi kirkastua oikea perusta vastuullisen aikuisen elämälle.

 

Ps. Sain juuri kuulla vantaalaiselta ystävältäni, että City-lehti valitsi hiljattain pastori Antti Kylliäisen Helsingin parhaaksi papiksi. Eikö ole hyvä, että meillä on näin  matala kynnys

papiston joukossa. Ei nouse ainakaan virka päähän näissä hommissa.

 

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

Herra, opeta minulle nöyryyttä

 

Ja Herra opettaa väärällä tavalla! Haluan oppia nöyryyttä kevyesti ja mielellään teoriassa. Lukemalla, mietiskelemällä ja elämää hieman yläviistosta tarkkailemalla, mutta…

 

Jumala ajaa minut ihmisten keskelle valmistautumattomana ja heikkona.

En kestä äänekkäitä ihmisiä, joilla on tuhat asiaa juuri minulle. He odottavat

vastauksia, myötäelämistä ja ymmärrystä ja minä kun en jaksa. En jaksa kuunnella, en jaksa ymmärtää, en halua olla samaa mieltä.

 

Juuri kun saan väisteltyä yhden lähimmäisen tulee toinen odottaen minulta

kristityn mielenlaatua ja papin valmiutta ottaa vastaan kritiikkiä ja pahaa tuulta, mutta kun minä en jaksa! En jaksa kuunnella toisen valitusta, arvostelua, haukkumista ja neuvoja. Räjähdän ja annan takaisin niin, että Hammurabkin on tyytyväinen taitooni maksaa potut pottuina. Kappakaupalla.

 

Olen katsonut monia tuttuja ja tuntemattomia ihmisiä. Jostakin syystä olen pitänyt itseäni heitä parempana ja arvokkaampana. Olen luullut olevani Jumalalle muita tärkeämpi ihminen.

 

Ja miten minulle on käynyt? Olen saanut nöyrtyä livenä ja tunnustaa monille läheisilleni, kuinka heikko ja hauras olen. Fysiikkakin on pettänyt, kun Jumala on tahtonut pysäyttää ja pistää jäähylle.

 

Nyt elän taas heikkona ja hauraana armon varassa räpiköivänä syntisenä. Minulla ei ole muuta kehumisen aihetta kuin Jeesuksen risti ja Jumalan käsittämätön rakkaus. Jeesus, kestä minua. Anteeksi kaiken aikaa.

Jeesus, Sinua minä tarvitsen.

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

 

Japaskat

 

Masennukseen ja pelkoon väsyy. Itsetarkkailulla on rajansa. Olen jonkin aikaa työstänyt muutamia haavoittumisia, kokemiani loukkauksia, keski-iän ja elämän loppumisen kriisifiiliksiä ja kaikkea sen sellaista elämän roinaa, joka ei kasvata eikä rakenna pätkääkään. Taustalla on tietysti ylpeyden synti ja ne iänikuiset lapsuuden traumat. Mutta nyt on kesä ja minä en jaksa terapioida itsekseni. Enkä muidenkaan kanssa.

 

Kun ylpeys on taustalla, niin se kertoo, että luulen olevani jotakin: Minulla on asema, paikka yhteiskunnassa. Olen saavuttanut jotakin. Kirkkoherra on arvostettu ammatti. Tunnen oikean juristin…Japaskat.

 

Olen Jumalan armosta pelastama hilpeä hihhuli. Unohdin hilpeyden ja Jumalan hullun vapauden. Unohdin, ettei minun tarvitse esittää kenellekään taitojani tai saavutuksiani. Unohdin, ettei minun tarvitse miellyttää toisia, ei kelvata muille.

Jumala on hyväksynyt minut täydellisesti. Siitä kiitos yksin Hänelle.

 

Kesää ystävä! Syö silakoita ja mansikoita. Ja varo pakanoita.

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

 

Ps. Rooman uusi paavi taitaa olla kristitty mies ja ihan selkärankainen!

Via Dig, Jesus – Sinun kauttasi, Jeesus!

 

Huomenta Rakas Jeesus ja kiitos! Kaikesta Jeesus iso, mummonmarkan kokoinen, kiitos.

Kiitos Malle -vaimosta ja lapsista, seurakunnastasi Karjalohjalla, Suomessa,

Köpingissä, kaikkialla maailmassa. Herra, onhan sinulla homma hanskassa? Kauheasti muslimeita ja muita eriuskoisia. Olethan huomannut? Herättele ja kanna heitä oikealle tielle! Samoin kotikylien keijukaisuskovaisia, noitarumpujen valmistajia, vihreitä ja muita vieraantuneita. Etsi ja tuo heitä Kotiin. Herra, sellainen kunnon hengellinen herätys ja yksinkertainen usko Sinuun. Anna sitä meille ja kaikkialle maailmaan. Sinä tiedät miten. Kiitos etukäteen.

 

Anteeksi epäuskoni ja lapsellisuuteni. Sinä olet sitoutunut minuun. Niin kerrot Sanassasi joka päivä. Unohdan vain niin helposti! Jatkuvasti sorrun elämään itsellisesti kuin entinen ökyisäntä tai hopealusikka suussa syntynyt työläisporvari. Ja se rovastin arvon menetys sattui tosi kovasti. Niin lapsellinen olen. Anteeksi, Jeesus! Via Dig! Sinun kauttasi kaikki, Herra. Niin hyvä kuin paha, ilo, suru, masennus, riemu…Kaiken saat sinä hyväksyä minulle kuuluvaksi. En edelleenkään ota mitään vastaan ilman leimaa: ”Jeesuksen kautta, Via Dig”.

 

Herra. Kesä on menossa. Lomaa edessä ja takana. Papin hommia lomalla yllin kyllin.

Olen aina pappi ja kristitty. Näistä hommista en tarvitse lomaa. Enhän harrasta

paastoja, enkä selibaattiakaan (eikä Mallekaan harrasta). Kiitos Jeesus, kun kestät ja rakastat minua! Ilman Sinua olisin hukassa! Ihan kadoksissa ja helvetissä. Kiitos, kun löysit minut kerran katuojasta ja tuhlaajapojan tieltä. Kiitos, kun löydät taas tänäänkin ja kannustat:

”Kyllä tämä tästä Heka. Rentoudu, elä ja naura tarvittaessa. Hymyile vaikka itsellesi, mutta rakkauden kanssa. Olet sen arvoinen! Ja muista minun haavojani, kun koet olevasi yksin.”

 

Kiitos Jeesus. Tässä on ihan  hyvä.

Taas tänään Sinun askelissasi! Aamen.

 

Uskotko ihmeisiin?

 

Raamatussa kerrotaan monista tapahtumista, jotka eivät mene kaaliin. Esimerkiksi viisi leipää ja kaksi kalaa riittää ravinnoksi viidelle tuhannelle miehelle. Naiset ja lapsetkin saavat osansa. Jeesus kulkee veden päällä, vaikka oli ihan ihminen - lihaa ja verta. Lasarus on kuollut neljä päivää sitten. Jeesus käskee ja Lasarus palaa elämään.  Muina miehinä. Ja Vanhan Testamentin pitkäikäiset miehet. Tuhat vuotta on pitkä ikä, jopa kasvissyöjälle. Kuinka nuo sekaruokaa syöneet olisivat voineet elää noin kauan? Ja Nooan arkki…

 

Kysypä oman seurakuntasi papilta tai hiippakuntasi piispalta, mitä mieltä hän on Raamatun ihmeistä. Onko kyse oikeista ihmeistä ja tapahtuneista tosiasioista vai onko Raamattu mainio satukirja vailla vertaa, jota selittelemällä papit saavat palkkansa kuin tyhjän jauhamisesta?

 

Luulenpa, että saat vastauksia, joista ei ota selvää itse pirukaan:

-          Tarina, myytti elää. On tapahtunut jotakin ihmeellistä ja poikkeavaa. Se on muutettu ihmekertomuksen muotoon. Se on opetuskertomus, jota ei saa  ottaa ihan kirjaimellisesti.

-          Vedenpaisumus oli suurempi tulva. Onnettomuuden keskellä vaikutti lujauskoinen, hurskas mies, Nooa. Hänestä on tehty opettavainen sankaritarina ja kaunis kertomus lapsille.

-          Viisi leipää ja kaksi kalaa taas kertovat, kuinka esimerkki saa ihmiset jakamaan eväitään toisilleen. Ihmisillä oli perstaskuissa leipiä ja kaloja, jotka he jakoivat naapureille, kun eivät iljenneet syödä yksin.

-          Ja Lasarus…kuollut, mikä kuollut. Taisivat herättää vahingossa Lasaruksen serkun, joka nukkui krapulaansa jossakin kallionkolossa.

 

On vaikea uskoa ihmeisiin, koska niitä ei tapahdu meidän keskellämme. Ainakaan kovin usein ja kiistattomasti. Leivät eivät riitä eivätkä lisäänny itsestään. Kuolleet läheiset ovat poissa ja jättävät vain surun. Tulvat, vedenpaisumukset ja maanjäristykset johtuvat ihmisten itsekkyydestä, Kioton sopimuksen vastustuksesta ja globalisaatiosta.

 

-          Mihin sinä uskot?

-          Onko Raamattu totta vai satua?

-          Onko kaikki sittenkin vain luikurikertomusta hyvän päämäärän puolesta a’la ’tarkoitus pyhittää keinot’?

 

Mietin usein ikuista elämää. Ihmettelen vähän monta kertaa, mitä virkaa on ihmisen elämällä, joka jonkun kohdalla on täysi ja rikas, niin vuosissa kuin kokemuksissa. Toinen taas elää muutaman minuutin tai elää murtuneella ruumiilla tai mieleltään sairaana läpi elämän. Mitä virkaa on elämällä, jossa ei näytä olevan järjen hiventäkään?

 

Jos Jumalaa ei olisi, niin saatana olisi kaikkivaltias jumala. Niin paljon kärsimystä, kipua ja pahuutta mahtuu ihmisten elämään.

Jos Jumalaa ei olisi, niin tämä maailma olisi helvetti, jossa olisi turha kysellä elämän tarkoitusta.

Jos Raamatusta ei löytyisi rakastavaa Jumalaa, joka teki ja tekee ihmeitä edelleen, niin kaikki olisi vailla mieltä ja Raamattu olisi Saarnaajan kirjan mittainen: ”Kaikki on turhuutta!”

 

Minä uskon Jeesukseen, joka kulkee vetten päällä.

Uskon Jeesukseen, joka ruokkii muutamalla leivällä suuren kansan.

Uskon Jumalaan, joka loi maailman ja ihmisen.

Uskon Jumalaan, joka antaa jollekin maan päällä vuosia vaikka tuhannen verran ja toiselle vain muutaman sekunnin.

Uskon Jumalaan, joka loi ihmisen omaksi kuvakseen, olennoksi, jolla on alku, mutta joka elää ikuisesti.

 

Uskon Jeesukseen, joka varoitti epäuskosta, kadotuksesta ja ylpeydestä.

Uskon Jeesukseen, joka tuli pelastamaan epäuskoisia, kadotuksen ansainneita ja ylpeitä ihmisiä.

Tunnen ainakin yhden tällaisen surkean esityksen, josta Jumala teki ihmeolennon: pelastetun Taivaan kansalaisen ja Jeesuksen hullun maan päälle. Tunnen itseni kohtalaisen hyvin. Olen armosta pelastettu.

Minut pelasti Kaikkivaltias Jumala. Heikompi esitys, tämän maailman viisaitten leikkijumala, ei olisi ikinä pystynyt pelastamaan minua. Sen verran hyvin tunnen itseni.

 

Rakas ystävä. Usko rohkeasti ihmeisiin. Usko ihmeelliseen Jumalaan. Usko Raamattuun, joka on totta ja varmasti Jumalan Sanaa. Olet kaiken Jumalan rakkauden arvoinen. Usko Jeesuksen, niin sinä pelastut synnin, kuoleman ja saatanan vallasta.

 

Jeesus kanssasi!

Visio ja näky!

 

Tapahtukoon sinun tahtosi, Herra! Näin sitä sanoo totta tarkoittaen. Mutta kuinka tiedän sen Jumalan tahdon? Jumala on kanssani joka päivä ja hetki maailman loppuun asti ja ylikin. Mutta kuinka sen voisi kokea, tuntea, uskoa, ymmärtää? Tai edes aavistaa!

 

Luen taas kerran Watchman Neen kirjaa ”Hengen vapautus”. Kirja kertoo särkymisen ja murtumisen välttämättömyydestä, sisäisen ihmisen vapautumisesta ja siitä, kuinka Jumala on aivan kaiken tapahtuvan takana kristityn elämässä. Eli tuttu juttu: ei sattumaa, ei vahinkoa eikä tuuria, vaan Jumalan vissi työ ja tarkoitus on käynnissä, jotta kristitystä tulee vapaa. Tuloksena Jumalan Hengen vapauttama ihminen.

 

Niin kaunista, raamatullista ja oikeaa puhetta, mutta kun katselen maailmaa

omasta – ei niin hurskaasta –vinkkelistä, niin eipä oikein naurata, eikä uskokaan

tunnu toimivalta. Haluan ja kaipaan paraikaa uutta työpaikkaa. Haluan Tuomaspapiksi Turkuun, kirkkoherraksi Vihtiin, kirkkoherraksi Helsingin seudulle, siirtolaispapiksi seurakunnallisen ensirakkauden pariin Ruotsiin.

 

Mistä nämä monenlaiset halut ja hengelliset himot pois Karjalohjalta johonkin oikeaan seurakuntaan? Olenko menettänyt työnäkyni? Olenko karahtanut kunnolla keski-iän kriisiin, jossa katselee elämän saavutuksia ja huomaa: hups! Muut ovat saavuttaneet, menestyneet ja saaneet elämässään jotakin aikaan, vaan minäpä edelleen kävelen, pyöräilen ja etsin Jumalan juonta. Ja kun oikein pinnistän muistiani, niin huomaan kaivanneeni aina pois Karjalohjalta. Sjutton år!

 

Kertausta: Luen taas kerran Watchman Neen kirjaa ”Hengen vapautus”. Kirja kertoo särkymisen ja murtumisen välttämättömyydestä, sisäisen ihmisen vapautumisesta ja siitä, kuinka Jumala on aivan kaiken tapahtuvan takana kristityn elämässä. Eli tuttu juttu: ei sattumaa, ei vahinkoa eikä tuuria, vaan Jumalan vissi työ ja tarkoitus on käynnissä, jotta kristitystä tulee vapaa. Tuloksena Jumalan Hengen vapauttama ihminen.

 

Kuinka minä haluan niin paljon ja samaan aikaan? Milloin saan aikuisen uskon ja miltä luukulta sitä voi kysellä? Miksi en saa näkyä: ” Go west! ”tai ”Tule Makedoniaan!” Tai jos tämä seutu on kotini ja kutsumukseni, niin  kuulenko koirakoulun tutuin sanoin: ”Paikka!” Visio ja näky! (En edes tiedä, mitä sana ’visio’ tarkoittaa.)

 

Jeesus kanssasi, ystävä. Muista minua  rukouksin. Kerron sinulle jonkun ajan kuluttua, josko olen päässyt Kuopion piispaksi, Rooman paaviksi, Texasin kuvernööriksi tai ratikkakuskiksi Parkanoon.

Otroligt spännande - mahdottoman jännittävää!

 

Nuoremmalla pojallani Matilla alkoi lukiossa uusi opintojakso.

-          Muuten helppo, mutta äidinkieli on vähän hankala.

-          Miksi?

-          Kun täytyy pitää niitä esitelmiä ja väittelyitä…Täytyy esiintyä.

 

Mitä pelättävää on julkisessa esiintymisessä tai puheenpidossa?

Kun itse olin lukiossa, pidin seitsemän minuutin esitelmän aiheesta ”Kalevalan vaikutus musiikkiin” yhdessä minuutissa. Ja siihen minuuttiin sisältyi musiikkinäyte ja Sotkamon lukion ainoan levysoittimen rikkominen. Tuon esitelmän jälkeen en enää lukiossa esitelmiä pitänyt. Ryhdyin totaalikieltäytyjäksi.

 

Ja tässä sitä on oltu papin hommissa, puhujan ja saarnaajan ammatissa yli kaksikymmentä vuotta. Jumalalla on huumorintajun lisäksi myös taito ja halu muuttaa meitä. Hän haluaa hukuttaa meidät hyvillä lahjoilla. Uskallus puhua, kertoa mielipiteensä ja ajatuksensa: se on Jumalan lahjaa koululaisille, opiskelijoille, työssäkäyville ja vanhuksille myös. Aina voi aloittaa sen rohkeamman elämän, kun kerran Jumala näitä lahjoja tyrkyttää. Ehdottomasti myös tänään.

 

Rakas ystävä. Seuraavan kerran, kun olet oikein jännittävässä esiintymistilanteessa, niin ajattele jännityksesi sijaan vaikka minua ’jännityksen mestaria’  nuorena poikana luokan edessä valmiina laittamaan grammari  soimaan saatesanoilla: ”Tässä säveltäjä Hannikaisen taidonnäyte Kalevalan vaikutuksesta musiikkiin”. Levysoitin päälle vapisevin käsin ja Kräts! Neula tuusan nuuskana ja äänilevy halki!

 

Tilanne täynnä komiikkaa ja  huumoria. Ilmassa naurua ja hekotusta. Vain yksi onneton…Minä. Miksi? Aloittaessani esitelmänpidon en ajatellut Kalevalaa, en säveltäjiä, en muita oppilaita, vaan itseäni.

-          Kuinka minä pärjään? 

-          Kuinka minä onnistun? 

-          Kuinka minä osaan?

 

Tässä avain rohkeuteen. Älä ole itsekäs. Avaa silmäsi ja katso ulospäin.  Ajattele muita ja mitä voit muille välittää sanoillasi. Ajattele, mikä etuoikeus sinulla on olla äänessä ja muut ovat valmiita kuuntelemaan. Puhu ja nauti. Käytä lahjojasi, joita Jumala on sinulle antanut.

 

Jeesus kanssasi, ystävä. Sinä osaat vaikka mitä!  Tälläkin hetkellä Jumala ajattelee sinusta hyvää ja iloitsee lahjoistasi. Käytä niitä vapaasti ja kaiken aikaa. Ne lisääntyvät käytössä!

Kaksi palaa – kiitos!

 

Kaappitavaraa

 

Kaappihomo kuulostaa surulliselta sanalta. Seksuaalisuus, joka on vinoutunutta, on aina surun aihe. Ikävämpää on kuitenkin se, että pelkää ja piiloutuu, koska Jumala näkee joka tapauksessa ja Hänen edessään kaikki on avointa.

 

Presidentti Halonen halusi homot ulos kaapista ja arvosteli muutamia siitä, että nämä odottivat itselleen oikeuksia piilosta käsin. Samalla he saattoivat olla hyvinkin sovinisteja ja erilaisuuden tuomitsijoita. Tässä se meidän ihmisten ihmeellisyys ja ainutlaatuisuus onkin. Jos on homoseksuaali, niin se ei aina tarkoita, että on taiteellinen, fiksu ja tyylikäs. Yhtälailla ei pidä paikkaansa sekään, että kaikki mustat ovat rytmitajuisia ja pitävät jatsista.

 

Seksuaaliset mieltymykset, ihonväri, kansallisuus, sukupuoli eivät ole se ratkaisevin ja tärkein tekijä ihmisessä. Jokainen ihminen on ennen muuta Jumalan luoma ja lunastama. Jokainen ihminen on etsijä ja kaipaaja, kunnes löytää rauhan ja sovun elämäänsä. Tuo löytäminen merkitsee elävän Jumalan kohtaamista.

 

Rehellisyys on Jumalan lahjaa ja rehellisyyden tunnustaminen vaatii joskus paljon. Kun on aika ja Jumala antaa voiman, niin kaapeista uskaltautuu moni homo ulos. Siitä on hyvä jatkaa. Mutta pakottaa ei toista voi rohkeuteen.

 

Suurin kaapissa koluavien joukko tässä maassa ovat kristityt. Jeesuksen seuraajat haluavat Nikodemoksen tavoin kohdata Jumalansa yöllä, salaa, ettei maine kärsi. Ei ole helppoa olla suuri vaikuttaja yritysmaailmassa, kulttuurin alalla tai politiikassa, jos leimaantuu kristityksi. Silloin on suupala pilkkaajille, naureskelijoille ja muille jumalattomille. Ei ole myöskään helppoa tunnustautua kristityksi, jos kokee olevansa liian tavallinen, liian heikko, liian vähän kiinnostunut uskonnosta. Ei täytä mittaa, minkä joku pöllö hurskastelija on kaiketi läväyttänyt jossakin yhteydessä.

 

Iloitsen aina niistä, jotka uskaltautuvat ulos kaapista: tulevat kirkkoon, kieltäytyvät nauramasta Tervon ja Tabermanin Jeesusta halveksiville jutuille, laulavat hautajaisissa ääneen ’Maa on niin kaunis’ ja kun  luetaan  ’Isä meidän’ –rukousta, niin nuo rohkaistuneet lukevat mukana. Tämä on uskon tunnustusta, värin näyttämistä ja kristityn elämää. Pieniä askelia rehellisenä Jumalan lapsena.

 

Minä olen etuoikeutettu kristitty. Pääsen vähemmällä, kun veljet ja sisaret tehtaissa, toimistoissa tai kylien raiteilla, koska olen pappi. Olen jo kärähtänyt ja leimaantunut. Minun kuuluukin papin ammatissa puhua Jeesuksesta. Näin se Jumala hoitaa kaltaistani heikkoa esitystä. Mutta minulla on ilo sydämessä, kun kohtaan niitä lähimmäisiä, jotka ovat kyllästyneet kaapissa luuraamiseen ja näyttäytyvät!

 

Kevennyksenä voin kertoa yhdestä kaapista, josta minulle oli vaikea tulla ulos.

Olin vuosikymmenet kunnallispolitiikassa mukana. Kun olin sitoutumaton, niin se oli ihan cool, mutta joitakin vuosia kuuluin myös Kokoomukseen. Sitä oli kiusallista joskus tunnustaa ääneen. Sen verran olen huonotuloinen. Ja vähän minussa on kai

sosialistinkin vikaa.

 

Rakas ystävä. Jeesus kanssasi. Rohkeutta rehelliseen huomiseen. Tule ulos kaapista, kun koet olevasi valmis. Oli kaappisi mikä tahansa.

Jospa tietäisit

 

Nuorten yhdellä nettipalstalla keskustellaan uskosta, herätysliikkeistä, luterilaisuudesta, armosta ja vähän Jeesuksestakin. Kauhean viisaita nuoria! Puhetta Paavalista, lestadiolaisuudesta, armonjärjestyksestä ja oikeasta uskonyhteisöstä. Mahdottoman suurta tietämystä  Lutherin kirjoista, Raamatusta, eri uskonnoista…Puhe vain kuulostaa niin tuomitsevalta, ylpeältä, itsekkäältä. Kovaa puhetta kuin mikä!

 

Kunpa oikeassa olevat nuoret uskon sankarit ja monet vanhemmatkin aavistaisivat, kuinka äkkiä armonjärjestykset ja oikeat opit lentävät taivaan tuuliin, kun aika on muutokselle ja Jumalan ilmestymiselle.

 

Ystäväni kysyi ’miksi uskovat ovat kaikkein tuomitsevimpia ihmisiä ja miksi jumalattomat välittävät armoa ja rakkautta paljon enemmän?’

Usein mietin samaa. Mikä tekee sellaisesta ihmisestä, joka tunnustaa vahvasti kristillistä uskoaan, usein niin kovan ja pelottavan?

 

Olisiko kyse siitä, että usko Jumalaan, usko Jeesukseen, usko ilosanomaan onkin oikealta kuulostava mantra? Sanat ovat oikeitakin, mutta henki ei kulje! Jospa tietäisit ahdistunut ja tuomitseva hengellinen kovakuoriainen…  Jospa tietäisit, kuinka kaikki voikin olla yksinkertaista ja selkeää.

 

Lapset tulevat lallatellen, ilman oikeaa hurskauden ilmettä, Jeesuksen luo ja Jeesus sanoo: ”Antakaa lasten tulla!” Nuori lähtee tuhlaajapojan tielle. Ja Jumala odottaa, kaipaa ja kutsuu: ”Tule takaisin, niin voimme taas juhlia ja iloita. Anteeksi saat aivan varmasti, kunhan tulet takaisin. Minun on sinua ikävä!” Hämmentynyt ja maailman murjoma ihminen on sekaisin ja eksyksissä, kuin kadonnut lammas susien keskellä. Jeesus tulee vahvana, turvallisena Paimenena ja ottaa eksyneen syliinsä, tempaa pahan vallasta ja vie turvaan.

 

Jospa tietäisit ystävä! Ilosanoma ei ole siinä, että joudut raatamaan, kärsimään, eksymään ja kuolemaan. Ilosanoma on tämä: Sinut on jo löydetty, pelastettu, otettu turvaan. Ihan vain siksi, koska olet Jumalalle rakas. Sanokoot Lutherit ja kaikkein oikeimmat armonjärjestykset mitä tahansa, niin Jeesus sanoo: ”Tule rakas lapsi, älä pelkää, Minä olen kanssasi. Kaikki on valmista. Sinun ei tarvitse tehdä mitään. Tule. Kaikki on lahjaa!

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

Mitä en ajatellut eilen?

 

Onko Hesarin kuukausiliitteessä palsta: ’Mitä ajattelin tänään?’

Voisiko sitä ajatella toisin?

Mitä en ajatellut tänään? Tai parempi muistella eilistä.

Mitä en ajatellut eilen?

 

Mitä en siis ajatellut eilen?

En ajatellut Pakistanin maanjäristyksen uhreja.

En ajatellut Eurooppaan raahattuja ja huijattuja nuoria naisia, jotka toimivat seksiorjina sivistyneille, valkoisille, kristityille EU-kansalaisille.

En ajatellut 40 syntymätöntä suomalaista lasta, joille ei löytynyt tilaa maailmassa. Heidät abortoitiin roskalaatikkoon.

En ajatellut asunnottomia, narkkareita enkä alkoholisteja, joiden elämä on kadotetun elämää.

 

En ajatellut pelokkaita ja ahneita Fortumin johtajia, joista tuli miljonäärejä, koska Suomen poliitikot ovat yhtä yksinkertaisia kuin kaikki muutkin suomalaiset.

En ajatellut Nokian vieraantuneita ja yksinäisiä johtajia, joiden kuva maailmasta alkaa olla yhtä skitsofreeninen kuin kännykän näyttö.

En ajatellut islamilaisia, hinduja, buddhalaisia, steinerilaisia, shamaaneja, ateisteja, juutalaisia, jotka kaikki ovat matkalla kadotukseen ilman Kristusta.

 

En ajatellut eilen, mutta tänään taas ajattelen. Eilen en muistanut ajatuksin ja rukouksin onnettomia lähimmäisiäni, mutta tänään muistan. Kun huominen tulee, niin muistan ja unohdan.  Onko ajatuksillani ja rukouksillani jotakin merkitystä? Mitä Jumala tuumii, kun hän katsoo minun tempoiluani rakkauden osoittamisessa. Kun Hän näkee, kuinka pienin voimin haluan kantaa ihmisiä Jumalan lähelle. Mitä Jumala ajattelee joka päivä? Mitä Hän ajattelee minusta ja kenties sinusta, jotka haluaisimme niin paljon hyvää, mutta olemme niin heikkoja auttajia?

 

Jumalan ajatukset ovat rakkauden ja toivon ajatuksia. Hän odottaa minun pieniä tekojani ja ajatuksiani, joilla valmistan Jeesuksen paluuta maan päälle. Hän odottaa vielä yhtä rakkaudessa tehtyä tekoa, vielä yhtä ajatusta kärsivän puolesta, yhtä rukousta kadotetun löytämiseksi, vielä yhtä avustusta nälkäiselle ja kodittomalle. Vielä yhtä tilaisuutta kertoa Jeesuksesta, joka on Rakkaus.

 

Ja kerran minulle paljastuu, miten paljon sittenkin tein, koska en luovuttanut enkä masentunut, vaan uskoin: Jumala tahtoo, että teen oman osuuteni. Vähäkin merkitsee, koska jonkun heikon ja unohdetun kohdalla Jumalalla on lähettää vain minut.

 

Näin se on meidän kohdallamme. Meillä on paikkamme ja tehtävämme, jota kukaan toinen ei voi korvata. Rakas ystävä. Ajatellaan, kun taas muistetaan toisia ihmisiä rakkaudella, rukoillaan ja autetaan voimien mukaan. Ja levätään silloin, kun muiden aika on auttaa, tukea ja lohduttaa meitä.

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

Jumalan läsnäolon tunto

 

Muistathan sen pikkukalan valtameren keskellä..

Missä meri on? Onko sitä olemassakaan, kun en sitä oikein näe enkä hahmota!

 

Missä Jumala on? Mielikuvitus ei riitä näkemiseen asti. Usko on tahtomista ja lujaa luottamusta, mutta edes pieni merkki Taivaasta!

Onko Jumalaa olemassakaan?

 

En pelkää tätä päivää, vaikka on vasta aamun tunnit menossa.

Olen levollisella mielellä. Olen sovussa itseni ja maailman kanssa.

Mikään ihmissuhdeongelma tai työmurhe ei tunnu nyt vuoren korkuiselta. (Ei oikeastaan tunnu minkään korkuiselta). Elämässä on hyvä vaihe päällä. Entäpä huominen? Mitähän pahaa siellä on? Huominenkaan ei pelota. Se on tulevaisuutta, joka ei ole tämän hetken asioita.

 

Kuka tällaisia seesteisiä päiviä saa aikaiseksi? Mistä seesteisiä ja hyviä päiviä minulle? Minäkö niiden isä? Se ei ole mahdollista, koska olen syntymäsäikky ihmisarka jännittäjä, joka on aina oppinut pelkäämään pahinta. Entäpä sattuma tai saatana? Jos sattuma olisi kova sana, niin minun tuurillani olisin syntynyt kalalokiksi Kauppatorin maisemiin ja minulla olisi vain roskikset ja varomattomat evään syöjät mielessä.

Saatana on taas valheen ja kaiken pahuuden isä. Hän ei tiedä seesteisyydestä ja hyvyydestä kuparilantinkaan vertaa.

 

Taidan olla armoitettu ihmislapsi Jumalan suuren, suuren rakkauden ympäröimänä. Kun hyviä päiviä tulee kohdalle; kun elämä kohtelee hyvin, niin kaikki kertoo samaa: tällaista elämää Jumala minulle tarjoaa. Tällainen elämänasenne ja mielen rauha on jokapäiväistä tavaraa.

 

Kunhan aloitan tämän ja jokaisen Jumalan antaman päivän ajatuksella: Jumala on päivieni Luoja. Tänään Hän haluaa siunata minua. Hän haluaa olla kanssani matkalla eteenpäin ja puhella kanssani rakkaita, leppeitä, iloisia ja turvallisia sanoja. Joka aamu on uuden syntymän hetki. Joka päivä on kokonainen elämä Jumalan seurassa. Meillä jokaisella on yhtä paljon elämää jäljellä maan päällä: Päivän mittainen elämä. Näin se kulkee. Minä olen keskellä rakkauden merta. Sinä olet keskellä rakkauden merta. Jumala on ympäröinyt meidät ja ottanut turvaan. Tässä on hyvä olla. Huomenta Jeesus. Kiitos tästä uudesta päivästä ja elämästä. Kuljetaan yhtä matkaa. Vie sinä, minä en vikise!

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

Piilomasennus

 

Edesmennyt ystäväni kertoi sairastavansa piilomasennusta. En oikein päässyt perille, miten se hänen piilomasennuksensa oikein ilmeni, mutta oletan tuon vaivan olevan yleistä. Itsessäni ainakin havaitsen melko usein sellaista selittämätöntä rauhattomuutta ja syyllisyyden tuntoa, johon en löydä mitään todellista syytä. Vanhan, tutun runon mukaan: ”Ei multa mitään puutu, vaan puuttuu sittenkin”.

 

Kun luen näitä uusimpia tietoja suomalaisten miesten kuolemansyistä, niin kolme vahvaa elämänkadottajaa: viina, sydäntaudit ja itsemurhat kertovat hyvinkin siitä piilomasennuksesta, jota ei osata tunnistaa.

 

Meidän kylän miesten yhteinen olohuone on nimeltä Unkan Baari. Kaljan kulutus on kovaa ja moni kanta-asiakas on alkoholisti, vaikka eivät he sitä itse vielä tiedäkään. Tuota tissuttelua en osaa pitää niin pahana, koska en oikein tiedä, mitä sen tilalle keksisi. Olut helpottaa ahdistusta ja kuolemanpelkoa. Olut antaa turruttavan hyvän olon kestää epäonnistumisia vaimon ja lasten kanssa. Samoin tuo kaljoittelu helpottaa, ettei tarvitse ajatella liikaa sitä, että elämässä jäi niin paljon saavuttamatta, niin monta takaiskua tuli silloin, kun vielä vähän jaksoi. Piilomasennus: viina, sydänkohtaus, ehkä joskus köysi?

 

Mitä minä tekisin, jos olisi valta? Kirkolle toinen kuppila ja olohuone. Pientä rajaa juomiselle. Laimennettua keskiolutta Ruotsin malliin?  Naisväen ymmärtämiskurssi miehille ja kursseja naisille aiheesta ’Mitä liikkuu miehen päässä? Voiko liike olla niin pientä?’ Enemmän kuitenkin puhetta oikeudesta olla heikko. Enemmän viestiä siitä, että rakkautta riittää piilomasentuneille. Joskus muilta juopoilta ja reppanoilta, harvemmin hurskailta kirkon ihmisiltä, mutta aina kuitenkin Jumalalta. Ihan aina. Jumala toivoo ja odottaa heittäytymistä

uskon varaan. Ihan näillä olemattomilla eväillä.

 

Jeesus kanssasi, ystävä. Jumalan armo on hyvä juttu.

Parasta, mitä tiedän.

Ihmeellinen elämä

 

Olen miettinyt kotiseurakuntaani ja erilaisia kristittyjä tällä Karjalohjan kylällä.

Meitä ei ole väkeä moneen junaan, vaan toivoni mukaan vain siihen yhteen Taivaan pikajunaan. Mutta erilaisia me olemme. Jotkut ovat iloisesti uskoon

pamahtaneita aikuisia, joilla on sitä uuden elämän riemua murheiden ja kipujenkin keskellä. Sitten on monia hyvin, hyvin luterilaisia, joiden uskon ilmauksista ei

oikein saa mitään tolkkua, mutta kun katsoo heitä messussa tai hautajaisissa, niin

yhteen ääneen ja silmät totisina kuuluvat sanat ’Minä uskon Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen…’ On vanhuksia, jotka muistin heikennyttyä rallattavat ’Päivä vain ja hetki kerrallansa’ ja heti perään jotakin kevyempää vanhan ajan iskelmää!

Ja lapset! Heidän uskonsa on suuri Jumalan ihme ja lahja. Enkelit, paimenet, Jeesus-lapsi, tontut ja joulupukki. Kaikki ovat mukana. Jumala tietää järjestyksen

ja hymyilee rakastaen. Elämä on täynnä uskoa ja kaipausta. Elämä on täynnä

Jumalan ihmeitä ja uskoa, mikä kantaa.

 

Se Taivaan pikajuna on yksi, mutta vaunuja me tarvitsemme monia, jottemme liikaa ahdistu erilaisuuden rikkaudesta. Sitä toivon, että itse osaisin olla aito ja rehellinen omassa uskossani. En hurskastelisi enkä leikkisi totisempaa kristittyä kuin mitä olen, mutta en myöskään leikkisi liberaalia kristittyä, koska olen melkoinen konservatiivi uskossani. Sellainen lapsenuskoinen Jumalan ihme, joka

haluaa elävän yhteyden Jeesukseen nyt ja selkeän, konkreettisen Taivaan myöhemmin. Taivaan kohdalla tarkoitan jotakin Paratiisin kaltaista ja ystävien näkemistä, pelottomuutta, iloa ja Jeesuksen kohtaamista kasvoista kasvoihin. (En jaksa uskoa sellaiseen ’eksegeettien amebojen taivaaseen’, missä lillutaan alkumeressä kuin veljet keskenään).

 

Mutta Jeesus on kaiken A ja O. Uskon kohde, uskon antaja, uskon ylläpitäjä.

Ihmeellistä on elää lahjaksi saadulla uskolla. Ihmeellistä on elää. Opetella rakastamaan ja luottamaan Jumalan armoon, jota ilman olisimme nesteessä kaikki tyynni.

 

Rakas ystävä. Annetaan Jumalan hoitaa ja kantaa meitä. Rukoillaan lakkaamatta toistemme puolesta. Pyydetään kaikille sitä uskoa ja kristillisyyttä, jonka avulla voimme  hihkua, huokaista tai vaikka murahtaa hampaan välistä: ”Olen pelastettu. Täydellisesti pelastettu Jumalan lapsi.”

 

Jumalan Siunaamaa joulunaikaa, ystävä.

Jeesus kanssasi, Taivaan Pendolinossa ei ole teknisiä vikoja.

Uudistumisen ihme

 

Vuosi vaihtuu. Järjestyksessä 2006.s on alkamassa. Jeesuksesta laskettuna.

Jos tuhat vuotta on yksi päivä, niin kahden päivän vanhoja lapsia olemme

kaikki. Kehitymme nopeasti: Kaksivuotias ja kyyninen. Kahden vanha ja jo

aikuinen. Kaksplus ja kaikkitietävä. Jäitä vaippoihin lapset! Emme tiedä vielä mitään. Olemme vasta alussa ja tarvitsemme aikuisen apua. Kun pahuus ja sen valta on myös nuorta ja keskenkasvuista, niin meille jää yksin Jumala.

 

Uusi vuosi on alkamassa. Elämä on vasta alussa meidän jokaisen kohdalla.

Jumala, tule tähän vuoteen ja kosketa meitä jokaista. Anna ihmettelemisen taito. Anna kauneuden tajuamisen lahja. Herra, poista kyynisyys ja muistuta meitä, kuinka liikuttua tarinoista ja hyvistä elokuvista, kuinka nauraa ilman vahingoniloa oikeasti hauskoille asioille. Auta myös hymyilemään rakastavasti itsellemme ja toisillemme, kun on hymyn ja ymmärtämisen aika.

 

Ja rukous riittää pitkälle tulevaisuuteen. Me lapsenmieliset puhumme Isä Jumalalle. Pyhä Henki Jumalan lasten sydämissä on yhtä voimallinen kuin

silloin, kun maailma luotiin, kun Jeesus herätettiin kuolleista, kun saatanan valta murtui, kun meidät pelastettiin kadotuksesta. Pyhä Henki rukoilee kerallamme joka hetki! Jeesuksen tehtävä Taivaassa on rukoilla ja kantaa meitä pieniä ihmeitä. Tätä Hän tekee tälläkin hetkellä. Olemme rakkauden saartamia!

 

Rukous on ylistystä ja vuoropuhelua. Siinä on mukana kolmiyhteinen Jumala. Siinä on mukana kaikki maailman ihmiset, jotka kaipaavat, etsivät ja löytävät

uutta. Jumala on kanssamme. Jumalan seurassa on turvallista kasvaa kohti aikuisuutta. Ja meillä on kaikki Jumalan aika. Ja ikuisuus sen päälle.

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

Kaksi kirjoitusta viiden minuutin välein

 

Herra, ota uusi vuosi haltuusi. Rukoilen Jabesin rukousta ja pyydän siunausta

itselleni, työnäkyä, Sinun läsnäolosi tuntoa ja varjelusta Paholaisen kiusoista.

Vuodesta toiseen tulen luoksesi kainalosauvojen kanssa odottamaan ihmeenomaista parantumista, enkä tajua parantuneeni. Etsin tukea kymmenistä hengellisistä kirjoista ja uskon oppaista. Luen yhä uudelleen heittäytymisestä uskon varaan ja luovuttamisesta. Ei omia yrityksiä eikä varmisteluja ja silti käytän edelleen sekä vyötä, että henkseleitä!

 

Mietin uskoni ohuutta, kristillisen kirkon heiveröisyyttä kaikkialla, jakaantuneisuutta ja ylpeyttä. Ja jotenkin rehellisimpiä ovat heikot ja epäonnistuneet. Ne, jotka ovat pudonneet kyydistä jo aikoja sitten. Tarkoitan niitä, jotka ovat kirkon ja yhteiskunnan avustusten kohteita, hoitojen ja terapioiden asiakkaita, parantoloiden asukkaita,  ’Hurstin’ seurakuntaa.

 

Ja uusi vuosi on alkanut. Yhtä heikko ja eksyksissä olen kuin ennenkin.

”Saako usko kasvaa?” Soisin kyllä, Herra, mutta Sinun tahtosi tapahtuu.

Niin kuin aina. Herra, armahda minua. Kuka muistaisi minua rukouksin?

Kuka pyytäisi minulle Jumalan Siunausta - läsnäoloa.

 

* * * * * * *

 

Ja Joku rukoilee jo nyt! En olekaan heikko enkä saamaton. Ei uskoni ole ohutta eikä horjuvaa. Minulle on annettu kaikki maailman usko. Siinä on mukana Jumalan usko, seurakunnan jokaisen jäsenen usko, siinä on aivan kaikki. Ja Paholainenkin on totta. Minulle hän on masennuksen ja pelon henki, joka yrittää jatkuvasti kiusata ja uskotella, ettei minusta ole mihinkään eikä mikään muutu! Mutta minä olen Kristuksessa voittaja ja kaikki on jo muuttunut. Olen vapaa, olen pelastettu, olen Jeesuksen ystävä ja veli. Olen todistaja ja pappi, olen elävä ihme. Jumala on kanssani. Kiitos Herralle!

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

Meille käy elämässä hyvin. Jumala valitsi meidät.

Ja muistuttaa valinnastaan tälläkin hetkellä.

Armollinen itselleen

 

Minusta on aina kuulostanut vähän naisteologeilta ja runoilijoilta puheet

’armollisena olemisesta itselleen’. Vähän niin kuin naistenlehtien jutuilta.

Mutta niin monessa asiassa sitä joutuu nöyrtymään ja tunnustamaan oman miehisen heikkoutensa. Sitä armollisuutta itseäni kohtaan etsin ja kaipaan.

Minun on tunnustettava, että vaadin jatkuvasti itseltäni vahvuutta, vaikka puhun ja saarnaan muille heikkouden ja pienuuden hyväksymisestä.

 

Olen jämähtänyt miehen muottiin. Näitä valurautamuotteja valmistettiin 50-luvulla. Ja tänä päivänä tämä maa on täynnä meitä eksyksissä olevia keski-ikäisiä äijiä, jotka kasvattavat ponihäntää ja ostavat tekniikan vempeleitä pysyäkseen muotissa ja käydäkseen miehestä. Ja ratkaisu on sittenkin naisten jutuissa: Siinä ’itselleen armollisena olemisessa’. Sisäisen - tai minkä lie metsässä olevan - lapsen vapauttamisessa. Ja itkemisen taidossa. Kunnon poraamisessa ja vollottamisessa. Ilo pitkän itkun perään, nauru saa hetken odottaa.

 

Eli mitä tässä yrittämään? Miksi leikkiä aikuista, kun voi aloittaa armossa kasvamisen. Jumala, ole minulle syntiselle armollinen. Opeta minua

hyväksymään itseni tällaisena: heikkona ja ihan tavallisena kuolevaisena.

Jotain uutta on syntymässä. Onhan?

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

Armo kuuluu naisille, mutta myös

meille valantavikaisille miehille.

Enkelit ja demonit

 

”En usko enkeleihin. En usko Jumalaan. En usko Jeesukseen”.

Tällainen jumalankieltämisen usko kertoo sydämen vinoutuneesta asenteesta. Pallo on hukassa. Sitä on vihainen elämälle, kun ei ymmärrä kaikkea. Suututtaa, kun on tullut vastoinkäymisiä. Ahdistaa, kun tulevaisuus näyttää epävarmalta. Kun tuntuu pahalta, sitä reagoi juuri sanomalla ”Ei!” joka suuntaan. Sitä haluaa olla vapaa…

 

Haluta saa, mutta aivojakin on lupa käyttää. Kun syntyy ihmiseksi maailmaan, niin sitä syntyy tiettyyn aikaan ja paikkaan tietyin valmiuksin. Me jokainen olemme uniikkikappaleita ” Made by God!”. Voimme tietysti valitella ja kieltää kaiken, mutta ’tiellä ollaan’ sanoi savolainen ministeri. Ja voimme valita tässä ja nyt:

-          Haluanko luottaa Jumalaan, haluanko nauttia elämän lahjasta?

-          Haluanko etsiä ja löytää toivoa, rakkautta ja kauneutta rankankin elämän keskellä?

-          Haluanko elää ja nauttia näistä eväistä, jotka Jumala minulle lahjoitti?

Meidät on luotu uskomaan. Meidän sydämessämme on tyhjä tila, jonka voi täyttää vain usko, luottamus hyvään Jumalaan, Jeesukseen ja enkeleihin.

 

Vai haluanko leikkiä sivistynyttä ja viisasta, joka tietää kaiken, joka halveksii heikompia, erilaisia ja outoja? Haluanko olla jumalaton, joka kieltäytyy elämän lahjasta ja huutaa läpi elämän joka suuntaan: Vastustan! En usko! Kaikki on väärin! Jätän eriävän mielipiteen! Kunnes kuolema on käsillä…Ja Jumala jää lopullisesti vieraaksi. Onnetonta ja turhaa. Iankaikkisesti.

 

Jumala on totta. Elämä on totta. Rakkaus on suurempi kuin pahuus ja kuolema.

Hyviä enkeleitä on, mutta pahakin vaikuttaa. Pahuuden vallat eivät ole vitsikirjojen piirrettyjä punapukuisia sarvipäitä, vaan todellisia pahuuden lähettiläitä, demoneja, Jumalan ja rakkauden vastustajia. Kuinka moni meistä on sidottu ilottomuuden, masennuksen, viinan, huumeiden, elämänväsymyksen tai pelon kahleisiin? Näiden takana vaikuttaa usein myös pahan valta. Voiton kaikesta pahan vallasta saa kuitenkin pienin ja heikoinkin Jumalan lapsi!

 

Rakas ystävä. Ota Jumalan lapsen täysi vapaus vastaan. Usko itsesi Jeesuksen omaksi juuri sellaisena kuin nyt olet. Saat uskoa itsesi pelastetuksi ja täydellisesti vapaaksi pahan vallasta, koska Jumala sanassaan niin vakuuttaa. Usko rohkeasti kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja Hänen kalliin sovintoverensä voimassa. Ole hyvässä turvassa. Aamen.

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

Ole kiitetty Elämä!

 

Taas, kun luulin, että ilon varastot ovat lopussa minun kohdaltani - ainakin tässä elämässä – olen täynnä kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. En olekaan

eilistä kauraa. En ole tuomittu masennukseen. Elämä voittaa. Olosuhteet eivät ole muuttuneet. Kivut ja pelot ovat tallella, mutta jotakin uutta on puhjennut esiin.

 

Rukous on rautaa. Olen viettänyt monia aamuhetkiä Jeesuksen seurassa.

Olen lukenut Raamattua ihan itseäni varten. Olen ihan polvillani rukoillut ja

ollut Jeesuksen lähellä ja rukoukseni on ollut tämä:

- Tule, Herra Jeesus! Uudista sydämeni, mieleni, sieluni ja ruumiini. Ole niin todellinen ja läsnä oleva, että tällainen tyhmäkin pappi sen tajuaa!

 

Ja sinä olet vastannut  Pyhän Henkesi kautta:

- Minä tässä olen, älä pelkää. Minä olen kanssasi. En jätä sinua

  koskaan yksin. Ole rauhassa. Rakastan sinua!”

 

Näitä Jeesuksen sanoja olen opetellut kuuntelemaan ja muistamaan.

Olen opetellut taas näkemään avoimin silmin. Tämä on Jumalan maailma.  Minun elämäni toimii vain ja ainoastaan, kun olen yhteydessä Jeesukseen.

En tiedä, onko normaalia kiittää Jeesusta pitkin päivää ja ääneenkin, mutta

mahtavaa se on. Ja toisaalta, kun on leimaantunut uskovaksi (tai tiedetty

uskovaksi papiksi), niin outo iloisuuskin kuuluu kuvaan: hullu, mikä hullu.

Kiitos Herralle tästä päivästä. Kiitos Herralle eilisestä. Kiitos Herralle tulevasta. Jeesuksen kanssa on ihan jees elää. Ja vielä enemmän!

 

Rakas ystävä. Toivon sinulle ilon pisaroiden sijasta myös riemun kuumia

aaltoja. Vaikka et olisikaan tällainen vaihdevuosien keskellä elävä mies.

 

Jeesus kanssasi!

Asenne oikeaan päin!

 

-          Ei tule onnistumaan. Sano minun sanoneen!

-          Turhaa työtä ja väärät tekijät. Pieleen menee!

Samaan sarjaan kuuluu tuttu myöhässä olleen

palopäällikön kommentti:

-          Väärin sammutettu.

 

Minun kotiseudullani - Karjalohjan laulumailla - ihmiset ovat luonteeltaan sellaisia, että he epäilevät kaikkea uutta ja outoa ja ovat aina tuomitsemassa muita. Suomessa ihmiset helposti väheksyvät itseään, mutta samalla arvostelevat suu vaahdossa muitten maitten kansalaisia. Eurooppalaisilla ja länsimaalaisilla ihmisillä on suuret luulot itsestään. Bättre folk!

 

Tällainen arvosteleva asenne on helppo omaksua. Olen siinä ihmeen hyvä.

On vaivatonta arvostella muita ja laittaa kaikki maailman viat ja vääryydet

muiden syyksi. Näin sitä huomaa asettaneensa itsensä kaiken yläpuolelle.

 

Minulla on asennevamma. Kun tunnustan sen ääneen, niin mietin, uskallanko tämän jälkeen enää koskaan arvostella tai arvioida muita ihmisiä ja pahaa maailmaa?

Kyllä taidan uskaltaa, mutta on hyvä joskus pysähtyä peilin eteen ja katsoa tarkkaan. Suurin elämänilon pilaaja, hankalin vastustaja lähipiirissäni katsookin minua peilistä! Minussa on parantamisen varaa. Minun on syytä korjata asenteitani ja opetella katselemaan elämää uusin silmin.

 

Oma kotiseutuni Karjalohja… Rakastettavia ihmisiä ja matkakumppaneita.

Monia ystäviä ja esirukoilijoita. Maaseudun kermaa ja aatelia! Eikä mitään kevytkermaa, vaan kunnon ainesta!

Ja tämä ’kotimaani ompi Suomi’. Missä voisi olla näin rakastettavan outoa porukkaa, jossa on pelkkiä persoonallisuuksia ja kaikkien asioiden asiantuntijoita. Yli viisi miljoonaa erilaista suomalaista. Parasta A-luokkaa kaikki.

Entä rakas Eurooppa…Brysselissä meidän edustajamme työllistävät vähän monta hallintoeksperttiä. Ja jos missä osaamme olla kymmentä eri mieltä yhdeksästä asiasta, niin täällä kotoisessa Euroopassa.

 

Mitä hyvää voisin nähdä ihan lähellä? Minulla on työtä. Olen suhteellisen terve. Olen saanut perheen, joka rakastaa minua. Ainakin vähän. Saan jutella sinulle radiossa ja kertoa Jeesuksesta. Ja tähän mennessä joka ikisen kokemani talven jälkeen (jo 50 vuoden ajan) on tullut kevät ja kesä. Ei huonoa.

 

Herra: Anna minulle valoisa mieli ja oikea asenne. Opeta minua katsomaan elämää rohkeasti ja odottamaan uskossa parempaa huomista.

Tulevia aikoja, jotka ovat hyviä, koska Sinä, Herra, olet niissä mukana!

 

Mennään kohti huomista, ystävä. Jeesus kanssasi.

Surisisit sä?

 

Taistelen pelkoa vastaan. Sitäkin elämäni on. Olen lukenut menneitten päivien ja kuukausien merkintöjä päiväkirjastani. Paljon kuoleman ja elämän pelkoa ilon ja toivon lomassa. Hävyttömän paljon pelon varjoja. Mikä pisti minut viimeksi polvilleni? Ehkä ymmärrys siitä, että pienet kristilliset seurakunnat ovat katoava luonnonvara. Ja se, että työlläni pappina on arvoa vain Jumalan silmissä (kuten kaikkien kristittyjen palvelutyöllä). Muille työni ja yrittelyni ovat mitä lie puuhailua ja turhuutta. Ja mielessä vertaus: ’Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa’. Jos työt nimittäin loppuvat ja seurakunta katoaa alta.

 

Itsessäni harmittaa myös sitkas kunnianhimo ja turhamaisuus. Sata varmasti olin nuorena idealistina täysin vailla kunnianhimoa. Turhamaisuutta minussa on aina ollut. Mutta kannustusta, tukea ja rohkaisua huomaan kaipaavani ihmisiltä, vaikka tiedän: yksin Jumalaa minun tulee miellyttää. Ajattelen myös seurakuntani, Karjalohjan, jäsenmäärää: vain 1200 jäsentä. Helsingin Malmilla on yli 60 000! Vaikka nuo 1200 eivät ole minun seurakuntaani, eivätkä nuo 60 000 Simolan, niin silti: Voihan Gogolin kuolleet sielut! Olisihan se leveetä sanoa: ”Seurakuntaani kuuluu 50 000 jäsentä”. Miksi? Juuri siksi. Sielu on pieni ja kunnianhimot ne on hiirelläkin.

 

Mutta jospa olen taas uuden alussa? Jotakin vielä teen ennen kuin heitän kirveen kaivoon. Jotakin teen ennen kuolemaa ja Taivasta.  Mitä se voisi olla?

Mielessäni haen uusia työpaikkoja. Ajatuksissani muutan uusille seuduille.

Haaveissani opin vaihtamaan autoon öljyt.

 

”Surisisit sä, jos mä kuolisin? Surisisin!” Yhtä surinaa, vaan sittenkin täynnä toivoa. Pienenä ja näkymättömänä pienellä paikalla. Vielä ei kirves ole kaivossa.

Vielä opin voittamaan kunnianhimoni ja tulemaan oikeasti pieneksi…ja suureksi.

Uuden kynnyksellä tässä ja nyt.

 

Jeesus kanssasi, ystävä. Suristaan yhdessä: Ilon ja toivon on pakko voittaa elämän ja kuoleman pelko. Muuten en ala mitään!

Karjalohja – Sotkamo

 

Olin Vapun seudun Sotkamossa, Katinkullassa. Pelasin tennistä poikien kanssa. Eivät vielä yllä isänsä tasolle. Pyöräilimme vaimoni Mallen kanssa vähän paljon ja kerroin merkittäviä historiallisia faktoja Sotkamosta: ”Tuossa asuu kirjailija Veikko Huovinen. Tuossa on Sotkamon lukio, jossa miehesi Heka pärjäsi harvinaisen huonosti. Mikähän vika niissä opettajissa oli? Tuossa keskellä jalkakäytävää, kirkon lähellä, romantikko-boheemi-murrosikäinen tuleva miehesi Heka paistoi Jarkin kanssa lenkkimakkaraa lauantai-iltana. Siitä maine hieman kasvoi. Tämä Vuokatin urheiluopiston leirintäalue oli miehesi (siis Hekan, ei Veikko Huovisen) ensimmäinen työpaikka. (Kyllä meitä vähän usein nauratti, kun keräsimme leirintämaksuja telttailijoilta, emmekä koskaan oikein tienneet, miten koputtaa teltan oveen. Pitääkö koputtaa pehmeään telttakankaaseen ihan oikeasti, vai riittääkö pelkkä suullinen ilmaisu kop, kop… Ja aina silloin, kun nauruhermo petti, niin yleensä joku telttailija pisti päänsä ulos ja suuttui, kun leirinvartijat naureskelevat siinä virantoimituksessa. Eikä paljon auttanut, kun naurun lomassa yritti sanoa, että emme me teille naura, vaan ihan muuten vaan!)” Muistoja nuoruusvuosilta. Ei pelkkää juopottelua sentään minunkaan nuoruuteni.

 

Vapunpäivänä Sotkamossa ei tänä vuonna marssittu. Liekö siellä koskaan marssittukaan. Kajaanissa on enempi kaupunkimaisemaa marsseille. Olimme aamukahvilla Sotkamon Esson Simpukassa. Siinä sillan korvalla. Kyllä sitä ihmetteli ja ihasteli. Baari täynnä äijiä ja kaikilla kahvikupit edessä. Ei yhtään kaljoittelijaa eikä humalikkoa. Vertasin mielessäni tuota paikkaa Karjalohjan Unkan Baariin. Taitaa olla Sotkamossa paremmat papit ja raittiimpi yleisilme kuin meidän kylillä. Mallekin ihmetteli tuota hyvätapaista sotkamolaisväestöä. Yksi asia kuitenkin yhdisti Karjalohjan ja Sotkamon miehet: lippalakit on liimattu päähän kiinni. Vähän tuo aina ahdistaa, kun on itse oppinut ottamaan sisällä hatun päästään, ellei ole ihan nainen eli akka.

 

Nyt olen taas Karjalohjan laulumailla. Loma jatkuu vielä viikon. Kävin juuri fillariajelulla Pohjassa ja Karjaalla. Kaunis tuo Pohjan seutu ja Karjaahan on ihan kaupunki. Tulee vähän Ruotsi mieleen. Sådant är livet. Kiitos Herralle sapatista. Sieltä se juontuu Luomisen aamuista myös vuosilomakäytäntö, jos tarkemmin tuumii. Milloinhan oli ensimmäinen vappumarssi? Oliko liikkeellä yliopistoväkeä (heprean teekkarit) vai duunareita (Galilean ammattikalastajat ja osa-aikaiset viininpoimijat), jotka marssivat ihan ekan första Maj?

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

 

Ilmestyskirja – Nyt

 

Luin loman aikana kristillisen lopunaikojen scifi-kirjasarjan viisi osaa. (Tim LaHaye: ’Viimeisten päivien vaellus’). Mielenkiintoisesti ja helppolukuisesti kirjoitettua fundamentalistien peruskamaa. Selkeää Raamattunäkemystä, henkilökohtaisen uskonratkaisun korostusta ja jännitystä. Jenkkikorostuksella. Pani ajattelemaan. Noinkin kaikki voisi tapahtua. Itse mietin sitä, kuinka ajatukseni ja tunteeni kulkivat omaa rataansa. Oli vaikea lukea scifiä, missä on selkeä kristillinen sanoma. Ja vielä Ilmestyskirja innoituksen pohjana. Tässä on uskon ja historian perusongelma. On vaikeaa uskoa konkreettiseen Jumalan mukanaoloon historiassa. On vaikea uskoa Ilmestyskirjan muuttuvan todeksi: Antikristus todellisena henkilönä, uskovien katoaminen silmänräpäyksessä, kristittyjen merkki, pedon merkki…

 

Kun tämän ajan tai lopun ajan kulkua on vaikeaa ajatella ilman historian Jumalan mukanaoloa, niin miten sitä voi uskoa Jeesuksen maanpäälliseen elämään livenä 2000 vuotta sitten? Jeesuksen monet tunnusteot ja ihmeet, Lasaruksen herättäminen kuolleista, veden päällä käveleminen, kuolema ja ylösnouseminen kuolleista, Jeesuksen Taivaaseen nouseminen hämmästelevien oppilaitten keskeltä…

 

Kyllä minä osaan erottaa Raamatun sanan scifistä, mutta onhan se selkeää ja älyllisesti rehellisempää uskoa todellisen Jumalan läsnäoloon niin siunausten kuin koettelemusten aikoina. On todellista viisautta luottaa Jumalaan, jonka käsivarret kannattavat, jonka läsnäolo vie pelon ja rauhattomuuden. Ei ole myöskään vaikeaa nähdä Raamatun ennustusten toteutuvan paraikaa. Sanomalehdet ja TV:n uutiset ovat kuin otteita Jeesuksen varoituksen ja lupauksen sanoista lopunaikoina. Elämme keskellä Apostolien tekoja ja Ilmestyskirjan tapahtumia. Tässä ja nyt.

Vaikeaa minun on uskoa hömppäuskovaisten new-age intoilijoiden ja liberaaliteologien mainostamaan ihmisen hyvyyteen, jumaluuteen ja voimaan muuttua jumalalliseksi ja rakastavaksi kehityksen ja sivistyksen myötä. Jos tämä suunta toimisi, niin suuret tiedemiehet, valtiomiehet, filosofit, meditoijat ja uskonnon opettajat olisivat suurimpia pasifisteja, innokkaimpia poskenkääntäjiä ja arvostetuimpia hyväntekijöitä. Vaan eipä ole näkynyt köyhien, heikkojen ja sairaiden lähettyvillä näitä kehityksen, kulttuuritietoisuuden ja kirjaviisauden suurmiehiä ja –naisia. Omaan itseensä keskittyminen ja itseihailu on saanut lähimmäiset unohtumaan.

 

Historian Jumala loi maailman. Hän loi Adamin ja Eevan. Jumala kutsui Aabrahamin elämään yhteydessään. Jumala valitsi Israelin kansan omakseen. Jumala syntyi ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa ja nujersi lopullisesti kuoleman ja pelon vallan. Jeesus elää tänään kirkossaan ja maailman tapahtumissa. Hän tulee kerran takaisin näkyvällä ja selkeällä tavalla.

Hyvin ymmärrettävää ja uskottavaa! Kristillinen scifikin voi palvella uskon kasvamista. Jopa jenkkisellainen. Jumala tekee ihmeitä myös kioskikirjallisuuden avulla!

Da Vinci koodi ja saatanan Lordi

 

Jeesus oli snuskhummeri ja huijari. Kristinusko on suuri puhallus ja vitsi. Tämä on Da Vinci koodin sanoma niin kirjana kuin elokuvana. Tätä hengenravintoa länsimainen nuoriso ja 60-luvun sivistyneistö diggaa ja harrastaa nykyään. Samaan aikaan Euroopan ja Suomen uussivistyneistö ja poliittinen kerma saa fiiliksiä Lordin esiintymisestä, joka kertoo ennakkoluulottomasta ja vapaasta Euroopasta! Lordin kaltaisten rienaajien takapiruna on paholainen, saatana itse. Mitä sitä sievistelemään tai selittelemään. Seuraava uutinen on Ylen nettiuutisista (21.5.06): ”Suomen edustaja, hirviöbändi Lordi, on voittanut Euroviisut ennätysluvuin kappaleellaan Hard Rock Hallelujah. Lordin historiallinen voitto rikkoi Suomea 40 osallistumiskertaa riivanneen Euroviisukirouksen. Voiton kunniaksi pidetään kansanjuhla ensi perjantaina.” Riivaus, kirous, Hard Rock Hallelujah… Siinä uuden uskonnon sanastoa saatanan huijaamille uuspakanoille. Odotettavissa harhaanjohdettujen sekopäiden kansalaisjuhlia, joiden viimeinen etappi on kadotus.

 

Mistä johtuu pahoinvointi länsimaissa? Mistä johtuvat avioerot, väkivalta kodeissa ja kaduilla? Mistä johtuu ihmisten pelot ja monet mielen sairaudet, viinanhimo ja huumausaineiden kanssa säheltäminen? Hard Rock Hallelujah ja apinasta polveutuva ihminen! Mitä sitä muuta voi näillä eväillä saada?

Olenko tosikko? Enkö ymmärrä hevirockin välittämää ironiaa? Näenkö paholaisia satuhahmoissa ja leikkimielisessä parodiassa? Olenko ahdasmielinen, kun en ymmärrä viihdekirjallisuuteen kuuluvaa oikeutta mielikuvituksen käyttöön ja oikeuteen järkyttää vanhanaikaisia kristittyjä väittämillä: ’Jeesuksella ja Magdalan Marialla avosuhde! Haureudenharjoittajat paljastuvat! Kristinusko on katolisten suuri valhe!’

 

Olen varmasti tosikko, koska otan tosissani myös kaiken kärsimyksen ja väkivallan, minkä kohteena ovat maailman Jumalannälässä olevat lapset, alistetut naiset, sairaat, heikot ja köyhät. Olen tosikko, koska näen suoran yhteyden: Kristillisiä arvoja pilkkaavat kirjat ja musiikki luovat vihan, perversioiden, välinpitämättömyyden ja pahoinvoinnin ilmapiirin. Saatana voitti jälleen kerran jumalattomien ihmisten Euroviisut 10-0.* Saatana voitti kirja- ja elokuvamarkkinoilla Da Vinci koodin avulla ihmispolot 10-0.  Jumalan kanssa me kristityt voitamme kuitenkin saatanan joka päivä 100 – 0.  Eikä tule edes hiki, koska meidän ei tarvitse tehdä itse mitään. Kunhan olemme ja annamme Herran taistella! Aamen.

 

Ilo tästä voitosta on kuitenkin usein kyyneleiden kanssa iloitsemista, koska niin monet rakkaat ja läheiset ystävät, tuttavat, seurakuntalaiset ja kesäseurakuntalaiset ovat paholaisen huijaamia sokeita raukkoja. Ja sitä ahdistuu ajatuksesta, että aika loppuu heiltä kesken. Armon ja pelastuksen aika on rajallinen.

 

Rakas ystävä. Ole rohkeasti kristitty. Ole uskovainen Jumalan armosta. Ole todellisen voittajan, Jumalan, puolella. Jos olet ajautunut tietämättömyyden tai huonon seuran takia eroon Jumalasta, jos olet langennut, niin nyt on pelastuksen päivä. Nyt on parannuksen teon mahdollisuus. Tämä rukous riittää: ”Herra, armahda minua syntistä!” Ja vakuutan sinulle, että saat uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja Hänen kalliin sovintoveren voimassa. Saat olla pelastettu ja saatanan vallasta vapautettu Jumalan lapsi. Jeesus on kanssasi!

 

*Joku reidenvilauttaja tai silikonirintojen esittelijä Euroviisuissa on yhtälailla surullinen ja jumalaton ilmestys kuin Lordin epävireinen ylistyslaulu saatanalle.

’Jesus is my Lord’ (sano ruottalainen)

 

Kirjoitin kommenttini hyvämaineisen seurakunnan - Karjalohjan - kotisivuille euroviisurenkutuksesta, jonka esitti Lordibändi Rovaniemeltä. Uskalsin sanoa monen suomalaisen kristityn ajatukset ääneen. ’Saatana voitti Euroviisut 10-0’.  (Myös meillä armosta pelastetuilla kristityillä on vielä sananvapaus.)

 

Olen saanut paljon kannustavaa palautetta ympäri Suomea ja erityisesti herätysliikkeitten ja ns. vapaiden suuntien edustajilta. En ole yksin ajatuksineni ja varoitteluineni pahan vallan esiinmarssista ja tapojen turmeltumisesta. Kirkon johtajien tehtävä olisi minusta kommentoida asiaa. Samoin kasvattajien, jotka ovat huolissaan perheistä ja lasten pahoinvoinnista, peloista, masennuksesta ja yleisestä turvattomuudesta.

 

Ihmettelen sitä, ettei tänä musiikkivideoiden, elokuvien ja kuvaviestinnän aikana ymmärretä symbolien ja kuvien suurta vaikutusta. Lordin esityksessä Kauppatorilla (ja TV:ssä) käytettiin ronskilla kädellä kuoleman ja  pimeyden rekvisiittaa. Yleisöstä osa toikkaroi päissään ja ylisti Lordia ja taputti makaaberille esitykselle. Väki esitteli pirunmerkki tervehdyksiä. Lapsillakin oli lordimaskeja päällä.  Mitä rakentavaa, hyvää tai Jumalan tahdon mukaista tuossa oli? Jeesus (ajattelemattomuuttaan?) sanoi aika pahasti ja vahvasti lasten viettelijöistä:

”Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.”  (Matteus 18:6)

Missä Jeesuksen sielunhoidollinen ote ja ’peace and love’ -meininki?

 

Luin jokin aika sitten kirjan Kolmannesta valtakunnasta; Hitlerin valtakunnan synnystä, noususta ja tuhosta. Kaikki alkoi vähän lapsellisesta lippujen liehutuksesta,  mielenosoituksista kaduilla, väärästä isänmaallisuudesta, sekauskonnosta, joka ylisti väkivaltaa, arjalaisuutta ja heikkojen tuhoamista. Suuri enemmistö Saksassa katseli kehitystä vierestä ja sanoi natseista: ”On noissa jotakin hyvääkin, vaikka kaikkea ei heissä voi hyväksyäkään. Eiköhän tuo ole vain harmitonta ja ohimenevää pelleporukan heilumista”. Siitä se lähti. Yhtäkkiä hakaristit liehuivat kaikkialla ja  loppu on historian oppitunti pahan - saatanan - vallasta.

 

Meidän mieliimme tallentuvat kuvat, symbolit ja tunnelmat. Eivät pitkät taustaselvitykset siitä, mitä lordit ja laardit todella tarkoittavat. (Minulle välitettyinä ne ovat alkaneet sanoilla: ”Hei tiukkapipo idiootti! Oikeesti nää on kivoja, täähän on vaan satua! Et sä  virrenveisaaja tajuu! Pidä sä vaan turpas kiinni!”)

 

Sain palautetta myös muutamalta hevimusiikin tuntijalta ja ateistilta. Mahdottoman kohteliaita, rehellisiä ja aitoja kommentteja. Ajattelin, että jos kirkon piirissä olisi noin fiksua väkeä, olisimme vahvoilla. Ystävällistä opettamista hevimusiikin rikkauteen, ateismin uskosta ihmiseen jne. Todella kiitettäviä viestejä. Olimme ja olemme eri mieltä vakaumuksinemme. Mutta dialogi pelasi ja pelaa.

 

Suurin määrä  yhteydenottoja tuli kirkon liepeillä aikaansa viettäviltä suomalaisilta, jotka eivät tunne Raamattua, eivät kristillisen kirkon oppia, eivät Jeesusta. Tämä joukko on todennäköisesti luterilaisen kirkon jäseniä (pappejakin?), jotka ovat ajautuneet uuteen hyväksyvään yleisuskonnollisuuteen. Siihen kuuluu usko keijukaisiin, lordeihin, idän uskontoihin, noitarumpuihin, kaikkeen new-age kamaan ja suureen veljeyteen: ”Anna kaikkien kukkien kukkia”. Näin se rikkaruoho pääsee kukoistamaan.

 

Risti on kirkon symboli. Jeesus kärsi ja kuoli Golgatalla, pelastaakseen meidät synnin ja kuoleman vallasta. Jeesus on tie, totuus ja elämä. Ainoa tie pelastukseen. Näin kapea on pelastuksen tie.

Silti riittävä jokaiselle maailman ihmiselle, joka katuu syntejään ristin ryövärin tavoin:

-          Herra, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.

-          Jeesus vastasi: Tänään saat olla kanssani Paratiisissa.

 

Rakas ystävä. Mieti rauhassa, ketä tahdot seurata tänään, huomenna ja elämäsi päättyessä maan päällä. Toivon ja rukoilen, että näet ja tunnistat nyt ja kerran ajan rajalla Kristuksen kasvot täynnä rakkautta ja armoa syntisiä kohtaan.

 

Jeesus kanssasi, ystävä

 

Ps. Muutamat ihmiset ovat puhuneet (vihreitten lisäksi) kirkon ja valtion erottamisesta. Ei huono selvityksen aihe. Kristillinen kirkko ainakin voisi  hyötyä erosta. Kalliit hautausmaat ja turhat (käyttämättömät) kirkkorakennukset sopisivat hyvin kunnalle tai valtiolle.

’Yks Myyry vaan Malmilta’

 

Meillä on messun jälkeen aina kirkkokahvit ilman ohjelmaa. Aikaa seurustelulle ja ystävien tapaamiselle. Joitakin vieraspaikkakuntalaisia oli paikalla ja kyselin ’mistäs tuut ja mitä teet ’ vakiokysymykseni. Muutaman tavanomaisen vastauksen jälkeen yksi miellyttävänoloinen nuori mies esitteli itsenä: 

-          Olen skitsofreenikko.

Opiskeluvuosina asuin vuokralla isossa puutalossa Helsingin Malmilla. Samassa talossa asui muita opiskelijoita, työssäkäyviä, vanhuksiakin. Eräs kaupungin hommissa  oleva sähkömies kävi meillä silloin tällöin soittamassa asioitaan viranomaisille tai jonnekin. Hän aloitti aina samalla tavalla puhelunsa:

-          Täällä on yks Myyry vaan Malmilta.

Karjalohja on isojen isäntien ja emäntien pitäjä. Eräs mökin asukas kulki maantienviertä kirkolle rospuuttoaikaan. Talon nuorempi emäntä pysäytti autonsa ja tarjosi kyytiä kirkolle.

-          Enhän minä nyt tämmöinen tavallinen ihminen ihan emännän kyytiin arvaa tulla!

 

Tämä maailma ei rohkaise arvostamaan itseään. Alistaminen, leimaaminen ja lyöminen on maan ja maailman tapa. Ja kun tarpeeksi saa vuosien vieriessä iskuja, haukkumisia, halveksuntaa, niin sitä alkaa nähdä itsensä väärässä valossa.

-          Olen skitsofreenikko.

-          Yks Myyry vaan Malmilta.

-          Tavallinen ihminen.

 

Rakas ystävä. Opi katsomaan ja näkemään itsesi Jumalan silmin. Näe arvosi ja suuruutesi.

Sinä olet, kun vain tahdot:

-          Armosta pelastettu Jumalan lapsi.

-          Täydellisesti pelastettu ja Saatanan vallasta vapautettu Taivaan kansalainen.

-          Maan suola ja maailman valo.

-          Jumalan työtoveri, duunikaveri!

-          Vapaa elämään ilman pelkoa, ahdistusta tai masennusta.

-          Enemmän kuin joku sairautesi tai vammasi.

-          Enemmän kuin nimetön tai  arvoton hukkapala.

 

Rakas ystävä. Näe itsesi Jumalan lapsena, arvokkaana, ainutlaatuisena Jumalan ihmeenä.

Ajattele itseäsi Pyhän Raamatun sanoin: ’Minä olen ihme, suuri ihme.’ (Ps 139)

Sinä olet ihme, kun Jumala kerran vakuuttaa. Jumalan ajatukset sinua kohtaan ovat rauhan ja rakkauden ajatuksia. Jumala iloitsee, on ylpeä sinusta. P niin kuin Parannus on jokapäiväinen uusi alku. Parannuksen tekeminen tänään on sitä, kun sanot: ’Jeesus. Tässä olen. Pidä huolta. Tule liki!’

 

Ja juuri tällä hetkellä usko, luota rohkeasti (tai vaikka vähän aremmin): Jeesus on kanssasi. Olet mestariteos Jumalan rakastavissa käsissä.

Ilo Kattoon Pojat!

(Nousemme kuulemaan tämän päivän evankeliumia)

 

Opiskeluaikana Helsingissä matkustin paikallisjunalla keskustan ja Malmin väliä. Siinä me syntyperäiset ja Savosta tulleet stadilaiset toljotimme toisiamme tuppisuina ja ilottomina. Olisi joku Italian poika ollut ihmeissään meistä mykistä ja totisista suomalaisista. Perjantaisin aina jotkut sitten olivat jo iltapäivästä juhlatuulella otettuaan muutamat neuvoa-antavat. Nämä hyväkkäät ihmettelivät kovaan ääneen:

-          On se kumma, kun kukaan ei uskalla puhua ja olla vapaa näissä junissa. Olette surkeita murjottajia koko porukka!

Seuraavana maanantaina nämä puheliaat perjantai-ihmiset olivat kaikkein hiljaisempia ja näkymättömimpiä murjottajia. Ei hymyn häivää.

 

Ilosanomaa tämä hiljainen kansa kaipaa. Elämän vapautta ja aitoutta. Syvempää iloa kuin puheliaisuus julkisissa liikennevälineissä. Mistä se ilo ja riemu löytyy, jos viina ja huumeet tilapäisratkaisuina jätetään  pois laskuista? Miten olisi hyvä uutinen, ilosanoma Jeesuksesta, maailman ja suomalaisten Vapahtajasta? Toimiiko se? Pidän kirkossa messuja joka sunnuntai ja aina silloin tällöin tulee mieleen kaavan mukaan messutessa:

-          Mitä tuo Jeesus pitää tästä kökkökaavasta ja näistä virsistä, jotka ovat Aatamin aikaisia niin sanoiltaan kuin säveleltään? Entä tämä tankkaava saarnan sopotus. Tajuaako tätä kukaan?

 

Ilosanoma Jeesuksesta ei  näytä menevän perille tämän päivän messussa eikä muissakaan kirkon tilaisuuksissa. Eduskuntakin kokoontuu pitämään ikävää juhlajumalanpalveluksissa. Vai onko kirkkokansalla (kansaedustajilla ja muilla) suu messingillä? Vakavaa on Suomen kansan kirkollinen  ilonpito. Kuin Helsingin paikallisjunassa selvin päin.

 

Hengellisessä laulussa sanotaan:  ’Koko maailman syntejä Hän kantoi harteillaan…’ Tuo ’Hän’ tarkoittaa Jeesusta. Hän kantoi synnit, Hän kukisti kuoleman ja Saatanan. Hän antoi meille yltäkylläisen elämän. Hänestä – Jeesuksesta – enkeli kuulutti:  "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Teille on syntynyt Vapahtaja.”(Luukas 2:10). Meitä ei ole tarkoitettu taakkojen kantajaksi. Ristejä on sittenkin vain yksi. Jeesuksen risti. Meidät on luotu uskomaan ja elämään ilon ja yltäkylläisyyden täyttämää elämää.

 

Koskaan ei ole liian myöhäistä ottaa iloa osaksi elämää. Tarkoitan sitä isoa iloa, joka kumpuaa syvältä sydämestä ja sielun sopukoista. Tarkoitan iloa, joka murtautuu sairauden, kuoleman ja pahuuden läpi.

Tarkoitan iloa, joka yllättää. Ei paimenet jouluaamuna ajatelleet: Olisipa kiva iloita ja riemuita tässä housut huurteessa! Jumala se yllätti heidät ilolla. Ei Magdalan Maria Jeesuksen haudalla itkiessään ja surressaan toivonut pikaista iloa ja uutta voimaa. Hän oli murheen murtama ja täysin loppu. Aivan kuten ne kaksi miestä Emmauksen tiellä. Jumala yllätti heidät ilolla.

 

Rakas ystävä. Jeesuksen seurassa et voi välttää ilon kohtaamista. Se tulee useimmiten mutkan kautta.

Niin kuin kaikki hyvät Jumalan lahjat. Älä siis etsi iloa!  Kiitä Jumalaa elämän lahjasta: ystävistä, jotka ovat monen sorttisia; työstä, joka on usein rankkaa; terveydestä, joka on vaihtelevainen kuin Suomen kesäsää. Kiitä Jumalaa voimasta jaksaa tämä päivä. Kiitä Jumalaa ja rakasta! Rakasta jokaista lähimmäistäsi, anna sydämestäsi anteeksi jokaiselle. Rukoile ystävien ja vihamiesten puolesta. Katso rakastaen joka suuntaan ja elä. Näe toiset ihmiset, tähyä rohkeasti huomiseen. Näe Martin Luther Kingin kanssa perille asti: ”Minun silmäni ovat nähneet Herran tulevan kunniassaan”.

 

Yhtäkkiä huomaat: Jopa kökkökaava messussa on täynnä Jumalan siunauksia. Virret, jotka tuntuivat ihan hirveiltä, ovat rukousta ja riemua täynnä.  Junat ovat edelleen hiljaisia arkisin. Messut eivät aukene ylpeille, mutta Jumalan lapset elävät sittenkin keskellä iloa ja Jumalan läsnäolon riemua. Se ei ehkä näy aina ulospäin. Mutta haitanneeko tuo mittään?

 

Jeesus kanssasi, ystävä

Lost and found!

 

Olen nähnyt elämäni aikana vähän monta unta. Ihan joka yö sitä tulee katseltua joutessaan unia. Kun ne ovat kuitenkin sitä  MTV 3:n viihdeohjelmien tasoa, niin useimmat unet unohtuvat saman tien. Joitakin unia sitä muistaa. Jotkut rankat painajaiset pysyvät tietysti mielessä kauan ja jättävät mieleen syvän jäljen. Sitten on jokunen uni, joka kauneuden tai rakentavuuden takia on tallessa. Aina.

 

Olen suurkaupungissa lomalla. Paljon katuja, ihmisiä ja kahviloita. Nautin täysin siemauksin elämästä ja ihmisistä. Kaupungit ovat minun rakkauteni. Minulla on koko päivä aika joutenoloon. Vasta illalla lähtee laiva kotimaahan. Varovaisena ihmisenä lähden hyvissä ajoin kohti satamakortteleita. Tunnin kävely tekee hyvää. Kävelen ja samalla alan ahdistua. Katselen katuja, taloja, vastaantulevia ihmisiä…Huomaan, että olen eksynyt! Paniikki alkaa orastaa. Laiva ei odota minua ja minä olen yksin ja kaukana tutuista maisemista. Katselen varovasti ihmisiä: kiireisiä, pelottavia, vieraita. Kaikki katsovat ohi tai yli. Olen kuin pelkkää ilmaa. Sitten yksi nainen tulee vastaan. Hän katsoo suoraan silmiin ja hymyilee. Hän näkee minut. Olen jotakin.

 

Rohkaisen mieleni ja kysyn: Hei, voitko mitenkään auttaa minua? Olin matkalla kotiin ja nyt olen ihan täysin eksynyt! Nainen alkaa neuvoa tietä satamaan. Neuvoessaan hän katsoo minua tarkemmin. Hän näkee hätääntyneen ja pelokkaan olemukseni ja jatkaa:

-          Kuule, minulla on hyvää aikaa. Minä saatan sinut laivalle asti.

 

Ja tuossa hetkessä minut valtaa suuri ihmeellinen rauha. Kaikki on hyvin. Tiedän, että nyt olen turvassa ja matkalla kotiin. En kulje yksin.

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

Ja Jumalan henki liikkui vetten yllä

 

Kiitos Pyhä Henki, muistuttaja ja muistin virkistäjä. Usein muistan kohtaamisten aikana, puheiden ja sanojen hetkellä jotenkin vähäisesti. En oikein saa mitään tolkullista sanoihini ja olemukseeni. Minulla on helposti olo kuin minut olisi yllätetty housut kintuissa. Ei kovin arvokasta, hurskasta, eikä esimerkillistä olemista.

Aina jälkeenpäin sitten muistan ja ymmärrän kirkkaasti:

-           Minun olisi pitänyt olla rauhallisempi ja vakaampi siinä kohtaamisessa sen

yhden paskiaisen ja ikävän tyypin kanssa!.

-          Minun olisi pitänyt väittelyn sijaan olla hiljaa ja rukoilla Hengessä, kun kohtasin veljiä ja sisaria toisesta (vähän oudosta?) uskonlafkasta.

-          Minun olisi pitänyt sanoa selkeä todistus ja rohkaisun sana sille kuolevalle. Mumisin  ja sopertelin vain omaa ahdistustani ja uskoni puutetta!

 

Pyhä Henki, muistuttaja ja muistin virkistäjä.

Onko tarkoitus, että muistan ja tajuan asioita aina jälkeenpäin, jälkijunassa?

Onko tarkoitus, että kompuroin tasaisella maalla?

Onko tarkoitus, että opiskelen uskon aakkosia edelleen, vaikka olen jo tukevasti kiukkuinen ja keski-ikäinen?

 

Rakas Pyhä Henki. Tämä on mahtava kohta Raamatun alkulehdillä:

”Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä”. (1. Moos 1:1-2). Minulla on kaiketi toivoa?

Saan aloittaa aina uudestaan ja alusta. Joka ikinen päivä ja hetki.  Jokaisen epäonnistumisen ja mokaamisen jälkeen saan heittäytyä Sinun varaasi rauhan ja armon Henki.

 

Kiitos Pyhä Henki, kun muistan tässä ja nyt:

-          Olen armosta pelastettu Jumalan lapsi.

-          Minulla on kaikki tarvittava täyteen elämään tässä ja nyt. Sinä olet kanssani.

-          Aloitan taas alusta. Täysin puhtaana, vapaana ja armahdettuna.

-          Olen saanut syntini anteeksi ja puhdistun jatkuvasti synneistäni. Ristin muistan joka hetki. Muistan Jeesuksen ristin ja sanat: ”Minun edestäni annettu ja vuodatettu!”

 

”Jumalan henki liikkui vetten yllä.” Jumalan Henki on ajoituksen mestari. Hän on liikkeellä oikeaan aikaan. Hän muistuttaa aina sen tarpeellisen. Hän murtaa ylpeän sydämen -myös minun sydämeni.  Jumalan Henki on liikkeellä ja sitoo haavoitetut ja reppanat antaen uuden voiman. Myös minulle.

 

Jeesus kanssasi, ystävä!

Kynnyksellä

 

Elämä on hämmentävä kokemus. Kun ajattelee mielessään 150 vuotta tästä eteenpäin, niin tietää varmasti, että kuolleita olemme kaikki tyynni. Myös Valio-jogurtin ystävät ja tohtori Tolosen rohtojen popsijat. Silti otamme tämän elämän ällistyttävän tärkeillen ja tosissamme. Vaahtoamme MM-jalkapallosta (hyvä brassit, yök Ranska), euroviisuista, Heidi Hautalan eduskunnan 100-vuotisjuhlapuheesta, joka saa hymypoika Paavo Lipposen posket punottamaan. Harrastamme pääasiassa maallisia kotkotuksia. Luulemme, että kun suljemme ajatuksista  kuoleman ja sairauden, niin ne ohittavat meidät. Vaan kuinka käynee?

 

Kahden sortin ihmiset elävät kohtalaisen rehellistä ja vapaata elämää. Uskovaiset, jotka ovat jo leimaantuneita ja merkittyjä Jumalan hulluja, Jeesuksen ystäviä, hihhuleita. Toisaalta ateistit ovat usein rehellistäkin porukkaa: ’Mihin puu kaatuu, siihen se maatuu’. Kunnon hihhuleita ja ateisteja on kuitenkin aika vähän.

 

Suuri joukko meistä on rippikoulunkäyneitä ja rokotettuja kirkon jäseniä. Olemme majoittuneet kirkon kynnykselle. Rohkeus ei riitä sisälle astumiseen. Rohkeus ei riitä sanomaan seurakunnalle: ’Pitäkää tunkkinne! Minä pärjään omin voimin.’ Onnettomalla kynnyksellä ei ylistetä Jumalaa, ei viedä ilosanomaa eteenpäin, ei eletä yltäkylläistä elämää. Kynnyksellä tuhlataan aikaa: omaa, toisten ihmisten ja Jumalan. Ja kynnys on maailman rankin ja masentavin paikka. Siinä tuhlautuu elämä ja voi mennä taivaspaikkakin.

 

Puhemies Lipponen on TV-haastattelussa. Häneltä kysytään sosialidemokratiasta ja SDP-puolueesta jotakin keskeistä. Ja Paavo vastaa:

-          En minä mikään himodemari ole. Oikeastaan olen puolueen jäsen laiskuuttani, koska ei vain ole tullut erottua puolueesta. Mutta en minä sosialidemokratian aatteeseen oikeasti usko. Höh!

Nokian uusi pomo Olli-Pekka Kallasvuo kertoo julkisuudelle:

-          Totta puhuen olen Ericssonin miehiä. Niillä on paremmat puhelimet. Kunhan teen keikkaa Nokialla. Ja Nokian kumisaappaat on kivat!

 

Ei kuulosta ihan järkevältä? Kuitenkin kirkon kynnyksellä on satojatuhansia miehiä ja naisia, jotka eivät osaa oikein asettua taloksi seurakuntaan. He viheltelevät kädet taskussa ja näyttelevät fiksuja ja rohkeita, vaikka sydän on täynnä elämisen kaipuuta, elämän janoa ja toivoa, että jotakin sittenkin muuttuisi. Silti pelkuruus ja ihmisarkuus ovat suurta:

-          Menee maine, jos leimaantuu uskovaiseksi.

-          Työpaikalla nauravat ja pilkkaavat.

 

Rakas ystävä. Ota uskon askel tänään. Astu sisään kotikirkkoosi. Löydä oma seurakuntasi. Tule muitten heikkojen ja syntisten vierelle etsimään Jumalan rauhaa ja iloa. Tule palveltavaksi. Anna Jumalalle mahdollisuus auttaa ja palvella sinua. Elämä on ikuista (enemmän kuin 150 vuotta) ja kristityillä on paras

mahdollinen tulevaisuus. Siihen kuuluu hyvä elämä täällä ja kerran sitten ihan paikan päällä - Taivaassa!

Ta det lugnt!

 

 

Jeesus kanssasi, ystävä

 

Se oli toi!

 

Herätysliikkeen saarnaaja posottaa satasta lasissa ja puhuu omia ahdistuksiaan

naisista ja liian lyhyistä hameista.

Pöyristyttävää ja masentavaa puhetta. Kenen vika?

– Se oli toi!

Ylen määrin ymmärtäjä ja sivistynyt teologian tohtori kirjoittaa arvioitaan

toisenlaisesta kristitystä ja hänen kirjallisesta tuotoksestaan. Arviointi on ylemmyydentunnon ja suuren omahyväisyyden kyllästämää.

Pöyristyttävää ja masentavaa puhetta. Kenen vika?

– Se oli toi!

Minä elän ikuista murrosikää ja poukkoilen uskon, ilon ja masennuksen vuoristorataa ylös ja alas. Arvostelen kaikkea, mikä liikkuu. Ja kaikkea, mikä on paikallaan. Oikealle ja vasemmalle.

Pöyristyttävää ja masentavaa puhetta. Kenen vika?

 – Se oli toi!

 

 

– Se oli toi! on nimeltään Jeesus. Osa Jeesuksen kärsimyksen suuruutta ja nöyryyden käsittämättömyyttä on se, kun toi Jeesus sietää ihmisiä. Myös meitä, jotka olemme Jumalan töissä ja mokaamme, kompastelemme ja hölmöilemme joka askeleella.

 

Jeesuksen vertauksen publikaani on armoitettu esikuva ja itsensä tuntija

minulle ja jokaiselle kristitylle puhujalle.

”Herra, ole minulle syntiselle armollinen!”

Herra, anna joku tolkku ja nöyryys sanoilleni. Auta minut taas alkuun, etten Sinun nimissäsi ainakaan ihan jatkuvasti puhuisi puuta heinää. Herra, ole minulle syntiselle armollinen!

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

Olen vähän miettinyt

 

Luin lomalla Larssonin piirroksia pilojen kera. Sen amerikkalaisen. Eniten minua nauratti ja mietitytti seuraava juttu. (Kuvan miehestä ja koirasta saat kuvitella.)

Mitä me sanomme koiralle?

-       Hyi sinua Ginger! Tyhmä koira. Et saa sotkea vaatekaappia, Ginger. Olet ollut todella inhottava. Häpeä!

Ja mitä koiramme kuulee?

-       Blaa, blaa, blaa Ginger” Blaa, blaa, blaa Ginger. Blaa, blaa, blaa!

 

Arvaa, mitä tuli papilliseen mieleeni tästä opettavaisesta pilapiirroksesta?

No tietysti meidän pappien puheet ja opetukset. Tarkoitamme hyvää ja ihmisten parasta, mutta sanat eivät tule oikein kuulluksi, eikä ymmärretyksi.

 

Omalta kohdaltani koen vähän näin…Vuosien vieriessä ja muistin heikentyessä näen maailman hyvin mustavalkoisena (mikä tällaiselle värisokealle kai sopiikin).

Ja erityisesti näen maailman pahana ja vaarallisena paikkana.

Missä on silmät kauniille kukille?

Mihin on ilo ja vapautunut nauru kadonnut?

Missä on rento maalaismeininki ja olo?

Olenko hapannaama, joka saarnaa:

” Hyi sinua Ginger, ei saa sotkea vaatekaappia. Olet ollut tuhma Ginger, häpeä…

 Blaa, blaa, blaa, Ginger, blaa, blaa…”

 

Toivon ja pyydän Taivaan Isältä tällä hetkellä ja tulevia päiviä varten sitä, että

taas löydän kielen, jota muut ymmärtävät. Toivon, että löydän mielen, joka on täynnä kiitosta Jumalaa ja ihmisiä kohtaan, koska elämässä ja maailmassa on kauneutta, sankaruutta, iloa ja riemua. Elämässä on Jumalan läsnäolon tunto, kun sen vain oivaltaa ja muistaa.

 

No nyt odotan ja olen hiljaa.

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

 

 

Ps. Tyttäreni Salla pääsi teologiseen tiedekuntaan. Mitähän siellä

nykyään opetetaan? Ja miksi?

 

Lusikalla ja kauhalla

 

Olemmeko lusikkakansaa? Meillä on vähän lahjoja, vähän ymmärrystä, vähän moraalia, vähän pöytätapoja. Meillä on vähän kaikkea, mutta…ihan vähän! Emme siis ole vastuussa mistään. Emme itsestämme, naapureistamme, koulu- tai työkavereistamme. Me vain olemme, elämme ja rapsutamme mahaamme. Ja elämä kulkee  kituuttaen onnetonta loppua kohti.

 

Mitä jos kerran paljastuu Jumalan edessä, että meillä olikin lahjoja ja mahdollisuuksia suuriin tekoihin ja sanoihin? Ihan kauhakaupalla? Me vain kieltäydyimme elämästä kutsumuksemme mukaista täyttä elämää itseämme, toisiamme ja Jumalaa rakastaen.

 

Koulut ja opinnot alkavat. Useaa odottaa uusi koulu- ja opiskelupaikka. Uusi alku on aina täynnä jännitystä ja pelkoja. Löydänkö ystäviä? Pärjäänkö opinnoissa?

Mistä saan voiman ja innon? Töiden alkaminen lomien jälkeen on myös monelle kriisin ja usean rykäisyn paikka. Mitä jos tulevien päivien kohdalla minulle on varattu koettelemuksia ja vaikeuksia? Apua!

 

Tässä kohden, rakas ystävä, sanon sinulle Jumalan sanana: Olet saanut

kauhakaupalla mahdollisuuksia ja taitoja.  Sinulla on kaikki Taivaan varastot käytettävissä rakastamista, välittämistä ja toisten auttamista varten. Mutta muista

ja muistuta itseäsi joka Jumalan päivä ja hetki, mikä on aina se oikea järjestys: Sinä olet elävä ihme. Rakasta ensin itseäsi. Rakasta ja anna itsellesi anteeksi. Ole armollinen ja kärsivällinen itsesi kanssa. Sinä olet Jumalan mestariteos. Ilman sinua maailma on köyhä paikka elää. Olet enemmän kuin sata kuuluisuutta tai tuhat tyhjäpäätä lehtien etusivuilla. Puhumattakaan sarjakuvasivujen Viivistä ja Wagnerista. Sinä olet Sinä!

 

Me tavalliset ihmiset emme ole mitätöntä lusikkaväkeä kukaan. Meille kaikille on suunniteltu ja tehty hyvä elämä elettäväksi. Olemme Jumalan käsialaa:  ”Made by God”. Olisiko uuden alun paikka? Jumalakin odottaa ja vaatii meiltä jotakin, koska Hän tietää, että meillä on kauhakaupalla annettavaa. Edes Taivas ei ole rajana.

 

Elämme Jumalan ihmeiden aikaa. Herran haltuun, ystävä!

Taas ahdistaa!

 

Kyllä tuo ihmismieli on kumma kapistus. Koko kesän aurinko paistaa ja elämä on täynnä toivoa ja unelmia. Sitten kaikki on yhtäkkiä toisin. Salama kirkkaalta taivaalta muuttaa kaiken. Eikä salamaa koe eikä näe kukaan toinen. Vain itse huomaa kaiken muuttuneen. Aamut vaativat paljon aikaa, että uskaltaa herätä.

Ihmiset tuntuvat uhkaavilta ja pelottavilta. Näky työstä ja pappeudesta on kadoksissa. Sitä kaipaa turvaa, hyväksyntää ja rohkaisua. Ja kun joku tarjoaa kaikkea tätä, niin sitä ei osaa ottaa vastaan. Ajelehdin. Sitä minä teen paraikaa. En tiedä, mitä haluan. En tiedä, olenko oikealla paikalla. Mietin vain, montako salamaa sitä kestää?

 

Pieniä asioita elävässä elämässä.

 

Kesällä on ollut paljon hautajaisia. Seurakuntalaisia on siunattu haudan lepoon.

Kaiken keskellä, kun yrittää löytää jotakin sanottavaa, sitä tuntee jatkuvasti, miten

vähän voi auttaa ja lohduttaa. Toisaalta sitä miettii poisnukkuneitten uskoa. Kun niitä uskon merkkejä ei aina tahdo ainakaan kauemmas näkyä. On huoli ja huono omatunto, kun ei osaa uskon syntymistä oikein välittää. Toisaalta surun pyhyyttä mietin. Kaikki kulkevat varpaillaan ja varoen. Puhutaan pyöreitä lauseita ja ryitään

osanottavasti. Näinkö sitä oikeasti kuuluu menetellä? Missä on se Jumalan rauha ja turva? Missä Taivas ja jälleennäkemisen toivo?

 

Olin myös Riikassa. Kaunis kaupunki ja ihan säällinen kirkkoherrojen kokous. Lentokoneessakin uskalsin olla melkein pelkäämättä. Yksi tapaus kuitenkin tuntui pahalta. Aloitimme päivän palaverit ja neuvottelut aina alkuhartaudella. Eräs veli piti aamuhartautta muutamia minuutteja sovittua pidempään. Ja toinen hyväkäs keskeytti hyvän hartauden, jotta pääsisimme puhumaan kirkon hallinnosta enemmän. Sydämen sivistys ja teologinen sivistys ovat eri asioita.

 

Monia työpaikkoja on papeille haussa. Olen ollut 18 vuotta samassa paikassa.

Onko minussa jotakin vikaa? Pitäisikö minun hakea jonnekin? Vai olenko jo

eläkeputkessa? Toistakymmentä vuotta olen mielessäni hakenut sinne ja tänne.

Pelkään oikeaa hakemista. Odotan Jumalan selkeää viestiä. Miten se Jumala

puhuu?

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

Olen tehnyt päätöksen!

 

Elämässä pitää olla suunta, tarkoitus, näky ja rohkeus kulkea kohti uusia haasteita! Minulla on rohkeutta, näen näkyjä vaikka silmät auki ja suunta on selvillä. Olen tehnyt päätöksen. Opiskelen hiireksi ja alan elämään reipasta hiiren elämää.

 

Mikä sai minut tarttumaan itseäni niskasta kiinni?

Olen vuosia käynyt hyviä keskusteluja, väittelyitä ja sanavaihtoja monien hankalien ihmisten kanssa. Olen antanut sanan säilän lyödä ja iskeä.

Nuo keskustelut olen käynyt mielessäni. Istuessani yksin saunan lauteilla.

 

Olen vaihtanut haasteellisiin työpaikkoihin. Olen ollut töissä Töölön, Kirkkonummen, Vihdin, Nummen, Pohjan, Ludvikan, Jönköpingin ja Örebron seurakunnissa. Olen myös ollut Tuomaspappina Helsingissä ja Turussa.

Käytännössä olen hoitanut näitä kaikkia tehtäviä eri seurakunnissa täältä Karjalohjalta käsin. Olen siis omasta päästä käsin ollut vähän monessa paikassa. Vaan livenä olen ollut puoli ikuisuutta ihan vain täällä maalla.

 

Pappilan pihalla on keltainen kottikärry. Siitä on rengas rikki. Kärry on poissa oikeasta käytöstä. Se toimii kukkaruukkuna. Samalla paikalla vuodesta toiseen.

Voi! En osaa pysyä päätöksessäni. Olenkin ehkä kottikärry. Taidan olla oikealla paikalla ja ainakin hiirenhännän verran hyödyksi ja iloksi jollekin. Toivo itää.

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

 

Tirkistelijät – Big Brother

 

Olen lukenut iltapäivälehdistä ja Hesarista  Big Brother ohjelmasta. Viime vuonna katsoinkin yhden jakson. Joukko idiootteja laitetaan asumaan huoneistoon kameroiden seurattaviksi ja sitten lukemattomampi joukko perverssejä tirkistelijöitä suomalaiskodeissa seuraa heidän edesottamuksiaan.

-       Kuka lääppii ketäkin?

-       Kuka juopuu eniten?

-       Kuka häpäisee itsensä pahiten?

-       Kuka paljastaa itseään rohkeimmin?

-       Ja välillä ilmaistaan suuria tunteita.

 

Ohjelmaa seuraa n. 200 000 katsojaa. Osa heistä kirjoittelee netin keskustelupalstoille ja leikkii jumalaa vaatimalla yhden erottamista joukosta ja toisen säästämistä vielä viikon ajaksi. Tällainen sadistinen vallankäyttö ja tirkistelynhalu ruokkii ja kasvattaa ihmistä johonkin suuntaan.

 

Ja tämä suunta ei ole suurempi taito rakastaa, välittää, antaa anteeksi tai uhrautua. Päinvastoin tuollaiset ohjelmat ruokkivat ihmisen alhaisimpia tunteita ja avaavat Pandoran lippaan. Sieltä löytyy viha, ylpeys, itsekkyys ja ihmisen pienuus…elämätön, tuhlattu elämä.

 

Tällaisten ohjelmien katsojat eivät ehdi eivätkä osaa elää omaa aitoa, oikeaa elämää työn, todellisten ihmissuhteiden, rakastamisen, palvelemisen tai hauskanpidon merkeissä. Jossakin mainoksessa sanottiin:

- Hanki oma elämä! Sellaisen tarvitsee n. 200 000 harhaanjohdettua ja säälittävää suomalaista tirkistelijää.

 

Jotenkin kaipaan – vaikka en kommunisti olekaan – sitä vanhan ajan ohjelmatarjontaa, jolta edellytettiin edes jonkinlaista laatua, ammattitaitoa ja ihan moraalia.

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

 Pitäisi pommittaa muutamat maat kivikauteen

 

Mitä pitäisi tehdä Pohjois-Korealle, Irakille, Iranille, Afganistanille?

”Jos minä olisin Jumala, niin pudottaisin muutaman atomipommin tiettyjen hullujen päälle!” Näin sanoi edesmennyt veljeni n. 13 vuotiaana 1960 –luvun alussa.

Tällaisia pikaratkaisumalleja sitä on myös turhautuneilla aikuisilla.

- Pitäisi pommittaa muutamat maat kivikauteen, niin loppuisi se tappelu ja rähinä!

 

Oikeasti on vaikea keksiä ratkaisuja maailman hulluuden parantamiseen.

Sitä voi marssia rauhan puolesta, jos asuu turvallisessa maassa, kuten Suomessa

tai muissa länsimaissa. Mitä nämä marssit hyödyttävät? Saahan sitä liikuntaa, jos marssii tarpeeksi reippaasti ja pitkään, mutta muuten turhaa hyväosaisten harrastusta.

 

Entä tämä tuomitseminen: YK tuomitsee, Yhdysvallat tuomitsee, EU tuomitsee, valtioiden päämiehet tuomitsevat ydinkokeen, toimittajien murhan, pommi-iskut, sisällissodan jne. On syytä tuomita väkivalta ja pahuus, mutta mitä muuta hyötyä tästä tuomitsemisesta on? Edelleen Iran kehittelee ydinasetta, toimittajia murhataan jatkuvasti, Pohjois-Korea pössäyttelee pommejaan, eri puolin maailmaa sisällissodissa tapetaan  ja raiskataan ilman taukoa.

 

Mitä minä sitten tekisin tai teen?

Kyllä minä osallistun rauhanmarsseille, vaikka kaikki tuntuisi kuinka turhalta ja hölmöläisen hommalta. Kyllä minäkin tuomitsen kaiken väkivallan, vihan ja sodalla pelottelun, vaikka kaikki jatkuu entisellään.

 

Mutta eniten minä tekisin ja teen tätä:

Muistutan itseäni, että olen Jumalan lapsena läpikulkumatkalla tässä pahassa maailmassa. Muistutan hyvää Jumalaa lupauksesta, että Hän tulee kerran takaisin ja hoitaa homman kotiin. Tulethan Jeesus!

Kerran paha voitetaan lopullisesti kansojen keskellä.

Kerran paha voitetaan lopullisesti ihmisten sydämissä. 

Rukoilen rukousta: Tule Herra Jeesus! Tule lähelle minua. Tule lähelle jokaista ihmistä.

Tee kaikki uudeksi!

 

Silti väsyn usein ja ajattelen rakkaan veljeni lailla (pitäisi pommittaa muutamat maat kivikauteen).

 

Herra, armahda minua ja auta tekemään parannusta ihan tässä omassa sydämessä.

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

Passing through, passing through

 

Miten tahansa, koen olevani nyt turvassa. Elämä ei ole muuttunut paremmaksi. Pelot eivät ole hävinneet. Joka ikinen uusi viikko, päivä tai kohtaaminen olen täynnä jännitystä ja jonkin sortin ahdistusta; kuinka pärjään, kestänkö, osaanko, selviänkö…?

Tätä on elämäni ja tällaisena jatkan.

 

Nyt elän sitä vaihetta, että odotan ja katson. Olen olevinani tyytyväinen tähän elämäntilanteeseen, töihini ja vaikutusmahdollisuuksiini. Mutta toisaalta…(kuten juristit tapaavat sanoa) en sittenkään tiedä, mitä tahdon ja miten on tyytyväisyyteni laita.

 

Vaimoni Malle sanoo, etten osaa olla tyytyväinen, enkä luottavainen Jumalan johdatukseen. Malle on fiksu tyyppi. Mutta toisaalta (kuten juristit tapaavat sanoa)

on vähän niinkin, että tässä maailmassa, tässä elämässä, tällä läpikulkumatkalla ei ihan voi sittenkään asettua taloksi. ’Passing through, passing through, sometimes I’m up and sometimes blue…” laulaa Leonard Cohen. Onhan tämä vähän sitäkin, mutta nyt on ihan hyvä. Jaksan taas päivän ja tämän kuluvan hetken. Opettelen luottamaan ja rakastan Jumalaa! Se on armoa, että käy hyvin tai huonommin päivien saatossa, niin Jumalan puoleen käännyn vaistonvaraisesti. Yrittämättä. Se on armoa ja rakkautta. Nyt on hyvä.

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

Hei Jeesus!

 

Kiitos uudesta päivästä. Sinä ajattelet minusta hyvää. Pidät minusta, rakastat minua.

Vaikka olen tällainen paskaläjä, jos runokielen sallit. Kuulen ja luen jatkuvasti kuinka ’Kristuksessa’ olen kaikkea hyvää ja parasta: Jumalan lapsi, maan suola, voittaja…

Mutta eikö alku ole kuitenkin vielä enemmän? Ilman Kristusta olen Sinun rakkautesi, etsintäsi ja kaipauksesi kohde. Ilman Kristusta olen Sinulle rakas ja tärkeä.

Sinä tulit pelastamaan kadotettuja, syntisiä, Saatanan orjuuttamia ihmisiä.

Tämä lohduttaa minua. Sinä otit ensimmäisen askeleen minun suuntaani. Mutta myös toisen, kolmannen ja niin edelleen. Sinä ajattelet minusta hyvää. Sinulle olen rakas ja tärkeä vaikken olisikaan ’Kristuksessa’. Sinä etsit ja tuot kotiin langenneet, eksyneet ja yksinäiset. Kiitos Jeesus. Sinä olet minulle rakas. Tee edelleenkin kaikki siirrot, huolehdi jokaisesta askeleesta. Älä laske mitään minun varaani. Minä peesaan ja luotan:

Sinun sanasi varassa tänään ja aina. Aamen.

 

Jeesus kanssasi, ystävä! Anna Jumalan huolehtia ihan kaikesta!

-          Ihanko aivan kaikesta? Eikö minun tarvitse tehdä mitään?

-          Yksi risti riittää. Jeesuksen risti. Niin on paras.

Ylistäkää Herraa!

 

Luin hartauskirjoituksen opetuslapsista, jotka ihailivat, ihmettelivät ja olivat ylpeitä Jeesuksesta. Ensimmäisen kerran he ylistivät ja palvoivat Jeesusta - Raamatun mukaan – silloin, kun Jeesus tyynnytti myrskyn ja tuli aivan tyyntä. Tuolloin opetuslapset palvoivat ja ylistivät Herraa, koska tuo oli ensimmäinen kerta, kun he tajusivat: hekin tarvitsevat pelastusta, apua kuoleman hädässä. Ja tuon avun he saivat!

 

Olen koittanut  ylistää ja kiittää Jumalaa näistä vaihtelevista päivistä. Kiitos on ollut kiven alla ja hukassa, mutta sittenkin olen ajoittain jaksanut. Ystävien ja Jumalan avulla. Olen nähnyt välähdysenomaisesti: Olen pelastettu vaikka tuntuu kuinka heiveröiseltä ja vaikealta. Meri on tyyni, vaikka silmät kertovat toista.

 

Viime keväänä joku sanoi minulle luettuaan kirjoituksiani: Mihin sinulta se ilo on kadonnut? Missä on entinen ilo ja elämisen riemun tunto?

Sitä ihmettelen itsekin aika usein. Olen alkanut ottamaan itseni liian vakavasti.

Luulen usein olevani kypsä aikuinen, vaikka tiedän olevani ikuinen lapsi ja murrosikäinen. Tiedän olevani aina lapsi, joka kaipaa syliä ja turvaa.

 

Mutta ilo…Se puhkeaa kukkaan vaikka on syksy, kun Jumala niin tahtoo.

Viskaaleista viis! Ilo alkaa siitä, kun tajuaa: Jeesus on samassa veneessä. Tässä on hyvä polvistua ja ylistää.

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

Ihan uusi päivä!

 

Silmänräpäyksen hetki ja kaikki muuttuu elämässä. Jotakin suurta ja mullistavaa. Nämä eivät ole vain vaikeuksien ja pahojen aikojen

rajapyykkejä. Myös hyvät asiat tapahtuvat hetkessä, silmänräpäyksessä.

 

Olet vuosikausia yrittänyt oivaltaa jotakin uskosta ja elämän tarkoituksesta. Olet ollut sitä mieltä, että M.A. Numminen on väärässä sanoessaan, että elämän tarkoitus on ’dägä,dägä,dägä!’

 

Ja yksi kaunis päivä ja hetki tajuat: Sinun elämäsi on kunnossa ja kohdallaan. Elämän olosuhteet vaihtelevat. Raha tulee ja menee.

Terveys on sitä sun tätä, mutta sinä olet kasvanut ja ottanut ratkaisevan harppauksen. Olet tyytyväinen itseesi. Elämäsi painajaiset ja pahat unet ovat poissa. Uskallat elää ja olla. Ihmiset eivät ole pelottavia. Jumala tuntuu todelliselta ystävältä. Jeesus on tullut lähelle ja tiedät: te kuljette kimpassa ja tie on avoinna.

 

Uusi päivä, muutoksen hetki. Kaikki palaset asettuvat kohdalleen.

-          Herra, anna sen olla tämä päivä ja tämä hetki. Minä olen tässä. Tapahtukoon Sinun tahtosi. Minä haluan  parasta!

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

Abortti ja MOT

 

Katsoin MOT- sarjan ohjelman ihmisen pahuudesta. Suomessa tehdään paljon abortteja. Puhutaan sosiaalisista syistä tehtävistä lasten elämän lopettamisista. Myös mahdollinen  erilaisuus ja vammaisuus on kuulema hyvä syy avuttoman pienen ihmistaimen lopettamiselle.

 

Minulla on useita kymmeniä ystäviä, jotka ovat kehitysvammaisia. Mahtavia tukijoita ja rohkaisijoita papin työssäni. Karjalohjan pitäjässä on useita asumismuotoja ja työpaikkoja kehitysvammaisille. Meidän kylämme ja seurakuntamme olisi köyhääkin köyhempi ilman näitä asukkaita. Katsoessani aborttiohjelmaa TV:stä minulle selvisi, että yhteiskunta ei pidä pahana, jos tällaiset ihmiset tapettaisiin jo äidin kohdussa.

 

Ja abortin tehneitten äitien syyllisyys. Kyllä onneton abortti säilyy mielessä ja tuo pahaa oloa vuosikymmenten päähän. On masennusta ja vaikeita vuosia, koska aina kaihertaa mielessä ajatus:

-          Miksi en pitänyt sitä lasta?

-          Miksen antanut sen ihmisen syntyä?

-          Miksi tein tuon väärän ratkaisun?

 

Muutama vuosi sitten otin vastaan rippiä Helsingin seudulla. Yli 80 – vuotias nainen kertoi rankasta ja rikkaasta elämästään, perheestään, sodan ja rauhan vuosista.  Aikamme juteltuamme tuo vanhus sanoi, että hän on ’tehnyt pahan teon’. Ja silloin tuli ilmi raskauden keskeytys vuosikymmenten takaa. Asiantuntijat olivat suositelleet aborttia, mutta syyllisyys ei ollut hävinnyt vuosien varrella. Aina oli jossakin pohjalla suru ja ahdistus: ’Minä tein väärin.’ Jumalan avulla, ripin keinoin, synti ja syyllisyys poistui tuon vanhuksen elämästä. Mutta pitkä oli taakan kantamisen aika. Kuinka monta ahdistunutta äitiä on joukossamme, kun vaikeana hetkenä ei yhteiskunta ole ollut tukena, vaan pyövelinä?

 

Kuinka voimme taivastella kuolemantuomioita Kiinassa, Irakissa tai Yhdysvalloissa?

Mikä moraalinen oikeus meillä on voivotella länsimaisen demokratian puutetta islamilaisissa maissa, kun olemme itse pahimman luokan raakalaisia kaikkein heikoimpia kohtaan?

 

Jos ihminen syntyy erilaisena ja vammaisena, niin kuinka joku kansanedustaja tai lääkäri voi arvioida, ettei tuolla ihmisellä ole oikeutta syntyä ja elää? Ja sosiaaliset perusteet abortissa… Kuinka sivistysvaltioksi itseään kutsuva Suomi voi sallia lasten tappamisen taloudellisin perustein? Eikö tällä maalla ole varaa elättää ja kasvattaa noita lapsia? Eikö tässä maassa olisi vanhempia ja perheitä, jotka haluaisivat adoptoida nämä kuolemaantuomitut raukat?

 

MOT-ohjelmassa oli yksi lyhytkasvuinen, ihastuttava psykologi. Urhea ihminen ja taistelija. Tällaisia sankareita ja esikuvia tämä maa tarvitsee. Elämä on Jumalan lahja. Erilaisuus on rikkautta.

 

Herra, armahda meitä!

Anna päättäjille ymmärrystä.

Opeta lääkäreitä erottamaan oikea ja väärä.

Ja auta meitä jokaista kristittyä pitämään ääntä avuttomien puolesta.

 

Jeesus kanssasi, ystävä. Muutos parempaan on mahdollinen.

Avioero

 

Avioerot lisääntyvät aina vaan kiivaampaan tahtiin. Ihmiset kasvavat erilleen.

Samalla lailla, kun työelämään kuuluu useampi ammatti ja työpaikka, niin perhe-elämään kuuluu useampi käytetty, loppuun ajettu ja hylätty puoliso. Uusi tuntuu paremmalta.

Ainakin vähän aikaa. Miksi ennen vanhaan  eroja oli vähemmän? Yhtenä syynä oli varmasti se, että yhteiskunta ja kirkko tukivat perheitä ja avioliittoja. Ne paljon puhutut arvotkin rohkaisivat näkemään vaivaa avioliiton säilymisen ja kestämisen puolesta.

Vihkikaavan sana ”Tahdon” ymmärrettiin sitoutumisen antamisena, jopa sopimuksen tekemisenä, joka tehtiin tositarkoituksessa.

 

Ihanne kristityn elämässä on avioliitto, joka on solmittu koko iäksi. Perheväkivalta tai joku muu vastaava kauheus on usein eron paikka. Ja niin pitää ollakin. Mutta kommentit ja selitykset: 

-          Rakkautemme vain  loppui.

-          Ei ole mitään annettavaa toiselle.

-          Olemme niin vieraantuneet toisistamme.

Nämä kertovat yksinomaan siitä, että on katsottu liikaa amerikkalaisia sarjafilmejä, luettu liikaa naistenlehtiä ja istuttu liikaa kavereiden kanssa kaljoilla.

Tällaiset syyt eroon kertovat siitä, että itsekkyys ja omaan napaan tuijottelu on tullut elämäntavaksi. Ja tämän itsekkyyden hyväksyy niin kilpailuhenkinen valtiovalta kuin nössöterapeuttinen kansankirkko.

 

Olisiko aika ottaa lahjat käyttöön?

Olisiko jo aika muuttua matelijasta selkärankaiseksi?

Olisiko aika ottaa vastuuta ja katsoa ympärilleen?

Olisiko jo aikaa sanoa ”Tahdon, tahdon rakastaa ja tehdä töitä. Kyllä avioliitto ja perhe on sen arvoista!”

 

Jeesus kansasi, ystävä.

Tsemppiä tsano tsavolainen!

Oletko uskossa?

 

Onpa vaikea kysymys vastattavaksi, kun ei tiedä, mitä kysyvä tarkoittaa?

Jos ortodoksi tekee kysymyksen, niin hän tarkoittaa:

- Kuulutko oikeauskoisten ortodoksien kirkkoon?

Jos katolinen tekee tuon kysymyksen, niin hän tarkoittaa luonnollisesti:

- Kuulutko katoliseen ja ainoaan autuaaksitekevään kirkkoon?

Kun lestadiolainen ( minkä tahansa suunnan) ihminen kysyy, niin hän tarkoittaa:

- Kuulutko ja oletko tehnyt parannuksen, meidän ainoaan oikeaan valittuun seurakuntaan?

Kun samaa kysyy körtti, evankelinen, viidesläinen, helluntailainen, vapaakirkon mies, baptisti tai metodisti, niin he tarkoittavat vain omaa lafkaansa:

- Kuulutko meidän tosiuskovaisten -  elävässä uskossa olevien - joukkoon?

 

Oletko siis uskossa? Mitä Jeesus vastaa näille kysyjille?

 

"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät.

Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te viette leskiltä talot ja latelette pitkiä rukouksianne vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan teidän tuomionne.

Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette.” (Matteus 23:13-15)

 

Jeesus rukoilee tällä hetkellä yhtä asiaa meidän puolestamme Isän oikealla puolella:

”Että he olisivat yhtä! ”

 

Jeesus rukoilee ja toivoo, että kristityt alkaisivat elää kaste- ja lähetyskäskyn mukaan ja kutsuisivat ulkopuolisia Kristuksen seurakuntaan, Jumalan valtakuntaan, jonne pääsevät ne, jotka uskovat ja ymmärtävät:

-          Yksin Jeesus on tie pelastukseen, uskoon, Taivaaseen, Jumalan valtakuntaan.

-          Vain Jeesuksen risti ja sovintoveri takaa tuon pelastuksen. Kaikki muu on pahasta!

 

Rakas ystävä. Sinä saat olla uskossa Jeesukseen. Jumala hyväksyy sinut lapsekseen yksin armosta, yksin Jeesuksen ristinkuoleman perusteella. Luota Jeesukseen ja

anna vastuu elämästäsi hänelle. Saat sanoa siinä paikassa:

-          Jeesus, pidä huolta minusta, auta minua!

 

Ja kukaan ei voi viedä sinulta pelastusta, Taivasta, ikuista elämää Jumalan luona. Ei mikään kirkkokunta ihmisoppeineen, ei herätysliike omine korostuksineen, ei hyvätapaiset hurskastelijat, jotka vaativat sinua ensin muuttumaan hyväksi, jotta kelpaisit.

Olet uskossa, kun kaipaat Jeesusta. Olet uskossa, kun tunnustat:

”Ilman Jeesusta en jaksa, en osaa!”

 

Jeesus kanssasi, ystävä!

Lapset ovat vapaat

 

On aika huutaa lapsen lailla hoosiannaa, heitellä palmunoksia ja vaatteita  tielle.  On aika ilolle ja naurulle. Lapset ovat vapaat, mutta Jeesuksen edessä on  viikko, jonka päässä odottaa risti ja  kuolema. Laulut, ilohuudot ja juhlinta elämälle on mahdollista: Jeesus ratsastaa yksin kuolemaan.  Hän yksin taistelee puolestamme. Hän kulkee edellä varjellen tiemme alusta perille asti. Jeesus yksin.

 

Lapset ovat vapaita elämään tänään, huomenna, Taivaaseen asti. He ovat vapaita elämään rauhan ja ilon täyttämää elämää. Lapset ovat vapaita kulkemaan rohkeasti kohti huomista. Surujen ja sairauksienkin keskellä heillä on oikeus odottaa: Jumala huolehtii kaikesta. Edellä kulkee Jeesus itse. Kaikki elämän koettelemukset, kiusaukset ja pahuuden hyökkäykset kilpistyvät Jeesukseen. Lapset ovat vapaat.

 

- Mutta mikään ei muutu elämässäni! Vuodet vierivät ja kaikki jatkuu samanlaisena. Tappiot seuraavat toisiaan. Ainoan helpotuksen tuo pullo viikonloppuna, loma, jonka aikana voin unohtaa kaiken. Kaikki on turhuutta. Kuinka taas jaksan uuden harmaan joulunajan?

 

Kaikki voi muuttua ystäväni! Uusi alku on mahdollista aivan tällä hetkellä. Katso miestä, joka ratsastaa tuttujen laulujen ja Raamatun kertomusten keskeltä sinun elämääsi ja muuttaa kaiken uudeksi. Asetu katsomaan, hiljenny Jumalasi eteen. Näe Vapahtajasi ja auttajasi uusin silmin. Loppuelämäsi saa olla sankarilaulu ja mahtava kertomus kotimatkasta ystävien kanssa. Katso Jeesusta ja iloitse: Hän tulee ristin ja kuoleman keskeltä sinua vastaan. Hän pyytää seuraasi ja ystävyyttäsi. Hän tarjoaa sinulle vapautusta peloista, synneistä, epäonnistumisista ja masennuksen hengestä. Jeesus vakuuttaa sinulle: ”Lapseni, ystäväni, sinun syntisi annetaan anteeksi. Tule ja seuraa minua. Uusi mahdollisuus, uusi alku on tämän päivän lahja sinulle.”

 

Jeesus kanssasi, ystävä!

Miksi Herra?

 

Kun tapaan maailman murjomia, elämässä heikoilla olevia, työstä syrjäytyneitä ja tavallisia juoppoja. Kun tapaan ihmisiä, jotka kokevat jatkuvaa epäonnistumista

ja vaikeutta selvitä tässä kovassa maailmassa niin…nämä ystävät ja tuntemattomat

välittävät sanoillaan, olemisellaan ja teoillaan suurta rakkautta minua ja monia muita kanssaihmisiä kohtaan.

Miksi Herra näillä ihmisillä on hyvä sydän ja kristityn mieli?

 

Kun tapaan elämässä menestyviä lähimmäisiä. Kun tapaan uskovaisia ja nuhteettomia kristittyjä seurakunnassa, kansankirkossa, herätysliikkeissä, niin…nämä ystävät ja tuntemattomat ovat kovia sydämeltään, toisia arvostelevia, ylpeitä ja julmia.

He katsovat heikkoja ja erilaisia alaspäin. He tuomitsevat juopot, homot, työttömät,

viinalle haisevat, huumehörhöt, eri uskontojen edustajat.

Miksi Herra näillä kristityillä on  kova sydän ja jumalaton mieli?

 

Miksi Herra me kristityt tuotamme huonoja hedelmiä?

Miksi Herra meistä välittyy rakkauden ja välittämisen sijaan pelko ja viha?

Herra armahda meitä kristittyjä ja kiitos vähäisimmistä veljistä ja sisarista,

jotka ovat sinua lähellä. Kiitos näistä ystävistä.

 

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

Jumalanrauha ja hyvä tahto

 

Missä rauha ihan oikeasti on? Irakissa, Venäjällä, Sudanissa, suomalaiskodeissa, parlamenteissa ympäri Eurooppaa, islamilaisissa maissa ja Amerikan raitilla?

 

Rauha on toinen todellisuus. Maailma on sotanäyttämö. Kansat sotivat keskenään, vanhemmat ja lapset tappelevat kuin viholliset konsanaan. Jumalanrauha maan päällä ja ihmisten kesken hyvä tahto…Se on tulevaisuuden kamaa. Taivas, Jumalan valtakunta maailmanlopun jälkeen. Silloin vasta koittaa rauha maailmaan ja ihmisten keskinäinen hyvä tahto on totisinta totta. Nyt olemme pääasiallisesti raatelevia petoja toisillemme.

 

Silti elän toivon varassa. Olen tavannut joitakin enkeleitä ihmishahmossa. Ilo on yllättänyt muutamissa kohtaamisissa. Rakkaus ei ole kuollut. Monia valon näyttäjiä ja toivon tuojia tulee tielleni ja tuekseni, kun eniten tällaisia tarvitsen. Jumala heidät lähettää.

Rauha on toinen todellisuus. En luovuta. En anna periksi. Uskallan kulkea vastavirtaan, koska Jumala on asettunut sydämeeni asumaan. Suurimmankin epätoivon ja epäilyksen hetkellä kuulen Jumalan puhuvan. Jeesus sanoo ihan äidinkielelläni: ”Ystäväni, älä pelkää, älä menetä toivoasi. Olen suunnitellut sinua varten hyvän, ikuisen elämän. Sitä ei kukaan riistä sinulta”.

 

Sama tuki ja turva on sinun osasi, kun niin tahdot. Nyt on hetki Jumalan rauhalle, jolle on vain yksi paikka tässä pahassa, kohti tuhoaan menevässä maailmassa. Tuo mahdollisuuden paikka on meidän sydämemme. Sieltä lähtevät rauhanteot ja rakastavat sanat. Sydämestä voi löytyä tahto ja voima taistella hyvän puolesta pahan valtaa vastaan. Jumalan rauha ja hyvä tahto on henkilökohtaisen uskon asia, merkki Jeesuksen läsnäolosta.

Tämä elämänasenne näkyy auttamattomasti myös ulospäin. Annetaan Jumalan toimia täysillä ja mennään mukana. Luotetaan uhallakin ja katsotaan, mitä tulee. Emme voi hävitä, koska Jeesus on kanssamme. Mekin olemme valonnäyttäjiä ja toivontuojia jollekin palelevalle ja pelokkaalle.

 

Tsemppiä ja Siunausta Joulunaikaan, ystävä!

 

 Joulusaarnaa maailmanloppuun asti

(ja siitä eteenpäin)

 

Rakkaat veljet ja sisaret Kristuksessa

Voitto on jo saavutettu. Olemme pelastuneet. Kuolema on voitettu vihollinen.

Tuomiomme on kärsitty 2000 vuotta sitten Golgatalla. Olemme Jumalan lapsia

ja turvassa. Helvetti, ikuinen kadotus ei meitä kohtaa. Jeesus on sovittanut kaiken.

Olemme vapaita ja Jumalan turvallisessa kädessä tällä hetkellä, huomenna, kaikkina elämämme päivinä ja perillä Taivaassa. Meille on syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra. Immanuel, Jumala on kanssamme!

 

Rakkaat ystävät!

Usko Jeesukseen on lahja, mikä on tuonut meille pelastuksen. Tuo lahja on tarkoitettu

kaikille maailman ihmisille. Jokainen ateisti, new-age uskova, Jehovan todistaja, juutalainen, muslimi ja idän uskonnon kannattaja tarvitsee tietoa ja Jumalan terveisiä meiltä. Heillekin on tarjolla paikka Jumalan valtakunnassa. Heidätkin on tarkoitettu pelastumaan kadotukselta ja pelon täyttämältä elämältä maan päällä. Heillekin

kuuluu hyvä uutinen Vapahtajasta, joka tuli kutsumaan kaikkia synnin orjia, levottomia ja pelokkaita saatanan huijaamia ihmisparkoja. Uskon lahja on tarjolla kaikille.

 

Rakkaat uskovat ja pyhät!

Miksi vihan ja tekojen väärät uskonnot leviävät kovalla vauhdilla?

Miksi viikonloput vietetään mieluummin kauppakeskuksissa, urheilukilpailuissa ja ravintoloissa kuin perheen kesken tai peräti jumalanpalveluksessa?

Miksi pyhät ja uskovat ovat niin huonoja todistajia ja ilouutisen välittäjiä?

Miksi kristittyjä ei kuunnella?

 

Tämä johtuu siitä, kun me kristityt olemme pikkusieluisia, hemmoteltuja kakaroita. Olemme vuosien saatossa sortuneet kuuntelemaan Jeesuksen lisäksi monia ihmisiä, jotka ovat vieneet meiltä ilon, Pyhän Hengen kokemisen riemun ja kristityn vapauden.

Olemme ylpistyneet pelastuksen lahjasta ja Jumalan lapsen asemasta.

Olemme alkaneet kuvitella liikoja itsestämme.

Olemme alkaneet rakentaa hiekkalinnoja ja niiden ympärille korkeita muureja. Näin ihan kristittyjen veljien ja sisarten välille. Tähän tyyliin:

-          Olen katolinen. Muut helvettiin!

-          Olen luterilainen. Muut helvettiin!

-          Olen ortodoksi. Muut helvettiin!

-          Olen helluntailainen. Muut helvettiin!

-          Olen vapaakirkon jäsen. Muut helvettiin!

-          Olen lestadiolainen. Muut helvettiin!

-          Olen körtti. Muut helvettiin.

-          Olen viidesläinen. Muut helvettiin!

 

Meitä kristittyjä on sittenkin kuunneltu! Meitä on kuunneltu hyvin tarkkaan.

Ja ulkopuoliset, nuo pelastusta kaipaavat pakanat, eriuskoiset, uskosta osattomat, ovat kuulleet vain sanat: muut helvettiin!

 

Rakkaat ystävät Kristuksessa

Jeesus syntyi maailmaan etsimään kadonneita, pelastamaan Saatanan vallassa olevia.

Jeesuksen viesti kuuluu kaikkeen maailmaan edelleenkin:

-          Tulkaa luokseni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, minä annan teille levon.

-          Lapseni. Sinun syntisi annetaan anteeksi.

-          Älkää pelätkö, uskokaa minuun!

-          Sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.

-          Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi!

 

Nämä Jeesuksen, Vapahtajamme sanat on hukattu tuomion viestien ja kristittyjen

ylpeyden ja eriseuraisuuden takia. Jeesus rukoilee kadotettujen puolesta tälläkin hetkellä. Jeesus rukoilee meidän kristittyjen puolesta, jotta särkisimme hiekkalinnat ja erottavat muurit väliltämme, lopettaisimme keskinäisen riitelyn  ja alkaisimme kertomaan ihmisille Jeesuksesta, joka syntyi maailmaan, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi ikuisen elämän.

 

Ilosanoma odottaa kuuluttajia. Kadotus ei ole tarkoitettu yhdellekään ihmiselle.

Meillä kristityillä on tehtävä.

Jeesus kanssasi, ystävä.

 

Tjänare Jeesus!

 

Se olen minä vaan tässä. Vapaapäivät on kivoja. Kerronpa vähän kuulumisia harmaan päivän ratoksi. Sinusta Jeesus pidän. Sinä olet parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut.  Ilman Sinua elämäni olisi pelkkää ripaskaa. Eilen olin Unkan Baarissa kahvilla. Oli sen verran pitkä pyhän seutu, että kylän miehet oli melkoisessa pierussa. Lähes koko porukka. Silloin sitä suomalaismieskin herkeää helposti hengelliseksi, kun on tarpeeksi seisova ajatus ja vanha äiti tulee mieleen. Yksi halusi liittyä kirkkoon. Toinen mietti vielä. Muut örisijät olivat lampaitani hyvämaineisessa seurakunnassa. Mitä tuon porukan kanssa voisi tehdä? Raittiiksi niitä ei saa kirveelläkään. Kielenkäyttökin niillä on vuodesta toiseen  ihan päin nousevan Suomen rantaa. Mietin tätä papintyöni vaikutusta vaan. Vaikka toisaalta tuo baarien porukka ja muut reppanat ovat sittenkin sitä reiluinta väkeä, mitä tiedän.

 

Mutta entä tämä poliittinen kerma? Tarkoitan  ihan tämän kylän pikkusähläreitä. Tätä kunnallistason tärkeilijäsakkia. Näitä hurskastelevia fariseuksia, jotka käyvät isänmaallisissa jumalanpalveluksissa, paremmissa kirkkokonserteissa ja suurissa kirkkotilaisuuksissa. Ne ovat vielä hankalampia tavoittaa. He kun taitavat luulla, että Taivaaseen pääsee puolueen jäsenkirjalla tai riittävällä määrällä hehtaareita ja varallisuutta. Vasemmistokin on samaa turhanaikaista joukkoa. He muistelevat

menneitä suuruuden aikoja ja hyräilevät taistelulauluja. Sen minkä rahanlaskemiselta joutavat.

 

Niinpä, rakas Jeesus. Tiedät kyllä, että tämä marmatus johtuu suurelta osin prostatavaivasta ja kipeästä selästä. Joten… Pidä minusta huolta ja auta tsemppaamaan sairauksieni ja yksinäisyyteni kanssa. Kiitos, kun taas annat toivoa. Siunaa Unkan Baarin väkeä. Opeta niille suomea kirosanojen sijaan. Ja nämä hyväosaiset kyläläiset. Kiitos, kun rakastat heitä ja autat minuakin rakastamaan ja huolehtimaan kaikista seurakuntalaisistani ja kylän väestä vihreimpiä pakanoita myöten.

Heitän taas kerran verkot, kun Sinä niin tahdot, Herra!

 

Mennään yhdessä Jeesus. Hela tiden!

Oh happy Dei ja yksi ihan ristitty perhe

 

Olen saanut muutaman vuoden pitää hartauksia Radio Deissä. Niitä kutsuttiin ohjelmatiedoissa pakinoiksi, koska olen kaikkien puujalkavitsien isä ja päästelen

lonkalta usein tärkeitäkin asioita. Parasta oli vastata palautteeseen noista hartauksista, koska minulla ei ollut aavistustakaan, mikä aihe minäkin maanantaina lähetettiin ulos. Luin nimittäin nämä puheenvuoroni nauhalle aina sellaisissa parinkymmenen puheen köntissä. Oli hieno kokemus istua pienessä hikisessä studiokopissa yksinään ja puhua seinille tuntitolkulla. Siinä oli usko koetuksella. (Joskus luin näitä juttujani Dein päätoimittajan ollessa paikalla. Hän yritti olla kiinnostuneen näköinen). Hieno suoritus.

 

Vähän on haikea olo, kun projekti loppui, vaikka toisaalta olen helpottunut. Huomasin

urautuvani. Sensuroin mielessäni näitä nettikirjoituksiani, koska näistä ne puheet syntyivät. Nyt saan taas kirjoitella täysillä iloista, ahdistuksista, Jumalasta, rakkaasta ystävästäni Jeesuksesta ja ihmisistä, jotka ovat melko outoa porukkaa. Ja kristityistä, joita on joka lähtöön.

 

Tässä yhden laajan tiukkapipoisten sekopoltsiryhmän esittely…

 

Elämäni yksi suuria ahdistuksia on ollut meidän uskovien kuppikuntaisuus. Tästä huomaan ahdistuvani ja kiihtyväni jatkuvasti ja kaiken aikaa. Jos kyse olisi pelkästä kevyestä kenttäkeskustelusta, niin mitäpä siitä, mutta kun kyse on kotiuttamisesta! Tarkoitan isoa kysymystä ’ketkä pääsee Taivaaseen ja mihin helvettiin ne muut joutuvat?’ Siitähän on kyse, kun puhutaan uskosta, seurakunnasta, Jumalan valtakunnasta ja pelastuksesta.

 

Kerran Lappeenrannassa minua pyydettiin pitämään aamunavaus Taivaasta  alaluokkalaisille, koska muutamat oppilaat olivat säikytelleet muita sanomalla, että ne joutuu helvettiin, koska eivät ole oikeassa uskossa. Näiden pelottelijoiden taustalla oli yksi luterilaisen kirkon herätysliikkeistä. Se isoin.

 

Kerran Sipoossa pidin hautajaisia ja kanttori kysyi minulta:

-          Onko tämä jotakin herätysliikeporukkaa, kun näitä on näin paljon ja näillä naisilla on huivit päässä?

-          Vastasin, että lessuja nämä ovat. Kuten minäkin.

Naiskanttori (hyvin viehättävä muuten) kysyi:

-          Kuinka sinä voit olla kirkon palkkalistoilla, vaikka te väitätte, että vain teidän porukka pääsee Taivaaseen?’

Siihen oli helppo vastata:

-          Minä uskon Raamatun mukaan, että yksin usko Jeesukseen  tuo pelastuksen. Ei herätysliike pelasta, eikä kirkkokunta.

Naiskanttori (hyvin viehättävä muuten):

-          Minä olen kuullut ihan muuta toisilta lestadiolaispapeilta.

Siihen minun oli helppo vastata:

-          Ne on ihan toista porukkaa. Heikkoja Raamatussa ja ylpeyden synnin sokaisemia.

 

Mietin kuitenkin tätä ahdistavaa kysymystä usein.

Mikä oikeus toisilla on säikytellä pikkulapsia koulunpihalla helvetillä?

Mikä oikeus on ottaa palkkarahat luterilaiselta kansankirkolta ja opettaa,

että se onkin toinen lafka, minkä kautta pääsee Taivaaseen?

Jos olisin piispa, arkkipiispa tai joku muu isokenkäinen kirkon vaikuttaja, herättelisin keskustelua siitä, mahtuuko kaikki herätysliikkeet luterilaisen kirkon helmaan opillisesti vai kirkollisverokertymäkö tämänkin kysymyksen ratkaisee?

 

Aika kauas Radio Dein pakinoista ajauduin. Vaan mitäpä tuosta,

sano mummo, kun junaa potki.

 

 

Tsemppiä ja Siunausta ystävä.

Luota yksin Jeesukseen. Älä kerjää hyväksyntää ihmisiltä.

Yksin Jumalaa sinun tulee miellyttää.

 

Ps. Mitä kerroin lapsille Lappeenrannassa, jotka pelkäsivät joutuvansa helvettiin?

Sanoin heille mm. ”Jeesus on tässä hetkessä kanssamme. Jeesus on lähellä sinua ja minua.

Hän vakuuttaa: ’Sinä olet rakas lapseni. Älä pelkää. Sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. Sinä olet Jumalan lapsi ja Taivaan kansalainen!’

Nyt olen valmis

 

”Kuolema saa tulla. Elämä voi jatkua. Terveys voi kestää tai sairaus iskeä. Nyt olen valmis.”

Olisi hienoa tuntea tuollaista valmiutta. Onko se mahdollista tällä puolen Taivasta?

On! Näin uskon, vaikka omalla kohdallani se ei vielä toimi. Minun kohdallani ei kyllä toimi paljon muukaan uskon sankaruus ja esimerkillisyys. Silti luulen, että minulla olisi mahdollisuuksia tehdä paremmin papin työtä, jos usko olisi vahvempi ja rohkeus Niskavuoren vanhan  emännän luokkaa. Vaan näillä eväillä sitä olen, elän ja pälyilen, koska Jumala arvelee toisin kuin minä.

 

Tänään sauvakävelin vain 12 kilometriä. Kävellessäni kuuntelin MP3-soittimellani artisteja  Johnny Cash ja Antony and the Johnsons . Kontrasti on vahva kantrimuusikon ja seksuaalisen transsuetsijän välillä. Hyviä laulajia molemmat. Musiikin lomassa rukoilin, haaveilin ja pidin taas aika monta puhetta taivaan tuuliin ja Jumalan korviin. Kaikessa musiikin kuuntelussa, kävelemisessä, rukouksessa on kuitenkin aina sama toive ja tavoite: enemmän, parempaa, täydempää.

 

Tämä sammumaton jano joskus masentaa ja tekee olon apeaksi, vaikka toisaalta se kertoo siitä, etten ole se Jeesuksen vertauksen ökyrikas mies, joka rakensi isot aitat, kokosi sinne kaikki maailman turhat tavarat  ja aikoi nauttia, makoilla ja syödä voisulaa ynnä karjalanpiirakoita lopun elämäänsä. Ja se elämä olikin jo ohi eli förbi!

 

Nyt on sininen hetki. Lunta maassa. Menen syömään kauraryynejä ja laktoositonta maitojuomaa. Tässä on ihan hyvä. Mitä sitä enempää maalaispappi Herran armosta tarvitseekaan? Tietysti esirukousta ystäviltä. Rukouksista kiitän jatkuvasti ja tällä hetkellä. Kiitos, ystävä!

 

Jeesus kanssasi. Kyllä tämä tästä etenee. Armon varassa. Kutakuinkin päivä kerrallaan.

 Vuodelle nyt aljetulle…

 

Tukka kasvaa taas vauhdilla. Sai olla viimeinen kerta, kun TV-sarjan innostama annoin viime vuoden lopulla tyttäreni Sallan leikata minulle kampauksen a’la ’Pako’. Näytin kyllä ihan gangsterilta läpi joulun. Nyt näytän taas omalta itseltäni: väsynyt, raihnainen, murrosikäinen, keski-ikäinen syntymäsäikähtäneen näköinen papin retale.

 

Mutta alkanut vuosi ja kevättalvi säväyttää. Jumala on hyvä. Kuulostaa kliseeltä ja hurskastelulta, mutta olen jaksanut kiittää Jumalaa lähes päivittäin. Aamulla, kun haen Hesarin ja Länskärin postilaatikolta, niin kiitän Jeesusta ääneen Pappilan pihalla elämän ihmeellisyydestä ja toivosta. Sitten luen Hesaria ja suutun näille onnettomille toimittajille, jotka ovat niin kyynisiä, niin viisaita, niin itseriittoisia. Eikö ne vieläkään saa mitään koulutusta? Silti jaksan Hesarista huolimatta kiittää! Ehkä tämä sivistymättömän ja ylpeän yhteiskuntamme äänekkäin tulkki on se risti, jota minäkin joudan kantamaan. Kasvaakseni. Luen ja hoen itselleni: ’Rauhoitu Heka, heillä on pienet resurssit ja sen mukaiset ajatukset. Ota iisisti ja syö muroja.’

 

Elämä on kuitenkin seikkailua. Aina vähän vaikeampaa ja suurempaa kuin mihin resurssit riittävät. Kaikessa  joudun olemaan Jumalan armon ja turvallisen läheisyyden varassa. Omat voimat ovat joka jutussa täysin riittämättömät. On sitten kyse saarnan pitämisestä, hautajaisten toimittamisesta tai onnettomien kunnallispoliitikkojen rakentavasta haukkumisesta.  Taas mietin uuden vuoden ajatuksia: Mitä minusta tulee isona? Piispaksi olen liian vanha ja ehdoton, nuorisopapiksi liian lyhytpinnainen. Katselen siis seurakunnan paimenen eli kirkkoherran työmahdollisuuksia avoimin silmin.

Odotan merkkiä ja kutsua olla tai jatkaa. Tätä samaa olen odottanut 18 vuotta Karjalohjalla.

 

Ajatukset surraavat kuin höpöttävällä Pietarilla aikanaan: ’Herra, tässä on hyvä, rakennetaan kolme majaa: Moosekselle, Elialle ja sinulle Jeesus…’

Mutta  Jeesuksen varjoon häviää aina kaikki muu. Hän yksin on elämäni ja kaikkeni. Hän kehottaa lähtemään ihmisten pariin. Elämään sitä ’päivä kerrallaan’-elämää. Opettelen siis tänä vuonna kuuntelemaan Jumalan tahtoa. Yritän kuulla selvästi, etten säntäilisi levottomasti ja  sekoillen kuin kulttuuriministeri konsanaan. Odotan, katson, kuuntelen ja kirjoitan suunnitelmiani kalenteriin lyijykynällä.

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

 

Ps. Jonne Nikula ja ne kaksi muuta Idols-tuomaria ovat häpeäksi itselleen, vanhemmilleen

ja koko Suomelle. Ahvenanmaasta puhumattakaan. Minkälainen lapsuus noilla tyypeillä on ollut? Todennäköisesti nämä hopealusikka suussa syntyneet yläluokkaiset kakarat repivät kärpäsiltä siipiä läpi lapsuuden.

 

Vihan tunteet ja mie ite

 

Oikeita ajatuksia oppii ajattelemaan ja oikeita tekoja oppii tekemään kuka tahansa, jota Jumala saa koskettaa voimallaan. Rakkaus on silloin kuolemaakin väkevämpi voima, mikä pistää höperön sydämen kuriin.

 

Sanon sinulle muutaman lihallisen mieleni ja perisyntini turmeleman ajatuksen

kuin malliksi…Tulee sellainen ’verta kentälle’ ja ’oikein sille’  fiilis, kun kuulee tai lukee:

-          Palestiinalaiset tappelevat keskenään (saahan Israel olla rauhassa).

-          Ohjaaja yritti varastaa Anttilasta päiväpeitteitä (mokomakin vähä-älyinen urpo).

-          Moskovassa pistettiin homoille turpiin valtiovallan suostumuksella (hyvä kiihko-ortodoksit!).

 

Pahoinpitelyt, toisten tappaminen ja lyödyn lyöminen ovat aina syntiä eli jumalatonta

hommaa, koska kosto ja tuomiovalta on yksin Jumalalla. Säälimättömyys ja vahingonilo ihmisen langetessa on aina synti ja häpeä.

 

Olen tuuminut, että tällaiset spontaanit reaktioni tapahtumien edessä kertovat:

-          Minä ihan itse olen se syntinen paska. (skit)

-          Minussa täytyy tapahtua muutos ja sydämeni on laitettava karanteeniin tai pöytälaatikkoon, kunnes saan avun.

-          Jos Jumala ei ravistele ja muistuta , niin olen murhaajia ja väkivallantekijöitä pahempi. Kirkkaasti.

 

Minulla on näky ja vahva usko Jeesuksen armollisuuteen siitä, että opin vielä rakastamaan ihmistä, on hän sitten muslimi, palestiinalainen, homo, Saarela, naapuri, piispa X, Y tai Z Kuopiosta.  Opin  tuomitsemaan synnin, niin itsessäni kuin muualla. Jumalan kosketus on armoa ja taitoa laskea kymmeneen ja tarvittaessa sataan:

-          Kun  ensin tulee mieleen syntinen ajatus ja vahingonilo siitä. että  muslimit sähläävät keskenään, niin Jumala muistuttaa siitä, että minun tehtäväni on rakastaa ja rukoilla: Herra armahda meitä!

-          Kun ensin tulee mieleen syntinen ajatus ja vahingonilo, että  perversseille luu kurkkuun, niin minun tehtäväni on rakastaa ja rukoilla: Armahda minua ja vinoutuneita homoja.

-          Kun ensin tulee mieleen syntinen ajatus ja vahingonilo, että syytökset varkaudesta on oikein hemmotellulle yläluokan pennulle ja kulttuuriperheen vesalle,  niin Jumala muistuttaa siitä,  että minun tehtäväni on rakastaa ja rukoilla:  Armahda minua ja elämän kolhimaa julkkista.

 

Siunausta ja Tsemppiä, ystävä,

Jeesus kanssasi.

Morning has broken

 

Ei tätä osattu odottaa, ei pelätä. Yhtäkkiä kaikki vain oli toisenlaista. Edessä piti olla tavallinen viikonloppu. Aika levolle ja voimien keräämiselle. Aamun koittaessa kaikki oli toisin. Suru ja kuolema tuli vieraaksi. Näin käy elävässä elämässä. Jokaisen kohdalle tulee aika ja hetki, jolloin kaikki muuttuu. Ylivoimaisen suuri este peittää huomisen. Pimeä jatkuu, vaikka on aamu.

 

Joitakin päiviä on jo kulunut suruviestistä, jolloin nuoria menehtyi tulipalossa. Vielä en ymmärrä, mitä on tapahtunut. Vielä ei viesti elämän loppumisesta maan päällä ole tavoittanut minua. Tiedän, vaan en ymmärrä. Kuitenkin koko kylä suree.

Samoin monet nuoret Lohjalla, Karjaalla, Sammatissa ja Karjalohjalla.

 

Mitä on edessäpäin? Kuinka tästä voi jatkaa?

Jos minulla olisi vastaukset elämän suurissa ja vaikeissa kysymyksissä, olisin jo sanonut ne moneen kertaan. Mutta, kun vastauksia ei ole, voin vain olla hiljaa ja odottaa. Voin  odottaa ja toivoa. Toivoa lujasti,  koska kuolemalla ei ole viimeistä sanaa. Pahan valta on murrettu silloin, kun veljemme ja Vapahtajamme kuoli ristillä pitkänä perjantaina.

 

Meillä saa olla sydämessä vahva toivo elämästä. Sittenkin Jumala on. Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme. Kuka sitten voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika? (1.Johannes 5:4-5)

 

Meidän Jumalamme on suuren lohdutuksen Jumala, joka asettuu jokaisen surevan, kärsivän ja pelokkaan rinnalle sanoen:

Minä tässä olen. Älä pelkää. Mennään yhdessä eteenpäin. Kuljetaan tämä päivä.

 

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

Tänään

 

Aurinko on paistanut sielussa ja Karjalohjan hangilla. Olen tavannut ystäviä ja uusia ystäviä. Jumala on tullut liki. Taas jaksan, kun minua kannetaan.

Elämä on ainutkertainen lahja ja mahdollisuus tulla tutuksi toisten ihmisten kanssa.

Ohikulkijoita riittää niin  minun kuin sinun kohdalla, mutta aina silloin tällöin joutuu pysähtymään uusien ihmisten kohdalla ja heissä tunnistaa veljensä ja sisarensa. Ja ennen kaikkea toisen lapsen, joka myös on vähän eksyksissä ja kaipaa syliä.

 

Tässä sinulle Ylva Eggehornin runo ’ Niille jotka kysyvät’:

 

Mitä muuta voit olla kuin syli

tässä kirotussa maailmassa jossa jalokivet

välkkyvät pedonkynsissä

mitä muuta voit olla kuin pelkkä leipä

niiden keskellä jotka tietävät vain miltä kivet näyttävät

ja jotka kysyvät viinistä: mitä tuo on?

 

Hänellähän on vain sinun kätesi jotka hän voi levittää

Hänellähän on vain sinun ruumiisi jossa hän voi tulla

todelliseksi

niin kuin tuulella on puut niin hän tahtoo sinut

mitä muuta voit olla kuin hänen sylinsä

niille jotka kysyvät: millainen se on.

 

 

Tänään on ylösnousemuksen

 ja kuoleman voittamisen päivä.

Jeesus kanssasi, ystävä!

Wau, nainen -  mikä usko ja rakkaus!

 

Jeesuksen kohtaamiset naisten kanssa ovat ongelmallisia, koska Jeesuksen kielenkäyttö kuulostaa  hiomattomalta. Apua pyytävälle äidilleen hän tokaisee Kanaan häissä:

-          Anna minun olla, nainen.

Sitten on tämä Tyroksen ja Sidonin Nevadassa kuljeskeleva kanaanilainen nainen, jolla on huoli ja suru pahan hengen riivaamasta tyttärestään. Kerran jos toisenkin äiti rukoilee apua Jeesukselta, joka pudottelee tylyjä vastauksia:

-         Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.

-         Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.

 

Monessa kohden Raamattua lukiessaan sitä tulee kiusaus puolustella ja hengellistää Jeesuksen sanoja. Ehkä ne kaipaisivat spongilais-eksegeettistä pehmennystä tai sielunhoidollista otetta? Mutta, kun Raamattu on Jumalan sanaa, niin:

-         Jospa Jeesus vastaa sanoistaan ihan itse?

-         Jospa Hän ei tarvitse missään kohden Pyhää Sanaansa meidän ’Jeesus tarkoittaa kaunista ja hyvää, vaikkei osaa oikein sanoa sitä’ tulkintaamme?

 

Jeesuksella ja kanaanilaisella äidillä synkkaa hyvin alusta lähtien. He juttelevat ja antavat sanan sanasta. Mukana pyörivät opetuslapset saavat oppitunnin ylpeyden voittamisesta ja suuresta nöyryydestä. Tytärtään rakastava äiti ei ajattele itseään, ei omaa käyttäytymistään, ei kerjäämistään, eikä Jeesuksen kovia sanoja. Hänen tyttärensä tarvitsee apua. Ylpeydelle ei ole sijaa. Lapsi on Saatanan sitoma ja tarvitsee vapautusta. Jeesus on hänen ainoa toivonsa. Ja nainen saa avun. Tytär vapautuu ja tulee terveeksi.

 

Jeesus ja kanaanilainen nainen tuntevat toisensa. Jeesus tunnistaa naisessa Jumalan rakkauden, joka saa unohtamaan oman itsensä. Tuota rakkautta, nöyryyttä ja uskon varaan heittäytymistä Jeesus haluaa opettaa kaikille seuraajilleen. Sen takia meille on välitetty

Jeesuksen ihailevat sanat naiselle: - Suuri on sinun uskosi, nainen!

Wau, nainen - mikä usko ja rakkaus!

Logoterapiaa Ruotsissa

 

Olin loman tarpeessa. Monien mielestä olen sitä edelleenkin, mutta monia ei lasketa. Sain olla viikon tehohoidossa Tukholman seudulla. Ensimmäinen hoitopaikka oli maanalainen. Seitsemän päivän lippu taskussa ajelin ympäri suurkaupunkia. Poistuin junasta, missä huvitti. Kuljin eksyksissä oudoissa esikaupungeissa. Eri värisiä ihmisiä ympärillä. Vain kauniita värejä. Tukholma ei ole sosiaalisen seurustelun kehto. Ovat Kaurismäkensä katsoneet. Puhumattomia ja omissa oloissaan. Hiljaista, turvallista ja konstailematonta tungosta.

 

Seuraavaksi poikkesin Uppsalan kulttuurikaupunkiin, missä Linne´ vietti 300-vuotissyntymäpäiviä. Tuomiokirkko on aina yhtä mykistävä ja mahtava. Yhdessä sivukappelissa on ikoni, kirja rukousten kirjoittamista varten ja Raamattuja monilla maailman kielillä. Kirjoitin rukouksen ihan omasta puolestani. Sitten muistin muutkin: rakkaita kaikkialla.  Samalle sivulle oli yksi naisihminen kirjoittanut ihmeellisen kiitoksen: ”Kiitos hyvä Jumala, kun olen saanut syntyä Ruotsissa ja saan asua näin hyvässä maassa. Seuraavassa elämässä synnyn varmaan muslimina”. Toinen saman sivun rukous kuului näin: ”Jumala! Jos nyt edes olet olemassa, niin miksi sinun pitää olla aina tuomitsemassa ihmisiä? Ja oletkohan mikään kaikkivaltias?” Eivät olleet rukoukset oikeaoppisten ämpäristä, mutta aitoja etsijöitten purkauksia varmasti. Ja Jumala kuulee ja välittää. Aina ja jatkuvasti.

 

Ruotsin kirkon hulppeissa tiloissa oli musiikki- ja tanssiesitys 1700 -luvun asustein ja koreografioin.
Naiskvartetti soitti hienosti ja oli muutenkin muodollisesti pätevän oloinen ryhmä. Tanssijat taisivat olla jonkun museon vanhempia tutkijoita ja historianharrastajia. Sen verran liikuttavaa oli heidän askelluksensa musiikkisalongissa. Kaikki kuitenkin sydämestään mukana ja tosissaan. Tanssi, soitto, riikinkukkomainen pukuloisto… Absolut hienoa, vaikka olisi Lars Leevi Laestadius saattanut maailmallisuuden nähdessään rykäistä piipun mehut väärään kurkkuun. Uppsala oli terapiaa silmille ja korville. Pinnallista, mutta ah niin hoitavaa.

 

Västerås oli kolmas parantumiseni paikka. Säästän tämän viimeiseksi. Tuomiokirkko sielläkin. Huikaisevan kaunis ilta. Kävelykadulla tapasin kaksi rapakuntoista miestä. Hienoja suomalaisia. Alkujaan Kuopion seudulta. Toista pelotti seuraavan päivän keuhkosyöpäleikkaus eli juomiseen oli syynsä. Toinen oli hengessä mukana ja joi samaan tahtiin. Lupasin muistaa rukouksin ja olen muistanut. Mutta se terapeutti löytyi rakkaasta ystävästä vuosien takaa. Söimme, joimme kevytolutta ja kävelimme. Joenvartta hautausmaan suuntaan, kirkolle, parkkipaikalle, aseman Pressbyrå-kioskiin kahville. Ja puhetta koko ajan. Puhuin, puhuin ja puhuin. Oli sellainen olo, että nyt en pidättele, en sensuroi ajatuksiani, vaan puhun kunnes olen tyhjä. Miten suureksi avuksi joku voi ollakaan tällä matkalla maapallon pimeällä puolella. Kiitos Herralle sukulaissielusta. Paranin ja toivuin Västeråsissa.

 

Kun kerron ystävistä ja enkeleistä matkallani, joku aina kysyy: ”Ovatko nämä ystävät elämäsi tiellä… miehiä?” Jotkut rakastavat musiikkia, Linne´n seuraajat kukkia, muutamat lukutaitoiset kirjoja. Minun rakkauteni, ihastukseni ja parantumiseni voima löytyy ihmisistä. Erityisesti naisista. Näin se vain on ja kiitos Herralle! Eksistentiaalinen ahdistukseni on tällä haavaa poissa.

Jeesus kanssasi, ystävä.

Joskus on mahdotonta

 

”Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin? Kun vainoojat käyvät minua kohti iskeäkseen hampaansa minuun, he itse kaatuvat, vihamieheni ja vastustajani suistuvat maahan. Vaikka sotajoukko saartaisi minut, sydämeni ei pelkäisi, vaikka minua vastaan nousisi sota, ei minulla olisi mitään hätää. Herra, kuule, kun huudan sinua! Ole minulle armollinen, vastaa pyyntööni”.
(Psalmi 27:1-3,7)

Rakas ystävä. Joskus on mahdotonta:
- muistaa kaikkia rooleja, joita näyttelee
- olla tolkullinen pappi
- rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään
- rakastaa itseään niin kuin lähimmäistään
- olla vahva
- jaksaa ottaa enää askeltakaan

 

Istun ystävän seurassa. Puhe soljuu. Kaikesta maan ja taivaan välillä on helppo puhua.
Sitten yksi sana, lause murtaa padot. En olekaan vahva. En voi pidätellä kyyneleitä. Olen hämilläni, mutta kyyneleet eivät vaan lakkaa. Olen itseni kokoinen. Tällaista kai on herääminen ja havahtuminen. Kaikki tuntuu yksinkertaiselta. Ei ole huomista, ei eilistä. Vain tämä hetki ja kaikki on hyvin. Kaikki on sittenkin hyvin. Vaikka itku ei ole niin miehekästä.

 

Kiitos Jeesus enkeleistä matkallani. Kiitos kun taas muistutit: en ole koskaan yksin.
Kiitos kun saan rukoilla ja huutaa: ”Vaikka sotajoukko saartaisi minut, sydämeni ei pelkäisi, vaikka minua vastaan nousisi sota, ei minulla olisi mitään hätää. Herra, kuule, kun huudan sinua!”
Joskus on mahdotonta olla vahva. Kiitos Herra näistä heräämisen ja heikkouden hetkistä.
Kaikki on hyvin. Kaikki on sittenkin hyvin.

********************************************************

’Piispojen Taivas

– Omeletinkeltainen Pappila’

Kirjan toimittaja ja paimenkirjeiden kirjoittaja

kirkkoherra, rovasti Heikki Linnavirta

Julkaisija: Karjalohjan hyvämaineinen seurakunta

Paperiversio kuvilla, julkaisuvuosi: 2001

 

Piispojen Taivas osuuden kirjoittajat:

Viimeisestä talvesta Valon maahan            Anna-Mari Kaskinen

Ajatuksia taivaasta                                      Arkkipiispa Johannes

Leikkipuisto                                                 Erik Vikström

Jeesus ja minä                                              Heikki Linnavirta

”Ei taivahassa kuolon vaaraa”                   Eero Huovinen

Katselemme vielä kuin kuvastimesta          Erkki Kansanaho

Taivaassa pidetään taukoja                        Matti J. Kuronen

Tätä en olisi ikinä uskonut                          Leino Hassinen

Taivas?                                                         Matti Sihvonen

Pääsenkö Taivaaseen? Haluanko sinne?   Pekka Karhuvaara

Benjamin                                                      Pekka Vihma

Hoviväkeä ja muita kuvia                           Kalevi Toiviainen

Taivaaseen, ah taivaaseen                           Osmo Alaja

Minun taivaani                                            Suvi-Anne Siimes

 

 

Alkusanat

 

’Piispojen Taivas – Omeletinkeltainen Pappila’

 

Millainen on koko Suomen ja Karjalan arkkipiispa Johanneksen Taivas?

Entä stadin kundi piispa Eero Huovinen, keitä hän Taivaassa haluaa tavata?

Myös Mikkelin emerituspiispat Kalevi Toiviainen ja Osmo Alaja halajavat Taivaaseen, vaikkei siellä karjalaa kenties haastetakkaan. Leikkipuistossa on jotakin Taivaasta, arvelee piispa Erik Vikström. Puheenvuoroja Taivaasta käyttävät myös  piispat Erkki Kansanaho, Matti Sihvonen ja Leino Hassinen.

Valtionvarainministeri ja Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes kertoo ajatuksiaan elämästä, kuolemasta ja  turvallisesta Taivaan Isästä.

Suomen parhain mie-terapeutti, Lappeenrannan lahja Suomen kirkoille, Matti J. Kuronen, kertoo, mistä kaukaa löytyy  kunnon jazz –orkesteri. Taivas mietityttää myös Iltalehden päätoimittaja Pekka Karhuvaaraa, kirjailija Anna-Mari Kaskista sekä Alppien ystävää  Pekka Vihmaa.

 

’Piispojen Taivas – Omeletinkeltainen Pappila’

 

on hartaus- ja rohkaisukirja kaikille uskoville, etsiville ja kyseleville. Elämä voi olla muutakin, kuin tämä pelottava surraus ja hapuilu maan päällä. Lue, miten yksinkertaisesti ja koruttomasti piispat ja muut kuolevaiset kertovat Taivaasta ja Jumalasta.

 

Kirjan toinen osa ’Omeletinkeltainen Pappila’ on maalaispapin ahdistusta,  jurinaa ja ajoittaista uskon juhlaa. Seurakuntakirjeitä Karjalohjan Pappilasta on kiivaasti toivottu, jopa vaadittu, julkaistavaksi kirjan muodossa. Vaatijoina ovat olleet erityisesti vaimoni Malle ja kaikki seitsemän lastani sekä  kolmesta kissastamme kaksi nuorinta.

 

Tämän Karjalohjan seurakunnan julkaiseman kirjan tuotolla tuetaan vuonna 1970 palaneen kivikirkkomme korjaustöitä. Koska talvisin paleltaa, havittelemme lämmitystä kirkkoon.

 

Kiitoksen sanoja kaikille kirjoittajille: piispoille ja muille. Tosi isot kiitokset kirjan kuvittajille, valokuvaaja Seppo J.J. Sirkalle ja taiteilija Arja Vepsälle . Kiitos kieliasun tarkastajille,

opettaja Miikka Kalliolle, diakonissa Laura Yliluomalle ja talouspäällikkö Anneli Jokiniemelle.

Kiitos kaikille työkavereille kannustuksesta ja mahdollisuudesta terapioida työajalla tämän kirjan kokoamisen parissa. Samoin kiitos Karjalohjan hyvämaineisen seurakunnan luottamushenkilöille ja erityisesti kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pekka Hyytiäiselle tuesta ja ystävyydestä.

Erityiskiitos vielä perheelleni: Malle-vaimolle, joka ei tottele minua yhtään,

sekä kaikille rakkaille omapäisille lapsilleni.

Herran haltuun ystävät. Ostakaa näitä kirjoja. Myös jälleenmyyjille!

 

                                                                                       Heikki Linnavirta

                                                                                       sinisilmäinen kirkkoherra

 

 

 

 

 

                                                                                       Anna-Mari Kaskinen, kirjailija

 

Viimeisestä talvesta Valon maahan

 

Taivas on ollut  minulle todellinen jo lapsesta saakka. Mummini, jota rakastin paljon, odotti ilolla ja innolla pääsyä sinne. Itse en ollut mummin taivaaseen muutosta yhtä innoissani. Olisin halunnut pitää hänet näkö-ja kosketusetäisyydellä vielä pitkään. Niin kävikin. Mummi muutti taivaan kotiin vasta kun olin jo aikuinen, kahden lapsen äiti. Koko nuoruuteni olin kamppaillut kuoleman ajatusten kanssa. Nyt  minulla oli etuoikeus viettää mummin kanssa hänen viimeiset tuntinsa. Sain hyvästellä hänet kuoleman hetkellä ja  saatella hänet taivaan porteille. Tuo kokemus on kantanut minua. Se on auttanut käsittelemään kuolemaa, luopumista, taivasta.

 

On  lohdullista uskoa, että tämän elämän jälkeen on olemassa taivas. Täällä  maan päällä monet ihmiset joutuvat kohtaamaan niin suurta murhetta, kärsimystä  ja epäoikeudenmukaisuutta, että se tuntuisi kohtuuttomalta ilman taivasta. Taivaan todellisuus heijastaa selittämättömän kärsimyksen keskelle jo tänään hentoa valoa.

 

Valon maa

Jossain on maa ihmeellinen.

Pienet ja heikot löytävät sen.

Jossain on maa täyttymyksen.

Rakkaus puhdas, uskollinen.

 

Jossain on maa oikeuden,

sorretut, lyödyt löytävät sen.

Jossain on maa lempeyden,

on koti lämmön, lohdutuksen.

 

Väistyä saa yö lohduton.

Kirkkaus suurin luonamme on.

Hän parantaa, hän lohduttaa.

Kristuksen luona on valon maa.

 

Jossain on maa yhteyden,

hyljätyt, orvot löytävät sen.

Jossain on maa turvallinen,

rakkaus peittää kärsimyksen.

 

Jossain on maa armahduksen.

Syntiset, kurjat löytävät sen.

Jossain on maa luottamuksen,

anteeksianto täydellinen.

 

Väistyä saa yö lohduton.

Kirkkaus suurin luonamme on.

Hän parantaa, hän lohduttaa.

Kristuksen luona on valon maa.

 

 

 

 

Koittaa päivä, jolloin kaikki särkynyt tulee ehjäksi. Kaikki vääryydet

oikaistaan,

hylätyt löytävät sylin, kodittomat kodin ja orvot kestävän rakkauden.

 

Koittaa päivä, jolloin kakki selittämätön tuska saa merkityksen.

 

Koittaa päivä, jolloin vankityrmien ovet murretaan, padot avataan ja

parantava rakkaus peittää alleen sen, mitä synti ja rikkinäisyys on

riistänyt ja tuhonnut.

 

Pimeyden kätköt tuodaan valoon. Häpeä pyyhitään pois.

 

Koittaa päivä, jolloin saamme nähdä kasvoista kasvoihin hänet, joka tänään

vaeltaa salattuna keskellämme.

 

Viimeinen talvi

 

Kun päättyy talvi viimeinen,

hän saapuu halki metsien,

hän päällä tuntureiden seisoo.

Jo korret maahan vaipuvat,

ja oksat tervehdykseen  taipuvat.

Ja niin  kuin tulen loimu hän

käy halki kaiken pimeän.

Jo silmut puhkeavat kukkaan,

ja kaikki laaksot laulavat,

kyyhkyset lentoon nousevat

ja kaikki vuoripurot soivat.

 

Jo väistyy routa,

yö kyynelten,

ja valo saapuu,

se valtaa sydämen.

He saavat riemun,

vapauden.

Se loistaa kasvoilta Kristuksen.

 

Ja kodittomat, hyljätyt

hän juhlasaattoon kutsuu nyt.

He nauravat ja unelmoivat.

Ja lapset päänsä nostavat,

kun kielet särjetyt taas soivat.

He esiin käyvät piiloistaan

lyöntien jäljet kasvoillaan,

ja pelko ihmetykseen vaihtuu,

kun hänen jalanjäljissään

noin kaikki syttyy elämään

ja kipu eilisen on poissa.

 

Jo väistyy routa, yö kyynelten,

ja valo saapuu, se valtaa jokaisen.

He saavat riemun, vapauden.

Se loistaa kasvoilta Kristuksen.                                    (lainaukset kirjasta Saavu valo. Karas-Sana 1997)

 

 

Arkkipiispa Johannes

Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa

 

 

               Ajatuksia taivaasta

 

Ihmisillä on monenlaisia ajatuksia taivaasta, jotka monessa tapauksessa lähinnä heijastavat odotuksia ja toiveita. Kirkon perinnekin tarjoaa meille runsaasti tällaista ainesta, ei vähiten pyhien opetuksissa tai elämänkerroissa. Omalla kohdallani näen asiat oleellisesti siten, että meidän on ensisijaisesti etsittävä taivaskuvaamme tietyistä tähän liittyvistä Ilmestyskirjan kohdista, ei niinkään siitä, mitä omalta osaltamme haluaisimme kokea tai nähdä. Toisaalta on kuitenkin niin, että kyseiset Pyhien Kirjoitusten avaamat näyt ovat minulle myös henkilökohtaisesti rakkaat ja läheiset, vaikka lähdenkin siitä, että Jumalan taivas ylittää kaiken, mitä kykenemme ajattelemaan ja käsittämään.

 

Johanneksen Ilmestys puhuu taivaallisesta jumalanpalveluksesta. Keskeisenä ajatuksena on se, että taivas on täynnä Jumalan ylistystä.

” Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias.” Taivas on täynnä Jumalan kunnioitusta ja nöyrää kumartamista Hänen edessään, joka elää aina ja ikuisesti. ”Sinä olet arvollinen saamaan ylistyksen, kunnian ja vallan.” Vanhimmat Jumalan valtaistuimen edessä osoittavat kunnioitusta kasvoilleen heittäytyen. Taivaassa olevat julistavat Jumalaa pelastuksen tuojana.

 

Taivas on täynnä pyhien rukousta valtaistuimella Istuvalle ja enkelit liittävät kultaisesta suitsutusastiasta tulen suitsutusuhrin pyhiltä tuleviin rukouksiin. Taivas on täynnä kiitosta Jumalalle, kaikkivaltiaalle, joka on ja joka oli. Siellä iloitsevat ne, joille pelastus on tullut. Taivas on uusi Jerusalem, Jumalan pyhä kaupunki, jossa Jumala asuu ja on itse kansansa luona. Siellä kaikki palvelevat Jumalaa, Häntä, joka on taivaan asukkaitten ikuinen valo.

 

Taivas on ylistyksen, kunnioituksen, Korkeimman kumartamisen, Jumalan kiittämisen, rukouksen ja pyhän ilon tyyssija, jossa Jumala on kaikki kaikessa ja jossa Hänen palvelemisensa täyttää kaikkien elämän ja jossa kaikki on jatkuvaa Jumalan läsnäoloa ja läheisyyttä.

 

 

                                            

                                                                                                             Erik Vikström. piispa                  

 

 

Leikkipuisto

 

Kirkon ulkopuolella on leikkipuisto. Istahdan puiston penkille ja selailen hajamielisesti virsikirjaa, jonka olin ottanut mukaani kirkkoa varten. Täällä ulkona on ihanaa. Aurinko paistaa ja tunnen leudon tuulen poskeani vasten. Vihreä nurmikko on  vastaleikattu ja ruusupensaat kauniita

väriläiskiä. Muutamat pikkupojat pelaavat palloa isiensä kanssa. Kiipeilytelineiden luona seisoo äitejä, jotka seuraavat silmä tarkkana lastensa touhuja. Keinuista kuuluu iloista naurua. Mikä vastakohta tämä onkaan kirkossa vallinneeseen viileään hiljaisuuteen. Kuin kaksi erillistä maailmaa vierekkäin.

 

Yht’äkkiä mieleeni tulee ajatus. Lasten nauru; emmekö juuri äsken laulaneet siitä kirkon ruotsinkielisessä jumalanpalveluksessa: ”Jag hör skratten från lekande barn, och jag själv är ett barn i Guds famn…”(Kuulen leikkivien lasten naurua ja itse olen lapsi Jumalan sylissä). Minun täytyy katsoa virsikirjasta. Tällaisen virren luulisi olevan lastenvirsissä. Mutta, vaikka kuinka selailen ja etsin tämän otsikon alla olevia virsiä, en löydä sanoja. Kuinkahan virsi oikeastaan alkoi? Hyräilen kaunista säveltä, mutta en millään saa mieleeni alkusanoja.

 

Samalla pieni tyttö juoksee äitinsä luo itkien kovalla äänellä. Hän on kaatunut keinun luona ja satuttanut itsensä. Äiti ottaa lapsen syliinsä ja lohduttaa häntä. Silloin minulle kirkastuu: ”Jag skall gråtande kasta mig ner…” Selailen sisällysluetteloa ja löydän virren näillä alkusanoilla.

Se on virsi 580 ruotsalaisessa virsikirjassa. Yksi aivan virsikirjan viimeisistä virsistä.

Se löytyy ’Kristillinen toivo’ otsikon alta. Mutta senhän täytyy olla erehdys. Mitä tällä on tekemistä

nauravien lasten, toivon ja iäisyyden kanssa?

 

Pieni tyttö, joka äsken niin kovasti itki, on taas takaisin lapsiryhmässä, joka leikkii ja riehuu keinujen luona. ”Kuulen leikkivien lasten naurua…” Sanan palaavat mieleeni. Mitä tekemistä niillä on toivon ja taivaan kanssa? Mutta olisiko se juuri niin. Jospa se onkin paras ja läheisin taivaskuva, jonka voin löytää ja iankaikkinen elämä on juuri nämä nauravat lapset tässä leikkipuistossa. Miksipä ei?

Jos iankaikkisen elämän ilo on seurausta anteeksisaamisen tuomasta vapaudesta, jonka löysin kirkossa, ja jos iankaikkinen elämä on vapautta kaikesta pakosta, niin silloin  tämä leikkipuisto kertoo jotakin taivaan läheisyydestä, jonka voimme kokea.

 

Täällä ei todellakaan vallitse minkäänlaista  pakkoa. Täällä vallitsee vapaus. Katselen pienempiä lapsia, jotka istuvat hiekkalaatikolla ja rakentavat hiekkalinnoja. Nämä lapset ovat kuin mahtavat ruhtinaat maailmassa, jonka he ovat vapaudessa luoneet ja jota he hallitsevat täydellisesti.

Tällaisia ruhtinaita he saavat olla omassa  lapsen maailmassaan, kun aikuiset eivät tunkeudu siihen!

 

Annan katseeni kiertää palloa pelaaviin poikiin ja isiin. Mikä vapaus siinä leikissä. Ei suorituspakkoa, saavat tehdä juuri sitä, mikä mieleen juolahtaa. Jos joku heistä väsyy, niin hän voi käydä nurmikolle makaamaan. Samalla koko leikkipuiston yllä lepää suuri turvallisuus: isä ja äiti näkevät meidät ja ovat koko ajan lähellä.

 

Istunko nyt taivaan ja iankaikkisen elämän portilla? Ainakin olen hyvin lähellä.

Eikö Raamatussakin lue, että taivas on juhla, että siellä on leikkisä karnevaalitunnelma, kun siellä riemuitaan palmunoksat käsissä. Eikö siellä lue, että Jumala kaikkein ensimmäiseksi on pyyhkivä kaikki kyyneleet lastensa silmistä, jotka ovat tulleet kotiin. Eikö puhuta puistosta ja sen kauniista puista, aivan kuten tässä leikkipuistossa kirkon ulkopuolella. Vielä kerran vilkaisen keinuvia ja kiipeileviä lapsia. Tuskinpa he tietävät, että ovat auttaneet minua tekemään hyvin suuren löydön. Nyt aavistan, mitä on iankaikkinen elämä.

 

 

                                                                                                            

 

Heikki Linnavirta, kirkkoherra

Karjalohjan hyvämaineisesta seurakunnasta

 

Jeesus ja minä

 

 

Pelko on saatanan käyntikortti. Minun elämässäni noita käyntikortteja on

iso nippu: pelkään pimeää, pelkään esiintymistä, pelkään sairauksia, pelkään isokenkäisiä, pelkään kevytkenkäisiä, pelkään tulevaisuutta, pelkään kuolemaa. Jos pelko antaisi siivet, olisin huippulentäjä.

 

Minun Taivaani on kahvilan pöytä, kuin Ylva Eggehornin runossa. Siinä istumme

Jeesus ja minä. Meillä on edessä pullo Coca Colaa,  kahvikupit tai miksi ei ihan

reilu punaviinipullo, koska Jeesuksen seurassa sitä uskaltaisi varmaan juodakin

pälyilemättä tai liikaa humaltumatta.

 

Pääasia on kuitenkin se Jeesuksen seura, Jumalani läsnäolo. Eikä Jeesus sanoisi: ”Nyt minun täytyy mennä, moi!” Ei, Jeesus olisi kanssani. Me olisimme yhdessä siinä meidän pöydässämme ja jatkaisimme yhdessä aikanaan matkaa, enkä minä tuntisi enää koskaan itseäni pelokkaaksi tai yksinäiseksi.

 

’Piispojen Taivas’ on hartauskirja ja matkakirja meille kaikille, jotka pelkäämme ja kaipaamme. Meille, jotka haluamme enemmän ja uskomme tai ainakin aavistamme: Jumalalla on vastaus. Jeesus on tie meitä varten.

 

Kun olin siunaamassa äitiäni Östersundomin kappelissa tammikuussa 2000 meillä oli tilaisuudessa paljon musiikkia. Virsien aikana oli hyvä itkeä.

Ehkä sittenkin virsiä oli liian vähän. Sairastuin selkäkipuihin, sain munuaiskivikohtauksia muutaman kerran. Olin varma, että kuolen ja pelko sai ylivallan. Vaikka selkäkivut talttuivat, ja munuaiskivut hävisivät, niin pelko jäi päälle. Kuoleman, syövän ja kaiken pimeän pelko.

 

Luin Raamattua, etsin lohduttavia hartauskirjoja,  rukoilin ja itkin.

Kirjoja lohdutuksesta ja taivaasta ei kovin paljon löytynyt – ainakaan rakkaan kansankirkkomme piiristä. Tämän takia kirjoitin kirkkomme piispoille ja ortodoksikirkon arkkipiispalle ja pyysin kirjoituksia Taivaasta.

 

Kiitos kaikille piispoille, arkkipiispa Johannekselle, muille kirjoittajille.

Minua ainakin lohduttaa se, että olemme niin samanlaisia isojen asioiden edessä:

avuttomia Jumalan lapsia, jotka kaipaavat Isän syliin. Ja näin on varmasti hyvä.

 

Yhdessä toisten veljinä ja sisarina, yhteisellä matkalla pelotkin tuntuvat pienemmiltä ja Jeesus…kyllä Hän on tullut vierelle – jäädäkseen ja  opastaakseen. Perille asti.

 

 

                                                                                                        Eero Huovinen, piispa

 

      ”Ei taivahassa kuolon vaaraa...”

 

 

Uteliaisuus taivasta kohtaan on suuri. Jo lapsena mielikuvitus laukkaa. Puoli vuosisa­taa sitten pojankoltiaisena pyhäkoulussa lauloin Siionin kanteleen lastenlaulua: ”Onpa taivaassa tarjona lapsillekin, kun he Herrassa kuolevat vaan, kultakruunut ja valkeat vaattehetkin, harput joilla he soitella saa.”

 

Myöhemmin elämässä olen hämmästellyt, miten paljon lasten mielikuviin ja lauluihin sisältyi haaveita taivaasta, ehkä pelkojakin. Runoasiamiehet eivät vielä vartioineet pyhäkoulujen kertomuksia eikä lauluja ollut vielä normalisoitu. Kun tultiin 1960-luvulle, Siionin Kannelkin putsattiin ahdistaviksi arvelluista ilmaisuista, ja niinpä lapset lauloivat vähän siistimmin: ”Kodin Herra suo pienille ystävilleen, elon taival kun jäänyt on taa, kultakruunut ja kantelet soittimikseen, lumivalkeat vaatteet he saa.”

 

Ehkäpä meillä nyt elämän jälkipuoliskoa elävillä oli lapsuudessa tilaisuus mielissäm­me työstää ja käydä läpi väkeviä, uhkaaviakin tuntoja, mutta myös rohkeita ja haaveel­lisia. Grimmin kaameat sadut kuunneltiin nekin läpi ilman suurempia vaurioita.

 

Oli muitakin suosittuja hengellisiä lauluja, jotka puhuivat kuolemasta ja taivaasta. Lähetyslaulussa samastuttiin sairaaseen Saaraan. ”‘Ei taivahassa kuolon vaaraa, ei kyyneleitä, yötäkään’, näin lauloi kerran Musta Saara, pien neekerlapsi hyvillään.”

 

Saarakin ajatteli taivasta jo etukäteen: ”Ja taivas kaiken tuskan poistaa, ja sieltä kyynel poissa on, ja mulle Herran kasvot loistaa kuin paiste kirkkaan auringon.”

 

Iltaisin sängyn laidalla istuvan äidin kanssa laulettiin lyhennettyä muunnelmaa tutusta iltalaulusta: ”Levolle laskeun Luojani, Armias ole suojani! Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi.”  Tottahan äidiltä - ainakin viiden kuuden vanhana - kyseltiin, mitä sitten tapahtuisi, jos en tosiaankaan nousisi. Ja näin saatiin turvallisessa ympäris­tössä mennä vähän psyykeen puolellekin.

 

Kun äiti sitten melko varhain kuoli, isä ja me kolme pientä miestä jäimme haparoi­maan iltarukouksen sanoja. Loppu oli kuitenkin aina sama: ”Vie meidät kaikki kerran taivaan kotiin, missä rakas äitikin on.”

 

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä hankalampi on ollut ajatella taivasta ja laulaa siitä. Kun tietoa, ymmärrystä ja järkeä on tullut vähän lisää, on taivaskin käynyt etäisem­mäksi. Mitä taivaasta voi oikein tietää?

 

Vanha uskon viisaus on ollut, että taivas on täynnä arvoituksia. Vain jotain kuvasti­men kaltaista voi aavistella.

 

Jännittävää on ollut havaita, että lasten laulujen ja rukousten sanat tulevat aika lähelle sitä, mitä kristillinen perinne ja oppi ovat kaikessa niukkuudessaan rohjenneet taivaas­ta sanoa. Kolme piirrettä on nyt mielessäni:

 

Ensimmäinen on Mustan Saaran oppi: ”Ja mulle Herran kasvot loistaa kuin paiste kirkkaan auringon”. Taivaassa toteutuu Jumalan autuas katseleminen, oppineiden kielellä latinaksi visio beatifica Dei. Täällä maan päällä Jumala on salattu. Emme tavoita hänen kaikkivaltiuttaan emmekä hänen tutkimattomuuttaan. Joudumme ihmettelemään hänen teitään. ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitus­ta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.” (1 Kor. 13:12)

 

Toinen taivaan piirre on sekin samasta laulusta:  ”Ja taivas kaiken tuskan poistaa, ja sieltä kyynel poissa on”, tai toiseen kertaan: ”Ei taivahassa kuolon vaaraa, ei kyynelei­tä, yötäkään”. Monet Raamatun kuvat taivaasta ovat käänteisiä; niissä sanotaan, mitä taivaassa ei ole: ei kuolemaa, ei kyyneleitä, ei tuskaa...

 

Ilmestyskirjaan sisältyy yksi kauneimpia ja toivorikkaimpia lupauksia: ”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” (Ilm. 21:3-4)

 

Ja vielä kolmas toivo taivaasta, nimittäin jälleennäkemisen toivo. Onko niin, että voin vielä kohdata ne, jotka tässä elämässä ovat olleet rakkaita?

 

Jos kerran ristin ryöväri ja pahantekijä (Luuk. 23:43), köyhä Lasarus, vanha Abraham (Luuk. 16:22) ja monet muut mainitaan taivaan joukkoihin kuuluvaksi, niin kai sitä voi toivoa, että vielä tapaisi äitinsäkin - ja joitakin muitakin.

 

 

 

                                                                                              Erkki Kansanaho, emerituspiispa

 

Katselemme vielä kuin kuvastimesta

 

Ajatellessani taivasta, iankaikkista elämää, olen aina käsittänyt, että se on täydellisen rakkauden ja ilon olotila. Iankaikkinen elämä on Jumalan lasten sanomatonta autuutta ja kirkkautta taivaassa Jumalan luona, kuten vuoden 1948 Kristinopissa sanotaan. He palvelevat ja ylistävät häntä iankaikkisesti.

Uuden Katekismuksen mukaan meitä odottaa elämä ilman kärsimystä ja kipua. Jumala luo uudet taivaat ja maan, joissa ei ole mitään pahuutta. Yhdessä kaikkien pyhien kanssa palvelemme Jumalaa ja iloitsemme hänen ikuisesta rakkaudestaan. ”Silloin näemme hänet kasvoista kasvoihin.” (1. Kor 13:12)

Virrentekijä ilmaisee taivaan omalla tavallaan:

”Siell’ kaunis kannel soi,

 veisaamme virttä uutta,

 ei koskaan lopu se,

 ei koskaan vanhene.”

 

Kaikki iankaikkisuusvirret kertovat siitä, mikä Jumalan lapsia taivaassa odottaa. Lapsesta asti olen osannut kauniin laulun:

 

”Täällä on kuin kukkasella,

 aika lyhyt meillä.

 Siellä ilo loppumaton,

 niin kuin enkeleillä.

 

 Täällä sydän huokailee ja

 itku silmän täyttää.

 Siellä sydän iloitsee ja

 silmä riemun  näyttää.”

 

Monet ovat koettaneet kuvata taivasta sanoin, mutta he ovat voineet tehdä sen vain vertauksin. Aleksis Kivi kirjoitti:

 

”Ja kun viimein päätetty on matka,

 astun kunniasi kaupunkiin,

 jonka muurit kullast’, krysoliiteist’

 hohtaa kesäisillä kunnahill’.”

 

Minun taivaani on tällainen. En kykene sitä tarkemmin määrittelemään, koska tietoni on vajavaista. Elän uskon varassa, en näkemisessä.

 

 

Täällä ajassa on tärkeintä kysyä: ”Kuinka pääsen Jumalan luokse.”

Siihen saamme vastauksen Hänen Sanastaan. Ihminen omistaa uskossa Jumalan vanhurskauden, armon ja pelastuksen, kunnes usko vaihtuu näkemiseksi. Katekismuksessa sanotaan: Jeesus on luvannut, ettei yksikään, joka uskoo häneen, milloinkaan kuole. Ne, jotka luottavat Jumalaan, elävät iankaikkista elämää jo tässä ajassa.

” Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.”

  ( Room 10:17) ”Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä.” (Joh 3:36)

 

Kaksi pappisveljeä keskusteli kerran iankaikkisesta elämästä koettaen selittää, mitä he taivaasta odottavat. He sopivat siitä, että se, joka kuolee ensiksi, lähettää viestin, millainen taivas on.

Jos se on sellainen, kuin he odottivat, kuuluu viesti ’taliter’ (sellainen), mutta jos se on toisenlainen, on vastaus ’aliter’ (toisenlainen). Kun viesti tuli, se kuului

’totaliter aliter’ (kokonaan toisenlainen).

 

Tämä arkinen tarina, jollaiseksi se on tarkoitettukin, kertoo sen, mistä apostoli

Paavali kirjoitti: ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä.” ( 1. Kor 13:12)

 

 

                      Matti J. Kuronen, perheneuvoja,

  rovasti ja kirjailija

 

Taivaassa pidetään taukoja

Trumpetisti Louis Armstrong seisoi portilla ja Pietari pyysi sisään. Tulija sai uuden kultaisen trumpetin ja portinvartija viittasi käymään peremmälle. Jostain kuului mahtavasti swengaavaa musiikkia. Louis lähti ääntä kohti ja saapui suureen saliin, missä kaikki hänen kuolleet keikkakaverinsa olivat lavalla ja improvisoivat paremmin kuin koskaan aikaisemmin. King Oliver näytti tyhjää paikkaa trumpettisektiossa ja pyysi soittamaan. Louis kohotti torven ja hämmästyi ääntä. Koskaan hänen eläessään se ei ollut kuulostanut yhtä puhtaalta, koskaan hän ei ollut soittanut ylä-ääniä yhtä pehmeästi, eikä komppi ollut koskaan pysynyt kasassa niin kuin nyt. Mestarin ilmestyminen joukkoon muutti ohjelmistoa ja niin soitettiin hänen kappaleitaan Stomping at Mahogany Hallia seurasi A Kiss To Build A Dream On, Faithful Husaria Mack the Knife ja jopa puhkikulunut renkutus When the Saits go Marching in tuntui uudelta ja tuoreelta. Meno sen kun koveni, tempot nopeutuivat ja swengi kulki kuin hirvi pitkin pikatien reunaa. Monen tunnin soiton jälkeen Louis kääntyi King Oliveriin päin ja kysyi: "Kuule, King, milloin täällä taivaassa pidetään taukoja?" King katsoi surullisesti takaisin: "Taukoja, taivaassa - kummalla puolella sinä oikein luulet olevasi? Täällä ei taukoja tunneta."
Minun taivaassani pidetään taukoja.

Leino Hassinen

Inkerin kirkon emerituspiispa

 

                  Tätä en olisi ikinä uskonut

 

”Isä meidän, joka olet taivaassa…”, ja minä olen maan päällä. Isän luo olen kuitenkin menossa. Taivaaseen pitää taivaltaa, muuten ei pääse perille.

Tuhlaajapoikakertomus valottaa mielestäni hyvin meille kristityille taivasta.

Tuhlaajapojalla on tietoisuus isän kodista. Isän koti on olemassaolon äärimmäinen tukikohta. Jollei voi turvautua siihen, kaikki hajoaa. Kannattaa

ponnistaa viimeisetkin voimat, koska sieltähän minä olen lähtöisin. Minä en jää vain sikojen kaukalokumppaniksi, pelkäksi eläimeksi. Tiedän juureni.

Isän koti valottaa taivasta yllätyksellisyydellään. Vastaanotto yllättää kaikki etukäteiskuvitteluni ja valmistetut puheenvuoroni. Isä ylittää pelkoni ja odotukseni. Tätä en olisi ikinä uskonut!

 

Perillepääsemiseen antaa taivaallisen tunnun ylitseläikehtivä ilo. Juhla-asu ja

-ateria, musiikki ja karkelotanssi, symphonia et chorum, muodostavat isän kodin ilmapiirin. Tuhlaajapoika on kaikkien pelastettujen edustaja; mehän kaikki palaamme kyseenalaisilta tottelemattomuuden retkiltämme. Hänen saapumisensa on suunnaton ilonaihe. Tämä ilon ilmapiiri ilmenee kaikista Raamatun taivaskuvista, yljästä ja morsiamesta, hääateriasta, uudesta Jerusalemista. Samaa uudelleen virittynyttä toivoa viestittävät elävä vesi ja elämänpuu. Entinen on mennyt, ei ole yötä eikä kyyneleitä, ei kuluttavia. tuskaisia kysymyksiä. Täyttymyksen aika on tullut.

 

Taivaasta loistaa maan päälle säteitä. Toisille ne valaisevat kurjia oloja, toisille miellyttävää hyvinvointia. Kaikille taivas merkitsee vapautumista ihmisen itseriittoisuudesta. Emme kykene ajattelemaan, että joku ihminen tai ihmisryhmä voisi olla taivaassa muita ylempi ja alistaisi toisia. Kaikki on yhtä pelastettujen joukkoa, enimmäkseen siitä suuresta ahdistuksesta tulleita.

 

Tietoisuus isän kodista, taivaasta, on valtava voimavara arjen ratkaisuissa. Päinvastoin kuin yleensä sanotaan, Kristuksen tarjoama pelastus vapauttaa elämään täysillä tätä elämää. Terveys, raha ja yhteiskunnallinen asema kadottavat kiihkeää tavoiteltavuuttaan, kun elämä on kiinnitetty taivaaseen. Eivät ne menetä merkitystään, mutta ne suhteellistuvat. Mitä selvemmin taivas erottuu horisontissa, sitä rohkeammin voin heittäytyä tämän maailman melskeisiin, kantamaan vastuuta Isäni antamasta tehtävästä vallita luomakuntaa. Iällä ei ole siinä merkitystä, ainoastaan taivaan säteilyvoimalla.

 

 

Kristittyjen pääoma on taivas. Kruununperillisen pääoma luo jokapäiväiseen elämään uskalluksen ja uudenlaisen sitoutumisen talon töihin. Se, että ’meillä on yhdyskuntamme taivaassa’, ei tee meistä huolettomia turisteja omassa joka-aikaisessa ympäristössämme. Usko ei herpaannuta meitä seurailemaan sivullisina tai suorastaan välinpitämättöminä tapahtumia. Päinvastoin usko auttaa meitä näkemään tämän tai tuon ihmisryhmän uudella tavalla ja panee heidät sydämelle. Tajuamme syvästi, ettei näin pahoin vääristynyt maailma ole Isän tarkoittama koti lapsilleen.

 

 

Vanhastaan puhutaan taivaasta maan päällä.  Ilmaisulla on monia merkityksiä. Yksi keskeinen näkökulma avautuu sanonnasta ’kahden maan kansalaisuus’. Näin elämän todellisuus ymmärretään monipuolisemmin kuin pelkästään biologisena. Kun usko avaa meille Jumalan läsnäolon valtavuuden, taivas tulvii maan päälle valoa, iloa, mielekkyyttä ja toimintatarmoa. Taivaan urkuparvelta soi ylistys alas, ja autuuden riemu tarttuu meihinkin, tarttuu ja kantaa.

 

                                                                

                                                                                      

                                                                                       Matti Sihvonen, emerituspiispa

 

Taivas?

 

Lapsena lauloin innokkaasti pyhäkoulussa:

 

Onpa taivaassa tarjona lapsillekin,

jotka Jeesusta rakastavat,

kultakruunut ja valkeat vaattehetkin,

harput joilla he soittelevat.

 

Oman lisävärinsä taivaan kultakaupungin kuvaan toi laulu Musta Saara, joka kertoi ’kurjalla tautivuoteellaan’ sairastaneesta mustasta tytöstä ja hänen kuolemastaan lujassa uskossa uuteen elämään taivaassa.

 

Eiväthän noiden iäksi muistiin jääneiden laulujen taivaskäsitykset tietenkään olleet tuulesta temmattuja vaan nousivat suoraan Ilmestyskirjan näkyjen pohjalta. Minulle taivas alkoi kuitenkin lapsuuden ohitettuani muuttua yhä hämärämmäksi ja kaukaisemmaksi. En kerta kaikkiaan kaivannut taivaaseen.

 

Kun aloitin teologian opintoni, yksi vaikeimpia ajatuksen kompastuskiviä oli käsitys taivaasta ja iankaikkisesta elämästä. Kuvittelin sen tarkoittavan loputonta aikaa. Miten sellainen olisi mahdollista? Pitäisihän pitkälläkin ajalla jokin määrä ja mitta olla. Mitä merkitystä tuollaisella loppumattomalla elämällä olisi? Mieletöntä!

En kaivannut taivaaseen, en vähääkään. Minulle riitti tämä elämä. Kiinnostavia asioita oli maailmassa yllin kyllin.

Valmistuin papiksi. Saarnasin mielelläni, mutta taivaasta en puhunut. Välistä iski mieleen kauhea epäilys: minulla ei taida ollenkaan olla oikeaa uskoa, koska en välitä ajatella taivasta. Taivasikävä, josta jotkut toiset puhuivat, oli minulle tuntematon asia.

 

Ensimmäinen jysähdys ja äkkipysähdys tässä asiassa tuli ollessani jo piispanvirassa. Isäni kuoli. Isä oli ollut minulle hyvin läheinen. Yhdessä olimme olleet kalassa, työssä pellolla ja metsässä, evakkotaipaleella ja kirkkomatkoilla, läpi lapsuuden ja nuoruuden. Koulu- ja opiskeluaikana kuluivat joulu- ja hiihtolomat tukinkaadossa ja -ajossa tai muussa metsätyössä, yhdessä isän kanssa.

Siinä yhteys vahvistui henkisesti ja fyysisesti, kun voimat äärimmilleen ponnistaen syvässä lumessa kangettiin tukkia rekeen.

 

Ja nyt sitten jouduin katselemaan isän kangistunutta ruumista ja suljettuja silmiä sairaalan kylmähuoneessa. Kaikki yhdessä koettu tulvahti voimakkaana liikutuksena ruumiini ja sieluni läpi. Miten tahtoisinkaan vielä tavata isän. Mutta sehän on uskomme mukaan mahdollista. Taivaassa! Sielussani alkoi orastaa ikävä taivaaseen.

 

Tämä oli kuitenkin vasta alkua! Seitsemän vuotta myöhemmin tuli isku, josta en ole vielä tointunut. Minulle äärettömän rakas poikani Jussi lähti tästä elämästä yllättäen ja aavistamatta. Se välähti ja pirstoi uskoni Jumalaan, niin kuin salama lyö korkeaan kuuseen ja hajottaa sen tuhansiksi säleiksi. Raamatusta tulivat silloin psalmit päivittäiseksi lukemistoksi. Psalmeissa taistelevat ihmiset epäilysten ja luottamuksen välimaastossa, katumuksen ja kiitoksen syvyyksissä ja korkeuksissa. Monesti he näyttävät jäävän vain sen varaan, että näyttäköön nyt miltä tahansa, Jumalan vanhurskaus ja armo sanovat sittenkin viimeisen sanan.

 

Jumala on avannut minulle taivasta kärsimysten ja menetysten kautta. Poikani Jussi on kuolemallaan johtanut minua kohti taivasta. En tiedä, millaista siellä on.

Sen vain tiedän, että siellä on minun Vapahtajani, siellä on rakas isäni ja äitini, siellä on ainoa poikani ja siellä on kaikki hyvin. Kaipaan taivasta, joka viimein tukahduttaa kapinani ja täyttää sieluni pohjattoman ikävän.

 

Yhä uudestaan palaan ajatuksissani apostoli Paavalin sanaan:

 

                      Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta,

mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä

vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut

täydellisesti tuntee. ( 1. Kor 13:12)

 

 

 

                                            Pekka Karhuvaara, Iltalehden päätoimittaja

 

               Pääsenkö Taivaaseen? Haluanko sinne?

Jos vuoteeltain en nousisi, Taivaaseen ota tykösi, aamen ja hyvää yötä.
Näin päättyy ensimmäinen ulkoa oppimani runo. Kaksivuotiaasta asti olen joutunut ottamaan huomioon kuoleman mahdollisuuden. Myöhemmin mietin, miksi ihmeessä minä nyt en aamulla vuoteeltani nousisi, mutta päätin pelata varman päälle. Alakoulussa ymmärsin, että oli olemassa vakuutus kuoleman varalle. Ajattelin, ettei pikku runon lukeminen Luojalle iltaisin ole kova hinta siitä, että voisin jatkaa puuhailuja, vaikka sattuisinkin jäämään raitiovaunun alle ja kuolla.

Vakuutuksen toimivuudesta ei ole varmuutta. Se on uskon asia. Luterilaisen opin
mukaan minun täytyy uskoa Kristukseen, jotta pääsen Taivaaseen. Jos en usko,
joudun kadotukseen, koska synnin palkka on kuolema. Tämä herättää kysymyksiä,
joihin en tiedä vastausta. Saako uskossani olla mitään varauksia, esimerkiksi Jeesuksen ylösnousemuksen suhteen? Täytyykö minun käyttäytyä tietyllä tavalla, jotta iankaikkiseen elämään
johtava uskonkelpoisuus täyttyy? Jos omistaisin elämäni kymmenen käskyn rikkomiselle ja vasta kuolinvuoteellani tunnustaisin uskoni Kristukseen ja pyytäisin taivaallista jatkoaikaa, niin
myönnettäisiinkö se? Toisaalta tuntuu kohtuuttomalta, että kunnon kansalaisena elämänsä elänyt

ei-uskova lähimmäisemme tuomitaan kylmästi kadotukseen.

Olenko aivan varma, että ylipäänsä haluan Taivaaseen? Ei iankaikkinen elämä ole itseisarvo. Raamattu antaa vain vähän viitteitä siitä, millaista Taivaassa on. Ilmestyskirja sanoo, että "kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa".
Jos tällä tarkoitetaan iankaikkista keskittymistä kiitollisuuden osoittamiseen Jeesukselle ja Jumalalle taivaallisessa seurakunnassa, ylösnousu ei tunnu järin houkuttelevalta. Ainakin pitäisi huolehtia siitä, ettei Isällä ja Pojalla ole alipäällystöä, koska siitä syntyy kateutta, vehkeilyä ja turhanpäiväisiä seremonioita.  Seremoniat ovat nukuttavia. Miksi en saman tien vain nukkuisi
ikuisesti?

Minun Taivaassani kaikki tulokkaat ohjattaisiin kulkemaan eräänlaisen sädetyslaitteen läpi. Säteet poistaisivat ensimmäiseksi ajantajun, koska iankaikkisuudessa on vaara pitkästyä, vaikka tarjolla olisi monipuolisesti virikkeitä. Viihtyvyyden ja ilon takaamiseksi olisi välttämätöntä, että laite
tekisi meistä uudenlaisia ihmisiä. Säteet poistaisivat sielustamme ahneuden, kateuden, vallanhimon, alemmuudentunnon, mustasukkaisuuden ja epärehellisyyden.
Sellaiseen Taivaaseen haluaisin nousta. Ensimmäisenä yrittäisin etsiä käsiini vanhat hyvät ystäväni Jukan, Jopin ja Fisun. Jos he olisivat Taivaaseen päässeet, pyytäisin heitä esittelemään minulle paikkakunnan parhaiten varustetun olutravintolan, jossa alkaisimme yhdessä suunnitella jotain hauskaa. Illalla menisin äidin luokse syömään munuaisia kermakastikkeessa.

Jos vuoteeltain en nousisi, Taivaaseen ota tykösi. Aamen.

 
                                                                 Pekka Vihma, eläkkeellä oleva

                                                                 Siblingenin kirkkoherra

 

Benjamin

 

Olimme Sveitsissä Bernin ylämaalla sanomattoman kauniissa alppikylässä nimeltä Grindelwald. Siellä kuulin tarinan, joka merkitsi minulle itselleni hyvin paljon ja kertoi taivaasta, joka ei ole missään kaukana, vaan ihan tässä ja nyt. Näin tämä tarina vapaasti kerrottuna kuuluu:

Eräässä pikkuisessa alppikylässä eleli poika nimeltä Benjamin. Hän oli ihan tavallinen pikkumies, mutta yksi asia erotti hänet monista hänen kavereistaan. Hän halusi nimittäin välttämättä tietää,  millainen taivas on ja miltä Isä Jumala näyttää! Hän puhui siitä usein vanhempiensa kanssa, jotka kärsivällisesti häntä kuuntelivat ja halusivat poikaansa auttaa, mutta heidän mahdollisuutensa olivat kuitenkin rajalliset.

 

Eräänä yönä Benjamin makasi sängyssään, uni ei millään ollut tulla silmään. Ja taasen heräsi tuo voimakas halu tietää, millainen taivas on ja miltä Isä Jumala näyttää. Nyt hän halusi tehdä jotakin asian hyväksi. Hän pujahti ulos pihalle. Täysikuu loisti pilvettömältä taivaalta, joka oli kuin sinimustaa samettia hopeisine tähtineen. Pihalla olevaan korkeaan lehmukseen Benjamin kiipesi. Aivan latvaan saakka hän pääsi. Kuitenkaan taivas ei tullut yhtään lähemmäksi, miltei päinvastoin oli asian laita. Puussa oli lintuja, jotka unisina seurasivat pikkuisen miehen puuhia. Niiltä Benjamin kysyi, olisivatko ne  tietoisia siitä millainen taivas on ja olisivatko he korkealla lennellessään ehkä nähneet Isä Jumalan. Eivät linnut osanneet häntä valistaa mutta sanoivat, että kylän kirkossa voisi ehkä joku häntä auttaa eteenpäin.

 

Kirkon Benjamin tunsi hyvin ja tiesi, että sen ovi oli aina auki. Hän tiesi myös portaat, jotka johtivat kellotorniin. Jospa sieltä näkisi jotakin enemmän kuin maan päältä! Mutta ei. Tornin luukuista hän kurkisteli mutta ei nähnyt muuta kuin pari naakkaa, jotka hyvin avuliaina hänelle sanoivat, että ehkä Alppien huipulta Benjamin saisi  apua etsintäänsä. 

 

Niinpä Benjamin lähti kulkemaan kohti vuoristoradan pääteasemaa. Siellä olivat keskellä yötä korjaustyöt käynnissä. Ystävällinen mies antoi Benjaminille luvan ajaa huoltovaunulla aivan ylös asti. Piti vielä kävellä tovin matkaa, mutta sitten pikkuinen vaeltaja oli aivan huipulla sinne pystytetyn ristin juurella. Alhaalla laaksossa näkyivät kuun valossa talot, jotka olivat kuin tulitikkurasioita. Ylhäällä, pyörryttävän ylhäällä, avartui hänen yllensä samettinen taivas, tähdet ja kuu. Vieressä vihelsi murmeli, joka uteliaana katseli Benjaminia ja yritti arvailla, pitäisikö lähteä koloon karkuun, mutta jäi kuitenkin paikoilleen.

 

Poika käytti tilaisuutta hyväkseen ja teki jo edellä useammin mainitun kysymyksen. Millainen on taivas ja miltä Isä Jumala näyttää? Murmeli viittasi korkealla kaartelevaan haukkaan, joka valmistautui hyökkäykseen. Petolinnun isku kuitenkin osui viereen, mutta Benjamin käytti tilaisuutta hyväkseen ja esitti sillekin kysymyksensä nyt jo ties kuinka monennen kerran. Haukka totesi olevansa täysin selvillä siitä, että taivas on olemassa ja että Isä Jumala on kaikki luonut. Mutta sen pidemmäksi eivät senkään neuvot riittäneet. Sanoi vain, että kuningas Tuuli olisi ehkä tässä asiassa oikea taho auttamaan.

 

Ja samalla tuli etelän suunnalta valtavan voimakas Föhnituuli ja  sieppasi Benjaminin syliinsä. Hädissään hän kysyi, oliko kuningas Tuuli ehkä mukana leikissä. Jonkinlaisen vastauksen poika sai, mutta ei sitä oikein käsittänyt. Häntä vietiin jonnekin ja hänestä matka kesti ikuisuuden. Hän ei enää tajunnut oikeastaan mitään. Tuuli vain vinkui ja meno oli hurjaa!

Mutta sitten hän havahtui. Hän istui kedolla, joka oli täynnä kukkia. Aurinko oli jo noussut vuorten takaa. Linnut lauloivat. Kaikki oli sanomattoman kaunista. Benjamin ilahtui. Tämä oli nyt aivan varmasti taivas!

 

Samalla kuului joku lähestyvän. Isä Jumala varmaankin! Benjamin kääntyi ja näki, miten oma äiti ja isä tulivat juoksujalkaa hänen luokseen ja sulkivat hänet syliinsä. Ja yhtäkkiä hän tajusi: tämähän on oma kotipiha, jossa hän koki olevansa toden totta taivaassa, joka ei ollut missään kaukana, kaukana poissa, vaan ihan tässä ja nyt. Isä Jumalaa hän ei tosin nähnyt, mutta tunsi kuinka hän seisoi hymyilevänä heidän vieressään. Samalla hän muisti kuinka Jeesus oli usein ystävilleen sanonut, että Jumalan valtakunta, taivas, on heidän keskellään ja missä taivas on, siellä on myös itse Isä Jumala, joka rakastaa meitä kaikkia loppumattoman suurella rakkaudellaan.    

 

Tuosta samaisesta Grindelwaldin kylästä lähdin useamman kerran perheeni kanssa vaeltamaan vuorille. Kun siellä alppipoluilla kuljimme, tunsimme merkillistä vapautta ja riemua ja se riemu tuntui kulkevan kaikkien muidenkin vaeltajien mukana. Iloisia tervehdyksiä vaihdoimme kaikkien kanssa: ”Grüezi” tai ”Grüezi mittenand” ja sehän on sveitsiläisten ”Grüss Gott” elikkä sanoisiko ”Jumalan haltuun”? Sitä haluaisin nyt teille kaikille, rakkaat ystävät, toivottaa ja samalla taivaan aina lähellä oloa. Silloin meiltä ei mitään puutu. 

 

 

Kalevi Toiviainen

                      emerituspiispa

 

Hoviväkeä ja muita kuvia

 

 

Lapsuuteni pyhäkoulusta on jäänyt mieleeni laulu, jota varmaan usein laulettiin:

”Onpa taivaassa tarjona lapsillekin

 jotka Jeesusta rakastavat,

 kultakruunut ja valkeat vaattehetkin

 harput joilla he soittelevat.”

 

Myöhemmin sitten olen kuullut tällaisia lauluja pilkattavan: Eikö taivaassa olo ole tylsää, jos se on tuollaista? Kuka nyt jaksaa aina vain soitella ja kulkea juhlavaatteissa? Jostakin ovat jääneet mieleen pilkkalaulun sanat:

” Taivahassa, pahoin pelkään, pannaan mulle siivet selkään…”

 

Suomessa vieraillut afrikkalainen kirkonjohtaja taas lohdutti suomalaisia sillä, että taivaassa ei ole talvea. Lämpimän maan mies kammoksui lunta ja pakkasia ja luuli suomalaistenkin niitä vierastavan. Hän ei ollut kokenut vuodenaikojen vaihtelua maassamme. Siksi hän ei voinut kuvitella, että suomalaisille ei talvi ole vain kielteinen vuodenaika. Mukana on toki myös myönteisiä kokemuksia: valkoisia hankia, hiihtoa ja luistelua, lämpimän kodin rauhaa talven tuiskujen keskellä.

 

On erilaisia mielikuvia elämästä tämän elämän jälkeen. Lapsi haaveilee pääsemisestä ‘hoviväkeen’ niin kuin koulunäytelmissä. Siitä kruunut ja valkeat vaatteet ja harput. Intiaanit puhuivat autuaista metsästysmaista. Raamatun maassa taas unelmoitiin ajasta, jolloin ”enää heitä ei polta aurinko eikä paahtava helle” (Ilm. 7:16). Etelän ihmisellehän aurinko on usein vihollinen, kun taas meille suomalaisille se yleensä on odotettu ja kaivattu valon ja lämmön lähde.

 

                                  Rakastavat ajatukset paljastuvat

 

Minullakin on haaveeni. On paljon kysymyksiä, joihin en ole löytänyt vastausta. Kyselen esimerkiksi, miksi on olemassa kärsimystä. Miksi hyvyys ja oikeus näyttävät jäävän niin usein tappiolle ja toteutumatta? Olen myös usein epävarma, miten jokin raamatunkohta on oikeastaan ymmärrettävä. Koetan pyrkiä tiedonsirpaleista kohti  kokonaisuutta, mutta joskus joudun epäilemään, onko sitä. On paljon sellaista, mitä en Jumalan ajatuksista ymmärrä. Olen etsijä, joka kurkottaa kohti salaisuuden porttia, jotta kuulisi edes kuiskauksen sen toiselta puolen.

 

Siksi minua puhuttelee Paavalin näky tulevaisuudesta: ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” (1 Kor 13:12). Uskon Paavalin tarkoittavan taivaan elämää. Silloin verho vetäytyy syrjään ja ymmärrän nekin Jumalan rakastavat ajatukset, joita nyt en tajua.

 

 

                                         Taivaasta voi puhua vain kuvin

 

On siis erilaisia käsityksiä taivaasta. Se johtuu erilaisista kokemuksistamme. Niiden mukaan ajatuksemme saa muotonsa.

Vai onko sittenkään niin? Eikö kaikki puheemme taivaasta ole vain vertausta, sellaisen kuvaamista, jota varten meillä ei ole sanoja? Eikö juuri tässä tihenny vaikeus, joka meillä on muuallakin, kun yritämme saada asiaa vastaavan ilmaisun uskonasioille. Meillä on vain sanamme, ja meidän on puhuttava sellaisesta, joka oikeastaan on sanomatonta. Eihän meillä taivaasta ole kokemusta eikä siksi näkemystäkään.

 

Yrittäessämme kuvata uskon sisältöä joudumme turvautumaan vain likiarvoihin. Niitä eivät ole vain nämä vajavaiset sanamme, vaan myös mielikuvamme siitä, mitä olisi kuvattava. Koulussa opimme, että ympyrän suhdetta halkaisijaan kutsutaan nimellä ‘Pii’. Tavallisesti sen arvoksi sanotaan

3,14. Mutta jo silloin opimme, ettei se ole tarkka arvo, vaan vain likiarvo. On ihmisiä, jotka osaavat sanoa piin arvon jopa useiden kymmenien desimaalien tarkkuudella. Silloin ilmaistu luku on paljon tarkempi, kuin tuo arkikäyttöön tavallisesti riittävä karkeampi arvo. Mutta ei tuo useita kymmeniä desimaalejakaan käsittävä luku ole itse pii. Koko ajan likiarvo tarkentuu, mutta silti itseisarvo pysyy saavuttamattomana, vaikka desimaalien avulla sitä lähestytäänkin.

 

Mielestäni taivaasta voimme puhua vain likiarvoin. Yksikään taivaasta käyttämämme sana tai kuva ei ole itse tarkoittamamme asia. Kun runoilija sanoo, että kaikki katoava on vain vertausta, niin katoamaton vasta vertausta onkin. Kuviin taivaasta ei ole kompastuttava. Ne pyrkivät sanomaan sanomatonta, olemaan likiarvoja siitä, mitä ei  vielä ole tavoitettu.

 

                                     Kokonaan toisenlaista

 

Niinpä en ajattele , että on paikka nimeltä taivas. En kuvittele niin, että kun esim. täältä maan päältä ammuttaisiin vaikkapa ohjus, joka kykenisi kulkemaan rajoittamattoman matkan, niin kerran se tulisi paikkaan nimeltä taivas. Kysymys on jostakin muusta.

 

On varmaan niin, että kun Raamatun ihmisten maailmankuva oli toisenlainen kuin meidän, niin silloin ajateltiin taivaan sijaitsevan ”ylhäällä”, ihmisten taas ”alhaalla”. Raamatunkin kirjoittajat joutuivat turvautumaan kuviin, likiarvoihin. Silti he tiesivät, että taivas on enemmän, kuin ne. Ne voivat vain lähetä itseisarvoa, mutta eivät koskaan tavoita sitä.

 

Ei Raamattu sisällä mitään opillisesti lukkoon lyötyä ja myöhempää aikaa velvoittavaa maailmankuvaa, ei myöskään kuvaa taivaasta. Taivaasta puhuva joutuu puhumaan yhtä aikaa sekä tämän luomakunnan että tulevan maailman kuvin. Jeesus tiesi, ettei ”taivasten valtakunta” (Mt 22:2-14) ole nykyistä maailmaa, vaan tulevaa Jumalan valtakuntaa. ”Uudeksi minä teen kaikki”, sanoo valtaistuimella istuva Ilmestyskirjassa (Ilm 21:5).

 

                                        Taivaan kansalaisena maailmassa

 

Näistä syistä en ole paljonkaan pohtinut taivaan yksityiskohtia. Minulle riittävät kuvat, joita Raamattu käyttää. Näen niiden tarkoituksena olevan

tehdä meidät iloisiksi ja rohkaista, sillä ne kertovat, mistä on kysymys:

Taivas on Jumalan läheisyyttä. Hänen luonaan kerran kärsimys, vajavaisuus ja sairaudet loppuvat. Kohtaan elämän uutuuden, jota en ennen ole kokenut.

 

Enemmän kuin yksityiskohdat minua on askarruttanut tulevan taivaan valtakunnan ja kristityn elettävän elämän välinen suhde. Joskus sanotaan, että kristityt odottavat niin kiihkeästi tulevaa elämää, etteivät he osaa antaa arvoa nykyiselle. Todellisuudessa olen tuskin koskaan tavannut sellaisia kristittyjä.

 

”Me olemme taivaan kansalaisia”, Paavali kirjoittaa (Fil 3:20). Ymmärrän sen niin, että olemme täällä tulevan maailman siirtokunta. Täällä ohjaa elämäämme tuon valtakunnan kuningas, Kristus, ja taivaan valtakunnan tavat ovat tapojamme.

 

Ei sellaisen tule johtaa pakenevaan elämänotteeseen. Eihän kenenkään tule tehdä maallista työtään ja hoitaa täkäläisiä tehtäviään uskollisemmin ja suuremmalla rakkaudella kuin sen, joka on täällä Kuninkaan asialla. Hänen lahjansa minulle on taivaan valtakunta. Siihen hän osti minulle pääsyn kärsimisellään ja kuolemallaan ja kutsui minut sen kansalaiseksi kasteessa. Elämäni tulee siis olla kiitollinen vastaus hänelle.

 

 

 

 

Osmo Alaja, emerituspiispa

 

                     Taivaaseen, ah taivaaseen

 

Kun sain Karjalohjan pappilasta pyynnön kertoa lyhyesti käsityksistäni taivaasta, olisin tietysti voinut antaa yllätykseni purkautua huudahdukseen: ”Taivas varjelkoon!”

 

En kuitenkaan yleensä käytä tuollaisia päivitteleviä siunailuja. Eräässä hiljattain pitämässäni saarnassa tulin kyllä sanoneeksi: ”Herra paratkoon.”

Viittasin tällöin meidän raadollisuuteemme, jonka tähden joudumme joka päivä elämään armon varassa.

 

Sana Taivas (nimenomaan isolla T:llä kirjoitettuna), tarkoittaa myös Herraa.

Jumala varjelkoon” on ihan vastaava kielen ilmaus. Kohtaamme ihan arkisissakin yhteyksissä tämän puhetavan: ”Moskova katsoo…Pariisi ei hyväksy…Tokio vaatii…”

 

Taivas ei ole uskolle suurvallan koko päätöksenteon monipolvinen järjestelmä. Taivas eli Herra Jumala on itsevaltias, kaikkivaltias, ja yksinvaltias.

 

Jumalan valtasuuruutta korostetaan Isä meidän rukouksessa käyttämällä myös monikkomuotoa ’taivaissa’. Temppelin vihkimispuheessaan Salomo lausui todella juhlavasti: ”Katso, taivaisiin ja taivasten taivaisiin sinä (Herra)

et mahdu…” (1 Kun 8:27) Paavali mainitsee tulleensa ilmestyskokemuksessaan temmatuksi ’kolmanteen taivaaseen’. ( 2. Kor 12:2) Seitsemännestäkin taivaasta on juutalaisuudessa puhuttu. Taivas tähtineen yläpuolellamme on luomiskertomuksessa saanut nimekseen ’taivaan vahvuus’. (1. Moos.1) Vastaavasti on puhuttu ’taivaankannesta’.

 

Me käytämme sijamuotoa ’taivaalla’, kun näemme lentokoneen lähestyvän, kiertotähden radallaan ja aikanaan maailmanlopun peljättävät näyt ja merkit. (Luuk 21:11) Silmänkantamattomissa etenevä liikenne tapahtuu avaruudessa.

 

Minun taivaani on siellä, missä Jumala on, missä Jeesus Kristus on, missä ovat taivaan joukot ja pyhät. En osaa sijoittaa sitä mihinkään paikkaan. Puhun kyllä raamatullisesti siitä ’Isän kotina ylhäällä kirkkauden asunnoissa’. Taivas on minulle myös ylhäinen isänmaa. Nykyisen tietämyksen valossa en kuitenkaan osaa ajatella sitä paikkana ’tähtein tuolla puolen’. En liioin kuvittele, että jokin Ilmestyskirjan ylistysjumalanpalvelus

suurkuoroineen valtaistuimen edessä ilmoittaisi taivaallisen olon koko sisällön. Vertauskuvat ovat Jumalan lasten äidinkieltä. Niitä Jeesus käytti opetuksessaan, Paavali julistuksessaan, ennen heitä jo profeetat, joista Hoosea joutui kipeästi demonstroimaan Israelin luopumuksen vaimonsa uskottomuuden julkisuuteen tuomalla. (Hoosea 1) Puhuttaessa taivaasta nykyajasta otetut kielikuvat eivät saa ylittää raamatullista ilmoitusta.

 

 

Tuon pohdintaani vielä mukaan yhden piispan, jo edesmenneen ystäväni Olavi Kareksen. Tämä kertoi rovasti-isänsä eräiden hyvien nuortenseurojen jälkeen lausahtaneen: ” Jos sinne taivaaseen päästään, mehän pidämme siellä syrjemmällä yhdet seurat.”

 

Omaisteni ja ystävieni kanssa minäkin toivon taivaassa saavani olla. Ehkä on

sallittua ajatella, että sanoessaan: ”Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa”, Jeesus viittasi juuri tähän mahdollisuuteen. ( Joh 14:2)

Emme huku väenpaljouteen, joka on kuin suurten vesien kohina.

 

Tapaisin mielelläni myös äidinpuoleisen isomummini Rosina Helenan, joka antoi pienelle lapsenlapselleen Ellen Helenalle, äidilleni, kirjeissään niin suloista hengellistä ohjausta.

 

Mutta en osaa ajatella tuonpuoleista kovin rohkeasti. Paavalinkin mukaan siellä koetaan suuri yllätys. Jumala on valmistanut meille sellaista,” mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut.” (1 Kor 9:2)

Rukoilen joka aamu, että kun minun on kohdattava kuolema, käytävä viime  sotani, saisin ne aseet, joita silloin tarvitsen. Ei minulla omasta takaa ole kuolemisen taitoa. Taivaskelpoisuuteni pantti on Kristus yksinään.

 

                                                   

 

Suvi-Anne Siimes,

Vasemmistoliiton puheenjohtaja,

Toinen valtiovarainministeri

 

 

Minun taivaani

 

Kuolleista sanotaan usein, että he ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Ajan ketjussa ovat jonossa mennyt, nykyinen ja tuleva. Ajassa asioihin voi vielä vaikuttaa ja niitä voi korjata. Voi tehdä toisin jo tänään. Tai sitten vasta huomenna. Kuolemassa ajan eteneminen loppuu. Mikään ei enää jatku. Kaikki vain on. Kuoleman jälkeen ei ole tulevaisuutta. Eikä menneisyydellä ole enää mitään merkitystä. Kuoleman jälkeen on vain ikuinen nyt. Se, mikä on tehty, on tehty ja sille, mikä jäi tekemättä,  ei voi enää mitään.

 

Minun taivaani liittyy kuolemaan. Se taivas on siellä jossakin, ajan ja kuoleman takana. Mutta millainen se on? Minun taivaani on sekoitusta, tulkintaa ja tunnetta kaikesta siitä, mitä olen lapsena kuullut Jumalasta, Taivaan Isästä. Ja siitä, mitä olen nuorena kysynyt ja epäillyt ja johon minulle on vastattu. Ja siitä, mitä olen nyt aikuisena ihmisenä olemisesta ja elämisestä nähnyt, ihmetellyt ja  ymmärtänyt. Minun taivaani on sekoitus valoa, rakkautta ja turvallisuutta.

 

En ole enää koskaan lapsuuteni jälkeen ajatellut Jumalaa Isänä, siis minään konkreettisena hahmona. Mutta pienenä osana taivastani on kuitenkin kuva tai oikeastaan tunne paikasta, joka on korkealla, ylhäällä valossa ja jossa istun valtavan suuren olennon polvella, siinä ihan polven reunalla. Tuo olento on suuri ja hän loistaa valoa ja rauhaa, joka kulkee minunkin lävitseni, sillä missään ei ole varjoa eikä pimeyttä. On vain valoa ja kirkkautta kaikkialla.  Istun polven reunalla niin, että katson alas valoon, siihen valoon, joka tulee Jumalasta. Ja tuo Jumala, Taivaan Isä, on todella valtavan suuri. En täytä kuin pienen osan hänen polvestaan ja hänen sylinsä on jossain tavattoman kaukana takanani. Ja vasemmalla vieressäni (sillä tässä lapsuuden mielikuvassa, joka elää minussa yhä, istun nimenomaan Isän vasemmalla polvella, sen oikeassa reunassa) jossain on hänen kätensä. Se ei kosketa minua eikä se pidä kiinni. Mutta tiedän, että se on siinä, valmiina ottamaan kiinni, jos olen vaarassa pudota. Siinä polvella on hyvin valoisaa ja kirkasta. Ja hyvin turvallista.

 

Taivaan olemassaolo on ollut minulle lapsesta saakka itsestään selvä. Olen aina tiennyt tai ainakin ajatellut, että se on.  Rauha, kirkkaus ja turva ovat olemassa. Nuorena pohdin sen sijaan kovasti sitä, miten oikein voi olla olemassa myös helvetti.  Miten Jumala, joka on rakkaus, oikein voi tuomita ketään helvettiin sen tuskia kärsimään. Ollessani kuudentoista, keskustelin aiheesta edesmenneen pappismunkki Sergein kanssa Valamon luostarissa.  Silloin isä Sergei vastasi minulle tavalla, joka sammutti kysymyksen ja antoi ymmärryksen. Tuosta isä Sergein vastauksesta tuli oman kuoleman jälkeistä olotilaa koskevan vakaumukseni perusta. Ja se antoi minulle viitteitä myös siitä, miten tulisi yrittää elää.

 

Isä Sergein vastaus kuului osapuilleen niin, ettei mitään erillistä helvettiä ole olemassakaan. Että on vain se yksi paikka, ihan kuin huone, jota hallitsee Jumalan läsnäolo. Jos on elinaikanaan oppinut rakastamaan Jumalaa, päätyminen hänen kanssaan samaan tilaan on hyvä asia, ja huoneessa on hyvä olla. Silloin se on taivas. Mutta jos on eläessään vihannut Jumalaa tai toiminut Häntä vastaan, päätyminen Hänen kanssaan siihen samaan huoneeseen on epämiellyttävä kokemus. Ja koska kuoleman takaisessa maailmassa on vain ikuinen nyt, ei asiaa voi enää siellä korjata. Ja että siksi tuomio tapahtuu jo tässä elämässä. Ja että tuomari ja valitsija on ihminen itse, ei Jumala. Sillä rakastava Jumala ottaa luoksensa kaikki.

 

Nyt olen aikuinen, olen ollut jo kauan. Enkä enää tiedä, mikä tai kuka Jumala on. Enkä sitä edes niin kauheasti pohdi. Mutta kuolemaa ajattelen kuitenkin. Itse asiassa yritän elää ortodoksisen rukouksen mukaan, jossa pyydetään, ”anna että kuolemaa aina muistaisin”. Käsitykseni mukaan tie taivaaseen, siis ajan ja kuoleman taakse  – ja siis myös Jumalan luo – on rakkaus.

 

Kuolemaa pitää muistaa siksi, että se voi tulla milloin vain. Tämän takia parannuksen tekemistä ja rakastamista ei pidä siirtää huomiseen vaan se pitää aloittaa nyt. Sillä rakkaus on hieman samanlainen kuin kuolema. Rakkaudella on kyllä menneisyys. Ja sillä voi olla tulevaisuuskin, sillä meillä kaikilla on omat muistomme ja unelmamme. Mutta rakkaus voi elää ja olla ja vaikuttaa vain tässä ja nyt. Tänään annettuna, tänään elettynä, tänään tehtynä. Ja se koskee niin rakkautta puolisoon ja lapsiin kuin rakkautta kanssaihmisiinkin.

 

Arjen vaiva ja kuona uhkaa rakkautta ja myötäelämistä joka päivä. Ne uhkaavat joka päivä hautautua kiireen, aherruksen, tekemättömien töiden, sanomattomien sanojen ja välinpitämättömyyden alle. Ja sieltä ne pitäisi yrittää kaivaa esiin ja kirkastaa teoiksi joka päivä. Edes pienenä ystävällisenä sanana, hyvänä ja lempeänä ajatuksena tai ohimennen annettuna halauksena tai tunnustuksena. Huono omatunto ei siinä auta eikä syyllisyydentunto. Siinä auttaa vain se, että yrittää tehdä jotain, edes jotain ihan pientä jo tänään. Ja ettei petä itseään päätöksellä täydellisestä parannuksesta vasta huomenna. Sillä Jumalan ajassa, siinä ikuisuudessa mitattuna kaikki on nyt.

 

Tie taivaaseen ja valoon, ajan ja kuoleman taakse käy mielestäni rakkauden ja rakkauden tekojen kautta. Ja mikä parasta, niissä rakkauden teoissa, kaikkein vähäisimmissäkin niistä, on itsessään pieni hippu valoa ja taivasta jo tässä ajassa, maan päällä.

 

 

 

 

 

            Kirkkoherra Heikki Linnavirran

            paimenkirjeitä vuosilta 1988 - 2000

 

 

Uudesta alusta hunajameloninkeltaiseen (1988-1990)

 

Tervehdys sinulle rakas Ystävä                                             Pappilassa 8.9.1988

 

Koetan sanoa jotakin rohkaisevaa ja rakentavaa näin kirjeen välityksellä. Ajattele itseäsi juuri nyt Jumalan rakkaana lapsena, jota ei ole unohdettu, eikä unohdeta, yksinäisyyteen. Vierelläsi on auttaja ja lohduttaja Jeesus Kristus. Siinä kodissasi, arkisen aherruksen tai harmauden keskellä.

 

Karjalohjan seurakunnan terve ydin on yhteinen tehtävämme viedä eteenpäin ilosanomaa Jeesuksesta, orjuutettujen ihmisten vapauttajasta. Kotiseurakuntasi tällä seudulla ei ole hyvätapaisten hurskastelijoiden hymistelevä joukko, vaan avoin yhteisö, mihin sinä ja minä kuulumme. Eli: Elävä, yrittävä, epäonnistuva ja taas uudelleen aloittava ’sekalaisten seurakunta’. Sellainen seurakunta, jota Jeesus rakastaa ja vahvistaa juuri tällä ajalla. Meihin heikkoihin Jumala on aina mielistynyt. Jos koet ajoittain tai usein olevasi Jumalan suojelun ja avun tarpeessa, niin seurakunta on paikka sinua varten. Jeesus ei ole tullut kutsumaan pyhimyksiä, vaan tavallisia, jatkuvasti erehtyviä syntisiä ihmisiä.

Tule kiinteämpään seurakuntayhteyteen jos tahdot. Olet sydämellisesti tervetullut. Jos et katso tarpeelliseksi käydä nykyistä useammin jumalanpalveluksissa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa, niin muista kuitenkin: Rukoilemme Karjalohjan seurakuntana aina kaikkien jäsentemme puolesta. Myös sinun. Täysin ilman sanan ravintoa ei selviä kukaan. Etsi sinä itsellesi se oikea sinulle sopiva annos!

Syksyn ohjelma 1988 auttaa sinua valitsemaan ne tilaisuudet, mihin haluaisit tulla. Kirkon kynnys on aina vähän korkea. Pelkäämme kaikki leimaantumista. Kristityn leimasta voi kuitenkin olla ylpeäkin.

Kirjoittelen lisää, kun saan uutta paperia. Vaimolta ja lapsilta terveisiä.

 

                                                                                       Heikki Linnavirta

 

Tervehdys Ystävä!                          Pappilassa  huhtikuun iltana 1989

 

’Olkaa lujat, älkää antako kättenne vaipua, sillä teidän työllänne on palkkansa’,

En ole saanut kirjettä aikaiseksi, kun on olevinaan niin kiire. Nyt on kuitenkin sopiva hetki. On rauhaisa ilta ja saunapuhdas olo. Vuodenpäivät olen nyt perheeni kera tätä kylää asustanut, opetellut tuntemaan ’talon tapoja’ ja sillä lailla. Ystäviä olen myös löytänyt – useita. Ja olen iloinnut jokaisesta ystävästä. Myös jokaisesta rohkaisun sanasta ja lohdutuksesta, kun on tuntunut vaikealta.

Paljon on tietysti niitäkin, jotka odottavat kenties uuden papin saamista. Koetetaan nyt kumminkin kärsivällisyydellä ja ajan kanssa juuri näillä porukoilla… Jos ei minussa ole aina kehumiseen asti, niin kehutaan minun vaimoa!

 

Tuleva kesä on seurakunnallisesti vilkasta aikaa: Keräys kivikirkon kattamiseksi käynnistyy. Tavoitteena meillä on katto vuonna 1990. Meillä on pitkin kesää erilaisia tilaisuuksia, jotka kaikki nivoutuvat kivikirkon kattamisen ympärille: kirkkopyhiä, juhannusjuhlia, konsertteja ja myyjäisiä.

Toivon kaikkien meidän Karjalohjalla asuvien takia että tuo kattoasia etenisi ja yhdistäisi meitä kunnan asukkaita sekä kesäasukkaita. Kirjeen alkuun laittamani Raamatunlause kertoo Sinulle annetusta Jumalan lupauksesta Sinun elämääsi varten. Tuo lause koskee myös meitä kaikkia yhdessä ’kirkonrakentajina’ ja Jumalan lapsina. Saamme olla lujia ja luottavaisia. Saamme uskoa parempaa huomisesta. Jumala lupaa olla kanssamme.

 

Siunattua kevättä sinulle toivottaa kirkkoherra Heikki Linnavirta,

vaimonsa Maire ynnä lapsensa Veera, Saana, Johannes, Salla, Matilda ja Matti.

 

Rakas ystävä        Karjalohjan persikankeltaisessa Pappilassa marraskuun

                                   nyyhkyttäessä ikkunan takana armon vuonna 1989

 

Sanon sinua ystäväksi, vaikka usein koen monen kanssamatkaajani kohdalla lievää suurempaa vaikeutta ylläpitää ystävyyttä. No. Valmiitahan emme ole kukaan, joten yritetään, ystävä!

 

Edessä oleva joulukuu avautuu hyvin juhlapitoisena eteemme. Adventtikirkko, perinteinen Ehtoollisenvietto ja ’Hoosianna’-virsi aloittavat monisisältöisen juhla-ajan.

 

Itsenäisyyspäivä 6. joulukuuta on tärkeä päivä jokaiselle suomalaiselle. Kiitollisuus vapaasta isänmaasta voidaan osoittaa monin tavoin. Kynttilät ikkunalaudoilla, siniristilippu, katumukseen ja nöyryyteen ohjaava juhlajumalanpalvelus kirkossa… Kaikki tämä liittyy itsenäisyyspäiväämme.

 

Monet erilaiset joulujuhlat ja joululaulutilaisuudet kirkossa, kodeissa ja kylillä ennakoivat itse Joulua. Muuttumaton ilouutinen ’Meille on syntynyt Vapahtaja’ kuuluu kaikelle kansalle: rikkaille, köyhille, uskoville ja jumalattomille. Meitä jokaista koskee joulun ilosanoma. Kaikki voivat sen vastaanottaa. Kysymys ei ole tunnelmoinnista, ei lahjojen paljoudesta eikä kinkun suussasulavasta mausta. Kysymys on sinusta ja minusta. Meidän jäljellä olevasta elämästä ja turvallisesta kulkemisesta kohti todellista Kotia.

 

Ystäväni. Kun kuljet kohti joulua. Muista se tärkein. Sinulle on syntynyt Vapahtaja. Sinä olet Jumalan rakas ja tärkeä lapsi.

Terveisin Heikki Linnavirta

ynnä Malle ja lapset

 

PS. Karjalohjan Seurakunta on vakaasti ja yksimielisesti Kivikirkon kattamisasian takana. Siksi vetoan sinuun: Jos tahdot, niin voit ’rakentaa’ mukana seuraavalla pankkisiirtolomakkeella kirkkoamme.

 

 

Rakas Ystävä            Karjalohjan sopivankeltaisessa Pappilassa tammikuussa 1990

 

Terveiset Tallinnan suomenkielisestä seurakunnasta eli Inkerin suomalaisilta. Olimme vaimoni Mairen kanssa ensimmäisellä yhteisellä viikonloppureissulla/lomalla ilman lasten ihanaa seuraa. Ensimmäinen kahdenkeskinen loma 12 vuoteen… Isoisäni oli Hämeestä kotoisin.

 

Meidän seurakunnallamme olisi paljon oppimista noilta inkeriläisiltä veljiltä ja sisarilta. Ei ne ulkoiset tekijät olekaan niin tärkeitä kun täällä yltäkylläisyyden keskellä luulisi.

 

Vuosi 1990 pitää sisällään monia seurakunnalle tärkeitä tapahtumia. Kirkon kattaminen kesällä – toivottavasti. Kirkkovaltuuston vaalit vuoden lopulla. Tarvitsemme kotiseurakunnassamme entistä suurempaa yksimielisyyttä ja sydänten avaruutta, ettei kateus ja oma pikkumaisuutemme tai hankala luontomme estäisi yhteisiä ja tärkeitä tehtäviä seurakunnassa.

 

Tämä vuosi on alkanut lupaavasti. Avioliittoon vihkimisiä on ollut jo kaksi! Suosittelen vahvasti avioliittoon menemistä kaikille epäileville pariskunnille, jotka miettivät: ’Mennäkkö vai eikö mennä’. Jumalan siunausta ja erityistä huolenpitoa tarvitaan kaikissa perheissä. Muistutan vielä että kirkollinen vihkiminen voidaan toimittaa juhlavasti, mutta koruttomasti kahden todistajan läsnä ollessa. Monilla miehillä tahtoo olla sellainen pelko, että ’kirkkohäihin’ on kutsuttava koko Ruuhka-Suomi.

 

 

 

Rakas Ystävä. Tervetuloa taas kaikkiin seurakunnan tilaisuuksiin: Jumalanpalveluksiin, kinkereihin, kirkkokonsertteihin jne. Seurakunta on edelleenkin sinua varten. Jos väsyt ja loukkaannut joskus meihin työntekijöihin: minuun tai muihin, niin koita muistaa: Tämä seurakunta on suurempi kuin ihmiset. Tämä on Jeesuksen Kristuksen seurakunta.

 

Vapahtajamme itse kutsuu meitä edelleen: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te, jotka raadatte ja kannatte kuormaa. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”(MT 11:28-30)

 

Jumalan Siunausta ja rauhaa toivottaen                         Heikki Linnavirta

 

Terveisiä lähettävät Malle sekä lapset – kaikki tyynni.

 

 

 

 

Tervehdys ystävä ja kylänmies                        Karjalohjan hunajamelonin keltaisessa Pappilassa kevään kohistessa  naapurin

Antin pelloilla 1990.

 

Paljon olen sähläillyt ja paljon olen taas ollut tekevinäni töitä viime kuukausina. Yritän vaihteeksi keskittyä siihen hengelliseen ja tärkeämpään. Eihän minua valittu ja kutsuttu Karjalohjalle saatellakseni ihmisiä, veljiäni ja sisariani hautausmaan multiin. Sopimukseeni kuuluu saattaminen perille asti. Puhumalla, myötäelämällä ja vakuuttamalla: Tie ikuiseen elämään on sinun osasi, kun turvaudut Jeesukseen Kristukseen, sinun ja minun Vapahtajaan ja Pelastajaan.

Opetellaan taas yhdessä rakastamisen ja nöyränä elämisen vaikeaa taitoa. Siten saamme uskollemme syvyyttä ja lujuutta, mikä kestää niin vaikeita aikoja kuin myötäkäymisen ja hyvinvoinnin vaarojen keskellä.

Koita päästä tulemaan kesän tilaisuuksiin: Jumalanpalveluksiin, hartaushetkiin ym. seurakunnallisiin rientoihin. Virrensiru, jokapäiväinen leipä (se mikä tarvitaan hengellisessä elämässä) löytyy varmasti näistä yhteisistä hetkistä.

 

Kysyin juuri Mallelta lähetänkö terveisiä. Hän sanoi: ’No en tiiä!’ Lähetän kuitenkin: Terveisiä vaimolta ja lapsilta.

Terveisiä lämpimiä lähetän myös Unionin baarin miehille: Jeesuksen rakkaus ei kilpisty savumuuriin eikä kaljan tuoksuun.

 

Kirjoittelen taas kun jaksan.    Heikki Linnavirta. Karjalohjan kirkkoherra

 

 

 

 

 

 

 

Lapsellisesta puhelinluettelonkeltaiseen (1991-1992)

 

 

Tervehdys ystävä ja kylänmies             Karjalohjan lapsellisen keltaisessa Pappilassa tammikuun paremmalla puolella 1991

 

Vuosi on vaihtunut ja monenlainen epävarmuus ja rauhattomuus hallitsee maailmaa. Kaiken pahan keskellä on hyvä muistaa että tämä on edelleenkin Jumalan maailma. Jumala toteuttaa tahtoaan ja suunnitelmaansa ihmisen pelastamiseksi ikuiselta onnettomuudelta. Myös sinusta Jumala haluaa huolehtia. Hyvyytesi tai huonoutesi ei ole ratkaiseva asia. Kaikki on yksin Jumalan rakkauden varassa. Ja Jumalalla riittää rakkautta sinua kohtaan.

 

Laitan yhden Raamatunkohdan juuri sinua varten: ”Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa”. (1. Tess 5: 23-24) Sinä ja minä olemme usein epäluotettavia ja huonoja. Ystävyys ja rakkaus ovat vaikeita asioita. Jumala on kuitenkin uskollinen. Hänen ystävyytensä ja rakkautensa pysyy.

 

Vähän kotirintaman kuulumisia. Syksyllä kerroin, että omenasato oli huono. Ei niitä riittänyt aivan jouluun asti. Jotenkin se aika on kuitenkin saatu kulumaan vaikka ei koko aika omenia rouskuttelekaan. Vaimo nimittäin kertoi joulun tienoossa, että ’sinusta Heikki taitaa tulla vielä suurperheen isä’. Sitä tässä nyt odotellaan ja ihmetellään.

 

Lopettelen taas tällä erää. Voi mitä parhaiten ja Taivaan Isän turvallista läsnäoloa myös toivottelen!                                     

Terveisin       Heikki Linnavirta

Sekä pian toivottavasti suurperhe: Malle, Veera, Saana, Johannes, Salla, Matilda ja Matti

 

PS. Joku ystävä kyseli äskettäin ’kuinka se Malle oikein jaksaa perheen ja töiden keskellä?’ En minä muuta osannut sanoa kuin sen että sillä on harvinaisen hyvä ja itserakas aviomies.

                                           

 

Hei Ystävä                     Karjalohjan omeletinkeltaisessa Pappilassa tammikuulla 1992

 

Jumalan Siunausta alkaneelle vuodelle oikein rutkasti. Kaiken epävarmuuden ja mahdollisen surkeuden keskellä muistutan Tuntemattoman sanoin: ’Soon Korkeemman käres!’ eli älä sählää elämässäsi yksin ja onnettomana.

 

Pyydä ja odota Jumalan apua ja mukanaoloa. Aivan turhaa sinun on yrittää omin voimin. Kukaan ihminen ei tässä maailmassa selviä yksin eikä ilman Jumalaa. Ei edes kalastajaharjoittelija Pentti Linkola. Näin on marjat ystävä.

 

Sinun kotiseurakuntasi toiminnasta… Käy kirkossa tai muissa seurakunnan tilaisuuksissa. Kevään aikana on monia jumalanpalveluksia. Näin laman takia meillä on tarjolla hengellisen ravinnon lisäksi myös maallista maisteltavaa. Helmikuussa ’Pilkkijöitten kirkkopyhässä’ tarjotaan lohikeittoa, Laskiaissunnuntaina hernekeittoa; Toisena Pääsiäispäivänä peräti matalan lautasen ruokaa! Kahveihin ja kirkon jälkeisiin keskusteluihin meillä on aikaa muulloinkin…

 

Käy kirkossa, edelleenkin itsesi takia! Etsi, ihmettele ja kuuntele, mitä Jumala haluaa sinulle sanoa. Voit soitella (ja kirjoitella) kun on asiaa tai asian tynkää. Hengellisiä asioita on aina vähän ujoa haastella, mutta onhan meitä sitten kaksi ujoa rykimässä samaan tahtiin. Eli siitä se lähtee sano mummo kun junaa potki.

 

Uskontunnustuksesta, siitä mikä kirkossa luetaan yhteen ääneen, yksi asia: Uskontunnustus ei merkitse läheskään jokaiselle sitä että ’näinhän minä asiat uskon ja ymmärrän’. Hyvin monelle – myös minulle – uskontunnustus on opettelua ja kasvamista: Näistä asioista haluan päästä enemmän selville. Näihin asioihin haluaisin uskoa syvemmin ja rohkeammin.

 

Joulu meni työn merkeissä. Saarnata sain aivan riittävästi. Vähän jo alkoi tympäistäkin se pyhien paljous. Nyt sitä taas jaksaa. Kävimme joku viikko sitten, Malle, lapset ja minä, Helsingissä. Lauantaipäivän olimme Forumissa ja söimme terveelliset hampurilaiset ja kebabit. Sitten jatkoimme Stockmannille. Leluosasto oli uudessa paikassa mutta löysimme sinne kuitenkin. Kävimme myös huonekaluosastolla, missä koeistuimme nojatuoleja ja sohvia, joihin kenelläkään ei ole varaa. Yön olimme hotelli Tornissa. Se oli köyhälle hieno kokemus. Pehmeät vuoteet ja mahtava aamupala.

 

Eipä tässä tällä erää muuta kuin pidä huolta itsestäsi ja luota: Entistä vähemmän itseesi, entistä enemmän Vapahtajaasi Jeesukseen.

 

Terveisin       Heikki Linnavirta, köyhyysloukussa onnellisesti elelevä tuhlaavainen kirkkoherra.

 

Terveisiä lähettävät Malle sekä Veera, Saana, Johannes, Salla, Matilda, Matti ja Maija-Sofia.

 

 

Rakas ystävä                                             Karjalohjan tupakankeltaisessa Pappilassa

harmaana toukokuun päivänä 1992

 

Taas uusi kesä tulossa. Täynnä toivoa tai pelkoa. Nähtäväksi jää kumpi on voitolla.

Niitä on sellaisia rohkeita ja vahvoja ihmisiä, jotka suoraselkäisinä ja kasvot uljaasti kohotettuna kulkevat kohti huomista. Minä en kuulu heihin.

 

Uskon kasvaminen kuuluu kristityn elämään. Minun uskoni kasvamisessa ei ole paljon kehumista. Tuntuu kuin olisin sukua Vanhan Testamentin Saarnaajalle:

                      Kaikki on turhuutta ja tuulen tavoittelua.

                      Ei ole mitään uutta auringon alla.

                      Turhuuksien turhuus. Kaikki on turhuutta!

 

Ei taida olla kaikkein rohkaisevin kesäkirje… Opetellaan kuitenkin – taas kerran – kokemaan Hengen yhteyttä: Toinen toistamme rohkaisten. Muista ihmisistä hyvää ja parempaa ajatellen.

Suurin ja tarpeellisin ihme, mitä meidän kannattaa odottaa ja toivoa tänne Karjalohjan laulumaille, on hengellinen herätys. Herätys missä sinä ja minä saamme olla mukana.

 

Turvaa ja lohdutusta Raamatun sanoista – sinulle ja minulle: ”Näin sanoo Herra: ’Olenhan minä sinua käskenyt. Ole luja ja rohkea, älä arkana säikähdy. Minä Herra sinun Jumalasi, olen sinun kanssasi missä ikinä kuljetkin”.

 

Kesä tulee, mutta tulkoon!                       Heikki Linnavirta med familj., kirkkoherra

 

 

Tervehdys ystävä ja kylänmies            

Helsingin seudun puhelinluettelon (gula sidorna)  keltaisessa

Karjalohjan Pappilassa alkusyksyä ’92

 

Olen saanut Pappilaan kylpyammeen. Kuinka olen voinut selviytyä yli neljä vuotta ilman kylpyammetta? Taidan olla selviytyjätyyppiä. Totta puhuen on mahtavaa hoitaa kolottavaa ja raihnaista ruumistaan kuumalla kylvyllä.

 

Kesä on mennyt mukavasti. Tuhlasimme jo toukokuussa lomarahat Tukholman matkaan joten olimme kesän Karjalohjalla. Joku aika sitten oli merkittävä viikko. Meillä oli lastenleiri kirkonmäellä. Saman aikaisesti meillä oli seurakunnan vieraina kaksi pappismiestä Vilnan katolisesta kirkosta.

 

Vaikka olimme eri kirkkokunnista meillä oli paljon yhteistä. Ja yhteistä oli se tärkein: Jeesuksen Kristuksen persoona ja työ ihmisen hyväksi. Puhuimme englannin kielellä. Huomasin senkin että puhun englantia kohtalaisesti. Ainakin nyökkäilimme kovin usein ymmärtämisen merkiksi ja toistelin kuin tarkastaja Clouseu Vaaleanpunaisessa Pantterissa: Yes, Yes, very much yes!

 

Ja lastenleiri osoitti sen että meillä on paljon ihastuttavia lapsia tällä kylällä. Ja kaikkein eniten nämä lapset tarvitsevat vanhempien rakkautta. Ja tuota rakkautta voi välittää silloin, kun antaa AIKAA LAPSELLEEN.

 

Ja jos lapset ovat rakastamisen arvoisia, niin sitä ovat myös nuoret. Meillä oli ryhmänjohtajina Laura, Nina, Mimma, Kati, Sanna ja Mikko. Ulkomaiset pappismiehet ihastelivat kilttejä lapsia, päteviä ja fiksuja ryhmänjohtajia ja sanoivat minulle moneen kertaan: Jos meillä Vilnassakin seurakunta toimisi näin hienosti ja siellä olisi näin täyttä elämää. Olin tietysti haljeta ylpeydestä, mutta päällepäin yritin olla vaatimaton kuin suomalainen kunnallispoliitikko.

 

Syksyllä on paljon uutta: Jokaisessa jumalanpalveluksessa on Ehtoollisenviettomahdollisuus. Näin palaamme vanhan kirkon perinteeseen. Jumalanpalvelukset tulevat kotoisemmiksi toisellakin tavalla. Opettelemme ottamaan yhteiset esirukoukset todesta. Tämä onnistuu silloin kun jätämme omia tärkeitä pyyntöjä ja rukouksia seurakuntaan. Meillä on kirkossa esirukouslaatikko, mihin voit laittaa sinun tärkeät ja ajankohtaiset rukouksesi. Voit myös kirjoittaa minulle, tai soittaa, tai kertoa kylällä tavatessamme, mitkä asiat painavat mieltäsi ja mistä haluat että rukoilemme yhteisessä jumalanpalveluksessa.

 

Pidä itsesi lämpimänä. Älä menetä rohkeuttasi vaikean ajan keskellä. Muista pääasia: JUMALA ON SINUN PUOLELLASI. Jeesus rakastaa sinua muuttumattomalla rakkaudella.

 

Soittele, kirjoittele, haastele joutavia tai asiaa.              Ystäväsi        Heikki Linnavirta, kirkkoherra

 

PS. Malle lähettää suklaakakun reseptin: Puolet suklaata, puolet kakkua. Tarjoillaan kerralla Coca-Colan kanssa. Ja lapsilta terveiset myös!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Albatrossista kuparinkeltaiseen (1993)

 

Tere                                  Täytetyn albatrossin keltaisessa pappilassa  kevättä ’93

 

Kun minä olin nuori ja podin elämäntuskaa hyräiltiin Hectorin laulua:

                      ’Tyttö näki sillalta kuinka mustaa vesi oli alhaalla jossakin.

                      Äiti kysyi: Miksi tuo runoja rustaa?

                      Lapsi on kai päästänsä sekaisin.

                      Tyttö itki hetken ja katsoi taakseen:

                      villinä soi huokaus kaupungin.

                      Kuinka tämän tuntisi omaksi maakseen?

                      Vesi oli mustaa kuin aikakin.’

 

Nyt olen vähän vanhempi ja laulut ovat samoja. Aika on paha. Sitä se on ollut siitä lähtien, kun Adam ja Eeva lähtivät paratiisista. Meidän on aina valittava pahan ajan keskellä: Luovuttaako vai taistella. Antaako periksi ja vajota itsesääliin vai nostaako pää ja sanoa: - Minä selviän tästä. Minä tulen voittamaan!

Rakas matkakumppani. elämä voittaa. Pahan ajan keskellä etsitään ystäviä, veljiä ja sisaria. Pahan ajan keskellä mietitään arvot uusiksi ja opetellaan nauramaan suomalaisen miehen ylpeydelle ja voimille. Nyt on aika tunnustaa: elämällä on arvoa ja rikkautta myös haaksirikon, työttömyyden ja konkurssin aikana. Ja myös sen jälkeen.

 

Olen usean vuoden ajan pitänyt Kansaneläkelaitoksen eläkeläiskurssilaisille luentoja Hotelli-terveyskylpylä Päiväkummussa ’Varhaiseläkkeelle siirtymisen vaikeudesta’.

Suurin löytö kaikille on ollut vanha totuus: ’Ihmisarvo on tuhat kertaa suurempi kuin työn arvo’. Pikkuvauva, kouluikäinen, nuori, työssäkäyvä, työtön, eläkeläinen, ihmisinä kaikki yhtä arvokkaita, tärkeitä ja ainutlaatuisia!

 

Työnteolla uhoaminen, työn yliarvostus on vuosikymmenien ajan täyttänyt sairaaloita ja toipilaskoteja. Meillä on opittu tekemään töitä yli voimien, hullun lailla. Nyt meillä on aika oppia ja oivaltaa uudella tavalla: työ on lahja. Sitä voi tehdä myös itseä repimättä. Työttömyys ei tunnu lahjalta. Se on kuitenkin mahdollisuuksien aika tarkastaa elämän suuntaa, asioiden tärkeysjärjestystä. Se on aika odottaa ja kasvaa.

 

Karjalohjan hyvämaineinen seurakunta on sinun seurakuntasi. Paikka missä tavalliset ihmiset etsivät ja löytävät. Yhdessä me olemme vahvoja. Meidän rukous voi paljon. Meidän toivomme on Jeesus Kristus Jumalan Poika, joka sanoo: - Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Minä olen kanssanne joka päivä. Meillä on turvallista seuraa! Vesi ei olekaan niin mustaa. Tässä ajassa on toivoa ja paljon.

 

Herran haltuun ystävä. Iloista Pääsiäisaikaa ja kevättä. Jos meidän on oltava hulluja, niin ei olla työhulluja vaan Jumalahulluja ja Jeesusfaneja. Odottaahan meitä Jumalan lapsina pitkät Pekkasvapaat, joilla ei ole loppua.

 

Terveisin       Heikki Linnavirta, kevyttöinen kirkkoherra, sekä Malle-vaimoke ja nukkuessaan niin kiltit lapset Veera, Saana, Jossu, Salla, Tilda, Matti ja Maija-Sofia.

Terveiset myös kissoilta, kanoilta, kaneilta ja kukolta.

 

 

 

Hyvää kesää 93 syrjäkyläläiset ja keskustaajaman

asukkaat sekä kesäkarjalohjalaiset!

 

Kiinteistövero on totta. Se koskettaa raskaasti kaikkia talon, torpan, mökin ja vajan omistajia. Jotkut ovat kuitenkin kiinteistöverosta vapaita. Pappilan savupiippuun muutti naakkapariskunta, joka kokee asuvansa veroparatiisissa. Onni yksillä kesä kaikilla.

 

Iän myötä olen tullut kärsimättömäksi. Minua ärsyttää ne ystävät, jotka kepeästi kuuluvat kirkkoon. Tarkoitan muutamia veljiä ja siskoja, jotka suuttuessaan papille, väsyessään Karjalohjan hyvämaineiseen, potiessaan närästystä ylensyömisestä, ajattelevat ääneen:

- Minun pitäisi kai erota kirkosta, kun siitä ei ole mitään hyötyäkään.

- Seurakunnan pitäisi tanssia minun pillini mukaan, koska olen suuri kirkollisveron maksaja!

 

Seurakunta on enemmän kuin pappi, lukkari tai kirkkovaltuusto. Seurakunta on yhteisö, missä on n. miljardi jäsentä ja mikä tärkeintä, seurakunnan pomo ja johtaja on Jumala itse.

Tätä on joidenkin vaikea ymmärtää, koska Jeesus, meidän Herramme, on nöyrä sydämeltään. Rakastava Jumala, joka opettaa posken kääntämistä lyöjälle, armahduksen antamista roistoille ja typeryksille.

Minä opettelen kristillistä nöyryyttä ja lähimmäisen rakkautta jatkuvasti. Joskus se on vain vaikeaa. Tai oikeastaan aika usein! Kirkkoon kuuluminen merkitsee  etsimistä ja löytämistä. Kirkkoon on hyvä kuulua, vaikka usko Jeesukseen ei olekaan vahva ja luja. Jo etsiminen ja kaipaaminen on oikealla tiellä kulkemista.

 

Ystävä ja juntti. ole edelleenkin oma itsesi. Anteeksi jos suutun sinuun ja väsyn sinuun.

Jumala ja Vapahtaja ei kuitenkaan väsy eikä menetä toivoa sinun suhteesi.

Oikeastaan on hienoa, että hyvämaineisen pomo on Jeesus itse, eikä esimerkiksi kärttyisä ja itserakkaudessaan liikuttava kirkkoherra.

 

Virkisty kesässä ja käy kirkossa. Vapaasti, rohkeasti ja omaan tahtiin!

 

Terveisin       Heikki Linnavirta, kirkkoherra ja sillai

Terveiset kotijoukoilta: Mallelta, Veeralta, Saanalta, Jossulta, Sallalta, Tildalta, Matilta ja Maija-Sofialta, kaneilta, kukolta, kahdelta kanalta, neljältä kissalta ja taivaanrannan maalareilta (naakkaperheeltä).

 

 

 

Rohkeaa syksyä ystävä ja matkakumppani               

Kuparinkeltaisessa Pappilassa Karjalohjan kauneimmalla paikalla syksyä 1993

 

Monesti olen lämmöllä ajatellut meidän hiekkalaatikkomme pienimpiä säheltäjiä. Iltarukouksissa olen myös koettanut muistaa: rivitalojen vuokralaisia, Unionin penkinkuluttajia ja reppanoita kaikenikäisiä.

 

Jatkuvasti tahdon unohtaa. Jatkuvasti koen vaikeutta, kuinka suhtautua hyväosaisiin, isojen talojen ökyisäntiin ja emäntiin. Sellaiseen kylän kermaan minun on vaikea saada otetta. Vähän kun minua raaputtaa tai rassaa, niin minusta löytyy hyvinkin katkera vanhakantainen kommari ja rikkaitten arvostelija.

 

Koetan nyt oikein tosissani oppia ymmärtämään myös teitä hyväosaisia. Kyllä se Jumalan rakkaus ja oikeus parannuksen tekemiseen kuuluu kaikille. Köyhille ja pienille, mutta myös Karjalohjan hiekkalaatikon suurimmille änkyröille.

 

Nyt on syksy orastamassa kun kirjoittelen. Odotan syksyä kuin parasta vuodenaikaa. Puut täynnä kaikenvärisiä lehtiä. Ilma raikas ja kylmänsorttinen. Ja aurinko: sekin paistaa joskus syksyllä.

Oikeastaan on hyvä elää Jumalan maailmassa. Uskallusta on kohtuullisesti. Jeesuksen läsnäolon tunto. Senkin koen ajoittain voimakkaana. Osaisinpa välittää uskoa ja luottamusta myös eteenpäin. Sinulle ystävä, Sinulle, jonka on vaikea minua sietää. Jos oppisit nauramaan ihmiselämän pienille murheille, monenlaiselle pikkutärkeilylle ja pätemisentarpeelle. Jos oppisit elämään rohkeaa Jumalan lapsen elämää, niin kaikki olisi helpompaa ja kauniimpaa.

 

Seurakunnan syyskausi on suunnitelmia täynnä. Jumalanpalvelukset hoidetaan paljolti talkoovoimin. Eri johtokunnat vastaavat paljosta: esirukousten kokoamisesta, kolehdin keruusta, Raamatun tekstien luvusta ja kahveista. Cafe Tapuli kokoontuu keskiviikkoisin klo 11 – 13. Syömme halvalla hernekeittoa ja keräämme rahaa tapulin kunnostukseen. Tule sinäkin tapaamaan ystäviä kirkonmäelle. Tai auttamaan järjestelyissä. Miten haluat.

 

Ystäväni Marita Pulkkinen on vuoden päivät maalannut kivikirkkoon uutta alttaritaulua. Olen monesti ollut Maritan kanssa juttelemassa ja seuraamassa taulun valmistumista. Todella puhutteleva ja kaunis. Sunnuntaina 19. syyskuuta pidettävässä jumalanpalveluksessa taulu vihitään käyttöön. Suurena apuna alttaritaulun valmistuksessa (kehystämisessä, kankaan pingottamisessa jne.) on ollut Seppäsen Jorma ja Liisa.

 

Kanttori Heikki Orama on lähtenyt virkavapaalle lisäoppia saamaan. Hänet on kiinnitetty Coburgin kaupungin oopperaan laulelemaan Taikahuilun Sarastroa. Oraman tehtäviä hoidetaan sijaisvoimin. Sintosen Ari soittaa palvelukset ja Sanna Hauskaviita yrittää pitää kuorolaiset kurissa ja nuottiasteikolla. Minulla on ollut etuoikeus pitää YLE:n radioaamuhartauksia. Tarkoitus on pitää niitä edelleenkin yli vuodenvaihteen. Aina silloin tällöin perjantaiaamuisin jos heräät paikallisen papin määkimiseen ja saarnailuun, niin kyse ei ole pahasta unesta vaan karusta todellisuudesta.

 

Vaimo ja lapseni jaksavat hyvin. Kiusallinen yskä on jatkunut lapsilla pitkään, mutta muuten kaikki hyvin. Rakkautta on vaimon kanssa riittänyt ja ollaan jaksettu antaa anteeksi riitelyjen jälkeen.

 

Volvon sain myytyä. Vielä puoli vuotta niin Volvon lainakin tulee hoidettua! Herran haltuun!

 

Terv.              Heikki Linnavirta, khra sekä Veera, Saana, Jossu, Salla, Matilda, Matti, Maija-Sofia

ja Malle

 

 

Mehiläisvahakynttilän liekistä hunajankeltaiseen (1994)

 

’Moro Toljake’                                  Mehiläisvahakynttilän liekin keltaisessa  

(Huovinen: Havukka-ahon ajattelija s. 47)                Karjalohjan Pappilassa Herran vuonna 1994

 

Kirjoittelen sinulle hiljentyvänä iltahetkenä täältä Pappilasta. Matilda kävi juuri toivottamassa hyvät yöt. Ajatukseni liikkuvat jo pitkällä talvessa, jopa keväässä. En tiedä olenko onnellinen tai onneton. Paljon rakasta vain on maailmassa: Perhe, ystävät, seurakunta. Koko Karjalohja… jotenkin. Tuntuu kuin minulla ei enää olisi mitään annettavaa tälle kylälle ja seurakunnalle. Takki alkaa olla tyhjä. Se merkitsee joko uutta näkyä Karjalohjan työhön tai maiseman vaihtoa. Herra sen tietää, vaan ei ainakaan vielä sitä kerro.

Kevennän hieman norjalaisvitsillä: ’Norjalainen meni psykiatrin luo ja valitti: minusta on viime aikoina alkanut tuntua siltä, että olisin Jumala. Siihen psykiatri heittää kysymyksen: mistä lähtien olet tuntenut tällä tavalla? Norjalaismies vastaa: siitä lähtien kun loin taivaan ja maan.’

 

Olin yhtenä iltana pitämässä laulu- ja hartaushetkeä hotelli Päiväkummussa. Porukka alkoi olla jo koossa lauluja ja puheita varten. Yksi rouvasihminen kiirehti vielä mukaan, mutta nähtyään virsikirjat kysyi: onko tämä joku hengellinen tilaisuus? Vastasin myöntävästi. Nainen teki täyskäännöksen ja sanoi poistuessaan: - Minä olen vapaa-ajattelija. Minä en laula virsiä. Laulan vain iloisia lauluja!

Sitä olisi aika kiva, jos saisi laulaa läpi elämän vain iloisia lauluja. Kuunnellakin voisi vain hauskoja juttuja. Ruusuilla tanssiminen voisi olla lystiä, mutta elämä on sittenkin toisenlaista. Täällä on sairautta, kuolemaa, riitoja, tappioita vaikka kuinka paljon.

Surullisia lauluja, hautajaispuheita, iloisten ja rohkaisevien aatosten seassa. Kaikkea sekaisin: iloa ja surua. Kaikkea meidän Jumalan lasten on kannettava jopa vapaa-ajattelijoitten ja julkijumalattomien puolesta. Jeesuksen esimerkki ja käsky kuuluu meille.

 

Olen saanut kuluneen vuoden aikana runsaasti kritiikkiä osallistuessani myös kunnalliseen päätöksentekoon valtuustossa ja kunnanhallituksessa porvarien porukassa. Myös se, että olen julkisesti kannattanut karjalohjalaista kesäasukasta Martti Ahtisaarta presidentiksi, on saanut monet nikottelemaan.

Minä pidän vapauteni ja itsenäisyyteni edelleenkin! Sanon asioista ja ihmisistä oman mielipiteeni, enkä kumarra isäntiä enkä duunareita. Kristillinen vapaus ei ole sunnuntaikamaa tai hartauksien höpöjuttuja. Kristillinen vapaus merkitsee minulle oikeutta olla avoin ja rehellinen joka suuntaan. Arjen keskellä ja kohdattaessa kylillä tai baarissa minä olen minä: Armosta pelastettu syntinen. Jumalan vapauttama juntti, jota ei ihmiset putkiajattelullaan sido. Ylpeyttä äänessäni? Yritän tehdä parannusta. Mutta kahdesta en luovu: muijasta, kristillisestä uskosta ja Turun sinapista. Kuka antaisi matematiikan tunteja?

Terv. Heikki Linnavirta, khra

 

PS. Terveisiä ruotsinkieliseltä Malle- vaimolta ja hirmiää karjalohjaa puhuvilta lapsilta.

 

 

Vanhuus tulee. Eikä se ole huono asia

Hunaja on kai keltaisista lämpimin - se on Pappilan väri syyskaudella 1994

 

Partani on alkanut harmaantua. Ikävät asiat tahtovat unohtua. Jos tietysti tärkeätkin. Kesä on ollut kuitenkin täysi, kaunis ja rakentava. Levätä sain paljon. Lomamatkaa emme tehneet, kiitos Iiro Viinasen. Mutta Karjalohja on hyvä mansikkapaikka myös meille alkuasukkaille.

 

Kirjallinen löytöni kesän keskellä on ollut Nouwen nimisen kaverin kirjat. Tämä Nouwen on katolinen pappi, yliopiston opettaja, kirjailija ja monen alan arvostettu asiantuntija. Silti kuin veli minulle. Yhtä turhamainen, ajoittain kateellinen ja helposti loukkaantuva, yhtä huomionkipeä ja heikko kuin minä. Lisäksi ikuinen etsijä ja uskossaan heikko. Minuun tuon kirjailijan jutut kolahtivat. On sentään muitakin surraajia ja paikallaan polkijoita kuin minä.

 

Muutama ajatus Nouwenilta. Eräs hänen kirjansa on tutkielma Rembrandtin maalauksesta ”Tuhlaajapoika”. Maalauksen, tutun vertauksen ja Nouwenin ajatusten saattelemana minä löysin itseni luontevasti tuhlaajapojan paikalta. Nykyinen elämänvaiheeni on kuitenkin lähempänä sitä vanhempaa veljeä. Löysin itsestäni monia katkeruuden ja kaunaisuuden piirteitä. Huomasin, että minusta on monessa kohden tullut ilon, naurun ja juhlan inhoaja. Tuomion ajatukset ja oma ylemmyydentunto on ollut minussa hallitsevana, vaikka kuinka olen kulkenut tai kuljen niitä tuhlaajapojan syrjäteitä. Mutta parasta kaikessa on tämä: olen löytänyt itsessäni myös samoja piirteitä ja taitoja, joita on Tuhlaajapojan isässä. Tämä kehityskulku on minun osani. Tuhlaajapojan ja katkeran isoveljen ahdistavasta maailmasta isäksi, joka voi rakastaa, tukea ja antaa anteeksi. ”Isä Heikki”. He,he…

 

Sama kehityskulku tapahtuu sinussakin. Par’aikaa. Me kaikki paikallaan polkijat ja etsijät. Sinä ja minä. Me menemme sittenkin elämässä eteenpäin. Me kehitymme ja kasvamme. Sen takia, että meillä on armahtava ja rakastava Isä ja Jumala. Jumala on tullut Tuhlaajapoikaa vastaan. Jumala on tullut vanhempaa veljeä vastaan. Meitä siunaa armahtavan Jumalan kädet. Jos koko syksyn pyörittelen saarnoissani tuhlaajapoikajuttuja, niin sano rakentavasti mutta päättäväisesti: - Heikki! Vaihda levyä. Ole hyvä!

 

’Torstaiseura’, ’Kirkon Kammari’ …Maistele noita sanoja… Lasikirkon aula on kylmä ja kalsee kuin valtion virastotalon eteinen. Olet varmasti huomannut. Tuohon aulaan tarvitaan muutama pyöreä pöytä, mukavia tuoleja (käytettyjä ja lahjaksi saatavia…) Yksi keinutuoli on jo lahjoitettu. Aulan seinälle tarvitaan kirjahyllyjä: käytettyjä tai hätätapauksessa uusia. Seurakunnalla on nimittäin satojen kirjojen käsikirjasto. Useita satoja lainattavaksi tarkoitettuja kirjoja. Myös paljon lahjaksi jaettavia kirjoja ja lehtiä. Hyvää hengellistä luettavaa. Lasikirkon aulasta teemme syyskuun aikana kodikkaan olotilan, lainaston ja juttutuvan kirkolla kulkijoille.

 

 

 

Mutta se ’Torstaiseura’. Se on pieni vaan ei valittu joukko, joka silloin tällöin torstaisin kokoontuu istumaan iltaa tähän kodikkaaseen aulaan. Siinä on hyvä parantaa maailmaa, kuunnella lyhyt alustus terveyden vaalimisesta, uskomisen vaikeudesta, erilaisuuden hyväksymisestä, Ilmestyskirjan viime luvuista tai jostain muusta. Lyhyen alustuksen jälkeen on aika juoda kahvit ja teet. Aika on myös jutella aiheesta tai aiheen vierestä. Ja ’Torstaiseura’ päättää iltansa Psalmiin, rukoukseen ja iltalauluun. Olisiko tämä uusi matalakynnyksinen kokoontumismuoto sinua varten. Ilman sen kummempia valmisteluja tulisit ja olisit. Omaan tahtiin. Äänessä tai hiljaa. Minua ehkä kiinnostaa tässä unelman asteella olevassa ’Torstaiseurassa’ se keinutuoli. Katsotaan, eikä oteta stressiä, sano hermokimppu.

 

Syysohjelman etusivun talkooväestä varmaan huomasit (siinä ei ollut läheskään kaikki!), että meidän hyvämaineinen seurakunta toimii seurakuntalaisten ja vapaaehtoistyön varassa! Seurakuntalaisten esirukoukset kotiseurakunnan ja työntekijöiden puolesta, erilaiset talkootyörupeamat, monet lahjoitukset ovat tänään välttämätön osa Karjalohjan seurakuntatyötä. Jos väsähtäisimme ja luovuttaisimme, olisimme vuodessa parissa kurjistunut kulma Lohjan seurakuntaa. Minulla on kuitenkin sellainen tuntuma ja näky, ettei tämä meidän puurtamisemme ja ajoittainen ilonpito ole pelkkää ihmistouhua. Jumala on mukana siunaamassa meitä. Siihen on hyvä uskoa. Itsenäinen Karjalohjan seurakunta on enemmän kuin ylpeitten ihmisten yhteisö. Jumala rakentaa ja muovaa meitä käyttöä varten tällä seudulla.

 

Lopettelen tältä erää. Taistellaan ja iloitaan yhdessä. Jätetään elämä Herran haltuun. Käy kylässä! Ihan oikeasti olet tervetullut. Soittele edes.

 

Leikkasin joku aika sitten Matille ja Maija-Sofialle kesätukat. ’Kaiken voi jos tahtoo’ sano Waltari. Parturi ei voi olla vaikka kuinka tahtoisi. Pitää sitä olla taitoakin. No ehkä pääsisin armeijan parturiksi.

Terveisin       Heikki Linnavirta, kirkkoherra; Mallelta ja lapsilta terveisiä. Myös murrosikäisiltä.

 

 

Maalaisjuustosta Karjalan keltaiseen ( 1995)

 

Minä – tässä – vaan – moi                                              Karjalohjan maalaisjuustonkeltaisessa

                                                                                       Pappilassa pääsiäisaikaan 1995

 

Was ist das? Das ist ein Adidas sano saksalainen lenkkeilijä. Ajattelin kirjoittaa jotakin syvällistä, mutta sitten muistin, että mitäpä sitä syvällisiä kirjoittamaan tällainen tavallisen pinnallinen mies.

 

Ennen syksy oli se minun ykkösvuodenaikani. Nykyään se on kuitenkin kevät. Ehkä sen takia että kevääseen kuuluu Pääsiäinen. Jeesuksen elämän suuret päivät: Ehtoollinen ja kiirastorstai, risti ja pitkäperjantai. Ja vihdoin Sunnuntai, ylösnousemuksen aamu, jolloin elämä voitti kuoleman!

 

Tätä ajatellessani pelkään ainakin pikkuisen vähemmän kuolemaa. Haparoiden ja vähän nieleskellen uskon ja ajattelen: Taivas on jotain samanlaista kuin Galilean kevät. En totta puhuen tiedä millainen tuo kevät Galileassa on, mutta oletan, että se on mahtavaa, kaunista: Vehreä luonto ympärillä. Lähellä turvallisia ihmisiä ja kaikkein lähimpänä Jeesus itse. Vapahtaja, jolle ei tarvitse selitellä eikä änkyttää, ei näytellä parempaa mitä todellisuudessa on. Ja silti tuo Jumala senkun rakastaa ja välittää!

 

Viime aikoina olen kokenut, että Jumala kummasti siunaa minua. Olen oppinut iloitsemaan entistä enemmän – karjalohjalaisista (muualta tulleista ja jopa syntyperäisistä, muistakin kuin Maija-Sofiasta).

 

Lukusilla on ollut talollisia ja tilallisia, nuoria ja vanhempia. Hyvin kannustavia tapaamisia. Usko Jeesukseen ei ole meidän kylillä papin yksinpuhelua tai kanttori Oraman koruaariaa hengellisin sanoin. Kylän väen keskuudessa elää vahvana usko Jumalaan. Hyvä Karjalohja!

Ja kun kävelen päivittäin Unkan baarin ohi, niin ikkunan takaa nousee aina jokunen kohtalaisen vakaa käsi tervehdykseen. Minun laumani lampaat ja pässit ne siellä parantavat maailmaa. Minulle, mutta ennen kaikkea Jumalalle rakkaita kaikki tyynni.

 

Muutama sana stressistä ja jännittämisestä. Ajattele tässä kevään keskellä. Sinä olet Jumalalle rakas ja arvokas ihminen. Olet Jumalan suosikki. Ja kun kerran olet tällainen Jumalan silmäterä, niin miksi, miksi aristelet toisia ihmisiä? Miksi sairastutat itsesi liialla huolehtimisella, liialla yrittämisellä. Jumala pitää sinusta aivan varmasti huolta. Samoin läheisistäsi. Se kerrotaan monessa kohden Raamattua.

Jopa minä olen oppinut jollain tavalla esiintymään ja olemaan jännittämättä aivan hirveästi, vaikka olen luonteeltani vapisevan haavanlehden sukua. Ja stressi kun pukkaa päälle, minä kävelen kuin Essayah. Pitkiä. Jopa yli kilometrin kävelylenkkejä!

 

Ystävät ja kanssakulkijat Karjalohjalla. Taas vaihteeksi tunnutte hyvin rakkailta ja tärkeiltä ihmisiltä. Jokainen. Ja sana ’jokainen’ pitää sisällään myös kaikki kunnanhallituksen ja –valtuuston jäsenet.

 

PS. Olen ostamassa veljeltäni NMT- puhelinta. Haaveeni saattaa toteutua: Mminustakin tulee juppi. Kunhan vielä vedän farkkuihin prässit ja vaihdan repun attaseasalkkuun niin a vot!

 

Jumalan siunaamaa kevättä ja stressivapaata oloa ja eloa

 

                                                                 toivottaen      Heikki Linnavirta, kirkkoherra ja

                                                                                       Kuopion hiippakunnan tuleva piispa

 

Petseri tsura ja Hiitola ätt                                   Karjalohjan Karjalan keltaisessa

                                                                                       Pappilassa joulun alla 1995

 

En tiedä, mitä tuo lause tarkoittaa, mutta tuon virolaisen Justament-yhtyeen laulun tahdissa on kevyt kulkea Karjalohjan raittia kirkolle ja takaisin.

 

Totta puhuen ilo ja masennus vaihtelevat mielessä. Joskus kaikki tuntuu niin pakahduttavan kauniilta, että enempää ei osaisi edes toivoa. Ja hetken päästä hiipii mieleen masennus ja elämän sekä kuoleman pelko. En tiedä, kasvanko aikuiseksi koskaan. Ja uskossa kasvaminenkin on vähän niin ja näin. Ehkä vika on osittain siinä, että olen tällainen pelle, joka lyö asiat helposti leikiksi. Esimerkiksi, kun aivan tosissani murehdin uskoni heikkoutta, heti seuraavaksi tulee mieleeni ajatus: - Kuinka usko voisi kasvaa täällä Karjalohjalla, tällaisen porukan keskellä?

 

Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma: Jumala rakastaa minua. Hän rakastaa sinua. Ja Jumala toteuttaa omaa suunnitelmaansa meidän elämässämme. Eikä meille ole varattu roiston tai epäonnistujan roolia, vaan Taivaaseen kulkevan Jumalan lapsen osa! Mutta kyllä Jeesus saa tehdä töitä. Sen verran minussa on vastusta ja niin on varmasti sinussakin.

 

Kävin joku aika sitten jumalanpalveluksessa Sammatin kirkossa. Kaunis ja kodikas kirkko. Kuin helmi. Ja mikä parasta: samasta Jeesuksesta siellä puhuttiin kuin Karjalohjallakin. Kauniin loppusoiton aikana minulle tuli sellainen lämmin, hyvä olo siitä, kuinka Jumala ympäri Suomea kutsuu ihmisiä kirkkoon: etsimään ja löytämään.

 

Joulunaika on täynnä kiirettä ja toimintaa. Teimme luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kanssa sellaisen sopimuksen, että kaikkien kirkollisten ja maallisten joulurientojen keskellä yritämme myös löytää joulun sanoman ilosta, rauhasta ja meille syntyneestä Vapahtajasta, joka on todellisuutta myös tänä joulunaikana. Me yritämme valmistaa joulua niin kevyesti, että emme ole tukkeena Jumalan työlle.

 

Esirukousta pyytäisin teiltä edelleenkin. Muistakaa työtäni ja perhettäni aamu- ja iltarukouksissanne. Teidän rukouksenne ovat tärkeä osa seurakuntatyötä, elintärkeä osa pappinne jaksamisessa.

 

Jouduimme luopumaan Tamppo-koirasta, koska perheessä oli allergiaa. Löysimme koiralle kodin Mallen veljen luota Sipoosta. Saa nähdä, oppiiko Tamppo Sipoon ruotsia (Va kosta hauki kala?)

 

Olen alkanut harrastamaan taas tennistä. Pelisilmä on edelleen tallella. Jalat eivät vain tahdo keretä mukaan. Ja mailakin on sellainen surkea. Ei sillä osu mihinkään.

 

Jumalan Siunausta joulunaikaasi ystävä. Sinä et ole yksin.

 

Terveisin       Heikki Linnavirta, Malle-vaimo, sekä Veera Maria, Saana Karoliina, Heikki Johannes, Salla Katariina, Iida Matilda, Matti Ilari ja Maija-Sofia Valdine

 

Kurpizzasta kirahvinkaulankeltaiseen (1996-1997)

 

 

 

”Siinä on reikä!” (ruisleipämainoksesta)

Kevättä 1996 Karjalohjan kurpizzan keltaisessa Pappilassa

 

Kyllä nämä neljä vuodenaikaa on mahtava keksintö Jumalalta. Minä en osaa vieläkään päättää, mistä pidän eniten. Kuitenkin menevä talvi on ollut paras kahdeksaan vuoteen. Lunta, jäätä, pakkasta… kaikkea tarpeellista. Vaikka niin paksua jäätä ei Lohjanjärvellä tule koskaan olemaan, että minä autolla kulkisin jään yli Lohjansaareen. Mutta nyt on kevät alullaan ja Pääsiäinen, mahtava juhla ovella!

 

Olen pitänyt kevyttä paastoa. Todella kevyttä: en syö suklaata, kotona en syö makkaraa enkä lihaa (onneksi on ollut kinkerikierros ja muutama syöntikeikka Päiväkumpuun eli ihan lihatta en ole ollut), ohrapitoiset saunajuomat ovat myös olleet boikotissa. Jollakin tavalla on kuitenkin mukava myös ulkonaisesti valmistua Pääsiäiseen ja ylösnousemuksen juhlaan! Jeesus on noussut kuolleista ja valmistanut minulle tien ikuiseen elämään. Saan olla tällainen etuoikeutettu ihminen. Niin kuin aivan varmasti myös Sinä! Mitä muuta voi sanoa tai ajatella kuin: kiitos Herra elämän lahjasta!

 

Vieraita kulkijoita käy aika usein kirkonmäellä ja ne jaksavat ihmetellä mitä sana ’hyvämaineinen’ tarkoittaa. Miksi meidän seurakunta on hyvämaineinen seurakunta? Mielialasta riippuen tuo selitys aina vaihtelee, mutta jotakin tällaista se tarkoittaa (jos joku sinulta kyselee): Mika Waltari oli hyvä kirjailija. Hänen historiallisessa romaanissaan Mikael Karvajalka nuori maailmanmatkaaja kulkee läpi Eurooppaa 1400-luvulla. Nuori Mikael ajautuu kyliin ja kaupunkeihin, jotka poikkeuksetta ovat hyvämaineisia. Erityisen kunniallisia ja hyvämaineisia ovat kaupungit, joiden edustalla matkalaisia tervehtii hirsipuu; siinäpä kaupunki, missä eletään ihmisiksi kurissa ja nuhteessa!

 

Jos keskiajan Euroopan kaupungit olivat hyvämaineisia, paljon ennemmin meidän vaatimaton ja hurskauteen pyrkivä seurakunta on hyvämaineinen: Me emme riitele emmekä tappele koskaan. Emme koskaan aseta itseämme toisten yläpuolelle. Tyydymme vähäiseen paikkaamme ja iloitsemme vilpittömästi, kun naapuri ja tuttava menestyy. Emme osaa kadehtia ketään… Näin hyvämaineisia olemme periaatteessa, toiveissamme. Käytännössä vähän tökkii, mutta kyllä se siitä!

Lyhyesti: Hyvämaineinen tarkoittaa sitä, että Jumala ei ole tosikko ja mekin alamme aavistaa siitä jotakin!

 

Rakas ystävä. Käy kirkossa Pääsiäisaikaan ja keväällä muutenkin. Ehtoollispöydästä ja yhteisestä jumalanpalveluksesta saat evästä arkeen. Jaksat itseäsi paremmin, samoin ystäviäsi ja läheisiäsi, opit jopa sietämään tai peräti rakastamaan niitä vaikeitakin ihmisiä. Jopa minuakin? No - ajan kanssa ja hiljallensa.

 

Meillä käydään ahkerasti kouluja ja päiväkotia. Minä olen usein päivisin ainoa kotimies kahden kissan kanssa. Rauhallista mutta mukavaa. Lasten koulut menee ihan mukavasti. Maija-Sofia on alkanut viihtyä päiväkodissa ja Malle taitaa olla erinomaisen ahkera koulussaan. Ei minun kouluaikana noita numeroita oltu vielä keksittykään (ysejä ja kymppejä). Meillä oli etupäässä nelosia ja vitosia.

 

Herran haltuun ystävä. Mieti Jeesuksen sanoja sinulle: ”Minä olen sinun kanssasi kaikki päivät maailman loppuun asti”.

 

Glad påsk sano rairuoho.    Heikki Linnavirta, khra sekä Malle ja ihanat lapset.

 

O tempora o mores (vapaa suomennos: Johan nyt on markkinat)

Fazerin kultapaahdonkeltaisessa Pappilassa jultiden ’96

 

Muinaiset egyptiläiset rakensivat valtavat pyramidit ja ne sfinksit. Nykyään egyptiläisistä ei ole muuhun kuin odottamaan Niilin tulvaa. Edellä mainittu viisaus on teoksesta ’Asterix ja Kleopatra’. Minulla on sellainen nykyegyptiläinen olo: ei särmää, ei intoa, ei tulta, ei näkyjä eikä haaveita!

 

Olenpahan vain urautunut pappipahanen vanhoillisessa pitäjässä, jossa suurin ihmettelynaihe on ruotsalaiset katuvalot. Ne pylväät kun ovat ihan onttoja. Kuin skånelaiset.

 

Luen par’aikaa kirjaa nimeltä ’Joulumysteerio’. Se kertoo matkasta kahdentuhannen vuoden taa sinne Betlehemin jouluun. Matka kulkee tämän päivän Norjasta läpi Euroopan Betlehemiin ja Jeesuksen syntymähetkeen. Matkaseurueeseen kuuluu pieni tyttö, enkeleitä, paimenia, tietäjiä ja lampaita. Kirja ei ole järin ihmeellinen, mutta siitä se ainakin muistuttaa, että elämässä on muutakin kuin tutut kuviot, harmaa arki ja tarkoitukseton eläminen päivästä ja viikosta toiseen.

 

Jumala voisi minusta näyttää meille enemmän välähdyksiä ja maistiaisia taivaan iloista ja kenties Jumala voisi antaa sen kyvyn nähdä näkyjä ja elää enemmän uskon varassa. Silloin sitä saisi taas sellaisen oikean seikkailumielen ja odotuksesta nousevan ilon:

- Tänään on hieno elää! Mitä parempaa Jumala tarjoaa huomenna?

 

Kerron vielä muutaman sanan kolmannesta kirjasta: Tämä kirja on täynnä kertomuksia arjen sankareista, tärkeistä korvaamattomista ihmisistä: isistä ja äideistä, isovanhemmista ja myös lapsista, jotka elivät vain vähän aikaa maan päällä. Kirjassa on myös kertomuksia tärkeistä hengellisen kasvun ja uskon syntymisen paikoista. Myös kertomukset uskon puuttumisesta ja epäuskon ahdistuksesta löytyvät kirjasta. Elämänmakuinen ja tärkeä kirja! Tämä kirja julkaistaan vuonna 1998 (jos Jumala suo). Sen aineisto on kasassa kevään kynnyksellä 97. Kirjan kirjoittajia ovat monet karjalohjalaiset, kesäihmiset, kaikki ne, joita Karjalohjan hyvämaineinen seurakunta on jollain tavalla koskettanut. Lähetä oma kirjoituksesi, rukouksesi, juttusi minulle tai lähetä vaikka joku valokuva. Odotan sinulta postia!

 

Viime aikoina olen miettinyt paljon kasvatukseen ja moraaliin liittyviä asioita. Sitä, kuinka opettaa lapsia, nuorisoa ja aikuisia elämään kristillisen arvomaailman mukaisesti. Kymmenen käskyä olisi edelleen hyvä ohje. Rakkauden kaksoiskäsky: Rakasta Jumalaa ja lähimmäistäsi… Sekin olisi aivan ajankohtainen, mutta jotenkin tuntuu, että tässä maailmassa ja tässä maassa ovat vallalla toiset arvot.

Poliitikot ovat epäluotettavia, ammattiyhdistysihmiset (ne johtajat) ajattelevat vain omia etujaan. Kirkko ja seurakunnat hääräävät melko turhia asioita. Ei selkärankaa kellään, ei ketään, joka sanoisi: - Niin ei saa tehdä. Se on väärin Jumalaa ja toisia ihmisiä kohtaan. Itsekkyyden aikaa elämme niin, että kohina käy.

 

Jos vähän selkokielistän: Eduskunnan puhemies kirjoittelee ihan tolkuttomia työkavereistaan. Ammattiyhdistyspomo käy luennoimassa ja laskuttaa luennosta puolison firman kautta ja sanoo: näinhän kaikki tekevät. Ja kirkon piirissä meillä on kauhea tarve miellyttää kaiken maailman pakanoita ja olla hovikelpoisia: yök!

 

Herra varjelkoon meitä, pöllöjä ja enkeleitä!

 

Joulumieltä ja uutta starttia!                     Heikki Linnavirta, khra. Terveiset Mallelta ja lapsilta!

 

Iloista Pääsiäisaikaa ja kevättä Sinulle!

Karjalohjan laadukkaasti remontoidussa Pappilassa kevättä odotellessa 1997

 

Olisi niin paljon kerrottavaa, ihmeteltävää ja jaettavaa sinulle, etten oikein tiedä mistä aloittaisin…

Jo syksyn kirjeeseen minun piti laittaa muutama sana liittyen perheiden ja kotien hyvinvointiin tai sen puuttumiseen. Nyt kuitenkin muutama rivi. Se ei liene yllätys tänä aikana, että perheissä – myös Karjalohjalla – voidaan huonosti. Elämä on monelle siirtymistä kriisistä toiseen. Aviopuolisot ovat vieraita toisilleen. Ei löydy yhteisiä harrastuksia, ei yhteisiä puheenaiheita, eikä se seksikään aina luista tai innosta (ainakaan sen ainoan luvallisen henkilön eli puolison kanssa!)

 

Muutama tällainen vanhemman valtiomiehen neuvo kaikessa ystävyydessä moneen kotiin: Kun te olette aikanaan sanoneet ’Tahdon!’, niin tuo sana on ollut lupaus kavereiden, ystävien, puolison ja, jopa Jumalan edessä. Lupaus siitä, että te molemmat haluatte olla luotettavia, rehellisiä toisillenne, uskollisia, sananne mittaisia miehiä ja naisia.

Ja kun niitä ryppyjä tulee rakkauteen, niistä on hyvä puhua keskenään. Usein se on melkoista opettelua se puhuminen. Mutta se kannattaa. Ja yksi hyvä vinkki: Älä koskaan kuvittele tietäväsi, mitä toinen ajattelee. Et ole ajatustenlukija edes puolisosi kohdalla.

 

Jos tarvitset neuvoja tai apua perhe-elämän vaikeuksissa, niin Lohjalla on varmasti asiantuntijoita. Mitenkään kehumatta, myös minä tiedän jotakin siitä, kuinka löytyy ratkaisuja elämän ongelmiin. Ota yhteyttä, niin ihmetellään yhdessä lisää. Kirvestä ei kannata heittää kaivoon liian herkästi. Johan siinä pohjavedet pilaantuvat.

 

Ai niin! Kuinka sanoa kauniisti susipareille, vanhemmille ja nuoremmille, että menkää naimisiin ja ottakaa se Jumalan tarjoama apu ja kehotus parisuhteenne tason parantamiseksi ihan todesta. Minä mietin vielä oikeaa sanamuotoa, mutta yhden täkyn annan: kaikki vuoden 1997 aikana avioituvat karjalohjalaisparit saavat seurakunnan lahjana kuuden (6) munan mansikkakakun!

Kylän lapset ja nuoret ovat ihania Jumalan taimia jokainen. Sitä olisi hyvä miettiä, kuinka antaa turvalliset rajat lasten kasvaa ja kehittyä. Liika vapaus viinan suhteen, välinpitämättömyys lasten huonon kielenkäytön kohdalla on karhunpalvelus näille rakkaille ja tärkeille ihmisille. Aikaa lapsille, kiinnostusta heidän tärkeistä asioistaan ja se isän ja äidin malli! Siinä minulle ja sinulle tavoitetta!

 

Rakas ystävä. Ota elämääsi, ennen kaikkea sinne arkeen, mukaan se Jumalan tarjoama apu ja voima. Ei ole hurskastelua, vaan viisautta kun sanoo: ’Herra, auta minua! Johdata sinä minua päivä ja hetki kerrallaan. Näin ihmisvoimin kun en aina osaa!’

 

                      Terveisin Heikki Linnavirta, taisteluparinsa Malle sekä lapset

 

 

Tässä saunansytykettä, ystävä!

Karjalohjan kirahvinkaulankeltaisessa Pappilassa under sommaren 1997

 

Onko sinulla koskaan tullut mieleen ’miksi tuo meidän kylän pappi kylvää niin paljon puujalkavitsejä?’ Syy on yksinkertainen. Minulla oli ankea lapsuus ja nuoruus. Koko ikäni (jo syntymästäni asti) olen nimittäin joutunut sietämään itseäni – vitsien kera. Niin, että älä yritäkään luulla, että sinulla on kestämistä!

 

Yhdessä sarjafilmissä pieni tyttö ja häntä hoitava psykologi keskustelivat uskosta ja enkeleistä. Tyttö kysyi hämmästellen aikuiselta: ’Etkö sinä usko Jumalaan?’ ’Miltä se sinusta tuntuisi, jos en uskoisi Jumalaan?’ kysyi aikuinen takaisin. ’Minun tulisi sinua sääli’, tyttö vastasi.

 

Minunkin tulee monia ihmisiä sääli, kun niin monella tuntuu olevan vaikeuksia sen uskomisen kanssa. Kun elämässä on vuositolkulla joutunut näyttelemään kovaa, pystyvää, sivistynyttä ja nykyaikaista ihmistä, niin siinä ei ole jäänyt oikein tilaa uskolle.

 

Tietysti sitä jossakin taustalla on uskoa Jumalaan, korkeimpaan voimaan tai epämääräiseen rakkauteen, mutta se on niin taustalla että yks’ ja hailee koko utuinen usko! Ei se tarjoa rohkeutta, voimaa eikä taitoa elää!

 

’Usko Jeesukseen tai saat turpiisi!’ Näin minä kehottaisin ihmisiä uskomaan, mutta se ei ole Jumalan tyylin mukaista. Mutta kun uskosta osattomia ja hengellisesti säälittävän köyhiä ihmisiä tulee jatkuvasti vastaan, niin mietin, että eikö Jumala ota tätä uskonsyntymisasiaa tarpeeksi vakavasti…

 

Mutta sitten Jeesus muistuttaa minua siitä, että minun tehtäväni on vuodesta toiseen se sama: minä pidän kirkon ovet avoinna kaikille syntisille, jotka kaipaavat uskoa, anteeksiantoa ja sitä miljoonatta mahdollisuutta aloittaa kaikki alusta Jumalan avulla ja voimalla.

 

Niin, että tulkaa ystävät messuihin kuulemaan tuttua uutista Jeesuksesta ja Hänen armostaan meitä syntisiä kohtaan. Tulkaa Ehtoollispöytään, missä Jumala on aina läsnä. Ja kotona ollessanne ja kylille lähtiessänne; muistakaa aloittaa aamunne vaikka lyhyellä rukouksella: Jeesus - kulje kanssani.

 

Näillä eväillä – olen siitä aivan varma – me kestämme kaiken, mitä elämä tuo tullessaan. Kestämme menestyksen ja ilon hetket, mutta yhtä lailla ne ajat, kun tuntuu, että kaikki kaatuu päälle, ja kun tuntuu, että Jumala on vaihtanut maisemaa.

 

Kun pysähdyt ja annat maailman hälyn vähän hiljentyä, niin sinäkin kuulet Jumalasi ja Vapahtajasi sanan: ’Ole luja ja rohkea, minä Herra sinun Jumalasi olen kanssasi, missä ikinä kuljetkin’. Tosi on! Vaikka KOP on historiaa! (Taas pääsi puujalkavitsi)

 

Soitellaan sano mummo kun haitarin osti. (Ja taas)

                                                                

Kesäterveisin Heikki Linnavirta, kirkkoherra

sekä urhea vaimonsa Maire Elisabet ja lapset kaikki seitsemän.

 

Kardemummasta sitruunankeltaiseen (1998)

 

Hyvä Veli. Ja siskot kans                                     Karjalohjan kardemumman keltaisessa

Pappilassa talven keskellä, kevättä kohti 98

 

Uutta vuotta taas! Alkanut vuosi on tarkoitus viettää miesten merkeissä. Mies on nimikkovuotensa ansainnut. Ja mies kuin mies on kehityskelpoinen. Olemmehan joka mies kuin hiomattomia timantteja. Pienellä, mutta taidokkaalla hoidolla ja huolenpidolla meidän arvomme kasvaa entisestään.

 

Olen miettinyt, onko tyypillistä suomalaista tai karjalohjalaista miestä olemassa. Laajoissa kenttätutkimuksissani olen tullut siihen tulokseen, että kahta aivan samanlaista miestä ei varmasti ole. Jokainen meistä on niin erilainen, niin persoonallinen, niin ainutlaatuinen. Mitenkähän Jumala suhtautuu miehiin, kun Hän ensin loi juuri miehen? Ehkä meihin miehiin luotetaan sittenkin myös kaikkein korkeimmalla taholla. Koitetaan osoittautua luottamuksen arvoisiksi.

 

Vaikka Jumalan voi kohdata metsällä, omassa kodissa, autojen kanssa ropatessa ja pilkillä, niin varmin ja rakentavin paikka Jumalan kohtaamiselle on meidän kotikirkkomme. Kaiken maailman papeista en tiedä, mutta minä olen vuosien varrella saanut kasvaa rohkeudessa, vapaudessa ja ilossa Jumalan avulla. Jotakin voin kertoa ja jakaa uskostani sinullekin.

 

Tee miehinen päätös. käy vähintään seitsemän kertaa kirkossa tänä vuonna! Lupaan, että kirkossakäyntien myötä elämäsi muuttuu huomattavasti paremmaksi. Saat sinulle kuuluvan osuutesi isiemme uskosta, siitä mihin tosimiehet ovat luottaneet ja uskoneet vuosisadasta toiseen. Yhdessä, oman kotiseurakunnan kirkossa, Sinun paikkasi kuluttamista ei odota vain pappi. Kyseessä on paljon korkeampi tahto – Jumala itse.

 

Luterilainen  usko on helmi kristillisten kirkkokuntien joukossa. Sen takia, että yksinkertaisuus ja selkeys on kaunista. Tässä jotakin: Kun etsit Jeesusta ystäväksi, veljeksi, auttajaksi, tulet varmasti löytämään. Näin lupaa Jumalan sana. Ajattele – jo etsiminen riittää.

 

Kun rohkeasti tunnustat olevasi kastettu ja –armosta (ihan ilman syytä)- pelastettu Jumalan lapsi, niin millä silmällä Jumala sinut näkee juuri nyt? Jumala näkee sinut täysin puhtaana, täydellisenä, synnittömänä, Taivaaseen kelpaavana… Onko Jumalalla huono näkö? Ei. Sinun puolestasi ristillä kuolleen Jeesuksen takia Jumala näkee sinussa saman puhtauden ja täydellisyyden kuin Pojassaan Jeesuksessa, joka ensin kärsi kuoleman, mutta pääsiäisenä nousi kuolleista ja kukisti kaiken pahan vallan: Kuoleman, synnin, kadotuksen.

 

Jeesuksen ansiosta täydellisiä! Sitä me olemme, kun kaipaamme Jeesuksen puoleen. Ihmeellinen Jumala. Opiskelemme – jos Herra suo – miestä ja isiemme uskoa kuluvana vuonna. Myös naisväkeä nämä aiheet kiinnostavat.

 

                                                                 Näkemisiin kylillä ja kirkossa!

                                                                 Heikki Linnavirta, kirkkoherra

                                                                 Terveiset myös Mallelta ja muilta opiskelijoilta

 

 

Kesätervehdys Pappilasta Sinulle              

Karislojo Prästgården Blomstertid 1998

 

Tämä elämä kulkee aika lujaa. Aivan äskettäin leikin teologian opiskelijaa Helsingissä, asuimme Malminkartanossa Mallen kanssa ja meille syntyi oikein vihaisen näköinen vauva, joka sai nimekseen Veera. Nyt tuo tyttö on ylioppilas ja melkein aikuinen ja lapsia meillä on kaikkiaan sen seitsemän.

 

Mutta kesä tulee. Toivottavasti sisäisesti rikas ja täynnä Jumalan läsnäolon tuntoa. Tätä toivon sinullekin, Jumalan todellisuus, se näkymätön, mihin minun on ajoittain vaikea uskoa, se on sittenkin ainoa todellisuus, minkä varaan minä elämäni haluan rakentaa. Ja niitä Jumalan rakkauden ja turvallisuuden ja ennen kaikkea toivon rakennusaineita haluan sinulle välittää, edes vähän.

 

Jeesus on seurakunnan keskellä – täällä aivan alhaalla – täällä meidänkin on hyvä olla: nöyryyttä opetellen toisten vierellä. Aika kuluu ja kuluttaa meitä jokaista. Ajatellaan myös ikuisia ajatuksia ja luotetaan Jumalan sanaan: - Sitä, joka minun luokseni tulee, minä en aja pois.

Herra. Pidä huolta seurakunnastasi täällä Karjalohjalla. Siunaa kaikki asukkaat, kesäasukkaat ja satunnaiset vierailijat…

 

Meinasin siirtyä jo rukouksen puolelle, mutta yksi asia vielä: Pääsiäisaikaan näin uutisissa raportin lapsityövoiman käytöstä maailmassa. Kuvassa 5-8 -vuotiaat intialaistytöt kutoivat mattoa tippa silmässä ja pelokkaan näköisinä vihaisen aikuisen valvoessa piiska kädessä… Minulla tuli itku ja sääli. Ja halu lyödä hengiltä tuo julma aikuinen ja sika.

 

Tehdään jotakin yhdessä, seurakuntana, lasten auttamiseksi ihmisarvoisempaan elämään. Tappaminen ei kai auta, mutta yritetään jotakin muuta. Mietitään kesäaika ja tehdään jotakin konkreettista viimeistään syksyllä.

 

Herra siunatkoon sinua – jatkuvasti!                             

 

Terveisin Heikki Linnavirta, kirkkoherra

 

 

Tervehdys!                               Karjalohjan Pappilassa, siinä sitruunankeltaisessa,

syksyä 1998

 

Kesä minun mieleeni alkaa olla takanapäin. Kaunis syksy edessä. Kulunut kesä lomineen ja töineen on ollut erinomaisen kasvattava ajanjakso. Olen huomannut sen, ettei ihminen -ei edes komea pappi – voi hallita elämäänsä ja sen kaikkia käänteitä. Aina on elämäni ollut ajelehtimista ja ajautumista, mutta joskus olen aina luullut ylpeyttäni, että kaikki on hallinnassa.

Tämä ajelehtiminen onkin aika mielenkiintoista. Kiusaus kyynisyyteen olisi suuri, mutta oman voimattomuuden tunnustaminen voi kasvattaa uskoakin. Taas kerran on päätettävä, laitanko elämäni Lipposen hallituksen vai Jeesuksen varaan. Sittenkin ja taas kerran: Herran haltuun tämä elämä ja ikuisuus myös.

 

Luin loman muutamana sateisena viikkona Dostojevskin ’Karamazovin veljekset’. Kyllä venäläiset kirjailijat ja mystikot ovat sentään jotakin. Ja se on ihastuttavaa, että joku Dostojevski, kuuluisa kirjailija oli kunnon kristitty. ’Karamazovin veljekset’ on laaja kolmiosainen teos monine henkilöhistorioineen ja syvällisine ajatuksineen ja pohdintoineen. Lukikohan Väyrynen Dostojevskin koko tuotannon muutamassa viikossa? Eppäillä soppii.

 

Mitäpä seurakunnan syystoiminta ja meidän yhteinen kasvaminen Jumalan lapsina ja Jeesuksen veljinä ja sisarina? Tässä iässä tietysti lämmittää jo monet asiat, mutta erityisesti minua lämmitti yhden isosen sana kesän lastenleirillä, kun kysyin ’selviääkö seurakunta talkootyöstäsi pizzalla vai millä palkkiolla’? No, tuo isonen sanoi jotenkin, että ’se riittää kun liität minut iltarukouksessa muistettavien joukkoon’.

Sen teen varmasti tuon isosen ja kaikkien muidenkin seurakuntalaisten ja kirkkoon kuulumattomien ja kesäihmisten kohdalla. Se, että pyytää Jeesusta muistamaan jotakin toista ihmistä tai vaikka itseään, se onkin niitä elämän suuria asioita.

 

Ristinryöväri sanoi Jeesukselle: ’Muista minua, kun tulet valtakuntaasi!’ Tänä päivänä tuo Jeesuksen vierellä ristiinnaulittu kapinallinen ja terroristi on kunniapaikalla Jumalan valtakunnassa. Eli muistetaan toisiamme kaikki kyläläiset ja kulkijat rukouksin ja siunauksin. Kerrotaan toisistamme Jeesukselle: Herra muista sitä ihmistä! Ja tuo rukous pelastaa Taivaaseen asti, koska Jumala ottaa nämä pelastusasiat tosissaan. Ihan siitä ristinkuolemasta asti.

 

Olen käynyt aika usein sunnuntai-iltaisin Tuomasmessussa Helsingissä. Parasta siellä on Ehtoollinen, lyhyet puheet ja mahdollisuus kadota kansanpaljouden joukkoon ja olla kuin Mustanaamio kaupungissa. (’Kun Mustanaamio saapuu kaupunkiin, hän on kuin kuka tahansa…)

 

Veera on aloittanut kätilön opiskelut Helsingissä, Saana ja Jossu ovat lukiossa. Salla ja Tilda yläasteella Virkkalassa, Matti ja 1-luokkalainen Maija-Sofia tällä kylällä. ’Tiden så hastigt forsvinner’ sjunger Malle och Heka tillsammans och undrar över allt.

 

Herran haltuun ja otetaan niin rennosti tämä elämä kuin mahdollista. Onhan tämä aika koomista tämä ihmisten räpellys! Waltari kirjoitti ’Mikael Hakimissa’, että syy sulttaanin suuren sotalaivaston rakentamiseen oli se, että eräs meripäällikkö kärsi ummetuksesta ja oletti, että laivan kannella suolikin toimisi paremmin. Totta vai tarua. Tällaista kuitenkin on ihmiselämä!

 

                                            Terveisin Heikki Linnavirta, kirkkoherra ja ajelehtiva kristitty

 

Oliiviöljystä Lapin kullan keltaiseen (1999)

 

Moi Seurakuntalaiset ja muutkin lukutaitoiset          

Karjalohjan oliiviöljynkeltaisessa Pappilassa, alkupuolta Herran vuonna 99

 

Mistä kannattaa kiittää Jumalaa? Varmasti suurista pelastukseen liittyvistä asioista, mutta suuri kiitoksenaihe on myös musiikki. Varsinkin kantrimusiikki. Sain pitkän odotuksen jälkeen kaukotilauksena USA:sta musiikkialbumin elokuvasta ’The thing called love’. Yksinkertaiset sävelet, sanat, joita kyynisyys ei ole turmellut, tarinat rakkaudesta, jotka ovat arkisia ja yksinkertaisia, kuin elämä itse….

 

Kuinka paljon jäävätkään paitsi ne ihmiset, nuoret ja vanhemmat, jotka suomalainen, omahyväinen kulttuuri on turmellut. Niin viisaita, niin sivistyneitä, niin paljon ylempänä kuin muut eurooppalaiset, amerikkalaiset… puhumattakaan venäläisistä. ’Mitä pienempi kansa, sitä naurettavampi sivistyneistö’. (Heka muistelmateoksessaan ’Bullshit’ 7. nide, sivu 44)

Kiitos Herra lapsellisista amerikkalaisista, yksinkertaisista venäläisistä, sivistymättömistä eurooppalaisista. Varjele meitä tämän maan sivistyneistöltä ja kulttuurikermalta.

 

Mutta entä tämä todellinen elämä Karjalohjalla ja muualla Suomessa? Oikeasta ja väärästä puhutaan taas paljon. Vallanpitäjien moraalista. Meillä on Sundqvist, Aho, Vennamo… Että ne herrat ja vallanpitäjät kehtaavatkin! Näinhän me sanomme täynnä oikeutettua närkästystä, mutta entä me itse; me pienet ja puhtoiset. Kuinka moni meistä tekee pimeitä töitä, tekee bisnestä ilman kuitteja: vuokraa mökkejä, myy tavaraa, huijaa valtiota tai työnantajaa saatesanoin ’kaikkihan näin tekevät’.

 

Tässä maassa on johtajien moraali samalla matalalla tasolla kuin meidän muidenkin. Saamme varmasti tuomita rikolliset ja moraalittomat johtajamme, mutta samalla saamme tuomita myös itsemme. Minä en tunne kuin yhdenvärisiä lampaita – itseni mukaan lukien: mustia, mustia lampaita kaikki tyynni.

Olen joskus miettinyt, mitä teen ensimmäiset tuhat vuotta Taivaassa (jos siellä nyt meidän aikakäsitys olisi). Kaiketi minä itken itseni takia. Oman heikkouteni, epärehellisyyteni, kateuteni ja turhamaisuuteni takia. Toiset tuhat vuotta minä sitten itken ilosta.

 

Mutta mitä tehdä itsemme kanssa, tämän maan vaikuttajien kanssa, ja vielä sen harhautuneen sivistyneistön kanssa? Voimme tehdä paljonkin. Me voimme siunata, ajatella rakkaudella ja lämmöllä kaiken aikaa presidenttiä, hallitusta (jopa yrmeää ja örähtelevää Lipposta), suurliikemiehiä, kirkonjohtajia; suuria taiteentuntijoita, kaikkia noita, joilla on suuri kiusaus langeta vallanhimon, ahneuden ja itsekkyyden synteihin. Ja voimme myös jatkaa rukousta itsemme ja läheistemme puolesta. Samat vaarat ja synnit on meidänkin iloa turmelemassa. Valtaa meillä on tietysti vähemmän, mutta samoja valtaleikkejä ja huijauksia me harrastamme jopa täällä meidän tuppukylässä Karjalohjalla.

 

Yhdessä elokuvassa paikallinen sheriffi sanoi kaupunkiin tulevalle saarnamiehelle, joka haki lupaa järjestää suuria telttakokouksia: ’Meillä on 27 % työttömyys, tehtaita on suljettu…meillä ei ole oikein varaa herätykseen!’ Meillä on työttömyysluvut alentuneet, tehtaat tuottavat ja kauppaa käydään. Meillä olisi varaa herätykseen. Meillä olisi tarvetta Jumalan siunausten kokemiseen uudistavalla tavalla, tavalla, joka muuttaisi meidät taas kristityiksi, joista Jumala voisi iloita. Mutta mistä löytyisi julistajia?

Jeesus kanssasi ystävä! Arjessa ja juhlassa. Kuuntele musiikkia: kantria tai muuta. Lue kirjoja, katso elokuvia, missä tarinat ovat kauniita ja yksinkertaisia. Koe tunteella: itke, iloitse, elä. Elämä on Jumalan lahja täynnä ihmeellisiä asioita!

 

Terveisin       Kaiketi veljesi Heikki Linnavirta, Karjalohjan seurakunnan kirkkoherra

 

Lauhaa! Sanoi kiinalainen                Påsktiden 99 i Karislojo prästgården

 

Ystäväni Unkan baarissa sanoi, että ’kuule Heka, noin kymmenen prosenttia ne ihmiset uskoo sun jutuista, mitä sinä siellä kirkossa saarnaat’. Olin imarreltu tästä tärkeästä tutkimustuloksesta ja tilastotiedosta. Kymmenen prosenttia… Se on paljon se ja siitä kaikki kiitos Jumalalle. Minä tiedän 200 uutta ylisuuren palkan nauttijaa Arkadianmäeltä Helsingistä. Heidän jutuistaan tämä kansa ei usko puolta prosenttiakaan!

 

Olin pappien synodaalikokouksessa Helsingissä joku aika sitten. Oli siellä tällaiselle maalaispapille ihmettelemistä. Mistä se kaikki viisaus sinne kaupunkiseudulle siunaantuukaan? Sitä on Suomen kirkossa jo monia niin viisaita ja lukeneita pappeja, että ne eivät tarvitse edes uskoa Jumalaan. Raamatun sana, pitkäperjantain ja pääsiäisen ihme. Satuako heille? Nämä papinhyväkkäät ovat vähintään samalla tasolla viisaudessaan kuin Jumala itse. Ja se on jo aika paljon.

Mihinköhän tällaiset uskosta osattomat, Jumalalle keskisormea näyttävät ihmiset aikovat mennä tämän elämän perästä? Onko heille olemassa joku kolmas osoite? Kun heikot, armosta pelastetut syntiset taapertajat pääsevät kerran Taivaaseen, ihan Jeesuksen ansiosta. Ja kun ylpeät ja rehelliset jumalankieltäjät valitsevat uhmakkaasti kadotuksen, niin mihin nämä viisastelevat kirjanoppineet ja älyniekat?

 

Pääsiäinen ja kevät on minulle aina sellaista toivon aikaa. Haluan uskoa Jeesukseen. Epäilen ja kyselen, mutta palaan aina tähän opetuslapsista heikoimman kysymykseen:   - Herra, kenen luo me menisimme, Sinulla on ikuisen elämän sanat.

Vaikka tämä elämä on ajoittain kuinka ihanaa, vaikka naiset ovat kaikki kauniita ja on työtä ja rakkaita ihmisiä ympärillä, niin silti haluan enemmän: haluan ikuisen elämän Taivaassa. Haluan viettää juhlaa ja iloa, mistä ei seuraa moraalisia eikä muita krapuloita. Haluan elää rakkaitten lähellä ilman menettämisen pelkoa. Haluan parasta ja siihen en näe muuta tietä kuin kulkemisen Jeesuksen askelissa.

 

Ja millä voimalla sitten jatkuvasti pysyn näissä Jeesuksen askelissa? Sama Jumalan voima, Pyhän Hengen voima, mikä herätti Jeesukseen kuolleista, vaikuttaa heikommassakin Jeesuksen seuraajassa. Jopa minussa. Jos olisin Bible-speak – jengiläinen, sanoisin ehdottomasti: Amazing!

Toivottavasti tämä alussa uutisoimani ’kymmenen prosenttia uskosta’ ja tämä nimenomaan sieltä pitkäperjantain ja pääsiäisen maisemista on jokaisen karjalohjalaisen, kesäasukkaan ja tämän kirjeen lukijan sydämessä. Sitä rukoilen niin vilpittömästi kuin näillä eväillä osaan!

 

Soitellaan. Vaikka itseksemme. Vaikka kammalla.

 

Heikki Linnavirta, Karjalohjan seurakunnan  yksimielinen papisto kokonaisuudessaan

 

Karjalasta Kajahtaa!                                                  Terveiset Karjalohjan olvinkeltaisesta

Pappilasta Kesäaikaa – Sommartiden 1999

 

Yksitoista vuotta Karjalohjalla. Olo on kuin kotiäidillä, joka pienten lasten kanssa vuosia eläessään on tullut araksi. Kodin ulkopuolinen maailma ja ihmiset tulevat pelottaviksi. Helsinkikin tuntuu suurkaupungilta. Käynti Tukholmassa; kuin kävisi ulkomailla. Kuitenkin sandaaleja polttaa jatkuvasti. Se kuuluu tietysti ikään, mutta onko tämä levottomuus kroonista, kun se on jatkunut yli 44 vuotta?

Mutta kyllä sitä rohkeuttakin löytyy. Asuimme vaimoni Mallen kanssa viikon Pappilan yläkerran pikku huoneessa. Melkein kuin olisimme olleet Pariisissa. Parveke ja kaikki!

 

Mutta miten olen jaksanut uskoa ja elää kristittynä? Useimmiten jaksan kiittää Herraa kaikesta, vaikeistakin ajoista ja oudoista kivuista, mutta kyllä niitä haavanlehtikausiakin on. Niin kuin tuossa muka leikillisesti aiemmin  kerroin. Toivon, että jokainen karjalohjalainen, kesäasukas, vahva kristitty jos epäilijäkin, muistaisi meikäläistä iltarukouksissaan säännöllisesti. Koska tuo ilo ja Jumalan rauha ja häivähdys rohkeutta aina joskus yllättää, niin se kertoo minulle, että puolestani rukoillaan lujasti. Kiitos teille, jotka muistatte. Ei tämä pappina olo niin kaksista ole, vaikka palkka on samaa luokkaa kuin Nokian johtajilla.

 

Olen ollut mukana perustamassa yhdistystä nimeltä ’Karjalohjan Historian tuki’. Yhdistyksen koneisto on kunnossa: Karjalohjan kunta, Diakonissalaitos Helsingistä, Karjalohjan seurakunta ja monet yksityiset ihmiset ovat innolla odottamassa, saammeko aikaiseksi Karjalohjan historia- teoksen lähivuosina. Onpa yhdistyksen yhtenä kummina Eeva Ahtisaarikin. Hänen mukanaoloaan kesäkunnan toiminnassa arvostan suuresti.

 

Myös kunnan luottamustoimissa olen jatkanut entiseen malliin: rystysiä purren ja hyvin usein päreitä poltellen. Eikö papin pitäisi pysyä siellä saarnastuolissa ja kirkon sisällä? Mitä hän puuttuu kunnan tai yhdistysten asioihin! Onnettomassa, edesmenneessä Neuvostoliiton-diktatuurissa kirkon papit olivat joko Siperiassa, tapettuina tai visusti kirkkojen sisällä paasaamassa tyhjille rakennuksille Jeesuksesta. Kirkkorakennusten ulkopuolella uskovaiset ja papit eivät saaneet näkyä eivätkä kuulua.

 

Minun riekkumiseni kirkon ulkopuolella kertoo uskonvapaudesta. Esiintymiseni ja olemiseni kirkon ulkopuolella on jatkuvaa todistusta: Jopa tuollainen surkimus/sankari/roisto/pienempi pyhimys/aikamme von Pfaler (tarpeeton ylipyyhitään) voi olla armosta pelastettu Jumalan lapsi. Jumalan ihmeiden aika jatkuu.

 

Kesä on kuitenkin handuissa. Karjalohja kauneimmillaan ja kirkonmäki täynnä toimintaa: Tule Messuun sunnuntaisin klo 10. Tule mahtaviin iltakonsertteihin ja Elokuun suurkonserttiin. Käy ihastelemassa hyvin hoidettua hautausmaata ja kuuntelemassa, miten koululaiset osaavat esitellä kirkkojamme kulkijoille. Virsivarttejakin pidämme keskiviikkoisin.

 

Missä todellinen kristillisyys koetellaan ja testataan? Aivan oikein. Omassa kodissa, perheen ja läheisimpien ihmisten parissa. Välittyykö sinusta jotakin Jeesuksesta puolisollesi tai lapsillesi tai sille sydänystävällesi? Kaikkein aidoimmillaan olemme turvallisessa kodissamme. Onko sinun kodissasi jotakin siitä Jumalan läsnäolosta ja rakkaudesta, mikä saa sydämeen fiiliksen: Herra, tässä on hyvä ja turvallista olla!

 

See you, sanoi kielitaitoinen ruotsalainen.

Kesäterveisin  Kyrkoherde Heikki Linnavirta sekä vaimonsa Malle sekä Taivaan lahjat:

Veera, Saana, Jossu, Salla, Tilda, Matti ja Maija-Sofia

 

Hej DU!                           Karjalohjan Fiskarsin saksien keltaisessa Pappilassa syksyä 99

 

Olen saanut uuden kännykän käyttöön firmalta. ’Oodi ilolle’ on puhelimeni tunnussävel. Sopii hyvin tällaiselle peruspessimistille. Kutsutaanko sitä ironiaksi? Olin muuten hetken aikaa taas vaihtamassa kirkkoherran pestiä Kirkkonummelle, mutta en päässyt edes vaalisijoille. Jos vielä hakuhaluja ilmenee, minun täytynee etsiä joku turvallinen suojatyöpaikka. Vaikkapa Helsingin piispana tai Rooman paavina. Tai jonkun sirkuksen pellenä.

 

Mutta tärkeämmät asiat… Mallen kanssa menee hyvin ja rakkautta riittää. Se on ihme ja kiitoksen aihe Jumalalle. Me kuljemme aika paljon Helsingissä. Se on henkireikä. Kauppatori, Stockmannin bettre folkin ihmettely, kävelyt Töölössä… Ostaisimme kesäpaikan Helsingin keskustasta, jos olisimme aavistuksen verran varakkaampia. Tiesitkö, että toimivalla parisuhteella ei ole mitään tekemistä ihmissuhdetaitojen kanssa?

 

Olen miettinyt aikuistuvia lapsiani paljon. Se, että isä on pappi, ei ole välttämättä mikään meriitti tässä perkeleenkin hallitsemassa maailmassa. On varmasti vaikeaa kaveripiirissä ja ystävien joukossa tulla jatkuvasti tai toisinaan leimatuksi ’Ai niin, sähän et voi tehdä sitä tai tätä, kun sun isäs on kirkkoherra’. Tämä on kyllä monessa kohdin tottakin: olen kieltänyt ehdottomasti lapsiltani nenän kaivamisen julkisilla paikoilla!

 

Johtuipa mieleeni myös kielenkäyttö ja ylen runsas kiroilu seurakuntalaisten puheissa. Vaikka olisit kiroilija ja siivoton suustasi jo kolmannessa polvessa, voit päästä pahasta tavastasi, jos haluat. Kirosanojen käyttö kertoo aina epävarmuudesta ja heikkoudesta, eikä sitä heikkoutta tarvitse välttämättä joka tilanteessa julistaa. Perkeleitten ja saatanoitten viljely voi tuntua vähäiseltä asialta maailman isojen ongelmien ja suurien syntien rinnalla, mutta ne pienet synnit meidät yleensä kadottavat ja vievät poispäin Jumalasta.

 

Veerushka on Helsingissä opiskelemassa, Saana aloittaa Vaasan Yliopistossa kielten opiskelun (ruotsi ja muut pohjoismaiset kielet). Jossu ja Salla ovat Lohjan lukiossa, Tilda-kulta jossakin Virkkalan yläasteella ja Matti ja Maija-Sofia ovat vielä Karjalohjan koulussa.

 

Mitä me teemme seurakunnassa syksyllä ja vuoden vaihteessa? Pidetään messuja sunnuntaisin, nautitaan Jumalan lahjoista: terveydestä, voimista elää sairauksien kanssa, elävästä uskosta Jeesukseen, joka vaikuttaa kotiuttamispaikkaan (Taivas vai Kadotus). Siedetään toisiamme, koitetaan jopa rakastaa toisiamme. Sanoohan Raamattu, että siitä teidät tunnetaan Jeesuksen seuraajiksi, että te rakastatte toisianne!

Mitään suurta hengellistä lohdutusta minulla ei ole sinulle tällä kertaa välittää, kun oodi ilolle soi vain kännykässä, vaan ei aivan aitona sydämessä.

Kiitoksen aiheita: Pyhän ristin hautausmaan edusta, käytävät, portit ja pylväät on saatettu hienoon kuntoon. Maanrakennus- ja puutarhatöistä kiitokset Kalle Kärkkäälle ja Päivi Segerille. Porttien valmistuksesta suurkiitos Veikko Lackmanille. Kivikirkon räystästöistä kiitokset Kim Hinderssonin lafkalle. Puusepänliike Humalajoen kivikirkon ikkunaurakkakin valmistuu hyvää vauhtia!

 

Ja Kirkkohallituksessakin on pienellä ja toimivalla seurakunnallamme ystäviä: saimme kivikirkon ikkunoidenkorjaushankkeelle 450.000 markan avustuksen! Ja tähän kun lisäämme nimikkoikkunakeräyksestä tulevat 130.000 markkaa, niin voimme sanoa totta tarkoittaen: Kiitos Herralle!

 

Herran haltuun ystävä. Tavataan kirkossa ja kylillä!      Heikki Linnavirta, kirkkoherra, sekä Malle-

vaimo ja rakkaat lapset Veera, Saana, Johannes, Salla, Matilda, Matti ja Maija-Sofia.

 

 

Etsäviitsitsä? (kummelikieltä)                                  Karjalohjan Lapin kullan

                                                                                       (mieto) keltaisessa Pappilassa 99

 

’Jag vill’ sade Uosukainen. Vi vill också säger alla de andra kandidaterna. On se kiva kun ihmisillä on haaveita ja tavoitteita elämässä. Meidän tavallistenkin kuolevaisten pitäisi ottaa tuosta Helsingin Kallion, Imatran, Kirkkonummen ja Kannuksen herrasväestä mallia. Meistäkin voi tulla vaikka mitä. Eiköhän haeta porukalla koko Karjalohjan väki Ferrarille töihin. Sanotaan, että me ollaan käyty Vantaalla. Kyllä Ferrarin jätkät silloin hiffaa, että noi on Häkkisen tasosta porukkaa – ainakin karaokessa.

 

Joulu on taas tulossa. On se ihme, kun aina loppiaisena laittaa joululauluvihkoja, joulukoristeita ja sitä joulun jo väljähtynyttäkin tunnelmaa naftaliiniin, niin jo vuoden päästä sitä ihan aidosti iloiten odottaa: Joulu on kiva juttu! Eli hyvältä tuntuu sano Hauhon mies, kun haki joulukuusta omasta metsästään.

 

Onpa muuten aika monipuolisen rankka syyskausi kunnassa ja seurakunnassa. Tuntuu kuin piru olisi ollut ajoittain irti sotkemassa ihmisten välejä ja tuomassa riitaa ja epäsopua hyviinkin suhteisiin. Koitetaan rakkaat ystävät muistaa muutamia maallisia ja hengellisiä tosiasioita.

Aloitan maallisista, koska asumme maalla: Kylämme on kirpun kokoinen. Meidän ei kannata paisutella ajoittaisia ilmaa puhdistavia riitojamme ja erimielisyyksiämme. Jos me emme opettele puhaltamaan useammin yhteen hiileen, jos emme puolusta toinen toisiamme, niin meidät perii hukka (Lohja) ja meistä tulee aneemisia routiolaisia, Aseman seudun junantuijottajia, Ojamon ongelmaporukkaa tai muita kummajaisia. (Nyt jos joku lohjalainen sattuisi lukemaan tätä kirjettä, niin pyydän anteeksi. Tarkoitus on ainoastaan säikytellä karjalohjalaisia kiltimmiksi, ei varsinaisesti haukkua outoja lohjalaisia).

 

Eli pieni voi olla kaunista, kun opetellaan tavoille: Vältetään juoruilua ja pahanpuhumista. Jos meillä on puhuttavaa tai kysyttävää joltakin kunnassa, seurakunnassa, tuttavapiirissä, niin kysytään asianomaisilta vaikka kahden kesken, eikä hölötetä pitkin kyliä.

 

Hengellinen pointti liittyy sanaan parannus. Parannus on täyskäännöksen tekemistä kohti Jumalaa. Maailmasta kohti Jumalaa. Itsekkyydestä kohti lähimmäisen rakastamista ja  hyväksymistä. Vihasta ja kaunankantamisesta kohti vapauttavaa ilon kokemista. Kuinka se tapahtuu ja miksi sen pitäisi tapahtua? Parannus on Jumalan työtä sinussa. Se on täysin Jumalan lahja. Sitä me rukoilemme sekä yksin, että yhdessä seurakunnan kanssa itsemme ja toistemme puolesta! Ja otamme parannuksen ja uudistuneen elämän lahjan vastaan, kun Jumala sen meille yksin armosta lahjoittaa!

 

Näin se tapahtuu, mutta miksi pitäisi tehdä parannus? Siksi, että tämä elämä ei olisi pelkkää helvettiä. Siksi, ettei tämä elämä päätyisi siihen oikeaan helvettiin. Noin vakavan sanan jälkeen ei kannata harrastaa kevennyksiä. Siksi toivotankin Jumalan siunaamaa adventti- ja jouluaikaa! Siunausta tulevalle vuosituhannelle! Jumala kulkee vierelläsi ja tekee ihmeitä. Luota siihen.

 

Jeesus kanssasi, ystävä!      Terveisin       Heikki Linnavirta, Karjalohjan kirkkoherra

                                                                 ja Rooman tuleva paavi sekä perheensä

Mallekulta ja kaikki rakkaat lapset

 

Kuormurista joulutähden keltaiseen (2000)   

Oikein hyvää ja vieläkin parempaa tätä    vuosituhatta sinulle ja rakkaillesi, ystävä!           

Osuuskunnankundien kuormurinkeltaisessa Pappilassa alkuvuotta 2000

                                                                  

Kauan sitten – viime vuosituhannella – opiskelin tahmeasti Sotkamon lukiossa. Silloinen uskonnon ja psykologian opettajani sanoi jotenkin tähän tapaan: ’Sinulla on Heikki elämässä mahdollisuuksia ja varmasti lahjoja vaikka mihin. Koulussa nämä sinun lahjasi eivät vain valitettavasti pääse esille.’ Toinen koulun opettaja – pappi hänkin – sanoi minulle kerran suututtuaan tähän tapaan: ’Sinä olet jätkä, sellainen pahimmanlaatuinen katujätkä, sinusta ei tule koskaan mitään!’

Sanat jäävät helposti mieleen. Sellaiset sanat ja kommentit, jotka koskevat juuri meitä. Varmasti jokainen muistaa lapsuudesta, nuoruudesta tai kenties viime viikolta jotakin sellaista, mikä kolahti meihin. Kuulimme jonkun rohkaisevan tai kannustavan sanan tai sitten saimme tuutin täydeltä paskaa ja panettelua.

 

Tässä voisi olla tämän Karjalohjan seurakunnallisen yhteisömme (johon kuuluu meitä jäsenkirjakristittyjä, monia kirkkoon kuulumattomia, samoin eksyksissä olevia ja etsiviä ihmisiä) kahden kohdan ohjelma riemuvuodelle 2000. Jos meillä tulee mieleen jostakin ystävästä tai vaikka tuiki tuntemattomasta, että tuo oli häneltä hieno teko tai ajatus, niin sanotaan se julki: Sanotaan hänelle itselleen ja kehutaan siitä vaikka muillekin. Hyvät sanat ja rohkaisut kannattaa kakistaa ulos. Ne kantavat aivan varmasti hyvää hedelmää, koska kannustavan ja rakentavan sanan takana on aina se varsinainen Sana eli Jumala itse!

 

Samalla tavoin sen loukkaavan, vihaisen ja toista alas painavan sanan takana on jotakin: Valtavia voimia, jotka saavat kaikkialla aikaan väkivaltaa, sotaa, murhetta, ja surkeutta. Eli pahojen sanojen ja loukkausten takana on, jos ei aina itse saatana, niin ainakin joku pienempi, masentavan tuhoisa piru. Eli summa summarum: jos sinulla on tarvetta rohkaista ja kannustaa jotakin ihmistä syystä ja aiheesta, niin tuo hyvät puheesi julki. Ne rakentavat parempaa maailmaa, isänmaata, kotiseutua ja seurakuntaa.

Jos taas sydämesi täyttyy pahoista ja ilkeistä sanoista ja ajatuksista jotakin lähimmäistäsi kohtaan, niin pidättäydy, harrasta mykkyyden selibaattia, kunnes tilanne helpottuu. Vaikenemalla ja voittamalla näin pahan sisusi rakennat yhtälailla sitä parempaa maailmaa. Haavoittamalla toisia puheillasi tuhoat ja saastutat maailmaa ympäriltäsi pahemmin kuin Kaukaan sulfiittitehdas 1960-luvulla, siellä Lappeenrannan maisemissa. Puheissamme ja hyvän ilmapiirin luomisessa työpaikalla, kylillä, naapurien kesken, poliittisissa hommissa ja harrastusten parissa meidän kannattaa keskittyä ennen kaikkea itseemme. Parannuksen tekeminen kaikissa asioissa merkitsee nimenomaan muutoshalua meissä itsessämme, ei naapureissamme! Tämän muistaen saamme hyvää aikaan, kun Jumala saa vähän avittaa.

Minulle kuuluu yleensä ottaen muutenkin hyvää. Ihanat lapset ja rakastava vaimo. Silloin tällöin HK:n nakkeja ja jälkiruuaksi kreikkalaista halvaa. Mitäpä sitä muuta uuskarjalohjalainen vegetaristi kaipaisi. Masennus ja stressi pukkaa tietysti aika usein päälle, mutta sitä vartenhan minulla on lauluääni, kitara ja hienotunteinen seurakunta kirkossa kuulolla!

Hyvää, sanoi harmaapartainen kirkkoherra, alkanutta vuosituhatta! Jumala kanssasi, ystävä ja muista: Jeesus ajattelee ja puhuu sinusta yksinomaan hyvää – aina. Siitä kiitos Herralle!

 

Terveisin Heikki Linnavirta, sekä erinomainen lähihoitajavaimonsa Malle, sekä alla barnen: Veera Maria, Saana Karoliina, Heikki Johannes, Salla Katariina, Iida Matilda, Matti Ilari ja Maija-Sofia Valdine

 

PS. Minut nimettiin Karjalohjan kunnan taholta – yhdessä hyvämaineisen seurakunnan kanssa – ’Vuoden 1999 Karjalohjan rakennusperinteen vaalijaksi’. Arvostan nimitystäni suuresti. Aika paljon sitä näyttää Jumalan ja ystävien kanssa saavan aikaan rakentamisenkin alalla, vaikka peukalo on aika tarkalleen tuossa keskellä kämmentä. Ja keskisormenkin kanssa saa pitää varansa.

 

 

Moi seurakuntalainen, kuntalainen, suomalainen ja saamelainen

Karjalohjan paprikankeltaisessa Pappilassa kevättä ja alkukesää 2000                  

                                                                

Olemme siirtyneet enempi naisvaltaan rakkaassa isänmaassamme, kun presidenttikin vaihtui. Onnea ja siunausta menneelle ja uudelle pressalle, mutta siitä taistelusta tai kilpailuasetelmasta miesten ja naisten kesken… Minulla on aina ollut sellainen käsitys, että miehet ja naiset ovat samalla puolella, samassa joukkueessa tekemässä yhteistyötä: ”Ei ole miesten töitä, eikä naisten töitä. On vain työtä ja sitä on paljon”. Näin kirjoitti John Steinbeck Vihan hedelmissä. Tämä viisaus pätee sekä hengellisissä, että maallisissa juustoissa.

 

Tietysti on sekä miehiä, että naisia, jotka pitävät vastakkaista sukupuolta alempiarvoisena väkenä, mutta näitä ei taida kovin paljon olla. Tuskin edes Suomen hallituksessa, vaikka muutamat örmyt miesministerit antavatkin aika sovinistisen ensivaikutelman. Aivan kuin he olisivat syntymäsovinisteja, vaikka sellaisiahan ei ole olemassakaan. Me perheelliset miehet olemme vuosien varrella oppineet sen, että perheissä kaapin paikan näyttää naisväki. Meille miehille on jätetty sellainen seremoniallisen johtajan virka. Johdamme perhettämme ja kotiamme mallikkaasti ja itsenäisesti saatuamme siihen vaimoväeltä luvan. No nyt saa naisista puhuminen riittää.

 

Olen opetellut taas olan takaa kiittämisen taitoa. Sitä, mistä Raamattu sanoo: Kiittäkää joka tilassa. Kiittäkää kaikesta Jumalaa. Kun sitä elää tällaisen helposti ahdistuvan ja pelokkaan ihmisen elämää, niin se aito kiitos tahtoo olla kiven takana, mutta ehdottomasti haluan elää kiittävän Jumalan lapsen elämää, koska tiedän, aavistan ja joskus uskonkin, että ”Kiitos Herralle” –rukouksen tuoma elämänasenne kantaa elämässä ja kuolemassa.

 

Tätä kirjoittaessani kevätaurinko paistaa, selkää on särkenyt toista kuukautta, muistelen tammikuussa poisnukkunutta rakasta äitiäni, kaipaan myös muutamia ihania karjalohjalaisvanhuksia, jotka myös ovat äskettäin päättäneet tämän maallisen vaelluksensa. Elämä kulkee ja kuluttaa. Suru ja ikävä vaihtelee ilon ja tulevaisuudenuskon kanssa. Kiitos Herralle kaikesta: Seurakunnasta Karjalohjalla ja kaikkialla maailmassa, ystävistä ja vihamiehistä, menneistä ja tulevista päivistä, aivan kaikesta. Tänään jaksan kiittää. Se on sitä armoa ja lepoa Jeesuksen lähellä.

 

Mitäpä sinulle toivoisin? Sellaista elämää, mihin liittyy lapsellisen kaunis usko Jeesukseen ja luottamus Jumalan armollisuuteen ja rakkauteen. Sellainen kristityn asenne, joka löytyy siitä Veikko Huovisen kirjan nimestä: ”Mikäpä tässä!”

 

Mikäpä tässä, kun Jeesus vakuuttaa: Älä pelkää, vaan usko. Minä olen sinun kanssasi kaikki päivät maailman loppuun asti.  Kiitos Herralle sinusta ja uskostasi Jeesukseen!

 

 

Terveisin Heka Linnavirta,

kirkkoherra ja vesimies

 

Kukalienetkin ja missälienetkin - Moi!                       

Karjalohjan ananaksenkeltaisessa (Light) Pappilassa syksynaikaa 2000

 

Kesäloma on ollut minulle lukulomaa. Olen lukenut hengellistä ja maallista. Kumma kun hyviä hartauskirjoja ja hengellisiä kirjoja osaavat kirjoittaa vain katoliset ja ns. vapaitten suuntien edustajat. Luterilaisia hartauskirjoja ei taida kirjoittaa nykyään enää kukaan. Kiitos siis Herralle katolisista ja näistä reippaista vapaasuuntalaisista kristityistä.

 

Luin myös sellaisen kirjan kuin ’Seitsemännen portaan enkeli’ (siitä maallisen kaunokirjallisuuden osastosta). Kirja kertoi köyhyydestä, Irlannista ja katolisesta kirkosta. Jos kirja on totuuspohjainen yhtään, niin en ihmettele, miksi irlantilaiset ovat suomalaisten ohella itsemurhatilastojen kärjessä. Kauneutta, rakkautta ja toivoa sai hakemalla hakea tuosta teoksesta. Tuo kirja on ollut myyntimenestys ja siitä on tehty peräti elokuvakin.

Kurjuus, rumuus ja kärsimys myyvät ja kiinnostavat ihmisiä. Tällaisia kieroutuneita me kaikki olemme. Kauneudesta, onnesta, ilosta ja rakkaudesta emme osaa kirjoittaa, emme puhua, emme tehdä elokuvia. Ne olisivat lapsellisia ja tylsiä.

 

Olimme kesällä Mallen kanssa Tampereella Tammerfestien aikaan. Koko kaupunki oli täynnä humalaisia, oksentelevia, toikkaroivia, itkeviä, nauravia ja tappelevia lapsia ja nuoria. Myös Karjalohjalla kylän lapset ja nuoret ovat juopotelleet pitkin kevättä ja kesää kiitettävästi. Ketkähän täysikäiset idiootit ostavat näille lapsille ja nuorille kaljaa?

 

Jonkun sortin arvokeskustelu olisi paikallaan tässäkin maassa. Suvaitsevaisuus ja ymmärtäminen ovat ainoita arvoja. ’Antaa nuorten kokeilla, kyllä ne aikanaan viisastuvat’. Varmasti suurin osa selviää nuoruuden typeristä kokeiluista, mutta aina on niitä, joista tulee -kiitos vapaamielisten aikuisten- niitä varttuneita juoppoja, narkkareita ja rikollisia. Vapaamielisyys tässä kohdin tarkoittaa samaa kuin sanoisi omalle lapselleen: ’En rakasta sinua, en välitä sinusta, olet täysin yhdentekevä ihminen!’

Mitäpä muuta kuuluu? Jeesus elää tänäänkin. Hän ei itke kenenkään puolesta, koska Hänellä on täysi työ rohkaista, kutsua ja etsiä kadonneita ihmislapsia Karjalohjalla, Tampereella, kaikkialla Suomessa ja maailmassa.

 

Nokialla on kuulemma hengellistä herätystä, mutta kirkon ruskeakieliset fariseukset koittavat saada herätyksen sammutettua, koska herätykset häiritsevät synnin unessa nukkuvaa valtaväestöä ja nukkuvia ei saa häiritä, vaikka sitä nukuttaisiin helvettiin asti.

 

Rakas ystävä. Jos haluat aloittaa kaiken alusta ensimmäisen tai sadannen kerran, niin Jeesus on lähelläsi sinua varten. Hän kutsuu sinua nimeltä. Hän rakastaa sinua ja välittää sinusta. Jumalalle sinä et ole yhdentekevä ihminen.

 

Valoisaa ja parempaa syksyä                    Heikki Linnavirta, kirkkoherra

 

 

Hei rakas ystävä!                             

Karjalohjan Joulutähden ja muutaman dollarin tähden keltaisessa Pappilassa

 

Kiva näin joulukirjeessä kutsua sinua rakkaaksi ystäväksi, kun aina livenä kohdattaessa sitä ystävyyttä ja rakkautta ei osaa osoittaa, ei sanoin eikä teoin.

Syynä lienee ujous ja arkuus, joka meillä suomalaisilla  miehillä on ominaista vauvaiästä vaari-ikään. Naisten seurassa me punoitamme ja miesten kesken me uhoamme, puhisemme ja kiroilemme kuin turkkilaiset. Ihan arkuuttamme.

 

Hyvin ajankohtainen aihe tänään on puhe synnistä. Mitä se loppujenlopuksi on?

Synti on elämistä erossa Jumalan rakkaudesta. Synti on elämää ilman Jumalan turvallista läheisyyttä ja läsnäoloa. Synti taas aiheuttaa meille kestämättömiä vaivoja, sairauksia, huolia ja murheita.

Kestämättömiä, koska emme anna Jumalan huolehtia meistä, emme suostu olemaan avuttomia lapsia, jotka sanoisivat Jumalalle: auta Isä, pidä kädestä kiinni, ota minut syliisi.

 

Rakas ystävä

Haluan tänä joulunaikana sanoa sinulle sen maailman tärkeimmän asian. Vaikka kaikki maailman ihmiset sanoisivat naureskellen, vähätellen tai pilkaten jotakin muuta, vaikka enkelit väittäisivät muuta, niin tämä on Jumalan tärkein uutinen sinulle: Jeesuksella on vastaus sinun ongelmiisi, sinun ahdistaviin synteihisi, sinun pelkoihisi ja epäuskoosi. Jeesuksella on vastaus, joka antaa sinulle ilon ja vapauden lukiessasi tätä pienen papin kirjettä.

 

Usko rohkeasti. Sinä olet Jumalan lapsi. Ylösnoussut Jeesus on aikanaan syntynyt tähän maailmaan Betlehemin kaupungissa sinua varten. Ylösnoussut Jeesus on elänyt ihmisen elämän iloineen ja suurine suruineen, jotta hän tietäisi tarkalleen, mitä sinun elämäsi on; miltä sinusta tuntuu. Ja Ylösnoussut Jeesus on kuollut ristillä julman kuoleman, jotta kuoleman ja Saatanan valta olisi poispyyhitty sinun elämästäsi.

 

Tämä elämä on kaunis laulu tai kaunis runo tai peräti romaani, mutta ikuisuus ja Jumalan läheisyys tekee siitä todellisen elämän, mikä vuosi vuodelta etenee kohti täydellisyyttä, kirkkautta ja iloa, mitä ei osaa edes kuvitellakaan.

 

Joulurauhaa ystäväni. Jumala kanssasi tänään ja aina. Muista minua rukouksissasi,  minäkin muistan sinua.

 

Heikki Linnavirta, maalaispappi, ei paavi, eikä rabbi Terveiset  Mallelta ja kaikilta ihanilta lapsilta Veeralta, Saanalta, Jossulta, Sallalta, Tildalta, Matilta ja Maija- Sofialta, sekä

Haisulilta, Hattivatilta ja Lenni-Kallelta

 

***********************************************

Jeesus ja minä

 

rovasti Heikki Linnavirran kirjan nettipainos

julkaisuvuosi 2003

 

 

Sisällys

 

Saatteeksi ystävät

 

HIHASTA JA NETISTÄ

 

Syyllinen, herra tuomari

Populistis - luterilainen kirkko

Jabesin rukous

Mitä se Jumala tahtoo ?

Jospa sinä siunaisit minua, Herra

Svea mamma on hurja täti

Festareita ja herätysjuhlia

Naispappi

Pelosta vapauteen

Kiva nähdä sinua. Enhän vain häiritse, enhän?

Rukoilkaamme

Voihan media

Goljatilla oli veli

Herra, kiitos kun olet tässä

Osta kiikari

Bush siunatkoon

Rauhaa – iso peace

To be or not to be?

Hands free toiminnot ja eduskunta

Veljeni Juhani

Taivaassa oli isot juhlat

Kiitettävä varoen

Terveisiä Betesdan pojille

Jussit

Vastavirtaan – Against the wind

Kandee mennä kalaan

Elisan palvelijan näky

Kerro minulle Zorbas

Strindbergillä

 

SEURAKUNTAKIRJEITÄ JA SAARNANTYNKÄÄ

 

Willie Nelsonin kitaran keltaisessa

Vitalis  vattefrin keltaisessa

Tulevan laman ( ei dalai), keltaisessa

Otsikkoaikoja ja etsikkoaikoja

Frustraation keltaisessa

Leima! Olkaa hyvä!

Maria ja kuuliaisuus

Kuivatun kuusenkerkän keltaisessa

Koivunmahlan keltaisessa

Juhannus

Chiquitan keltaisessa

Pilvenreunankeltaisessa

Itsenäisyyspäivä

Kiinalaisen mandariinin keltaisessa

Elefanttioluen IV keltaisessa

Toimiva usko

Yömessu

 

Vain yksi elämä

 

 

Saatteeksi ystävät

 

Rakas isoveljeni Matti sanoi kerran rohkaistakseen minua: ’Olet rakentanut kirkon ja kirjoittanut kirjan. Olet saanut paljon aikaan – pikkuveljeksi.’

Ihan noin isoja asioita en ole tehnyt, mutta veljeni puhuu, kuten juristit yleensä. Moniselitteisesti ja sinnepäin.

 

Elän perheeni ja seurakuntani kanssa täällä pienessä maalaiskylässä.

Jeesuksen kunniaksi olen aukonut päätäni moneen suuntaan, koska koen, että minulla on rohkeutta sanoa enemmän. Jumalalta saatua rohkeutta tai hulluutta. Se lienee sama asia.

 

Tässäpä sinulle ystävä uutta ahdistusta ja saunan sytykettä. Loukkaantua saat minuun rauhassa, jos haluat. Saat pitää tai olla pitämättä näistä kevyeltä tuntuvista kirjoituksista, mutta älä sano tai ajattele pahaa Jeesuksesta,  koska Hän on parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Ilman Häntä en jaksaisi elää hetkeäkään.

 

Ja toisaalta: vaikka Jeesus on kaikkivaltias Jumala, haluan suojella Häntä ja loukkaannun helposti Hänen puolestaan. Ja sivistymättömyyttäni saatan antaa pilkkaajille turpiin.  Ja kirjoitusteni ja puheitteni kepeys: ehkä se on keino selvitä elämästä hengissä. Kunnes aikani tulee täyteen.

 

Kiitokset kaikille veljilleni ja sisarilleni Kristuksessa, sekä eksyksissä. Kiitos vaimolleni Mallelle ja  lapsilleni, kaikille seitsemälle. Kiitos karjalohjalaisille seurakunnan jäsenille, kuin myös ulkopuolella oleville etsijöille. Kiitos Pekalle, kirkkovaltuuston pitkäaikaiselle puheenjohtajalle sekä minun ja joulukuusien ystävälle. Kiitos Tapion ja Lauran perheelle Paimioon, Ekalle ja Tarjalle Vantaalle hengellisestä tuesta ja rohkaisusta, sekä Jean Bitarille, rohkealle libanonilaiselle.

 

Kiitos Helsingin kaupungille ja Stockmannin tavaratalon huonekaluosastolle, hengähdyspaikoille silloin, kun tämä rakas kyläni tuntuu niin kuristavan pieneltä ja ilkeältä.

 

Omistan tämän kirjan Västeråsin bussissa kohtaamalleni enkelille, jonka ystävyyttä tarvitsen: Tarjalle, sekä pienelle Marialle, joka on tänään enemmän elossa kuin osaamme tässä maailmassa kuvitellakaan. Meillä on rakkaita ja tärkeitä ihmisiä niin tällä puolella kuin kotona Taivaassa.

 

Hengellisiä oppaitani ovat mm. Henri Nouwen, Wilfrid Stinissen, C.H. Spurgeon, saarnaaja ja pastori Eero Halme, Leanne Payne, C.S. Lewis, Richard Wurmbrandt, Watchman Nee, Philip Yancey ja Corrie ten Boom. Katolisia, anglikaaneja, mitä lie protestantteja ja luterilaisia ja tietysti myös ortodokseja ainakin Vaeltajan kertomuksen verran. On mahtavaa saada kuulua samaan armosta pelastettujen joukkoon myös noiden pyhien kanssa. Lainaan vielä Corrie ten Boomin kirjaa ’En minä vaan Kristus’:

 

”Olen pelkuri, heikko ja oikullinen.

               taivaan lailla muutun, vaihtelen.

               Tänään olen innoissani ja vahva.

               Huomenna en jaksa edes yrittää.

               Hän ei koskaan luovu, ei anna periksi,

               ja niinpä me kaksi, Jeesus ja minä,

 me selviydymme voittajiksi.”

 

 

 

Heikki Linnavirta,

kirkkoherra ja etsijä Karjalohjan

hyvämaineisesta seurakunnasta

 

 ”Syyllinen, herra tuomari”

 

Yhdysvaltojen Watergate –skandaalin aikaan yksi roistoihin lukeutunut valtion  hallinnon virkamies hämmensi aikanaan valtakuvioita, koska hän kiinni jäätyään ja koettuaan hengellisen herätyksen tunnusti syyllisyytensä.

 

Yleensähän me ihmiset olemme viattomia olosuhteiden uhreja: meitä on painostettu, petetty, johdettu harhaan jne. Emme me ole tehneet mitään väärää ja pahaa. Ja jos me olisimme syyllisiä, niin muut ihmiset olisivat tuhat kertaa enemmän syyllisiä!

Tämän päivän arvokeskustelussa Suomessa voivotellaan nuorten väkivallan käyttöä, murhia ja tappoja, huumausaineitten käytön lisääntymistä, yleistä välinpitämättömyyttä, nuorten seksuaalista kurittomuutta jne.

 

Kouluja ei kuitenkaan saa arvostella lasten ja nuorten pahoinvoinnista, koska on turha syyllistää parhaansa yrittävää koulua! Vanhempia ei saa arvostella. Heihin ei saa kohdistaa syytöksiä, koska perheet ovat muutenkin jaksamisensa rajoilla! Yhteiskuntaa, valtiota, kuntia, mediaa on turha haukkua. Meillä on asiat hyvin verrattuna vaikka Afganistaniin tai Somaliaan. Turha syyllistää taidokkaita päättäjiä!

Tai sivistyneitä, maailman fiksuimpia suomalaisia toimittajia.

 

Yhteiskunta säätää moraalittomia lakeja vapauden nimissä. TV:stä näytetään mallia käyttäytymiselle esittämällä ’Levottomia’, 70 –luvun hömppäkomedioita, iltapäiväsarjoja, joissa kaikki ovat kaikkien kanssa jne.

Vanhemmat ovat aivan hukassa, koska pelätessään olevansa vanhanaikaisia he eivät anna enää mitään rajoja lapsilleen. ’Valveutunut’ äiti tai isä ostaa lapsilleen kondomit ja viinit viikonlopuksi.

 

Koulut opettavat mitä käsketään: vaikkapa evoluutioteoria ponnahtaa vastaan joka tunnilla, uskontotuntia myöten. Olemme kehittyneet kaloista ja  apinoista. Olemme kohti korkeampaa tasoa kehittyvää ihmislajia. Humpuukia tieteen nimissä! Miksi opettaa arvoista ja moraalista apinoiden jälkeläisille? Eikö hyvää ole se, mikä on itselle hyvää. Pahaa se, mikä on minulle haitaksi. Näinhän kehitysoppia pitäisi loogisesti tulkita. Hitler ja Stalin ymmärsivät kehitysopin hyvin!

 

Vanhemmat ovat syyllisiä. Opettajat ovat syyllisiä. Yhteiskunta on syyllinen. Media ja kulttuuriväki ovat ehdottomasti syyllistä porukkaa!

Tämä on  totuus: Me olemme syyllisiä. Me olemme syntisiä. Me olemme aiheuttaneet yhdessä lastemme ja nuortemme pahoinvoinnin, väkivallanteot, juurettomuuden ja turvattoman olon.

 

Uusi alku lähtee syyllisyyden tunnustamisesta. Minun ja sinun kohdalla se voi alkaa tästä hetkestä. Ympärillä olevaa yhteiskuntaa voimme herätellä kulkemalla vastavirtaan, vaikka meidät leimattaisiin kuinka fossiileiksi.

Kun sanomme Jumalalle: ’Olen syyllinen, Herrani ja Tuomarini’, niin tätä tunnustamista seuraa puhdistuminen synnistä ja syyllisyydestä. Tämän jälkeen voimme sanoa omille rakkaille lapsillemme, kaikille rakkaille ja arvokkaille lapsille ja nuorille tässä maassa, mikä on oikein ja mikä on väärin,  mikä on Jumalan tahto ja mitä kaunista ja kestävää saa aikaan Jumalan rakkaus.

 

Syyllisyytemme tunnustaminen on tie vapauteen Saatanan orjuudesta.

 

 

 Populistis - luterilainen kirkko

 

Kirkon kerma tuntuu oppineen myötäkarvaan  silittämisen taidon. Vai mitä tarkoittavat arkkipiispa Paarman Israel –vastaiset lausunnot, kun samalla luterilaisen  kirkon pomo  jättää  tuomiotta ja huomiotta muslimien rikokset monissa maissa, samoin  Venäjän raakuudet Tšetšeniassa, Kiinan ja monen muun diktatuurivaltion rikokset.

 

Piispa Riekkinen taas ajaa homojen asiaa Raamatun sanasta ja kirkkokansan tahdosta piittaamatta. Nyt myös pääkörtti, Jaakko Elenius,  arvostelee muutamia suoraselkäisempiä piispoja ’homokammosta’. Kirkon ja yhteiskunnan kermalla  taitaa olla pahemmanlaatuinen heterokammo.

 

Meitä on kuitenkin Suomen kirkossa vielä hyvin tavallisia ja mahdottoman yksinkertaisia  kristittyjä. Me luotamme enemmän Raamatun Sanaan

kuin muutamiin piispoihin. Me kerromme seurakuntalaisille Jumalan armon ja rakkauden  lisäksi myös synnistä.

 

Ja niitä kadottavia, elämää tuhoavia syntejä ovat myös synnit seksuaalisuuden vinoutumissa. Tähän kuuluvat edelleen homosuhteet, avoliitot, pedofilia ja monet muut itserakkauden muodot.

 

 Jabesin rukous

 

Raamatun tylsimpiä lukuja ovat sukuluettelot. Keskellä nimien luettelemista  1. Aikakirjassa on kahden jakeen mittainen kertomus Jabes nimisestä miehestä.( 1 Aik. 4:9-10)

Sain lahjaksi Bruce Wilkinsonin kirjan ’Jabesin rukous – siunauksien salaisuus’ ja tunsin, kuinka Jumala alkoi minua siunaamaan ja kasvattamaan. Usein olen kokenut viime vuosina itseni niin uskovaiseksi ja pyhittyneeksi, että olen alkanut aristella sitä rehellistä rukousta:

Herra siunaa minua, katso, minä täällä! Siunaa ja lujaa! Nimenomaan minua!

Mutta tätä Jumala juuri haluaa. Siunata minua, tuhlata minuun rakkauttaan ja lahjojaan. Taivaan varastossa on tuhansittain siunauksia, joissa on minun nimeni: Hekalle!  Rakkain terveisin, Jumala. Joka päivälle omia siunauksia. Ihmeitä koko tulevaisuus täynnä.

 

Innostuin tuosta rukouksesta niin, että ajattelin ottaa sen päivittäiseksi rukouksekseni loppuelämäni ajaksi. Tilasin jopa käyntikortteja itselleni tuolla rukouksella.

 

Jabesin rukouksessa on neljä eri pyyntöä, joista olen ajatellut kertoa lähiviikkoina seurakunnalleni Karjalohjalla. Jotenkin jo näiden muutamien päivien aikana olen kokenut: Jumalahan siunaa todella. Rukous toimii – ihan oikeasti. Tässä sinulle tuo Jabesin rukous. Tarkoitettu pienille ihmisille, minulle ja sinulle:

 

Ja Jabes huusi Israelin Jumalaa, sanoen:

”Jospa sinä siunaisit minua

ja laajentaisit minun alueeni;

jospa sinun kätesi olisi minun kanssani

ja sinä varjelisit pahasta,

niin että minä pääsisin kipuja kärsimästä!”

Ja Jumala antoi hänen pyyntönsä toteutua.

(1. Aikakirja 4:10)

 

 

 

Mitä se Jumala tahtoo ?

 

Isä meidän - rukouksessa rukoilemme ‘ Tapahtukoon sinun tahtosi’. Ainakin ajoittain jokainen meistä haluaisi  ihan tosissaan toteuttaa elämässään Jumalan tahtoa.  Elää Jumalan neuvojen ja ohjauksen mukaisesti. Mutta mistä sen Jumalan tahdon oikein tietää?

Sen, mikä on oikein ja väärin, kertoo Raamattu. Sieltä löytyy kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky: ’Rakasta Herraa sinun Jumalaasi ja lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi...’ Tämähän on periaatteessa aivan selvää.

 

Mutta Jumalan tahto eri elämäntilanteissa; kuinka on valittava, minne päin kääntyä ja suunnistaa?

Mikä on kutsumukseni ja tehtäväni maailmassa?

Mihin ammattiin minun olisi opiskeltava tai ryhdyttävä?

Missä asua ja elää?  Mitä valintoja tulevaisuudessa olisi tehtävä?

Kuinka selkeästi ymmärrän Jumalan tahdon elämässäni?

 

Pyhä perhe, Joosef, Maria ja Jeesus-lapsi,  matkustivat aikanaan Egyptiin pakomatkalle.  He tiesivät, mitä tehdä: Enkeli ilmestyi unessa Joosefille ja antoi selkeät toimintaohjeet: ‘ Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin...Pysy siellä kunnes käsken sinun palata...’

 

Minulle ei enkeli ole tähän päivään mennessä ilmestynyt ja sanonut: ‘tee sitä tai tätä’. Useimmiten suurienkin valintojen kohdalla minulta puuttuu varmuus sanoa rohkeasti: ‘tämä on tieni tai kohtaloni’. Päinvastoin ihmettelen jatkuvasti,  kuinka elämäni kulkee, etenee ja poukkoilee.

 

Hyviä lupauksia ja päätöksiä voi tehdä näin kesänkin korvalla. Yksi hyvä päätös voisi olla se, että opettelemme kuuntelemaan paremmin Jumalan ääntä elämässämme. Ja parhaiten kuulee, kun itse malttaa olla hiljaa. Ja antaa Jumalan puhua ja osoittaa elämän oikeat valinnat.

 

Jos ei kuule eikä näe selkeää merkkiä Jumalalta, niin ei sellaisia kannata kuvitellakaan.  Annetaan  Jumalan tehdä selkeitä siirtoja, jotka tajuaa pinnistämättäkin:

’Ahaa, tätä Jumala tahtoo minulta’. Tuo ihminen, joka itkee surussaan, tarvitsee minua ja ystävyyttäni. Tuohon työhön minun tulee ryhtyä. Jos se on Jumalan tahto, niin onnistun. Tai sitten Jumalalla onkin minulle opetus, jonka toivottavasti kestän…

 

 

Jumalalla on suunnitelma meidän jokaisen elämää varten. Hänellä on varattuna hyviä ja rankkoja aikoja  jokaiselle. Näinhän se on.

Tämä voisi olla uskomme pohjana tänäänkin: Hoitakoon Jumala - kun on minussa hyvän työnsä aloittanut – hommansa loppuun asti.

Ja auttakoon minua pitämään uskoni. Mitä tapahtuukin.

 

 

Jospa sinä siunaisit minua, Herra

 

Vanha totuus huonosta olosta ja monista sairauksista on hyvin usein se, että me hellimme ja lellimme jotakin syntiä sydämessämme. Olemme sanoneet Jumalalle kuin tasavertaiselle kaverille:

- Näissä asioissa saat luvan auttaa, mutta nämä muutamat kohdat elämässäni ovat yksityisasioita. Niihin et Herra puutu!

 

Nämä yksityisasiat voivat olla vaikkapa seuraavia syntejä:

- Olen antanut itselleni luvan vihata muutamia ihmisiä tuttavapiirissäni, koska he ovat olleet ja ovat vieläkin niin pahoja ja ilkeitä, että minun anteeksiantoni ei ylety koskaan heihin asti; ’ Jumala armahtaa, minä en!’

 

- Seksuaalisuus on alue, joka on täysin oma asiani. Jumalalla täytyy olla tärkeämpääkin tekemistä, kun puuttua minun seksielämääni. Niinpä seurustelen ja harjoitan seksisuhteita, kuten itse koen parhaaksi. Elän avosuhteissa, koska Jumalan puheet avioliitosta ja uskollisuudesta ovat  keskiajan juttuja!

 

- Ja rehellisyys raha-asioissa… Voin tehdä pimeästi muutamia työsuorituksia, koska olen  minä veroja maksanut ihan tarpeeksi. Ja toisaalta, kaikkihan huijaavat valtiota - ainakin silloin tällöin!

 

Pienet kivet saavat meidät kompastumaan ja loukkaamaan itsemme.

Isot esteet elämässä pysäyttävät kunnolla ja joudumme muuttamaan elämässä suuntaa, mutta ne pienet jutut tekevät elämästämme kiduttavan ja helvetillisen.

 

Jospa…jospa siis miettisin helpotusta omaan elämääni. Kyselisin Jumalalta, ’onko minulla jotakin syntiä ja vinoutumaa epärehellisyyden, haureuden ja anteeksiantamattomuuden alueella? Tai jollakin toisella suunnalla?’

 

Ja kun Jumala sanoo selkeästi: ’Lopeta syntiesi helliminen, lopeta oman elämäsi pilaaminen’, niin siinä on sinulle mahtava parannuksen tekemisen, sairauksien  parantumisen ja uskon elpymisen paikka.

 

Usko on iloinen asia. Jeesuksen ystävyys luo arjesta Juhlan. Mikäpä on kulkea Jeesuksen seurassa iloiten ja nauttien. Tällainen usko on tarkoitettu Sinua varten, ystäväni.  Tässä elämässä. Jo TÄNÄÄN.

Tee parannus ja usko iloon ja riemuun asti.

 

 

Svea mamma on hurja täti

 

Ruotsissa on hyväksytty laki, joka aivan oikein kieltää erilaisiin vähemmistöihin kuuluvan vihan ja syrjinnän. Lehtitietojen mukaan tähän on liitetty myös homoseksuaalien kaikenlainen syrjintä ja syrjinnäksi voidaan katsoa myös kristittyjen puheet, joissa Raamatun sanan mukaisesti tuomitaan homosuhteet…

 

Eli mitä  entinen emämaa Ruotsi edellä, sitä nöyristelevä ja tollonoloinen Suomi pian perässä.

 

Viha, syrjintä, väkivalta on aina tuomittavaa, mutta jos vihanpidoksi katsotaan se, kun sanoo synnin synniksi, niin yhteiskunta alkaa kitua viimeisillään. Ei arvoja, ei moraalia, ei selkärankaa.

 

Ehkä jo nyt Ruotsissa ja pian Suomessa, niin kirkoissa kuin kesäseuroissa, alkaa kuljeskella urkkijoiden joukko, joka kuuntelee tarkasti puhujien mainitsemia syntejä. Jos jonkun pahuuden teon tai seksuaalisen vinoutuman

sanominen selkeästi synniksi on urkkijoiden mielestä lain vastaista, niin papeille ja saarnamiehille on odotettavissa sakkoja, virasta erottamisia ja vankilareissuja.

 

Mistä tämä kaikki tyhmyys ja saatanallisuus demokratian nimissä aina sikiää juuri pohjoismaissa?

Herra meitä puupäitä armahtakoon!

Erityisesti kaikkia pohjoismaiden  kansanedustajia.

 

 

 

 

 

 

 

Festareita ja herätysjuhlia

 

Kahden kerroksen väkeä kulkee Suomen kesässä ristiin rastiin. Festariväki ja jazzporukat diggaavat musaa, punkkua, joskus huumeitakin. Kirkkokansaa köröttelee herätysliikkeiden kesäjuhlille  kuuntelemaan sanaa ja veisaamaan.

 

Hämeenlinnassa oli alkukesästä isot Lähetysjuhlat, Maaningassa pitivät sadetta lestadiolaiset.  Provinssirock, Down by the Laituri, Porin jazz jne. kerää sellaista herätyspiireissä ‘suruttomiksi’ kutsuttua joukkoa.

Onko toinen porukka matkalla Taivaaseen ja toinen helvettiin?

 

Näin ei ole, koska aina ei tiedä, kuka on Taivaan tiellä ja kuka taas eksyksissä ja kaukana Jumalasta.

Joku nuori voi festareilla olla täynnä rukousta ja Jumalakaipuuta ja odottaa vain sitä, että joku löytäisi, joku tulisi sanomaan: ’Jeesus rakastaa sinua’.

 

Jokaisessa kesän hengellisessä juhlassa löytyy todennäköisesti muutama sata fariseusta per juhla, jotka rukoilevat helposti täynnä omavanhurskautta

ja ylpeyttä:

- Kiitos Herra kaikesta siunauksesta ja elämäni hyvästä järjestyksestä ja

 siitä, että olen niin hyvätapainen kristitty. Ennen kaikkea iso kiitos siitä, etten ole niin kuin nuo jumalattomat synnillisillä kesän rockjuhlilla!

 

Maallisilla kesän festivaaleilla on ainakin helluntailaiset mukana erilaisin

auttamis- ja evankelioimisporukoin. Tämä on tärkeää Jumalan työtä.

Näin ne elämän tarkoitusta etsivät ja elämään sisältöä kaipaavat nuoret kysymyksineen kuulevatkin yllättäen keskellä  markkinahumua sen pelastusta tarjoavan sanan:

- Jumala välittää sinusta. Jeesus rakastaa sinua ja Hänellä on hyviä uutisia juuri sinulle!

Toivottavasti myös me muut kristityt (luterilaiset, lestadiolaiset, evankeliset, körtit ja muut nörtit) voisimme osallistua ainakin joskus kesän festivaaleille ajatuksena olla käytettävissä, olla apuna nuorille jos vanhemmillekin etsijöille ja elämän tuskaa kokeville!

 

Isot jos pienemmätkin hengelliset kesäpippalot ovat ihan hyviä ja tarpeellisia, kunhan jokainen elävässä uskossa oleva kristitty muistaa sen pääasian:

Minäkin olen armosta pelastettu Jumalan lapsi. Minä elän edelleen yksin Jumalan armon varassa, jokaisen elämäni päivän ja hetken.

Minun pelastukseni on Jeesuksen työssä Golgatan ristillä:

- Minun edestäni annettu ja vuodatettu.

Kaikki on armoa!

 

Jumalan siunausta, ystävä. Käy festareilla ja herätysjuhlilla, joka paikassa Jeesus ja sinä yhdessä! Sinä saat olla Jeesuksen täysivaltainen edustaja!

 

 

 

Naispappi

 

Kun  noin sata vuotta sitten – tarkemmin sanottuna 1982 – aloitin

siirtolaispapin hommia Ruotsin Köpingissä, minulta tietysti kysyttiin ensimmäisessä seurakuntatapaamisessa:

- Mikä on kantasi naispappeuteen?

 

Vastasin silloin ja voin vastata edelleenkin samalla tavalla:

 

”Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin lapset huusivat ja ylistivät Jumalaa

sanoen: ’Hoosianna Daavidin Poika!’

Fariseukset nuhtelivat Jeesusta: ’Käske noiden lasten olla hiljaa!’

Jeesus vastasi: ’Jos nuo lapset olisivat vaiti, niin kivet julistaisivat…’

Kun kerran Jeesus hyväksyy lapset ja vaikkapa katukivet ilosanoman julistajan arvokkaaseen tehtävään, niin miksi ei naisiakin!”

 

Naispappeus on Lutherin uskonpuhdistuksen yksi seuraus.

Me kaikki olemme papinvirassa. Olemme hengellisiä pappeja, joka ainut kristitty. Ja juuri naispappeuden hyväksyminen takaa sen, että pysymme erossa katolisesta kirkosta kaikkine sen vuosituhansine outouksineen (paavin asema, pyhimysten palvonta, pappien selibaattihömpötykset jne.)

Samoin pysymme sujuvasti erossa ortodoksien ikonienpalvonnasta ja ahtaasta seurakuntanäkemyksestä.

 

Naispapit kuuluvat Kristuksen seurakuntaan osana suurta ilouutisen kuuluttajien joukkoa. Meidät kaikki lähetetään töihin kertomaan Jeesuksesta, joka sanoo:

"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matteus 28:18-20)

 

 

 

 Pelosta vapauteen

 

Jumala ei ole taivaan äijä. Jumala ei ole ukko yli-jumala.

Jumala ei ole lapsuutemme pelottava koston Jumala, joka yrittää heittää meitä kivellä päähän heti, kun teemme vääriä asioita.

 

Jumala on Rakkaus. Tuon rakkauden suuruus näkyy Jeesuksessa.

Ristillä kuolee Jumala, koska Hän rakastaa sinua.

Ristillä kuolee Jumala, jotta saatana, synti ja kuolema eivät saisi mitään valtaa sinuun.

 

Jeesus todistaa Raamatun sanassa:

”Minä uhrasin elämäni, minä otin vastaan pahan kaikki hyökkäykset ja huolehdin kaikesta, jotta sinä voisit elää vapaana Jumalan lapsena – kaikissa elämän tilanteissa ja hetkissä.”

 

Rakas ystävä.

Älä koskaan luota ihmiseen, joka pelottelee sinua Jumalalla. Älä koskaan luota ihmiseen, joka pelottelee sinua kadotuksella ja Jumalan vihalla. Usko Jumalan rakkauteen, joka tuli todeksi Jeesuksessa. Ota Jeesus sydämesi Vapahtajaksi tätä lukiessasi. Hän pitää sinusta huolen.

 

Sinulle riittää, kun lausut hiljaa mielessäsi:

Kiitos Jeesus, kun lupaat pitää minusta huolta. Kiitos rakkaudestasi ja voimastasi, joka nyt vaikuttaa minussa.  Kiitos, kun kukaan tai mikään ei voi erottaa minua Kristuksen rakkaudesta. Herra, tällaisena tulen luoksesi. Kiitos, kun huolehdit kaikesta tästä eteenpäin. Aamen.

 

 

 

 

 

 

 ’Kiva nähdä sinua. Enhän vain häiritse, enhän?’

 

Milloin viimeksi sanoit jollekin ’haista huilu!’

Tai jos tuo joku on vihreä, niin ’haista kukkanen!’

Tai jos tuo joku on kompostialalla, niin ’haista paska!’

 

Minulla, sinulla ja kaikilla muilla tämän maan alkuasukkailla on sama perussuomalainen vika:  Me haluamme miellyttää, haluamme olla mieliksi aivan kaikille ihmisille: työkavereille, esimiehille, alaisille, naapureille, eurooppalaisille, arabeille, amerikkalaisille, muslimeille, jehoville, körteille ja ortodokseille - aivan kaikille.

 

Meille on tärkeää se, että muut ajattelevat meistä hyvää tai neutraalia tai kohtuullisen hyvää.  Emme halua, että kukaan inhoaa, vihaa tai halveksii meitä. Haluamme miellyttää kaikkia maailman ihmisiä!

 

Miellyttämisen halu johtuu epävarmuudesta ja pelosta, kyvyttömyydestä iloita toisista, rakastaa toisia, välittää ja olla kiinnostunut toisista ihmisistä ihan aidosti.

 

Rakas ystävä.

Rehellisyys on taivaan lahja. Sinun ei tarvitse välttämättä haistatella toisille, koska olet saanut hyvän kasvatuksen, mutta mieti: jospa voisit olla mielistelemättä lähimmäisiäsi!

Aito rakkaus, aito suuttumus, aito väsymys, aito viesti siitä, ettei tuo asia tai tuon ihmisen jutut kiinnosta tällä kertaa pätkääkään… Aitous ja rehellisyys, kaikissa tilanteissa ja kohtaamisissa. Niitä voit oppia tänäänkin Jumalan avulla.

 

Jos haluat miellyttää kaikkia ihmisiä, niin olet jatkuvasti väsynyt, käyt jatkuvasti vihan täyttämiä tyhjänpäiväisiä mielikuvituskeskusteluja mielessäsi. Sinä kärsit ja elät heikon, avuttoman ihmisen elämää.

Ja mikä kenties masentavin totuus: aina tulee kuitenkin olemaan ihmisiä, jotka inhoavat, vihaavat ja  halveksivat sinua, vaikka kuinka kumartelisit ja mielistelisit joka suuntaan.

 

Rentoudu ja opettele elämään vapaana Jumalan lapsena. Aloita vaikka nyt.

 

 

 Rukoilkaamme!

 

”Emme voi enää muuta kuin rukoilla. Kaikki mahdollinen on tehty”.

 Suomeksi ja Jumalan maailmassa tuo usein toivottomuutta ja luovuttamista merkitsevä lause tarkoittaa kuitenkin aivan toista:

 

”Olemme nyt puuhastelleet ja luottaneet pienten ihmisten

mahdollisuuksiin. Nyt on muutoksen, onnistumisen ja parantumisen aika. Nyt on Jumalan aika.”

 

Uskotko tämän? Pyydetään tuota uskoa yhdessä ja rukoillaan:

 

Herra Jeesus, Jumalan Poika. Sinuun ja kaikkivaltiuteesi on joskus vaikea uskoa. Sinun viimeiseen sanaasi maailman historiassa, Sinun tahtosi tapahtumiseen tällä hetkellä on usein vaikea uskoa. Haluan tunnustaa oman heikkouteni Sinulle ja pyydän:

- Anna minulle elävä usko, suuri luottamus, mahtava ja todellinen tunto läsnäolostasi elämäni jokaisessa hetkessä. Odotan nyt vahvistusta tälle pyynnölle…

 

Kiitos Jeesus, kun olet kanssani. Luotan siihen, että sinä välität minusta! Ja haluat aina minun parastani. Tässä on sitten  lapsen lailla pyyntöjäni, toiveitani, pelkojani huomisen edessä…                          

 

… Herra, kiitos kun poistat pelkoni, parannat sairauteni, aukaiset umpisolmut ihmissuhteissani. Herra, tee elämästäni ylistyslaulu Sinulle. Tee elämästäni rohkean, vapaan ja uskovan ihmisen elämä.

Kiitos, kun minulla on oikeus rukoilla Sinua ja antaa elämäni Sinun käsiisi. Tästä hetkestä Taivaaseen asti. Sinun perässäsi tulen. Tai Sinun vieressäsi. Pidäthän kiinni!  Aamen.

 

Näin sanoo Herra: Olenhan minä sinua käskenyt: Ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin." (Joosua 1:9)

 

Jeesus kanssasi, ystävä. Luottamus ja usko on Jumalan lahja sinulle.

Ole hyvä!

 

 

 Voihan media!

 

Jos en lukisi sanomalehtiä, en katsoisi TV:tä, en kuuntelisi radiota enkä kävisi netissä, olisin paljon, paljon tasapainoisempi ja onnellisempi.

Jos Hesarissa on muutama todellinen uutinen maailmalta, niin loput lehdestä on pelkkää omahyväisten toimittajien höpinää asioista, joista he eivät tiedä mitään.

 

Jos seuraan illan TV-ohjelmaa, näen useita murhia, aviorikoksia

ja monenlaista julmuutta. Yksi suosittu sarjafilmi on nimeltä ’Sopranos’.

Se tekee mafian rikollisista sokerikuorrutetun inhimillisiä, tuntevia ihmisiä. Murhaajista esikuvia!  Kaikki iltapäivien ihmissuhdesarjat ovat täynnä ilkeyttä, petosta ja haureutta.  Ja huumori on taitolaji. Harva komedia tai sketsiohjelma pärjää ilman perusarvojen pilkkaamista, toisten vakaumukselle nauramista.

 

Radio on paljolti interaktiivinen paskanjauhamisviestin. Soitetaan musiikkia,  ollaan yhteydessä kuuntelijoihin reaaliajassa, järjestetään typeriä kilpailuja ja annetaan palkinnoksi T-paitoja ja konserttilippuja!

Miksi lapset ja nuoret voivat pahoin? Miksi yhteiskunta on voimaton perheiden pahoinvoinnin, välinpitämättömyyden ja väkivallan keskellä?

 

Aina silloin tällöin monet tahot, myös ei-kristilliset, kiinnittävät huomion median antamaan huonoon esimerkkiin ja moraalittomuuteen.

Silloin tiedotusvälineitten edustajat antavat sen vakiovastauksen:

- Mediaa on helppo syyttää!

 

Jos poliisi saa  Pekan ja Paavon kiinni autovarkaudesta, niin tuskinpa nuo rosvot yrittävät puolustautua sanomalla:

- Helppohan se on meitä syyttää!

 

Tottakai syyllisiä on helppo syyttää ja tuleekin syyttää! Jotta he näkisivät vastuunsa teoistaan.  Jotta he tajuaisivat, että oikealla ja väärällä on eroa Jumalan maailmassa. Varkaudet, murhat ja aviorikokset ovat vääriä tekoja. Niitä ei saa tehdä ja niihin ei saa toisia yllyttää!

 

Mikä tätä maailmaa ja maata vaivaa?  Uskovia, kristittyjä on liian vähän. Me olemme kuitenkin ainoat ihmiset, joista voi olla vastusta vääryyden, moraalittomuuden ja muun pahuuden voimille niin maailmassa kuin mediassa.

 

 

 

 

’Goljatilla oli veli’

Pastori Francis Frangipane kirjoitti minulle kolahtavasti otsikon aiheesta. Referoin vähän tuota kirjoitusta evääksi sinulle ja minulle. Goljat oli pelottava soturi, jonka pieni, heikko paimenpoika  Daavid voitti. Myöhemmin Daavid joutui taistelemaan monia vihollisia vastaan rintamalla ja kodissaan. Myös jättiläisiä vastaan. Goljatilla oli veli, jopa useita veljiä.

Daavid oli voittanut Goljatin Jumalan avulla. Goljat ei noussut kuolleista. Tuo vihollinen oli kuollut ja kuopattu! Uudet viholliset, uudet vaikeudet olivat todella uusia vihollisia. Niistäkin – joskus suuria uhrauksia tehden - Daavid selvisi. Joka ikisestä.

Minun suurin vihollinen, se Goljat,  oli nuoruuden vuorenkorkuinen vastustaja, joka sanoi: 'Sinä olet avuton, paha, jumalaton ja unohdettu ihminen, sinun elämäsi on suurta turhuutta ja erehdystä.'

Sain kuitenkin Jumalan avulla voiton,  uskon lahjan. Pelastuin, koska Jeesuksen sanat ’Se on täytetty’ koskivat minuakin. Minun syntini, epäuskoni, epäilykseni, pelkoni ja sairauteni: kaikki hoidettiin Jeesuksen ristillä. Minä uskoin itseni vapaaksi Jumalan lapseksi. Tuo Goljat oli kuollut eikä enää koskaan heräisi minua ahdistamaan, pelottelemaan tai kiusaamaan!

Uusia vihollisia on tullut tielleni paljon. Sairautta, epäuskoa, haureuden syntiä, kateutta ja ylpeyttä. Toiset vähintäänkin Goljatin kokoisina vastustajina!

Kaikista olen selvinnyt voittajana Jumalan avulla tähän päivään asti. Kaikista tulen selviämään tulevaisuudessakin, koska Jumala on armollinen, koska Jumala on rakkaus. Ja perusta on tässä Raamatun sanassa:
Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme. Kuka sitten voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika? 

(1.Johannes 5:4-5)

 

”Seiso lujana uskossa. Älä hyväksy sitä valhetta, että et koskaan päässyt vapaaksi. Se voitto, joka voittaa maailman, on meidän uskomme. Elävä Jumala, joka auttoi sinua voittamaan Goljatin, antaa sinulle voimaa voittaa hänen veljensä.” (Francis Frangipane)

 

Jeesus kanssasi tänään, ystävä! Sinä olet voittaja Jeesuksen seurassa nyt ja aina.

 

 

 Herra, kiitos kun olet tässä!

 

Herra, kosketa minua Pyhän Henkesi voimalla. Täytä minut piripintaan rohkeudella, ilolla, Sinun rauhallasi. Tao päähäni se totuus: minut on pelastettu yksin armosta, koska Sinä rakastat minua.

 

Herra, minun ei tarvitse miettiä tai tuumia, kelpaanko Sinulle, koska sinä huolehdit kaikesta: pelastuksesta, uskosta, katumuksesta, pyhityksestä, kaikista jutuista, mitä armosta pelastetulle Jumalan lapselle kuuluu…kaikki tulee sinulta, Herra. Kiitos, kun olet tässä.

 

Eli muistuta minua Pyhä Henki!  Muistuta tänään ja jokaisena elämäni päivänä; minä olen Jumalan lapsi ja minulla on perintöosa Jumalalta, jota ei kukaan ihminen eikä paholainen voi minulta koskaan riistää.

 

’Täydellisesti pelastettu’. Molemmat sanat muistan nyt, kun sinä minua muistutat, Pyhä Henki. ’Täydelliseen’ ei ole lisättävää. ’Pelastettu’ on turvassa. Ei matkalla turvaan, ei portilla, ei rajalla, vaan pelastettu ja piste!

 

Herra, kiitos kun olet tässä, minun vierelläni, minun sydämessäni.

 

Rakas ystävä. Jeesus on ehdottomasti sinunkin vierelläsi. Hän täyttää tarpeesi, poistaa pelkosi, antaa uskonvarmuuden ja täyttää sinut Pyhällä Hengellä, rakkauden ja totuuden Hengellä. Anna Jeesuksen hoitaa sinua, puhdistaa sinut synnistä ja vapauttaa saatanan kaikista kahleista.

Sinut on luotu uskomaan, ei epäilemään. Jeesus sanoo: ’Älä epäile, vaan luota!’

 

Rakas ystävä. Usko rohkeasti kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja Hänen kalliin sovintoverensä voimassa. Ole hyvässä turvassa. Aamen.

 

Jeesus kanssasi, tänään ja aina!

 

 

Osta kiikari!

 

Emännän lisäksi myös elämä on täynnä yllätyksiä. Elät läpi kaunista syksyistä päivää. Työssäsi ja arjessa jaksat hyvin. Ihmiset ovat armollisia ja rakastettavia. Elämä ikään kuin hymyilee!

 

Tulee uusi aamu. Eilisen kaltaiselta näyttävä. Mutta kaikki onkin toisin. Tapaat hyökkääviä ihmisiä. Outoja ongelmia ja vaikeuksia kasaantuu arkeesi kuin se kuuluisa salama kirkkaalta taivaalta. Elätkin  yhtäkkiä vuorten korkuisten vaikeuksien, ongelmien, kurjien ja ilkeitten ihmisten ja pelottavalta näyttävän tulevaisuuden ahdistavassa maastossa.

 

Muutama apuneuvo ja rohkaisun sana: Istu pyllyllesi, rauhoitu ja laske kymmeneen. Jos se ei riitä,  niin laske vaikka tuhanteen.

Kerro Jeesukselle rehellisesti ja aidosti. Kysy Häneltä: ’Jeesus, mitä peliä tämä taas on? Mikä erinomainen opetus minulle taas on tulossa, kun kaikki tuntuu olevan näin pahassa jamassa?’ Kun olet laskenut tuhanteen, ollut vähän aikaa aloillasi Jumalan lähellä, niin Jeesus vastaa. (Hän käyttää mielellään Raamatun sanoja, ettemme vääristelisi Hänen puheitaan).

 

Jeesus vastaa itseään siteeraten:

- Minä tässä olen, älä pelkää. Minä hoidan hommat. Sinä voit vaikka toistella Mooseksen sanoja Israelin kansalle, kun he huusivat ja kirosivat Kaislameren rannalla, kun faaraon sotajoukot olivat aivan kannoilla ja kuohuva, synkkä meri siinä jalkojen alla. Mooses sanoi: ’Herra sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa.’ (2. Mooseksen kirja 14:14)

Ja nykyajan ihmisille, sinulle ja minulle, Jeesus sanoisi ehkä näin:

- Osta kiikari! Käännä se väärinpäin ja katso! Mitä sinä pelkäät ja säikyt, noin pieniä ovat ongelmasi! Minä pidän sinusta huolen!

 

 

’Bush siunatkoon!’

 

’Agit prop’ oli neuvostoliitonaikainen kökköyhtye Suomessa, joka ihannoi Neuvostoliittoa ja kommunismia ja haukkui idioottimaisin lauluin Suomea ja suomalaisuutta. Nyt on lehdistä luettu, että  näillä stalinistisilla arvoilla on taas menestystä Suomessa! Täysiä saleja poliittisten laulujen ihailijoita,

jotka eivät tunne historiaa, eivät Stalinin ja Leninin murhatekoja.

Taas lauletaan kommarilauluja, juodaan punkkua ja ollaan niin kulttuuriväkeä. Idiootteja jo toisessa polvessa!

 

Tähän samaan muotiin kuuluu myös Amerikan vastustaminen. Kaikki paha tulee Yhdysvalloista.

 

Kaikki hyvä tulee…Mistä se oikein tulee? Kasvissyöjien, ekoterroristien, kaupan, yrittäjyyden, teollisuuden vastustajien ym. hörhöjen riveistä. Kaikki vaan viljelemään luomua ja ruohoa kansalliselta pohjalta. Siitä se taivas tulee maan päälle.

 

Jokaisella kansalla on etsikkoaikansa. Se tarkoittaa mahdollisuuksien syntymistä hyvän uutisen  välittämiselle. Yhteiskuntarauhan aika on yhtä tarkoitusta varten. Nyt on aika sanomalle: 

Jeesus elää ja vain Hän voi tuoda todellisen rauhan ja hyvinvoinnin.

Jeesus elää ja antaa eväät oikeaan elämään, mihin kuuluu lähimmäisten auttaminen, luonnosta  huolehtiminen, kristillisten arvojen kunnioittaminen…

 

Amerikalla on etsikkoaika. Yhdysvallat on suurvalta vain sen takia, että se voi välittää hyvää uutista Jeesuksesta.

Ei kapitalismia, ei amerikkalaisten ylivoimaisuutta vaan Jeesusta Kristusta, joka tuo todellisen rauhan ja hyvinvoinnin maailmaan.

 

Etsikkoaika Amerikalla menee ohi, ellei Bushit ja muut maailman suuret johtajat tajua. Heidän valtansa ei ole amerikkalaisuuden ja kaupan edistämistä varten vaan lähetyskäskyn viemistä varten:

Menkää kaikkeen maailmaan ja julistakaa evankeliumia Jeesuksesta, maailman Vapahtajasta ja Pelastajasta.

Kaikki muu on turhuutta ja tuulen tavoittelua.

 

Me suomalalaiset voisimme lukea historiaa ja ottaa opiksi, ettemme olisi yhtä tyhmiä kuin nuo 60- ja 70-lukujen onnettomat Neuvostoliiton ihailijat. Voimme lukea Raamattua ja rukoilla islamilaisten, hindulaisten, ateistien ja muitten eksyksissä olevien puolesta. Tässä rukouksessa on hyvä muistaa

myös Amerikan kansaa, että he osaisivat lukea ajan merkkejä ja hoitaa sitä tehtävää, minkä Jumala heille on antanut!

 

 

 

Rauhaa – iso peace!

 

On taas ollut päällä rauhattomuus. Juuri, kun luulin oppineeni pelkojeni voittajaksi, niin älähän huoli: kuin varkain levottomuus hiipi mieleen ja sydämeen ja jäi päälle. Nyt sitä taas ollaan kuin astronautti kuussa. Joka

askel varovasti ja hiljaa. On tämä elämä vaan ihmeellistä.

 

Vaikka olen kuinka pedanttinen luonne, niin keskeneräinen ihminen olen keskeneräisten töitten kanssa elämäni loppuun asti.

 

Rauhaa, isoa rauhaa kaipaan ja etsin taas kerran. Iloakin toivoisin sydämeen - ja juhlan tuntua. Oliko se Samuel vai kuka, joka kyseli ja vastasi

- Tässä olen Herra, palvelijasi kuulee!

 

Siunausta, ystävä tälle päivälle ja viikolle. Jeesus kanssasi. Odotetaan, kyllä Jeesus taas vastaa. Jumalaan on hyvä uskoa, vaikka Hän on joskus vaiti.

 

 

 

 

 

 

 

To be or not to be?

 

Olin virkamatkalla. Vuosittain kirkkoherrat tapaavat muutaman päivän ajan ja keskustelevat ajankohtaisista kirkon asioista ja rentoutuvat. Tämän takia olemme usean vuoden ajan tehneet marraskuisen risteilyn Ruotsiin. Paljon aikaa laivalla.

 

Tällä kertaa teimme pyrähdyksen myös Västeråsiin: messu ja paikallisen piispan tapaaminen. Minä olen aina jostakin syystä ahdistunut pappien joukossa, yksinäinen maalaispappi kun olen. Tämän takia nuo virkamatkat ovat aina tuntuneet suorituksilta: hymyile, seurustele, näyttele fiksua. Ja parasta on, kun pääsee omaan hyttiinsä, juo pullon pari Elefanttiolutta ja käy nukkumaan. Erityisen virittynyt olin taas tylsään yhdessäoloon, omiin vaikeuksiini ja kipuihini ja odotin jo matkan alussa, milloin pääsen taas kotiin.

 

Jumala kuitenkin yllätti. Hän lähetti tielleni enkelin, joka tunsi yksinäisyyteni, epävarmuuteni ja viihtymättömyyteni itseni kaltaisten joukossa. Ei tarvinnut keskustella, ei näytellä fiksua, ei miettiä, mitä sanoisi ja miten tekisi hyvän tai kohtalaisen vaikutuksen. Sai vain olla toisen vierellä: kuulla, vaikkei yrittänyt kuunnella, puhua, vaikkei yrittänyt säväyttää. Kuin aika olisi pysähtynyt ja kirkastusvuori oli lähellä.

 

Ehkä Jumala halusi sanoa minulle: ’Älä lapseni mieti ja ennakoi tulevaa. Älä odota aina pahinta, tylsintä tai vaikeinta. Anna minun yllättää, anna Jumalasi hoitaa ja kuljettaa sinua. Opettele olemaan ja luottamaan. Minä yllätän sinut rakkaudella ja toivolla. Sinä olet minulle rakas.

Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt’. (Jesaja 49:16)

 

 

 

  Hands free-toiminnot ja eduskunta

 

Auto on monelle kodin jatke. Joskus, kun pysähdyt liikennevaloissa ja vilkaiset viereisen auton kuljettajaa, niin ei ole tavatonta, että tuo autonaapuri aivan keskittyneenä ja auton läpinäkyvät ikkunat unohtaneena kaivaa nenää antaumuksella; katselee, mitä sieltä löytyy ja

laittaa tuon rontin jonnekin talteen… Yök! sanoisi pohjalainen.

 

Autossa voi tehdä jotakin fiksumpaakin. Vaikkapa rukoilla. Yksin ajellessani minulla on tapana rukoilla ääneen: puhua kielillä, huutaa Hallelujaa ja viettää sellainen hyvä hetki Jeesuksen kanssa. Olen kuitenkin sen verran ujo, että tarkastan, ettei kännykkä vaan vahingossa ole lipsahtanut päälle. Olisi se jollekin aika järkytys kuulla hullua pappia, joka ei edes autossa osaa olla hiljaa.

 

Vähän minua tietysti ujostuttaa myös risteykset ja vastaantulevat ihmiset: niin autoilijat kuin jalankulkijat. Mitähän ne ajattelevat yksin ajavasta miehestä, jonka suu käy kuin papupata?

Nyt - kiitos eduskunnan - on tulossa uusi asetus kännyköitten pakollisesta hands free-varustuksesta autoissa.

 

Minäkin  saan viettää nyt entistä vapaammin voimien pyytämisen, Jeesuksen läsnäolon tuntemisen ja uskon vahvistumisen hetkiä autossa: Jeesus ja minä. Kun kailotan, ylistän tai sopotan, niin vastaantulijat luulevat minun puhuvan hands free-kännykkään. ’Nokia connecting people’. Rukous pitää yhteyden kunnossa Jumalaan.

 

Jeesus kanssasi, ystävä. Rukoile hiljaa sydämessäsi, mutta mahdollisimman usein myös suureen ääneen. Ääneen lausuttu rukous Jeesukselle vahvistaa uskoasi ja karkottaa pahan.

Jeesus kyllä kuulee kuiskauksenkin ja lukee sydämesi ajatukset, mutta suo itsellesi vahvempi usko ja suurempi rohkeus. Anna palaa! Ihan tänään.

 

 Veljeni Juhani

 

Täynnä riemua ja nuoren pojan suruttomuutta kävelet nurmettunutta metsätietä.  Naurat Matille ja lähdet juoksemaan. Mietit mielessäsi, miksi äiti lähetti teidät metsään etsimään Jussia. Iso mies – jo 17 vuotias – on jossakin kaupungilla hummaamassa.

 

Tie kaartaa oikeaan ja kiirehdit eteenpäin. Ja yhtäkkiä sinut valtaa kauhu. Veljesi Matti ei olekaan  takanasi tai vierelläsi. Olet yksin pelottavan edessä.

 

Huudat Jumalaa ja juokset mitään näkemättä ja ajattelematta. Ja kun heräät seuraavan kerran - kun voit taas ajatella ja jatkaa elämää - sydämeesi on asettunut asumaan kauhu ja pelko. Mitä on seuraavan mutkan takana, mitä odottaa huomisessa. Milloin olet taas kasvokkain kauhusi kanssa ja olet aivan yksin.

 

Tässä on nuoruuden painajaiseni. Kun löysin vanhimman veljeni Jussin syksyiseltä metsätieltä.

 

Juoksen tiellä olevan lammikon yli saappaista vesipisarat roiskuen. Uusi suora aukeaa, mutta siinä aivan jaloissani makaa veljeni, jota olen ollut etsimässä. Sammunut katse kohti taivasta, otsassa mustaa, kuivunutta verta, vieressä pistooli. Kuoleman kasvot ovat pelottavat ja minä olen siitä lähtien pelännyt kuolemaa, märkää metsätietä ja yksinäisyyttä.

 

Toivo itää kuitenkin siinä, että nyt tiedän, että veljeni ei ollut yksin kuollessaan. Rukoukseeni vastattiin. Viimeisenä ei ole kylmä kuolema ja metsätie, vaan elämä. Elämä, jossa Jumala puuttuu asiaan.

Rakkaus kantaa läpi kuoleman. Väkevä ilo kertoo olemassaolostaan.

Elämä on sittenkin kaunista. Mutta suru kulkee aina mukana. Odotan, että Jumala maalaa spraymaalilla hautausmaan kiviaitaan: ’Elämä voittaa! Murhe ja vakavuus ei ole elämän tarkoitus.’

Vielä en kuitenkaan uskalla oikaista selkääni ja laulaa ilosta.

 

 

Taivaassa oli isot juhlat

 

 

Taivaassa oli isot juhlat. Iso sali täynnä väkeä. Jeesus tarjoilemassa viiniä ja hyvää syötävää. Ilo oli käsin kosketeltavan suurta. Jokainen

läsnäolija koki olevansa kunniavieras ja rakastettu. Pöydän ääressä oli luterilaisia, katolisia, ortodokseja, körttejä, helluntailaisia, metodisteja,

evankelisia ja sen seitsemän sortin Jumalan lapsia.

 

Kaikilla oli rento ja hyvä olo, mutta pieni outo tunne liikkui juhlijoiden mielessä. Jokin häiriö tai sivuääni kaiken karkelon keskellä.

Vihdoin yksi pöytävieraista kysyi:

- Jeesus, täällä on todella mahtavaa ja upeaa, mutta mitä meteliä kuuluu

  jostakin kauempaa?

- No tuossa sivuseinällä on ovi siivouskomeroon. Siellä komerossa ovat kaikki lestadiolaiset pitämässä ääntä omassa porukassaan. Ne luulevat olevansa ainoita ihmisiä Taivaassa!

 

Minä kuulin tämän jutun ensi kerran vuosikymmeniä sitten helluntailaissaarnaajalta. Hän sanoi komerossa olevan helluntailaisia. Esikoislestadiolaisena minä kerron tarinan aina lestadiolaistulkinnalla. Tuohon komeroon on kuitenkin ollut tunkua läpi vuosisatojen. Sinne haluavat katoliset, körtit, ortodoksit, helluntailaiset…vähän joka kristillinen poppoo maailmassa.

 

Uusi vuosi Herran haltuun ystävä! Avarrutaan ihmeessä me kaiken sortin armosta pelastetut kristityt. Annetaan Jeesuksen olla tuomari, portinvartija ja sisäänheittäjä Taivaaseen. Silloin me kristityt voisimme olla ihan oikeasti ilona ja valona maailmassa.

 

Veljet ja sisaret! Boikotoikaa siivouskomeroita ja juhlikaa salin puolella, ettei Jeesuksen tarvitse jäädä yksin.

 

Kiitettävä varoen

 

Kun lapset olivat pienempiä, kuljimme aika usein autolla Helsingissä. Teimme päiväretkiä eväät mukana tai sitten varakkuuden harhan iskiessä käytimme hampurilaispaikkoja ja muita ekoravintoloita.

 

Ihan hyviä retkiä Stockmannin huonekaluosastolle, Tähtitornin mäelle, kauppahalleihin, stadin eri puistoihin. Yhteisiä matkoja autolla, Helsinkiin ja takaisin Karjalohjalle.

 

Takaisintulomatkalla minulla oli lähes aina tapana sanoa jossakin Sammatin tienoilla: ’Kiitos Herra turvallisesta ja ihanasta matkasta!’

Silloin lapset takapenkiltä huusivat:

- Älä vielä kiitä, isä. Matka on kesken!

 

Jos sittenkin oppisi kiittämään keskellä matkaa, vaikka se on vaikeaa?

Sitä voisi pyytää voimia kiittää kaikesta, koska tuo pyyntö on varmasti Jumalan tahdon mukainen rukous ja toive.

 

Nyt vuodenvaihteen yli minulla on ollut elämäni paras jakso: Jouluna oli hyvä tehdä töitä, kaikki ihmiset tuntuivat rakkailta ja ihanilta, uusi vuosi alkoi täynnä toivoa ja rohkeutta. Kun aamuisin herään, olen jonkin aikaa herännyt hyvällä ’Kiitos Jeesus – fiiliksellä’.

Mistä tämä uusi vaihe? Selän kanssa tulen toimeen, eturauhanen ei vihoittele pahemmin, usein oloni on kuin Elisan palvelijalla, joka sai nähdä Jumalan todellisuuden keskellä vaikeuksia. Ja olen saanut tutustua ihan uusiin ihmisiin ja jopa löytää ystävän jos toisenkin.

 

Silti, kun tuntuu hienolta, usko kantaa ja aurinko paistaa, niin tämä useiden viikkojen hyvä olo alkaa oudoksuttaa.

Milloin taas jysähtää?

Milloin maailma kaatuu taas päälleni?

Milloin ahdistus palaa?

- Älä vielä kiitä, isä. Matka on kesken!

 

Herra, armahda minua! Kiitos Jeesus, tuhat kertaa kiitos! Sinua kohti kuljen.

Sanokoon kiusaaja mitä tahansa. Kiitos Herra juuri tässä kohden elämääni, keskellä matkaa. Tusen tack, och vielä paremmaks’ koko loppu elämä!

 

 Terveisiä Betesdan pojille!

 

Oletko käynyt viime aikoina  Betesdan lammikolla? Sieltä puuttuu se yksi mies, joka vuosikymmenet makasi vähän kauempana eikä hän koskaan ehtinyt parantavaan veteen, muut kun ryysivät edelle. Sitten kerran Jeesus paransi tämän sairaan. Muut ovat edelleen siellä lammikon laidoilla. Tämä yksi puuttuu.

 

Hengellisissä kokouksissa rukoillaan sairaitten puolesta. Lukematon määrä raajarikkoisia, kivuista kärsiviä, mieleltään järkkyneitä ja syövän

kurimuksissa eläviä tulevat täynnä uskoa, toivoa ja ahdistusta parannettaviksi. Yksi, toinenkin on parantunut. Aivan varmasti Jumala

on parantanut ihmeen lailla – jonkun. Muut tulevat ja tulevat edelleen hengellisiin kokouksiin toivoen, että rukous parantaisi, että he saisivat voiton vaivoistaan. Joku parantunut on muualla.

 

Jeesus avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan: Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen.  Hän alkoi puhua heille: "Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen." (Luukas 4:17-21)

 

Ovatko kirjoitukset käyneet toteen?

Eivät kaikki vangitut ole vapautuneet, sokeat eivät ole saaneet näköään ja orjuudesta kärsivät edelleen miljoonat. Ovatko kirjoitukset käyneet toteen?

 

En minä oikein tiedä niistä kirjoituksista. Kivut ovat aina kipuja ja pelot pelkoja. Orjuus ei ole vapautta. Mihin voin tarttua ja takertua? Toiset ihmiset – ne rakkaimmatkin – jättävät. Vähäksi aikaa tai koko elämän ajaksi.

Ainoa viisaus tai oljenkorsi on Pietarin sanoissa Jeesukselle:

- Herra, kenen muun luo voisimme mennä?

 

Ainoa, joka on läsnä, ainoa, joka ei erkane hetkeksikään, ainoa, jolle ei tarvitse sanoa hyvästejä, ainoa, joka on tässä, löytyy Pietarin jääräpäisissä

sanoissa Jeesukselle: ’Herra, kenen muun luo voisimme mennä?’

 

Minullakaan ei ole muuta vaihtoehtoa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Jussit

 

Aki Kaurismäen elokuva ’Mies vailla menneisyyttä’ palkittiin monella Jussi-patsaalla. Kun on nähnyt yhden Kaurismäen elokuvan, on nähnyt kaikki. Ihmisten elämä on kurjaa ja köyhää. Kaikki puhuvat oudon jäykästi kirjakieltä kuin pienessä pilvessä. Kuin katselisi harrastelijateatterin näytelmiä Peräkylän seurojentalolla. Siinä sitä Suomi-kuvaa maailmalle.

Ja sitten me mietimme, miksi muualla suomalaisia pidetään tyhminä metsäläisinä. Mutta Kaurismäen elokuvat ovat kulttuuria. ’Niissä on monia tasoja, rosoista kauneutta, sankaruutta ja puhetta pienestä ihmisestä’.

Minulle Kaurismäen elokuvat ja niiden hitaasti syttynyt suosio tuovat mieleen sadun ’Keisarin uudet vaatteet’.

 

Aikuisten ja lasten maailmassa ei ole paljon eroja. Me aikuiset kaipaamme

myös satuja ja tarinoita arkemme vastapainoksi. Mitä lapsellisempia, sitä parempi. Ei siinä ole mitään pahaa, mutta kun lapset ovat aika usein rehellisiä, me aikuiset pelaammekin valheellisia pelejä. Me  kannamme kyynisyyden, fiksuuden, sivistyneen ihmisen, syvällisen ajattelijan naamareita. Näyttelemme rooleja, joiden luulemme olevan jotakin suurta, tyylikästä ja aitoa. Ja silti me olemme lapsia säälittävämpiä, koska olemme kadottaneet paljon aidosta ilosta, spontaanisen ihastumisen taidosta, kauneuden ymmärtämisestä ja elämän yksinkertaisuudesta.

 

Me aikuiset tarvitsemme kirjoja, elokuvia ja musiikkia, jotka ovat rehellistä

kerrontaa ja kuvausta elämän oikeista sankaritarinoista, kauneudesta, joka

löytyy taistelusta, jossa oikeus voittaa vääryyden, hyvyys pahuuden. Kaipaamme rakkaustarinoita, joissa on onnellinen loppu ja matkallakin löytyy osa onnesta.

 

Eräs tunnettu opettaja piti suosittuja luentoja yliopistossa surusta ja kärsimyksestä. Häntä käytiin kuuntelemassa paljon. Hän sai kiitosta.

Eräs kuulija pyysi häntä valmistamaan esitelmän ilosta ja rakkaudesta.

Tuo viisas mies yritti ja yritti valmistaa luentoaan, mutta palasi vanhaan teemaansa kärsimyksestä, koska hänellä ei ollut mitään sanottavaa aiheesta

’ilo ja rakkaus’.

 

Herra. Opeta meitä löytämään iloa ja aitoutta tässä pahassa ja valheellisessa maailmassa. Auta meitä näkemään kauneutta, rakkautta ja iloa, koska sitä

on vielä löydettävissä. Meillä on siitä aavistus sisimmässämme. Aamen.

 

 

 

 

 

 

 

Vastavirtaan – ‘Against the wind’

 

Elämä olisi helppoa, jos saisi aina olla syrjässä ja sivussa sieltä, missä

tapahtuu, missä joutuu ottamaan kantaa. Mika Waltarin romaanissa ’Isästä poikaan’ on yksi kohtaus, jossa vanha, aiemmin viinaan taipuvainen parannuksen tehnyt mies, kulkee kaupunkiin sotavuonna 1918. Punaisten partio pysäyttää miehen ja kysyy: ’Oletko punaisten vai valkoisten puolella?’ Säikähtäneenä mies vastaa:

- Minä olen uskovainen.

Naureskellen partio päästää miehen jatkamaan matkaa.

 

Olemmepa uskovaisia tai uskosta vieraantuneita, pakanoita tai mitä tahansa, me joudumme ottamaan kantaa elämässämme. Me joudumme valokeilaan ja framille. Viimeistään silloin, kun olemme Jumalan edessä, joka kysyy:

- Missä olit ja mitä teit maailmassa, lapseni?

 

Silloin me vastaamme ihan itse teoistamme ja elämästämme. Emme voi sanoa Adamin tavoin: ’Eeva, jonka minulle annoit, houkutteli minut syntiin.’ Emme voi sanoa Eevan tavoin: ’Kaikki on saatanan syytä!’

 

Rakas ystävä. Uskalla enemmän vaikka sydän tuntuu hyppäävän ulos kurkusta! Uskalla asettua vastavirtaan aina  tarvittaessa. Uskalla olla vapaa vaikka saisit nenillesi. Anna kaiken mittana olla totuus ja rakkaus. Sinä tiedät sisimmässäsi, mikä on oikein ja väärin. Opettele valitsemaan päivittäin se, minkä tiedät oikeaksi. Jos tämä oikea hämärtyy, niin tarkasta asia Raamatustasi.

 

Ja rakkaus on siinä, että annat Jumalan rakastaa itseäsi, luotat siihen, että sinut hyväksytään täysin. Rakkaus on siinä, kun elät tietäen: Olet pelastettu, armahdettu ja täysin uudistettu, kun haluat ja annat Jumalan tulla elämääsi. Kun saat vastaanottaa rakkautta ilman ehtoja, ilman tarvetta näyttää, kelvata, tehdä vaikutus, niin sinäkin alat välittää rakkautta niille, jotka kaipaavat, etsivät ja janoavat ystävän, toisen ihmisen rakkautta ja lämpöä. Siihen tehtävään Jumala on sinut luonut.

 

Jotta voimme olla totuuden ja rakkauden välittäjiä, meidän on kuljettava vastavirtaan, koska jokaiselle meistä tulee elämässä useitakin kertoja tilanteita, jossa suurinta rakkautta on sanoa läheiselle, arvostetulle tai pelottavalle lähimmäiselle: se, mitä teet, miten toimit, on väärin! Jeesuksen sanoessa tämän Hän joutui ristille.

 

Vastavirtaan, ystävä. Jeesus kanssasi.

 

 

 

 

 

Kandee mennä kalaan!

 

Pietari sanoi: ’Minä lähden kalaan. ’

Tähän muut kaverit vastasivat: ’Mekin lähdemme kalaan!’

Mitä tapahtuisi, jos ihmiset siellä sun täällä olisivat enemmän apostoli Pietarin kaltaisia? Hän oli hämmentynyt, loppu ja neuvoton rakkaan ystävänsä Jeesuksen ristinkuoleman jälkeen, ylösnousemususkon ollessa vasta oraalla. Silloinpa Pietari lähti ystävineen kalaan.

 

Jos me olisimme yhtä edesvastuuttomia kuin nuo Jeesuksen lähimmät, niin mitä tapahtuisi?

 

Presidentti Bush lähtisi kalaan ja rentoutumaan. Saddam Hussein lopettaisi oman kansansa kiusaamisen ja lähtisi kalastamaan.

Pörssimeklarit ympäri maailman löysäisivät kravattinsa, heittäisivät puvuntakkinsa jorpakkoon ja menisivät mato-ongelle. Nokian miehet ottaisivat uimarenkaat kaulaan ja lähtisivät kalastelemaan haavilla. Suomen valtaeliitti ottaisi rautakangen selästään, rentoutuisi ja lähtisi vetämään nuottaa.

 

Ei tällainen peli vetelisi! Sodat jäisivät silloin sotimatta, ihmiset tappamatta, työläiset ja muukin kansa jaksaisivat paljon, paljon paremmin. Se ei liene sopivaa tässä aikuisten ja fiksujen maailmassa.

 

Mutta jos sittenkin. Jotkut - edes joskus - uskaltaisivat ottaa mallia Pietarista ja asettuisivat kaiken kiireen, levottomuuden, pelon ja vihan riivausten keskellä miettimään, tuumimaan, puuhailemaan pieniä asioita ja saamaan päähänsä levollisia rauhan, ilon ja hyvän olon ajatuksia…

 

Silloin voisi tapahtua ihmeitä. Jeesus kanssasi, ystävä. Kandee mennä kalaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elisan palvelijan näky

 

 

Anthony de Mello oli merkittävä psykologi ja katolinen pappi, joka puhui valaistumisesta ja heräämisestä. Sekä siitä, kuinka me haluamme elää läpi elämän unissakävelijöinä (kuten se ’herra Hakkarainen’ Mauri Kunnaksen kirjoissa).

 

Elisan palvelija pelkäsi vihollisten keskellä. Silloin Elisa pyysi Jumalalta:

- Avaa palvelijani silmät näkemään!

Ja niin tuo palvelija näki vihollisjoukkoja lukuisamman ja mahtavamman joukon enkeleitä miekat käsissä, valmiina kukistamaan viholliset.

 

Miten tuo herääminen, valaistuminen, silmien avautuminen sitten saadaan?

Jumalaton sanoisi, että ’kun käy hyvä onni, niin silloin oppii tuon todellisen elämän taidon’.

Kristitty sanoo vähän toisin:

- Kaikki on Jumalan armoa. Rukoilematta, haluamatta, tahtomatta ja yrittämättä tapahtuu valaistuminen ja herääminen.

 

Olen ikäni – ainakin aikuisikäni - miettinyt elämän tarkoitusta ja etsinyt syvää rauhaa ja turvallisuutta. Usein koen eläväni noissa tuntemisissa, mutta varmaan yhtä usein ajattelen, kuten kirjailijasuuruus Leo Tolstoi vanhoilla päivillään. Häneltä kysyttiin:

- Uskotko Jumalaan, oletko löytänyt Vapahtajan?

Ja Tolstoi vastasi: ’Minä etsin yhä!’

 

Minä etsin yhä. Etsin ja pelkään, etsin ja kaipaan, etsin ja epäilen, etsin ja taistelen, etsin ja kärsin. Anthony de Mellon mukaan löytäminen, valaistuminen on havahtumista unesta, heräämistä. Hänen mukaansa sinä hetkenä, kun lakkaan etsimästä, kaipaamasta, taistelemasta ja yrittämästä, minä herään, valaistun. Astun uskon askeleen niin lähelle Jumalaa kuin tässä elämässä on mahdollista. Tai siinä toisessa elämässä.

 

Jeesus kanssasi, sisareni ja veljeni. Lakataan yrittämästä ja etsimästä, niin olemme perillä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kerro minulle Zorbas

 

Katsoin joskus Kazantzakisin  ’Zorba the Greek’ kirjaan perustuneen elokuvan, jossa pääosassa loisti Anthony Quinn.

 

Elokuvassa kokenut maailmanmatkaaja innostaa pienen saaren väestön työhön. Kyläläiset, luostarin munkit, kaikki yhteisön väki alkaa rakentaa suurta kourua, jota pitkin on tarkoitus saada vuoren rinteen puut rannikolle ja sahalle. Siitä alkaisi saaren uusi kukoistus.

 

Tuota rakennelmaa kootaan innolla ja suurella vaivalla. Sitten koittaa suuri avajaispäivä. Valtaisa tukki lähetetään liukumaan kohti rannikkoa kourua pitkin. Kaikki menee hienosti ensimmäiseen mutkaan asti. Sitten liian jyrkkä kulma aiheuttaa katastrofin: Tukki särkee kourun reunuksen ja siitä seuraa ketjureaktio. Koko suuritöinen rakennelma sortuu ylhäältä alas asti. Juhlaan valmistuneet kyläläiset ja innokkaat munkit ovat hölmistyneitä ja pettyneitä.

 

Zorbas – idean isä – on myös hetken vaiti. Sitten hän aloittaa villin kreikkalaisen tanssin. Ja sanoo vähän myöhemmin  ystävälleen:

- Ainakin me yritimme!

 

Elämän tosiasiat lamaannuttavat, monet tappiot muovaavat meitä varovaisiksi ja kyynisiksi. Paras ystäväni sanoi, ettei odota enää elämältä mitään. Hänelle riittää Taivas, jossa ei enää ole pettymyksiä ja eroja.

 

Kuinka voisimme innostaa toisiamme ja itseämme Zorbaksen lailla?

Mitä siitä, jos taas tulee turpiin?

Mitä siitä, jos kesken parhaimman vauhdin kaadumme jälleen?

Mitä siitä, jos uskallamme nyt ja huomenna on kyyneleet vastassa?

 

Ainakin me yritimme. Ainakin uskoimme hetken. Ainakin me elimme.

 

Jeesus kanssasi, ystävä. Aina on mahdollisuus tanssiin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Strindbergillä

 

 

Meidän jokaisen elämään kuuluu muistoja odotuksesta ja pettymyksistä.

Juhla, loma, viikonloppu…Täynnä odotusta ja iloista toivoa: huomenna

on kaikki hyvin, loma palkitsee työn aiheuttamat kieltäymykset ja pettymykset, valmistelun aikaiset uhraukset saavat palkintonsa, kun juhla alkaa. Ja kaikki meneekin päin nousevan Suomen rantaa!

Tämä on elämää, joka opettaa kuin Siperia konsanaan. Mutta aina ei ole sittenkään näin. Joskus on juhlan, loman ja hyvien hetkien aikoja.

 

Ne ovat niitä elämän harvoja hetkiä, joita Jumala suo, jotta muistaisimme: Elämä oli kerran kaunista ja hyvää, elämä oli juhlaa ja iloa ilman  pahuuden tuomaa pettymystä ja tuskaa. Jumala tuo meille muistoja ja muistikuvia menetetystä Paratiisista. Hän antaa esimakua Taivaasta, jotta usko kasvaisi ja toivo ei kokonaan kuolisi.

 

Kuinka suurta pitää tapahtua, että elämä olisi kuin Taivaan kokemista?

Joskus kahvihetki ystävän kanssa riittää. Se hetki, kun ei ole vielä aika erota, vaan saa vain olla, katsoa ja kuunnella toista. Eikä odota mitään enempää. Ei tarvitse ajatella huomista, ei tulevaisuutta. Vain kuluva hetki. Cappuccinoa, croissantit ja tupakansavua rekvisiitan verran.

 

Minulla on jatkuvana rukouksena jo useamman kuukauden ajan ollut sama pyyntö: ’Jeesus, kaikki Sinun kauttasi. Aamen.’

 

Jeesus kanssasi, ystävä. Anna elämän yllättää. Ja muista tuo totuus:

Jeesus on kanssasi. Aina ja ehdottomasti sinun puolellasi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Turvanappi

 

Hetki, jonka haluat säilyvän ikuisesti, hetki, johon haluat paeta maailman pahuutta. Se hetki - tai ne monet hetket - ovat sinun.

 

Luin joskus saksalaisen pelkoterapeutin kirjan, jossa oli ohje turvanapista. Mieti ja palauta mieleesi elämäsi tähtihetkiä: ensikohtaaminen rakastettusi kanssa, lapsen syntymä, syyspäivä Lapissa, loma Roomassa, joka ylitti odotuksesi. Nämä ovat omia muistojasi, joita kukaan ei sinulta riistä. Saat palata niihin, niin usein, kun haluat.

 

Tapaat pelottavan ihmisen, olet hammaslääkärin tuolissa, tulevaisuus tuntuu synkältä ja pelottavalta. Palaa muistoihisi, mene elämäsi kauneimpaan tai rakentavimpaan hetkeen. Siitä saat voimaa kohdata pelottavan ihmisen, saat voimaa kivun voittamiseen, uskallat elää hetken kerrallaan huomista pelkäämättä.

 

Se turvanappi on vaikka jokin kohta vasemmassa kädessäsi, johon voit painaa oikean käden peukalollasi muiden huomaamatta. Samalla, kun painat tuota kohtaa, voit muistella sitä tärkeää ja turvallista ja kaunista elämäsi hetkeä. Siitä saat voiman voittaa nykyhetken ongelmasi ja pelkosi.

 

Minulla tuo muisto ja turva on ensisuudelma Helsingin Tapaninkylässä Malle-vaimoni kanssa tai Karjalohjan Vanhakyläntien mutka, jossa kävelyretkilläni pysähdyn ja juttelen Jeesukselle. Sotkamossa nuoruusvuosina olin erään rakennuksen tasakatolla Vuokatin vaaran juurella. Makasin selälläni, sininen taivas ylläni ja pumpulipilvet leijailivat halki taivaan. Siinä olin yksin ja turvassa. Sekin on hetki, johon palaan tarvittaessa. Vielä yksi pysähdys: ruotsinlaiva: odotan hissiä, naispappi pysähtyy luokseni ja kertoo elämänsä tarinan: rakkaasta puolisostaan, lapsistaan, joista toinen on otettu Taivaaseen aivan liian aikaisin. Elämän rankkuudesta ja Jumalan poissaolosta. Nämä ovat minun elämäni suuria ja tärkeitä tapahtumia, joihin pakenen ja palaan, kun tarvitsen voimaa uskaltaa tässä ja nyt.

 

Rakas ystävä. Etsi omat hyvät hetkesi, joista saat voimaa tähän päivään. Kaikissa hetkissä ja muistoissasi Jeesus kanssasi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

SEURAKUNTAKIRJEITÄ JA SAARNANTYNKÄÄ

 

 

Karjalohjan Willie Nelsonin kitaran keltaisessa Pappilassa talven selän taittuessa 2001

 

Ole totinen, toveri?

 

Olen juuri saanut luetuksi ’Kommunismin mustan kirjan’. Suosittelen kaikille. Leninin ja Stalinin aloittamat kokeilut ihmisten omatekemästä paratiisista maan päällä maksoivat 1900-luvulla jopa sadan miljoonan ihmisen hengen. Ja nämä murhatut olivat pääasiallisesti oman maan kansalaisia! Kun meitä syystä oksettaa Hitlerin, Mussolinin tai Francon teot ihmisyyttä vastaan, voimme yhtä suuresta syystä tuntea isosti pahoinvointia ja inhoa Leninin, Stalinin, Maon, Pol Potin, Fidel Castron tai Che Guevaran murhatöiden ja julmuuden ollessa kyseessä.

 

Fanaattisuus niin politiikassa kuin uskonnossa on pelottavaa. Fanaattisuuden mukana kasvaa luulo omasta paremmuudesta ja ylivoimaisuudesta. Samalla muista ihmisistä - ainakin eritavalla ajattelevista ja uskovista - tulee alemman tason ihmisiä. Ja silloin kun alamme pitää muita huonompina, kuin mitä itse olemme, silloin olemme kadottamassa ihmisyytemme. Ja meistä tulee tilaisuuden salliessa pikkuhitlereitä ja pikkustalineja lähiympäristössämme.

 

Tietysti olen jo vanheneva mies, mutta silti luulen osaavani lukea aikojen merkkejä. Me  uskomme lapsellisesti elintason iankaikkiseen kasvuun, Nokiaan, IT–alaan. Rikkauksien kasaantuessa toisille ja syrjäytymisen ja köyhyyden ollessa toisten osana aika on pian kypsä suurille karismaattisille johtajille, jotka johdattavat katkeroituneet  ihmiset maanpäälliseen helvettiin. Aivan kuten nuo 1900-luvun diktaattorit.

 

Mutta mitäpä tekee meidän kirkkomme? Mehän puuhailemme joutavia, laadimme seurakuntastrategioita, kaipaamme silityksiä yhteiskunnan päättäjiltä ja olemme onnellisia, kun jonkun piispan ajatuksia lainataan ihan pääkaupunkilehden pääkirjoituksessa. Että sellaista.

 

Mitä Jeesus tekisi? Missä Jeesus kulkisi tänään?

Hän kulkisi vastavirtaan. Hän kieltäytyisi kunnianosoituksista. Hän käyttäytyisi sopimattomasti seurassa kuin seurassa. Hän puhuisi totta eikä saisi kansanjoukkoja taakseen. Jeesus kulkisi tänäänkin saman tien kuin kerran aikaisemmin. Hänet vangittaisiin jälleen, Häntä pilkattaisiin ja kidutettaisiin. Ja viimein Hänet naulittaisiin taas ristille.

 

Jeesuksen saarna on lyhyt: "Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!" (Markus 1:15)

 

Olisiko meillä suunnanmuutoksen paikka? Vieläkö meistä olisi totuuden etsijöiksi? Vieläkö voimme vastata Jeesukselle: ”Herra, tässä olen. Haluan seurata Sinua, koska Sinulla on iankaikkisen elämän sanat. Tässä maailmassa en paratiisia saavuta, sen olen monesti joutunut kokemaan, mutta Sinun avullasi voin tehdä tästä elämästä hyvän matkan itselleni ja muille ihmisille! ”.

 

Jeesus on Raamatun sanan mukaan tie, totuus ja elämä. Miksi on vain yksi tie pelastukseen?

Jos olet pudonnut syvään kaivoon, jos olet hukkumaisillasi ja joku ojentaa tikkaat, joita kiiveten pääset turvaan… Jäätkö kaivoon huutamaan: ”Miksi vain yhdet tikkaat!”

 

Varo fanaatikkoja, usko Jeesukseen. Toivoo ystäväsi ja veljesi                         

 

Heikki Linnavirta. kirkkoherra. Terveiset ihanalta Mallelta

 (nainen 50 tienoilla on mielestäni parhaimmillaan)

 lapsilta myös terveiset, talviterveiset, ter-vei-set

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

          Karjalohjan  Vitalis  vattefrin keltaisessa Pappilassa kesää 2001

 

                       

Iloa, rauhaa, rohkeutta, mansikoita ja kaikkia hyviä toivotuksia, ystävä!

 

Neurologian professori Jorma Palo sanoi jossakin lehtihaastattelussa jotenkin tähän tapaan:

 - Yhteen aikaan halusin todella tulla uskoon, mutta ei se Jumala tainnut olla kiinnostunut meikäläisestä! Jorma Palo kuuluu sellaiseen harvinaiseen ryhmään kuin fiksunoloiset ja sydämensivistyneet

lääkärit (ainakin näin ulkokohtaisesti tarkasteltuna). Hän on sairaitten rohkaisija ja parantaja, hyvä kansansivistäjä kirjoituksineen ja selkokielisine Lääkärikirjoineen.

Jotenkin minulle tuli mieleen Jorma Palosta se legendan neljäs Itämaan tietäjä. Se, joka koko elämänsä palveli lähimmäisiään ja sitten tunnusti kuolemanhetkellään Herralleen: - Jeesus, anna anteeksi. Koko ikäni olen antanut kaiken muille ihmisille. Sinulle en ole antanut mitään. Ja Jeesus vastasi: - Kaiken, minkä olet tehnyt vähimmille veljilleni, sen olet tehnyt minulle! Ole tervetullut Taivaan Kotiin.

 

Sydämensivistymättömiä ja pinnallisia julkisuuden henkilöitä on iso läjä. Aivan miettimättä tulee mieleen Ruben Stiller ja se Hytönen nuorempi (ja miksi ei vanhempikin) ja viikon Tabermann.

Usko, kristillisyys ja Jeesus kiinnostaa näitä julkimoita poikkeuksellisen paljon. Hyvin usein nämä sivistymättömät miehet heittävät herjaa Jeesuksesta ja uskosta. He naureskelevat Jeesukselle ja kristinuskolle ja asettuvat näennäisfiksuina tavallisten ihmisten ja Jumalan yläpuolella.

 

Stillerin suusta kuulin tällaisen viisauden: - En voi ymmärtää miten jonkun Jeesuksen kuolema ristillä voisi sovittaa minun syntini… ” En voi ymmärtää…” Nummi-Pusulasta kotoisin oleva toimittaja ei ymmärrä Kaikkivaltiaan Jumalan kaikkia aivoituksia! Eli Jeesuksen elämä ja kuolema ja Jumalan  ihmeellinen  pelastussuunnitelma on satua, koska joku Stiller ei ymmärrä!

Sekä sivistyneillä, että näillä rasittavilla sivistymättömillä on kuitenkin toivoa. Ja paljon. Jumala ei ole heille yhdentekevä: jokin kaihertaa mielessä, joku rauhattomuus pistää epäilemään sivistyneesti ja kysellen Jumalan olemassaoloa tai revittelemään Jeesuksesta alatyyliin.

 

Jumalan armosta tulee kuitenkin aika, jolloin nämä ylpeyden ja ihmisviisauden sitomat ihmiset ymmärtävät ottaa siteen silmiltään ja alkavat nähdä: Jumala kulkeekin vierellä koko ajan. Hän on tähän päivään asti sietänyt epäuskoa, ylpeyttä ja pilkkaa, mutta Hän  odottaa silmien avautumisen, nöyrtymisen ja heräämisen hetkeä, koska se on kaikkien ihmisten kohdalla välttämätöntä!

Kerran on jokainen ihminen maailmassa valinnan paikalla: Jeesus tai tuhlattu elämä, Taivas tai Kadotus.

Ja Jumala antaa voiman sanoa elämälle ’Kyllä!’ Niin Paloille, Stillereille kuin tavallisille kuolevaisille, eli meille!

On merkittävä voitto Jeesuksen seuraajille,  kun monien ihailemat julkisuuden henkilöt pamahtavat uskoon, kasvavat uskoon hiljaisemmin tai uskaltautuvat sanomaan: minä etsin Jeesusta!

Esimerkin voima myös hyvässä on suuri!

 

Kerroin viime kirjeessäni odottavani Jeesukselta uskon vahvistuksen merkkiä. Muutamat kyläläiset kertoivat omista uskonkokemuksistaan ja selvistä merkeistä a’la Jumala. Tämä riittää myös minulle: seurakunnassa tapahtuu ihmeitä, joillekin meistä. Se on hienoa. Minulle riittänee usko isommitta ihmeittä, kun Jumala niin vakuuttaa.

 

Hei muuten: uskalla uskoa Jeesukseen omalla paikallasi. Laita kaikki yhden kortin varaan. Jeesus on sinun - ja minun - ainoa toivo, ilo ja

rauha ja vaikka mitä.

 

 

Nyt on heräämisen aika. On aika ottaa side silmiltä ja katsoa

ihaillen ja nöyrtyen Jumalan maailmaa. Jumalan käsittämätön suuruus ei ole ymmärrettävissä, koska Jumala on Jumala. Me olemme niitä, joista kirjailija Veikko Huovinen sanoi  herkän runollisesti:  ”Ihmisellä on tässä

maailmankaikkeudessa kusiaisen valtuudet”.

 

Näillä valtuuksilla annan taas parran kasvaa.  Kun olin siloposki muutaman viikon,  niin kukaan ei kylällä oikein tuntenut minua.  Kotonakin Malle –vaimoni sanoi päivänä muutamana:  - Heka, sulla on leipurin kasvot! Ja Tupalassa luulivat  pesuainekauppiaaksi. Annan siis parran kasvaa ja teen ulkoisen parannuksen sijaan sisäistä parannusta, jossa Herra minua auttakoon!

 

Terveisin pyöreämpi Schimanski, Heikki Linnavirta,

kirkkoherra, ynnä vaimonsa Malle, jo vain myös kaikki lapset

 

Ps. Katsoin muutaman dokumentin Pakistanista, kunniamurhista

ja naisten alistamisesta, kiduttamisesta ja kiusaamisesta

islamilaisuuden nimissä. Otetaan selvää, kuinka meidän seurakuntamme

Karjalohjalla voisi auttaa noita onnettomia naisia pöyristyttävien

miessikojen maailmassa.

 

                                  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Karjalohjan, tulevan laman (ei dalai), keltaisessa pappilassa syksyä 2001

 

’Jaakko* kulta, Jaakko kulta herää jo, herää jo….’

(Laita Jaakon kohdalle esimerkiksi oma ja vain oma nimesi)

 

Kesälomat ja työt ovat soljuneet hyvin tänä vuonna. Ei tullut stressiä kesän töistä eikä sitä pahempaa lomastressiäkään. Täynnä intoa taas jaksan kohti syksyä. Lomalla luin paljon. Tietysti ne pakolliset  Harry Potterit. Sellainen kelmien kartta olisi kiva, josta näkisi, missä ihmiset liikkuvat. Vaikka tietäähän sitä ilman karttaakin: joutavissa harrastuksissa ja huonoilla teillä sitä aika tavalla tälläkin kylällä liikutaan.

 

Lisäksi olen lukenut Jan Guilloun kirjat ’Pahuus’ ja ’Tie Jerusalemiin’. Tuo edellinen on rankansorttinen elämänkerta kirjailijan lapsuus- ja nuoruusvuosista; sadistisesta isästä, surkeista ruotsalaisista kouluista,  sisäoppilaitoksista ja Ruotsin yhteiskunnasta.

Tuon kirjan luettuani – jos se pitää edes vähän paikkansa – kannatan ehdottomasti sossujen hallintavaltaa Ruotsissa vuosikymmeniksi eteenpäinkin. Öykkäriaatelisten ja rikkaitten fasistien vastapainoksi.

 

Suomessa taas kannatan jonkunlaista vallankumousta. Täällä kun ei ole enää kuin yksi puolue: hyväosaisten puolue, johon kuuluvat demarit, vihreät, vasemmistoliitto, kokoomus, keskusta, kristilliset ja ruotsalaiset.

Kyllä hyväosaisten edunajajia löytyy. Köyhillä, työttömillä, sairailla ja syrjäytyneillä ei ole yhtään edustajaa poliittisissa puolueissa.

Ei ihme, että nämä pullamössönuoretkin ovat rynnänneet barrikadeille. Tietysti nämä himphamppunörtit ovat osoittamassa mieltään ihan väärissä paikoissa, mutta intoa heillä on.

Tarkoitan nuorilla tätä Attack jengiä, anarkisteja ja luomukapinallisia: samaan aikaan, kun poliittiseen eliittiin kuuluvat isät ja äidit ovat päättämässä EU:n kokouksissa, niin lapset heittelevät kivillä ja kukkapurkeilla huonosti palkattuja poliiseja!

 

Menisivät osittamaan mieltään eduskuntaan, valtioneuvoston tiloihin tai Nokian pääkonttoriin (kotimaan kohteet) tai sitten nämä nuoret voisivat lentää Iraniin, Afganistaniin tai Pakistaniin vaatimaan oikeuksia toisinajattelijoille, naisille, eriuskoisille…Siinä voisi mielenosoittajan ulkonäkö muuttua: risuparran mukana

taitaisi lähteä saman tien koko pää.

 

Itse tein sellaisen pienen ihmisen protestin kesän aikana. Erosin Akava/Pappisliitosta vastalauseena Akavan Lääkäriliitolle. Tämä lääkärien lakko on oiva esimerkki hyväosaisista roistoista. Siinä Hippokrates kääntyilee haudassaan ja lujaa, kun Suomen lääkärit lakkoilevat, pelaavat golfia, purjehtivat ja nostavat korkeaa palkkaa. Kaikkea tätä samanaikaisesti. Melkoisia fakiireja!

 

Häpeäksi tuo Akavan Lääkäriliitto on kaikille oikeille ammattiyhdistyksille, mutta ennen kaikkea on surkeaa, että ihmishenki ei ole Suomessa minkään arvoinen. Syyllistyvätkö lääkärit lakkoillessaan kuoleman tuottamuksiin, tappoihin vai mihin? Eiköhän hyväpalkkaiset juristit päästä lääkärit pälkähästä, vaikka minkälaisia oikeusjuttuja nousisi.

 

Näissä yhteiskunnallisissa kauhunäkymissä ja kaiken välinpitämättömyyden keskellä olisi lohdutonta elää ja kuolla, jos ei olisi uskoa ja näkyä: Jumala asettuu aina heikon, köyhän ja kärsivän puolelle. Jopa tässä elämässä voi kokea hyviä aikoja ja hetkiä, kun omistaa yksinkertaisen uskon Jeesukseen. Kun uskoo kuin uhastakin: Vielä kerran oikeus voittaa. Vielä kerran heikot, köyhät, sairaat ja yksinäiset saavat avun. Jumala saattaa työnsä päätökseen, vaikka ihmiset kampeavat itsekkyyttään kuinka vastaan.

 

Viimeistä tuomiota odotellessa - ennen uuden aikakauden alkamista voimme miettiä itse kukin:

Kenen joukossa seisomme? Kenen lauluja laulamme?

Onko meissä tilaa Jumalalle, lähimmäisen rakkaudelle ja inhimillisyydelle?

 

Herra, armahda meitä! Jatkuvasti. Ilman armoasi joutuisimme kaikki helvettiin.

 

Rakas ystävä. Tehdään parannusta. Koitetaan edes kulkea vastavirtaan,

kysellään Jumalan tahtoa ja sitä, kuinka olla ihminen, josta

Raamattu käyttää nimitystä ’Jumalan kuva’. Ollaan luottavaisia

kaiken pimeyden keskellä. Kuten ystäväni Pekka Vihma  sanoo:

’Tuolla tummien ja harmaiden pilvien yläpuolella…

 Siellä paistaa aina aurinko!’

Näin on. Meidät on luotu ja tarkoitettu valoon ja kirkkauteen,

koska Jumala rakastaa meitä ja odottaa parannusta

kaikilta: rikkailta ja köyhiltä, lääkäreiltä ja potilailta,

poliitikoilta, juurettomilta nuorilta…ja kärttyisiltä

kirkkoherroilta.

 

 

Terveisin Heikki Linnavirta, kirkkoherra.

Mallelta ja lapsilta terveisiä

 

                            

 

 

 

 

 

 

 

 

           Otsikkoaikoja ja etsikkoaikoja

 

Jänis on viisas eläin. Jos sitä pelottaa, se laittaa päänsä pensaaseen.

Pelko helpottaa jäniksen oloa ja kettu saa paikallaan olevan paistin ilman juoksemisen vaivaa.

Ihminen ei ole sukua jänikselle, mutta samaa viisautta löytyy myös ihmisissä. Kun vakava sairaus pelottaa, sitä ajattelee, että tämä onkin aivan vaaraton pikku sairaus. Kun kuolema pelottaa, sitä ajattelee, että minäpä teen ennätyksen: elän yhtä vanhaksi kuin Nooa Arkinrakentaja (950 v.).

 

Jumalan sanakin pelottaa. Jeesus puhuu Vuorisaarnan runokielen lisäksi hyvin paljon tuomiosta ja helvetin tulesta. Hän puhuu lain noudattamisesta ja kuuliaisuudesta Jumalalle. Ja lainrikkojat, synnintekijät joutuvat kaikki kadotukseen, elleivät  he käänny Jumalan puoleen, elleivät he tee parannusta.

 

Tämän takia Raamattua ei mielellään lueta, tämän takia pappeja ja saarnamiehiä etsitään sen mukaan, miten kauniisti he puhuvat pehmoisia tyyliin: Kaikki pääsevät Taivaaseen. Helvetti on suljettu

Raamatuntutkijoiden yksimielisellä päätöksellä. Etsitään, ystävät, sisäistä lasta itsestämme ja leikitään! Elämä on kaunis laulu. Suljetaan silmät sodilta, kärsimyksiltä, kidutuksilta ja lasten hyväksikäytöltä…

 

Etsikkoaika tarkoittaa elämänvaihetta, jolloin sitä kaipaa suurempaa rauhaa, iloa ja turvaa elämäänsä. Etsikkoaika tarkoittaa tätä hetkeä, kun luet näitä rivejä. Sinulla on tänään rakas ystävä mahdollisuus

tehdä parannus, kääntyä Jeesuksen puoleen ja sanoa:

Tässä olen Herra. Ota elämäni ohjat käsiisi.  Jos haluat tehdä minusta hurskaamman, niin tee.  Jos haluat tehdä minusta hyvätapaisemman, niin tee. Jos haluat, että pääsen irti viinanhimosta, irtosuhteista ja muutenkin rasittavasta elämäntavasta, niin hoida homma!  Jos haluat muuttaa jäniksen luonteeni leijonan luonteeksi,  niin muuta ihmeessä!

Herra, minä annan ohjat sinulle, näytä Sinä se voimasi ja rakkautesi, koska tämä kääntyminen puoleesi on ainoa, mihin tänään pystyn.

Ja uskon, että se riittää, koska Raamattu niin vakuuttaa.

 

 

                                           

 

 Länsi-Uusimaa 18.8.2001                         

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Karjalohjan frustraation keltaisessa Pappilassa

 

Tertsetti!             

 

Olimme vaimoni Mallen kanssa Berliinissä. Se oli sellainen 50 –

vuotissynttärimatka.

Viisi vuorokautta yötä päivää yhdessä, kaiken aikaa. Jonkun kerran hermostuimme toisillemme tosi reippaasti. Ei sitä kotioloissa näin lähellä toista tule oltua. Mielenkiintoista. Kyllä nainen viisikymppisenä on silti parhaimmillaan. No nyt saa naisista puhuminen riittää.

 

Olimme siis Berliinissä lentäen. Elämäni kolmas kerta lentokoneessa. Tosi korkealla! Mutta ei se niin jännittävää sittenkään ollut se lentäminen: taivas oli kaunis, kirkas ja aurinkoinen pilvien yläpuolella, ihan kuin pumpulin päällä olisi kulkenut.

 

Berliinin metro toimii hyvin. Ajelimme Mallen kanssa päivät pitkät metrolla ja putkahtelimme maan pinnalle mistä milloinkin. Minä ihastuin metroihin. Juutalaismuseo oli kokemisen arvoinen ja turvatarkastukset tiukat. Kävimme oopperassa katsomassa  ’Taikahuilun’. Hyvä biisi. Ja se Papagino oli jotakin. Samoin yksi naislaulaja, joka veti aariansa kyllä mahtavan komeasti.

 

Puhuimme englantia ja saksaa sellaisella aksentilla, että berliiniläiset eivät oikein ymmärtäneet. Kielitaidotonta porukkaa. Mitä tahansa me tilasimme ruokapaikoissa, saimme aina makkaraa ja olutta. Kerran kuitenkin onnistuimme tilaamaan ison puulautasellisen väkeviä retiisejä. Ja ruisleivät. Onneksi hotellissa oli kunnon aamiainen.

Ja tiedoksi, jos menette Berliiniin: hotellin oppaassa olevaa viestiä ’WC käytävällä” ei saa ottaa ihan sanatarkasti.

 

Syksy seurakunnassa on ollut täynnä toimintaa. Ihmisiä on löytynyt kirkkoon ihan kivasti.

Nuorisotyö on alkanut mukavasti. Toimituksia oli joku aika sitten tosi paljon. Tarkoitan hautajaisia. Meinasi jo voimat loppua papiltakin, mutta onneksi oli tuo loma välillä.

Tulevaa ajatellen talous näyttää muutamia kysymysmerkkejä. Olemmekin koittaneet laatia oikein säästeliään talousarvion ensi vuodelle, mutta ilman yhteistyötä naapuriseurakuntien tai kunnan kanssa ei tarpeeksi isoja säästöjä välttämättä löydy.

 

Talousyhteistyö seurakuntien kesken, kiinteistöjen hoidon ostaminen jostakin, myös toimintapuolen virkojen yhdistäminen lähitulevaisuudessa…siinä aineksia oikeille, riittäville säästöille. Minä koen, että itsenäinen Karjalohjan seurakunta on lähtökohta kaikille suunnitelmille, koska tämä seurakuntaidentiteetti on meilläkin mahdottoman vahva. Sitä ei oikein kaupunkiseurakunnissa, noissa isoissa  ja maallistuneissa piireissä tajuta.

 

Mutta suunnitellaan ja kartoitetaan  ensi vuoden aikana yhteistoimintamahdollisuuksia joka suuntaan. Pidetään silti mielessä, että seurakunnan itsenäisyyttä emme ole valmiita myymään.

 

Se pääasia on aivan kaikessa kuitenkin hyvät välit Jeesuksen kanssa, niin omassa elämässä kuin seurakunnan elämässä. Hyvät välit tarkoittaa elävää uskoa kaikissa tilanteissa. Silloin, kun elämä hymyilee ja kantaa, mutta myös silloin, kun vuoret tuntuvat kaatuvan päälle. Joka hetkenä meillä on oikeus kuulla Jeesuksen sana:

’Minä tässä olen, älkää pelätkö!’

 

Kuuletko tänään Jeesuksen rohkaisun viereltäsi?  Jos kuulet, niin iloitse uskostasi, kiitä Jumalaa. Jos oma hätäilysi tai epäuskosi estää Jeesuksen ääntä kuulumasta, niin riittää, kun pyydät: ’Herra, tee Joulun ihme,

synny uudestaan minun sydämessäni. Nyt!’ Ja voit alkaa –uhastakin - kiittää. Jeesus on luonasi,  sinulle on syntynyt Vapahtaja, joka ei koskaan jätä sinua yksin!

 

 

Heikki Linnavirta, kirkkoherra

Moi ja terveiset Mallelta ( Ich bin ein berliner!)

ja kaikilta seitsemältä rakkaalta lapselta

 

 

 

              

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Leima! Olkaa hyvä!

 

 

Entisessä Neuvostoliitossa rakastettiin leimoja. Viranomaiset kokivat olevansa tärkeitä. He kokivat olevansa turvassa kaaokselta ja kaikelta uudelta, kun kädessä oli leimasin ja pöydällä mustetyyny.

 

Vuosikymmen sitten Lappeenrannassa asuimme kerrostaloalueella, jossa kaikki tunsivat toisensa. Aina kohdattaessa vaihdettiin joku sana säästä ja huonosta hallituksesta. Sitten jatkettiin tyytyväisinä matkaa.

Eräs naapurini oli ollut työttömänä pidemmän aikaa. Talven päivät hän vietti usein pilkillä. Kalaa tuli joskus enemmän, joskus vähemmän.

Kerran kevättalvella tuolla miehellä sattui jäämään ryyppy päälle ja hän toikkaroi huonossa kunnossa kerrostaloalueelle ja unohtui lepäämään kadun varrelle.

Hänen pieni tyttärensä tuli ulos ja talutti väsyneen isänsä kotiin.

 

Tuosta tapahtumasta lähtien lapset koulutiellä ja vanhemmatkin takanapäin puhuivat ’siitä juoposta ja huonosta perheenisästä’. Yhden kerran tuo mies väsähti kotitalonsa lähelle.

 

”Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: 'Hänessä on paha henki.' Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: 'Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!” (Matteus 11:18-19)

 

Rakas ystävä.

Onko sinulla sydämen suuruutta, rohkeutta ja rakkautta jättää leimaamatta joku tuttava, ystävä, lähimmäinen? Oletko vapaa Jumalan lapsi vai sorrutko tuomitsemaan veljesi tai sisaresi?

 

Länsi- Uusimaa 15.12.2001

 

                            

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maria ja kuuliaisuus

 

Maria ei ole koskaan ollut feministien suosiossa, koska Maria, Jeesuksen

äiti, oli kuuliainen nainen. Tänään kristillisyys on hakoteillä, koska

kuuliaisuutta ja nöyryyttä ei löydy miehissä eikä naisissa. Kaikki me

vaadimme oikeuksia, vapauksia, mahdollisuuksia toteuttaa itseämme ja luoda

oma elämä, jossa itse olemme korkeimmalla korokkeella: minä itse, minä itse…

Maria oli kuuliainen Jumalalle, Maria kunnioitti ja arvosti toisia ihmisiä.

Hän ei halveksinut Jeesuksen sivistymättömiä opetuslapsia, ei Magdalan

Mariaa, eikä muitakaan ihmisiä. Perustana Marialla oli kuitenkin tuo

kuuliaisuus Jumalalle.

 

Mitä Maria, Jeesuksen äiti, voisi opettaa meille?

Kuuliaisuutta Jumalalle, kuuliaisuutta Jumalan Sanalle, Raamatulle. Kun

meissä syttyy rakkaus Jeesusta kohtaan. Kun olemme täynnä kiitollisuutta

Jeesuksen tuomasta pelastuksesta ja syntiemme sovituksesta, niin tahdomme

osoittaa tuon kiitollisuuden ja rakkauden Jumalalle. Tämä kiitollisuus on

kuuliaisuutta Jumalan puheelle, halua tehdä sitä, mikä on Jumalalle mieleen.

Myös silloin, kun emme oikein ole ymmärtäneet, miksi Jumala haluaa meidän toimivan juuri tietyllä tavalla.

 

Viime päivinä monia kristittyjä on hämmentänyt  ns. homolaki. Miten siihen

on suhtauduttava? Jumala on rakkaus aivan varmasti, mutta elämän

suojelemisen kannalta - Jumalan sana – tuomitsee homosuhteet. Kuuntelemmeko sydämen ääntä vai Jumalan ääntä? Olemmeko kuuliaisia Jumalalle vai korotammeko oman vapauden Jumalankin  yläpuolelle?

Minä suosittelen pappina ja hyvin heikkona kristittynä kuuliaisuutta

Jumalalle. Vaikka maallinen, jumalaton, yhteiskunta hyväksyy homosuhteet,

niin: Jumalan tahto on toinen.

 

Minulle rakas ja tärkeä kirjailija Henri Nouwen oli homoseksuaali. Hän eli

pappina selibaatissa, kaipasi koko elämänsä ajan miehen rakkautta ja

läheisyyttä, mutta oli kuuliainen Jumalalle, Jumalan sanalle. Mitä tuo

ystäväni ja veljeni  Nouwen  voitti kuuliaisuudellaan? Hän on tämän päivän

luetuimpia kristittyjä kirjailijoita ja opettajia maailmassa, joka osasi

asettua pienten, heikkojen  ja kärsivien rinnalle. Ja tänään tuo edesmennyt

veljeni varmaankin ylistää ja kiittää Jeesusta Taivaassa, kun Jumalan

armosta ja Jumalan voimasta valitsi kuuliaisuuden, kuten Maria, Jeesuksen

äiti.

Rakas ystävä. Sinä et välttämättä taistele homoseksuaalisuuden synnin

kanssa. Aivan yhtä kadottavia ovat muutkin synnit, jotka ovat sinun ja

Jumalan välissä. Kysele Jumalalta tänään, kuinka voit osoittaa

kuuliaisuutesi ja rakkautesi Hänelle, joka kuoli Golgatan ristillä sinun

kaikkien syntiesi tähden, vapauttaakseen sinut Perkeleen, synnin ja kuoleman orjuudesta.

 

                    Länsi – Uusimaa 16.3.2002

 

Karjalohjan kuivatun kuusenkerkän keltaisessa

Pappilassa  talven keskellä 2002

 

’Hejssan Gunhild, Ranghild och Bonghild’ (Vanha sipoolainen sanonta)

 

Uusi vuosi Herran haltuun, ystävä. Elämä on mahtava lahja. Evankeliumi on edelleen hyvä uutinen Jeesuksesta, joka on voittanut kuoleman, synnin ja tuomion pelon vallan.

Kuolema ei ole uskovalle loppu, vaan täydellisen elämän alku.

Synti ei voi heitellä kristittyä paheista ja heikkouksista toiseen. Synti on kukistettu voima. Jokainen Jumalan lapsi voi taistella voitokkaasti kaikkia syntejään ja heikkouksiaan vastaan. Tuomion ei tarvitse pelottaa Jeesuksen seuraajaa, koska kaikki on maksettu, kaikki synnit sovitettu Jeesuksen ristillä.

 

Missä sinä olet ajatellut olla sadanviidenkymmenen vuoden kuluttua?

Evankeliumi on ilouutinen Jeesuksesta, joka lupaa pitää sinusta täydellisesti huolta.

Hän antaa sinulle kerran ikuisen elämän Taivaassa. Hän antaa anteeksi ja puhdistaa sinut syyllisyydestä ja synnin orjuudesta. On tuo orjuuttava synti sitten haureutta, viinan orjuutta, itsekkyyttä tai ylpeyttä.

Kukaan ei ole liian huono tai paha tai toivoton, etteikö Jeesus Häntä armahtaisi ja voisi auttaa.

Kysymys kuuluukin: Tahdotko seurata Jeesusta?

 

Jos tahdot, niin saat olla täysin varma: Sadanviidenkymmenen vuoden päästä olet Jumalan luona Taivaassa. Ja tähän elämäänkin saat uutta virtaa ja näkyä.

 

Mutta tässä on se jokaisen kristityn huoli ja hyvä mieli yhtä aikaa: Jos joku kieltäytyy seuraamasta Jeesusta, jos joku sanoo Jumalalle ’Pidä tunkkisi!’ niin silloin valitsee Kadotuksen. Ja tämä on kauhea, hirveä juttu, kun sen ottaa todesta. Ero valosta, rakkaudesta, kaikesta kauniista ja puhtaasta, ero ilosta ja rauhasta. Ikuisesti.

Se on enemmän kuin paskamaista. Se on täysin hukkaan heitetty elämä vaikka täällä olisi saanut aikaan kuinka suurta ja mahtavaa.

 

Mutta, kun kerran  luet tätä kirjettä, niin tiedä: sinä olet kiinni elämässä ja voit sanoa sydämessäsi: Jeesus, pidä minusta kiinni. Tule todelliseksi Vapahtajakseni ja Herrakseni, ihan tässä ja nyt.

 

Hei, Ystävä. Jumalan siunaamaa uutta vuotta. Jeesus rakastaa sinua, joten ole rauhassa ja nauti elämästä. Se on lahjaa, kun oikein oivaltaa. Äläkä välitä  markan vaihtumisesta euroihin. Kyllä ne eurotkin saa kulumaan. Jopa nopeammin kuin markat.

 

Kotirintamalta. Malle toipuu tuplaleikkauksesta ja on aloittanut sairaanhoito-opinnot. Mikähän siitä tulee aikuisena?  Varmaankin kansanparantaja tai kirurgi. Johannes on armeijassa Russarössä. Siellä minäkin lorvin vuonna 82. Veera käy kätilökoulua, Saana opiskelee Diakissa ja  diggaa musaa, Salla kirjoittaa kohta 8 laudaturia tai jos isäänsä tulee, niin ainakin 4 approbaturia.  Tildakin on lukevinaan. Matti pelaa tietokoneella  ja Maija-Sofia lukee seikkailukirjoja minkä kerkeää.

Minä taas kuljen kriisistä kriisiin. Toivon aikuistuvani joskus,

mutta kuinka Karjalohjalla voisi aikuistua? Lapsellisen kylän keskellä.

 

Terveisin ja tee hyviä suunnitelmia

150 vuoden päähän toivoo

 

 

Heikki Linnavirta, kirkkoherra

 

              

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Karjalohjan koivunmahlan keltaisessa Pappilassa pääsiäistä ja kevättä 02

 

”Hää on Sus”      (Linna: Sotaromaani, s.190)

 

Nuorena vapautta kaipaavana ukkomiehenä tein yhdessä muutaman kaverini kanssa syysretkiä Lapin erämaihin.  Kun useamman päivän liikkui kohtaamatta ketään muita ihmisiä, oli sellainen mukavan avara olo. Näillä vaelluksilla sai monenlaisia vaikutteita luonnon mahtavuudesta, ihmisen pienuudesta ja syksyisen metsän pelottavuudesta. Nukuimme tietysti laavussa. Meillä oli läpi yön kohtuullinen roihu siinä yöpaikan edessä petoeläimiä varten. Kun alkuillasta kävimme tarpeilla vähän kauempana leiristä, niin kyllä sitä yöllä yksinään tulta vartioidessaan ei kovin monta metriä kulkenut vedenheittoa varten.

 

Keksejäkään emme uskaltaneet paljon syödä, kun olimme lukeneet, että karhut saa karkotettua viheltämällä. Olimme näet vihellysvalmiudessa jatkuvasti. Emme koskaan nähneet karhuja, emme susia, emmekä paljon muutakaan. Vain erikokoisia ja näköisiä lintuja, joita kutsuimme – linnuiksi. Ja poroja toki näimme. Soittokellolla ja ilman. Olimme varmaankin hyvin tyypillisiä Helsingin luontoihmisiä.

 

Nykyään tällaisia luontoihmisiä ja valveutuneita luonnonpuolustajia on jo paljon enemmän. He retkeilevät  paikoissa, joihin pääsee autolla tai lentokoneella. Alkumatkan nämä luonnonsuojelijat tekevät yleensä raitiovaunulla, koska he ovat paljolti Helsingin kantakaupungin nuoria jos vähän vanhempiakin.

 

Mutta nämä ihmiset näkevät paljon enemmän kuin me muutama vuosikymmen sitten. Karjalohjallakin on paljon karhuja, valkoselkätikkoja, liito-oravia ja kyllä kai täällä muutama susikin pistäytyy ohikulkumatkallaan. Sen jälkeen, kun liityimme EU:hun ja Karjalohjasta tuli vuoristotukialuetta, niin Lappi on levinnyt hyvin etelään.

 

Toisaalta tämä on hyvä, kun luontoa riittää ja suojelijoita, mutta toivottavasti elinkeinonharjoittajiakin vielä löytyy meidän maisemiin: yrittäjiä, viljelijöitä, matkailun kehittäjiä. Ainakin sen verran, että Suomi pysyy asuttuna. Jos nimittäin suojelemme kaikkea muuta, mutta emme tavallisia työtätekeviä ja perheitä kasvattavia ihmisiä, niin pian meillä on iso reservaatti, johon kuuluu koko Suomi Helsinkiä ja muutamaa muuta suurempaa kaupunkia lukuun ottamatta. Ja se ei ole hyvä juttu. Karjalohjalaisena en yhtään tykkää, jos meitä aletaan mainostaa:

 

”Tule luontoretkelle  Karjalohjan kirkolle! Näe biisonit ja oravat. Jos sinua onnistaa, niin saatat nähdä muutaman alkuperäisen karjalohjalaisenkin: Kesyjä, vaarattomia ja niin herttaisen näköisiä! Tutustu myös Unkan Baarin vahakabinettiin.”

 

Rakkaat karjalohjalaiset

 

Eletään elävässä kylässä. Sovussa ja uutta intoa etsien. Vieraitakin ymmärtäen – kohtuudella.

Hengellisesti jaksan hyvin. Herra on hoitanut ja antanut syvyyttä moniin ystävyyssuhteisiin tälläkin kylällä. Olen lukenut paljon hengellisiä kirjoja. Tuntuu kuin lukemisessakin Jumala ohjaisi sen mukaan, kun on valmis omaksumaan. Suorastaan mahtavia lukuelämyksiä meidän kaikkien heikkojen kristittyjen voimasta ja arvovallasta, kun pidämme kiinni siitä, että Jeesuksen kanssa siirrämme vuoria ja teemme ihmeitä. Ilman Jeesusta olemme nollia!

 

Toivon ja rukoilen, että sillä innolla, millä hoidamme turhia asioita, oppisimme hoitamaan omaa hengellistä hyvinvointiamme. Tärkeintä on nähdä näkymätön, tunnistaa se todellisuus, mikä kantaa meitä, kun ihmisviisaus jättää meidät täydellisesti pulaan. Ja sehän jättää meidät tyhjän päälle. Melkein joka päivä, mutta viimeistään kuoleman hetkellä.

 

Jeesus kanssasi ystävä!

Hänen seurassaan olet voittaja!

 

 

Terveisin Heikki Linnavirta

ikivihreä kirkkoherra. Terveiset Mallelta,

Veeralta, Saanalta, Jossulta, Sallalta, Tildalta,

Matilta, Maija-Sofialta ja kotihiiriltä

ja laiskoilta kissoilta

 

                                           

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Juhannus

 

- Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne.

  Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt,

  että sen syyllisyys on sovitettu,

  sillä kaksin verroin on Herran käsi sitä kurittanut kaikista sen synneistä.

    Ääni huutaa: - Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme! Täyttykööt notkot, alentukoot huiput, mäet madaltukoot, vuorten louhikot tasoittukoot! Herran kunnia ilmestyy, kaikki saavat sen nähdä.

Näin on Herra puhunut. Ääni sanoo: - Julista! Ja minä kysyn - Mitä minun pitää julistaa?

- Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka!

Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, kun Herran henkäys koskettaa sitä. Niin! Ruohoa ovat ihmiset. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti. (Jes. 40: 1-8)

 

Armo teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta

 

Minun sankareitani ovat aina olleet uskon puolesta kärsineet ja taistelleet veljet ja sisaret. Syy kristittyjen kärsimiseen on aina ollut sama: Elävä usko Jeesukseen ei voi olla salaista, piilossa olevaa.

Raamattu sanoo: Julista! Ja tuo on käsky, johon jokainen kristitty joutuu elämässään vastaamaan. Ei vain papit, vaan kaikki kristityt ovat saaneet tehtävän elää uskon mukaan, ja tuo elämä on julistusta, joka aina tulee herättämään vastustusta uskottomien ihmisten keskellä.

 

Kommunismi on suurelle osaa maailmaa enää paha muisto tai uni, josta maailma selvisi. Ainakin osittain. Mutta vielä muutama vuosikymmen taaksepäin kommunismi oli pahuuden valtaa ja kristittyjen vainoamista julmimmillaan.

Minun pyhimysluettelossani kärkisijalla on pastori Richard Wurmbrandt, joka kärsi ja kitui Romanian valtion vankiloissa kommunismin aikaan 14 vuotta. Ja tuon kristityn,  luterilaisen papin vaino alkoi siitä, kun hän ei voinut vaieta.

 

Eräässä romanialaisten eri kristillisten kirkkokuntien pappien kokouksessa ylistettiin Jumalan sijasta Stalinia kansojen vapauttajana. Wurmbrandtin vaimo sanoi Stalinia ylistävien puheiden vyöryessä kokoussalissa:

- Richard, sano jotakin, kun Jeesusta solvataan ja halveksitaan tässä monien pappien suulla.

Wurmbrandt sanoi vaimolleen:

- Jos sanon jotakin, niin sinä menetät miehesi!

- Uskollisuus Jumalalle on kaikkein tärkeintä, vastasi vaimo.

 

Ja Wurmbrandt nousi ylös ja  todisti Jeesuksesta ja siitä alkoi 14 vuoden vankilamatka: kidutuksia, saatanallista julmuutta, sairaana ja aliravittuna elämistä vuodesta toiseen. Ystävien kuoleman näkemistä, monien sortumista, mutta myös sankarikuolemia uskon puolesta.

 

Jälkeenpäin tuo Wurmbrandt kertoi noiden vankilavuosien olleen uskon kasvamisen ja ylistyksen helppouden kannalta hänen elämänsä parhaat vuodet.

 

                                                    ***

 

Tänään näitä uskonsankareita – meidän aikamme Johanneksia –  on edelleen kaikkialla. He kertovat hyvää uutista Jeesuksesta - ihmisten Vapahtajasta - ja palkkiona on monissa maissa vankeutta, pahoinpitelyjä, monenlaisia kärsimyksiä. Mutta he eivät voi vaieta, koska he tietävät:

- Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka!

Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, kun Herran henkäys koskettaa sitä.

Niin! Ruohoa ovat ihmiset. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,

mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti. (Jes. 40: 1-8)

 

He tietävät ja uskovat vahvasti: elämä on valmistautumista ikuisuutta varten. Rehellisyys, Jumalan rauha sydämessä, usko Jeesukseen, joka puhdistaa synneistä ja avaa tien Taivaaseen, nämä ovat asioita, joitten takia on pakko julistaa, on pakko kertoa Jumalasta, koska tämä elämä on sittenkin pienen pieni ajanjakso, pyrähdys ennen ikuisuuden alkua, mutta vain tässä elämässä on jaossa ne vapaaliput Taivaaseen.

                                                   

             ***

 

Hautausmaat ovat opettavaisia paikkoja kuljeskella. Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä on monien kuuluisuuksien hautoja: entisten presidenttien ja valtiomiesten, sotien sankareiden ja suurten taiteilijoiden hautoja.

Niin paljon nuo kaikki elämänsä aikoina vaikuttivat, tekivät suuria ratkaisuja, käyttivät valtaa ja olivat pelottavia tai ihailtuja julkisuuden lemmikkejä…

Missä he ovat tänään?

 

Uusia taiteilijoita, uusia suurmiehiä, uusia sankareita on tullut heidän tilalleen. 

Missä ovat nuo entiset suurmiehet - ja naiset?

Valtiomiestaidoilla, taiteellisuudella, sota-ansioilla ei Taivaan ovi avaudu yhdellekään ihmiselle!

 

Eli turhuuksien turhuutta on kaikki, ellei meidän elämässä tapahdu se yksi kohtaaminen. Onneksi on kaikkina aikoina uskon sankareita ja  ihan tavallisia julistajia, jotka eivät voi vaieta totuudesta:

- Jeesus on Herra. Jeesus on tie, totuus ja elämä, ei kukaan tule Taivaan kotiin muuta kautta. Muuta nimeä ei meille ole annettu. Jeesuksen nimessä meillä on pelastus!

 

Rakas ystävä. Johannes Kastaja  kutsuu edelleen ihmisiä parannukseen. Hän kutsuu aloittamaan alusta Jeesuksen askelissa.

Meille se tarkoittaa syntien tunnustamista ja hylkäämistä. Myös niiden sitkeiltä tuntuvien  helmasyntien.

Jumalan avulla me pääsemme täydellisesti vapaaksi synnin orjuudesta.

 Täydellisesti. Jo tässä elämässä.

 

Usein voi  tuntua, että meidän kansankirkkomme piispoineen ja pappeineen on täysin eksyksissä. Tämä ei pidä paikkaansa.

Harha johtuu tiedotusvälineistä, jotka suosivat mahdollisimman löperöitä, pehmoja ja maailmaa syleileviä kirkon opettajia.

 

On hyvä muistaa myös piispojen, pappien ja kirkon opettajien kohdalla kansanviisaus: ’Paha kello kauas kuuluu’.

Monissa, monissa Suomen kaupunki- ja maalaisseurakunnissa Jeesus on edelleen kovassa kurssissa. 

Hän on se ainoa nimi, jonka edessä kaikkien pahuuden valtojen on väistyttävä.

 

Rakas Ystävä. Käänny tänään  Jeesuksen puoleen  ja usko hyvä uutinen syntiesi sovittajasta. Taivasten valtakunta on tullut lähelle.

Usko rohkeasti kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja Hänen kalliin sovintoverensä voimassa. Ole hyvässä turvassa. Aamen.

 

Saarna juhannuspäivä 22.6. 2002

 

 

                                                   

 

 

 

 

Karjalohjan Chiquitan keltaisessa Pappilassa kesäaikaa 2002

 

”Valoisaa kesäaikaa, ystävä Kallis, vaan ei Bjarne !” (loppuun käytetty sanaleikkivitsi, parempaa keskitasoa, tarkoitettu tosikoille)

 

Paavo Väyrystä täytyy ihailla! Siinä on mies, joka jaksaa ja uskaltaa. Siinä on mies, joka ei luovuta. Jotenkin tuntuu, että kun Väyrynen aikoinaan toisteli useissa yhteyksissä, että ’häntä on ymmärretty väärin’, niin se onkin tainnut pitää paikkansa. Nyt meillä on tarjolla yhteiskunnallisissa päättäjissä yhtä sorttia: Harmaita hyväosaisten auttajia. Alivaltiosihteereitä! Kyllä meidän hyväosaisten kelpaa.

Tarkoitan työssäolevia, kohtuullista eläkettä nauttivia, yrittäjiä ja keitä meitä nyt onkaan Suomen hyväosaisen enemmistön joukossa.

 

Herra varjelkoon sitten sitä suurta vähemmistöä: niitä sairaita, työttömiä ja  loppuun palaneita. Mutta olisiko Paavo Väyrysestä uudeksi Vennamoksi? Köyhien ja syrjäytyneitten puhemieheksi? Kyllä uudelle puolueelle olisi sosiaalinen tilaus.

Talousuutisia on TV:ssä jatkuvasti. Lehdissä kerrotaan Nokiasta, Ericssonista ja pörssikurssien kehityksestä ja heilahteluista.  ”Euribor ja Nasdaq… kuinka olen voinut tulla toimeen elämässäni aiemmin, kun en tiennyt mitään  näiden kahden kuulumisista!”

 

Rakas ystävä. Tällä alkuihmettelyllä haluan muistuttaa sinua jostakin tärkeästä. Kun ihmisillä menee oikein lujaa ja he ovat politiikassa, taloudenpidossa,  maailmanrauhan ylläpitämisessä ja terrorisminvastaisessa taistelussaan uljaimmillaan, niin maailma on juuri tämän näköinen: Aivan kuin olisi maailmanlopun aatonaatto! Ja me joka ikinen olemme pelkkiä lapsia, suuria tai pienempiä lapsia, koko ihmiskunta.

 

Onneksi Jumala on aikuinen, jolla riittää rakkautta, armoa ja kärsivällisyyttä meitä lapsia kohtaan.

Aina silloin tällöin, kun oikein hurahdamme kovaan menoon, Jumala toppuuttelee meitä ja muistuttaa: ’Tulkaa minun luokseni te työssä sähläävät  ja rasittuneet. Opetelkaa taas lepäämään ja ottamaan

  rauhallisemmin. Minä näytän teille paremman tien, jos maltatte vain  pysähtyä!’

 

Rakas ystävä. Maltatko sinä pysähtyä tänä kesäaikana? Etsi sellainen jalkojenhuljuttelupaikka järven rannalta. Tai kuljeskele kauniissa luonnossa ja anna hiljaisuuden hoitaa sinua. Ja viileä kirkko on pysähdyspaikka. Siellä voit istua itseksesi ja antaa Jumalan puhua sinulle. Jos pyhänä satut kirkkoon,

niin tule ehdottomasti Ehtoolliselle: Se on paras paikka levolle,  voimien löytymiselle, elämän tarkoituksen kirkastumiselle  ja uudelle alulle.

 

Elämä on Jumalan lahjaa, iloa ja rauhaa  Pyhässä Hengessä. Jumala loi aikaa, paljon aikaa. Saatana,  onneton tunari ja meidän kiusaaja, loi kiireen. Sinä olet Jumalan rakkauden kohde, Jeesuksen silmäterä.

Seuraa Jeesusta ja opettele sanomaan yhä useammin:  ’Jatka hälinääsi hullu maailma, minä opettelen

elämään levossa ja sovussa itseni, toisten ihmisten  ja Jumalani kanssa!’

 

 

Valoisaa kesää ja Siunausta Jeesukselta,

mahtavalta Ystävältä!

 

 

Terveisin  Heikki Linnavirta, kirkkoherra

Karjalohjan hyvämaineisesta seurakunnasta

Mallelta terveisiä – jatkuvasti. Ja lapsilta

- seitsemältä Taivaan lahjalta.

 

                                           

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Karjalohjan Pilvenreunankeltaisessa  Pappilassa syyskautta 2002

 

        Hei Ystävä

 

Sellaista leikillistä kirjettä ei oikein synny, vaikka voinkin hengellisesti ihmeen hyvin. Usko on kasvanut, pelot vähentyneet ja Jumalan todellisuus ja Jeesuksen ystävyys ja läsnäolo joka ikisenä hetkenä tuntuu ihmeelliseltä! Minä kuljen Jeesuksen seurassa, ketä tai mitä pelkäisin.  

 

Muutama haja-ajatus kirkolta ja kyliltä.             

Meillä oli elokuussa rukoustapahtuma a’la pastori Seppo Juntunen. Väkeä oli vajaat sata henkeä: bussilastillinen Turusta, n 30 henkeä Lohjan suunnalta, kymmenkunta karjalohjalaista. Ei ensimmäinen rukoustapahtuma, mutta minulle tuli sellainen vahvistus näkyyni, jonka olen saanut paljon aiemmin tänä vuonna.

 

Mihin me uskomme? Sairauksien parantumisiin? Ihmeisiin, joita emme osaa selittää? Jumalaan, joka antaa pitkän iän? Uskommeko Jumalaan, joka haluaa meidän kiintyvän tähän maailmaan, jossa on sairauksia, sotia, julmuutta, itsekkyyttä, käsittämätöntä pahuutta…?

 

Vai olisiko jo suuremman uskon aika?

Tarkoitan uskoa, joka näkee ikuisuuteen, joka aivan oikeasti kaipaa Taivaan iloa, Jumalan Valtakunnan rakkautta, ikuista ystävyyttä läheisten ja Jumalan kanssa, ruumista, johon sairaudet ja aika eivät pysty, täydellistä vapauden kokemista, ekstaasia, kaiken täyttymistä.

 

Taivasikävä, näky siitä, että meidät on ihan oikeasti luotu Taivasta varten. Usko siihen, että tämä maailma ja elämä on tarpeellinen alakoulu, joka johtaa suoraan loistavan palkinnon saamiseen, Taivaaseen!

Näkyä Taivaan kansalaisuudesta, uskoa siihen, että olen luotu Taivasta varten. Tämä on uskonkasvamisen prosessi sinulle ja minulle tänä syksynä! Ja se palkinnon antaja, uskon, taivasikävän ja pelastuksen lahjoittaja on perhetuttumme: Jeesus. Jumalan poika, sinun ja minun ainoa toivo.

 

Suuret yhteiskunnalliset vaikuttajat ja demokratian edistäjät Euroopassa ja Amerikassa ovat olleet kristittyjä. Heillä on ollut näky ja vahva usko iankaikkiseen elämään. He ovat tienneet ja uskoneet, että Taivas on todellisuutta. Heti, kun alakoulu on ohi. Tämä usko on vapauttanut heidät elämään toisten hyväksi ja kunniaksi Jumalalle.

 

Olisiko aika katsoa Taivaaseen asti? Pyytää Jeesukselta taivasikävää ja silmiä, joilla näkee perille. Siten löytyisi aikaa ja rentoutta tälle maanpäälliselle matkalle.

 

Ja toinen asiani on perhe-elämään ja parisuhteisiin liittyvää. En sano kuin otsikon verran: jokainen avioero meidän pitäjässä on haaksirikko, joka satuttaa koko yhteisöä.

 

Siunausta Jumalalta, Ystävä. Voimia ja uskon uudistusta Sinulle toivoen,

 

Heikki Linnavirta, kirkkoherra

Terveisiä Veeralta, Saanalta ja Sallalta Vantaalta.

Jossulta Russaröstä . Matilta, Matildalta ja Maija-Sofialta

onneksi vielä kotoa.

Lapset aikuistuvat ja muuttavat… Rakkaus tekee kipeää.

Hups. Mallepalle meinas unohtua. Terveisiä!

 

                                           

 

 

                        

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Itsenäisyyspäivä

 

Niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen, Jeesus sanoi: "Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita." He vastasivat hänelle: "Me olemme Abrahamin jälkeläisiä, emme me ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka voit sanoa, että meistä tulee vapaita?" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy. Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita." Joh. 8: 3 1-3 6

 

Tänään suomalaisten juhlapäivänä saamme iloita vapaasta Isänmaasta. Tuosta vapaudesta on taisteltu vuonna -18, talvisodassa ja jatkosodassa. Noissa taisteluissa olemme saavuttaneet ja säilyttäneet ulkoisen vapauden. Vuoden 1918 taisteluissa oli molemmin puolin suomalaisia taistelijoita, joilla kaikilla oli toiveena ja näkynä  vapaa, itsenäinen Suomi. Meidän sankarihautausmaalla on 50 talvi- ja jatkosodan  sankarivainajaa.

Vaikka taistelu Suomen itsenäisyydestä on vaatinut uhreja, niin silti tuo vapaus on aina lahjaa Kaikkivaltiaalta Jumalalta. Ulkoinen vapaus on mahdollisuus Jumalan työlle.

 

Tänä päivänä naapurimaassamme Venäjällä on kohtalainen vapaus. Tuo vapaus on yhtä tarkoitusta varten: Jumalan hyvä uutinen, ilosanoma Jeesuksesta on saarnattavissa itäisessä naapurissa vuosikymmenten diktatuurin ja kristittyjen vainon jälkeen. Usean vuoden ajan eri kirkkokuntien kristityt ovat tehneet evankelioimistyötä Venäjällä, myös Suomen kirkko. Karjalohjan seurakuntakin on tuossa työssä mukana.

Viime aikoina kristittyjen vapautta Venäjällä on alettu taas rajoittaa. Maa voi ajautua suljetuksi valtioksi. Jos näin käy, myös Venäjän siunaus on vaarassa kadota.

 

Suomenkin  vapaudesta taistellaan. Uskonnonvapauden nimissä suositaan tänään yhä enemmän ei-kristillisiä ja ateistisia oppeja. Kouluissa halutaan uuden lainsäädännön myötä heikentää kristillisen uskon asemaa. Pian kai kielletään joulukuvaelmat, Hoosiannan veisaaminen ja suvivirret, ettei vain  eri kulttuureista tulleet pahastu. Tämä Suomen nykysuuntaus on vaarallinen, koska sen mukana menetämme tärkeän osan itsenäisyyttämme ja vapauttamme. Uskonnottomuuden levitessä ja vieraitten uskontojen ylenmääräisessä suosimisessa turhennetaan myös sotien veteraanien työ ja sankarivainajien uhraukset.

 

Suurin taistelu maailmassa käydään hyvän ja pahan, Jumalan ja Paholaisen välillä. Tämä hengellinen todellisuus on unohtumassa niiltä, jotka ovat sokaistuneet materialismiin ja jotka ovat tyytyneet pienen ihmisen harmaaseen elämään.  Tässä suuressa taistelussa meidän tehtävä on puolustaa niin luterilaista, ortodoksista kuin muitakin kristillisiä kirkkoja jatkuvasti. Tänään uskoamme vesitetään monella taholla. Näin tekevät osa päättäjistä eduskunnassa, Suomen kulttuuriväen turhin ja äänekkäin joukko, mutta valitettavasti myös monet kirkon piispat, papit ja opettajat.

 

Jumala kuulee kuitenkin kansan rukoukset ja tietää, että on myös meitä, joille kristilliset arvot ovat edelleen tärkeitä. Jumala kuulee rukouksemme isänmaan puolesta ja yksinkertaisen uskontunnustuksemme: 'Jeesus on Herra'. Tai  Martti Lutherin virren sanoin:

'Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan!'

 

Maailman johtajat eksyvät helposti, koska he luulevat, että heidän on valta maailmassa, kun he kokoontuvat sopimaan asioista Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa tai Amerikassa. Jumala on se, jonka suunnitelma toteutuu pahan vallasta huolimatta. Eräiden valtioiden johtava asema ei johdu heidän erinomaisuudestaan, uutteruudestaan tai viisaudestaan, vaan siitä, että Jumala on tarjonnut heille tehtävän: kertoa maailmalle ilosanomaa Jeesuksesta, joka on edelleenkin maailman ainoa toivo kestävälle rauhalle ja vapaudelle.

 

Johtavalla suurvallalla Yhdysvalloilla, Euroopalla ja joillakin Afrikan kristityillä mailla on suuri mahdollisuutensa juuri tällä hetkellä: ei rahan tekemisessä, ei itsekkäitten valtapyrkimyksien tavoittelussa, vaan rauhan, vapauden ja rakkauden evankeliumin välittämisessä.

 

Ennen suurta lopunaikojen kristillistä maailmanherätystä on kuitenkin tapahduttava Jumalan ihme: uskon syntymisen ja uudistumisen, synnin ja itsekkyyden poislaittamisen ja nöyrtymisen ihme, että me kaikkialla kristillisessä maailmassa nöyrtyisimme rukoukseen ja pyytäisimme Kaikkivaltiasta Jumalaa:  Herra, armahda Suomea, muita Euroopan, Amerikan, Afrikan ja Aasian kristittyjä maita, että ymmärtäisimme sen suurimman ja tärkeimmän tehtävän, mikä meille on annettu.

 

Rakkaat ystävät. Meidät lähetetään viemään hyvää uutista eriuskoisten ja Jumalasta osattomien joukkoon. Meidät lähetetään viemään ilouutista siitä, kuinka Jumala rakastaa maailmaa ja haluaa pelastaa ihmiset Saatanan vallasta, sodan, väkivallan, rikollisuuden kurjuudesta. Tämä on miljoonien kristittyjen tehtävä. Me voimme aloittaa tänään itsestämme ja tunnustaa uskoa ja elämämme arvojen perustaa kun pyydämme: Herra Jeesus, tule asumaan sydämeemme, uudista meidät Sinun työhösi kotona ja maailmalla. Aamen.

 

 - Saarna Karjalohjan kivikirkossa 6.12.2002

 

                                           

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Karjalohjan kiinalaisen mandariinin keltaisessa pappilassa joulua 02

 

Valoisaa joulunaikaa sisaret ja veljet*

 

Viime vuosina kansankirkossamme on alettu tervehtiä seurakuntaa, kuulijoita tuon otsikon mukaisesti * ’sisaret ja veljet’. Kun kuulen tuon tervehdyksen, minua hävettää miesten puolesta. Jotenkin tuo järjestys kuvaa koko yhteiskuntaa ja sen valheellisuutta, naisten halveksuntaa ja miesten valtaa kaikkialla. Kun puheenparsissa huomataan ensin ’naiset’, niin todellisessa elämässä me miehet soviniseeraamme kuten ennenkin.

 

TUPO-sirkus oli taas perinteisen miehekästä toimintaa. Siinä hyväpalkkaiset äijät olivat kaikki työllistämässä Suomen kansaa, huomioimassa matalapalkkaisia naisaloja. Ja kaiketi noissa neuvottelupöydissä oli muutama nainenkin mukana. Tarjoilemassa ja kaatamassa kahvia.

 

Kristinusko on ainoa heikkojen ja halveksittujen uskonto. Kun Maria

odotti Jeesus-lasta, Joosef aikoi hylätä Marian. Jumalan enkeli puuttui

tilanteeseen ja sanoi Joosefille, kuinka toimia Marian ja lapsen parhaaksi.

 

Jeesuksen elämässä oli monia huonomaineisia, mutta myös yhteiskunnallisesti  menestyneitä naisia. Jeesus ei pelännyt naisia, vaan suhtautui heihin rakastaen ja luonnollisesti. Ja osasyynä Jeesuksen saamaan kuolemantuomioon oli varmasti se, että Jeesus ei tehnyt eroa ihmisten; miesten tai naisten välillä. Kaikki olivat Jumalan rakkauden ja armon tarpeessa: Pietari, Magdalan Maria, Salome, Johannes… sinä ja minä.

 

Kun enkeli ilmestyi paimenille, hän sanoi ensimmäiseksi: Älkää pelätkö!

Olisiko todellinen lähimmäisenrakkaus ja miesten ja naisten suurempi tasa-arvo mahdollista, jos me miehet tulisimme rohkeammiksi myös naisten suhteen. Naiset eivät olekaan  kilpailijoita tai vastustajia, vaan

samalla puolella olevia: kaiken rakkautemme ja arvostuksemme ansaitsevia Jumalan lapsia.

 

’Rakkaat veljet ja sisaret’. Tämä on ihan oikea järjestys kirkossa ja yhteiskunnassa. Käytännössä voimme näyttää Steinbeckiä mukaillen:

- Ei ole miesten töitä tai naisten töitä. On vain työtä ja sitä on paljon.

 Näin erityisesti kristittyjen kesken, koska meillä on tehtävä herätellä

 ja rohkaista kaikkia lähimmäisiämme elämään vapaasti ja rohkeasti uskosta:

 Jeesus on Herra! Immanuel, Jumala on kanssamme!

 

Valoisaa Joulunaikaa ystävät. Pidetään Juhlaa ja rukoillaan juhlamieltä Herralta itsellemme ja toisillemme. Kyllä elämä on sittenkin sen arvoista. Terveiset tosi rohkealta

Malle-vaimolta ja kaikilta seitsemältä lapselta: pojilta ja tytöiltä!

 

Terveisin Heikki Linnavirta, kirkkoherra

 

                     

 

 

 

Karjalohjan Elefanttioluen IV keltaisessa

Pappilassa vuoden 03 alkua ja jatkoa

Heippa piparit                                   

 

’Tämä yhteiskunta on elävien hauta!’ Näin lauloi ja huusi joku kaltaiseni kärttyisä maksaruoho nuoruudessani. Miksi kukaan ei ole enää yhteiskunnallisesti aktiivinen taistelija? Missä on tämän maan vasemmistoradikaalit ja maanpäällisen paratiisin etsijät? Taidanpa tietää missä kahvassa he kättään pitävät rystyset valkoisina. Missä on vihreät idealistit ja maanpelastajat? Kirjoittavat nettiin kannettavilla tietokoneilla liito-oravista. Vastaanottavat kuvaa oravan paskasta, joka on juuri taltioitu Nokian kännykkäkameralla. Kyllä maistuu soijapihvi ja vihreä tee Korkeavuorenkadulla.  Ja tämän maan porvarit! Ei turhempaa joukkoa voi kuvitellakaan. Ei aatetta, ei vaatetta, ei selkärankaa juuri ollenkaan. Kuka tekisi vallankumouksen? Joku kireäilmeinen oppositiojohtaja, jolle ei näytä ruoka maistuvan? Ei korppi korpin silmää noki. ’Tämä yhteiskunta on elävien hauta!’

 

Etelä-Amerikan monessa maassa on ihan kohtalaisen hyvä vasemmisto, koska siellä on ollut yhteiskunnallisena vaikuttajana köyhien puolella myös katolinen kirkko, eli kristityt, piispojen ja pappien johdolla.

 

Suomessa on kaikilla omat pientenpiirit ja harrastuskerhot: Isot turhat poliitikot ja virkamiehet eivät tiedä todellisuudesta yhtään mitään sukkuloidessaan Helsingissä ravintoloiden väliä. Kylissä ja pienemmissä kaupungeissa säheltävät ja poukkoilevat kunnallispoliitikot, jotka osaavat vain yhden sanan ’Mulle kaikki ja heti!’ (Nämä eivät osaa edes laskea).  Kirkolla on omat bileet. Kirkon herrat ja rouvat pääkaupunkiseudulla näkevät unta rahasta ja suurista seurakunnista, jotka ovat tehokkaita, kylmiä ja joissa puhe Jeesuksesta ei ole liikaa häiritsemässä!

Maaseudun egoseurakunnissa ja ennen kaikkea herätysliikkeissä ’me –henki’ on mahtava. ’Vain me Taivaaseen ja muut vaikka helvettiin!’

 

Mitä sitten pitäisi tehdä, mikä helpottaisi, mistä apu tämän maan moraaliseen alennustilaan? Olisiko syytä kaikkien suomalaisten tehdä retkiä hautausmaille, lukea ihmisten nimiä hautakivistä ja katsoa, miten turhalta tästä kulmasta näyttävät meidän tärkeät asiamme: vallanhimo, viha toisia kohtaan, itsekkyys, pelko, kateus, kaikki…Kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua, sanoi Saarnaaja.

 

Ai kun helpottaa purkautua sinulle, rakas ystävä. Tämä seurakuntakirje tällä kertaa ihan vain näin meidän kesken. Ei minua yleensä näin paljon tämä yhteiskunta kyrsi. Enpähän sentään siteerannut Paavo Väyrysestä kerrottua kaskua, kun hän meni lääkäriin paljon koettuaan ja kysyi…

 

Mutta Jeesus on aito ja totta.

Kenen muun luo menisin, keneen

luottaisin ellen Häneen.

Jeesus kanssasi. Peace and love!

 

 

Terveisin Heikki Linnavirta, khra

Mallelta ja lapsilta terveiset myös.

 

Viikko ilman vettä keskellä talvea, vesijohdot

jäässä. Oppia ikä kaikki, mutta tosi iso kiitos

vesijohdon sulattajille Jyrkille ja Makelle Lohjalta.

Samoin Markulle ja Panulle kaivurihommista,

naapureille Mikolle ja Antille muusta avusta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

‘Toimiva usko’

 

 -puhetta Sanan ja rukouksen illassa Tikkurilan kirkossa su 22.10.2000

 

 

Rakkaat ystävät maalipurkin maisemissa.

 

Kyllä minä Jumalaan uskon, mutta en minä mikään uskovainen ole!

Tuttu, monesti kuultu lause. Ja aika idioottimainen myös.

Vähän sama kuin kirvesmies sanoisi, että ‘Olen kirvesmies, mutta en minä mikään kirvesmies ole!’

 

Meillä suomalaisilla on - kiitos luterilaisen kansankirkon - sellainen hieman outo ote uskoon ja Jumalaan. Kun puhumme politiikkaa, kun seuraamme urheilua, kun kerromme työjuttuja, puhumme aika normaalilla äänellä. Sitten, kun on puhuttava uskosta, Jumalasta ja varsinkin Jeesuksen nimestä, me hiljennämme äänemme ja vilkuilemme varovaisesti ympärillemme. Aivan kuin olisimme viinatrokareita!

 

Islamilaiset ovat aitoja ja äänekkäitä omassa uskossaan, samoin idän uskontojen edustajat.

Myös katoliset ja ortodoksikristityt ovat luontevampia ja aidompia uskossaan kuin me monen sortin luterilaiset kengänkuluttajat.

 

Voisiko tämä uskomme kasvaa ja kehittyä?

Voisiko meistä tulla vapaampia ja aidompia?

Voisiko meidän uskomme toimia arjessa ja pyhässä,

kaikissa tilanteissa, jopa elämän äärioloissa

sairauden, kuoleman, epäilysten ja pelkojen maisemissa?

 

Tähän on tietysti yksi oikea vastaus eli ‘Kyllä!’

Ja toisaalta, jos uskomme ei kanna vaikeuksissa, ei tuo elämäämme iloa ja vapautta, ei vaikuta rohkeutta ja toiveikkuutta, niin tuo usko on jonkun sortin vinoutunutta uskoa tai sekundauskoa.  Ja tokkopa kaikkivaltias Jumala, Taivaan ja maan Luoja tarjoaisi meille

mitään toimimatonta turhaa uskontoa tai rakkautta ja ystävyyttä, mikä on pelkkää pluffia.

Tätä tavaraa tarjoaa se toinen puoli: Saatana huijarijoukkoineen.

 

Rakkaat kuulijat: muutamia perusjuttuja haluan jakaa teille ja toivon, että niistä on apua ja iloa tästä eteenpäin.

 

Usko on lahja, Jumalan lahja ilman ehtoja ja odotuksia vastalahjasta. Jeesus sanoo:

Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. (Lk 11:9-10)

Jo se riittää, kun pyydämme Jeesukselta: Tule elämääni, anna se riittävä aito oikea usko, mitä se lieneekään. Sinä sen Herra tiedät!

Ja Jumalan sana vakuuttaa: Jo pyytämiseen, etsimiseen ja kolkuttamiseen liittyy vastaus:

Sinä saat parasta, mitä Jumala voi tarjota: Saat uskon lahjaksi, saat elämän, missä jokaiseen hetkeen liittyy Jeesuksen läsnäolo. Olet rakastettu, armahdettu, olet Jumalan silmäterä!

 

Näin Jumala toimii tänään. Ja tuo usko ei ole sinun toiveajattelua, ei suggerointia, ei satuilua vaan Jumalan antamaa uskoa. Sitä, mitä oli Aabrahamilla, sitä, mitä oli sähläävällä Daavidilla, sitä, mitä oli Jeesuksen opetuslapsilla, Martalla, Marialla ja ennen kaikkea:

Sinun uskosi on seurakunnan yhteistä uskoa. Se on kristillisen kirkon uskoa, mikä kuuluttaa:

Jeesus on keskellämme, Jeesus tekee edelleen ihmeitä, Jeesus armahtaa syntisiä,

Hän parantaa sairaita ja ahdistuneita.

 

Usko Jeesukseen on seurakunnan uskoa, mutta jokaisen kristityn omakohtainen usko vaikuttaa meissä omalla yksilöllisellä tavalla. Sen takia on vaarallista meille uskoville - kirvesmiehille ja muille - neuvoa toisia kristittyjä elämään samalla tavalla kuin me, käyttäytymään kuin me, pukeutumaan kuin me, äänestämään samaa puoluetta kuin me…

Herra varjelkoon meitä mestaroimasta toisia ihmisiä, ja sitä uskon lahjaa, minkä Jumala on muille antanut.

 

Me kerromme tarvittaessa uskostamme, ujosti tai rohkeammin, mutta se riittää. Jumala haluaa hoitaa omat hommansa itse. Hän kyllä pystyy siihen!

 

Yksi  kenties tuttu kertomus uskosta tähän loppuun: Kolme kalastajaveljestä asui kaukaisella saarella, kaukana muista ihmisistä. Kerran piispa purjehti saarelle. Kalastajat sanoivat piispalle: Me olemme kristittyjä. Eräs lähetyssaarnaaja ohjasi meidät oikeaan uskoon.

Piispa kysyi, miten te uskotte. Miehet vastasivat: Me rukoilemme jatkuvasti tällaista rukousta: Jumala on kolme ja meitä on kolme. Piispa säikähti ja alkoi opettaa useiden päivien ajan Isä meidän-rukousta miehille. Miehet oppivatkin rukouksen ja piispa lähti tyytyväisenä pois saarelta. Joitakin kuukausia myöhemmin piispa purjehti aika läheltä tuota saarta.

 

Silloin hän näki jonkun kirkkaan valon lähestyvän laivaa. Kun valo tuli lähemmäs, piispa huomasikin, että hänen kolme tuttua kalastajaystäväänsä juoksivat veden päällä piispaa kohti.

Laivan viereltä miehet huusivat: Rakas piispa, olemme unohtaneet Isä meidän-rukouksen lähes kokonaan, opetatko meitä lisää!

Piispa vastasi: Menkää rauhassa saarellenne ja rukoilkaa kuten ennenkin:

Jumala on kolme ja meitä on kolme!

 

Rakkaat ystävät. Toimiva usko on sitä, kun annamme ohjat Jumalalle. Hän ohjatkoon elämämme kaikki päivät ja hetket, hyvät ja huonot ajat. Uskomme on oikeassa kurssissa, kun elämme tämän rukouksen hengessä: Jeesus, tässä olen. Pidä minusta kiinni.

 

Ehtoollispöytä on kohtaamispaikka. Sinun ja Jeesuksen välillä. Se on uskon löytymisen, syntien anteeksisaamisen ja parantumisen paikka. Jos mietit, missä Jeesus on varmasti aina tavattavissa jollakin erityisen mahtavalla tavalla, niin se on Ehtoollispöytä.

Tule tänään Ehtoolliselle. Jeesus rakastaa sinua ja haluaa palvella Sinua.

Usko rohkeasti kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja Hänen kalliin sovintoverensä voimassa. Ole hyvässä turvassa. Aamen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yömessu

 

Armo Teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

 

Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: "Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?"

Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi. Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: "Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.'" Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät. (Markus 16:1-8)

 

Kuinka voi uskoa, että kuollut ihminen herää elämään? Jotkut meistä ovat elämänsä aikana nähneet kuolleita, olleet kuolleen ystävän tai tuttavan vierellä. Hyvin kuolleelta kuollut vaikuttaa. Vaikka kuinka toivoisi ihmettä ja elämän palaamista kuolleeseen ruumiiseen, niin näin ei tapahdu.

 

Yhtä mahdotonta kuin meidän on kuvitella jonkun heräävän kuolleista lähipiirissämme, niin yhtä mahdotonta se oli varmasti Jeesuksen oppilaille ja ystäville. Ei ihme, että Magdalan Maria ja ne muut naiset säikähtivät enkelin outoa ilmestystä ja vaikenivat enkelin sanoista: Jeesus Nasaretilainen. Joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista. Hän elää!

Kun sunnuntai kului, niin useat ihmiset sanoivat nähneensä Jeesuksen elossa. Mitä tästä seurasi? Suuri uskon ihme?

 

Päinvastoin: Opetuslapset jatkoivat epäilemistään, kaikki epäilivät. Nekin, jotka kohtasivat Jeesuksen.

 

Kuinka meiltä odotetaan uskoa ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Jeesukseen, kun opetuslapsetkaan eivät jaksaneet uskoa? Pahimpana se epäilevä Tuomas?

 

Tämän päivän usko on jollekin sellaista kevyttä Linnanmäen hattarauskoa; kaunista, makeaa ja suloista, mutta se ei oikein kanna elämän kaikissa käänteissä.

Tämän päivän usko on jollekin toiselle älyllistä, sivistynyttä uskoa. Kaikki voidaan selittää järjellä: Jeesus oli olemassa ja elikin ihan oikeasti, mutta ylösnousemus oli sellainen hengellinen kokemus, joka tuli todeksi vain ihmisten ajatuksissa.

Usko voi olla monelle sellaista yhteiskunnallista uskoa: Jeesuksen opetukset oikeudenmukaisuudesta ja lähimmäisenrakkaudesta elävät ikuisesti. Niitä kannattaa noudattaa.

 

Mihin minä uskon tai oikeastaan miksi uskon?

 

Minulla on varmasti ollut aikanaan se lapsen usko, se paras mahdollinen usko. Myöhemmin lapsenuskoni katosi. Sen jälkeen tämä elämä riitti minulle. Ja tähän elämään kuului ihania nuoria naisia, paljon punaviiniä ja älyllisiä keskusteluja sissipäällikkö Che Guevarasta ja maanpäällisen paratiisin luomisesta. Mutta kuvaan kuului myös jatkuvat  painajaiset ja pelot, häpeän ja moraalisenkin krapulan kaudet.

 

Minä en päättänyt ruveta uskomaan. Mutta silti se usko saavutti minut. Ensiksi tuo usko oli nimi ‘Jeesus’, ja tuossa nimessä lausuttu ystävän vakuutus: Sinä saat olla Jumalan lapsi. Sinä saat olla vapaa ja rohkea. Jeesus rakastaa sinua. Ilman mitään ehtoja.

 

En minä tuolloin tiennyt  Jeesuksen ristinkuolemasta, en ylösnousemuksesta. Ainoastaan tiesin sen, että olin hukkumassa ja pilaamassa elämäni. Ja tuo Jeesus, jota en vielä tuntenut, pelasti minut.

 

Tämän takia uskon Jeesukseen. Hän pelasti minut aivan oikeasti. Hän antoi syyn elää. Myöhemmin sitten ajattelin lukea papiksi ja kertoa Jeesuksesta muillekin. Ja siinä papiksi lukiessani luin myös Raamattua ja ymmärrykseni kasvoi sen verran, että nyt tiedän: Raamattu on Jumalan ihmeellistä puhetta. Ja se synnyttää uskoa, luottamusta ja rakkautta Jeesukseen, ihan lahjana.

 

Ja tämän jälkeen on täysin Jeesuksen hommia vakuuttaa seuraajilleen, että Hän kuoli oikeasti ristillä, että Jumala herätti Hänet oikeasti kuolleista pääsiäisaamuna, vaikka se tuntuu täysin mahdottomalta käsittää, ja että Jeesus elää kuoleman voittajana tänäänkin ja takaa kaikille uskoville ikuisen elämän.

 

                                            * * *

Minun rukoukseni ja hartain toiveeni on se, että kaikki maailman ihmiset saisivat tuon pelastavan, ihmeellisen uskon. Toiselle ristinryövärille Jeesus sanoi: ’Tänään saat olla kanssani paratiisissa.’ Toinen ei noita sanoja kuullut. Silti toivon ja rukoilen kaikkien ihmisten pelastusta kadotukselta, ja tuon uskon saamista lahjaksi.

 

Tämä kirkko on tänään paikka, missä Jeesus on varmasti läsnä. Tuota uskon lahjaa on hyvä pyytää nyt, jos tuntuu, että se vielä puuttuu tai on jotenkin epämääräistä uskoa.

Usko Jeesukseen on ainoa  todella merkittävä asia, vedenjakaja maailmassa. Sen suhteen ei kannata slarvailla eikä olla välinpitämätön.

 

Miksi sitten juuri ‘usko’?. Sitä en osaa selittää. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, sain näköni. Minä, joka olin hukkumassa, joutumassa kadotukseen, pelastuin. Yksin Jumalan armosta.

 

Rakas ystävä.

Usko kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja Hänen kalliin sovintoverensä voimassa. Ole hyvässä turvassa. Aamen.

 

 

- Pääsiäislauantain saarna Karjalohjan kivikirkossa  3-4.4.99 klo 23.30

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vain yksi elämä

 

Mitä olenkaan tehnyt!  Miksi minun piti sanoa niin typerästi?  Voi kun saisin tekoni tekemättömäksi! Todellisia kaduttavia tekoja ja sanoja kertyy meille jokaiselle. Meille on luontevaa epäonnistua ja mokata vähän usein. Se kuuluu ihmisen elämään.

 

Väitän kuitenkin, että se, mitä minä teen ja sanon, sinä teet ja sanot, niitä onnettomia, vahingollisia ja pahoja juttuja, niitä on sittenkin vähemmän.

Vähemmän, koska enemmän meidän on syytä katua ja surra elämätöntä elämää. Sanoja, joita emme uskaltaneet sanoa, tekoja, joita halusimme tehdä, mutta pelko voitti meidät.

 

Meillä on yksi elämä. Nuoruuteeni kuului seuraava runo. Se on entistä ajankohtaisempi nyt, kun keski-iän varovaisuus, sovinnollisuus ja paskantärkeys yrittää tukahduttaa Jumalan lapsen vapauteni.

 

Tässä sinulle ’Spoon River antologiasta’ yksi runo:

 

GEORGE GRAY

 

Olen usein pohtinut

hautakiveeni veistettyä kuvaa:

kootuin purjein satamassa lepäävää laivaa.

Itse asiassa se ei kuvaa määränpäätäni

vaan elämääni.

Sillä rakkauden tarjoutuessa minulle pidin sitä harhana

ja pakenin,

surun kolkuttaessa ovelleni pelkäsin,

kunnianhimon vaatiessa tekoja vapisin vaaroja.

Ja kuitenkin janosin koko ajan sisältöä elämääni.

Ja nyt tiedän, että meidän on nostettava purjeemme

ja annettava itsemme kohtalon tuulien huomaan,

mihin ikinä ne laivaamme kuljettavatkin.

Sisällön etsiminen elämälleen voi johtaa mielettömyyksiin,

mutta elämä ilman sisältöä on kidutus,

pysyvä levottomuus ja hämärien toiveiden taakka.

Se on laiva, joka kaipaa merelle ja kuitenkin pelkää !

 

Jeesus kanssasi, ystävä. Uskalletaan sittenkin! Yritetään edes.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

(Takakannen teksti)

 

 

Jeesus ja minä

 

Oletko eksyksissä ja yksin? Oletko täynnä ahdistusta ja pelkoja?

Tämä kirja on sinulle.

 

Oletko erehtymätön yhteiskunnan tukipylväs? Oletko esimerkillisen hurskas ja hyvä ihminen? Oletko fariseuksiakin parempi ihminen, jopa kristitty? Tämä kirja on sinulle.

 

’Jeesus ja minä’ on tarkoitettu toivon ja uskon välittäjäksi heikoille ja pienille ihmisille, jotka eivät jaksa eivätkä osaa. Jeesuksella on sinulle hyvä uutinen. Usko tai älä!

Mieluummin kuitenkin usko.

 

’Jeesus ja minä’ on tarkoitettu  tilapäisen ahdistuksen

ja suuttumuksen tuojaksi jokaiselle hyväosaiselle ja itserakkaalle hölmölle,

joka luulee, että taivaspaikkakin on kaupan.

 

Jeesuksella on hyvä uutinen sinulle. Kun tulet köyhäksi ja heikoksi,

niin sinullakin on toivoa. Parempi elämä maan päällä ja

hyvä, ikuinen elämä Taivaassa. Saat ne lahjaksi, koska Jumala on Rakkaus.

Ja tuota rakkautta riittää jokaiselle, joka etsii, pyytää ja kolkuttaa.

 

 

 

Kirkkoherra Heikki Linnavirran neljäs

kirja on täynnänsä lyhyitä kirjeitä, joita on

lähetetty karjalohjalaiskoteihin sekä valituille

kesäkarjalohjalaisille.

Kirjoituksia on otettu myös netistä, hihasta ja

omasta päästä käsin vuosilta 2001 – 2003.

 

Kirjan tuotto menee Karjalohjan kivikirkon

lämmityksen rakentamiseen. Nyt talvisin vielä

paleltaa. Pian meillä on toivottavasti lämmintä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

( ”isbn sivu”)

 

 

Kansi:

Valokuva Jussi Partanen/ Länsi-Uusimaa 13.3. 2003

”Hyvämaineisen seurakunnan piispantarkastus 12.3.03 Unkan Baarissa”

 

 

 

Runot:

Corrie ten Boom:

’En minä vaan Kristus’

Kuva ja Sana 1988

 

Edgar Lee Masters:

’Spoon River antologia’

Tammi 1975

 

 

 

ISBN 952-99134-0-0

***********************************************************************************

Jumalantervettä!     Kaanaankieltä Karjalohjan Pappilasta

 

-         rovasti Heikki Linnavirran kirjan nettipainos

-         julkaisuvuosi 2004

 

 

Jumalantervettä! on lestadiolainen tapa tervehtiä

vain oman herätysliikkeen väkeä.

Jumalanterveisiä ja Jumalan läsnäolon tuomaa

iloa ja voimaa kannattaa kuitenkin  toivotella

laajemmallekin. Esimerkiksi kaikille maailman ihmisille.

Ihan jatkuvasti ja turhia häpeilemättä.

 

Lestadiolaisena ja luterilaisen kirkon kristittynä

pappina minulla on näky Jumalan kansasta, jota

ei kahlitse ihmisten keinotekoiset rajat, esteet

tai karsinat. Jos meidän rakkautemme ei riitä käsittämään

kristillisen kirkon suuruutta ja avaruutta, niin annetaan

Jumalan yllättää.

 

Jumalan lapsi on jo perillä. Tämä totuus opettaa

elämään päivä kerrallaan.

Kuinka saavuttaa tuollainen usko ja luottamus?

Jotakin siitä, kuinka olla matkalla ja perillä yhtä aikaa,

selviää tämän kirjan myötä.

 

 

Kirkkoherra Heikki Linnavirran

viides hartauteen vivahtava kirja

sisältää lyhyitä kirjoituksia, kirjeitä

ja surrauksia maalaispapin ahdistuksesta,

uskosta, murheista ja iloista pienessä

Karjalohjan pitäjässä ja pienenpienessä,

omituisten ihmisten Suomessa.

 

 

Sisällys

 

 

Esipuhe

Rauha teille!

Kaksi kirjettä ihan kiinalaisessa järjestyksessä

Sammatin hiippakunta

Sadonkorjuujuhla Katteluksessa

Joulutervehdys veteraaneille

Puhetta Jumalalle Itsenäisyyspäivänä

Hei Jeesus!

Jeesus, haloo, haloo! Minä tässä, missä Sinä?

’Havaiji – malli’

Tuhlaajapojan paluu 1

Tyhjä

What’s Wrong Mister Spong?

Armoa, ei Siperiaan – Armoa ei, Siperiaan

Vappupallo

Tuomiokapitulit ja piispat

Näin sanoo Herra

Suurempi armo – Amazing grace ja rapiat päälle

Demariin vastausta kasteesta

Arki ja Usko, arki ja Toivo, arki ja Amanda

Kai Hoisa

Rahasta ja pahasta

Tuhlaajapojan paluu 2

Pyhäinpäivän maisemissa

Anonyymit Yrittäjät

’Voi veljet, missä lienet?’

Rakas Päiväkirja

Tanssi – Light Effect

Ystäväni Eero Halme

Hesarin yleisönosastolle

Missä Taivas tänään?

Hetki kerrallaan

Maa on niin kaunis, kirkas Luojan Taivas

Jumalan Sana ja tyhjäpäitten murre

Yksi sacherleivos, kiitos!

Aamurukousta 1

Eroa kirkosta – säästät rahaa!

Aamurukousta 2

Olen oma itseni

Rukousta ja inventaariota lähes täysillä

Kuulas syyspäivä - Petri muuttaa - Älä tuomitse

Jeesuksen aika ja paikallinen aika 2004

Tervetuloa epäilemään! Tervetuloa Karjalohjan Messuun

Iltarukousta ja puhetta Jeesukselle

Rakas Ystävä

Kuinka tulla uskoon?

Påse Mester

Minne kukat kadonneet

Kiina – ilmiö

Lappeenranta – Sammonlahden kirkko

Vähän lessuista

Cogito ergo sum – kävelen, siis olen

Elämän leipä

Kotimuistutus koululaisten vanhemmille

Käsky, rakkaus ja hedelmä

Piispanhiippa

Antisemitismi ja juutalaiset

Karjalohjan vanhukset hyvässä hoidossa

Seurakunta ja voima

Syyttäjä

Steinerilaisuudesta

Ellette käänny

C-vitamiini

Kurt Wallander – Ystad

Saipan fanipaita

Alussa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Esipuhe

 

Jumalantervettä! Kaanaankieltä Karjalohjan Pappilasta on aavistuksen verran stilisoitu päiväkirja noin vuoden ajalta. Täynnä uskon tunnustusta, katkeruutta ja epäilysten täyttämää elämää. En tiedä, kuuluuko kristityn kuulostaa tällaiselta, mutta minä ainakin kuulostan. Toivoisin olevani parempi, aidompi ja pyhempi, mutta tällaisiakin kaiketi tarvitaan Jumalan maailmassa. Jos ei muuna, niin ainakin varoittavana esimerkkinä.

 

Luen paljon, olen uutisfriikki, seuraan politiikkaa, ahdistun maallistuneesta kirkosta ja

huonoista piispoista. Puhkeaisin harmista joka kolmas tunti, jos en kirjoittaisi ja puhuisi sopivissa ja sopimattomissa tilanteissa, miltä tuntuu ja miten koen tämän - mikä tämä nyt on - elämän.

 

Lestadiolaisuus lapsuuden perintönä on kuin tatuointi. Se pysyy ja pysyy. Kaikessa puhkumisessani ja uskoni riemussa on pohjalla lestadiolaisuuden siemen: ei huono, mutta

ei priimaakaan. Lestadiolainen, luterilainen, karismaattinen fundamentalisti, jossa on ripaus körttiä: sellainen olen. Toivon, että sinä löydät Jumalan rauhan helpommin.

Mutta miten tahansa. Pääasia, että löydät.

 

 

Olen maininnut muutamia ihmisiä etunimellä kirjoituksissani. Nimet ovat tarvittaessa

tekaistuja. Joistakin julkisuuden henkilöistä käytän koko nimeä. Haitanneeko tuo mitään?

 

Rakkaudella Sinulle: Jumalan lapsi on jo perillä. Tämä totuus opettaa

elämään päivä kerrallaan. Kuinka saavuttaa tuollainen usko ja luottamus?

Jotakin siitä, kuinka olla matkalla ja perillä yhtä aikaa, selviää tämän kirjan myötä.

 

Kiitokset

 

Kiitän Jumalaa jatkuvasti suurenmoisesta perheestäni. Ihmeellistä väkeä on siunaantunut lähelleni. Rakkaita kaikki tyynni. Vähän huonosti kasvatettuja, mutta ihania.

Olen kiitollinen myös seurakunnasta, jonka keskellä saan elää. Karjalohja on minun kotiseutuni. Ihmiset täällä ovat kaikki veljiäni ja sisariani. Loppujen lopuksi ihan rakkaita, mutta joskus tosi paskamaisiakin. Minun kaltaistani porukkaa: hiomattomia!

 

Kiitokset muutamat ihan nimellä: Kiitos Yliluoman perheelle Paimioon. Lauralle erityiskiitos käsikirjoituksen tarkastamisesta ja monista hyvistä kommenteista ja rohkaisusta. Kiitos Salla - tyttärelleni, joka on puhtaaksikirjoittanut tekstiä ja pidättäytynyt kaikista kommenteista: viisautta sekin. Ja vielä lopuksi lause, jota toistan hyvin usein ja ihan sydämestä: Kiitos Herralle!

 

Heikki Linnavirta

Karjalohjan hyvämaineisen

seurakunnan kirkkoherra

 

Rauha teille!        

 

- Minusta ei ole mihinkään!

- Olen luuseri.

- Jos Jumala on olemassa, niin Hän suunnitteli minusta varoittavan esimerkin muita

   varten!

 

Joskus jokainen meistä sortuu ajattelemaan jotenkin tuohon tapaan. Se on kuitenkin täysin aiheetonta ja turhaa. Sinä olet Jumalan kuva. Sinussa on kaikki mahdollisuudet tulla maailman onnellisimmaksi ihmiseksi. Sinulla on mahdollisuus omistaa tai ainakin aavistaa tällä hetkellä Jumalan ihmeellinen rauha ja ilo.

 ’ Just for you’  sano ruotsalainen Å.

 

Yhtäkkiä Jeesus oli heidän keskellään ja sanoi: ’Rauha teille’. Näin kaikki tapahtuu elävässä elämässä: keskellä suurinta pimeyttä ja vaivaa, kun lasket jo kätesi antautumisen merkiksi, kun lakkaat yrittämästä ja taistelemasta, Jumala tulee luoksesi ja sanoo: ’Rauha sinulle, ystävä!’

 

Kuinka uskallan väittää moista?

Minä olen kokenut näin ja koen edelleenkin hyvin usein. Elämäni on tasaista kuin vuoristorata konsanaan. Koen eläväni liiankin täysillä. Syöksyn uusiin tilanteisiin kuin Don Quijote. Saan turpiini vähän usein. Ja kun olen kaikkein heikoimmilla, Jeesus tulee lähelleni ja sanoo:

- Lapseni, anna minun taas ohjata ja opastaa. Anna minun vähän neuvoa mihin ja miten suunnistaa. Säästyt monelta vaivalta ja päänsäryltä!

Ja todellakin: Jumala kuljettaa, ohjaa ja näyttää taas oikean suunnan.

Mutta kun taas koen menestyväni ja onnistuvani, tulen helposti ylpeäksi, itserakkaaksi ja varmaankin hyvin rasittavaksi läheisilleni. Ja silloin Jumala sallii minun kaatua, ja pudota pohjalle asti. Koska pohjalla on vain yksi suunta: ylöspäin. Kohti uutta parempaa alkua, kohti ihan oikeaa iloa ja rauhaa!

 

Koko elämäkö on tällaista vuoristorataa, rauhan ja rauhattomuuden vaihtelua?

Kaipa näin on, mutta mitä siitä, kun tiedän:

- Vaikka minulla on usein pallo hukassa ja tulee olemaan, niin Jeesus tietää joka hetki missä mennään ja Hän varmistaa, että kaikki tulee kerran olemaan hyvin. Kaikki.  Päämäärä on jo saavutettu. Pelastus on fakta homma, kiitos pitkäperjantain ristin ja pääsiäisaamun uutisen: Jeesus elää!

Ja tänäänkin koen paljon hyvää, kun kuulostelen ihan läheltä. Kun havahdun Jeesuksen

sanoihin: ’Rauha sinulle!’

 

Jeesus kanssasi, veljeni ja sisareni. Meille käy elämässä hyvin. Luota siihen!

 

 

***********************

 

 

 

Kaksi kirjettä ihan kiinalaisessa järjestyksessä

 

- Chanel kirjeen jälkeen on Elefanttikirje, josta valitettiin Helsingin piispalle. Sain valittajan,  keski-ikäisen espoolaisnaisen haukut myös puhelimitse, niin että korvissa soi. Eli ihania naisia kannattaa varoa, koska naisista ei ota selvää itse Lipponenkaan! Tässä kuitenkin ihailukirje naisille, jotka puolustavat kuin leijonat politikoivia sukulaismiehiään. Heti perään se tiukempi kirje, joka on julkaistu

edellisessä kirjassani  ’Jeesus ja minä’.

 

 

                                                                                                  Karjalohjan Chanel viitosen keltaisessa

                                                                                                                  Pappilassa kevättä ilmassa 03

Rakas ystävä

 

Anteeksi viime kirjeeni. Purin sydäntäni ystävilleni ja seurakunnalleni. Suurin osa teistä ymmärsi ja antoi tukensa ja rukouksensa. Kiitos kaikesta. Anteeksi teille, joita loukkasin arvostellessani tämän maan isokenkäisiä ja rikkaita. Jeesuksen rakkaus kuuluu kaikille -köyhille ja sorretuille, sairaille ja heikoille, mutta myös rikkaille ja mahtaville. Usko Jeesukseen ratkaisee. Lahjaksi saatu usko.

 

Malle-vaimoni sanoi, että kirjoita vaikka kirja  lempiaiheestasi – naisista. Pääsiäiskirje kuitenkin. Näin aluksi: Naisia minä rakastan. Kaikenikäisiä ja -kokoisia. Naisten kanssa koen tulevani toimeen. Miehiä en oikein ymmärrä. Kirjoitan siis elämäni naisista ja ystävistä. Muutamista ainakin.

 

Malle on vaimoni, jolla on tietysti erityinen paikka sydämessäni – aina. Ja vaimon kanssa voi elää todeksi rakkautta kaikin tavoin. Ja kuten olen sanonut, niin seksi on hyvää terapiaa myös tässä varttuneessa iässä. (Malle sanoi juuri, että tuo nyt on vähän intiimin asian paljastamista, kun puhun seksistä). Korjaan siis: On se hyvää. Tiedätte kyllä, mikä.

 

Tärkeä vaihe elämässäni oli lyhyt ystävyys ja tuttavuus ikätoverini kanssa, joka muutama vuosi sitten menehtyi syöpään. Sain jutella hänen kanssaan puhelimessa, lähetellä muutamia sähköposti- viestejä, mutta ennen kaikkea sain olla hänen vuoteensa vierellä Terhokodissa. Opin paljon naisen rohkeudesta, voimasta ja uskosta. Usein käyn tämän ystäväni haudalla ja tunnen suurta kiitollisuutta.

 

Olen löytänyt  ystävyyttä monen hyvän tyypin kanssa. Meillä on synkannut. Kuljeskelua kaupungilla, juttelua - joskus syvällistäkin - ettei kaikkea painolastia tarvitsisi aina vaimon  harteille kaataa. Miehen ja naisen ystävyys on kuitenkin vaikeaa, koska jotkut puolisot eivät aina ymmärrä, että ystävyys ja ystävänrakkaus ei välttämättä ole aihe mustasukkaisuudelle tai aviokriiseille. Ystävät ovat ystäviä.

 

Nyt minulla on monia hyviä työkavereita ja seurakuntalaisia, naisia, joitten seurassa viihdyn. Nämä ystävyyssuhteet ovat rajoitettuja, mutta antoisia: työn yhteydessä tavataan, kylillä tai kotihoidon alueella.

 

Yhden uuden ystävän löysin viime vuonna. Ihanan naisen, jolle olen saanut kertoa elämäni tarinaa. Hänelle puran sydäntäni ja häntä olen valmis kuuntelemaan aina tarvittaessa ja vaikka kuinka usein.

Pelkään kuitenkin vähän, että ystävyys  on minun puoleltani liian innokasta. Jospa toinen väsyy?

Mutta ehkä opin olemaan kiitollinen jokaisesta ystävyyden päivästä,  minkä Jumala antaa!

Ystävyydessäkin päivä kerrallaan.

 

Jumala ei ylitä koskaan itseänsä, mutta luodessaan naisen Hän loi jotakin ylivertaisen kaunista.  Mutta samalla niin käsittämätöntä!

 

Jos naisihailuni tuntuu liialliselta, niin lopetan hurskaasti:

Juutalaiselle rabbille tultiin valittamaan, että eräät uskovaiset miehet kokoontuessaan rukoilemaan Jumalaa ryhtyivätkin puhumaan aina naisista! Siihen viisas rabbi vastasi: ”Älkää te näistä miehistä huolehtiko. Eikö ole parempi, että puhuessaan naisista he ajattelevat Jumalaakin. Pahempaa olisi, jos he rukoilisivat ääneen Jumalaa, mutta sydämessään ajattelisivat vain naisia!”

 

Jeesus kanssasi ystävä! Valoisaa pääsiäistä ja kevättä.

Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.

 

terveisin Heikki Linnavirta, kirkkoherra

terveiset perheeni naisilta Malle-vaimolta, Veeralta, Saanalta, Sallalta, Matildalta ja Maija- Sofialta.No, terveisiä myös perheen nuorilta miehiltä Jossulta ja Matilta.

 

Ps. Olen seurannut innolla poliisisarjaa nimeltä ’Maria Kallio’.

Pääosanesittäjässä on sitä jotakin. Melkein taidan hakea poliisikouluun.             

 

 

 

 

 

Karjalohjan Elefanttioluen IV keltaisessa

Pappilassa vuoden 03 alkua ja jatkoa

 

Heippa piparit                                              

 

’Tämä yhteiskunta on elävien hauta!’ Näin lauloi ja huusi joku kaltaiseni kärttyisä maksaruoho nuoruudessani. Miksi kukaan ei ole enää yhteiskunnallisesti aktiivinen taistelija? Missä on tämän maan vasemmistoradikaalit ja maanpäällisen paratiisin etsijät? Taidanpa tietää, missä kahvassa he kättään pitävät rystyset valkoisina. Missä on vihreät idealistit ja maanpelastajat? Kirjoittavat nettiin kannettavilla tietokoneilla liito-oravista. Vastaanottavat kuvaa oravan paskasta, joka on juuri taltioitu Nokian kännykkäkameralla. Kyllä maistuu soijapihvi ja vihreä tee Korkeavuorenkadulla.

Ja tämän maan porvarit! Ei turhempaa joukkoa voi kuvitellakaan. Ei aatetta ei vaatetta, ei selkärankaa juuri ollenkaan. Kuka tekisi vallankumouksen? Joku kireäilmeinen oppositiojohtaja, jolle ei näytä ruoka maistuvan? Ei korppi korpin silmää noki. ’Tämä yhteiskunta on elävien hauta!’

 

Etelä-Amerikan monessa maassa on ihan kohtalaisen hyvä vasemmisto, koska siellä on ollut yhteiskunnallisena vaikuttajana köyhien puolella myös katolinen kirkko, eli kristityt, piispojen ja pappien johdolla.

 

Suomessa on kaikilla omat pientenpiirit ja harrastuskerhot: Isot turhat poliitikot ja virkamiehet eivät tiedä todellisuudesta yhtään mitään sukkuloidessaan Helsingissä ravintoloiden väliä. Kylissä ja pienemmissä kaupungeissa säheltävät ja poukkoilevat kunnallispoliitikot, jotka osaavat vain yhden sanan ’Mulle kaikki ja heti!’ (Nämä eivät osaa edes laskea).  Kirkolla on omat bileet. Kirkon herrat ja rouvat pääkaupunkiseudulla näkevät unta rahasta ja suurista seurakunnista, jotka ovat tehokkaita, kylmiä ja joissa puhe Jeesuksesta ei ole liikaa häiritsemässä!

Maaseudun egoseurakunnissa ja ennen kaikkea herätysliikkeissä ’me –henki’ on mahtava. ’Vain me Taivaaseen ja muut vaikka helvettiin!’

 

Mitä sitten pitäisi tehdä, mikä helpottaisi, mistä apu tämän maan moraaliseen alennustilaan? Olisiko syytä kaikkien suomalaisten tehdä retkiä hautausmaille, lukea ihmisten nimiä hautakivistä ja katsoa, miten turhalta tästä kulmasta näyttävät meidän tärkeät asiamme: vallanhimo, viha toisia kohtaan, itsekkyys, pelko, kateus, kaikki…Kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua, sanoi Saarnaaja.

 

Ai kun helpottaa purkautua sinulle, rakas ystävä. Tämä seurakuntakirje tällä kertaa ihan vain näin meidän kesken. Ei minua yleensä näin paljon tämä yhteiskunta kyrsi. Enpähän sentään siteerannut Paavo Väyrysestä kerrottua kaskua, kun hän meni lääkäriin paljon koettuaan ja kysyi…

 

Mutta Jeesus on aito ja totta. Kenen muun luo menisin, keneen luottaisin ellen Häneen.

Jeesus kanssasi. Peace and love!

 

Terveisin Heikki Linnavirta, khra

Mallelta ja lapsilta terveiset myös.

 

Viikko ilman vettä keskellä talvea, vesijohdot

jäässä. Oppia ikä kaikki, mutta tosi iso kiitos

vesijohdon sulattajille Jyrkille ja Makelle Lohjalta.

Samoin Markulle ja Panulle kaivurihommista,

naapureille Mikolle ja Antille muusta avusta.

 

                                                   

 

**********************************

 

Sammatin hiippakunta

 

Espoo ja Lohja kisaavat uuden hiippakunnan paikasta ja nimestä.

Elias Lönnrotin juhlavuosi tulee ja menee, mutta Lönnrotin vaikutus

Suomen kansan kasvattajana ja kirkkomme suurena vaikuttajana pysyy.

Tämän takia ’Sammatin hiippakunta’ olisi nimenä paras uudelle

hiippakunnalle. Sammatin hiippakunnan tuomiokirkoksi sopisi

oikein hyvin Sammatin kirkko.

 

On melkoista mielikuvituksen köyhyyttä, jos ajatellaan, että vain

keskiaikainen kivikirkko sopii tuomiokirkoksi.

Kirkon koolla ei myöskään ole mitään ratkaisevaa merkitystä.

Tavallisina pyhinä kaikki Suomen kirkot ovat riittävän isoja.

Juhlapyhinä ja konfirmaatiomessuissa kaikki Suomen kirkot jäävät aina pieniksi.

 

Tuomiokapituli, piispan virasto, voitaisiin sijoittaa Lohjan kaupunkiin.

Onhan Lohja kuitenkin Länsi-Uudenmaan selkeä keskus.

Sammatti-Lohja akseli uuden hiippakunnan keskuksena osoittaisi myös sitä,

että Kirkolliskokous ja kirkon muut isot päättäjät ovat avoimia uusille ajatuksille.

Espoo on osa suur-Helsinkiä ja kahta Helsingin hiippakuntaa ei Suomessa tarvita.

 

Monet kulttuurihenkilöt ovat ajamassa uuteen hiippakuntaan naispiispaa.

Olisi hyvä, jos yritettäisiin saada tulevaan Sammatin hiippakuntaan  piispa,

joka on aidosti kristitty, Raamattunsa tunteva, Jeesuksen seuraaja -mies tai nainen.

 

Länsi-Uusimaan mielipidesivulle 30.4.2002

 

 

 

                                            *************************************

 

 

Sadonkorjuujuhla Katteluksessa

 

Arvoisat kuulijat                         

 

Joku viikko sitten olin lomamatkalla Lappeenrannassa. Vierailin maanviljelijäystäväni luona. Ennen saunomista ja iltapalaa juttelimme puutarhassa viljelijän tulevaisuusnäyistä. Tai oikeastaan hän kertoi minulle sianhoidon vaikeuksista, mahdottomista ympäristövaatimuksista, tilojen lakkauttamisista, käytettyjen hyväkuntoisten leikkuupuimureiden halvoista hinnoista jne.  Minä olin aika hyvä sanomaan suurin piirtein oikeissa kohdin: Totta virkat!  Näin se on. Ei hyvältä näytä, ei!

 

Aika pitkään juttelimme ja ystävääni ei häirinnyt se, etten tiennyt maanviljelyksestä oikeastaan mitään – lukuun ottamatta kanan kasvatusta. Onhan meillä ollut aikanaan Karjalohjan Pappilan piharakennuksessa lähes kymmenen kanaa - ja kukko.

 

Kaikille meille ammatista ja kutsumuksesta riippumatta on yhteistä se, että meidän tarvitsee kertoa, puhua, jutella työstämme, meille tärkeistä tehtävistä ja elämäntilanteista. Ja vaikka kaikki eivät ole joka alan ammattilaisia, niin  jaksamisesta ja ihmisenä olemisen ilosta ja tuskasta meillä jokaisella on aina omakohtaista kokemusta.

 

Menestyminen ja jaksaminen edellyttää mielestäni kahden asian jatkuvaa opettelua: Yksi on yhteistyö ja oikea me- henki:  Me olemme karjalohjalaisia, Karjalohjan ystäviä.  Meitä ilostuttaa tämän seudun menestys. Kun joku onnistuu joukostamme, niin se on kaikkien ilon ja ylpeyden aihe.  Ja, kun joku kohtaa vastoinkäymisiä, niin se koskettaa meitä jokaista. Oikea yhteishenki on kotiseutuylpeyttä oikealla asenteella:  Vaikka me olemme hyviä, niin se ei tarkoita, että  muut olisivat huonoja. Myös muut ovat hyviä omalla tavallaan – myös sammattilaiset.

 

Toinen iso asia on tietysti tämä: me emme usko sattumaan, emme tuuriin, emmekä onnenoikkuihin, vaan meidän turvamme on Jumalassa.

Hän on asettanut meidät tälle seudulle olemaan ja elämään ja Hänen varassaan me teemme elämästämme täyden elämän iloineen ja suruineen. Jumala on totta ja Hän on  kanssamme. Se on hyvä tietää jokaisena elämän hetkenä ja päivänä -tänäänkin.

 

Hyvät ystävät! Vielä yksi asia tulee mieleeni:

 

kun olin kertonut maanviljelijäystävälleni vajaan kymmenen kanan kanalastani, niin hän sanoi ihan viisaasti:

niin Heka,  alle yhden kanan kanalaa ei kannata pitää!

 

Puhe sadonkorjuujuhlassa Katteluksessa la 17.8.2002

 

 

 

                                            **********************************

 

 

Joulutervehdys veteraaneille

 

Papin hommien ansiosta olen saanut useita hyviä ystäviä sodan nähneestä ja sodan kauhut kokeneesta sukupolvesta. Näiden ystävien kertomukset ja muistelut ovat merkinneet minulle paljon.

 

Minua on tietysti kiinnostanut sekin, kuinka rintamalla jaksettiin, kuinka

kestettiin jatkuva kärsimyksen ja kuoleman läsnäolo. Eräs monet taistelut kokenut ystäväni on kertonut minulle useamman kerran, kuinka häntä inhottaa ja häiritsee Väinö Linnan Tuntemattomassa Sotilaassa haavoittuneista ja kuolevista annettu kuva.

- Ei siellä tuskaiset ja kuolevat sotilaat perkeleitä huutaneet, eivätkä muutenkaan

  kiroilulla elämöineet, sanoi veteraaniystäväni.

- Kyllä Jumalan nimi oli yleisesti haavoittuneiden ja kuolevien huulilla. Ja toinen

  pienen ihmisen huuto ja huokaus purkautui usein sanana: ’Äiti!’

 

Vaikeissa oloissa, niin sodassa kuin tämän päivän kriiseissä; niin sairauksien keskellä kuin läheisen kuoleman koskettaessa, toistuu sama luonnollinen käytös.

Me emme uhoa kiroillen, emme leiki sankaria, vaan me rukoilemme ja pyydämme:

- Herra, Jumala, auta minua, pidä minusta kiinni!

Ja tuo monen nuoren sotilaan huuto äidin puoleen muistuttaa siitä, kuinka meille jokaiselle koti ja läheiset ihmiset ovat kaikkein tärkeintä maailmassa.

 

Ulkoiset olosuhteet eivät ole se tärkein asia. Tärkeintä on se, mitä tapahtuu meidän sydämessämme. Siellä syntyy rakkaus, usko ja toivo huomiseen.

Kun Vapahtajamme syntyi, ulkoiset olosuhteet olivat kurjat. Talli, karjasuoja oli vaatimaton paikka Jumalan Pojan syntymälle, mutta tuossa paikassa ja noissa olosuhteissa alkoi toteutua se Jumalan suunnitelma, jonka tarkoituksena

oli ja on pelastaa ihminen saatanan vallasta Jumalan valtakuntaan.

 

Ja ne olosuhteet Suomessa sotien aikaan, niin rintamalla kuin muuallakin olivat päällisin puolin ankeat ja vaikeat, mutta noissa olosuhteissa moni sotilas löysi tien uskon täyttämään elämään, moni Jumalasta kauas joutunut tuli takaisin

lähelle Jumalaa, lähelle rakasta Taivaan Isää.

 

Tämän päivän veteraanien erilaiset kirkkopyhät ja hengelliset tilaisuudet eivät ole ainoastaan sotavuosien muistelua ja isänmaallista harrastustoimintaa. Veteraanien hengelliset tilaisuudet kertovat sodan kokeneen sukupolven uskosta Jumalaan, uskosta Jeesukseen, joka varjelee ja joka ajallaan johdattaa Taivaan Kotiin.

 

Jumalan siunaamaa jouluaikaa ja varjelusta tulevalle vuodelle.

 

                                   Rintamaveteraanien Liiton Uudenmaan piirin joululehti 2002

 

 

                                            ***************************

 

Puhetta Jumalalle Itsenäisyyspäivänä

 

Jeesus, kiitos tästä päivästä. Kiitos Jeesus, että olet todellisena läsnä.

Kiitos rakkaudestasi, joka on muuttumaton. Ja kiitos, että hyväksyt minut aina. Herra, niin kuin me vihkikaavan mukaan pyrimme rakastamaan toisiamme niin hyvinä ja pahoina päivinä aina kuolemaan asti, Sinä Herra et ainoastaan pyri tai tahdo. Sinä rakastat, etkä hylkää. Sinä rakastat meitä silloinkin, kun olemme Sinulle uskottomia, kun meidän rakkautemme kuolee. Sinä luot uutta ja herätät kuolleen rakkautemme henkiin. Sinä näytät kätesi, joissa on naulojen jäljet. Sinun askeleesi vuotavat verta, koska jalkasi ovat haavoissa meidän luopumuksemme tähden.

 

Sinä Herra vastaat ja sanot: ”Tule ja seuraa minua. Liian nopeasti en kulje. Asetan askeleeni sinun voimiesi tai voimattomuutesi mukaan. Minä olen kanssasi, rakastan sinua, teen sinut eläväksi, parannan mielesi ja ruumiisi sairaudet. Minä pidän sinusta huolta.  Minä olen tässä lähellä. Katso silmiini ja näe niissä rakkauteni – Jumalan kaikkivoipa rakkaus – sinua kohtaan, sinua  varten lapseni. Minä rakastan sinua nyt ja aina. Älä pelkää saatanaa, älä pelkää kuolemaa, älä pelkää pahoja sairauksia ja kipuja.  Minulla on valta sinut päästää kaikesta. Minulla on voima muuttaa sinun heikkoutesi rohkeudeksi. Minulla on kaikki maailman rakkaus. Sinua varten lapseni. Sinä olet minulle rakas. Katso minuun. Niin sinä saat uskon ja rohkeuden. Minä olen sinun.”

 

 

Rukous itsenäisyyspäivän messussa 2002 Karjalohjan kirkossa

 

 

                 **************************************

 

Hei Jeesus!

 

Herra, olemista harjoittelen. Tässä olen, aurinko paistaa. Muistelen bussimatkaa Västeråsista Tukholmaan. Syliä kaipaan, turvaa, voimaa oikaista selkäni ja laulaa

ja ylistää. Herra. Haluan ylistää sinua ahdistukseni keskellä. Pelon kurkkiessa olkapääni yli. Pessimististen ja sairaitten ajatusten risteillessä mielessäni. Herra. Tule keittiöömme, tähän huoneeseen, tähän sydämeen. Karkota aavepelkoni, kuoleman ja pimeän kauhuni ja auta minua näkemään aurinko, valo, kauneus maailmassa.

Sitäkin on, vaikka paha tahtoo kaiken turmella.

 

Herra, opeta olemisen taitoa ja lisää luottamustani Sinun läsnäoloosi! Jeesus, muutunko ollenkaan vanhetessani vai kelaanko samoja asioita vuosikymmenestä toiseen? Ehkä muutun sittenkin tai ainakin maailma muuttuu ympärilläni. Jokainen päivä on uusi ja erilainen. Jokainen tapaaminen on mahdollisuus välittää Sinun rauhaasi, iloasi ja turvaasi.

 

Jeesus, kun saisin sittenkin sinulta tässä ja nyt selkeän viestin: Sinä olet totisesti tässä. Sinä olet minulle aina  armollinen ja rakas. Sano vaikka jotakin tällaista: ’Heka, olet oikealla tiellä. Rauhoitu ja ole!’

- Herra, nyt olen. Vastaa minulle, ole kiltti ja kärsivällinen. Opeta ja kosketa rakkauden ja armon Hengellä. Tai paremminkin täytä Hengelläsi!

 

                                           

                                            **************************

 

 

Jeesus, haloo, haloo!  Minä tässä, missä Sinä? 

 

Oletko koskaan rukoillut ja kokenut todellisia rukousvastauksia?

Oletko rukoillut konkreettisia ja selkeitä asioita, joiden kautta tiedät:

Jumala vastasi ja paransi sairauteni. Hän paransi ystäväni vaikean sairauden.

Jumala auttoi sovinnon löytymisessä. Jumala auttoi minua vaikean päätöksen tekemisessä.

 

Suosittelen sinulle oikeita rukouksia, oikeaa vuoropuhelua ja juttelua Jeesuksen kanssa.

Älä tyydy luterilaisiin/katolisiin/ortodoksisiin/helluntailaisiin isoihin rukouksiin, jotka syleilevät koko maailmaa, mutta joihin kukaan ei oikein osaa suhtautua tosissaan.

 

Tarkoitan suurilla osoitteettomilla rukouksilla näitä: ’Herra, siunaa koko maailmaa,

anna rauhan ja sovun löytyä kaikkien kansojen välille…’ Nämä ovat oikeita rukouksia, mutta näihin Jumala kyllä vastaa kipakasti, jos vain joku viitsii kuunnella.

Jumala vastaa jotenkin näin (Raamatun Sanan hengessä):

 

- Mitä sinä, rakas lapseni, oikein luulet minun tekevän? Minähän siunaan koko maailmaa. Jos en siunaisi, niin tämä planeetta olisi tällä hetkellä täysi helvetti. 

Ja rauha maailmaan! Sinä voit huolehtia –minun avullani – maailmanrauhasta ja aloittaa omasta sydämestäsi. Tee siitä rauhan paikka ja avaa sydämesi Jumalan Rauhalle. Välitä tätä rauhaa perheesi, sukusi ja naapuriesi keskuuteen. Välitä tätä rauhaa työpaikalle ja kaikkialle missä olet kasvotusten ihmisten kanssa.

Siinä on maailmanrauhan toteutuminen täydessä vauhdissa – sinun kohdallasi.

 

Tämä isoista asioista, mutta ne arkielämän omat rukoukset.

Oletko masentunut ja lyöty?

Oletko saanut huonoa kohtelua?

Onko ruumiisi liian väsynyt ja sairas?

 

Ystäväni, veljeni ja sisareni.

Älä katkeroidu, älä luovuta. Etsi hiljainen paikka, jossa saat olla rauhassa Jeesuksen kanssa kahden. Puhu Hänelle ääneen, isoon ääneen ja kerro, missä tökkii, ketkä kiusaavat, ketkä pahoittavat mielesi, kerro miksi olet ajautunut masennukseen (ja kerro jos masennus ja paha olosi ilmaantuivat kuin se kuuluisa salama kirkkaalta taivaalta).

Kerro, puhu, valita, itke Jeesukselle ja anna tulla oikeilla sanoilla!

 

Ajelin yhtenä aamupäivänä Helsingin uneliaassa keskustassa hyvin masentuneena, alas painettuna ja kaiken ilon kadottaneena. Väsymyksen ja  katkeruuden kyyneleet silmissä. Siinä auton ratissa annoin palaa. Kerroin Jeesukselle, kuinka pettynyt olin Hänen tapaansa pitää minusta huolta, marmatin Jeesukselle siitä, kuinka helposti toiset ihmiset pystyvät edelleen viemään minun rauhani, Jumalan antaman rauhan. Moitin Jeesusta myös siitä, kun olen kärsinyt ( ja kärsin paraikaa) inhottavasta pääkivusta, niskakivusta, selkäkivusta ja vaikka mistä!

 

Rukoukseni oli kaikkea muuta kuin hurskas, kohtelias ja kunnioittava. Mutta se oli aitoa ja rehellistä. Kerroin pettymykseni Jeesukselle, koska olen lukenut Jumalan Sanasta lupauksia, vakuutuksia ja lohdutuksia Jumalan lapsille ja minusta Jumala oli nyt terassilla, lomilla ja poissa paikkakunnalta ilman minua.

 

Ja arvaa mitä?

Kipuja on edelleen, on hutero ja pyörryttävä olo. Mutta Jeesus ei vastannut sanomalla:

- Hyi Heka, siisti suusi ja opettele puhumaan sivistyneemmin, olenhan sentään Jumala!

 

Ei.  Jeesus on antanut minulle taas levollisen, rohkean mielen, en ole enää katkera vihamiehilleni ( ja vihanaisilleni). Kaikki on taas hyvin. Ei tämä ihan Taivaalta tunnu, mutta melko taivaalta. Jeesus on sydämessäni tällä hetkellä myös tunnetasolla, Hän vakuuttaa rakkauttaan ja rohkaisee luottamaan siihen isoon suunnitelmaan, mihin kuuluu myös kärsimykset, koettelemukset ja tosi veemäiset päivät!

 

Ja minulla on monia tosi sairaita sekä ihan kipeitä ja pönttöjä lähimmäisiä ja näitä asioita minä rukoilen:

- Paranna ihan oikeasti ystäväni syöpä.

- Herra kosketa, rohkaise ja anna läsnäolosi ja rauhasi sille yhdelle yksinäiselle

   reppanalle, jolla ei ole hyvä olla katkeruudessaan.

- Auta sitä pientä lasta leikkauksessa.

-  Ota nämä kivut pois!

 - Ja ennen kaikkea Herra, anna minulle paljon, paljon suurempi Sinun läsnäolosi tunto.

   Sinun poissaoloasi en salli. Sitä en suostu kestämään yhtä sekunnin puolikastakaan!

 

Jeesus kanssasi, ystävä. Elämä on kummallinen ja kaunis lahja.

Rukoillaan täsmärukouksia ja odotetaan selkeitä vastauksia,

joita myös kaupunkilaiset – jopa ihan helsinkiläiset – voivat ymmärtää.

 

 

                                            **********************’

 

’Havaiji – malli’

 

Karjalohjan seurakunnan liittyminen Helsingin seurakuntayhtymään

 

Karjalohjan seurakunnan voimassaolevassa toimintasuunnitelmassa edellytetään selvitystöiden tekemistä  erilaisista yhteistyömuodoista naapuriseurakuntien kanssa. Toimivin yhteistyö käytännössä meidän seurakunnallamme on aika naapurissa olevien Helsingin paikallisseurakuntien jäsenten eli kesäseurakuntalaisten kanssa.

Messuissa käy kesät talvet huomattava määrä myös Helsingin seurakuntien väkeä. (Messuihin osallistuu n. 75  henkeä/messu.) Vihkitoimituksista varmaankin 80 % on pääkaupunkiseudun parien vihkimisiä. Helsingin  Diakonissalaitoksella on toimintaa Karjalohjalla. Heponiemen Hiljaisuuden keskusta käyttävät monet Helsingin

seurakuntien ryhmät mm. Helsingin Tuomas-yhteisö. Kirkkokonserteissamme kahtena viime vuotena meillä on  vieraillut Helsingin kaupunginorkesteri…

Karjalohjalla on vuosisatainen perinne erityisesti Helsingin kesäasukkaista, Helsingin seurakuntien jäsenistä, jotka  käyttävät Karjalohjan seurakunnan palveluja. Ja näin tulee ollakin kansankirkossamme. Eli historiallista ja nykyistä yhteyttä Helsinkiin päin meillä on hämmästyttävän paljon.

 

Nyt mm. Kirkkohallitus edellyttää yhteistyömuotojen kehittelyä, suunnittelua, visiointia ja pilottihankkeita luterilaisen kirkon seurakunnissa, jotta voitaisiin parantaa seurakuntien toimintaedellytyksiä ja turvattaisiin talous myös tulevaisuudessa.

 

’Havaiji-malli’ antaisi Helsingin yhtymälle ja sen nykyisille jäsenseurakunnille paljon:

Seurakunnan toiminnan entistä paremman suunnittelun koko yhtymää ajatellen myös Karjalohjalla.  Mahdollisia uusia toimipisteitä Karjalohjalle. Kirkollisen toiminnan kehittymisen Helsingin tahdissa myös kesälomapaikkakunnalla Karjalohjalla. Taloudellisesti myös sen, että monien helsinkiläisten muuttaessa eläkkeelle

tai työn uudessa vaiheessa pysyvästi Karjalohjalle kirkollisvero pysyisi yhtymän sisällä. Lisäksi tällä hallinnon  uusajattelulla Helsingin seurakuntayhtymä ja Karjalohjan seurakunta viestittäisivät siitä, että kirkossa halutaan

palvella kotoisasti myös lomien ja vapaitten viikonloppujen aikaan:

’pysyt sekä talvi- että kesäasunnossasi aina saman seurakuntayhtymän alueella!’.

Sehän tuntuu ihan turvalliselta!

 

Karjalohjan seurakunnalle tärkein syy liittymiselle yhtymään olisi hyvämaineisen seurakunnan itsenäisyyden säilyminen ja oikeus seurakunnalliseen päätöksentekoon Karjalohjalla myös tulevaisuudessa.

Toiseksi Helsingin n. puolta pienempi kirkollisveroprosentti rohkaisisi kirkkoon kuuluvia uusmuuttajia Karjalohjalle eli myös kunnallisesti liittyminen yhtymään olisi ehdottomasti perusteellisen harkinnan ja vakavien neuvottelujen  arvoinen asia.

 

 

                                   ********************************

 

Tuhlaajapojan paluu 1

 

Henri Nouwen kirjoitti 1992 kirjan ’Tuhlaajapojan paluu’. Kirja on mahtavaa hengellistä mietiskelyä Rembrandtin maalauksen äärellä. Yksi merkillinen kohta on tuossa kirjassa ja myös maalauksessa: Tuhlaajapojan isä syleilee maailman myrskyiltä pelastunutta poikaansa. Isän kädet ovat erilaiset: vasen käsi on miehen käsi ja oikea käsi on naisen ja äidin käsi. Vaikka Jumala on meidän Isämme, niin ei ole väärin nähdä Jumalassa sitä hellyyttä, rakkautta ja tunteitten rikkauden lahjaa, jonka ihmisten kesken tavoittaa useimmiten juuri äideissä.

 

Minä tunsin oman äitini hyvin huonosti. Me emme koskaan ehtineet tutustua toisiimme. Äitini oli lapsuudessani yksinhuoltaja ja yrittäjä. Aina töissä ja poissa.

Nuoruudessani taas minä jo kuljin omia teitäni. Äitini kuulo oli vuosikymmenet lähes olematon, joten oli vaikeaa jutella isompia asioita. Ja kun äitini kuoli kolme vuotta sitten, havahduin huomaamaan: olimme hyvin vieraita toisillemme. Ikävä oli kova, mutta yhteisiä muistoja: keskusteluja, lomia, juhlahetkiä…niitä me emme yhdessä kokeneet.

 

Kuitenkaan yhdestä asiasta minulla ei koskaan ollut epäselvyyttä tai epäilystä: Äitini rakasti minua paljon, hän rukoili puolestani jatkuvasti. Tiesin, että minulla on äiti, joka on aina minun puolellani. Vaikka läheisempää rakkautta jäin kaipaamaan, niin jotakin samaa on äidin ja Jumalan rakkaudessa: aina minun puolellani, aina minun parastani ajatellen ja toivoen.

Hyvää äitienpäivää rakkaat ystävät ja tuntemattomat. Äidit ovat ihania. Jumala on Rakkaus.

 

Kirjoitus Länsi-Uusimaassa Äitienpäivänä 2003

 

 

*****************************

 

Tyhjä

 

Tätä kirjoitusta olen suunnitellut tavallista pitempään ja hartaammin. Yleensä kirjoitan kuulumisiani  ja jaksamisiani lonkalta. Nyt olen viikon verran joutunut ihan miettimään, mitä kertoa sinulle satunnainen lukija, ystävä, veljeni ja sisareni. Olen nimittäin tyhjä ja hämmentynyt. Suunnitelmat  työssäni olen tehnyt valmiiksi koko kesää varten. Myös lomani olen suunnitellut. Mutta kaikki on  edessäpäin ja tapahtuu joko suunnitelmien mukaan tai täysin eri tavalla. Herra tietää, mutta ei taaskaan kerro. Ja se lienee hyvä.

 

Tyhjä olo johtuu siitä, kun on saanut monta projektia tehdyksi. Kirjan ’Jeesus ja minä’ olen koonnut ja  julkaissut. Hallinnollisia toimeksiantoja olen saanut valmiiksi sinne sun tänne. Tyhjyys kai johtuu siitä, kun ei tiedä, mihin Jumala johtaa seuraavaksi. Kaipaan muutosta ja uutta alkua. Kaipaan uutta näkyä ja suuntaa.

 

Ja lisäksi monet rakkaat ystävät ja läheiset sairastavat. Jotenkin tuntuu kuin kaikilla olisi syöpä. Vakavia sairauksia ja suuria murheita monen elämässä ja minä en tiedä miten auttaa, mitä rukoilla, mitä tehdä.

 

Ja sitten se väsymys: haluaisin vain nukkua ja nukkua. Jeesus kanssasi, ystävä.

Muista minua rukouksissasi.

 

 

                                   **************************

 

 

What’s Wrong Mister Spong?

 

Helsingin Kirkkopäivillä olin pitämässä sadetta Espalla. Meillä karjalohjalaisilla oli teltta, jossa  esittelimme pientä Karjalohjan seurakuntaamme, siinä sivussa myös kuntaa, Karjalohjan  Historianyhdistystä, Heponiemen mahtavaa Hiljaisuuden keskusta ja perhekotia ’Toivon ja Rauhan Maja’.

 

Telttamme ulkopuolella oli parkkipaikan P- liikennemerkki ja sen alla teksti:

’Karjalohjan hyvämaineinen seurakunta’.

Vastasin molemmilla kotimaisilla (paitsi ruotsiksi) n. 330 kertaa kysymykseen:

- Miksi teidän seurakuntanne on hyvämaineinen ?

 

Tässä lyhyt vastaus:

Me uskomme Jeesukseen Kristukseen, heikkojen ihmisten auttajaan ja pelastajaan. 

Me julistamme Raamatun sanomaa rististä, joka vapauttaa ihmisen synnin, kuoleman ja Saatanan vallasta.  Me neuvomme tien pelosta vapauteen, vihan vallasta rakkauden valtakuntaan.

 

Eivätkö kaikki julista näin?

Eivät ne, jotka ovat syntyneet hopealusikka suussa.

Eivät ne, joilla on terveyttä, varallisuutta ja joutavaa aikaa jauhaa paskaa teologian ja filosofian nimissä.

 

Kun ihminen on lyöty, kun ilo tuntuu kadonneen lopullisesti, kun kaikki ihmiset ovat kaukana eikä elämässä ole muuta kuin pimeyttä, silloin ei mietitä, syntyikö Jeesus neitseestä. Silloin ei turhenneta  ristin sanomaa ja Jumalan pelastussuunnitelmaa.

Silloin huudetaan Pietarin lailla:

- Herra auta, pelasta! Minä hukun!

 

Ja pelastus on yhtä lähellä kuin kristitty veli tai sisar, joka sanoo: 'Jeesus rakastaa sinua. Minäkin  rakastan sinua. Ole turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan anteeksi'. Meidät on luotu uskomaan  tähän päivään ja hetkeen. Jumala itse on tässä hetkessä. Hyvin persoonallisella, todellisella ja parantavalla tavalla.

 

Hyvämaineisia kristillisiä seurakuntia on maailma pullollaan. Ei spongailla joutavia, vaan

eletään uskoa etsien ja uskoon turvaten Jumalan lasten elämää. Kyllä se siitä!

Jeesus kanssasi, ystävä.

 

 

                                   **************************

 

 

Armoa, ei Siperiaan -  Armoa ei, Siperiaan

Tsaarin kirjurit osasivat välimerkkien käytön. Jos eivät, niin pahempi juttu.
’Armo’ -sana on trendisana kansankirkon hurskaitten älykköjen ja kulttuurivaikuttajien keskuudessa.  Nämä hyväkkäät puhuvat armosta kuin Kafkan kirjoista: täysillä, vaikkei ole hajuakaan mistä on kysymys, mitä sanat tarkoittavat.

’Armo’ elää nykyään omaa elämäänsä ilman yhteyttä Jumalaan, Jeesuksen ristiin ja kärsimykseen Golgatalla, ilman uskoa kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka todellisuudessa on ihmisten Luoja, Lunastaja, Tuomari, Kirkkaus, joka sai opetuslapset niin kunnioittavan pelon valtaan vuorella, että apostoli Pietarikin oli lähes sanaton!

’Armo’ on monelle hengelliselle hörhölle tänään yhtä sujuva sana kuin ’rakkaus’.
Rakkaus ja armo! Siinä ei tilaa enää löydy Jumalalle, kun höpötetään armosta,  rakkaudesta ja tarkoitetaan suvaitsevaisuutta, suurta sydäntä ja kaiken hyväksymistä tuomitsematta syntiä, pahuutta ja ihmisen suurta itsekkyyttä.

Tänään on hyvä päivä tehdä parannus. Kääntyä Jumalan puoleen ja tunnustaa, kuinka paljon on tullut ajateltua ja sanottua muista pahaa, kuinka paljon on tullut kitattua olutta ja toilailtua humalapäissä, kuinka paljon on tullut laiminlyötyä kutsumusta elää valona ja Jumalan lapsena maailmassa.

Rakas ystävä. Tee parannus eli hyvä päätös ja aloita uusi elämä Jumalan avulla. Sinulla on etuoikeus tulla armahdetuksi juuri nyt, kun tunnustat heikkoutesi ja avun tarpeesi Jumalalle. Kun teet päätöksen uudesta elämästä, olet vapaa pahasta omastatunnosta, syyllisyydestä, masennuksesta ja ahdistuksesta. Jumala vapauttaa sinut, koska kaikki syntisi on maksettu Jeesuksen ristillä. Jeesus kuoli sinun puolestasi. Se on armon hinta, sen verran maksaa Jumalan rakkaus.

Ei brassailla turhia sanalla armo, vaan  eletään Jumalan armosta. Ei mennä Siperiaan eikä helvettiin. Jeesus kanssasi, ystävä!

                                                                                        Länsi-Uusimaa 2.8.03

 

*************************

 

Vappupallo

 

Karjalohjan sähkölangalle unohtuneen

                      vappupallon keltaisessa Pappilassa kesää 2003

 

                                            Se on moro!

 

Esikoislestadiolaisilla on toimiva ja kristillinen  rippikäytäntö. Joka pyhä seuroissa on mahdollisuus ripittäytyä seurojen yhteydessä. Ja joko saarnaaja tai läheisin uskonsisar tai – veli julistaa synnit anteeksi ’Jeesuksen nimessä ja sovintoveren voimassa’. Kansankirkossamme on sama mahdollisuus joka sunnuntai ja aina, kun kristityt kohtaavat. Me julistamme voittoa synnin vallasta ja kuolemasta. Jeesus puhdistaa –Sanansa mukaan – meitä jatkuvasti kaikesta painolastista: pahoista teoista, ajatuksista, laiminlyönneistä ja peloista. Jeesuksen kanssa olemme jatkuvasti puhtaita!

 

Joskus ulkopuolella olevat, ne, jotka eivät ole vielä käsittäneet Jumalan armon merkitystä, kysyvät:

- Eikö se ole ihan mahdotonta ja väärin, että syntiä saa tehdä miten paljon haluaa, sitten vaan pyytää anteeksi ja sama elämä jatkuu?  Tässäpä se ihme juuri onkin. Kun saa Jumalalta syntinsä anteeksi, kun saa mahdollisuuden aloittaa elämänsä puhtaalta pöydältä, niin sitä ei halua jatkaa elämää entiseen malliin, vaan haluaa muuttua rakkaudesta ja kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan.

 

Jos on aikaisemmin elänyt haureellista elämää, sitä parantaa käytöstään ja haluaa opetella elämään niin, ettei tarvitse häpeillä eikä salata mitään. Jos on aikaisemmin ollut viinan vietävänä, sitä haluaa raitistua ja oppia iloitsemaan ilman viinaa. Jos on aikaisemmin tehnyt pimeitä töitä ja harrastanut kuititonta kauppaa, huijannut valtiota tai naapureita, niin sitä parantaa tapansa ja alkaa rehelliseksi ihmiseksi.

Jos on oppinut kovaksi juoruajaksi ja pahan puhujaksi tyyliin: ’vain sinulle voin kertoa näin luottamuksellisesti…’, niin Jumala opettaa puhumaan toisista hyvää tai sitä voi oppia vaikenemaan molemmilla kotimaisilla!

 

Tämä muutos seuraa todellista uskoa, todellista armahdusta, koska Jumala voi kaiken, näkee kaiken ja välittää. Rakas ystävä. Sinä et ole tusinatavaraa, etkä osa  Jukolan metsän sonnilaumaa. Sinä olet Jumalan rakas lapsi. Jumala antaa sinulle voiman muuttua ja uudistua ja muuttaa kurssi kohti parempaa elämää. Tänä päivänä. Tule Jeesuksen lähelle.  Kerro Hänelle, miten jaksat tällä hetkellä, mitkä asiat painavat mieltäsi ja ota vastaan armahdus ja uusi elämä, jossa on virtaa, iloa ja rauhaa.

 

Mitä minulle kuuluu? Haikailen muuttoa Pappilasta. Kyselen Jumalalta yhä edelleen, missä on paikkani maailmassa? Olen rauhaton, kuten keski-ikäiselle neurootikolle sopii, mutta sittenkin jaksan. Tarvitsen päivittäin Jeesuksen armoa ja puhdistumista synneistäni. Jos teot ovat vähenemään päin, niin ajatuksin  sitä syntiä tekee tällainen raihnaisempikin ihminen. Mutta kiitetään Herraa ja eletään urheasti tai aavistus aristellen armon varassa. Jeesus tietää, missä mennään. Se riittää sinulle ja minulle!

 

 

Omatekemä viisi vuotta vanha kasku fiksuille

kesään ja Havaijin rannikolle sijoitettuna:

 

Eräs onneton amerikkalaismies lähti aamuyöstä kuutamouinnille.

Suuri tappajahai ilmestyi paikalle ja otti uimarin hampaittensa väliin.

Siinäpä mies sätki hain suussa. Rannalla juoksi aamulenkillä herra

Virtanen Suomesta ja huusi tuolle onnettomalle:

- Syökö kala?

 

(Uidaan me miehet Suomen järvissä ja varotaan haukia muista syistä!)

 

 

terveisin Heikki Linnavirta, khra

terveiset Mallelta ja seitsemältä rakkaalta

lapselta sieltä sun täältä.

 

 

                                                          *******************************

 

Tuomiokapitulit ja piispat

 

Seurakuntalaiset ja erityisesti kirkon työntekijät ovat ottaneet tavaksi valitella sitä sun tätä tuomiokapituleihin. Hyvä, kun saa valitella ahdistustaan myös kirkon herroille, mutta jotakin tuomiokapituleista ja sen jäsenistä lisääntynyt tarve valitella kertoo. Tässä muutama kommentti, neuvo  ja muistutus isokenkäisille ihan ilmaiseksi. Tuomiokapituliin on helppo valittaa, kun tietää, että sieltä tulee aina se ymmärtäväinen, myötäeletyn ja sielunhoidollisen tuntuinen vastaus. Lisäksi tämä vastaus on helppo tulkita kymmenellä eri tavalla. (Sitä saa, mitä tilaa, kun tilaa hurskaita lauseita).

 

Asessorien, tuomiorovastin ja piispan poppoo ei välttämättä ole ymmärtänyt tehtäväänsä kollegiona. Tehtäviä olisivat mm. kirkon lain ja järjestyksen mukaiset selkeät päätökset, ohjeet ja ratkaisut, eli kirkon hallinnointi! Sielunhoidollinen ja ylivarovainen tapa ymmärtää kaikkea on tehnyt tuomiokapituleista asiantuntemattomia sielunhoitoyksiköitä, jotka tuhlaavat aikaansa tehtäviin, jotka eivät heille kuulu. Ja piispan rooli ja tehtävä: ’Piispa johtaa hiippakuntansa hallintoa sekä valvoo seurakuntien ja pappien toimintaa’ (KL 18 § 1). Hallinnointia ja johtamista, Raamatun, Kirkkolain ja Kirkkojärjestyksen tuntemista…Tätä piispan tulisi tehdä.

 

Olisiko ryhmätyönohjauksen paikka tuomiokapituleissa? Ja vielä loppukommentti silloin tällöin julkisuudessa esiin tulevaan onnettomaan toivomukseen tai odotukseen: ’Piispan pitäisi olla sielunhoidollisesti suuntautunut’. Olisiko valitusten määrä tuomiokapituleihin vähäisempi, jos hiippakunnan papit ja muut duunarit löytäisivät terapeuttinsa ja sielunhoitajansa oman työyhteisön ulkopuolelta? Piispan tulee olla hallinnollisesti pätevä uskovainen pappi.

 

Iso Ps.

Kirjoitin tuon yllä olevan kommentin kökkölehti Kotimaan mielipidesivulle, (ei julkaistu). Keskustelin Malle-vaimoni kanssa niitä näitä autossa matkatessamme ja siitä johduimme puhumaan TV-uutisesta, jossa oli kerrottu valitusten tekemisestä tuomiokapituliin. Yllä siis siitä tuumailuja hallinnon ja sielunhoidon eroista.

 

Tärkeintä on tietysti ’valittaa aina korkeimpaan’, niin kuin eräs ystäväni vanhainkodissa toisteli usein koettuaan tulleensa huonosti kohdelluksi.

Tuo ’Korkein’ myös noteeraa valituksemme ja auttaa meitä –ihan oikeasti –löytämään uutta voimaa, taitoa ja tyytyväisyyttä elämään.

Ja tuo Korkein ei odota vihaisia, tuohtuneita, tulikivenkatkuisia kirjeitämme, ei sähköpostia, ei haasteita eikä oikaisupyyntöjä. Vain kädet ristiin ja huokaus: ”Herra Jeesus, auta!”

Tämä on tehokkaampi osoite, kuin ’Herra Piispa’ tai ’Kunnioitettu Herra Tuomiokapituli’. Suosittelen siis nöyrää ja aitoa rukousta Jeesuksen puoleen kaikille marmattajille, katkeroituneille ynnä ylpeille kristityille, jotka luulevat kaipaavansa

oikeudenmukaisuutta, kostoa ja verta kentälle.

 

                                   ******************************

 

Näin sanoo Herra

 

Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tiedän tietäväni, mutta puhetta maassa ja maailmassa riittää. Asiasta ja asian vierestä. Ruotsissa on keskustelukulttuuri erilaista kuin meillä. Naapurimaassa käydään yhtä debattia kaiken aikaa. Erityisesti tätä keskustelua käyvät kaikki – ei ainoastaan valveutuneet feministit. Tuossa keskustelussa on aika kaunis sointi, siinä on rytmin hyvä vaihtelu. Se on vuoropuhelua. Kaikki, jotka meinaavat olla äänessä, ovat myös äänessä. Sisältö nyt on sitten toinen asia.

 

Suomessa keskustelu on hyvin omintakeisen suomalaista. Keskustelemme aiheesta pitäisikö keskustella, saako keskustella, onko nyt oikea aika keskustelulle vai pitäisikö odottaa sitä oikeampaa ajoitusta. Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen on koko poliittisen elämänsä ajan ollut tämän kotimaisen keskustelukulttuurin suurin ja kaunein:

-  Muut eivät saa keskustella, ei ainakaan nyt, ei ainakaan siitä aiheesta.

   Ja vähän myöhemmin tulee se usein toistuva oraakkelin viesti:

-  Olisi pitänyt keskustella ja pohtia oikeaan aikaan! Nyt on jo myöhäistä!

Oikeastaan pidän Lipposen tyylistä. Motiivit voivat olla hänellä arveluttavia, mutta keskustelun rajoittaminen on ihan viisasta. Kun sen tekee yhtä diplomaattisesti kuin eduskunnan puhemies.

 

Meidän ihmisten puheet ja keskustelut - erityisesti sivistyneistön - ovat pääasiallisesti voimistelua ja testausta. Kokeilemme, toimiiko kieli, muodostaako suuvärkki sanoja, toimiiko kuulo, onko korvat puhtaat vaikusta. Tätä se keskustelu on ihmisten kesken. Vähän sama on lokeilla, kun ne pajattavat ja kirkuvat Helsingin kauppatorilla.

 

Jos joskus ajattelee Jumalan tuomiota ja aiheesta tulevaa syytettä, niin kyllä se useimmilla menee puhepuolelle tekojen ja ajatusten sijaan. Paljo puhuminen on ajanhaaskausta. Pienempikin puhejänteitten venyttely riittäisi. Puhuminen on usein hyväksymisen etsintää. Minut hyväksytään, kun kerron, mitä hyvää minussa on. Eli kehua retostan töilläni, saavutuksillani ja urallani.

Tai sitten valitsen sen pahan puhumisen tien. Haukun, parjaan ja panettelen muita. On takuuvarmaa saada äänensä kuulluksi, kun kertoo jostakin poissaolevasta pahaa. Kuinka usein käytämme tätä aloitusta:

- Vain sinulle voin kertoa tämän.

Noita ’vain sinulle’ kertomuksia meillä onkin tuhansittain, eri ihmisille uskottuja luottamuksellisia, haavoittavia puolitotuuksia ja valheita. Siinä saa pitää varansa, että muistaa, kenelle on mitäkin pahaa kenestäkin kertonut.

 

Mitä me saamme puhua ja kuinka meidän pitäisi keskustella?

Matteus kertoo Jeesuksen kuolemasta ristillä (Matteus 27: 45-56). Siinä puhuu kuoleva Jumalan Poika. Siinä puhuvat muut ihmiset vähän enemmän. Puhetta on kuitenkin hyvin vähän, koska elämä on enemmän. Olisiko vähät puheet ja suurempi hiljaisuus jotakin Jumalan tahtomaa?

 

Ei tyhjyyttä tarvitse aina täyttää sanoilla kattoa ja kellaria myöten. Hiljaisuutta ja vaikenemista ei tarvitse pelätä. Tuhannet turhat sanat ovat pahan asialla: haavoittumiset, loukkaantumiset, juopuneitten tappelut, ystävyyssuhteitten hajoamiset, avioliittojen kariutumiset, jopa kuolemat ja sodat. Näin vaikuttavat puheet ja sanat. Sanoilla on suuri mahti. Niitä olisi käytettävä harkiten ja Valmistajan ohjeiden mukaan.

 

”Näin sanoo Herra!” Onko meillä joskus näin tarpeellista sanottavaa? Jeesus kanssasi, ystävä!

 

                                   ******************************

 

 

 

 

Suurempi armo – Amazing grace ja rapiat päälle

 

Onko sinua koskaan kohdeltu epäoikeudenmukaisesti?

Onko sinua vedelty kölin alta pidemmän aikaa?

Oletko sinä mielessäsi tai isoon ääneen oikeudenmukaisuuden ja totuuden nimessä vaatinut kostoa?

 

Jopa minua on joskus kohdeltu kaltoin.

Jopa minua on inhottu ja inhotaan vieläkin.

Jopa minulla - rakastettavalla maalaispapilla – on vihamiehiä.

 

Silti -murjotettuani, hakattuani nyrkkeilysäkkiä hetken aikaa, pyöräiltyäni parikymmentä kilometriä Lohjan tai Fiskarsin suuntaan huomaan leppyväni, antavani mielessäni, sydämessäni ja tahtoni avulla anteeksi kaikille pahantekijöilleni ja vihamiehilleni. Joskus tuota fysioterapiaa joutuu harjoittamaan ehkä useasti toistaen, mutta viikon, kahden kuuri kyllä riittää.

 

Eivät nuo vihamiehet edes välttämättä tiedä pahoista teoistaan, koska rikkaat ja isot kulkiessaan eivät aina huomaa, keitä jää jalkoihin. Mutta vihamieheni (ent.) ovat kuitenkin elämässäni rukouksen ja Jumalan siunauksen kohteita. Joskus kauna ja vihan tunne näitä ihmisiä kohtaan nostaa päätään uudestaan, mutta ihmeen avulla anteeksianto ja rakkaus voittaa -aina.

 

Kuinka voin olla näin hyvä ja mahtava?

Joka ikinen Jumalan lapsi on näin hyvä ja mahtava. Jokainen Jeesuksen seuraaja, joka päivittäin – nimenomaan päivittäin – antaa elämän ohjat Jumalalle, on uskon sankari, voittaja, onnistuja ja hyvä tyyppi Jumalan silmissä.

Jos kaipaat ihmettä elämääsi, niin sano siinä lukiessasi vaikka ihan ääneen, niin paholainenkin ymmärtää:

- Jeesus, tässä tämä sotku ja sekainen vyyhti taas on – tämä elämäni – hoida homma sydämessäni asuvan Pyhän Henkesi kautta. Ota mieleni, ajatukseni, tahtoni, ruumiini – koko paketti – hoitoosi!

 

Suurempi armo… Kun sinä rakas ystäväni ja minä osaamme olla näin hyviä ja anteeksiantavia Jumalan avulla, niin mitäpä luulet Jumalan armosta ja rakkaudesta? Kuinka armahtavainen on Jumala?

Kuinka sinnikkäästi Hän etsii kadonneita, hölmöjä lampaita ja kieroutuneita, nälkäisiä susia?

 

Jeesus kanssasi, ystävä. Meille käy maailmassa hyvin. Jumalan rakkaus, armo, kestävyys ja sitkeys on suurempi kuin osaamme edes aavistaakaan. ’Veri emeissink reis! ”sanos turkkulaine toisinaanajattelija.

 

 

                                   ***************************

 

 

 

Demariin vastausta kasteesta

 

Hei toimitus. Uutena lehtenne tilaajana sattui heti silmään Lukijan äänestä alan juttu kasteesta, jossa vastinetta tarjoan kohtuullisen lyhyesti ja ytimekkäästi.

’Kummeista ja ’ystäväkummeista’

Vuosittain useissa kasteissa vanhemmat kysyvät, voiko kirkkoon kuulumaton toimia kummina? Kerron omasta käytännöstäni kirkkoherrana ja kastepappina. Kirkkojärjestyksen mukaan ’kahden kummin on oltava konfirmoituja evankelis-luterilaista uskoa tunnustavan kirkon jäseniä’ (KJ 2:17). Mutta ei tässä vielä kaikki.

Keskustelen  vanhempien ja kaikkien kummiehdokkaitten kanssa kasteen merkityksestä ja kummien tehtävästä (tukea vanhempia lapsen kristillisessä kasvatuksessa). Kysyn  tämän erikseen ennen toimitusta myös kirkkoon kuulumattomalta kummiehdokkaalta. Käyn  läpi ’kuivaharjoitteluna’ kastetoimituksen kulun, jossa yhteen ääneen, ehdottomasti myös kummit, tunnustetaan kristillinen usko. Minulla on myös aina  käytäntönä kysyä vanhemmilta ja kummeilta:  ’Tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että lapsellenne annetaan kristillinen kasvatus?’

Kun näihin kaikkiin kysymyksiin - myös kirkkoon kuulumaton kummiehdokas- on vastattu myöntävästi, olemme sopineet, että tällaisesta perheen tärkeästä ihmisestä ja tukihenkilöstä tulee ’ystäväkummi’. Hänelle olen kirjoittanut kummimuistokirjan kuten muillekin kummeille. Vanhempien kastekirjaan olen myös merkinnyt  ystäväkummin nimen. Viralliseen rekisteröinti-ilmoitukseen ei tietenkään mitään ’ystäväkummeja’ laiteta.

Tämä käytäntö toimii hyvin. Se ei ole luterilaisen Kirkkojärjestyksen kirjaimen mukaista, mutta uskon, että tämä kertoo kodeille ja perheille enemmän Jeesuksen rakkaudesta ja Jumalasta, joka kutsuu lapsia ja aikuisia lähelleen.

Kirkosta eroamisesta vielä yksi ajatus: Meidän kylässä muutama ökyisäntä ja myös jokunen hopealusikka suussa syntynyt demari on eronnut kirkosta vuosien saatossa suuttuessaan maalaispapille, joka ei ole ollut tarpeeksi nöyrä.
Kirkkoon kuuluminen tai siitä eroaminen on jokaisen ihmisen ja rakastavan Jumalan kahdenkauppa. Rehellisyys ratkaisee, ei suuttumus, kauna tai vihastus. ( Demari 17.9.03)

                                   *************************

 

 

Arki ja Usko, arki ja Toivo, arki ja Amanda

 

Papin hommat ovat helppoja hommia. Samoin kaikkien saarnamiesten, samoin kaikkien  kirkon työntekijöiden sekä  johtavien luottamushenkilöiden. Me olemme jo leimaantuneet. Vaikka eläisimme kuinka, niin meissä on jonkun sortin uskovan, jumalisen, kristityn tai hihhulin leima. Leima, joka pysyy.

Mutta miten on Ludde Luterilaisen, Bengt Pingstvännen, Heidi Helluntailaisen, Orvokki Ortodoksin ja Veijo Vapaakirkollisen? Sen jokamiehen ja jokanaisen, joka käy oikeissa töissä, on oikeasti eläkkeellä tai on keskellä opiskelu- ja koulumaailmaa kaupallisen, teknisen, hoitotyön - tai mitä kaikkia aloja sitä nyt onkaan - opintojen parissa.

 

Siinä on riverdance-kristitty vaikeassa ja antoisassa saumassa. Väriä pitäisi näyttää, sitä kai haluaisikin kertoa elämän voimasta ja arvoista, mutta kun se on niin työlästä ja pelottavaakin -se suun aukaisu. Ainakin hyvin usein tai aina.

Oikeastaan se sanominen on vähän yliarvostettua. Ei meitä ole kaikkia tarkoitettu julistajiksi ja saarnamiehiksi. Oikea Jumalan lapseus näkyy paremmin siinä, kun elää aidosti, rehellisesti ja vapaasti. Tekee työnsä niin hyvin kuin osaa, opettelee iloitsemaan jokaisesta päivästä, ystävistä, työ- ja opiskelukavereista, perheestä, auringosta ja sateesta… Ottaa päivän ja hetken kerrallaan Jumalan lahjana, eikä mieti, mitä pitäisi tehdä Jumalan hyväksi. Miten pitäisi tunnustaa väriä, miten pitäisi kertoa Jeesuksesta, miten pitäisi, miten pitäisi, miten pitäisi! Hui kauheaa!

 

Rakas Jumalan lapsi. Jos et ole pappi tai saarnamies, niin älä ole kärkäs puhumaan tai todistamaan uskostasi kuin se olisi joku pakko tai ehto pelastuksellesi. Nauti ja iloitse siitä paikasta, johon Jumala on sinut asettanut. Jos sinulta kysytään, voit - Jumalan avulla - kertoa elämäsi tärkeistä asioista ja elämäsi suuresta ystävästä, Jeesuksesta. Mutta älä stressaa itseäsi, älä vaadi itseltäsi suorituksia, vaan anna Jumalan hoitaa arkesi ja juhlasi. Hän johdattaa, Hän antaa riittävästi voimaa, Hän huolehtii sinusta.

Näin se menee kaikkien kristittyjen kohdalla: Jumala huolehtii. Jumala sotii puolestamme, Jumala ohjaa meidät läpi vaikeuksien. Yltäkylläinen elämä on hyvä elämä jo maan päällä, jokaisena arjen päivänä, kun annamme Jumalan ohjata ja hoitaa työjärjestyskysymykset.

 

John F. Kennedy sanoi joskus juhlapuheessaan jenkeille: ’Älä kysy, mitä isänmaa voi tehdä puolestasi, vaan kysy: mitä sinä voit tehdä maasi puolesta.’ Tämä oli ihan  kivasti sanottu. Siitä ei kannata kuitenkaan innostua liikoja, eikä lainata joka tilanteeseen. Jeesus, Jumalan Poika ja syntiemme sovittaja, haluaisi varmaankin sanoa sinulle vähän arkisemmin: ”Älä mieti, mitä voit tehdä Jumalasi puolesta. Minä hoidin koko homman ristillä. Se oli kauheaa, todellista tuskaa ja kärsimystä, mutta kaikki on nyt kunnossa. Älä turhenna minun työtäni Golgatalla, vaan elä vapaana Jumalan lapsena. Kaikki on maksettu. Kaikki on Jumalan lahjaa sinulle! Elä vapaasti arjen työssä, ihmisten keskellä, kaikkialla. Minä johdatan sinua.”

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

 

 

                                   *********************************

 

    Kai Hoisa

 

Karjalohjan  Kai Hoisan keltaisessa

Pappilassa kesää 2003

 

Rakkaat ystävät karjalohjalaiset, kesäasukkaat ja satunnaiset matkamiehet!

 

Miten menee, kuis kuuluu? Minä voin ihan yes.  Pidin juuri kesän rippikoululeiriä viikon verran ja nuoret olivat ihania ja työläitä. Nukuin leirin jälkeen yli vuorokauden. Kuin tukki. Uppotukki. Meillä oli hyvä opetustiimi ja isoset, puhumattakaan keittiön väestä. Mutta kyllä yksi leiri tässä iässä riittää. Meillä oli vieraana leirillä (koko ajan) myös Gugu, ihastuttava tyttö Etelä-Afrikasta, joka kertoili kotimaastaan ja sen oloista. Hän myös ihmetteli sitä, kuinka me suomalaiset olemme niin hiljaisia ja ujoja! Mitäpä siihen sanoisi? Emme me ujoja ole. Emme vain keksi useinkaan mitään puhumista näin kasvotusten. Mutta kännykkään osaamme puhua maailman parhaiten. Kovalla äänellä huudamme puhelimeen intiimejäkin juttuja vaikka täydessä bussissa. Olemmekohan vain pikkuisen tyhmiä? Mutta hyvin sitä on Suomea rakennettu tälläkin porukalla - Nuijasodasta lähtien.

 

Entä hengellisesti, miten jaksan? Herra hoitaa ja kasvattaa. Olen mielestäni saanut kasvaa paljon uskossa ja elämässä. En pidä enää itseäni korvaamattomana. En edes maailman parhaana pappina, kunnallispoliitikkona, isänä, säveltäjänä…viheltäjänä.

Olen armosta pelastettu Jumalan lapsi, jolla on paikka Taivaassa. Ja Sinut rakas ystävä, haluan myös tavata kerran Taivaan kodissa. Eikä silloin tarvitse enää esittää mitään, ei jännittää, ei näytellä. Saamme olla vapaita, ystäviä, aitoja, lähellä Jumalaa  ja toisiamme.

Koen, että on hyvä elää tätä päivää ja katsoa kauas ja lähelle. Kauempana näkyy elämän raja ja ovi Vapauteen ja tässäkin on Jumala vierelläni, Jeesus, jonka askelissa kuljen.

 

Jos voisin välittää sinulle lujan uskon ja silmät, jotka näkevät Taivaaseen asti, niin välittäisin ja lujasti! Nyt kuitenkin toivon ja rukoilen: Katso rohkeasti lähellesi, katso Jeesukseen, kuuntele ja puhu Vapahtajallesi. Älä katso ongelmiisi, vakaviin sairauksiisi tai perhehuoliisi. Katso Jeesukseen ja pyydä (tässä ja nyt):  ”Herra, Sinun kanssasi haluan elää tästä eteenpäin Taivaaseen asti, Herra, kulje kanssani!”

Ja kyllä se Jumala vastaa:  ”Minä tässä olen. Älä pelkää. Iloa ja kauneutta olen varannut sinun elämääsi. Parhaat päiväsi  on edessäpäin, koska minä rakastan sinua”.

 

Tämän haluan sinulle sanoa sydämeni pohjasta: Luota, usko, turvaudu Jumalaan, niin kaikki on elämässäsi hyvin. Kaikki asiat järjestyvät. Sinä saat yltäkylläisen elämän.

Jeesus kanssasi. Nautitaan kesästä. Sateesta ja auringosta. Syksyn tulosta. Kaikesta.

Me olemme turvassa. Ikuisesti.

 

Hain muuten kirkkoherran paikkaa tuohon Nummen seurakuntaan. Miksi? Kyselen nyt Jumalalta, mitä Hän tahtoo. Jos pääsen, niin pääsen. Jos en pääse, jatkan mielelläni Karjalohjalla. Kaikki sopii minulle.

 

terveisin ystäväsi ja veljesi Heikki Linnavirta, kirkkoherra

Mallelta terveisiä (Hän ei halua muuttaa Pappilasta!) Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Lapsilta terveisiä sieltä sun täältä.

 

                             *********************

 

Rahasta ja pahasta

 

Me kaikki luulemme kaipaavamme enemmän rahaa ja omaisuutta. Me haaveilemme lottovoitosta, yllättävästä perinnöstä, suuremmasta palkasta, paremmasta työpaikasta…Jotta elämä olisi elämisen arvoista.

 

Mitä se raha sitten saa aikaan?

Rikas pääjohtaja kännykkäfirmassa tienaa kuin hevonen, tekee varmaankin pitkiä päiviä ja luuhaa ympäri maailmaa. Ja sitten, kun hän saa muutaman hetken vapaa-aikaa, hän pelaa tennistä, juo päälle yhden kaljan ja on hetken onnellinen. Tai sitten hän häipyy yhdeksi illaksi mökille: saunoo, nauttii luonnon rauhasta ja kokee olevansa onnellinen. Sitten on taas mentävä: lennettävä, touhuttava ja tienattava miljoonia ja miljoonia!

 

Talonmies kiinteistöfirmassa tekee hyvin töitä viisi päivää viikossa. Korjailee ja huoltaa taloja, tapaa ihmisiä, vuodenaikojen mukaan haravoi lehtiä, työntelee lumikolaa, hiekoittaa käytäviä ja ehtii käydä kahvilla ja pullalla ihan mukavasti joka päivä.

Ja kun oikein haluaa nauttia elämästä ja vapaasta, tämä talonmies menee mökille viikonlopuksi perjantaista sunnuntaihin asti. Kesäloma on oikean mittainen pitkä paussi. Silloin talonmies nauttii luonnonrauhasta, saunomisesta ja perheestä pidemmän aikaa.

 

Kummalla on pullat paremmin uunissa,

kännykkäfirman pääjohtajalla vai talonmiehellä?

 

Saatana on hyvä huijaamaan erityisesti rahan ja omaisuuden kohdalla. Rahanhimo, työhulluus, sateenkaaren päässä olevan aarteen tavoittelu. Siihen on nykyaikana sorruttu aika isolla porukalla. Jeesus voisi sanoa  tänään vaikka Tuntemattoman sotilaan kapteeni Kaarnan äänellä:

- Pojat, pojat, ei sotaa näin käydä!

 

Rakas ystävä. Miten sinä olet mennyt vipuun?

Oletko vanhan vihtahousun huijaama?

 

Jos olet, niin hyppää syrjään naurettavasta työhulluuden ja rahanhimon oravanpyörästä ja ala taas elää. Nauti ystävistä, perheestä, suvusta. Katsele ihmetellen syksyistä luontoa, auringonpaistetta ja sateisia päiviä. Sinua odottavat monet hyvät kirjat, paljon kaunista musiikkia, antoisia elokuvia…Elämä on tarkoitettu elettäväksi. Elä ja anna kiireen mennä. Sinulla on vain yksi elämä. Elä sitä täysillä jo maan päällä. Se on Jumalan lahja sinulle.

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

 

 

                                   ************************

 

’Tuhlaajapojan paluu 2’

 

Kastetilaisuudet ovat usein melkoisia kysymyksen herättäjiä. Minkä keskelle, mihin joukkoon sitä lapsen kastaa? Miten vanhemmat uskovat, miten kummit?

Saako lapsi kasteen mukaista opetusta varhaisina vuosinaan, kun hänellä on Jumalannälkä ja parhaimmat edellytykset omaksua ja ottaa vastaan uskon totuuksia ja Jumalan rakkautta?

 

Uskoa suureen ja käsittämättömään armoon, Jumalan voimaan, sitä edellytetään luterilaisilta kristityiltä, erityisesti meiltä papeilta, kun tuntuu aika usein, että lapsi kastetaan kirkkoon kuuluvien pakanoiden pariin.

 

Itse olen saanut kasteen lapsena ja elänyt hyvin tavallisen luterilaisen lapsuuden, vaikka siinä oli olevinaan myös lestadiolaisuutta mukana. Joka tapauksessa rakastavasta Jumalasta, turvallisuudesta ja Jeesuksen läsnäolosta en omaksunut yhtään mitään lapsuudessani, enkä nuoruudessani.

 

Lapsuus meni ja nuoruus tuli laulun, naisten ja viinin ryydittämänä. Jotkut ystävistäni alkoholisoituivat, joku kuoli nuorena, monet ovat tänäkin päivänä kaukana Jumalasta. He luottavat itseensä. Heille tämä elämä on kaikki. Luterilaisia kristittyjä kaikki tyynni. Lapsena kastettuja. Minä koin herätyksen tai minkä lie ja tulin uskoon pitkän prosessin myötä. Kuitenkin osaan sanoa, että 20 vuoden iässä tämä tuhlaajapoika palasi kotiin. Yksin armosta, yksin Jumalan kutsumana. Ihan pystymetsästä palasin. Moraalisen krapulan masentamana, pelokkaana, paljon kokeneena ja maailman pahuutta nähneenä.

 

Miksi minä sain palata Jumalan luo, sen Jumalan, jonka omaksi olin tullut kasteen yhteydessä? Miksi moni muu ei palannut koskaan tai on vielä keski-iän maisemissa kaukana Jumalasta ja vapaudesta?

 

Minulla ei ole vastausta. En ymmärrä Jumalan armoa, enkä kutsua, mutta se on suuri ihme tänäänkin, että kuka meistä vuorollaan havahtuukin pahan, orjuuttavan ja pelottavan  maailman keskellä kaipaamaan Kotiin, Jumalan luo, lapsen uskon turvaan, niin…Isä odottaa, Taivaan Isä tulee vastaan, Hän kutsuu lastaan. Onneksi vastassa ei ole se vanhempi veli: tuomitsija ja tekopyhä hurskastelija, vaan Jumala itse: täynnä armoa ja rakkautta.

 

Rakas ystävä. Ei sinun tarvitse ymmärtää ja tietää vastauksia maailman isoihin kysymyksiin, mutta kun tänään kuulet Jumalan kutsun, niin palaa Kotiin. Jumala rakastaa sinua, Hän tuntee sinut nimeltä, kasteesta alkaen, lapsuudestasi asti. Sinä olet Jumalalle tärkeä.

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

 

 

                                   ***************************

 

 

 

Pyhäinpäivän maisemissa

 

Kuoleman läheisyydessä kukaan meistä ei ole vahva, rohkea tai asiantuntija. Kun kuolema tulee lähelle, olemme kaikki hyvin pieniä, heikkoja ihmisiä. Ja näin on hyvä, koska silloin me osaamme katsoa kohti Jumalaa ja luovuttaa lapsen lailla pyytäen:

- Auta Isä, pidä huolta. Ole lähellä. Minä tarvitsen Sinua.

 

Tarvitsemme Jumalan läheisyyden kokemista surun keskellä. Tuo läheisyys on yhtä välttämätöntä silloinkin, kun suru helpottaa ja saamme elää aikoja ja hetkiä, jolloin ilo yllättää meidät ja elämään löytyy valoa ja kirkkautta, jotakin kaunista.

 

Minä olen voittanut kuolemanpelkoni menneenä kesänä. Koko ikäni mieltäni painanut, päivieni iloa himmentänyt menettämisen, kuoleman ja kaiken loppumisen pelko on takanapäin. Minulta tuon tien kulkeminen vei vuosikymmeniä. Jumalan ihmeellisen armon ja uudistumisen kokeneena haluan lohduttaa ja rohkaista sinua ystävä:

 

- Tänään ja huomenna Jumala kulkee kanssasi. Jumalan armon ja rakkauden varassa on hyvä elää ja hyvä kerran kuolla. Elämä on Jumalan lahja täynnä rakkautta. Ja kuten ymmärrät: rakkaus ei olisi todellista ja aitoa, ellei se olisi ikuista. Sinä saat uskoa ikuiseen rakkauteen, Jumalan läheisyyteen ja poisnukkuneiden rakkaittesi näkemiseen Taivaassa. Kerro Jumalalle, mitä tarvitset ja ota luottaen vastaan pyytämäsi. Jumala on Rakkaus. Saat olla aina Jumalan lapsi. Sinusta ja rakkaistasi pidetään huolta nyt ja aina.

 

Jeesus kanssasi, ystävä

 

 

************************

 

Anonyymit Yrittäjät

 

 

Hesarin taloustoimittaja Blåfield kertoi viisauksia siitä, kuinka yritysten on jatkuvasti kasvettava ja laajennettava toimintaansa. Jos tyytyy nykyiseen hyvään asemaan ja tulokseen, niin taantuu ja putoaa kelkasta. Tämä on maailmantalouden ja vapaan kilpailun lainalaisuuksia. Vapaudesta voi olla montaa mieltä. Mitä vapautta on tuo jatkuva kasvun velvoitus? Sama asia toistuu huumausaineenkäyttäjillä  ja alkoholisteilla: aina on saatava enemmän. On lisättävä annosta, jotta saa vahvemman vitamiiniruiskeen jaksamiseen.

 

Yrittäjille ja yrityksille olisi myös saatava omat AA-ryhmänsä, ’Anonyymit Yrittäjät’. Sama kurjuus kun tuntuu olevan kaikkialla vallalla tässä saatanallisen vapauden ja yhteisvastuuttomuuden maailmassa. Suuri maailmanlaajuinen lama, joka koskettaisi Eurooppaa ja Yhdysvaltoja, voisi olla parasta ihmisten henkiselle terveydelle, kohtuuden ja yksinkertaisten asioiden arvostukselle.

 

Alku paremmalle olisi siinä, jos suurten firmojen yritysjohtajat yhdessä pienyrittäjien kanssa heräisivät turhasta kuplanrakentamisesta ja pakkokasvun sairaalloisesta ihannoinnistaan perustamalla omia toipumisryhmiä.  Nakkikioskin, Nokian ja Elisan loppuun palavat johtohenkilöt tapaisivat tasavertaisina omassa Anonyymien Yrittäjien ryhmässään:

-         Hei, olen Jorma ja olen…yritysjohtaja.

-         Minä olen Veli-Matti, minäkin yritän ja lujasti.

-         Olen Jooseppi, yrittäjä!

 

Yhdessä miettimällä pienet ja suuret voisivat löytää viisauden, kauneuden ja vapauden. Leivän saa nimittäin paljon vähemmällä. Onnen löytää paremmin, kun rahan sijasta antaa läheisilleen aikaa ja läheisyyttä ihan livenä. Ja vapaus on siinä, kun kalenterissa on paljon tyhjää. Vanha muuttumaton totuus kun on tässä: ’kukaan ei ole korvaamaton’. Silti jokainen ihminen on ikuisuusolento ja tärkeä Jumalalle ja itselleen. Eikä ole yhdentekevää, missä viettää ikuisuutensa. Taivas ja kadotus ovat aivan eri suunnissa.

 

Rakas ystävä. Tehdään kristillistä vallankumousta. Lopetetaan turha yrittäminen ja keskitytään elämiseen vapaana, viisaana ja miksei myös kauniina. Hiljaa hyvää tulee.

 

Jeesus kanssasi, ystävä.

 

Ps. Kauneudesta: Vihreitten kansanedustaja Merikukka menetti varkaille 500 euron meikkipussin. Kuinka minä olen tullut toimeen tähän ikään asti ilman meikkipussia! Voi minua meikitöntä - ja Merikukkaa myös.

 

                                   **************************

 

’Voi veljet, missä lienet?’

Mitä saan, kun maksan kirkollisveroni ja kuulun kristilliseen seurakuntaan? Saan auttaa yhdessä Jumalan kanssa niitä, joiden elämän eväät ovat vähäiset. Saan antaa yli verorahojeni niin paljon kuin kehtaan. Saan kulkea ihmisten parissa ja tarjota apuani  moneen suuntaan: vanhukselle, pakolaiselle, viinan orjuuttamalle, sairaalle… monelle rakkaalle Jumalan luomalle veljelleni ja sisarelleni.

Mitä saan, kun maksan kirkollisveroni? Saan auttaa ja palvella muita ihmisiä yli puolue-, varallisuus- ja kansallisuusrajojen. Saan rohkaista sanoin ja teoin: ”jaksetaan, ystävä tämä päivä, minä autan sinua parhaani mukaan.”

Mitä saan, kun maksan kirkollisveroni? Saan olla heikko ja avuton. Saan odottaa häpeämättä toisten apua: sanoja ja tekoja, jotta minä jaksan tämän päivän ja ehkä vielä huomisen.

Ja kerran saan kuulla Jeesuksen sanovan minulle: ”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.” (Matteus 25:34)

Jokaisella Jeesuksen seuraajalla on edessä parempaa.  Sitä on luvassa tässä ja tulevassa elämässä. Luota ystäväni siihen, niin kaikki on hyvin. Kaikenlaiset asiat ovat hyvin, jopa verojen maksaminen.

 Jeesus kanssasi, ystävä.

                                                                      Länsi-Uusimaa, Tuomiosunnuntai  03

 

                                            ***********************************

Rakas Päiväkirja

 

Minä pidän säännöllistä rukouspäiväkirjaa, jossa annan alkaneen päivän ja elämäni Jeesuksen huoleksi, murheeksi ja iloksi. Käyn ajatuksissa läpi suunnitelmat, tapaamiset ja tehtävät. Lisäksi annan ehdottomasti Jeesuksen hoitoon kaiken sen, mikä tulee tapahtumaan täysin eri tavalla kuin mitä olin suunnitellut. Tuntuu aina hyvältä ja turvalliselta lähteä alkavaan päivään Jumalan matkassa. Vaikka paljon odottamatonta osuu jokaiselle päivälle.

 

Jos pitäisin tavallista päiväkirjaa, niin siinä lukisi näin tämän päivän kohdalla:

 

Rakas Päiväkirja.

Nukuin yöni ihan hyvin. Heräsin ihan levänneenä. Söin neljä voileipäkeksiä ilman rasvaa ja join kupin kahvia, jonka makeutin ’Hermesetas’  nimisellä makeutusaineella.

Koululla oli aamuhartaus 3-4 luokkalaisille. Lauloimme adventtivirttä ’Tiellä ken vaeltaa’.  Säkeistöjen väliin kerroin kommentteja nöyryydestä ja pienenä olemisen iloista. Lapset olivat asiallisesti ja mukana hommassa.

 

Virastossa meillä oli neuvottelu Karjalohjan kirkonmäen rakennusten lämmityssuunnitelmista ja  järjestelmän muuttamisesta maalämpöön vuonna 2004. Olin palaverissa tietämykseni äärirajoilla ja melko paljon myös metsässä, koska teologisessa tiedekunnassa meillä ei aikanaan ollut ollenkaan insinöörikoulutusta eikä pienintäkään oppimäärää LV-, sähkö- tai rakennesuunnittelusta. Palaveri meni hyvin. Ainakin paikalla olleet rakennusalan asiantuntijat hymyilivät paljon. Varsinkin, kun minä olin äänessä.

 

Puoliltapäivin pidin virsivartin, joka kuuluu vanhustentaloissa ja kirkossa.

Lauloimme jo adventin virsiä ja tekstiksi luin Jesajaa sekä vanhaa kunnon Spurgeonia.

 

Työntekijäkokouksessa katsoimme kaksi viikkoa eteenpäin karttaharjoituksenomaisesti. Joululta alkaa näyttää. Kommentoimme myös rakentavassa hengessä tapaamista seurakunnan luottamushenkilöiden kera viime viikolta ja talousarviopalaveria.  Meillä on ihan aktiivinen seurakunta.

 

Iltapäivällä olin kotikäynnillä. Tuntui hyvältä istua alas ja jutella. Kuulla jaksamisia ja juoda kahvia. ’Maa on niin kaunis’ ja Isä meidän –rukous yhteen ääneen… Näin tutulla tavalla päätimme rentouttavan tapaamisen.

 

Kotona tein kirkolliset ilmoitukset lehtiä varten ja myöhässä olevan loma-anomukseni. Lapset olivat laittaneet ruokaa: riisiä ja kanaa. Malle-kulta on vielä koulussa. Illalla tulee ’Ilman johtolankaa’ ja Seitsemän uutiset’. Mikäpä tässä.

 

Tällaista lukisi toiminnallisessa päiväkirjassani yhden päivän kohdalla, jos sellaista pitäisin, vaan enpä pidä. Tämän kuitenkin lättäsen nyt tuonne kotisivuille sinua varten. Ihan vaan huvikseni. Nyt uutisille.

 

Jeesus kanssasi, ystävä!

 

***************************

 

Tanssi - Light Effect

 

Kirkkotanssi kuulostaa näin lestadiolaispapin ajattelussa melko vieraalta ja

sopimattomalta. Johtuuko se lapsuudesta, kun sanavarastossa sana ’tanssi’ oli jo syntiä. Pikkusisareni eivät 4 - 5 -vuotiaina koskaan tanssineet ilosta. He ’hyppivät’. Näin opimme sanomaan, me vanhemmat sisarukset. Ja sana ’tanssi’ toi sitten aina mieleen kevytmielisen matkanteon kohti kadotusta.

 

Mutta mistä se tanssin paha kaiku oikein tuli? Varmaankin Raamatusta ja Johannes Kastajan kohtalosta. Nuoren tytön kevytmielinen tanssi kun vei Johannekselta pään. Suomen jöröjukkamiesten tanssikulttuuri on tietysti se toinen pahan perusta. Latotansseilla ja muilla karkeloilla on ollut yleensä huonot seuraukset. Viina sai miehiin rohkeutta hakea tyttöjä tanssiin. Ja vauhti ei tahtonut pysähtyä pelkkään tanssin. Itsekin muistan nuorena jumalattomana kollina, että tanssi oli minulle pelkkä välivaihe päästä sänkyyn. Eli tanssi-sanalla on minulle - kotiin palanneelle tuhlaajapojalle - jos monelle muullekin uskovalle syystä huono maine.

 

Nyt pyysin Adventtimessuun tanssiryhmän ’Light Effect’. Tuo Helsingin seudun lukiolaistyttöjen ryhmä tanssi ja kertoi esitysten lomassa uskostaan Jeesukseen. Taitoa ja nuoruuden intoa. Esitys oli julistusta parhaimmillaan uskosta, joka on iloinen asia. Niin iloinen, että se näkyi ulospäin jokaiselle. Ja messun yhteydessä tanssi oli erityisesti paikallaan, koska meidän luterilainen messu on joka viikko täynnä virsiä, rukouksia ja sanoja ilosta. Ja hyvin, hyvin usein sitä saa olla mahtava mielikuvitus ennen kuin sen ilon tunnistaa vanhojen virsien synkistä sävelistä, papin monotonisesta puheesta ja kirkkokansan jähmettyneestä olemuksesta. Eli ’Light Effectillä’ oli hyvä kristillinen vaikutus meidän seurakuntaamme ja messuun. Ovat tervetulleita toistekin.

 

Kuningas Daavid tanssi keskellä raittia Pyhän Hengen vaikutuksesta pappien ja kaupunkilaisten kanssa: ”Pelkkä pellavakasukka yllään hän tanssi rajusti Herran edessä. Daavid ja koko Israelin heimo saattoivat Herran arkkua, ja riemu raikui ja torvet soivat. Kun Herran arkku oli tulossa Daavidin kaupunkiin, Saulin tytär Mikal katseli ikkunasta. Nähdessään kuningas Daavidin hyppivän ja tanssivan Herran edessä Mikal halveksi häntä mielessään.” (2. Sam 6:14-16)

 

Meidän esikoislestadiolaisten seuroissa olen nähnyt spontaaneja tanssiesityksiä jo lapsuudesta asti. Näitä on vain kutsuttu sanalla ’liikutukset’.

 

Eli tanssi on mielestäni ehdottomasti jees, kun sen oikein oivaltaa. Puhun nyt kirkkotanssista. En Kummelien ’Riverdance Chippendale’ -esityksestä, mikä on kylläkin mainio. Erityisesti soolotanssija Heikki Vihisen osuus.

 

Hyvää Adventtiaikaa. Valoisaa ja iloista uskon täyttämää viikkoa.

 

Jeesus kanssasi, ystävä

 

 

                                   ******************************

 

Ystäväni Eero Halme

 

Hei Eero. Hyvää Adventti- ja Jouluaikaa Sinulle. Tänään olen ajatellut sinua paljon ja sitä kaikkea, mitä olet merkinnyt minulle kristittynä, saarnaajana ja pappina.  Ennen kaikkea juuri lestadiolaissaarnaajana. Minulla, kuten varmasti monella muullakin lestadiolaisella, on monenlaisia traumoja ja vammoja lestadiolaisuuden pimeistä puolista: toisten kristittyjen tuomitsemisesta, lakihenkisyydestä ja synkän elämän ihannoinnista. Monet lapsuuteni pelot johtuvat lestadiolaisesta herätysliikkeestä.

 

Mieleni täytettiin asioilla, jotka olivat syntiä ja väärin. Kieltoja ja käskyjä ilman ilon ja vapauden häivääkään. Sitä oli lestadiolaisuus aikanaan Lappeenrannassa ja meidän elämänpiirissämme. Ja vielä kun olimme ’rajatapauksia’, niin se teki homman vaikeaksi. Meillä oli nimittäin televisio. Aaro-vaarin käydessä vierailulla TV oli ensin komerossa, myöhemmin liinalla peitettynä olohuoneessa! Minulle kuusi – kahdeksanvuotiaalle sen synnillisyys ei oikein kirkastunut, mutta jotenkin opin sen avulla valehtelemaan.

Vaari kysyi kerran: ’Mitä sinä Heikki katsot siitä televisiosta?’

Vastasin: ’Ajankohtaisohjelmia ja uutisia!’

Koulun ekaluokkalainenko katsoisi uutisia!

Oletin sen kuitenkin  olevan saarnaajavaaria miellyttävä vastaus.

Myös se uskontunnustaminen oli pienelle lapselle vaikeaa. Piti sanoa rohkeasti ’olen lestadiolainen!’ Ei opetettu kertomaan kysyttäessä, että ’rakastan Jumalaa, rakastan Jeesusta tai haluan elää nyt ja kerran Taivaassa…’

’Olen lestadiolainen’ oli ihan käsittämätön uskontunnustus lapselle –ainakin minulle. Ja sitä ei kovin laajalle viitsinyt huudella.

 

Kuitenkin, kun nyt aikuisena mietin elämääni ja uskoani, niin olen ylpeä lestadiolaisuudestani, koska ymmärrän ja näen herätysliikkeen, Laestadiuksen ja näitten vanhojen saarnaajien uskon suuruuden vuosisatojen takaa. Siinä oli iloa ja vapautumisen riemua, uskoa Jeesukseen ja Jumalan armoon.

Sinä Eero olet ollut minulle tärkeä hengellinen kasvattaja ja uskonsankari. Jo nuoruudestani muistan, että sinun saarnasi eivät pelottaneet eivätkä säikytelleet tällaista heikkoa ihmistä, vaan rohkaisivat. Sinulla on se Jumalan lahja puhua armon ja rakkauden sanaa. Sitä kutsumusta sanotaan evankeliumin julistamiseksi. Ja tästä olen sinulle aina kiitollinen.

 

Nyt aikuisiällä mieleeni on jäänyt yhden yhteisen Inkerin saarnareissumme päätös: Olimme jo takaisin Suomessa ja Askartien maisemissa. Siinä kadulla halasit,  sanoit pyytämättä ja kehottamatta, kun erosimme:

’Usko Heikki itsesi rohkeasti Jumalan lapseksi juuri tuollaisena kuin olet!’

Harvoin, hyvin harvoin sitä pappi kuulee tällaisia tarpeellisia rohkaisun sanoja uskosta ja elämästä. Ja minulle suuri erityismerkitys oli siinä, kun nuo sanat sanoi hengellisen kotini, lestadiolaisuuden,  ykkössaarnaaja.  Tuo rohkaisun sanasi opetti minua rakastamaan lestadiolaisuutta ryppyineen ja tahroineen.

 

Sinulle Eero - ja vaimollesi Anskulle myös - oikein hyvää Jumalan siunaamaa Adventti- ja Jouluaikaa.

Uskokaa rohkeasti itsenne armosta pelastetuiksi Jumalan lapsiksi. Jeesus on mahtava ystävä ja vierellä kulkija tänään, huomenna, aina.

Nähdään ja tavataan toisiamme aina täällä (maan päällä) ja siellä (Taivaassa tietty).

 

 

 

Karjalohjan Pappilassa 4.12.03

Terveisin Heikki Linnavirta

 

 

 

(Ystäväni Eero Halme on pastori, esikoislestadiolainen saarnaaja ja lähetysmies, joka on nähnyt paljon vaivaa niin Suomen kuin Inkerin luterilaisten kirkkojen hyväksi vuosikymmenten ajan.)

 

                             *****************

 

Hesarin yleisönosastolle

(kuka sinne viitsii kirjoittaa?)

 

 

Presidentin rukouspäiväjulistuksesta

 

Kuukausitolkulla maan poliittinen kerma on veivannut rukouspäiväjulistuksesta!

Tahtoessaan niin presidentit kuin pienemmätkin kihot voivat julistaa ja kertoa uskostaan ja arvoistaan ilman joutavanpäiväisiä julistuksiakin. Kirkko ja muutamat kellokkaat ovat itkeneet, että vuosisatojen kristillinen perinne katkeaa. Entä sitten? Ei tuo rukouspäiväjulistusperinne ketään pelasta tai kadota. Valtiolla on tärkeämpääkin tekemistä kuin olla joku perinneyhdistys.

Kristinuskon Jumalan (isolla J:llä) siunaamaa Joulunaikaa, Taivaan Isän turvatakuita ja jäitä hattuun.

 

(HS:n 11.12.03 uutisen johdosta)

 

Kirkkojärjestys saa väistyä surun ja ahdistuksen tieltä

Viittaan kirjoitukseen hautaan siunaamisesta (HS 4. 2.). Kuolema on rankka juttu. Se tekee meistä kaikista avuttomia pieniä ihmisiä. Kristillinen kirkko on sitoutunut rakastamaan ja välittämään Kristuksen anteeksiantoa. Kun minulta tulee joku kirkosta eronneen äiti, isä tai lähiomainen pyytämään palvelusta, hautaan siunaamisen toimittamista, niin kyllä rakkauden käsky velvoittaa minua rakastamaan ja palvelemaan.

Kun ihmisellä on iso ahdistus ja suru, niin kyllä siinä Kirkkojärjestys, oma suuttumus ja pyhä viha saa väistyä. Nöyryys on hyve myös meille papeille ja kirkon hurskaille luottamushenkilöille.
     

(Hesari su 8.2.04)

 

                                            *******************************

 

Missä Taivas tänään?

 

Olen ihastellut elämää viime kuukausina hyvin paljon. Olen saanut elää päiviä ja viikkoja ilman kuolemanpelkoa. Kivutkin ovat olleet lieviä ja tunnistettavia selkä- ja munuaiskipuja. Olen ollut terve kuin ’vain aavistuksen raihnainen pukki’.

 

Silti kipu on edelleen outo juttu. Heti, kun ruumiin kivut ovat normaalia kovempaa kolotusta, jotakin uudempaa ja oudompaa, niin sitä tulee levottomaksi. Sitä joutuu taistelemaan tosissaan, ettei vanha kunnon angsti nouse pintaan.

 

Olen joutunut muistuttamaan itseäni useamman kerran, että jokainen kipu, kolotus ja vaiva ovat Jumalan sallimaa. Ja toisaalta olen huomannut, että jokainen kipu ja koettelemus vie minua aina vain lähemmäs Jumalaa. Joudun ja saan huomata: Kun normaali elämänmeno järkkyy, niin Jumala jää jäljelle. Hän pysyy lähellä. Hän tulee entistä todellisemmaksi ja rakkaammaksi.

 

Eli ruumiini ja sieluni koettelemusten kautta Jumala puhuu tänään vahvasti ja uskoani vahvistaen. Hän ei katoa, ei menetä voimaansa, ei luovu minusta. Enkä minä Hänestä.

 

Kiitos siis Jeesus kivuista ja vaikeista ihmissuhteista. Kiitos, Jeesus, ystävistä, jotka ovat lähellä. Kiitos ystävästä, joka on ottanut etäisyyttä. Kaikki tapahtuu elämässäni Sinun tahtosi ja hyvän suunnitelmasi mukaan! Kiitos Jeesus Taivaasta. Sehän on tässä ja nyt.

 

Valoisaa Joulunaikaa veljeni ja sisareni Kristuksessa!

 

 

                                   ********************

 

Hetki kerrallaan

 

”Tämä taistelu, Herra! Auta minua, varjele minut pahalta äkkikuolemalta, varjele, etten haavoitu, varjele, etten joudu  vangiksi. Auta Herra tämä hetki, tämä taistelu!” Kuvittelen ja oletan, ettei keskellä taistelua olleet sotilaat ehtineet, eivätkä edes uskaltaneet miettiä huomista, tulevaisuutta, elämää joskus rauhan aikana… Oli vain ohikiitävä hetki, jolloin oli taisteltava, pelättävä ja toivottava, että Jumala varjelisi. Kun sitten tuli pieni tauko, niin sitä vaan oli mitään ajattelematta, hengitti syvään, koitti saada vähän kerättyä voimia ja mielessä kiiti ajatus: ”Nyt on tauko, hyvä. Saan levätä. Olen vielä hengissä.”

 

Sodassa joutui tekemään paljon asioita, jotka ovat väärin, joista tuli paha olo ja paha omatunto. Olen jutellut muutamien veteraanien kanssa, jotka tekivät väärin vihollisilleen suuttumuksesta, väsymyksestä tai pelosta johtuen.

Eräs ystäväni kertoi, kuinka joutui jättämään haavoittuneita tovereitaan vihollisen käsiin. Ja myöhemmin, kun rintamalinja velloi taas toiseen suuntaan,  niin nämä haavoittuneet sotilastoverit löydettiin ammuttuina.

 

Sodassa kertyy paljon anteeksipyydettävää Jumalalta, vaikka kuinka on oikeutettu sota ja välttämätön isänmaan puolustus kyseessä. Tuo edellä mainitsemani upseeri, joka joutui jättämään haavoittuneita viholliselle, kyseli minulta

usean kerran kirjeitse ja kasvotusten:  ”Voinko saada anteeksi tuon tekoni?” Ja vielä hän kyseli laajemmin: ”Voiko Jumala antaa minulle anteeksi ne kaikki kauheudet, joita sodassa jouduin isänmaan puolesta tekemään? Vastaanko niistä itse vai esivalta?” Se esivallan vastaaminen ei oikein tuonut rauhaa veteraaniystävälleni - ja se oli hyvä!

 

Päivä kerrallaan on Jeesuksen seuraajan tapa elää. Se merkitsee tänä Joulun aikana elämistä yhtä lähellä Jumalaa kuin silloin, kun elämä oli niin hiuskarvan varassa, ettei osannut muuta kuin rukoilla ja taistella: huutaa Jumalan apua ja taistella ylivoimaista vihollista vastaan.  Hetki ja päivä kerrallaan eläminen merkitsee uskoa ja rehellisyyttä. Uskoa siihen, että Jumalan anteeksianto ja armahdus koskee jokaista pahaa tekoa, laiminlyöntiä, syntiä ja erehdystä. Edellytys on kuitenkin rehellinen tunnustaminen: ”Herra, anna anteeksi. Tein paljon väärin sodassa, tänäänkin minulla on anteeksipyydettävää. Paljon kateutta, katkeruutta ja pahuutta on sydämessäni. Herra, armahda minua, puhdista minut kaikesta synnistä!”

 

Kun tunnustamme rehellisesti  pahuutemme ja heikkoutemme ilman selittelyjä Jumalalle, niin Hän aivan varmasti armahtaa, antaa anteeksi ja puhdistaa meidät pahasta omastatunnosta, syyllisyyden taakasta ja levottomuudesta. Tilalle Hän antaa rauhan – Jumalan rauhan, joka takaa meille paikan Taivaassa!

Ajattele, mihin Jumala on sotilaat ja mahtavat sotajoukot tarkoittanut: ”Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. ”(Luukas 2:13-14)

 

Jeesus kanssasi, ystävä. Usko rohkeasti kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja Hänen kalliin sovintoverensä voimassa. Ole hyvässä turvassa. Jumala rakastaa sinua.

Jouluterveisin päivä vain ja hetki kerrallansa.  

 

Veteraanien Joululehden kirjoitus  - 03

 

 

                                            *****************************

 

 

Maa on niin kaunis, kirkas Luojan Taivas

 

Tuo pyhiinvaeltajien laulu on täynnä muistoja siirtolaispapin vuosilta Ruotsissa. ’Maa on niin kaunis, kirkas Luojan Taivas…’ Sitä laulettiin pääministeri Olof Palmen hautajaisissa 1986. Tuolloin viimeistään rakastuin Ruotsiin ja kansaan, joka osaa elää ja kokea asioita yhdessä: ilojen lisäksi myös surua, ahdistusta ja vaikeita aikoja.

 

Karjalohjan seurakunta saa kiittää yhdestä perinteestään pääministeri Olof Palmea. Olemme vasta n. viidentoista vuoden ajan uskaltaneet tehdä asiaankuuluvan kunniakäynnin Suomen lipun kanssa myös vuoden 1918 hautamuistomerkille, niin Kaatuneitten muistopäivänä kuin Itsenäisyyspäivänä. Kun tällainen maalaispappi päättää Karjalohjalla paljosta, niin Punaisten haudalla olemme laulaneet täydestä sydämestä vuosi vuoden perään kristillistä laulua, joka liittyy Ruotsin työväen suuren miehen kuolemaan ja hautajaisiin.

 

”Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas.
Ihana on sielujen toiviotie;
maailman kautta kuljemme laulain,
taivasta kohti matka vie.

 

Kiitävi aika, vierähtävät vuodet,
miespolvet vaipuvat unholaan.
Kirkasna aina sielujen laulun
taivainen sointu säilyy vaan.

 

Enkelit ensin paimenille lauloi.
Sielusta sieluhun kaiku soi:
Kunnia Herran, maassa nyt rauha,
kun Jeesus meille armon toi.” (Virsi 30)

 

Olemme vielä sovinnosta kaukana tällä kylällä. On monia karjalohjalaisia, jotka eivät tule tuolle hautamuistomerkille. Kuitenkin joka vuosi joku uusi rohkea ja ’Isä meidän’  -rukouksen sisäistävä liittyy joukkoon!  Vanhat haavat arpeutuvat, Jumalan armo tulee ymmärretyksi ja uskolla vastaanotetuksi. Opimme kokemaan ja elämään yhä useampia asioita yhdessä: veljinä ja sisarina Kristuksessa. Jopa ruotsalaisilta voimme siis oppia jotakin. Se kyllä rassaa ylpeyttämme.

 

Rakas Ystävä. Me suomalaiset, ruotsalaiset, me kaikki maailman kansat… olemme saaneet paljon anteeksi. Meidät on täydellisesti armahdettu ja ostettu Elämälle kalliista hinnasta. Jeesus, Jumalan Poika, Rauhan ruhtinas, kuoli ristillä meidän edestämme. Saakoon Jumala muuttaa ja uudistaa meitä tänä Joulunaikana.

 ”Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas. Ihana on sielujen toiviotie; maailman kautta kuljemme laulain, taivasta kohti matka vie. ..Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi.”

 

Jeesus kanssasi, ystävä.       terveisin Heikki Linnavirta Karjalohjan kirkkoherra,

         Köping - Arboga rovastikunnan  siirtolaispappi 1982 – 1986

 

              

********************

 

Jumalan Sana ja tyhjäpäitten murre

 

Viime vuosina on ollut muodissa kirjoittaa tai kääntää Uutta Testamenttia, sen osia ( esim. Jouluevankeliumi) ja Katekismusta eri murteilla. Tällainen murrehölmöily kertoo siitä, kuinka Suomen kirkko on trendikäs ja hyväksytty. Tuntuu kivalta saada tai antaa lahjaksi joku Evankeliumin osa vaikka savoksi. Voi hyvä tavaton!

Murrekatekismusten ja Raamatun tekstien vääntelijät taas ovat osoittaneet oman sivistymättömyytensä ja tajuttomuutensa pyhän suhteen. Heille Raamattu on yksi kirja tuhansien kirjojen joukossa. Jumalan Sana on jonkun sortin vitsi ja vääntelyn kohde. Voi typeryksiä!

 

Raamattu on Jumalan Sanaa. Se varoittaa, neuvoo, rohkaisee, ohjaa, herättelee ja ennen kaikkea synnyttää uskoa Jeesukseen, meidän Vapahtajaamme ja syntiemme sovittajaan. Ei Raamattu ole mikään vitsi tai murrekasku. Ei Katekismuskaan ole ihan mikä tahansa kirja, vaikka onkin nykyään vähän laimennettu teos. Kyllä siinäkin on pohjana Raamattu ja kirkon oppi.

 

Sydämen sivistys on toisille lahjaa. Toiset joutuvat opettelemaan sivistystä. Yhtäkaikki tärkeä osa kaikkien suomalaisten sivistystä on erottaa pyhä maallisesta, arvokas sekundasta, kauneus ja puhtaus ruman keskeltä.

 

Rakas Ystävä. Lue Jumalan Sanaa omalla äidinkielelläsi, kunnioita tuota tekstiä, jossa kuulet Jumalan puhuvan. Vältä kyynisyyttä ja arkisuutta. Jumala on Rakkaus ja Jumala on Pyhä. Jätä murreharrastukset puhekieleen ja paikallislehtien pakinapalstoille. Näin on hyvä.

 

Jeesus kanssasi, ystävä!

 

                                   ***************************

 

 

Yksi sacherleivos, kiitos! 

 

Vuosikymmenet olen käynyt sunnuntaisin aina silloin tällöin Helsingin Tuomasmessussa. Tuo jumalanpalvelus on minulle se hoitavin paikka. Oman seurakunnan messu Karjalohjalla on rukiinen leipä ja jaksamiseni ydin, mutta Tuomasmessu on hengellinen sacherleivos. Se on ekstrahyvää. Sitä ilman tulisin toimeen, mutta kun Jumala jakaa monenlaisia herkkuja lapsilleen, niin minulle siunaantuu hetkiä Helsingin Tuomasmessussa.

 

Kun vuodesta toiseen moikkailen kaikkia tuttuja karjalohjalaisia - kun tunnen kaikki lampaani ääntä myöten, niin on lepoa päästä Helsingin jumalanpalvelukseen.

Unohdun ja katoan suuren kirkkokansan joukkoon. Samaistun helposti Mustanaamioksi.  ”Kun Mustanaamio menee kaupunkiin, hän on kuin kuka tahansa meistä”. (Vanha viidakon sanonta). Saan laulaa sydämeni kyllyydestä, saan itkeä surujani ja ahdistustani pois, kirjoitella esirukouspyyntöjä, tervehtiä rauhantervehdyksellä tuntemattomia. Ehtoollisella koen oman pienuuteni ja tunnen, kuinka Jumala hoitaa, lohduttaa ja uudistaa iloon asti.

 

Saan olla kirkkokansaa. Sitä se on! Saan olla sataprosenttisesti seurakuntalainen: en pappi, en kirkkoherra, en kylähullu, vaan hyvänharmaa seurakuntalainen muitten joukossa.

 

Olen usein miettinyt, minkälainen akku tai paristo on kristityllä, joka käy kirkossa vain muutaman kerran vuodessa. Vain muutama tankkauspaikka seurakunnan keskellä koko vuoden aikana. Ei siinä kyllä riitä edes Duracell-paristot. Tällainen veli tai sisar on varmasti aliravittu ja onneton. Ja luulee kaiketi, että niin kuuluukin olla? Voi hyvä Isä.

 

Kiitos, Jeesus, rukiisesta leivästä Karjalohjan messuissa, suurkiitos myös minulle herkkusuulle tarpeellisesta sacherleivoksesta - Tuomasmessusta. Herra ohjaa kaikkia maailman lapsia kristillisiin kirkkoihin, tankkauspaikoille. Auta meitä ihmispoloisia löytämään jumalanpalveluksista voimaa, iloa, lepoa, rohkeutta, ystävyyttä, rakkautta, anteeksiantoa…kaikkia hyviä lahjojasi. Auta meitä näkemään usko Sinuun elämämme suurena rakkautena, johon arjen yhteyden lisäksi kuuluu ehdottomasti myös juhla-ajat: messut ja kirkot seurakunnan keskellä. Aamen.

 

 

Heikki linnavirta, Karjalohjan kirkkoherra  ja kondiittori h.c.

 

(Länsi-Uusimaa 3.1.04)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

************************

 

Aamurukousta 1.

 

Jeesus. Kiitos tästä päivästä ja iltapäivän hetkestä.

Kiitos perheestäni, siunauksestasi ja uskon lahjasta.

Kiitos, kun opetat minua koko ajan ja saan kasvaa uskossa.

Kärsimyksen tuli…Sinä olet kaikessa mukana, että kestän

ja jaksan ilon ja rauhan kanssa. Ja kuolema ja sairaus…

Nekin osaan ja jaksan Sinun kanssasi. Kiitos, kun olet Henkesi

kanssa läsnä nyt. Ja aina, kun nykyhetki on voimassa.

 

Jeesus. Tuo pelottomuus ihmisten kanssa.

Vapaus olla oma itseni. Kiitos, kun opin sitäkin

ja muistan ja palaan siihen rauhan keskukseen:

Sinä tässä olet ja sanot: ”Älä pelkää, Heka.

Ole rauhassa ja aito.  Minä rakastan Sinua

Sinä olet minun rakas lapseni ja ystäväni. Ota rennosti.

Kaikki on hyvin. Olen pelastanut sinut täydellisesti ja

sana täydellinen: se on paljon. ”

 

Jeesus. Päivät edessäpäin, koko tulevaisuuteni. Sitä mukaa,

kun niitä päiviä annat ja ihmisiä ja tehtäviä johdatat tielleni;

kaikki, mitä kohtaan tässä ja tulevassa elämässä, kohtaan Jeesus,

Sinun kanssasi. Kiitos Jeesus siitä. Tulevaisuus on Sinun kädessäsi:

minun, perheeni, seurakuntasi Karjalohjalla, kirkon ja koko

maailman. Sinun kädessäsi aina. Kiitos siitä, Herra.

 

Ja Jeesus. Sinä tiedät, kuinka itsekeskeinen ja kateellinen ja

heikko olen. Kiitos, että Sinä uudistat, korjaat, perkaat, neuvot 

ja muutat. Ja kaikessa työssäsi ja toimissasi Sinä samalla ja

ennen kaikkea rakastat ja välität ja pidät minua ystävänäsi.

Näin uskon ja luen Raamatusta. Kiitos siitä Jeesus.

Sinä tunnet  minut ja ihailet ja rakastat minua. Kiitos Jeesus,

kiitos kaikesta ja kaiken aikaa. Jeesus,

Sinä olet minulle rakas. Aamen.

 

 

                                   ************************

 

Eroa kirkosta – säästät rahaa!

 

Vuosi on vaihtunut ja meidänkin pienessä Karjalohjan seurakunnassa kaksitoista henkilöä alkoivat säästämään. Trendi on usean kohdalla sama kuin Helsingissä. Perheen finanssinero eroaa kirkosta. Puolisoista toinen ja lapset jäävät kirkkoon. Jotakin etuja tuolla saadaan: päiväkerhopaikka, rippikoulu ja pienen kylän ’kirkkoon kuuluvan status’ säilyy. Ja rahaa säästyy perheen uutta termoskannua ja puutarhakalustoa varten.

 

On aina huoli, kun seurakuntayhteys särkyy ja joku haistattaa pitkän paskan koko kirkolla. Onhan tämä kuitenkin meistä raadollisista papeista ja monista tuomitsevan hurskaista maallikoista huolimatta Kristuksen kirkko.

Hyvin, hyvin uhmakkaita nuo kirkosta eroavat.

 

Mutta entäpä, jos usko vain loppuu ja katoaa?

Siihen taas minä en usko. Jos Jeesus on antanut uskon lahjaksi ja luvannut kulkea rinnalla ajasta ikuisuuteen joka päivä ja hetki, niin mihin se usko voisi kadota?

Pikemminkin kysymys on reppanoitten lankeemuksesta ja hätähuudosta.

Jokainen meistä on mahdollinen repsahtaja. Armon varassa me kuulumme kirkkoon.

 

Kiusaus olisi syyttää ja haukkua pataluhaksi kaikki kirkosta eronneet ja uskoa väheksyvät, mutta se ei ole Jeesuksen mielen mukaista. Koska haluan nyt vastoin lihallista mieltäni ajatella Jeesuksen Hengessä, niin tämä on tapa saada eksyneet kotiin: Nyt on jatkuvan esirukouksen aika, nyt on uskosta osattomien rakastamisen paikka. Seurakunta voi messuissa yhteisesti rukoilla sitoutuen ja pitkäjännitteisesti eksyneiden ja kadonneitten puolesta.

 

Tätä me aiomme tehdä tänä vuonna Karjalohjalla. Rohkaista ihmisiä palaamaan Isän Kotiin, rohkaista heitä kääntymään Jeesuksen puoleen, rohkaista heitä tulemaan maalaisten matalakirkolliseen Messuun. Siellä on aina paikalla tavallisia syntisiä, mutta aina on myös paikalla Jumala itse: Sanassa, virsissä ja ennen muuta Pyhässä Ehtoollisessa.

 

Rakas ystävä. Jos sinä olet ajautunut pois kirkosta, niin sanon kaikella Jumalan rakkaudella: Kristuksen kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Kirkko on

Jeesuksen perustama yhteisö. Se on Jumalan valtakunta maan päällä. Sen sisällä

saat etsiä ja löytää, saat olla heikon uskosi kanssa ja itkeä ja purkaa sydäntäsi. Siellä saat kokea myös rauhaa ja iloa. Ja kirkon keskeltä kerran saavutat lopullisen päämäärän: täydellisen terveyden, loppumattoman ilon, täyden rauhan ja pelottomuuden. Tuo on jo Taivasta, mutta se saavutetaan taivastiellä,

seurakunnassa, Jeesuksen askelissa. Tule Kotiin, ystävä. Jeesus rakastaa Sinua.

Sinä olet arvokas Jumalan ihme!

 

 

                                   ***********************

 

Aamurukousta 2.

 

Huomenta, rakas Jeesus. Kiitos Oswald

Chambersin teksteistä. Ota tämä päivä haltuusi.

Kiitos viime yöstä, unesta ja levosta.

Kiitos, kun olen taas sovussa maailman kanssa.

En kanna kaunaa kenellekään. En inhoa,

enkä kateile ketään.

Herra, anteeksi lyhyt pinnani ja kiukun purkaukset!

Ei niissä ole mitään hienoa. Tiedät, että

haluaisin olla seesteinen, tasapainoinen ja rauhan

täyttämä, kuin Michelin-ukko.

Mutta kun olen tällainen sähikäinen.

 

Kiitos, että opin kuitenkin uutta ja ennen

kaikkea saan päivittäin tehdä parannusta,

myös luonteeni heikkouksista ja vioista.

Niitähän riittää.

 

Jeesus. Sinä olet minulle rakas. Kiitos,

kun et tuomitse minua, vaan

rakastat tällaista outoa tyyppiä.

Herra, Siunaa rakkaani: Malle ja lapset.

Seurakuntasi Karjalohjalla. Kiinan kristityt ja muut,

jotka kärsivät uskonsa tähden.

 

Siunaa Israelia, EU:ta, USA:ta, muslimimaita ja

kristillistä lähetystyötä. Herra, anna voimia ja työniloa

uudelle Espoon piispalle Mikko Heikalle, ja niille

työkavereille tuomiokapituliin uskoa ja kristillistä näkyä!

Siunaa presidenttiä, maan ja kunnan kaikkia päättäjiä.

Siunaa ja  pidä huolta ystävä -Tarjasta perheineen.

Herra. Kiitos, kun pidät huolta ja näet asiat oikeasta

perspektiivistä. Anna minullekin tuota näkyä ja uskoa.

Kiitos Jeesus.

 

Ja Kiitos Jeesus, kun meillä on ihan

kahdenkeskisiä asioita, jotka eivät kuulu

kenellekään muulle. Kiitos, kun saan olla Sinulle oma

itseni kaikkine tunteineni ja mielialanmuutoksineni.

Kiitos, kun tunnet minut läpikotaisin ja silti rakastat. Ehdoitta.

Kiitos Jeesus. Aamen.

 

 

                                   ******************

 

 

Olen oma itseni

 

Kun kaikki ovat kuulolla, minä oikaisen selkäni ja laulan. Kasvan jatkuvasti ihmisenä. Nousen  uudelle tasolle. Ymmärrän erilaisuutta. Mikään vieras ei minua pelota eikä hämmästytä. Osaan rakastaa ihmistä ja rakastun helposti. Myös häntä rakastan, joka ei rakasta takaisin.

 

Tuntuu hyvältä olla sairasvuoteen vierellä. Pidän veljeä tai sisarta kädestä. Silitän hiuksia, hyräilen ja rukoilen hiljaa mielessäni. Tarvittaessa  rukoilen ääneen ja puhun kauniita sanoja Jeesuksesta. Mihinkään ei ole pakkoa eikä velvollisuutta. Minun ei tarvitse rakastaa. Minun ei tarvitse puhua Jumalasta, ei Taivaasta eikä Jeesuksesta. Olen oma itseni.

 

Minulta näyttää vieneen lähes viisikymmentä vuotta päästäkseni tähän vapauteen. Näin on hyvä, koska vasta tässä elämäni vaiheessa kestän vapauteni

ja kaiken yksinkertaisuuden. Lapsuuden pelot olen voittanut lopullisesti. Nuoruuden itsetarkkailu on jäänyt taakse. Ei minusta James Deania tule. Ammatin ja aseman tuoma ylpeys on muuttunut hymyksi peilin edessä: ihan hyvä ihmiseksi olen.

On hyvä vuosi ja päivä katsoa rohkeasti ja luottavaisesti eteenpäin.

Huominen saa tulla.

 

” Ei ole totta vain se että, rakkaus kestää iäti, totta on sekin, että sen heräämiseen riittää joskus sekunti.”  (Nouwen: Särkymisen viisaus)

 

                                   ***********************

 

Rukousta ja inventaariota lähes täysillä

 

Herra, missä mennään tänään? Sisälläni on täynnä masennusta ja pahaa mieltä.

Äsken luulin selvinneeni ja jaksavani.  Nyt olen taas lyöty. Koen kaikkien vihaavan ja inhoavan minua. Kaikki ovat minua vastaan. Pieniä harmeja, jotka kasvavat yhtäkkiä

vuoren korkuisiksi. Haluaisin vain luovuttaa ja matkustaa pois.

En pääse irti katkeruuden ja kärsimieni vastoinkäymisten taakasta. Mietin ja murehdin. Käyn keskusteluja mielessäni.  Taistelen kaikkia vastaan  ja joka suuntaan.  Ja olen niin yksin, vaikka minulla on rakastava perhe ympärilläni.

 

Mitä sitten olen kokenut vuoden aikana? (Lista 1) 

 

Murheen ja vastoinkäymisten syitä…  Päällimmäisenä tietysti ystäväni Tarjan vaikeneminen. En osannut olla ystävä enkä löytänyt uutta ihmistä elämääni, jolle olisin saanut puhua!  Kuolemaa ja sairautta. Biggen sairaus ja kuolema,

Sirkan sairastelu. Mallen ’läheltä piti’ - taudit.  Sukujuhlien järjestelyjen tuoma viha sukua ja erityisesti muutamia tolloja kohtaan. Kunnan vastoinkäymiset: Totuuskomission tuoma riepottelu, panettelu ja haistattelu. Erot luottamustoimista, niin maallisista kuin kirkollisista. Hakeminen Nummelle, peruminen.

Asunnon hakeminen Lohjalta ja asian peruuntuminen.

Isot työyhteisön ongelmat Karjalohjan seurakunnassa.  Puheet ja panettelut vuosien aikana selkäni takana. Se satutti ja satuttaa vieläkin. Kuinka joku voi inhota ja olla minulle ilkeä!

Sammatin seurakunnan selvitystyö ja pettymys sen yhden piispan käytökseen.

 

Tuntuu kuin kaikki, mitä yritin ja tein, olisi mennyt mönkään viime vuonna! Huono ja surullinen vuosi? Ainakin tapahtui.

 

Mitä hyvää  saman vuoden aikana? (Lista 2)

 

Tarjan ystävyys kesti minkä kesti. Mallen parantuminen ja rakkaus aina vaan.

Sirkan parantuminen. Biggen kotiin pääsy Taivaaseen. Sain sählätä ja päteä Sammatissa. Saimme uuden hyvän talouspäällikön.

Ja ystäviä ja tukea minulla on ollut – sittenkin.

Kunnassa minulla on edelleen vaikutusmahdollisuuksia ainakin kärttyisänä pappina ja marmattajana.

Olen saanut olla terve ja olen laihtunut toistakymmentä kiloa.

Olen voittanut kuolemanpelkoni, vaikka joskus edelleen säikähtelen.

Olen myös saanut julkista tunnustusta monissa töissä. Tämä hivelee ylpeyttäni, vaikka

nöyryydellä brassailen usein.

 

Summa summarum

 

Jeesus. Tässä olen. Hoida ja uudista Pyhän Henkesi kautta.

Ota nämä listat ja polta ensimmäinen ja lyö päähäni ja sydämeeni toinen vaikka tulikirjaimilla:

Jumala on johdattanut, Isä ohjaa lapsensa askeleita.

Kaikki on hyvin. Kaikki on Jumalan hoidossa. 

 

Herra, anna minun olla myös tunnetasolla ja itselleni vain heikko ja avuton. Heikko ja avun tarpeessa oleva. Armon varassa kulkeva lapsi. Herra, anna minulle levon ja rauhan henki, Pyhän Hengen täyttymys. Kiitos ja aamen.                                                             

 

                 ********************************

         Kuulas syyspäivä – Petri muuttaa – Älä tuomitse

 

Karjalohjan kuulaan syyspäivän keltaisessa Pappilassa syksyä 03

 

Rakkaat seurakuntalaiset ja muut Karjalohjan yhteisön jäsenet, kesäihmiset, uskonnottomat ja eriuskoiset!

Jeesuksen läsnäoloa ja rauhaa teidän jokaisen elämään. Valoisaa syksyä ja voimia.

Minulla on ollut elämäni tähän mennessä paras vuosi. Olen saanut uudistua hengellisesti oikein isosti: tehdä uudet lupaukset ja ystävyyden vahvistukset Jeesuksen kanssa. Rankkaakin on ollut. Niin kuin meillä jokaisella. Mallen äiti, rakas ystäväni Göta Birgit Valdine, kuoli heinäkuussa ja saatoimme hänet Östersundomin kappelin kirkkomaalle. Sairauttakin on ollut lähellä ja kohdalla. Voitollisia taisteluja olen saanut  käydä ihmisiä, perkelettä ja tuulimyllyjä vastaan.

Eli kaikki on hyvin, kaikki on ehdottomasti hyvin!

Rakas ystävä. Koemme usein tulleemme väärinkohdelluiksi. Haavoitumme ja loukkaannumme syystä tai syyttä. Sinulle ja minulle muutama lainattu sana syyskirjeen sijaan. Jeesus kanssasi. Hän on antanut henkensä ja elämänsä meidän edestämme. Tämä on Jumalan Sana.

Sinulle ja minulle terveisiä ja rohkaisun sanoja Astrid  Lindgreniltä ja Richard Wurmbrandilta.

 

              Heikki Linnavirta, isä Camillo Karjalohjan Pappilasta,

       Malle-vaimo ja lapset

 

Petri muuttaa pikkukamariin

 

Petri on vihainen. Hän on niin hirmuisen vihainen, että hän on päättänyt peräti muuttaa pois kotoa. Eihän ihminen voi asua sellaisen perheen kanssa, joka kohtelee toista ihan miten sattuu. Se nähtiin taas aamulla, kun isän piti lähteä toimistoon eikä hän löytänyt kynäänsä mistään.

- Petri, joko sinä taas olet ottanut minun kynäni? isä sanoi ja tarttui Petriä lujasti käsivarresta.

Petri on lainannut isän kynää monta kertaa mutta ei tänään. Tällä kertaa kynä oli visusti isän ruskean puvun taskussa vaatekaapissa. Petri oli aivan syytön ja isä rutisti häntä niin kovasti käsivarresta! ja äiti tietysti oli isän puolella!

Nyt tämä saa loppua. Petri aikoo muuttaa. Mutta minne? Hän voi lähteä vaikka merille. Merillä, missä suuret laivat ja suuret aallot käyvät, voi vaikka kuolla. Silloin ne kyllä kotona katuvat. Hän voi lähteä myös Afrikkaan, missä on villejä leijonia. Ajatteles, kun isä tulee kotiin toimistosta ja kysyy niin kuin aina:

- Missä minun pikku Petrini on? Silloin äiti sanoo itkien: - Leijona on syönyt Petrin!

  Niin sitä käy kun on epäoikeudenmukainen!

 

Afrikka on vain hirveän kaukana. Petri haluaisi olla vähän lähempänä, että näkisi, kun isä ja äiti itkevät häntä. Petri päättää muuttaa Pikkukamariin. Pikkukamari on se pikkuinen talo alapihalla, se, jonka ovessa on sydämenmuotoinen reikä. Sinne hän muuttaa. Hän rupeaa heti pakkaamaan. Hän pakkaa pallonsa, huuliharppunsa ja Tonttulan lapset ja sitten kynttilän, sillä kahden päivän päästä on jouluaatto, ja Petri aikoo viettää joulua Pikkukamarissa. Silloin hän sytyttää pienen kynttilänsä ja istuu kamarissaan ja soittaa ’Joulu on taas’ huuliharpulla Se kyllä kuulostaa hirveän surulliselta, ja se kyllä kuuluu isän ja äidin korviin asti.

 

Petri pukee ylleen hienon vaaleansinisen päällystakkinsa ja turkislakkinsa ja lapaset. Sitten hän ottaa toiseen käteensä ison paperipussin, jossa on pallo ja huuliharppu ja kynttilä, ja Tonttulan lapset toiseen. Sitten hän tekee pienen kierroksen keittiön kautta. Pitäähän äidin nähdä, että nyt hän muuttaa.

- No mutta Petri, joko sinä olet menossa ulos? äiti sanoo.

Petri ei vastaa, nyyhkäisee vain vähän. Ulos, pah, tietäisipä äiti! Äiti näkee, että Petrin otsalla on syvä ryppy ja että silmissä on synkkä katse.

- Petri pieni, mikäs nyt on? Minne sinä menet?

- Minä muutan pois, Petri sanoo.

- Minne? äiti kysyy.

- Pikkukamariin, Petri sanoo.     

- Petri, et voi olla tosissasi. Miten pitkään sinä ajattelit asua siellä?

- Aina, Petri sanoo ja nostaa kätensä ovenkahvalle. - Sitten saa isä syyttää toisia, kun se kynä häviää.      

- Rakas pieni Petri, äiti sanoo ja ottaa Petrin syliinsä. - Etkö nyt kumminkin jäisi meidän luoksemme? Ehkä me olemme epäoikeudenmukaisia toisinaan, mutta me rakastamme sinua niin, niin kovasti.

 

Petri epäröi, mutta vain hetken. Sitten hän sysää syrjään äidin käsivarren, luo häneen viimeisen moittivan katseen ja alkaa laskeutua portaita alas. Äiti katsoo ruokasalin ikkunasta ja näkee pienen vaaleansinisen hahmon katoavan ovesta, jossa on sydämenmuotoinen aukko. Kuluu puoli tuntia. Silloin äiti kuulee heikkoa huuliharpunsoittoa Pikkukamarista. Petri siellä soittaa ’Taivas on sininen ja valkoinen’.  

 

Pikkukamari on oikein viihtyisä paikka, Petri tuumii. Ainakin näin aluksi. Hän on asetellut Tonttulan lapset ja pallon ja huuliharpun niin kodikkaasti kuin mahdollista. Ja pienen kynttilän hän on laittanut ikkunalle.  Oi, kuinka surullisesti se seisookaan siinä ikkunalla jouluaattona ja loistaa, jos äiti ja isä sattuvat vilkaisemaan sinnepäin ruokasalin ikkunasta.

                

Ruokasalin ikkunan luona on tavallisesti joulukuusen paikka. Joulukuusi - niin! Ja - ja joululahjat! Petri nielaisee. Ei, hän ei aio ottaa vastaan joululahjoja ihmisiltä jotka väittävät hänen hävittävän kyniä. Hän soittaa ’Taivas on sininen ja valkoinen’ vielä kerran. Mutta aika tulee hirveän pitkäksi Pikkukamarissa. Mitähän äiti tekee juuri nyt? Isä on varmaankin myös jo kotona, Petri on istunut täällä jo niin kauan. Hän menisi oikeastaan mielellään sisään katsomaan itkevätkö he kovasti. On vain niin vaikea keksiä mitään hyvää syytä. Silloin hänen mieleensä tulee muuan tuuma. Ja hän tempaisee nopeasti oven haan auki ja lähtee - ei, hän melkein juoksee pihan poikki kohti portaita.

 

Äiti on yhä keittiössä.

- Äiti, Petri sanoo. - Jos minulle sattuisi tulemaan joulukortteja, viitsitkö sanoa posteljoonille, että olen muuttanut.

  Äiti lupaa sanoa. Petri lähtee viivytellen kohti ovea. Jalat tuntuvat hirveän painavilta.

- Petri, äiti sanoo lempeällä äänellään. Petri, mitä me teemme sinun joululahjoillesi? Lähetämmekö me ne

  Pikkukamariin, vai tuletko sinä hakemaan ne täältä?

- Minä en halua mitään joululahjoja, Petri sanoo lujasti.

 

- Voi, Petri, miten surullinen jouluaatto tästä tuleekaan, äiti sanoo. Ei Petriä sytyttämässä kuusenkynttilöitä,

  ei Petriä avaamassa ovea joulupukille, ei Petriä missään.

- Teidän pitää hankkia itsellenne toinen poika, Petri sanoo karhealla äänellä.

- Ei ikinä, äiti sanoo.

- Petri tai ei ketään. Me emme pidä kenestäkään muusta kuin Petristä niin hirveän paljon.

- Jaaha, Petri sanoo vielä karheammalla äänellä.

 

Isä ja minä istumme kyllä itkemässä koko jouluaaton. Meitä ei huvita edes sytyttää kuuseen yhtään ainoaa kynttilää. Voi, miten meitä itkettää! Silloin Petri nojaa päänsä keittiön ovea vasten ja itkee hänkin. Hän itkee sydäntäsärkevästi, kovalla äänellä, läpitunkevasti, hän itkee aivan hirmuisesti. Hänen on niin kovasti sääli isää ja äitiä. Ja kun äiti kiertää käsivartensa hänen ympärilleen, hän hautaa kasvonsa äidin kaulaa vasten ja itkee vielä enemmän, niin että äiti kastuu aivan läpimäräksi.

- Minä annan teille anteeksi, Petri kuiskaa nyyhkytysten välillä.

- Kiitos, Petri kulta, äiti sanoo.

Isä tulee kotiin toimistosta monen, monen tunnin päästä ja huutaa jo eteisestä niin kuin aina:

- Missä minun pieni Petrini on?

- Täällä, Petri huutaa ja heittäytyy isän syliin.

   

(Kiitos Astrid. Onneksi on hyviä kertojia Ruotsista, kun itse on joskus ihan loppu.

 Astrid Lindgren:  Smoolannin sankari ja muita kertomuksia. WSOY 1983)

 

Älä tuomitse

 

”Sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan”  (Matteus 7: 2)            

Kun tunnet kiusausta arvostella toista, muista ensinnäkin, että hänellä ei ole ollut sinun kokemuksiasi. Hänellä ei ole sinun taustaasi, koulutustasi, mielentilaasi eikä  sinun sydämesi tilaa. On väärin olettaa hänen toimivan sinun normiesi mukaan.  Hän saattaa jopa nähdä jotain sellaista, josta sinä olet tietämätön. Jopa Jumalan lapset ovat eri kehityksen vaiheissa. Alkuun heidän elämänsä  on sekoitus vanhoja tapoja ja uusia pyrkimyksiä. Alkuasteella oleva Jumalan lapsi voi näyttää aivan tavalliselta syntiseltä. Jos sanot uutta kääntynyttä "pahaksi",

voit olla hyvin väärässä.

 

On myös pyhiä tunteita, joita on järkevää varoa. Joku voi puhua synnillisesti

vihasta syntiä kohtaan. Pahojen tekojen arvostelu oikeamielisellä närkästyksellä

voi antaa tärkeyden tunteen. On toki mukava olla tärkeä, mutta on vielä tärkeämpää

olla mukava. On jotain paljon parempaa kuin tämä omahyväisyydestä kumpuileva

oikeamielisyys. Se loistaa enkelien laulusta Jeesuksen syntyessä:

maassa rauha ihmisten kesken. Tulet huomaamaan, että on helpompi tuntea hyvää

tahtoa toista ihmistä kohtaan, jos myötätuntoisesti asetat itsesi hänen paikalleen.

Tee myönnytyksiä myös mahtavien synneille tietäen,

että valta ja raha päihdyttävät kuin alkoholi.

 

(Pastori Richard Wurmbrand (1901-2001), ’Marttyyrien Äänen’ perustaja,  vietti 14 vuotta romanialaisissa vankiloissa uskonsa tähden. Otteet kirjasta Total Blessing (ei painettu)

 - Stefanus Viesti 4/03

 

Ps. Lukuohje ystävilleni.  Älkää lukeko vain rivien välejä.

Lukekaa myös rivit!  terv. Heka

 

                                   ****************************

 

Jeesuksen aika ja paikallinen aika 2004

 

Muuttuuko mikään kun vuosituhannet vaihtuvat? Minkälaista porukkaa vaikutti Jeesuksen ajan Lähi-Idässä? Samanlaista kuumakalleporukkaa kuin tänäänkin.

Palestiinalaiset ovat tämän päivän selootteja. He taistelevat uhmassa ja turhautuneina ylivoimaista vihollista vastaan, josta ei ota selvää itse pirukaan: onko vihollisia omat johtajat, muslimit ja arabit, israelilaiset, USA, eurooppalaiset vai ketkä? Ainakaan apuja ei tule mistään suunnasta. Yhtälailla, kun Jeesuksen ajan vapaustaistelijat jäivät elämään vain tarinoissa, käy palestiinalaisillekin vapaustaistelijoille. Heistä kirjoitetaan sankaritarinoita, heillä tehdään rahaa mediassa ja taiteessa (Tukholma), mutta he jäävät yksin.

 

Nämä Jeesuksen ajan vapaustaistelijat pettyivät Jeesukseen, koska tämä kieltäytyi tuomitsemasta ja vihaamasta valloittajia ja miehittäjiä. Jeesus ei asettunut vapaustaistelijoiden/terroristien joukkoon. Päinvastoin Hän ylisti ja ihaili miehittäjäsotilaan (sadanpäämiehen ) uskoa. Tämä elämä ja maailma ei ollut Jeesuksen ajatuksissa päämäärä. Jumalan valtakunta oli ja on jotakin muuta.

 

Jeesuksen ajan saddukeukset olivat maailmanmiehiä. Heille riitti tämä elämä.

He tulivat toimeen kaikkien kanssa. Pääasia oli konsensus ja kaupankäynti.

Uskonto oli hyvästä, kohtuudella nautittuna. Kansallismielisyys samoin, mutta

tärkeämpää oli kuitenkin bisnes.  Eikö ole aika samanlaista globalisaation kannattajilla, suurfirmojen pomoilla ja omistajilla tänään? Vain raha ja omaisuus ovat pyhää! Vaurautta ja omaisuutta onkin tänään maailmassa enemmän kuin koskaan.  Mutta kuinka onnettomia ovat nuo ihmiset rahoineen ja himoineen. Yksi sekunti, yksi verisuonen katkeaminen päässä, yksi yllättävä onnettomuus liikenteessä ja kaikki onkin ollut turhuutta ja tuulentavoittelua. Ja kuinka nopeasti menetys (ihminen - Jumalan luoma) korvataan ja unohdetaan. Ja hullunmylly jatkuu.

 

Fariseukset olivat keskiluokkaa: varovaisia säilyttäjiä ja hurskastelijoita. Tähän ryhmään kuuluvat nykyään enemmistö kaikista suomalaisista, eurooppalaisista ja amerikkalaisista.  Keskiluokka on aina oikeassa, koska heitä on eniten. Keskiluokka pelkää kaikkea muutosta. Keskiluokka on pelkurimaista laumaporukkaa, he antavat taluttaa itseään mihin suuntaan rikkaat ja vallanpitäjät heitä kuskaavat. Keskiluokasta nousevat johtajat ja päättäjät muuttuvat hetkessä lakeijoiksi, jotka haluavat miellyttää ylempiään. Keskiluokka osaa jupista itsekseen, mutta ei koskaan saa todellista muutosta aikaan. Keskiluokka on myös uskonnollista väkeä. He pitävät kauniista, sievästä, järjestyksestä, sovinnaisuudesta ja Jumalasta, joka ei tule liian liki!

 

Fariseukset/keskiluokka ovat kovia tuomitsemaan heikompia, näkijöitä, uudistajia ja vallankumouksellisia. He saivat aikanaan Jeesuksen tuomittua, koska totuus ei sopinut tämän maailman kulkuun. Totuus ja oikeudenmukaisuus olivat liian ehdottomia asioita. Ja vielä se lähimmäisenrakkaus! Se ei kuulu oikeaan elämään, koska monet lähimmäiset ovat niin vastenmielisiä.

 

Tänään, kuten Jeesuksen aikana, kaikki totuudenpuhujat vaiennetaan. Joko väkivallalla (esim. USA, Venäjä, muslimimaailma, diktatuurit) tai lahjomalla, ostamalla ja eliittiin nostamalla (esim. rappeutuvat länsimaat: EU ja Suomi).

 

Missä köyhät sitten ovat? Köyhiä on kehitysmaissa: Afrikassa, Aasiassa, Etelä-Amerikassa. Suomen köyhät mahtuvat isompien kaupunkien leipäjonoihin, psykiatrisiin sairaaloihin ja tenuremmeihin. Köyhät eivät enää äänestä vaaleissa, eivätkä jaksa pitää puoliaan. Heistä käytetään nimitystä ’syrjäytyneet’. Kuulostaa niin vapaaehtoiselta syrjäytyä, vaikka todellisuudessa nämä köyhät ovat alistettuja, päähän potkittuja, kiusattuja, sairaita ja enkeleitä, joiden auttaminen auttaisi auttajia löytämään elämän tarkoituksen.

 

Mutta maailmassa köyhiä riittää. Jokaisen vähänkin varakkaamman luo Jumala lähettää aika ajoin köyhän jos toisenkin. Ja siinä fariseukset, selootit, saddukeukset, keskiluokka, vapaustaistelijat, anarkistit, yläluokka, hopealusikka suussa syntyneet… Kaikki saavat mahdollisuuden kohdata Jumala henkilökohtaisesti kasvoista kasvoihin ja vastata Hänelle. Kaikki saavat mahdollisuuden ja voiman - jos tahtovat - sanoa ’kyllä’ totuudelle, rakkaudelle, oikeudenmukaisuudelle, vapaudelle, vanhurskaudelle. Kaikki saavat mahdollisuuden sanoa ’kyllä’ Jumalan valtakunnalle. Ja tätä ei sanota vain ajatuksissa itselle, vaan lähimmäisille ja Jumalalle - elämällä! Niitä leivisköjä käyttämällä (koulutus, viisaus, taito, varallisuus, terveys, elinympäristö), joita Jumala on rakkaudessaan antanut oikeaa käyttöä varten.

 

Ja köyhät ovat niitä, joiden ääni kerran kuuluu kaikkein selkeimmin. Köyhät ovat Jumalan silmäterä nyt ja aina. ”Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle’. Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.” (Matteus 25:45-46)

 

                                   ************************

 

Tervetuloa epäilemään! Tervetuloa Karjalohjan Messuun

 

Kompastuskiviä etsiville ja heikoille…Niitä osaamme helposti asetella toisten tielle. Sitten voimmekin hurskaasti taivastella: ”Kuinka tuo nyt noin kaatui, onneton!” Seurakunta voisi olla armollisempi paikka epäilijöille ja uskosta osattomille. Mietin nyt omaa asennettani ja asemaani 1200 Karjalohjan seurakunnan jäsenen pappina. Miten minä suhtaudun seurakuntalaisiini? Pidänkö heitä kristittyinä? Kastettuina pakanoina? Pelkkinä kuolleina sieluina (Gogolin mukaan)? Vai näenkö heidät Jumalan lapsina?

Entä ne 300 karjalohjalaista, jotka eivät kuulu luterilaiseen kirkkoon, vaan ovat ateisteja, steinerilaisia, Jehovan todistajia, ortodokseja tai kirkollisveron säästäjiä. Miten suhtaudun näihin ulkopuolisiin?

 

Huomaan olleeni tiukkapipoinen kristitty pitkän aikaa. Huomaan ottaneeni itselleni Jumalan tehtäviä tuomarina, Saatanan tehtäviä syyttäjänä ja huonon kristityn tehtäviä V-tyylin fariseuksena. Huomaan oman uskoni heikentyneen ja hämärtyneen sitä mukaa, mitä pyhittyneemmin ja puhtoisemmin elän. Olen viime aikoina ollut melkoinen askeetti (kuin Athos-vuoren munkit, mutta pinnallisemmin).

 

Tänä vuonna olen odottanut näkyä Jumalalta. Uuden voiman saamista ja uutta virtaa ja energiaa ihmisille välitettäväksi. Olen luullut sitä ja tätä. Nyt näyttää tältä. Ainakin luulen ja toivon. Epävarmana, mutta ihan toiveikkaasti julistelen:

Karjalohjan seurakunta on avointen ovien seurakunta. Tämä vuosi on varattu Jumalan ihmeille. Karjalohjalla on Kristuksen kirkko, jossa on aina tilaa epäilyille, etsimiselle, heikkoudelle ja keskeneräisyydelle. Meidän luterilainen, tai mikä lie seurakunta, saa Jumalan armosta kasvaa suurempaan avoimuuteen ja vapauteen. Suurempaan luottamukseen siitä, että Jumala itse rakentaa tälläkin paikkakunnalla seurakuntaansa, jota ei voita kuoleman portit, eivät keskeneräiset, epäilevät ja eksyksissä olevat ihmiset. 

Ei edes ylpeä pappi.

 

Usko ei ole putkiajattelua. Usko ei ole valmis paketti, joka lyödään kouraan tai päähän. Usko ei ole sitä, että olemme kaikki pappeja ja julistajia. Usko ei ole virrenveisuuta aamusta iltaan. Usko ei ole hurskaita sananparsia, ei ilotonta elämää uskovaista näytellen. Usko taitaa olla lasten riemua päiväkodissa, kun leikitään ja lauletaan. Usko on aavistusta kauneudesta ja hyvyydestä tässä rankassa maailmassa. Usko on yhä enemmän sen tajuamista, ettei tajua mistään mitään. Usko on iloa hyvästä kalansaaliista Puujärvellä. Usko on hyvää mieltä kävelyretkestä, jolloin vain katselee ympärilleen, ilman ajatuksen häivääkään!

 

Jeesus kanssasi!

(Se tarkoittaa etsimistä ja olemista. Ei tekemistä!)

 

 

                                   **************************

 

Iltarukousta ja puhetta Jeesukselle

 

Keskiyötä Jeesus. Kuuntelen Dixie Chicksiä ja poden ikävää kuin murrosikäinen.

Päivällä muistin kulkiessani kiittää siitä, että Sinä jäät. Sinä pysyt vierelläni.

Sinuun saan luottaa. Herra, opeta minua rakastamaan Sinua. Tiedän ja tiedän,

että ihmisiä palvelemalla ja rakastamalla olen lähellä Sinua, mutta se nainen, joka

vuodatti sen ihmeöljyn päähäsi ja halusi  tehdä jotakin hyvää Sinulle suoraan,

olla lähelläsi - ihan Sinun lähelläsi.

Ei mutkan eikä opetusten kautta, vaan ihan Sinun kanssasi. Sinua rakastaen

ja Sinulta lohdutusta ja rakkautta saaden…  Herra, opeta ja neuvo ja ole lähellä.

Jos olen hullu, niin mitä siitä.

Kuitenkin kaipaan jotakin, mitä tämä maailma,  ihmiset eivät minulle osaa antaa, enkä osaa  itse ottaa.

 

Herra. Olenko masentunut taas sydänjuuria myöten? Olenko narahtanut katkeruuden ansaan? Kuin isosti kivuten ja yrittäen löydän pisaran aina iloa

ja voimaa. Sitten taas vihan ja inhon tunteet, kostonhalu koko maailmaa kohtaan herää!

 

En osaa iloita! En osaa olla välittämättä. En osaa olla rauhassa sivussa  Sinun kanssasi.

Jeesus! Opeta minua olemaan tässä ja nyt.

 

Nyt ja aina vaan. Sinun läsnäolossasi ja Sinun hoidossasi. Auta minua kokemaan, näkemään  ja uskomaan lujasti ja pinnistämättä: Sinä rakastat minua ihan oikeasti. Sinä olet tässäkin hetkessä, kun kuuntelen kantrimusiikkia ja kirjoitan

Sinulle kone savuten.

Sinä olet tässä ja sanot: ’Antakaa hänen olla, hän teki hyvän teon minulle…’

Sinä kaipaat minuakin? Se tuntuu uskomattomalta. Enhän ole mystikko, en paastoaja, en munkki enkä näkijä.

 

Silti. Tämä uskon tuoma yhteys, joka on  ikuinen ja muuttuu näkemiseksi.

Se on kaiken perusta.

Ja Herra, etten pilaisi kaikkea oppilauseilla  ja oikeilla sanamuodoilla…

Auta minua olemaan ja ottamaan vastaan ja näkemään Sinut.

Nyt, nyt, aina vaan nyt!

 

 

                                   ****************************

Rakas Ystävä

 

Kutsun Sinut Pyhäinpäivän Messuun Karjalohjan Lasikirkkoon.

Luemme messun yhteydessä vuoden aikana poisnukkuneiden karjalohjalaisten ja Karjalohjan kirkkomaalle haudattujen vieraspaikkakuntalaisten nimet ja sytytämme kynttilän heidän muistokseen.

 

Kuoleman läheisyydessä kukaan meistä ei ole vahva, rohkea tai asiantuntija. Kun kuolema tulee lähelle, olemme kaikki hyvin pieniä, heikkoja ihmisiä. Ja näin on hyvä, koska silloin me osaamme katsoa kohti Jumalaa ja luovuttaa lapsen lailla pyytäen:

- Auta Isä, pidä huolta. Ole lähellä. Minä tarvitsen Sinua.

 

Tarvitsemme Jumalan läheisyyden kokemista surun keskellä. Tuo läheisyys on yhtä välttämätöntä silloinkin, kun suru helpottaa ja saamme elää aikoja ja hetkiä, jolloin ilo yllättää meidät ja elämään löytyy valoa ja kirkkautta, jotakin kaunista.

 

Minä olen voittanut kuolemanpelkoni menneenä kesänä. Koko ikäni mieltäni painanut, päivieni iloa himmentänyt menettämisen, kuoleman ja kaiken loppumisen pelko on takanapäin. Minulta tuon tien kulkeminen vei vuosikymmeniä. Jumalan ihmeellisen armon ja uudistumisen kokeneena haluan lohduttaa ja rohkaista sinua ystävä:

 

- Tänään ja huomenna Jumala kulkee kanssasi. Jumalan armon ja rakkauden varassa on hyvä elää ja hyvä kerran kuolla. Elämä on Jumalan lahja täynnä rakkautta. Ja kuten ymmärrät: rakkaus ei olisi todellista ja aitoa, ellei se olisi ikuista. Sinä saat uskoa ikuiseen rakkauteen, Jumalan läheisyyteen ja poisnukkuneiden rakkaittesi näkemiseen Taivaassa. Kerro Jumalalle, mitä tarvitset ja ota luottaen

vastaan pyytämäsi. Jumala on Rakkaus. Saat olla aina Jumalan lapsi. Sinusta ja rakkaistasi pidetään huolta nyt ja aina.

Jeesus kanssasi, ystävä.

 

terveisin    Heikki Linnavirta, kirkkoherra

 

*****************

 

Kuinka tulla uskoon?

 

Kävin tänään pitämässä koululla aamuhartauden Paavalin uskoontulosta ja omasta parannuksenteosta myös. Paavalista on paljon helpompi kertoa kuin itsestään. Outo juttu. Jotakin tällaista kerroin…

 

Paavali (se apostoli) oli vihainen mies. Hän oli lukenut, fiksu ja jumalinen tiukkapipo. Hän vihasi kaikkia erilaisia ihmisiä. Heikkoja, köyhiä, julkisyntisiä, eriuskoisia, uskonnottomia. Eniten hän inhosi ja vihasi lahkolaisia, joita kutsuttiin kristityiksi, Jeesuksen seuraajiksi. Paavali inhosi niin paljon kristittyjä, että metsästi heitä kylistä ja kaupungeista. Pisti vankeuteen ja tapatti, minkä kerkesi.

 

Jos kysyt Paavalilta kuinka tulla uskoon, niin mitähän Paavali vastaisi?

Sillä ei ole merkitystä, koska tapahtuma on kaikkien tiedossa. Kesken

pahansisuisen kristittyjen vainoamisen Paavali tuli pysäytetyksi.

Keskellä kirkasta päivää vielä suurempi kirkkaus ja outo valoilmiö pysäytti miehen. Voimattomana Paavali oli yhtäkkiä polvillaan keskellä katua. Häikäisevän kirkas olento kysyi:

-         Saul, Saul, miksi vainoat minua?

-         Kuka sinä olet?

-         Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.

 

Näin tullaan uskoon. Jeesus pysäyttää ihmisen lupaa kysymättä ja ottaa ohjat käsiinsä. Siitä alkaa jotakin uutta.

 

Minä tulin uskoon n. 18 vuoden iässä. Olin lapsena kastettu kirkon jäsen enkä vainonnut ketään. Minulla oli muuta tekemistä. Harrastin koko nuoruuden – 14- vuotiaasta asti - ryyppäämistä, räyhäämistä, ’naisissa käymistä’, kuten me poloiset pojat toisillemme uhoten sanottiin. Kärsin  jatkuvasta moraalisesta krapulasta ja oudoista peloista.  Ajelehdin usean vuoden ajan pitkin Sotkamon raittia, Vuokatin vaaramaisemia, Suomea ja Eurooppaakin. Sitten se Jeesus pysäytti minut. Hän ohjasi tielleni sellaisia uskovaisia nuoria seurakuntahiiriä. Nämä tulivat nuoruuden innolla ihan liki ja toistivat aina samaa viestiä: ”Jeesus rakastaa sinua! Anna Jeesus huolehtii sinusta. Sinä pääset eroon peloista, viinasta ja juurettomuudesta”.

 

Ja niin sain seurata ihmettä itsessäni. Aurinko paistoi vähän kirkkaammin.

Viininhuuruinen elämä alkoi kirkastua. Pelot ja krapulat jäivät taakse. Totta kai retkahduksia tuli, mutta usko kantoi. Ja kantaa edelleen. Olen aina kiitollinen niille nuorille uskoville, jotka pilkasta ja naureskeluista huolimatta kertoivat sitä parasta saarnaa ja ilosanomaa minulle ja muille juopoille ikätovereilleen:

”Jeesus rakastaa sinua!”

 

Jeesus kanssasi ystävä.

 

                                   ***********************

 

Påse Mester

 

Olen muutaman viikon talvilomalla.  Ajattelin käydä ulkomailla, mutta sitten muistin,

että olen köyhä. Voin tehdä pikapyrähdyksiä Helsinkiin. Sestosta saa hyviä rukiisia kolmiosämpylöitä, Stadin Kebabissa voi käydä syömässä lämpimän ruuan, Ursulassa tai Kauppahallissa kahvilla… Nyt kun tarkemmin mietin, niin näitä lomakuvioita

olen toteuttanut koko ikäni! Kulkemista Helsingissä ristiin rastiin.

 

Loman alussa olin kastamassa pientä ihastuttavaa Taivaan lahjaa, Saima-tyttöä

naapuriseurakunnassa. Oikeastaan papin työssä on etuoikeutettu tässäkin suhteessa: saan tutustua uusiin ihmisiin ja olla mukana heidän elämänsä suurissa juhlahetkissä. Sanotaan, että ’kissa kiitoksilla elää’ mutta, kun tuon perheen 10-vuotias Otto tuli kirkon eteisessä oikein erikseen kiittämään hyvin toimitetusta kasteesta ja siitä, että ’olin ihan mukava pappi’, niin olin myyty. Parasta

oli se, kun hurskaasti olen tottunut sanomaan jo vuosien ajan, kun joku kiittää minua: ”Kiitos Herralle!”. Nytkin livautin nuoren miehen kiitokseen vastaukseksi: ”Kiitos Herralle!”. Siihen Otto: ” Eikun sinulle!”

 

Loma on tietysti ihan tarpeellinen ja kiva keksintö, mutta kun on näin vapaa kutsumustyö kuin mitä minulla on, niin lomalla tai töissä…Kaikki sopii.

Nuorempana kehuin (ja vielä aika äskettäinkin) sitä, kuinka paljon teen töitä. Saarnaan joka viikko, hallinnoin, kastan, vihin ja hautaan, pidän hartauksia, suunnittelen ja johdan seurakuntaa. Ehkä teenkin paljon, mutta työ ei tunnu taakalta, rasitukselta tai kypsyttävältä pakkopullalta.

 

Työn lomassa lenkkeilen, käyn Helsingissä, kerran kymmenessä vuodessa ulkomailla (Ruotsia ja Tallinnaa ei lasketa), viihdyn kotona lueskellen ja Everwoodia ja Enkelin kosketusta katsellen. Lomalla teen muutamia työjuttuja ja kirkollisia toimituksiakin joskus, käyn Helsingissä, kerran kymmenessä vuodessa ulkomailla (Ruotsia ja Tallinnaa ei lasketa), viihdyn kotona lueskellen ja Everwoodia ja Enkelin kosketusta katsellen…

 

Olenkohan keksinyt tietämättäni tavan olla lomalla 365 päivää vuodessa?

Ja saman verran teen myös töitä vuodessa! Taidan olla nero.

 

Hyvää lomaa ja työniloa. Jeesus kanssasi, ystävä

 

                                   ************************

 

Minne kukat kadonneet

 

”Missä, missä kukat on, tullut kesä on.

Kukkaset on kadonneet, tiedätkö syyn?

Kukkaset on kadonneet, tyttöset ne poimineet.

Voi milloin muistat sen, voi milloin muistat sen!

 

Missä, missä sotilaat, vaikka kesä on,

sotilaat on kadonneet, tiedätkö syyn?

Sotilaat on kadonneet, poveen maan on joutuneet.

Voi milloin muistat sen, voi milloin muistat sen!”

 

Tuo on vanhasta amerikkalaisesta 60-luvun hippilaulusta ’Minne kaikki kadonneet?’ Joskus sitä tuli itsekin 70- luvulla laulettua humalassa ja selvin päin kuin parempaakin veisua. Katoavaisuudesta ja kuolemasta tuo Vietnamin sodan maisemiin liittynyt laulu kertoo. Minua on aina askarruttanut tuo kysymys ”Missä, missä kukat on, tullut kesä on. Missä, missä sotilaat, vaikka kesä on”? Missä ovat kuolleet, nuo poisnukkuneet, nuo monet rakkaat ja läheiset, missä ovat nuo miljoonat, jotka uskoivat eri tavoin kuin me, tai eivät uskoneet ollenkaan. Missä he ovat?

 

Otan työni vakavasti ja uskon Jeesuksen sanaan: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani”.  (Johannes 14: 6)

 

Tämä on totuus, mutta mitä minä voin sanoa poisnukkuneista ja heidän paikastaan ja elämästään kuoleman jälkeen? Kuka on Taivaassa? Kuka on kadotuksessa? Voinko sanoa, että jumalankieltäjä on kadotuksessa? Islamilaiset ovat kadotettuja kaikki tyynni. Voinko sanoa, että ”se kristitty on Taivaassa, koska hän oli elävässä uskossa, se taas oli pelkkä nimikristitty - sen paikka on kadotus”.

 

Hyvin usein törmään ihmisiin, jotka tuntuvat tietävän tarkkaan kaikkien poisnukkuneiden loppusijoituspaikan. Ja tuollainen sana ihmisten suusta tuntuu aina julmalta. Siinä ei ole koskaan mukana surua tai murhetta kadotettujen puolesta, ei kyyneleitä hukkaan menneestä elämästä, ei anelua eikä kaupankäyntiä Jumalan kanssa, kuten aikanaan Aabrahamilla Sodoman ja Gomorran nurkilla.

 

Tässä keskeneräisessä ja pahan saastuttamassa maailmassa me kohtaamme tuomion profeettoja, joita Jumala ei ole lähettänyt. Kuulemme pelottelun ja vihan täyttämiä sanoja, joilla on vain yksi tarkoitus: saada meidät pelkäämään ja pakenemaan rakastavaa Jumalaa.

 

Rakas ystävä. Kun mietit toisten iankaikkista päämäärää ja koet ahdistusta, niin

käänny silloin suoraan Jeesuksen puoleen. Lue Raamatusta Jeesuksen sanoja ja

ennen kaikkea lue Jeesuksen elämästä ja kuolemasta ristillä. Muistele kuolevan Jeesuksen sanoja:

-         Isä, anna heille anteeksi.

-         Isä sinun käsiisi minä annan henkeni.

-         Se on täytetty.

-         Tänään saat olla kanssani Paratiisissa.

 

Me saamme jättää kaikki maailman ihmiset, kuolleet ja kuolevat, Jumalan rakkauden ja armon varaan. Voimme ihmetellä, kuinka paljon meiltä löytyy armoa ja rakkautta erilaisia, eriuskoisia ja vihaisia ihmisiä kohtaan. Ja voimme sitten miettiä nöyrästi tätä: ’Jos minulla on näin paljon myötäelämisen taitoa, sääliä ja rakkautta vieraita ja tuntemattomia kohtaan, niin onko Jumalalla vähemmän rakkautta, vähemmän armoa, vähemmän viisautta?’

 

Omasta uskostani joudun yhä uudestaan toteamaan tämän: En ole uskossani valmis koskaan. En pysty sanomaan, että olen aikanaan kuolemani hetkellä valmis taivaaseen kuin Melperi sotaan. Ainoa mistä olen varma on tämä:

Vaikka minä en ole koskaan suuri mahtava uskon sankari valmiina valloittamaan uusia maailmoja Jumalan kunniaksi, niin tiedän, että Jumala on

joka hetki valmis ottamaan minut turvaan, Kotiin, Taivaaseen. Jumala on valmis.

 

Jeesus kanssasi, ystävä ja muista Hänen sanansa: ”Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan”. (Luukas 6:37)

 

 

*************************

 

 

Kiina-ilmiö                        

 

Me olemme huolestuneita katoavista kotimaan työpaikoista. Poliitikot puhuvat kiinailmiöstä. Työ tehdään kehitysmaissa. Sadattuhannet ja miljoonat aasialaiset puurtavat huonolla palkalla aamusta iltaan kootessaan kännyköitä Nokialle ja muille ylikansallisille firmoille. Moni lapsi ja nuori menehtyy tehdessään uuvuttavaa ja vaarallista työtä halpatyövoiman maiden tehtaissa ja työpaikoissa, joissa työsuojelu on tuntematon sana.

 

Olemme huolestuneita omista työntekijöistämme Suomessa. Mantran tavoin

hoemme sitten parannuskeinoksi korkeampaa osaamista, innovaatiota ja tutkimustyön tukemista. Mitä me tutkimme? Millaisia keksintöjä kehittelemme? Yhteinen piirre on se, että kaikkeen tarvitaan paljon energiaa, josta syntyy paljon jätettä. Korkea teknologia on ennen muuta lelubisnestä. Leluja ovat tila-autot ja maasturit kaupunkikäytössä, uudet matkapuhelimet uusin turhin toiminnoin. Leluja ovat tietokoneet, videot ja TV-pelit. Ajanvieteteollisuus on nykyajan toimivaa alkemiaa. Rahaa syntyy muutamille ökyrikkaille, kun tehdään tarpeetonta jätettä.

Ja  kiinailmiö kertoo riistosta, kansainvälisen solidaarisuuden puutteesta ja silmien ummistamisesta köyhien ihmisten hädälle ja kurjuudelle Kiinassa, Intiassa, monessa Afrikan valtiossa.

 

Missä ovat tämän maailman sosialistit ja kommunistit, missä kristillinen työväestö? Missä ovat oikeudenmukaisuuden puolustajat ja ihmisten tasa-arvoon uskovat päättäjät ja vastuunkantajat? Suomessa heitä ei ainakaan ole vallankäyttäjien joukossa.

 

Hindujen keskuudessa varallisuuden jumala on nimeltä ’Kuvera’. Eräässä Intian kaupungissa on tuon jumalan patsas, joka kuvaa kuinka ’Kuvera’ seisoo maassa viruvan ihmishahmon päällä. Tuolla ’Kuveralla’ voisi olla muitakin nimiä: ’suomalainen itsekkyys’, ’eurooppalaisuus’, ’länsimainen sivistys’.

Kaukana olemme kristillisistä ihanteista ja Jeesuksen opetuksesta.

 

***********************

 

Lappeenranta -  Sammonlahden kirkko

 

Yhtäkkiä Jeesus itse seisoi opetuslastensa keskellä ja sanoi: "Rauha teille." He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: "Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan." Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa.

Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: "Onko teillä täällä mitään syötävää?" He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.

    Jeesus sanoi heille: "Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu." Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille:

"Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta." (Luuk. 24: 36-49)

 

Armo teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta

 

Me olemme kaikki melko sisäsiistejä ihmisiä kasvatuksellisesti. Olemme oppineet puhumaan sävyisästi ja vaatimattomasti. Varmasti jokainen meistä on joskus saanut tunnustusta ja kehuja toisilta ihmisiltä:

- Sanoitpa hyvin siinä tilaisuudessa!

- Olet rakentanut komean omakotitalon.

- Onpas pöytä pistetty koreaksi, ainakin seitsemää sorttia tarjottavaakin.

Ja me vastaamme jotenkin näin:

- No, enhän minä paljon mitään tehnyt tai sanonut, ihan vaatimatontahan tämä tarjoilu on ja uunikin on vähän konstikas.

 

Olemmeko näin vaatimattomia oikeasti vai näyttelemmekö vain vaatimatonta?

Oli miten oli, mutta kysytään niiltä ensimmäisiltä opetuslapsilta, miten Jumalan seurassa saa puhua. Näin kysyi aikanaan Pietari:

’Mitä me saamme, kun olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua?’ (Mk 10:28)

Ja Jeesus vastasi:

"Totisesti: kuka ikinä minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, äidistään, isästään tai lapsistaan tai pelloistaan, hän saa satakertaisesti: nyt, tässä maailmanajassa, taloja, veljiä ja sisaria, äitejä ja lapsia ja peltoja - tosin myös vainoa - ja tulevassa ajassa hän saa iankaikkisen elämän.”

 

Jumalan rauha ei ole mitään terveisiä kaukaa Taivaasta, vaan terveisiä läheltä.

Jumalan rauha on samaa kuin Jeesuksen seura ja läsnäolo. Ja tässä meillä on oppimisen paikka. Kun opimme rakastamaan Jeesusta, pitämään Hänestä ja luottamaan Häneen kaikissa elämän vaiheissa, myös silloin, kun tuntuu, että kaikki on hukassa; silloin saamme voiman Pietarin kysymyksestä ja uskontunnustuksesta: Herra, kenen luo me menisimme. Sinulla on ikuisen elämän sanat’.

 

Jumala tahtoo olla rakastava Isämme. Hän rakastaa meitä ehdoitta. Jos joku pelottelee meitä vihaisella, tuomitsevalla ja pelottavalla Jumalalla, niin tuo joku on itse kaukana Jumalasta, kaukana Jumalan rauhasta, kaukana Jumalan lapsen vapaudesta.

Minulla on koko ikäni mennyt tähän asti ja mennee edelleenkin tämän asian oppimiseen. Maailmassa on joku, joka rakastaa minua, asettuu minun puolelleni, ei koskaan jätä minua yksin ja pitää minusta kiinni, kun minun otteeni irtoaa. Tällainen on Jumala, tämän totuuden uskominen tuo sydämeeni Jumalan rauhan ja voin sanoa: Jeesus kulkee kanssani – aina. Olen jatkuvasti hyvässä seurassa.

 

Rakkaat ystävät. Olkaa rohkeita ja vapaita kristittyjä. Älkää suostuko jumalattomien huonojen neuvojen kuuntelemiseen tai elämäntapojen matkimiseen, mutta älkää missään tapauksessa sortuko orjailemaan toisia kristittyjä. Itse tiedän ja suren sitä, kuinka suurta vahinkoa saatana aiheuttaa kristittyjen keskellä tässäkin maassa.

Me suljemme Taivaan portteja toisilta kristityiltä, koska he palvelevat eri tavalla Jumalaa kuin me. Me teemme herätysliikkeitten tai kristillisten uskontokuntien kesken karsinoita ja olemme tuomitsemassa muita kadotukseen.

Kuka meille on antanut siihen luvan?

Jumala ei tuota lupaa anna kenellekään ihmiselle. Päinvastoin, Jeesus sanoo:

 

"Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista..”

 

Kaikille kuuluu hyvä uutinen: Te saatte voiman kääntyä Jumalan puoleen, te saatte syntinne anteeksi. Jeesus kärsi niistä rangaistuksen Golgatan ristillä. Te olette vapaita saatanan orjuudesta. Tämän hyvän sanoman todistajia me olemme.

 

Rakas ystävä. Usko rohkeasti kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja Hänen kalliin sovintoverensä voimassa. Ole hyvässä turvassa.

 

Saarna 27.4.03 Lappeenrannassa. Sammonlahden seurakunnan juhlavuotena.

Kävin pitämässä saarnan, tapasin tuttuja, kehuin Sammonlahden kirkkoa

ja yritin vastata diplomaattisesti kysymyksiin ’ Kaikuuko kirkkosalissa liikaa?

Eikö meillä olekin huono akustiikka kirkossamme?’

 

                     

                      ******************************

 

Vähän  lessuista

 

Asuin yksitoista, kaksitoistavuotiaana Helsingissä Tarkk’ampujankadulla saarnaajavaarin ja mummon luona, kun asuntomme Sipoossa oli remontissa. Mummo ja vaari olivat lähes joka ilta kylässä ja minä yksin kotona. Öisin minua pelotti, kun siinä  isossa huoneistossa oli useita seinä- ja kaappikelloja, jotka soivat, niin kuin kellot soivat. Sain luvan pysäyttää kellojen soittolaitteet yöksi, kun kerroin vaarille, kuinka ne pelottivat tai sanoin, että ne häiritsivät yöunta.

 

Vaarini kielsi ainoan harrastukseni, jalkapallon yhdessä joukkueessa, ’koska se ei sopinut kristitylle’. Pidin vaarista kaiken kaikkiaan ja mummusta erityisesti, mutta ei se 12-vuotiaan elämä herkkua ollut kahden vanhuksen kotona.

 

Vuosia myöhemmin vaari sitten sanoi, kun aloitin pappisopinnot, että sinun täytyy lopettaa nuo papinluvut, ’koska ne eivät sovi kristitylle’. Muistan keskustelumme uskosta ja Jeesuksesta aika tarkkaan. Kerroin vaarille rankasta viinanhuuruisesta nuoruudestani Sotkamossa ja kysyin, missä hän oli silloin neuvoineen ja opetuksineen, kun elin tuhlaajapojan elämää.

 

Ilman muun sortin kristittyjä olisin kuollut, vankilassa tai ties missä. Keskustelumme päätteeksi vaari totesi, että ’kai se on hyvä olla kristittyjäkin pappeja’.

 

Nyt huomaan, että lapsuuteni herätysliike ei ollut minulle koskaan vapauttava kokemus, vaan sellainen kiviriippa. Ensimmäinen uskonnollinen vapauttava kokemus oli nuoruudessani Sotkamossa, kun seurustelin yhden uskovaisen tytön kanssa, joka johdatteli ja kannusti minua uskomaan Jeesukseen vapaasti ja aidosti. Ja noina aikoina tajusin, että usko ei olekaan suorituksia tai kieltäymyksiä tai yrittämistä, vaan luottamista siihen, että Jumala huolehtii ja antaa voiman ja ilon ja rauhan. Ja sen huomasin, että vaikka oli ongelmat tallella ja viinaankin repsahtelin, niin kasvoin uskossa ja elämässä oli rohkeutta.

 

Tällainen ’viidesläinen’ tai mikä lie usko kaikessa nuoruuden innossa ja ehdottomuudessa oli ensimmäinen turvallinen kokemus Jumalan rakkaudesta ja läsnäolosta. Tuon jälkeen minussa heräsi ajatus, että koska osaan puhua rellestelijöille  ja syntisille Jeesuksen vapauttavasta armosta ja rakkaudesta ja olen elänyt aika rankan lapsuuden ja nuoruuden, niin minusta tulee ihan hyvä pappi.

 

Mutta onko se ahdistava lapsuuden uskonnollisuus, pelottava isä, kaiken ankeus ja kaksinaismoralismi niin syvällä, että aito ilo ja rohkeus tahtoo vielä aikuisenakin jäädä ahdistavien muistojen, kaiken epävarmuuden ja syyllisyyden  alle?

 

Enoni Aulis Ihalainen oli hyvä lestadiolainen. Hän etsi ja rakensi yhteyttä eri kristittyjen välillä koko ikänsä. Hän toimi Johanneksen seurakunnan luottamustehtävissä. Hän piti yhteyttä muiden sortin lestadiolaisiin. Hän

luki ja tutki paljon ja hänellä oli valoisa kristillinen vakaumus, mihin kuului selkeästi se raamatullinen keskus: Vain yksin armosta pelastettuja Jumalan lapsia löytyy maailmasta. Yli kirkkokuntarajojen. Jeesus pelastaa - ei saarnamiehet eikä kova laki.

 

Me keskustelimme kerran Auliksen kanssa Helsingin esikoislestadiolaisten rukoushuoneella. Kysyin enoltani, kuinka hän jaksaa olla tässä herätysliikkeessä, joka on niin kova tuomitsemaan, riitelemään ja puhumaan opin perustasta ihan tolkuttomia tyyliin: ’Ai, onko Raamattuja tanskan kielelläkin?’

 

Enoni vastasi jotenkin näin:

- Minun hengellinen kotini on tämä esikoisseurakunta. Vaikka muut eivät pitäisi minua lestadiolaisena kristittynä, niin minä pidän ja uskon, että Jeesuskin pitää. Mitäpä muusta.

 

Samanlainen kristitty lessu olen minäkin nykyään. Olen ylpeä tästä erityisväristä. Minulta ei kukaan tiukkapipo tai löysämyssy ota pois esikoislestadiolaista taustaani, jossa on aina se kristillisyyden perusvahvuus. Yksin uskosta, yksin Jumalan armosta, Jeesuksen ristillä saavuttaman pelastuksen ansiosta olen Jumalan lapsi. Ja mikä parasta tällaiselle juntille: Ihan kunnioituksesta äitiäni ja herätysliikettäni kohtaan en käytä koskaan kravattia.

Muistan kuinka yksi pappiskokelaskollega vuosikymmeniä sitten paheksui

minua, kun valmistauduimme vihkimykseen Helsingin tuomiokapitulissa piispa Samuel Lehtosen johdolla.

- Voisit sinä nyt edes kerran pitää kravattia näissä juhlallisissa istunnoissa!

Ajattelin vastata:

- Ja paskat!

Vastasin ja sanoin:

- Enpä taida, veli hyvä.

 

                                   **********************

 

 

Cogito ergo sum – kävelen, siis olen

 

Olen oppinut kävelemään. Tarkoitan erakkomaista yksinkävelyä Karjalohjan maisemissa ja stadissa. Olin muutaman päivän Vantaan Pakkalassa. Kävelin

lentoasemalle katsomaan ulkomaankoneita. Join kupin erinomaisen kallista kahvia. Liekö suoraan Columbiasta? Kun ohitin Jumbo-kauppakeskuksen, tuoksui  hyvältä. Siinä on vieressä HK:n makkaratehdas. Ihastuttava lihapiirakan tuoksu. Kyllä vantaalaisten kelpaa.

 

Matka Pakkalasta Helsingin keskustaan on sopivan mittainen. On maalaismaisemaa, uudisrakentamista, kauniita omakotitaloalueita, kerrostaloja, puistoja, rauhallisia katuja ja vilkkaita risteyksiä. Länsi-Pakila oli paljolti samannäköinen kuin vuosikymmeniä sitten. Tietysti on tullut uusia taloja, mutta paljon vanhaa on säilynyt. Lepolantien elokuvateatteria ei enää kuitenkaan ollut (Bio Tarja).

 

Maunulan kohdalla oli onneksi sen verran metsikköä ja siirtolapuutarha-aluetta, että ’saatoin tyhjentää rakkoni’, kuten rikoskomisario Kurt Wallander asian hyvin usein  ilmaisee seikkailuissaan. Liekö hänelläkin eturauhasvaivoja? Onneksi ei ollut ihmisiä eikä oikeita poliiseja mailla halmeilla. Olisi ollut lievästi noloa saada sakot julkisella paikalla kuseskelusta.

 

Käpylän, Ilmalan nurkilla meinasin eksyä jossakin teollisuusalueella. Se oli outo kokemus sairaala Mehiläisessä syntyneelle. Onneksi löysin taas kävelytien radanvartta pitkin ihan Rautatieasemalle asti. Vaihdoin kuivan puseron Yliopiston päärakennuksen vessassa. Hyvin virkistyneenä ja mukavasti rentoutuneena menin Strindbergille kahville.

 

Kun kävelee pidempiä matkoja, sitä ehtii ajatella monenlaista. Käyn hyviä keskusteluja itsekseni, joskus ajatukset taas surraavat ja ahdistavat niin, että on vaikea tyhjentää mieli. Silloin on hyvä tehdä de Mellon harjoitus: Vaikkapa katsoa taloa ja nähdä talo. Ikkunat, ovet, halkeillut maali. Näin voi  pysäyttää turhat ajatukset; katsoa ja nähdä vain se, mitä katsoo, kuunnella ja kuulla oikeasti liikenteen melu, ihmisten puheitten sorina -- tai linnun laulu.

 

Myös jatkuva rukous on hyvä apu. Nyt alkutalvesta minulla on ollut keskeinen rukous ja sana sydämessä ja mielessä: ”Jeesus. Tie. Totuus. Elämä.”  Ei magiaa, vaan rukousta, joka elää ja muovaa mieltä ja sydäntä häivyttäen vihan, katkeruuden ja masennuksen idut.

 

                                   ************************

 

 

Elämän leipä

 

Jeesus sanoi: "Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole. Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää." Tästä sukeutui kiivas väittely juutalaisten kesken. He kysyivät toisiltaan: "Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?" Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö. Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti." (Joh. 6: 48-58)

 

 

Armo teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta

 

’Elämän leipä’…Leipä on tuttu sana: ruisleipä, ranskanleipä, näkkileipä, patonki. Ja leipää syömällä sitä pysyy hengissä. Vaikeampi sana on sitten tämä ’elämä’. Mitä se elämä oikein on? Leikitään lapsuusaika, murjotetaan ja koetaan elämän tuskaa nuorena. Raadetaan työiässä ja sitten vanhana ihmetellään, mihin se elämä oikein katosi? Onko tämä elämää? Jos tässä olisi kaikki, niin juuri tämä elämä olisi se kadotus ja helvetti. Pelkkää janoa ja nälkää, hapuilua ja etsimistä koko elämä.

 

Sanat ’Elämän leipä’ kertovat Taivaasta maan päällä. Nuo sanat kertovat yhteydestä

Elämän antajaan, Jumalaan. Ne kertovat yhteydestä, joka ei koskaan katkea. Ei surun tullessa, ei sairauden koskettaessa, ei edes pelottavan kuoleman hetkellä. Kaikissa kohden yhteys on katkeamaton. Jumala itse takaa tuon yhteyden kestämisen: ’Sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois’. Nämä ovat Jumalan sanoja meille.

 

Eilen puhuimme yhdessä kodissa nukkumisen, unen ja levon tarpeesta. Ja siitä, että sitä ei voi nukkua varastoon. Mahdollisimman säännöllinen lepo on välttämätöntä, muuten tulee ongelmia. Aika unelle on otettava vaikka päivällä, jos yöt menee valvoessa. Syömisessä on aivan sama juttu. Olen kokeillut asiaa jouluisin ja joskus muulloinkin. Vaikka söisin kuinka paljon jouluaattona ja olisin ähkyssä muutaman päivän, niin pakko sitä on taas jotakin syödä. Jos ei kinkkua, niin ainakin ruisleipää ja silliä.

 

Sama ravinnontarve on meillä hengellisesti. Päivittäin ja viikoittain meillä pitää olla monenlaista hengellistä tankkausta. Rukousta iltaisin ja aamuisin. Huokauksia ja avunpyyntöjä Jumalan puoleen myös päiväsaikaan. Jumalanpalvelukset mahdollisimman usein estävät meitä tulemasta aliravituiksi. Jumalanpalvelushan tarkoittaa sitä, että Jumala palvelee ja varustaa meidät viikon matkalle. Sunnuntaista sunnuntaihin.

 

Aamuisin 5 – 10 minuuttia Jumalan kanssa muuttaa koko elämän rytmin. Jos voisit opetella tällaisen tavan, niin viikossa huomaat aivan varmasti elämässäsi muutoksen parempaan. Jaksat enemmän, uskallat enemmän ja iloitset enemmän.

Olisiko tässä sinulle paastonajan tärkein uusi asia. Viisi minuuttia Jumalalle aamuisin. Kerro päivästäsi Herralle. Mitä olet suunnitellut, ketä kenties tapaat, mitä töitä sinulla on ja pyydä Jumalaa olemaan mukana kaikessa. Lue päälle Jeesuksen arvostama ’Isä meidän’ -rukous. Siinä yksi malli aamuusi ja parempaan elämääsi tästä eteenpäin.

 

Jos elämä katkeaisi ja loppuisi ruumiin kuolemaan, niin ihmisen elämä olisi idioottimaisinta ja julminta saatanan leikkiä. Moni on kuitenkin mennyt paholaisen vanhanaikaiseen ja luulee, että tämä elämä on kaikki. Säälittäviä, onnettomia ihmisiä.

Tällaisia jumalankieltäjiä on maailmassa kuitenkin hyvin pieni joukko.

 

Isompi joukko on niitä, jotka uskovat vaativaan ja pelottavaan ja arvaamattomaan jumalaan. Tällaisia uskovia ovat juutalaiset, islamilaiset, hindut, buddhalaiset, mutta myös monet kristityn nimeä kantavat. Näille ihmisille on yhteistä se, että he luulevat, että Jumalan suosio ja Paratiisi saavutetaan tekemällä hyvää, käyttäytymällä hyvin, kärsimällä ja taistelemalla. Nämä onnettomat – joita on satoja miljoonia maailmassa – luulevat, että Jumalan ystävyys ja rakkaus on ostettavissa! He luulevat, että Taivas ansaitaan hyvillä teoilla. Nämä onnettomat ovat niitä, jotka rakentavat Baabelin torneja  kohti taivasta hyvässä uskossa ihmisen mahdollisuuksiin ja ihmisen viisauteen!

 

Valitettavan pieni joukko maailmassa on löytänyt totuuden itsestään, Jumalasta ja tiestä ikuiseen elämään. Tämä on nöyryyden tie. Se on alkanut lapsen näkemisestä. Jokainen pieni lapsi on vuosia täysin aikuisten armon, rakkauden ja avun varassa. Se ihmeellisin vauva - Jeesus lapsi - oli myös täysin Marian, Joosefin, aikuisten avun varassa kasvaakseen aikuiseksi.

 

Tämän heikkouden muistaminen aikuisena auttaa meitä tarttumaan Jumalan käteen.

Myös aikuisiässä on lukemattomia asioita, jotka ovat meille mahdottoman suuria. Tarvitsemme päivittäin Jumalaa, mutta millään emme voi käydä kauppaa Hänen kanssaan. Me olemme lapsia Jumalan edessä ja meidän tehtävämme on luottaa siihen, että Jumala antaa lahjaksi kaiken: armosta, rakkaudesta hyvyytensä tähden.

 

Kuinka monelle meistä Jeesus on ilmestynyt näkyvällä tavalla? Kuten Emmauksen tien kulkijoille, kuten monille tämän ajan uskoville ympäri maailmaa?

Minulle Jeesus ei ole ilmestynyt näkyvästi tähän mennessä.

Miksi Jeesus ei vahvista uskoamme, auta meitä kääntymään rohkeasti Hänen puoleensa ja hylkäämään kaikki ajatukset epäuskosta ja vääristä uskonnoista?

Jos tarvitsemme, niin Jumala ilmestyy meille tässä elämässä vaikka ihmeenomaisesti.

Mutta jos Hän ei ilmesty, niin se tarkoittaa yhtä asiaa sinun ja minun kohdalla:

- Meidän uskomme on riittävä. Meidän uskomme kestää. Me olemme armon saaneita Jumalan lapsia, joilla on paikka Taivaassa.

Ehtoollispöydän leipä ja viini. Sana syntien anteeksisaamisesta. Siinä Jeesus on ihmeenomaisesti tänään kanssamme ja siunaa meitä.

Jeesus on elämän leipä. Hän on keskellämme tänään. Aamen.

 

Usko rohkeasti kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja Hänen kalliin sovintoverensä voimassa. Ole hyvässä turvassa. Aamen.

 

Saarna 30.3.03 Karjalohjan kirkossa

 

                                   *****************************

 

Kotimuistutus koululaisten vanhemmille

 

        Muistutus vanhemmille Karjalohjan Pappilasta marraskuulta 2003

 

Kansakoulu, ala-aste, Karjalohjan koulu… Nimi muuttuu, mutta joka kohden lasten tärkeimmät vuodet elämän pelisääntöjen oppimisessa ovat ensimmäiset kuusi vuotta kouluyhteisössä. Olen syyslukukauden ajan käynyt pitämässä seurakunnan aamunavauksia ja kuulostellut koulun ilmapiiriä, olen jutellut opettajien, avustajien ja oppilaiden kanssa yhdessä ja erikseen. Koulussa voidaan todella pahoin. Ennen oireili muutama lapsi, koska kotona elettiin aikuisten kriisejä, jotka heijastuivat ilman muuta lapsiin. Nyt muutama koululainen ei käyttäydy häiriköiden ja erityishuomiota säälittävästi kaivaten. Lähes kaikki oppilaat ovat häirikköjä.

 

Opettajat ovat vanhempien tukena kasvatuksessa, mutta ennen kaikkea monien perustaitojen välittäjiä lapsille. Se kasvatus, hyvät tavat, kunnioitus, toisten arvostaminen, epäitsekkyys…näitä lasten pitäisi omaksua kotona.

Nyt on ote kuitenkin pahasti lipsunut.

 

Rakkaat vanhemmat.

Ryhdistäytykää, ottakaa vastuuta omista lapsistanne, asettakaa selviä rajoja ja kertokaa, mikä on oikein ja väärin. Jos tyydytte syyttelemään opettajia, muiden lapsia, Karjalohjan kuntaa, niin olette hakoteillä. Teillä on vastuu omista lapsistanne. Jos rakastatte ja välitätte lapsistanne, niin tehkää parannus. Jutelkaa puolisot keskenänne pelisäännöistä. Myös siinä tapauksessa, jos olette kärsineet avioeron haaksirikosta, niin jutelkaa silti yhteisistä lapsistanne ja olkaa vastuullisia aikuisia.

 

Kun maltatte nöyrästi ja oikealla asenteella ottaa vastaan nämä hyvin huolestuneen papin sanat ja toimitte niiden mukaan, niin lapsenne tulevat aikanaan kiittämään teitä. Parempi opetella rajoja ja sääntöjä rauhassa ja turvassa kuin aikanaan huostaan otettuna ja vankilassa.

 

Seurakunnan Joulukirje tulee tuonnempana ohjelman kera. Nyt tämä muistutus, koska lapset ovat tärkeitä, rakkaita ja ainutlaatuisia Jumalan lahjoja jokainen. Heidän takiaan kannattaa tehdä ihan oikeasti töitä. Opetelkaa myös käymään kirkossa. Tulkaa lastenne kanssa tai aikuisten porukassa. Joka sunnuntai on messu klo 10.

Jumalan Sana on  se perusta, millä kasvetaan ja kehitytään vastuullisina aikuisina ja lapsina.

Ystävät. Tämä on meidän kaikkien yhteinen kylä. Kirkko tulee olemaan aina kylän keskellä. Ja kirkon äänen on kuuluttava myös silloin, kun monet muut tahtovat vaieta.

 

Terveisin      Heikki Linnavirta, kirkkoherra

 

                                   *********************************

 

Käsky, rakkaus ja hedelmä

 

 

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:  "Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne." (Joh. 15: 10-17)

 

Armo teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta

 

Käsky

 

Sana ’käsky’ herättää monenlaisia tunteita ja mielleyhtymiä. Armeija on paikka, jossa käytetään käskyjä. Kodeissa, joissa arvoja kunnioitetaan, käsketään myös. Ja tietysti käskyjen pohja on Jumalan ja ihmisen välisissä suhteissa: Vanhan Testamentin Kymmenen käskyä ja Jeesuksen kaksoiskäsky: ’Rakasta Herraa sinun Jumalaasi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’.

 

Mikään ei ole niin viisas kuin ihminen. Ja kun ihminen oikein kasvaa viisaudessa, niin

se viisaus hipoo jo tyhmyyttä. Sana ’käsky’ herättää nykyään ahdistavia tunteita. Tuntuu pahalta, kun käsketään ja komennetaan. Parempaa olisi käskemisen sijaan selvitellä, perustella ja puhua kauniisti ääntä korottamatta…Silloin asiat onnistuisivat paremmin. Näin nykyaikana usein tahdotaan opettaa ja valistaa meitä.

 

Mutta ajatellaanpa vaikka sota-aikaa. Isänmaa oli vaarassa ja vihollinen vastassa. Olisiko Suomen armeija tarvinnut upseereita, jotka käskyjen sijaan olisivat ruvenneet neuvottelemaan sotilaiden kanssa:

- Pojat, vihollinen huutaa tuossa ’’uuraa’’ ja ampuu kohti, vastattaisiinko tuohon

  tulitukseen vai mietitäänkö vielä hetken aikaa?

Jos niitä lyhyitä selkeitä käskyjä ei olisi annettu, niin meillä olisi tuhansittain sankarivainajia Karjalohjalla.

 

Jos kodeissa ei lapsille anneta selkeitä käskyjä, kieltoja ja ohjeita, niin kiittävätkö

lapset myöhemmin vanhempiaan vapaasta kasvatuksesta?

Eivät kiitä, koska ei ole paljon kiitettävää. Ilman selkeitä kodin käskyjä ja neuvoja lapset aikuistuessaan joutuvat maailmaan ilman eväitä ja silloin tulee pahaa jälkeä. Tulee jatkuvasti yhteentörmäyksiä ja riitoja ihmissuhteissa ja työpaikoilla. Ja vankilat ovat täynnä ihmisiä, joille ei kotona aikanaan opetettu oikean ja väärän eroa.

 

Sana ’käsky’ tarkoittaa hyvää tai parasta vaihtoehtoa silloin, kun käskijällä on ymmärrys oikeasta ja väärästä,  ja kun käskyjen antaja rakastaa niitä, joita käskee.

Vanhemmat rakastavat lapsiaan ja tahtovat heidän parastaan. Tuo rakkaus vaatii käytännössä enemmän kuin hempeyttä, hellyyttä. Rakkaus tekee aina kipeää, koska sitä joutuu antamaan myös käskyjä, jotka tuovat toiselle pahan mielen, jotka hetkellisesti haavoittavat. Monissa vaaratilanteissa on pakko käskeä. Lapsi varjeltuu liikenteessä, kun opetetaan ja käsketään. Pieni lapsi säästyy monilta palovammoilta, kun komennetaan ja lujaa. Nuori säästyy monelta sydänsurulta, putkareissulta ja sosiaaliviranomaisen puhuttelulta, kun on saanut selkeät käskyt ja neuvot kotoa.

 

Sodan vaaratilanteissa rakkaus ulottui isänmaahan ja koteihin.

Sotilaat käskettiin puolustamaan maata ja sotimaan. Monet menettivät henkensä.

Tänään me koemme ja tunnustamme, että se oli suurta isänmaanrakkautta, mitä veteraanit osoittivat sotiessaan ja sankarihaudoissa lepäävät antoivat sen  suurimman uhrin.

Jeesus käskee rakastamaan

 

Käskyjä ja kieltoja on maailma täynnä. Hyviä ja oikeutettuja käskyjä, mutta myös käskyjä, joita ei tule noudattaa, jotka eivät ole Jumalasta. Jeesuksen sanoin: ’’Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne." (Joh. 15: 10-17) Tässä on perusta meidän elämällemme tänä päivänä ja tästä eteenpäin: rakastakaa toisianne! Se on Jumalan käsky sinulle ja minulle. Se ei ole Jumalan toive, ehdotus tai hyvä neuvo, vaan se on selkeä lyhyt käsky Jumalalta, Häneltä, joka itse on osoittanut rakkautta meitä kohtaan loppuun asti: Hän antoi henkensä ristillä, jotta me pelastuisimme synnin, kuoleman ja saatanan vallasta.

 

Mitä tuo rakkaus merkitsee tänään sinulle? Kuinka voit täyttää tuon käskyn?

Lähtökohta on se, kun muistat: Sinut on valittu. Olet etuoikeutettu ihminen uskoessasi Jumalaan. Jeesus sanoi: ’Minä valitsin teidät’. Muista tämä suuri arvosi maailmassa ihmisten keskellä ja Jumalan ystävänä. Sinä olet valittu. Se meistä, joka ymmärtää oman asemansa, ei voi olla rakastamatta toisia ihmisiä.

 

Valittuna Jumalan lapsena olet tänään täydellisesti pelastettu. Sinulla on paikka Taivaan kodissa.

Valittuna Jumala puhdistaa sinut jatkuvasti kaikista synneistä ja pahoista teoista ja ajatuksista.

Valittuna saat voiman uskoa Jumalan sanaan ja rukousvastauksiin, jotka tuovat sinulle terveyttä, rohkeutta, iloa jopa täydelliseen iloon asti.

 

Tältä pohjalta voit totella ihan ilolla Jeesuksen käskyä ’ rakastakaa toisianne’. Rakastaminen on läheisyyttä, hellyyttä, lohdutusta ja tukea. Joskus rakastaminen merkitsee myös sitä, kun uskaltaa sanoa jollekin läheiselle: Ystävä, viina vie sinut väärille teille. Menetät ystäväsi, terveytesi, ilon elämästä, jos jatkat tuota rataa! Joskus rakastaminen merkitsee sitä, kun kieltäytyy jatkamasta juoruja ja pahoja puheita, joita saa kuulla. Rakastaminen merkitsee sitäkin, kun muistuttaa jotakin läheistä tai vieraampaa, että vieraissa käyminen ja puolison pettäminen on synti ja  suuri vääryys toisia ihmisiä ja Jumalaa kohtaan.

Ja vielä: Rakkaus merkitsee sovintoa menneisyyden kanssa, sitä kun tänään antaa sydämestään anteeksi entisille vihollisille, niin venäläisille talvi- ja jatkosodan ajoilta kuin oman kansan jäsenille, veljille ja sisarille  vapaussodan ja kansalaissodan ajoilta.

 

Hedelmän tuottaminen

 

Minkä ikäinen olet? Onko parhaat vuotesi mielestäsi takanapäin? Rakas ystävä: Iästä viis; olemme tänään joka ainoa parhaassa mahdollisessa iässä. Me tuotamme hedelmää rakastamalla toisiamme, me tuotamme hedelmää pyytämällä ja antamalla anteeksi toisillemme. Me tuotamme hedelmää kertomalla ihmisille uskostamme Jeesukseen ja

Jumalaan. Tulevaisuus lupaa jokaiselle kristitylle hyvää: sinulle ja minulle.

 

Usko rohkeasti syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveren voimassa. Aamen.

 

Saarna 18.5.03 Karjalohjan kirkossa

 

                                            *********************************

 

Piispanhiippa

 

 

     Karjalohjan piispanhiipan keltaisessa Pappilassa vuodenvaihteessa 03

 

Rauhaa, iloa ja elämän yksinkertaisuutta, ystävä!

 

Kuuntelen Bo Kaspers Orkesterin ’Bara för din skull’ kappaletta ja muistelen Ruotsin aikoja siirtolaispappina. Ja yksinkertaista uskoa ja saarnaa Jeesuksesta, joka pelasti minut juoppoudesta, rikollisuuden tieltä ja ties vaikka miltä. No. Yksinkertaisena pappina koin, että Jeesuksen persoona ja ystävyys on pelastus jokaiselle ihmiselle, ja sitä kailottavat kaikki muutkin papit. Västeråsissa olin pappien hiippakuntakokouksessa tuomiokirkossa iloisella 80-luvulla  ja kaikilla paitsi meillä muutamilla suomalaispapeilla oli pingviinipuvut päällä. Messu kokouksen aluksi on paikallaan aina. Myös Ruotsissa. Mutta messun alku oli minulle kauhistus, masennus ja tietysti myös komiikan huippu. Meille ilmoitettiin, että olemme todistamassa historiallista hetkeä: Västeråsin piispa tullessaan kirkkoon pitää päässään ensi kertaa aivan uutta piispan hiippaa. Ja siinä se piispa pian tallusteli kellertävä ja kullattu pannumyssy päässä onnellisena kuin naapurin Ville ja monesta penkistä kuului ihastunut hyminä ja kehräys : ’Ooh! Så fin!’

 

Tuolloin minä kaiketi heräsin pappina ja ajattelin, että joku tolkku se pitää olla kristityilläkin ja näky: Maailma on taistelukenttä hyvän ja pahan välillä. Ei mikään vaaraton leikkikenttä, jossa hyräillään, hyssytellään ja nyökkäillään hyväksyvästi kaikelle, mitä tapahtuu.

 

Vaimoni Malle sanoo, että minusta on tullut kuluneen vuoden aikana jos mahdollista entistä äkkipikaisempi ja kiukkuisempi. Tulistun kuulemma hyvin helposti joka suuntaan. Ja paskat! sanon minä, rauhallinen ja sanani tarkasti asetteleva pasifisti ja ekoihminen. Itse koen kasvaneeni kristittynä, ihmisenä, eurooppalaisena, suomalaisena, karjalohjalaisena, filantrooppina, filatelistina ja filistealaisena.

 

Ehkä pelkojeni voittaminen, työnohjauksessa käyminen ja vaimon kanssa vanheneminen näyttää ja kuulostaa siltä, että olen hermokimppu kuin kolmannen luokan siankyljys, mutta voi tätä sisäistä rauhaa ja seesteisyyttä. ’Mutta toisaalta’ (kuten juristit tapaavat sanoa) Karjalohjan pitäjä elää mielestäni herätyksen  etsikkoaikaa. Seurakunta toimii aktiivisesti. Monet kokevat uudistuneensa hengellisesti ja saaneensa vahvistusta uskolleen ja arjessa jaksamiselleen. Joku on myös sanonut löytäneensä uskon, kuin ensimmäistä kertaa elämässään. Yksin armosta Jeesuksen ansiosta. Kun näin on, niin taistelu henkivaltojen välillä kiihtyy. Hyvä ja paha taistelevat niin jokaisen sydämessä kuin ihmisten kesken.

 

Tämän olen huomannut, kun puhun ihmisille Raamatun sanan mukaisesti arvoista, oikeasta ja väärästä. Tällöin monet kyläläiset pahaa oloaan helpottaakseen sanovat suuttuen, että ’eikö seurakunnan tulee välittää hyväksymistä, rakkautta ja myötätuntoa’.

 

Jos joku elää orjuudessa eli synnissä, niin mitä sitä orjuutta hyväksymään ja ymmärtämään. Me julistamme ja välitämme tässäkin seurakunnassa vapautusta synnin ja saatanan vallasta, ilon ja rauhan täyttämää elämää. Ja viime kädessä rohkaisemme kulkemaan sitä ainoaa tietä, joka vie Taivaaseen, Kotiin.

Jos ymmärtäisimme ja hyväksyisimme seurakunnassa yleisesti – ja minä pappina erityisesti - ihmisiä sanoen: että ’eläkää haureudessa ja omaa itsekästä nautintoa tavoitellen, eläkää epärehellisenä, eläkää perhepiiriä ja läheisiä laiminlyöden, eläkää kuin siat rapakossa…’ niin tämä olisi jumalatonta ja pelkurimaista.

 

Veljeni ja sisareni, missä kohden elämän tietä, eksyksissä oloa tai etsintää oletkin:

Rakkaus merkitsee aina rajankäyntiä ja taistelua pahuutta vastaan. Jumalan rakkaus on kuolemaakin väkevämpi voima meidän kaikkien pelastukseksi. Täsmällisyyttä elintärkeissä käsitteissä, ystäväni. Ole valmis nöyrtymään Jumalan edessä ja tee parannusta vain omassa elämässäsi. Siihen kehotan sinua hyvin, hyvin lihallisena, syntisenä ja heikkona Jumalan lapsena, mutta sillä arvovallalla, joka minulla on tämän kylän pappina, Jumalalle vastuullisena Jeesuksen seuraajana.

 

Jeesus kanssasi. Älä pelkää, vaan luota rakastavaan ja voimalliseen Jumalaan.

Siunausta ja kaikkea hyvää sinulle ja rakkaillesi!

 

Heikki Linnavirta, 

Karjalohjan kirkkoherra

ja seitsemän lapsen isä.

Mallelta terveisiä.

 

 

                                           *******************

 

 

Antisemitismi  ja juutalaiset                      

 

- Isä, oletko sinä Israelin vai palestiinalaisten puolella?

Tyttäreni kyseli näin monien ajankohtaisten uutisten herättämänä: itsemurhaiskut, talojen jyrääminen maan tasalle, pakolaisleirien ahdinko, turvamuuri, Tukholman performanssi… Sydämessäni on aina erityinen kunniapaikka Israelia ja juutalaisia varten. Jeesuskin oli juutalainen. Israel on Raamatun mukaan ilmoituksen kansa, jonka kautta Jumala valmisti pelastuksen koko maailmaa varten. Tämän takia olen aina Israelin ja juutalaisten puolella. Mahtava kansa, mahtava historia, menestyjiä myös tänään niin Israelissa kuin kaikkialla maailmassa.

 

Juutalaisten ja Israelin virheitä ja rikoksia en hyväksy enkä kannata koskaan. En  hyväksy sitä, että kaikki arvostelu ja pahojen tekojen tuomitseminen on kielletty, kun pahantekijöinä ja vääryyden toteuttajina ovat jotkut juutalaiset tai Israelin valtio.

 

Nykyään tuntuu monesti siltä, että Israelin useat johtajat katsovat oikeudekseen syyttää kaikkia kristittyjä ja kaikkia eurooppalaisia ikuisuuteen asti saksalaisten toimeenpanemista juutalaisvainoista ja paholaisen töistä 2. maailmansodan aikana. Natsit, fasistit ja kommunistit tekivät rikoksia ihmiskuntaa vastaan. Enemmistö nykyajan ihmisistä, suuri enemmistö kristityistä, tuomitsevat ehdottomasti nuo aatteet ja murhatyöt.

 

Mikä sitten on kristityn asenne Israeliin ja Palestiinaan? Vanhassa Testamentissa kerrotaan Jerikon valtauksesta. Siinä Joosua kysyy Herran enkeliltä:

-         Oletko meikäläisiä vai vihollisiamme?

-         En kumpaakaan. Olen Herran sotajoukon päällikkö.

 

Kun olemme kristittyjä - juutalaisen Jeesuksen seuraajia - niin meidän asenteemme löytyy tuosta enkelin sanasta. Emme asetu yhden, emmekä toisenkaan kansan puolelle toista vastaan. Emme tuomitse synnistä yhtä ja vapauta samasta synnistä toista. Me olemme Herran sotajoukkoa. Kuuntelemme Jumalan ääntä, Jumalan sanaa ja sydämessämme vaikuttavaa Jumalan Henkeä. Silloin synti on aina syntiä, pahuus on aina pahuutta, rasismi on aina rasismia, vihanpito on aina vihanpitoa. Riippumatta siitä, kuka sitä milloinkin tekee.

 

Israel ja juutalaiset ovat erityisasemassa sydämessäni. Mutta

rakkaus tuota kansaa kohtaan ei merkitse koskaan silmien ummistamista Saatanan

töiltä, joihin kaikki ihmiset ja kansat - myös juutalaiset - syyllistyvät.

 

Me rukoilemme Karjalohjan messussa hyvin usein seurakunnan esirukouksessa maailman kansojen siunauksen ja varjeluksen lisäksi: ’Siunaa erityisesti omaisuuskansaasi Israelia’.

Tuo pyyntö merkitsee Israelin ja jokaisen kansan ja ihmisen kohdalla: ’Herra. Anna noiden ihmisten löytää usko henkilökohtaiseen Vapahtajaan, Jeesukseen Kristukseen, joka kuoli ristillä kaikkien kansojen ja ihmisten puolesta.’

-         Isä, oletko juutalaisten vai palestiinalaisten puolella?

-         Molempien, rakas tyttäreni - sittenkin molempien.

 

Jeesus kanssasi, ystävä. Tänään - aina tänään!

 

                                     *************************

 

 

Karjalohjan vanhukset hyvässä hoidossa

 

Karjalohja on vanhusvoittoinen kunta. Vanhemman väen palvelusta kunnan taholta

on huolehdittu nykyisellä reseptillä noin kymmenen vuotta. Olen aina ihaillut

ja arvostanut motivoitunutta ja ammattitaitoista työntekijäjoukkoa. Esimerkiksi haavahoidon korkeasta tasosta kuulen jatkuvasti kylillä kulkiessani! (Vaikka en tiedäkään, mitä tämä haavahoito oikein on).

 

Muutama esimerkki, joka liittyy yhteistyöhön seurakunnan ja kunnan kotihoidon kanssa. Usean kerran vuodessa palvelukodeissa on seurakuntalaisia saattohoitovaiheessa. Vaikka on antoisaa olla vierellä saattamassa läheistä Jumalan luo, niin on se raskastakin. Ainakin tällaiselle syntymäsäikylle papille. Tarvittavan tuen ja avun olen saanut henkilökunnalta. Yhdessä on rohkaistu kuolevaa, yhdessä on luettu rukoukset, laulettu tutut virret ja vietetty Ehtoollista. Noissa hetkissä on eletty todeksi se, että kuoleva lähimmäinen, hoitajat ja pappi muodostavat seurakunnan, jossa on kaikki tarvittava kohdallaan ja läsnä: pienet erilaiset ihmiset ja rakastava, armahtava Jumala itse.

 

Jotkut vanhukset ovat kuollessaan niin ilman sukua, että vanhustentalojen, Tupalan ja Kotolan, henkilökunta - keittiöväki ja hoitajat - ovat huolehtineet hautajaisjärjestelyistä niin kirkossa kuin muistotilaisuudessa. Palvelukodin tiloissa pidetyt muistotilaisuudet

ovat olleet erityisen kodikkaita ja hyvin järjestettyjä. Uskon, että asukkaat, jotka ovat olleet toisille läheisiä vuosikymmenten ajan, arvostavat mahdollisuutta osallistua näihin muistohetkiin.

 

Seurakunnan hartaushetket Tupalassa ja Kotolassa ovat aina rentouttavia hetkiä papille, koska henkilökunta osallistuu aktiivisesti tilaisuuksiin asukkaiden vierellä. Sunnuntain messut ja satunnaiset konsertit tulevat myös kotikirkosta radion välityksellä palvelukotiin. Hyvää toimintaa, koska seurakuntayhteys on vanhuksille elintärkeä osa kristillistä identiteettiä ja  sen vahvistaminen on paras tapa ehkäistä ja parantaa vanhusiän masennusta.

 

Tunnen jatkuvasti suurta kiitollisuutta Karjalohjan kotihoidon henkilökuntaa kohtaan.

Kutsumustyö on arvossaan hoitoalalla Karjalohjalla. Kylän vanhuksilta ja vanhusten omaisilta toivon ja odotan: lausukaa aina silloin tällöin kiitoksen ja rohkaisun sanoja hyvästä hoidosta ja huolenpidosta työntekijöille. Monen kunnan ja kaupungin vanhustenhoidosta jotakin tietävänä voin sanoa, että meillä  Karjalohjalla on asiat hämmästyttävän hyvin.

 

                                            ****************************

 

Seurakunta ja voima

 

Jeesus sanoi Nikodemokselle:  "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.  Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta." (Johannes. 3: 16-21)

 

Armo teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta

 

Seurakunta

 

Aika usein me iloitsemme toisten menestyksestä ja kehumme muita ihmisiä. Emme me aina vain itseämme kehu ja ylistä! Olemme iloisia tuttavuuksista, ystävistä, joilla on elämässä käynyt hyvin. Ajatellaan vaikka meidän pientä kylää, Karjalohjaa. Kaikki me olemme ylpeitä siitä, että tämä on kahden presidentin kesäpaikkakunta: Ahtisaarien ja Halosten. Samoin meitä lämmittää, kun kylällämme asuu taide-elämän vaikuttajia.

Olemme vähän kuin samaa porukkaa. Ja se tuntuu hyvältä.

 

Tällaisten yhteyksien lisäksi meillä kaikilla on syytä isoon iloon ja ylpeyteen, jos olemme seurakunnan jäseniä, kristittyjä. Olemme silloin samaa perhettä ja sukua vaikkapa äiti Teresan, Martin Luther Kingin, Paavo Ruotsalaisen, Mikael Agricolan,  Martti Lutherin kanssa, Fransiskus Assisilaisen, Paavalin, Johanneksen, Magdalan Marian ja Pietarin kanssa. Samaa ystäväjoukkoa vuosisatojen saatossa, koska olemme samaa seurakuntaa, kirkkoa, joka syntyi helluntaina Jeesuksen ristinkuoleman, ylösnousemuksen ja Taivaaseen astumisen jälkeen. Olemme suurta perhettä ja sukua. Tähän on vielä lisättävä  tärkein: kanssamme on nyt ja aina Kaikkivaltias Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

 

Tätä taustaa vasten…Kun olemme näin suurta sukua, kun olemme yhtä Jumalan ja kaikkien pyhien kanssa, niin eikö olisi aika ja syy oikaista selkänsä ja laulaa ja huutaa ilosta: Kiitos Herra, Kiitos Jeesus! Olemmehan kaikki kuninkaallisia, aatelisia, Jumalan tyttäriä ja poikia - jokainen uskova. Se, miksi elämme usein säästöliekillä, miksi tunnemme itsemme heikoiksi, johtuu pluffista, huijauksesta, suuresta, saatanallisesta valheesta.  Kuinka päästä siitä vapaaksi?

Se on tämän Helluntain  sana meille.

 

Voima

 

Lähetysseminaarin professori ja Raamatun kääntäjä Dan Shaw työskenteli Papua Uudessa - Guineassa. Hän oli tavallinen kristitty: käänsi Raamattua uudelle kielelle ja teki siis tärkeää työtä. Eräs heimon jäsenistä sairastui ja kylän väki yritti kaikkia keinoja hänen parantamisekseen. Pahoja henkiä karkotettiin, manauksia suoritettiin, kysyttiin neuvoa meediolta jne. Mikään ei auttanut. Sairas vain heikkeni ja heikkeni. Dan Shaw oli käyttänyt tuota sairasta apunaan Raamatun käännöstyössä. He kävivät juuri läpi Raamatun kertomusta sairaasta Betesdan lammikolla.

 

Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: "Tahdotko tulla terveeksi?" (Joh 5:5-6)

 

Alkuasukas sanoi: ’Minä olen tuo sairas mies. Rukoile, että Jeesus parantaa minut!’

Siihen professori vastasi estellen:

- Täällä on muitakin kristittyjä. Eiköhän kysytä heiltä rukousapua.

- Ei, sinä olet ystäväni. Rukoile sinä, että Jeesus parantaa minut!

Epäuskoisena, mutta pakotettuna tämä rukoili: ”Jeesus, ystäväni uskoo, että Sinä voit parantaa hänet, kuten sen miehen Betesdan lammikolla. Pyydämme Sinun apuasi. Aamen.”

 

Mitään ei tapahtunut, mutta sairas kiitti kovasti avusta. Kotona professori rukoili vaimoineen sairaan puolesta, mutta päivä ja toinenkin kului. Neljän päivän perästä

nuori poika juoksi kertomaan ilouutista. Sairas oli parantunut. Hän oli jalkeilla ja jaksoi makuuhaavoista ja laihtumisesta huolimatta mainiosti!

Professori riensi ystävänsä luo iloissaan, mutta tarjosi heikon kristityn sovinnaista selitystä: ”Ehkä ne heimosi keinot osaltaan auttoivat…”

Parantunut katsoi professoria ja sanoi muristen: ”Etkö – sinä – usko!”

Ja tämän jälkeen tuo kristitty Raamatun kääntäjä vihdoin uskoi!

 

Minä luin tuon kertomuksen eilen illalla ja minuun se kolahti ja havahdutti, koska minä olen kuin tuo mies. Nimittäin tuo Raamatunkääntäjä. En jaksa oikein uskoa Jumalan voimaan tehdä ihmeitä. Rukoilen sairaitten puolesta, rukoilen kotien ja perheitten puolesta. Mutta epäusko ja epäilys on jatkuvasti vaanimassa taustalla. Voima tuntuu olevan  kadoksissa. Tätä voimattomuutta ja epäuskon henkeä tapaan myös hyvin useassa veljessä ja sisaressa täällä ja muualla. Ja juuri tässä on se Saatanan pluffi ja huijaus. Se on Saatana itse, joka kuiskuttelee meille:

- Usko vain tarpeeksi laajasti ja yleisesti Jumalaan ja Jeesukseen.

- Älä odota ihmeitä, sairauksien parantumisia, hyvää elämää ja onnea. Kärsimys on ihmisen osa pahassa maailmassa. Muista se!

- Puhu myös Jumalasta aina sovinnaisesti ja hienostuneesti. Mielellään ylevällä runokielellä, niin silloin et koskaan epäonnistu, etkä nolaa itseäsi…

 

Nämä ajatuksemme ja tunteemme ovat Saatanasta, koska yksin Jumalan Sana on uskomme ja elämämme toimiva ja kestävä perusta. Ja Raamatussa Jeesus sanoo meille kaikille Jumalan lapsille:

- Minä olen tullut antamaan teille yltäkylläisen elämän.

Ja Jeesus on antanut seuraavan valtuutuksen jokaiselle meistä: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat." (Markus 16:15-18)

 

Tämän takia me tarvitsemme kaikki toisiamme. Kristillinen seurakunta on voimakas, kun se pitää yhtä!  Me täällä kirkossa, samoin ystävät Tupalassa ja Kotolassa, kristityt kaikkialla maailmassa.  Edesmenneet pyhät, ne kuuluisat, mutta myös jokainen meille tuntematon pyhä, joka on perillä, Taivaassa…Me tarvitsemme toisiamme, että jaksamme uskoa Jumalan voimaan, todelliseen voimaan, Pyhään Henkeen,  joka parantaa sairaita epäilyksistämme huolimatta,  joka rakentaa perheitä ja vapauttaa meitä erilaisista helmasynneistä ja huonoista tavoista.  Me tarvitsemme seurakunnan yhteistä uskoa ja Helluntain ihmettä tänään. 

 

Kiitos Jeesus Helluntaista, Pyhästä Hengestä. Uudista meidät jokainen tänään ja lähetä meidät elämään tästä eteenpäin Sinun voimasi varassa. Aamen.

 

Saarna 8.6.03 Karjalohjan kirkossa

 

                                            ****************************

 

    Syyttäjä

 

Ei tarvitse olla kummoinen keskustelu ystävien kesken, kun jostakin poissaolevasta

puheen ollen sitä helposti tulee sanoneeksi: ’Kyllähän minä olisin homman hoitanut, mutta se Paavo oli sellainen hidaste ja este. Sen vika!’

 

Työyhteisössä huomaa helposti puolustelevansa omia töitään tai kannanottojaan syyttämällä jotakin toista. Ei välttämättä törkeän haavoittavasti, vaan sillä tavalla vihjailemalla, ettei tyhmemmät tiedä, kehuuko se vai haukkuuko se. Meillä Karjalohjalla on vähän helmasyntinä sellainen syyttelevä ja hyökkäävä puhetapa. Huomaan, että se on aika helposti tarttunut minuunkin. Helpottaa, kun vierittää syyn ongelmista muitten kannettavaksi.

 

Ja tätä samaahan on koko maan politiikka. Syytellään, haukutaan ja parjataan toisia.

Joskus ihan sydämestä, mutta hyvin usein sen takia, koska se kuuluu poliittiseen kulttuuriin. Demarin tulee parjata porvaria. Kepulaisten tulee haukkua vähän moneen suuntaan. Vihreät syyttävät kaikkia muita ympäristön ongelmista. Kokoomuslaiset

syyttelevät varmuuden vuoksi toisiaan.

 

Ja samaa rataa toimivat kaikki ihmiset maailmassa. Islamilaiset syyttävät kaikesta länsimaita ja päinvastoin, palestiinalaiset syyttävät israelilaisia ja sama toisinpäin. Aina on vika muissa, aina muut ovat syyllisiä. Syytöksiä satelee maailmassa joka suuntaan.

Syyttelyn pohjalla on tietysti pelko, sen tietää jokainen - minäkin.

 

Kuka on mielissään syytösten saastuttamasta maailmasta?

Kuka syyttää ihmisiä Jumalan luona?

Kuka parjaa, haukkuu ja arvostelee sinua Jumalan edessä tälläkin hetkellä?

Mitä, jos opettelisimme käyttäytymään Jumalan lapsen arvon mukaisesti?

Mitä, jos jättäisimme Saatanan yksin syytöksineen ja opettelisimme näkemään asioita

Jumalan silmin?

 

Jeesus kanssasi, ystävä. Puhutaan ihmisistä hyvää, Hyväkin tarttuu ja leviää!

 

                                   ***************

 

Steinerilaisuudesta

 

 

Meidän Karjalohjan kylämme on täynnä steinerilaisia, koska Sammatissa, ihan naapurissa on tämän porukan koulut ja lastentarhat. Kristilliselle seurakunnalle nämä eriuskoiset tuovat aina ongelmia ja ristiriitoja. Ajoittain rauhanomainen rinnakkaiselo luontuu, mutta on toisenlaisiakin aikoja.

 

Viime vuosina steinerilaiset ovat tulleet vaikuttavaksi voimaksi kunnallispolitiikassa

ja tämä on näkynyt kyläkuvassa. Naapurikunnan yksityinen koulu on saanut taloudellista tukea, kaupan ilmoitustaulut ovat täynnä harrastuspiirejä, joiden taustalla on kaikenlaiset idän uskonnot ja new-age suuntaukset. Tämä alkaa olla Pikku-Helsinki tässäkin suhteessa. Kaikkea kornia on kokeiltava.

 

Vaikeaksi tämän tekee Karjalohjalla se, että täällä, kuten kaikkialla Suomessa, enemmistö luterilaisista aikuisista on sitä rippikoulutasoa. Hengellinen kehitys on jämähtänyt murrosikään. Näin ollen kaikki uusi otetaan vastaan karvoineen päivineen.

On hienoa meditoida, joogata, rakentaa noitarumpuja, syödä ruohoa, halata puita…

 

Miten meidän kristittyjen pitäisi suhtautua steinerilaisiin?

 

Itse olen vuosien varrella kokeillut monenlaista. Olen ollut yhteistyössä, kannustanut ja avustanut monissa hankkeissa, joissa ihmisillä on sama päämäärä uskonnosta riippumatta. Seurauksena on kuitenkin ollut pettymyksiä ja väärinkäsityksiä. Jotkut ovat saaneet sellaisen käsityksen, että meillä on myös sama uskonnollinen vakaumus. Ja kun olen kertonut kristillisen uskon ytimestä: Jeesuksen rististä, kuolemasta ja kuoleman voittamisesta, niin sitten on suututtu.

 

Kysyin kerran ystävältäni Maijalta, joka on kristitty ja toimii myös steinerkoulussa:

’Etkö koe ristiriitaa, kun olet sekä seurakunnassa, että Steiner-koulun kuvioissa?’ Hän vastasi jotenkin näin: ’ On siinä ristiriita, mutta senkin kanssa on elettävä’. Minusta tuossa oli viisautta mukana. Erilaisten kanssa on opeteltava elämään. Ristiriidat on hyväksyttävä osana elämää. Jotakin hyvää on nähtävä, myös steinerilaisissa etsijöissä, kuten kaikissa Jumalan luomissa ihmisissä. Ja meillä  kristityillä on aina mahdollisuus todistaa Jeesuksesta, jolla on vastauksia.

 

Mutta entä se meidän luterilainen maallistunut enemmistö, joka juoksee joka suuntaan kaiken uuden ja oudon perässä. Mitä sen kanssa osaisi tehdä?

 

Ilon ja oikean ylpeyden uudelleen löytäminen olisi ratkaisu. Me kristityt saamme   oikaista selkämme ja olla ylpeitä siitä, että olemme Jumalan lapsia, valittua kansaa, armosta pelastettuja syntisiä. Meillä on enemmän tarjottavaa kuin steinerilaisilla, islamilaisilla, hinduilla ja kaiken maailman eriuskoisilla. Meillä on Jeesus: tie, totuus ja elämä. Ainoa tie, ainoa totuus, ainoa elämä. Eiköhän tässä ole näkyä ja uskoa huomiseen!

 

Ps. Useamman tapaamani steinerilaisen lapsuuden hengellinen koti on ollut jonkun suunnan lestadiolaisuus, körttiläisyys tai joku kotoisista herätysliikkeistämme!

Tässä miettimisen aihetta.

 

                                        *********************

 

      Ellette käänny

 

Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi siihen: "Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan - samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan - yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny." (Luuk. 13: 1-5)

 

Armo teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta

 

Lähes joka lehdestä voi lukea horoskooppinsa. Myös astrologin palstat ovat yleisiä aikakausilehdissä. Minä olen tyypillinen vesimies: en usko missään tapauksessa horoskooppeihin tai astrologien juttuihin. Ne ovat kahdesta myrkyllisestä lähteestä.

Joko ennustukset ovat huijausta ja satua. Tai sitten niissä on mukana pahan kosketus.

Ja silloin mennään jo mielenterveyden järkkymisen maisemiin.

 

Se, miksi me haluamme lukea horoskooppeja ja kyselemme astrologeilta vinkkejä, johtuu siitä, että emme kestä totuutta, emme jaksa oikein todellista elämää ja kaipaamme valheita, satuja ja humpuukia. Että olisi vähän helpompaa kohdata harmaa arki ja monet vastoinkäymiset ihmisten kanssa, rakkaudessa, talouden ollessa kuralla.

 

Tosielämässä ei nimittäin eteemme tule prinsessoja eikä prinssejä, emme saa yllättäen suuria rahasummia, emme elä terveinä kuin pukit. Päinvastoin: ihmiset masentavat – ainakin muutamat hankalat tyypit. Rahaa ei tule kaikista ovista. Päinvastoin. taskussa on reikä – pysyvästi. Ja tervettä päivää ei oikein meille suoda: jokaisella on kipuja, kolotuksia ja vakavampia sairauksia aivan riittävästi.

 

Totuus ja valo tällaiseen oikeaan elämään ei löydy mistään muualta kuin Jumalalta:

meidän toivomme on tosiasioiden tunnustamisessa ja heräämisessä!

”Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi siihen: "Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan - samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.”

 

Jotenkin minua surettaa ihmisten tyhmyys ja ylpeys. Tässä kylässä, meidän jokaisen lähipiirissä tai kenties meidän omalla kohdalla voidaan puhua maineesta, kunniasta, elämänurasta ja menestyksestä - huolimatta niistä ihmissuhdeongelmista ja rahahuolista.

 

Muiden silmissä elämä voi näyttää menestyksen täyttämältä. Mutta kaikki on turhuutta, petosta ja valhetta, jos emme ole tarttuneet kiinni Jeesuksen sanoihin kääntymisestä, heräämisestä, parannuksenteosta. Olenko ilonpilaaja sanomalla, että ilman Jeesusta olemme matkalla kadotukseen? Olen mielelläni ilonpilaaja tänä päivänä, jos se auttaa sinua miettimään sitä, missä olet, mihin kuljet, keneen turvaudut?

Minua mahtavampi ilonpilaaja suostui kulkemaan ristille asti: kidutukseen ja kuolemaan, jotta ihmiset heräisivät, kääntyisivät ja etsisivät turvaa Jumalan luota!

 

Totuus on nimittäin siinä, että koko elämämme, jo ennen syntymämme päivää oli

Jumalan tiedossa. Hän suunnitteli ja valmisteli meidän tiemme ja matkamme.

Jos elämme tuon suunnitelman mukaan, meidän käy hyvin jo tässä elämässä.

Jos elämme itsenäisen itsekkäästi luottaen omiin voimiimme ja taitoihimme, olemme kuoleman omia. Kuljemme kohti tuhoa ja ikuista kuolemaa.

 

Nyt olen mielestäni tarpeeksi selkeästi jo kertonut sen Jumalan sanan totuuden ja yksinkertaisen ilosanoman: Usko Jeesukseen tuo pelastuksen. Kääntyminen Jumalan puoleen siirtää meidät Saatanan vallasta Jumalan valtakuntaan. Tässä ja nyt.

Tämä on hyvä uutinen meille jokaiselle. Meillä on mahdollisuus kääntyä, voima valita

Jumalan ystävyys, taito valita vapaus ja hyvä, yltäkylläinen elämä.

 

Kaikki alkaa totuuden ymmärtämisestä: kun käännymme Jeesuksen puoleen, me emme tuhoudu, emme kuole, emme joudu hukkaan.

Kun käännymme Jumalan puoleen (sanomalla vaikka hiljaa mielessämme tässä ja nyt):

Jeesus, tässä olen! Pidä minusta huolta. Näin me olemme Taivaan kansalaisia, Jumalan ystäviä, pelastettuja, armahdettuja ja voimakkaita vastustamaan kaikkea pahaa elämässämme, olemme voittajia!

 

Onko se näin helppoa! Sanoa vain muutama sana ja sillä selvä? Se on juuri näin helppoa ja vielä helpompaa. Se, miksi kipuilemme elämän heitellessä meitä, johtuu siitä, että me luulemme, että kärsimys, työ ja tuska kuuluvat Jumalan lapsille kuin nyrkki silmään!

 

Ajattele Paratiisia. Esivanhemmillamme Adamilla ja Eevalla oli mukavat oltavat.

Pelkkää hyvää ja vielä parempaa: maailman paras elinympäristö, suora yhteys Jumalaan

ilman uskon ja epäuskon kipuilua, ja vielä mahtavasti keskinäistä juopumista rakkaudesta ja seksistä ilman mitään syyllisyydentuntoja tai krapulan pelkoja.

Tällainen oli Jumalan suunnitelma. Täydellinen elämä, ylitsevuotavaa iloa, rakkautta ja

rauhaa…Ja esivanhempamme valitsivat – kiitos Saatanan – onnettoman, kivuliaan ja kuoleman täyttämän elämän.

 

Minusta suurin Saatanan huijaus on siinä, kun hän on saanut monet ihmiset uskomaan, että Jumala on ilonpilaaja ja elämä ilman Jumalaa on vapaata ja mahtavaa!

Rakas ystävä! Mieti vähän. Onko sinulla joskus mennyt roolit sekaisin? Oletko pitänyt paratiisin Luojaa ilonpilaajana ja Saatanaa kuoleman ja kärsimyksen aiheuttajaa pelastajana?

 

Mieti vaikka Psalmin sanoja Jumalan lapsen elämästä ja Paratiisin löytymisestä uudestaan uskon kautta - Jeesukseen kääntymisen kautta: ”Jumalani, minä täytän mielelläni tahtosi, sinun lakisi on minun sydämessäni." (Ps 40:9)

”Täytän mielelläni tahtosi…” En pakosta, en tehdäkseni uhrauksia, en saavuttaakseni jotakin kovalla työllä, vaan mielelläni. Rakas ystävä. Tähän meillä on ollut matkaa, mutta tänään saamme ottaa sen askeleen, jonka jälkeen koemme, elämme ja tunnemme:

- Mielelläni, ilosta seuraan Jeesusta, koska Hänen seurassaan saan tuntea turvaa, iloa, rauhaa ja odotan innolla tulevaisuutta, jossa kerran olen paremmissa tuntemisissa kuin

esivanhempani Paratiisissa! Minun käy elämässä hyvin. Se on totta jo tänään.

Siksi on hyvä kääntyä Jumalan puoleen, tulla ehtoolliselle, aloittaa alusta. Tänään on pelastuksen päivä – Sinua varten tehty. Aamen.

 

Saarna 13.7.03 Karjalohjan kirkossa

 

                                            *****************************

 

C - vitamiini

 

Keskellä talvea Karjalohjan C-vitamiininkeltaisessa Pappilassa, kaukana Espoosta. Uusi hiippakunta herroineen vähän ahdistaa. Mihin lie uskovat sydämessään nuo lukeneet ja kultivoidut asessorit ja muut?

 

Jumalan Siunausta vuodelle 2004 kaikki kengänkuluttajat

 

Uusi vuosi aivan puhtoisena taas edessä. Hyvämaineisessa seurakunnassa keskitymme tänä vuonna oikean erottamiseen väärästä Jumalan käskyjen perusteella. Perheiden ja kotien hyvinvointi on yhteinen rukouksen ja työn aihe. Viime syksy koulussa oli surullista, koska lapset ajelehtivat. Olemme sopineet, että seurakunta pitää tänä keväänä aamunavauksia viikoittain. Kahdessa ryhmässä. Viides ja kuudesluokkalaiset saavat oman aamunavauksensa. Ensimmäisestä neljänteen omansa. Seurakunnalla on paljon annettavaa niin koululaisille, opettajille, kuin myös vanhemmille. Myös  kevään kinkereiden aiheena on kodin ja perheen paras.

Otsikkona raamatullisesti ’Mies on perheen pää’.

 

Nyt on vettä virrannut jo sen verran kunnallisista harrastuksistani, jotta voin kertoa, miten ne koin. Yli kymmenen vuotta olin kunnanvaltuutettuna, kunnanhallituksessa, perusturvalautakunnan puheenjohtajana ja monessa muussa kokoonpanossa. Opin paljon uutta ja tapasin monia sellaisiakin ihmisiä, joita ei koskaan näy kirkossa Sanan kuulossa. Minut hyväksyttiin herraskaiseen joukkoon ja sain toteuttaa itseäni ja luulin edistäväni totuutta ja kristillisiä arvoja.

 

Työ surullisenkuuluisassa Totuuskomissiossa oli sitten kaikille karjalohjalaisille liikaa. Kirjasimme ylös erityisesti kunnanhallituksen mokia ja kupruja. Oikeastaan teimme työn kahdestaan komission varapuheenjohtajan kanssa. Vähintään Hannu Karpoa olisimme tarvinneet kolmanneksi. Olen nyt  jättänyt kunnalliset riennot. Opin paljon politiikanteosta, lehmänkaupoista ja vallanhimosta. En minä ollut niistä vapaa sen enempää kuin muutkaan. Lehmänkauppoja ainoana köyhänä ja maattomana valtuutettuna en kuitenkaan pystynyt tekemään. Ja ei kukaan Karjalohjalla totuutta ja muutosta halunnut. Taisipa vain olla mukavaa katsella kauempaa, kun hullu Don Quijote-pappi tappeli kunnan herroja ja tuulihattuja vastaan. No, oli minulla ajoittain antoisaakin. Tuulettaminen ja lähes täysillä päästäminen oli terapeuttista. Mutta oli siinä vähän myllyhoidonkin aspekteja.

 

Kesä, syksy ja vuodenvaihde ovat olleet vapaata ja antoisaa aikaa. Stressi on häviämässä kyläteiden pölyyn ja lumeen. Ylipainoa olen pudottanut yli kymmenen kiloa. Patikoidessa voi rukoilla ja ylistää Jumalaa, kuunnella musiikkia, valmistella saarnoja ja katsella ihmetellen ja ihaillen ympärilleen. Mielipahan myllerrys ajatuksissa alkaa olla ohi. Minulla on nyt aikaa Jumalalle. Samoin on aikaa ihmisille intomielisenä ja entistä uskovaisempana pappina!  Pystyn myös sanomaan vapaammin ja rohkeammin asioita, kun en ole sidottu kunnalliselämään. Valtuutettuna olin valitettavan arka, varovainen ja diplomaattinen. Nyt astun - maalaispappi kun olen - ihmisten varpaille kuin vanhaan hyvään aikaan. Ja tiedättekö mitä? Kyllä tässä kylässä ihmisillä on mahdottomasti varpaita! Kesäasukkaat sekä vihertävät hekottajat ja joogalentäjät menevät samoilla tallomilla.

 

Rakas ystävä. Mieti juuri tämän hetken olemisesi tärkeitä asioita.

Onko sinulla rauha ja turvallinen olo sydämessä ja mielessä? Saatko olla vapaa katkeruudesta ja kateudesta?

Yllättääkö ilo sinut silloin tällöin?  Odotatko innolla ja turvallisella mielellä huomista?

Jos elät ja koet näin, niin silloin Jumala kantaa sinua. Sinulla on elävä, aito usko Jeesukseen. Onnittelen sinua.

Kerro elämäsi voimasta, Jumalasta, muillekin, niin usko ja ilo kasvavat sinussa entisestään.

 

Jos sinua kaihertaa pelko, katkeruus, viha… Jos kärsit jatkuvasti masennuksesta, unettomuudesta ja levottomuudesta, niin sinä tarvitset apua. Tuon avun löydät vain Jumalalta. Hän rakastaa sinua ehdoitta. Hänelle et ole koskaan toivoton tapaus. Voit muuttua ja uudistua. Mieti mielessäsi, haluatko elää täysillä Jeesuksen omana, tästä hetkestä Taivaaseen asti. Vai tyydytkö sekundaelämään, joka valitettavasti myös päättyy huonosti.

 

Tämä vuosi on Jumalan lahja sinulle. Ota Jumala todesta ja anna Hänen uudistaa sinua. Elämä on kaunis ylistyslaulu: rikas ja antoisa ihmisineen, kylineen ja naapureineen. Kun Jumala saa muovata sydäntäsi, niin näet enemmän rakastettavuutta,  kirkkautta ja kauneutta niin itsessäsi kuin muissa ihmisissä.  Myös niissä, jotka olet kokenut kaikkein vaikeimpina rakastaa. Jumala muuttaa ja uudistaa sinut, jos tahdot. Niin Hän on tehnyt minullekin.

 

Heittäydy ystävä isompaan vapauteen ja uskoon. Heittäydy Taivaan Isän syliin! Ihan vaan itsesi kaltaisena syntisäkkinä. Jeesus kanssasi.

 

terveisin Heikki Linnavirta, kirkkoherra

 

***********************

 

Kurt Wallander – Ystad

 

Henning Mankellin kirjojen kuuluisa rikospoliisi on Kurt Wallander. En ole ainoa keski-ikäinen mies, joka tuntee sielujen sympatiaa tuota poliisia kohtaan. Wallanderin elämä on aina vähän sekaisin ja onnetonta. Vaikka kuinka on hyviä hetkiä ja tärkeitä ihmisiä siinä ympärillä, niin kaikki on silti aina vaan vaikeaa. Lastenkasvatus ei ole hanskassa. Aikuistunut nuori on täysin käsittämätön olento. Kuinka sellaiset pärjäävät maailmassa? Ja se tärkein ihmissuhde on jatkuvasti hakusessa. Kukaan ei ymmärrä eikä tiedä, miltä tuntuu olla keski-ikäinen mies, joka on väärän painoinen ja mieltynyt epäterveellisiin ruokiin ja juomiin. Ja lisänä ovat ne jatkuvat ruumiin kolotukset ja pelot. Ja sitten se työ ja ura: vaikka kuinka Wallander osaa ja onnistuu, niin aina on olo, että elämä lipuu käsistä ja mitään ei ole saavuttanut.

 

Komisario Wallander on erakko, joka ottaa vastuuta asioista ihan tyhmyyttään ja rehellisyyttään. Hän on peruskärttyinen ja kokee kaikki ihmiset vihollisikseen. Aivan kuin kirjailija Mankell olisi rakentanut roolihahmon minusta! Paitsi, että en ole poliisi vaan pappi.

 

Kokonaan ei voi kuitenkaan samaistua kehenkään ihmiseen, ei todelliseen eikä kirjojen sankariin. Jotakin voi ottaa opiksi aina sieltä, missä on opittavaa. Mitä voi oppia Ystadin poliisilta ja mitä hänelle voisi opettaa?

 

Wallander arvostaa kauneutta. Hän erottaa oikean väärästä. Hänellä on yhteiskunnallista vastuuntuntoa. Hän asettuu aina  heikkojen ja sorrettujen puolelle. Hän tunnistaa ja tunnustaa myös eriuskoiset, ulkomaalaiset ja kaikenväriset ihmiset lähimmäisikseen.  Hän tietää olevansa heikko, avuton ja keskeneräinen. Näitä kaikkia tuntemuksia ja arvoja kannattaa ottaa omikseen. Ylpeyden synti jää silloin tarttumatta.

 

Mitä sitten minä voin kertoa ja opettaa Ystadin poliisille?

No, ensimmäiseksi tulee mieleen se pääasia, mistä kaikki pienemmät jutut juontavat juurensa. Komisariolta puuttuu usko: reipas, yksinkertainen ja lapsellinen usko persoonalliseen hyvään, ihmistä suurempaan voimaan, jota kutsutaan Jeesukseksi. Wallander on valitettavasti uskosta osaton tyyppi. Hän luulee, että voima oikeuden toteutumiseen, tasa-arvon ja lähimmäisenrakkauden kasvuun ja kehittymiseen  löytyy ruotsalaisesta sosiaalidemokratiasta. Samanaikaisesti hän luulee muistavansa, että ennen asiat olivat sittenkin paremmin! Vaikka rikkaat olivat rikkaampia, köyhät köyhempiä, sairaat sairaampia ja heikot heikompia.

 

Minä toivon, että jossakin vaiheessa kirjailija Mankell vie komisario Wallanderin Ystadin luterilaiseen kirkkoon, missä kerrotaan Jeesuksesta, joka hyväksyi seuraansa syntiset naiset ja muut halveksitut naiset. Toivon, että Wallander kuulee kerrottavan myös rikkaasta Sakkeuksesta, joka jakoi omaisuutensa köyhille, koska Jeesus teki häneen vaikutuksen rakastamalla ja hyväksymällä. Komisario voisi kuulla Jeesuksen parhaista ystävistä: kalastajista, yksinkertaisista miehistä, jotka pitivät työnteosta, rasvaisesta ruuasta ja hyvästä viinistä. 

 

Ja Galilea onkin kuin Skåne: lukemattomia sairaita, pelokkaita, yksinäisiä, syrjäytyneitä, keski-ikäisiä miehiä, naisia, vanhuksia, lapsia ja nuoria kokoontuu yhteen ja kaikille Jeesus sanoo vapauttavan sanan: Lapseni, veljeni ja sisareni. Ole turvallisella mielellä. Sinut on hyväksytty. Ota vastaan parantuminen ruumiin, sielun ja hengen sairauksista. Sinä olet täydellisesti vapaa. Paha ei enää saa sinua valtaansa, koska olet Jumalan lapsi.

 

Mutta eikö tosielämä ole eri asia kuin ajanvieteromaanit ja dekkarit? Eikö Jumalajutuista pitäisi välillä irrottautua ja lukea pelkkää viihderomaania tai kulttuurikamaa a’la älyköt?

Eikö sitä Jeesusta voisi olla tyrkyttämättä joka väliin ja ratkaisuksi jokaiseen ongelmaan?

Kenen kysymyksiltä nämä kuulostavat? Kerran tällaisia ajatuksia esitteli suomalainen piispa (eläkkeellä). Samanlaisia ajatuksia ja viisaita juttuja kuulivat Adam ja Eeva Paratiisissa siltä käärmeeltä (ei eläkkeellä).

 

Siksipä toivon, että sarjakuvalehdissä, romaaneissa, elokuvissa, TV-ohjelmissa, koulujen biologian tunnilla ja Ystadin poliisiasemalla voidaan ja uskalletaan lausua nimi ’Jeesus’ turhaa rykimättä ja  pelkäämättä. Ainoastaan ihan ilosta, sillä Jeesus on Kuningas, joka rakastaa kaikkia maailman ihmisiä. Myös ruotsalaisia sosiaalidemokraatteja.

 

Jeesus kanssasi, ystävä. Jesus älskar dig.

 

 

*****************

Saipan fanipaita

 

Karjalohjan Saipan fanipaidan keltaisessa Pappilassa kevättä 2004

 

’Heissampoo tehdäänkö Kekkosesta…. ’ (En muista enempää)

Sinua lähestyy näin kirjeen välityksellä parannuksen tehnyt barbaari. Olen miettinyt muutamia elämän perusjuttuja, jotka ovat tässä yhteiskunnassa (Suomi) ja tässä kylässä (Karjalohja) ihan kadoksissa. Hukassa kuin susi kukassa.

 

’Pyydän anteeksi, olen pahoillani!’

Kuinka paljon iloisempaa, valoisampaa ja arvostetumpaa olisi valtakunnan politiikka, jos maan kerma oppisi pyytämään anteeksi toilailujaan. Miettimättä tulee mieleen viehättävä, mutta kärsivän näköinen entinen naispääministerimme. Hän varmaankin pelimiesten pakottamana astui moneen miinaan kotimaan Irak-skandaalissa. Eduskunnassa hän sortui kuitenkin selkeään valehteluun koko kansalle väittäessään, että hän ei ollut pyytänyt tai saanut mitään salaisia asiakirjoja...Yksi rehellinen puheenvuoro: ”Anteeksi, olen pahoillani. Mokasin”. Tämä olisi varmasti riittänyt meille oikean ja väärän erottaville suomalaisille. Mutta ei kun ei.

 

Lähemmäksi tultaessa tätä anteeksipyytämistä ja katumista voisi odottaa monelta, monelta muultakin isokenkäiseltä, mutta myös paljasjalkaiselta karjalohjalaiselta. Suu pysyy kuitenkin tiukasti kiinni ja sydän on kovaa kiveä: ”Minähän en pyytele anteeksi, koska on ne muutkin roistoja ja ryöväreitä! Papit varmasti pahimpia. Nuo hurskastelijat.”

 

Rakas ystävä. Mieti sitä, kenelle vastaat elämästäsi: sanoista, ajatuksista ja teoista.

Sinä et vastaa minulle, et naapureillesi, et eduskunnalle, etkä George Bushille (onneksi).

Sinä vastaat kaikesta Luojallesi ja Jumalallesi. Tiedät, mikä on oikein ja väärin. Tiedät, milloin valehtelet, varastat, teet huorin, huijaat. Muut ihmiset eivät välttämättä tiedä kaikkea, mutta Jumala tietää kaiken. Hänelle sinä olet vastuussa. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa: voit kieltää Jumalan ja jatkaa valheellista elämää tai voit tehdä parannuksen omista synneistäsi ja laiminlyönneistäsi.

 

Edellinen vaihtoehto merkitsee sitä, että näytät keskisormea Jumalalle ja halveksit

Hänen työtään ja uhriaan ihmiskunnan pelastamiseksi ( Jeesuksen sovitustyö ristillä).

Ja kerran löydät edestäsi kaiken pahuuden, mitä olet ehtinyt elämässäsi tehdä ja huomaat tuominneesi itsesi kadotukseen. Toinen vaihtoehto on nöyrtymisen tie: ’Jeesus, Jumalan Poika, armahda minua!’ Tuo katuvasta sydämestä nouseva rukous saa aikaan muutoksen, koska Jumala kuulee ja välittää sinusta. Saat voiman tehdä parannuksen. Saat voiman pyytää anteeksi virheitäsi. Saat voiman elää uudistuneen ja jatkuvasti uudistuvan Jumalan lapsen elämää.

 

Koska olet ihminen, niin teet edelleenkin virheitä, sorrut synteihin ja lankeemuksiin. Mutta päivittäin myös näet ja oivallat, mitä tehdä mokatessa, koska otat todesta asemasi Jumalan lapsena ja tiedät, minkä ilon ja hyvän olon tuo mukanaan taitosi pyytää anteeksi tekemiäsi virheitä ja erehdyksiä  niin Jumalalta kuin niiltä ihmisiltä, joita vastaan olet rikkonut. Virheitten tunnustaminen ja jatkuva parannuksen tekeminen merkitsee elämää vapaudessa, elämää Kristuksessa, elämää, mihin kuuluu ilo.

Joko olisi parannuksen aika?

Have a nice kevät!

Heikki Linnavirta kirkkoherra.

 

Mallelta terveisiä, omalta sairaanhoitajaopiskelijaltani!

Lapsille kuuluu kaikkea: Veera aloittelee kätilönä Lohjalla,

Saana hoitaa kehitysvammaisia Helsingissä, Jossu hoitaa

keskikaljatilauksia kesäasukkaille ja ykkösolutta kylän väelle

marketissa. Salla on kotona ja miettii, Tilda kirjoittaa

valkolakkia varten, Matti on Virkkalan laatukoulussa ja

Maija-Sofia käy vielä tätä Karjalohjan koulua, jossa on ihan hyvä fiilis.

 

**************

 

Alussa

 

Kun on aloittanut satoja kertoja uudestaan, tehnyt sadat päätökset kaiken muuttumisesta ja uudistumisesta; kun on tehnyt näitä päätöksiä yksin, toisten rohkaisemana ja myös Jumalan avulla  ja taas on aika aloittaa alusta, niin kuin ensimmäisen kerran, niin onko sitä vähän outo olo? Vähän sellainen epäuskon ja voimien loppumisen tunne: Ketä minä huijaan näillä parannuksillani ja uusilla aluillani? Eikö tähän ikään mennessä olisi jo aika hyväksyä Saarnaajan kirjan kurjuus: ’Mutta kun tarkastelin töitä, joita käteni olivat tehneet, ja vaivaa, jonka olin nähnyt, minä havaitsin: kaikki se oli turhuutta ja tuulen tavoittelua. Mistään ei ole mitään hyötyä auringon alla.’

 

Pastori Lloyd Ogilvie muistuttaa kirjassaan Saatanan hyvistä masennusneuvoista. Niihin kuuluvat sanat: ”Ei se mitään muuta”. Nuo sanat muovaavat minua usein järkeväksi realistiksi. Katselen itseäni tarkkaan, kun aloitan uudestaan taas kerran uudella vaihteella, uuden näyn saattelemana, toivon kipinä valmiina sytyttämään suuren tulen. Tällaisia kipinöitä, toivon säteitä, uusia huomenia ja alkuja on joka Jumalan päivä. Täysin puhtaina edessäni. Mutta sitten ajattelen:

”Enkö ole aloittanut ja väsynyt, aloittanut ja epäonnistunut, aloittanut ja itkenyt voimien loppumista, aloittanut ja aloittanut. Enkö ole aloittanut jo riittävästi ilman mitään todellista uutta ja parempaa elämää? Eikö jo ole aika asettua ja elää harmaan ja mustan vaihtelussa? Elämä alkaa olla ohi. Turhuutta, kaikki on turhuutta!

 

Bruce Wilkinson kertoo kirjassaan ’Ikuinen siunaus’ palkasta Taivaassa. Jeesuksen lupaamasta palkasta, jonka saan työstä. Lahja on erikseen. Usko, pelastus ja armo ovat erikseen ja hyvä perusta minullekin, mutta oikea palkkakin on tulossa. Raamatun Sanan, Jeesuksen sanojen mukaan.

 

Jo Taivaan realistisuudessa on minulle palkkaa. Näin se menee: Piirrä paperille piste. Sen jälkeen viiva pisteestä eteenpäin. Ajattele tuota viivaa, joka jatkuu yli paperin aina ja aina vain eteenpäin. Tuo viiva kertoo jotakin ikuisuudesta, Taivaasta, paikasta, jossa on työtä ja tekemistä, joka on pelkkää iloa, ihmisiä, joitten seura on yhtä juhlaa.  Jumalakin on kaikessa uudella tavalla mukana. Vapauden, ilon ja onnen kokemista ylösnousemuksen uudistuneessa ruumiissa. Ilman kipua, sairautta, ilman pelkoa siitä, että herää karuun todellisuuteen ja kaikki kaunis olikin unta. Päinvastoin: Täyttä elämää. Kaikesta pystyy nauttimaan yksilöllisesti ja omalla tavallaan ja niillä voimilla ja avuilla, jotka on palkaksi saanut työstä maailmassa.

 

Mutta se pieni alkupiste. Se on tämä elämä maan päällä. Tämä 70-80 vuoden aika. Tämän pienen elämän aikana, sen jokaisena päivänä ja hetkenä, on täysin perusteltua aloittaa alusta. Kaikella on merkityksensä. Jokainen aamu, kun jaksan aloittaa uudestaan, jokainen hyvä päätös, jonka teen vaikka sadannen kerran. Jokainen hetki, jolloin kuivaan kyyneleet ja taas yritän. Kaikki on täynnä merkitystä. Me saamme palkan Jumalalta. Jo hyvä aikomuskin lasketaan. Ja niitä meille kertyy, vaikka voimia olisi vähän.

 

Rakas ystävä. Aloita tänään kaikki alusta. Minäkin aloitan. Uskalletaan, onnistutaan ja jätetään omaan arvoonsa Saarnaajan masentuneet sanat ja Saatanan masennushuijaukset.  Tienataan palkkaa Taivaaseen. Elämä on edessäpäin. Olemme vasta alussa. Jeesus kanssasi.